Noh, 2025 tuota voi joku pitää mauttomana, mutta vielä viime vuosisadalla tuota olisi kehuttu joka suunnasta. Turha tuollaisesta on kuitenkaan kenenkään vetää herneitä nenään. Ihan samaa provosointia kuin voi tehdä vaikka huutamalla.
Se on tämä nykyaika vain vähän erilaista, mitä se ajankuva oli vaikka 25 vuotta sitten.
Nykyään halutaan tehdä pienestäkin asiasta aivan valtava haloo sekä paheksua kaikkea, johon on pieninkin mahdollisuus. Ns. paremman ihmisen dilemma, tuomita heti kynnet pystyssä kaikki väärä. Joku voisi tuota wokettamiseksikin kutsua.
Aikoinaan kun Pasi Saarela veti Jari Korpisalon kylmäksi Raumalla, niin koko halli huusi paareilla olevalle Korpisalolle "kuole, kuole, kuole!", joka sitten vastasi huutoon näyttämällä kansainvälistä käsimerkkiä raumalaiselle yleisölle kun vietiin pois kentältä.
Ei ollut silloin Twittereitä, Facebookkeja, hyvimmistöä taikka pahemmistoa kommentoimassa käytöstä, vaan se oli vain jääkiekko-ottelu, jossa oli valtavaa tunnelatausta.
Nykypäivänä kun noin tapahtuisi, niin siellä varmaan Petteri Sihvosen ja muiden parempien ihmisten johdolla vaadittaisiin tyhjiä katsomoita sekä saatanasti sakkoja. Miljoonien klikkiotsikoiden lisäksi.
Ei meistä lopulta tullut ihmisiä, jotka haluaa nähdä patapaitojen kirjaimellisesti kuolevan kaukalossa, vaan ihan normaaleja veroa maksavia kansalaisia.
Kaikkein kamalinta on kun kannattamisesta sekä jääkiekosta viedään tunne pois. Liiga on jo nyt sellaista steeriliä tussuttelua, missä ei pahemmin ylilyöntejä tapahdu. Hauska provohan tuo lopulta oli ja jos nyt joku oikeasti sata vuotta sitten tapahtuneista asioista vetää herneen nenäänsä, niin mitä sitten.
Tuosta kun matkustellaan Keski-Euroopan futiskentille haistelemaan tunnelmaa ja provoja vastustajalle, niin eilen Tampereella nähty tifo on aika pientä kamaa.
Mutta tälläinen tämä nykymaailma nyt valitettavasti vain on.