Liigajoukkueiden potentiaalisimmat läpimurrontekijät kaudella 2018–2019

  • 19 596
  • 57

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Voisin veikata Juho Rautasen breikkaavan oikein kunnolla. Vaikka peliaika Jolereissa on vähäistä ollut (osittain myös loukkien takia) ei miehen otteissa mitään moitittavaa oke ollut, hyvin on pysynyt KHL:ssa mukana joten luulisi Liigassa olevan pari napsua kovempi vielä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti saa kunnolla peliaikaa. Ihmettelin viime kaudella hänen minimaalisia jämäminuuttejaan, kun lähes joka pelissä oli kuitenkin joukkueensa / ottelun paras pakki. Jos saa peliaikaa ja roolia tarpeeksi, niin uskon, että pyyhkii Vatasen breikkikaudella lattiaa. Heiskasen viime kauteen potentiaalia on varmasti, todennäköisesti vieläkin enempään. Alustava arvio vähintään 0.8PPG olettaen sen 20min+ per ottelu.
Eiköhän Merikivi ole peluutuksen kanssa Veltsua järkevämpi, joten peliaikaa lienee luvassa sen mukaan mihin kyvyt riittävät. Ja Hongallahan riittää, vain taivas on rajana.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jukureilta varmaan kannattaa seurata Kokkosen Mikkoa ja hänen kehitystään. Äkkiseltään sanoisin, että mitä miestä on kaupungilla nähnyt, niin lihasmassaa on varmaan tullut lisää ihan hyvin. Viime -ja toissakaudella hajaotteluita liigassa, ollen liigan kautta-aikain nuorin pelaaja(mediatemppu kylläkin se peli). Alle 18 vuotiaiden maailmanmestari keväältä suht isolla roolilla vieläpä.

Joona Jääskeläiseltä ja Henri Nikkaselta odotetaan toki myös jonkinlaista suorittamista jo ensimmäisillä liigakausillaan.
On tullut mieleen että oliskos Kokkosen ollut viisainta vaihtaa maisemaa jossain vaiheessa? Ei ole ihan kehitys sen tasolla mitä kaveria aikanaan hypetettiin. Sai sen kuvan että top 3 pakki lupaus Suomessa kautta aikain mutta ei kyllä ole niin mennyt.
 
F#21

Jäsen
Toivottavasti saa kunnolla peliaikaa. Ihmettelin viime kaudella hänen minimaalisia jämäminuuttejaan, kun lähes joka pelissä oli kuitenkin joukkueensa / ottelun paras pakki. Jos saa peliaikaa ja roolia tarpeeksi, niin uskon, että pyyhkii Vatasen breikkikaudella lattiaa. Heiskasen viime kauteen potentiaalia on varmasti, todennäköisesti vieläkin enempään. Alustava arvio vähintään 0.8PPG olettaen sen 20min+ per ottelu.
Melko huima arvio Hongasta. Potentiaalia on, mutta ei mielestäni ole siellä Heiskasen tasolla. Draftikaudella kun pelaa 0,5ppg tasolla, niin siinä olisi jo melko kiitettävä suoritus. Peliaikaa kun tuskin tulee yli 20 minuuttia, sillä en usko hänen saavan alivoimaminuutteja JYPissä.

Mielenkiintoinen nuori pelaaja kuitenkin. Tulee varmasti seurattua tarkkaan Kakon ja Nikkasen ohella.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Toivottavasti saa kunnolla peliaikaa. Ihmettelin viime kaudella hänen minimaalisia jämäminuuttejaan, kun lähes joka pelissä oli kuitenkin joukkueensa / ottelun paras pakki. Jos saa peliaikaa ja roolia tarpeeksi, niin uskon, että pyyhkii Vatasen breikkikaudella lattiaa. Heiskasen viime kauteen potentiaalia on varmasti, todennäköisesti vieläkin enempään. Alustava arvio vähintään 0.8PPG olettaen sen 20min+ per ottelu.
Heiskanen on aivan eri luokan talentti. Viime kauden paras pakki liigassa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Alustava arvio vähintään 0.8PPG olettaen sen 20min+ per ottelu.
Aika vaatimatonta. Parempaan pitäisi pystyä kuin tuollainen 0,8. Vastahan joku Karlsson niminen pätkätyöläinen kaudella 12-13 sen reilusti ylitti. Sittemmin toki ollut hiljaisempaa, mutta sehän vain kertoo SM-liigan puolustajien surkeudesta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän Merikivi ole peluutuksen kanssa Veltsua järkevämpi, joten peliaikaa lienee luvassa sen mukaan mihin kyvyt riittävät. Ja Hongallahan riittää, vain taivas on rajana.

Isoin ongelma Hongalle on ehkäpä se että isoimmat vahvuudet olisi joukkueelle ylivoimassa ja mitenkään automaattista paikkaa sinne ei ole kun joukkueesta löytyy kuitenkin ainakin Mäenpää ja Kalteva, huhuiltu myös Newtonia ainakin artistisopimuksella. Toisaalta hyvät näytöt tiskiin heti harjoituskaudella niin sitten saa rauhassa konkarit miettiä kuka pelaa jäljelle jäävän ajan.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Heiskanen on aivan eri luokan talentti. Viime kauden paras pakki liigassa.
Kyllähän viime kauden paras pakki oli Mathew Maione. Ei siinä paras ppg Heiskasella oli, mutta vain 30 peliä pelanneena. Tehotilastossa sitten Kärppien pakit olivat vähemmän yllättäin dominoivia
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heiskanen on aivan eri luokan talentti. Viime kauden paras pakki liigassa.
Haluaisitko perustella tätä jotenkin? Heiskanen oli liigan parhaita pakkeja kyllä, mutta pelit jäivät niin vähiin, että en ihan suorilta lähtisi julistamaan liigan parhaaksi. Oleellisempaa tässä kuitenkin on, että millä perusteella Anttoni Honka ei voisi tulevalla kaudella pystyä siihen, mitä Heiskanen esitti viime kaudella? Honka on kuitenkin vuotta nuorempi ja pelasi viime kaudella liigassa paljon paremmalla PPG:llä, kuin Heiskanen saman ikäisenä.

Heiskanen on toki huipputalentti, mutta tällaisia julistuksia "eri luokan talenttiudesta" ei ehkä kannattaisi tehdä, jos tietää jotain vain vertailun toisesta osapuolesta. Sinun tietämyksesi Anttoni Hongasta tuntuu olevan vajavaista.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Isoin ongelma Hongalle on ehkäpä se että isoimmat vahvuudet olisi joukkueelle ylivoimassa ja mitenkään automaattista paikkaa sinne ei ole kun joukkueesta löytyy kuitenkin ainakin Mäenpää ja Kalteva, huhuiltu myös Newtonia ainakin artistisopimuksella. Toisaalta hyvät näytöt tiskiin heti harjoituskaudella niin sitten saa rauhassa konkarit miettiä kuka pelaa jäljelle jäävän ajan.
Mäenpään suurin vahvuus on ylivoimassa nykyään, kun jalka ei liiku enää entiseen tapaan. Hongan jalka liikkuu kuitenkin huikealla tavalla ja näin ollen ylivoima ei todellakaan ole se yksittäinen suurin vahvuusalue. Väittäisin, että Hongan taidot pääsevät parhaiten esiin tasaviisikoin pelatessa, kun pääsee kunnolla hyödyntämään peliälyä, syöttötaitoa ja nopeutta.

Ja ylivoimaan mahtuu kuitenkin neljä pakkia. Mäenpää tuskin terveenä pysyy koko kautta, joten sekin tuo tilaa. En näe tässä ongelmaa. Automaattista paikkaa ja peliaikaa Hongalle ei ole tiedossa muutenkaan, vaan omilla näytöillä ne täytyy ansaita - olipa kyse sitten ylivoimasta tai paikasta kokoonpanossa ylipäätään.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kyllä nostaisin tähän ketjuun JYPistä Hongan lisäksi tosiaan ainakin Samuli Ratisen jolle näyttöpaikkaa on tulosketjuissa ja ylivoimalla alkukaudesta ainakin tulossa. Viime kaudella Ratinen pelasi alkukauden a-nuorissa, mutta loppukauden lainalla KeuPassa ja oli mestismestarin parhaita pelaajia.Pysyi myös lähes ppg-tahdissa niin playoffit kuin vähäisen runkosarjan.

Viime kaudella kävi jo pari kertaa liigajoukkueen mukana sekä kotimaisessa sarjassa, että CHL:ssä mutta kyseessä oli sisäänajoa ilman suurempaa vastuuta.

Itse pidän Ratisen läpimurtoa lähes yhtä varmana kuin Hongan puolustuksessa ja se on kova statement. Katsotaan vastaako Ratinen siihen huutoon.

Hieman pienemmällä tussilla voi sitten huomioida osastoa Roni Allen, Alex Lindroos, Joonas Viinikainen, joista kaikki ovat puolustajia.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Haluaisitko perustella tätä jotenkin? Heiskanen oli liigan parhaita pakkeja kyllä, mutta pelit jäivät niin vähiin, että en ihan suorilta lähtisi julistamaan liigan parhaaksi. Oleellisempaa tässä kuitenkin on, että millä perusteella Anttoni Honka ei voisi tulevalla kaudella pystyä siihen, mitä Heiskanen esitti viime kaudella? Honka on kuitenkin vuotta nuorempi ja pelasi viime kaudella liigassa paljon paremmalla PPG:llä, kuin Heiskanen saman ikäisenä.

Heiskanen on toki huipputalentti, mutta tällaisia julistuksia "eri luokan talenttiudesta" ei ehkä kannattaisi tehdä, jos tietää jotain vain vertailun toisesta osapuolesta. Sinun tietämyksesi Anttoni Hongasta tuntuu olevan vajavaista.
Ottamatta kantaa Heiskasen ja Hongan välisestä paremmuudesta sanoisin, etteivät tehopisteet kerro koko totuutta herran tärkeydestä viime kaudella. Selin peluutti Heiskasella aivan tolkuttomia minuutteja (ulkomuistimutu), jolloin hyökkäyspään sinkoilut jäivät pakostakin vähemmälle. Sellainen kuva herrasta jäi, että pärjäsi kaukalon molemmissa päissä ja liian isot minuutit söivät monessa matsissa tehoja. Voi olla, että olen asiassa aivan metsässäkin, suurennuslasilla en herran tai seuransa otteita tarkastellut. Vituttihan se, kun Tapparaakin vastaan jonkun ylänyytin taisi pyöräyttää melko vaarattomalta näyttävästä paikasta
 
Tietenkään pisteet eivät kerro kaikkea, mutta vaikea muutakaan konkreettista on esittää, kun puhutaan kiekollisista pakeista. Lisäksi en puhunut mitään Heiskasen viime kauden tehopisteistä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Kyllä sinulla on ihan oikea näkemys Heiskasen peluutuksesta , ja minun mielestäni kokonaisvaltaisuudessa Hongalla on vielä todella pitkä matka verrattuna Heiskaseen. Heiskasella on ollut aivan Liiga- uransa ensiaskeleista lähtien pelinluku sekä mailalla/jalalla puolustaminen erinomaisella tasolla, kun taas Honkaa vietiin puolustuspäässä ainakin Nordiksella kuin litran mittaa viime kaudella, ja ei pystynyt kompensoimaan ikäiselleen luonnollista voiman puutetta muilla ominaisuuksilla puolustuspäässä.

Toki mielestäni vertailu on hiukan ontuvaa, koska pelaajaprofiilit Heiskasella ja Hongalla eroavat jonkin verran. Heiskanen on mielestäni sellainen pisteiden tekoon kykenevä all-aroundpuolustaja, jota peluutetaan yli- ja alivoimalla, puolustettaessa johtoa sekä haettaessa ratkaisua. Hongan taas näen erinomaisena hyökkäävän puolustajan aihiona, jolla on ihan NHL-tasolla potentiaalia lyödä pöytään todella kovat tehopisteet, ja tehopisteiden osalta pidän odotusarvoa Heiskasta korkeampana.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tietenkään pisteet eivät kerro kaikkea, mutta vaikea muutakaan konkreettista on esittää, kun puhutaan kiekollisista pakeista. Lisäksi en puhunut mitään Heiskasen viime kauden tehopisteistä.
Lainasin viestiäsi, mutta ei ollut sinänsä tarkoitus olla eri mieltä tai vertailla näitä kahta pelaajaa. Hongan otteita en ole paljoa nähnyt, olisiko ollut niitä pojan uran ensimmäisiä liigapelejä Tapparaa vastaan, jossa erottui selkeästi edukseen hyökkäyssinisellä pelaten kiekolla rohkeasti.

Heiskanen on kuitenkin monipuolisempi kuin pelkästään hyökkäävä puolustaja. Kiekollinen puolustaja toki, muttei mikään ylivoiman täsmäase (esim. Leimu). Heiskanen on vähän sellainen puolustuspään jukkapeltola. Rooli kuin rooli ja homma hoituu. Ei säkenöivin ja räiskyvin, mutta oho, teki just maalin...
 
Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
JYPin riveistä tähän ketjuun kuuluu vain yksi pelaaja. Toki muitakin mahdollisia breikkaajia on, mutta yksi heistä on selvästi ylitse muiden

Hyvin kirjoitettu ja olen luonnollisesti täysin samaa mieltä Hongasta ja siitä, että hän huitelee ihan omissa sfääreissä potentiaalin ja talentin suhteen tulevan kauden JYPissä.
wrong.gif

Samuli Ratinen on keväällä kaksikymmentä vuotta täyttänyt laitahyökkääjä joka, kuten ylläolevistakin kommenteista huomaa, on toistaiseksi aliarvostettu jopa JYP-kannattajien keskuudessa.

Viime kaudella Ratinen oli hyökkäyspelin sielu junnujoukkueessa jonka riveissä kiekkoilivat muun muassa tässä ketjussa ansaitusti mainitut Anttoni Honka ja Henri Nikkanen, eivätkä esiintymisensä KeuPassa eronneet liiemmin junioriotteidensa tasosta sillä Ratinen oli erittäin oleellinen osa tarinan mestareiden pokaalinnostoon päättynyttä kevättä. Pudotuspelivaiheen sisäisessä pistepörssissä saarijärveläinen hävisi ainoastaan sarjaa dominoineelle Markus Jokiselle, ja mestaruuden ratkaisseeseen jatkoaikamaaliinhan Ratinen teki kaikista tärkeimmän työn karistamalla tutolaisen päädyssä kannoiltaan sekä nousemalla röyhkeästi maalille. Se oli hieno huipennus erinomaiselle edelliskaudelle. Liiga olikin ainoa sarjataso jossa Ratinen jäi joukkuekaverinsa Hongan varjoon, mutta muistutettakoon että kevyeen kolmen ottelun kokoelmaan sisältyi ylilatauksellinen debyytti ja epäotolliset olosuhteet pahamaineisessa Nordiksen reservi-illassa CHL-finaalin alla, eli ne eivät olleet pelaajasta kummoinenkaan kuva.

Tyylillisesti Ratinen on taiteilija, joka muistuttaa leikittelevässä luovuudessaan Harri Pesosta, mutta oivaltaa myös monesti tehokkaamman suoraviivaisen vaihtoehdon olemassaolon. Kiekottomiakin avuja löytyy taklaushalukkuudesta mailariistoihin, minkä pitäisi helpottaa roolin löytymistä Liigassa. Pesonen on hyvä vertaus yhtä lailla urapotentiaalin osalta, eikä mua yllättäisi vaikka Ratinenkin allekirjoittaisi NHL-sopimuksen jossain vaiheessa ammattilaisuraansa. Ei mennä kuitenkaan enempää asioiden edelle, vaan pysytään lähitulevaisuudessa.

Liigakauden 2018-2019 kehyksessä (siitähän täällä puhutaan...?) Ratisen mahdollisuudet ovat kaiken natsatessa kohdilleen siellä missä Hongankin. Muuttujia on tietysti riittämiin ja kasvukipuja saattaa olla luvassa. Pesonen esimerkiksi vastaavana kautenaan nousi nopeasti runkomieheksi ollen pudotuspeleissä ihan JYPin parhaimmistoa ja seurahistorian ensimmäistä mestaruutta voittamassa, mutta sitten seuranneena syksynä pallo lähtikin pyörimään väärään suuntaan ja lopulta koitti loppukauden komennus Mestikseen vaikka liigapaikan vakiinnuttaminen oli jo ollut ikään kuin saleteissa.

@HOOLIGAN_'in kanssa siis yhteiset sävelet. Luotto Ratiseen on kova. Ja mikä tärkeintä... täysin perusteltu.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks

Näinhän se on, että ei ole minulle tuttu tämä Ratinen, enkä ole etäkannattajana hänen pelejä päässyt näkemään. Mutta nostin silti hänen nimen esiin potentiaalisena läpimurtopelaajana omassa viestissäni.
 
Ratinen ei ole vielä mitään ihmeellistä päässyt liigassa näyttämään, joten en mitenkään voi miestä nostaa samalle viivalle Hongan kanssa, kun mietitään tulevalla kaudella läpimurtoa hakevia pelaajia. Ratisella on toki saumat lyödä itsensä läpi, mutta samalla viivalla Hongan kanssa hän ei ole, kun kauteen lähdetään.

Etenkin, kun kyse on taitelijasta, jotka ovat kovin herkkiä sieluja. Joko kaikki natsaa - tai sitten ei.
 
En koe ongelmana, jos kaksikkoa ei asettele tasan yhtäläiselle läpimurtoviivalle. Kirjoitin viestini, koska täällä väitettiin vajavaisin tiedoin potentiaalien olevan jo alkavan kauden aikajänteellä eri luokkaa ja samaan aikaan ajeltiin kaksilla rattailla:

Heiskanen on toki huipputalentti, mutta tällaisia julistuksia "eri luokan talenttiudesta" ei ehkä kannattaisi tehdä, jos tietää jotain vain vertailun toisesta osapuolesta. Sinun tietämyksesi Anttoni Hongasta tuntuu olevan vajavaista.
Ratinen jäi Hongan varjoon Liigassa, kuten todettua, mutta jos huomioimme ainoastaan sarjatasot joissa kumpikin kiekkoili yli kymmenen ottelua, Ratisen pelillinen panos oli merkittävämpi, eikä kyseessä ole mielipide vaan fakta.

Tietysti voimme painottaa Mestiksen olevan eri pallopeli kuin Liiga ja olemme siinä sinällään ihan oikeassa, mutta eri peliä pelasivat myös kauden 2016-2017 Heiskanen ja kauden 2017-2018 Honka. Heiskasella oli hoidettavanaan monipuolisia top 4 -minuutteja vakimiehen vastuulla, kun taas Hongalle tarjottiin todella suojattuja ja hyökkäysvoittoisia seiskapakin minuutteja keikkaluontoisesti. Selvempi ero noissa Heiskasen ja Hongan kausissa oli kuin Hongan ja Ratisen.

Paino on meinaan sanalla 'päässyt'.

Tilanne liiganäyttöjen osalta olisi mun arvioni mukaan tasainen jos Ratinen olisi saanut useamman mahdollisuuden. Nythän yksi kolmesta ottelusta oli se kohuttu Nordiksen reservireissu jossa kaikki, Honkakin, olivat ymmärrettävistä syistä vaikeuksissa, mutta kaksi muuta eivät Hongan keskimääräisistä esityksistä paljoa jääneet. Kummassakin pisteille pääsy oli likellä: debyytissä Sportia vastaan Ratinen haisteli itsensä puolittain läpi ja Ilves-vierapelissä kikkaili kelpo vetopaikkaan, josta ei kuitenkaan ampunut itse vaan yritti pelata ketjukaverilleen varmaa maalia, syöttö vain valitettavasti jäi pelaajamassaan. Kauden ensimmäinen mestismatsi oli Ratiselta samaa sarjaa kuin noi kaksi normaalia liigaottelua, eikä se laittanut silloin ajatteluttamaan etteikö nuori mies pärjäisi jo Mestiksessä, ja otoskoon kasvu sitten todisti etten mä mitenkään kujalla keloissani ollut.

Sen sijaan vaikea uskoa että Honka olisi ollut valmis samaan vastuuseen kuin Heiskanen, vaikka saamansa pikkuroolin häikäisevän loistavasti hoitikin. Mihin perustan väitteeni? Näyttöihinsä A-nuorissa ja Mestiksessä. Niitä pelejähän Hongalle isompaa roolia jo viime kaudella vaatineet eivät tietääkseni tsekkailleet.

Heiskasta voi vailla huolta kutsua tasoa kovemmaksi talentiksi ilman että värilaseilla olisi toteamuksen kanssa mitään tekemistä. Jos odottaa Anttonin olevan ensi kaudella yhtä hyvä kuin Heiskanen oli U19-kautenaan, joutuu erittäin todennäköisesti pettymään. Olisin todella tyytyväinen jo Vatasen tulokasvuoden kaltaisiin esityksiin, eli reilut puoli pistettä per peli (ja lievä hapuilu puolustuspäässä sallittakoon), sillä en ole löytänyt riittävästi syitä miksi luonnehtia Honkaa Vadua lahjakkaammaksi. Saman korin äijiä ovat tällä hetkellä, mutta tilanne tietysti elää vielä ja saattaa muuttua.

Etenkin, kun kyse on taitelijasta, jotka ovat kovin herkkiä sieluja. Joko kaikki natsaa - tai sitten ei.
Ehkä ei kuitenkaan kannata lyödä taiteilijankuvaa noin ahtaaseen muottiin? Ja mä ainakin olen puhunut pelkistä pelityylillistä asioista, koska pohjimmiltaanhan tapahtumat kaukalossa ratkaisevat enkä edes tunne varsinaisia luonteenpiirteitään sen syvällisemmin.

Tässä tapauksessa esitykset jäällä eivät ole antaneet aitoa aihetta boom or bust -näkökulmalle. Junioripeleissä kiekkonsa kieltämättä lipsahti välillä pienen ylimieliseltä huokuneen "mä oon liian hyvä tähän sarjaan" -pelailun puolelle, mutta kevät Mestiksessä oli täysin toista maata. Niissä matseissa teki vahvan vaikutuksen se kuinka mies yksinkertaisti kiekollista peliään ja uhrasi kaiken voittamiselle. Tehopisteet syntyivät junnupelejä räkäisemmin, mutta selkää ei suoristeltu astettakaan vaan kroppaa laitettiin vastustajan vetojen eteen tilanteen niin vaatiessa. En siis näe miksei Ratinen osaisi hoitaa hommiaan hyvin ykkösestä neloseen. Mun mielestä ensi kauden lopputulema riippuukin enemmän Merikivestä kuin miehestä itsestään.
 
Lahis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Red Wings, Barcelona, AC Milan.
Pari nimeä Tepsistä:

Hienot poiminnat, mutta lisäisin listaan vielä herran nimeltä Elias Karvonen. Viime kaudella 24 peliin 11 pinnaae ennen kuin olkapäävamma päätti kauden. Toki liigakokemusta on parilta aiemmalta kaudelta, mutta itse odotan mielenkiinnolla mitä Karvonen saa toivottavasti täydellä kaudella aikaan.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En koe ongelmana, jos kaksikkoa ei asettele tasan yhtäläiselle läpimurtoviivalle. Kirjoitin viestini, koska täällä väitettiin vajavaisin tiedoin potentiaalien olevan jo alkavan kauden aikajänteellä eri luokkaa ja samaan aikaan ajeltiin kaksilla rattailla:

Ratinen jäi Hongan varjoon Liigassa, kuten todettua, mutta jos huomioimme ainoastaan sarjatasot joissa kumpikin kiekkoili yli kymmenen ottelua, Ratisen pelillinen panos oli merkittävämpi, eikä kyseessä ole mielipide vaan fakta.

Tietysti voimme painottaa Mestiksen olevan eri pallopeli kuin Liiga ja olemme siinä sinällään ihan oikeassa, mutta eri peliä pelasivat myös kauden 2016-2017 Heiskanen ja kauden 2017-2018 Honka. Heiskasella oli hoidettavanaan monipuolisia top 4 -minuutteja vakimiehen vastuulla, kun taas Hongalle tarjottiin todella suojattuja ja hyökkäysvoittoisia seiskapakin minuutteja keikkaluontoisesti. Selvempi ero noissa Heiskasen ja Hongan kausissa oli kuin Hongan ja Ratisen.

Paino on meinaan sanalla 'päässyt'.

Tilanne liiganäyttöjen osalta olisi mun arvioni mukaan tasainen jos Ratinen olisi saanut useamman mahdollisuuden. Nythän yksi kolmesta ottelusta oli se kohuttu Nordiksen reservireissu jossa kaikki, Honkakin, olivat ymmärrettävistä syistä vaikeuksissa, mutta kaksi muuta eivät Hongan keskimääräisistä esityksistä paljoa jääneet. Kummassakin pisteille pääsy oli likellä: debyytissä Sportia vastaan Ratinen haisteli itsensä puolittain läpi ja Ilves-vierapelissä kikkaili kelpo vetopaikkaan, josta ei kuitenkaan ampunut itse vaan yritti pelata ketjukaverilleen varmaa maalia, syöttö vain valitettavasti jäi pelaajamassaan. Kauden ensimmäinen mestismatsi oli Ratiselta samaa sarjaa kuin noi kaksi normaalia liigaottelua, eikä se laittanut silloin ajatteluttamaan etteikö nuori mies pärjäisi jo Mestiksessä, ja otoskoon kasvu sitten todisti etten mä mitenkään kujalla keloissani ollut.

Sen sijaan vaikea uskoa että Honka olisi ollut valmis samaan vastuuseen kuin Heiskanen, vaikka saamansa pikkuroolin häikäisevän loistavasti hoitikin. Mihin perustan väitteeni? Näyttöihinsä A-nuorissa ja Mestiksessä. Niitä pelejähän Hongalle isompaa roolia jo viime kaudella vaatineet eivät tietääkseni tsekkailleet.

Heiskasta voi vailla huolta kutsua tasoa kovemmaksi talentiksi ilman että värilaseilla olisi toteamuksen kanssa mitään tekemistä. Jos odottaa Anttonin olevan ensi kaudella yhtä hyvä kuin Heiskanen oli U19-kautenaan, joutuu erittäin todennäköisesti pettymään. Olisin todella tyytyväinen jo Vatasen tulokasvuoden kaltaisiin esityksiin, eli reilut puoli pistettä per peli (ja lievä hapuilu puolustuspäässä sallittakoon), sillä en ole löytänyt riittävästi syitä miksi luonnehtia Honkaa Vadua lahjakkaammaksi. Saman korin äijiä ovat tällä hetkellä, mutta tilanne tietysti elää vielä ja saattaa muuttua.

Ehkä ei kuitenkaan kannata lyödä taiteilijankuvaa noin ahtaaseen muottiin? Ja mä ainakin olen puhunut pelkistä pelityylillistä asioista, koska pohjimmiltaanhan tapahtumat kaukalossa ratkaisevat enkä edes tunne varsinaisia luonteenpiirteitään sen syvällisemmin.

Tässä tapauksessa esitykset jäällä eivät ole antaneet aitoa aihetta boom or bust -näkökulmalle. Junioripeleissä kiekkonsa kieltämättä lipsahti välillä pienen ylimieliseltä huokuneen "mä oon liian hyvä tähän sarjaan" -pelailun puolelle, mutta kevät Mestiksessä oli täysin toista maata. Niissä matseissa teki vahvan vaikutuksen se kuinka mies yksinkertaisti kiekollista peliään ja uhrasi kaiken voittamiselle. Tehopisteet syntyivät junnupelejä räkäisemmin, mutta selkää ei suoristeltu astettakaan vaan kroppaa laitettiin vastustajan vetojen eteen tilanteen niin vaatiessa. En siis näe miksei Ratinen osaisi hoitaa hommiaan hyvin ykkösestä neloseen. Mun mielestä ensi kauden lopputulema riippuukin enemmän Merikivestä kuin miehestä itsestään.
Ainakin minulle sillä on iso merkitys, että Honka pelasi hyviä otteluita liigassa jo 17 vuotiaana, kun taas Ratinen ei 19 vuotiaana päässyt ja/tai pystynyt esittämään liigassa oikein mitään. Kahden vuoden ikäero on tässä kohtaa uraa iso juttu, sillä todella harva 17 vuotias pakki kykenee sellaisiin suorituksiin, mihin Honka viime kaudella kykeni.

Lisäksi sekoitat nyt mielestäni liikaa Hongan ja Ratisen vertailua Hongan ja Heiskasen vertailuun. Näissä on monestakin eri syystä kyse niin eri asioista, ettei niitä ole syytä sotkea toisiinsa. Hongan ja Heiskasen kesken verrataan koko Suomen mittakaavalla kahden ehkäpä tämän hetken potentiaalisimpien nuorten pakkien välisiä eroja, kun taas Hongan ja Ratisen välillä vertailu liittyy vain siihen, että molemmat pelaavat JYPissä. Ratinen ei ole pakki, eikä ole Hongan ikäinen.

Tällä hetkellä on helppo sanoa, että Heiskanen olisi Honkaa suurempi talentti, mutta eivät ne Heiskaseen kohdistuneet odotukset olleet vuosi sitten kauheasti kovempia, kuin Honkaan kohdistuvat odotukset ovat nyt. Jos Heiskasen tuleva kausi ei ole täydellinen jättipotti ja Honka lyö itsensä tosissaan läpi, niin yhtäkkiä nämä miehet voivat olla suuren yleisön silmissä ihan samalla viivalla. Juuri nyt on hyvin vaikeaa verrata heitä toisiinsa, kun ikäeroa on yksi vuosi ja se on tällaisten talenttien kohdalla iso juttu tässä vaiheessa uraa. Parin vuoden päästä vertailua on huomattavasti helpompi tehdä.

Itse näen, että Hongan on Ratista helpompi löytää paikkansa kokoonpanosta, joka on yksi suurimmista syistä sille, että uskon hänen läpilyöntinsä olevan Ratista todennäköisempi. Molemmilla on siihen hyvät saumat, mutta kokonaisuutena pidän Honkaa huomattavasti todennäköisempänä läpilyöjänä tulevalla kaudella. Toivottavasti molemmat onnistuvat, sillä on huikean hienoa katsella tämän kaltaisten nuorten talenttien nousua parrasvaloihin.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
HPK

Itsellä kovimmat odotukset näistä. Pari ensimmäistä nyt varmaankin jo ihan tuttuja nimiä ja jonkinlainen läpimurto jo tehtynä.

Teemu Turunen

- Pelannut jo kaksi kautta liigaa 30+ pisteillä, joten voinee jo sanoa, että on läpimurtonsa tehnyt, mutta nyt odotan isoa loikkaa ihan liigan terävimpään kärkeen tältä pehmeäkätiseltä pörriäiseltä. Pelannee Paajasen kanssa samassa ketjussa, jolloin kantaa isoa vastuuta sen ketjun pelinrakentelusta. Ensi kaudella saanee sitten vielä toiseksi ketjukaveriksi Nenosen tai Cornetin, joilta sujuu kyllä tuo kiekon verkkoon laittaminen.

Eetu Tuulola

- Härkämäinen hyökkääjä teki ensimmäisellä täydellä liigakaudella 16+10=26 pisteet, vaikka ei alkukaudesta meinannut mahtua edes kokoonpanoon. Nautti loppukaudesta toki Palvesta ja Vesalaisesta ketjukaverina, mutta voi kyllä sanoa niin, että edellä mainitut herratkin saivat nauttia Tuulolasta ketjukaverina. Tämän kaverin tulevaisuus on rapakon takana ja nyt on mielenkiintoista nähdä nouseeko isoksi vastuunkantajaksi tulevalla kaudella.

Jesper Lindgren

- Taitava kiekollinen puolustaja. Köyhän miehen Brian Rafalski, jolta lähtee pitkät syötöt tarkasti ja omaa avuja olla hyvä viivapelote ylivoimalla. Viime kausi jäi pisteiden valossa vähän pettymykseksi, mutta nyt uskon tulevan ryminällä parrasvaloihin. Kaverilla on taskussa toki tuore NHL-sopimus, eli saa nähdä pelaako nyt sitten meillä ollenkaan. Huhujen mukaan vaihtoehdot olisivat Toronton NHL-miehistö tai HPK, eli ei olisi AHL:ään menossa. Olemme siis toiveikkaita, että Lindgren löytyy syksyllä Kerhon riveistä, mutta eihän näistä koskaan tiedä ennen kuin näkee.

Jere Innala

- Nostetaan vielä Innala tähän hyökkäyksen osalta, eli vastuuta tuli jo viime kaudella paljon, mutta tehot jäi vielä vaatimattomiksi, Kausi jotenkin kulminoitui siihen Innalan Jukurit-pelissä tekemään hylättyyn maaliin, jossa maali oli ollut pari minuuttia pois paikaltaan. Suurimmat toiveet lepää tässä kaverissa, että meidän kärkilaiturien (Turunen, Tuulola, Nenonen, Cornet) jälkeen löytyy vielä tulitukea.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvä listaus @mailanmittaaja.

Lisäisin vielä pari nimeä HPK'n osalta. Niclas Almarilta odotan murtautumista liigatasolle. Väläytteli pariin otteeseen viime kaudella, mutta kokemattomuus tuli myös usein karulla tavalla esiin. Taitoa on olla hyvä top4 pakki liigassa.

Toinen keneltä odotan myös läpimurtoa on Miro Karjalainen. Hän on toki tehnyt jonkinlaisen läpimurron, koska nimi on kaikille tuttu. Jos jättää hölmöilyt pois, eikä istu pelikiellossa puolta kautta voi olla todella tärkeä puolustava puolustaja Kerholle. Poika osaa myös pelata, vaikka sitä ei heti uskoisi.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tällä hetkellä on helppo sanoa, että Heiskanen olisi Honkaa suurempi talentti, mutta eivät ne Heiskaseen kohdistuneet odotukset olleet vuosi sitten kauheasti kovempia, kuin Honkaan kohdistuvat odotukset ovat nyt. Jos Heiskasen tuleva kausi ei ole täydellinen jättipotti ja Honka lyö itsensä tosissaan läpi, niin yhtäkkiä nämä miehet voivat olla suuren yleisön silmissä ihan samalla viivalla.

Kyllä mää muistelen että meidän leirissä Heiskasesta odotettiin vuosi sitten meidän tulevan kauden 1.pakkia, ja Liigatasolle ihan eliittipakkia, taisi jotku puhua kauden päätyttyä jopa tulevan Liigakauden parhaasta pakista, koska niin nopeasti Heiskanen löi itsensä Liigassa läpi. Onko realistista odottaa että Honka on ensi kauden JYP:n 1.pakki, tai kun huomioi erot pelaajatyypissä niin sanotaan että eniten pisteitä tekevä pakki? Ehkä on, ehkä ei. Sen mitä muistan Honkaa viime kaudelta, niin kiekollinen potentiaali pilkahteli selkeästi, myös olin näkevinäni Vatasmaista ennakkoluulotonta ja itsevarmaa peliä, ja pidän sitä tuon ikäisillä erittäin hyvänä merkkinä. Niitäkin lupaavia näkee joilla on pahojakin alkuvaikeuksia miesten peleihin sopeutumisessa, mutta jos niitä ei ole, puhutaan yleensä poikkeuksellisista pelureista jotka tuppaa menemään draftissa pienillä varausnumeroilla.

Helvetti kun jää Heiskasta ikävä. Meidän junnumyllystä näitä helmiä ei turhan usein tipahtele, ja ne tuovat kieltämättä ison mausteen joukkueen seuraamiseen. Varsinkin runkosarjassa nuoret tuo tiistai-illan läpsyttelyihin väriä sillä kiimallaan ja jatkuvalla halulla olla jäällä kaiken ytimessä. Nordgrenissa on isosti potentiaalia, mutta taidan olla niitä harvoja IFK-faneja jotka ei näe hänessä vielä ensi kaudella TOP2-kentän hyvää pelaajaa. Niin raakile oli mielestäni viime kaudella Liigassa, ihan kaikessa yleispelissä mielestäni vielä suuria puutteita. Toisaalta tuon ikäisethän ottaa valtavia harppauksia jopa kesän aikana, ja esim. fysiikkaa on varmasti hiottu isosti kesän aikana. Nordgrenista on meille IFK:ssa vielä paljon iloa, mutta en siis ole vakuuttunut että vielä ensi kaudella räpsähtää isosti, toisaalta ei tarvitsekkaan, jokainen nuori käy omanlaisen polkunsa. Nuorissa pelatessa kiistatta dominantti kaveri hyökkäypäähän, ja U20-kisojen avainpelaaja kamaa vuodenvaihteessa.

Ulanderissa näen todennäköisimmän breikkaajan ensi kauden IFK:ssa. Peliälykäs kiekollinen pakki, jonka läpimurtoa on toistaiseksi jarruttanut puutteet kiekottomassa pelissä. Pelicansista olikin jo mainittu Kaski tässä ketjussa, ja hänessä näen myös vielä isosti lunastamatonta potentiaalia. Leimumainen maalinsylkijä, joka ei välttämättä näy kentällä kovin usein, mutta kun kiekko on viivassa niin tulos on aika herkästi tulostaululla.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Heiskanen otti 17 vuotiaana ykköspakin paikan IFK:ssa. Jypissä itketään kun Honka ei pääse pelaan. Heiskanen pelasi niin hyvin että kukaan ei voinut olla antamatta hänelle peliaikaa. Pelas viime kaudella olympialaisissa ja mm-kisoissa. Honka voi tehdä saman tai ainakin ensi kevään mm-joukkueessa olla mukana. Itse en usko että pelaa yhtään miesten maaottelua ensi kaudella. Hänellä ei ole mitään ominaisuutta mikä olisi Heiskasta parempi. Heiskasen peliäly on luokkaa kymmenen. Luistelu parasta sitten Reksa Ruotsalaisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös