Liigajoukkueiden kannattajaryhmät & kulttuuri kaudella 2023–2024

  • 236 356
  • 1 190

Jöutasi

Jäsen
Mielenkiinto heräsi kun havaitsin ketjun tulleen avatuksi, mutta lainausta kompaten ensimmäiset kolme sivua kamppailevat tosissaan Jatkoajan heikoimman keskustelun tittelistä. Surullisinta tässä, että useampi keskustelija taitaa olla täällä ihan tosissaan liikenteessä. Kunnia ja ylpeys omasta tekemisestä on tietysti hyvä olla, mutta värilaseja saa riisua päästä jos halutaan tosissaan keskustella kannattajakulttuurista Suomessa. Fakta on, ettei kiekkoskenessä tällä hetkellä ole yhtä joka osa-alueella "johtavaa" porukkaa. Ei, ei edes sinun joukkueesi kannattajat.

Keskustelun luonteesta ja tasosta teenkin johtopäätöksen, että keskusteleva (jos tätä sellaiseksi voi kutsua) väki taitaa edustaa nuorempaa kaartia, jolle ehdoton peukku. Kertoo mitä olenkin havainnoineeni; uutta sukupolvea eksyy katsomoihin. Ja se on todella hyvää kehitystä muutoin mielenkiintoaan menettävän Liigan ympärillä.
Hyvin sanottu. Minä tosiaan avasin tämän ketjun koska aiempina vuosina on ollut vastaavia ketjuja. Minun on kuitenkin myös sanottava, että keskustelu on toistaiseksi ollut varsin lapsellista. Toivottavasti se on jatkossa hieman asiallisempi!
 

eemuman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tästä typeryydestä on annettu rikepiste.
Hienoa kumminkin että Tampereella on myös erillaisille ihmisille omat joukkueensa.
Tästä ollaan samaa mieltä. Jos haluaa olla mukana ylläpitämässä tunnelmaa, kannustamassa joukkuetta, niin hyvinä, kuin heikoimpinakin hetkinä, kokea yhteisöllisyyttä ja tehdä osansa kaikkien ottelussa viihtymisen eteen, löytyy heille hyvä vaihtoehto. Myös jos kiinnostaa mielummin olla mukana vandalisoimassa julkisia tiloja mm. Spraymaaleilla ja tarroilla, järjestää ja osallistua joukkotappeluihin, provosoida vastustajajoukkueen faneja mm. (Rasistisella) huutelulla, sylkemisellä, lippujen ja muun omaisuuden varastamisella, sekä muu oheistoiminta, niin löytyy heillekin tästä kylästä oma porukkansa. Se näkyy myös katukuvassa, kirjaimellisesti.
 
Viimeksi muokattu:

repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Kova veto vetää rasisti kortti esiin. Onko puheella kumminkaan mitään meriittiä takana.
Taitaa ne olla nimenomaan juuri Tapparan kannattajat jotka ovat lähihistoriassa syyllistyneet todistetusti rasistisiin solvauksiin ja vieläpä useampaan kertaan.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Eipä kai, kun tuota peliä boikotoitiin. Näköjään boikotti vielä tuotti tulosta, kun pyörätuolipaikkoja siirretty, vieraskatsomon taakse ei ole enää myyty kausikortteja ja lippujakin saa kuulemma ensi kaudella heiluttaa.

Faniryhmä boikotoi ottelun jonka voittamalla kannattamansa seura olisi voittanut runkosarjan. Kannattamansa seura on aivan lapanen tuossa ottelussa ja menettää runkosarjan kärkipaikan ja samalla vastukset pudotuspeleissä vaikeutuvat. Lopulta seuralle lyödään pronssia kaulaan ja boikottiottelun voittanut seura ottaa toisen mestaruuden putkeen uudessa hallissa.

Boikotti tuotti tulosta. #vainilvesjutut
 

stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Boikotti tuotti tulosta. #vainilvesjutut
Tuotti tulosta josta myös sinun seuran kannattajat(Sinioranssit) pääsee hyötymään eli hyvä asia kotimaisen kannattajakulttuurin kannalta. Monien sinioranssienkin mielestä Ilveksen peleissä on hyvä, kun kannattamista ei ole rajoitettu tommosilla haista vittu säännöillä. Huutista myös sille että se olisi kannattajien syytä että joukkue hävisi
 
Suosikkijoukkue
Oulu
Pitäisi perustaa oma ketju, missä Ilveksen kannattajat vois keskenään koittaa todistella toisilleen, miten ovat jokaisella osa-alueella kaikkia muita parempia. Tifoissakin ovat Suomen parhaita, vaikka areenalla ei oo nähty vielä ensimmäistäkään tifoa. Ja sillon kun ei satuta olemaan paikalla tai vaan osa porukasta on paikalla, johtuu se siitä, että ei ollu tarkotuskaan ostaa lippuja matsiin, mutta osa osti silti.

Jatkakaa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ei tarvitse. Sitä varten on kokonainen oma foorumi.

Kuten muutamassa viestissä onkin todettu, tämä ketju lähti jo alusta asti aivan väärille raiteille ihan turhaan pippelinmittailuun. Siitä lienee kuitenkin aika laaja yhteisymmärrys, että jokaisella liigapaikkakunnalla on tarve kehittää kannattajatoimintaa. Eri paikkakunnilla on edistytty eri osa-alueilla, mutta millään paikkakunnalla ei olla vielä lähelläkään sitä, mitä kannattajatoiminta voisi kokonaisuutena olla upeimmillaan.

Kannattajatoiminta on tietyllä tavalla jo ihan lajin tulevaisuudenkin kannalta tärkeä asia, jotta seuraavatkin sukupolvet löytävät jääkiekon ja SM-liigan omakseen. Eläminen yleisesti ja jääkiekko lajina kallistuu niin harrastajille kuin katsojillekin koko ajan. Samalla kuitenkin Suomen ammattimaisimmassa palloilulajissa ollaan todella monessa asiassa mukavoiduttu jumittamaan menneisyyteen, koska saavutettu asema on pysynyt jo niin pitkään vähän puolivillaisemmallakin tekemisellä.
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Mitä helvetin tekemistä graffiteilla tai jollain tarrojen liimaamisella on jääkiekkojoukkueen kannattamisen kanssa? Eikö Tampereella ollut päväkodissa värityskirjoja, vai mistä tuo kumpuaa?
Tätä voisi kysyä ex liigaseura Espoon Bluesin kannattajilta jotka Jyväskylässä vieraillessaan länttäsivät hallin läheisen pubin vessan seinät täyteen Blues -tarroja. Ja jokerifanit aikoinaan purkivat turhautumisensa paikalliseen huoltoasemaan, pistämällä paikkoja ihan paskaksi asti. Se on sitä isojen seurojen kannatuskulttuuria se.

Näistä kumpikaan ei ole tulevalla kaudella tosiaan mukana joten kokemukseni eri seurojen kannattajista on varmaankin pätevä nykyään eli aika vähän on mitään oikeaa häiriötä. Jotain spedeilyä korkeintaan.
 

Jöutasi

Jäsen
1. Ilves
- Osasto 41

2. Jukurit
- Sarvisclub / Viikinkiveljet

3. KalPa
- Mustaverkosto / Veljmiehet

4. Tappara
- Tappara fan club / Sinioranssit

5. SaiPa
- Saimaan keltamustat / Willimiehet / Stadin keltamustat

6. Sport
- Red Army / Ultras 06

7. Jyp
- Hurrikaanisydän / Rumpuryhmä

8. HPK
- HPK Kannattajat / Sikakatsomo C5

9. HIFK
- HIFK Fan Club / Stadin kingit

10. Kärpät
- Kärppäkannattajat / Poromafia / Etäkärpät

11. KooKoo
- Kuudes kenttäpelaaja

12. Pelicans
- Lahen turkoosi

13. Ässät
- Pataljoona

14. Lukko
- Raumam Boja

15. TPS
- TPS Kannattajat


Onko nämä suurin piirtein oikein? Saa korjata. Jotkut ehkä vähän vanhoja ja on tullut uusia.
 
Viimeksi muokattu:

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
15. TPS
- TPS Kannattajat


Onko nämä suurin piirtein oikein? Saa korjata. Jotkut ehkä vähän vanhoja ja on tullut uusia.
Suurin piirtein. Se on TPS-kannattajat kirjoitusasultaan. Löytyy Pohjoisen TPS-kannattajat ja Tepsiläiset Ry, joista ensimmäisellä on jotain katsomossa näkyvää toimintaa. Lisäksi Turussa on muutamia enemmän vähemmän aktiivisia junnumobeja, jotka voivat johonkin yksittäiseen peliin saada dösällisiä tai modernin version Italian Vespamarsista eli Polaris-conwayn, joka täyttää junnuhallin parkkipaikan ja katsomon.

Kannattajaskeneen kuuluu ehdottomasti pippelimittailu. Kilpailu siitä kuka tekee asiat parhaiten ja kuka nousee ja kuka laskee. Uudistuksena tämän vuoden skenepistelaskuriin on se, että lippujen heilutuksen ja pöyrätuolipaikkojen korrelaatiosta keskustelu vertautuu mosaiikitifon tekemiseen A4:lla jos tekijän ikä on yli leijonaliigalaisen.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiitoksia @Jöutasi lle ketjun avaamisesta jo varhaisessa vaiheessa. Meikäläiseltä oli mennyt ihan ohitse. Aktiivisella vuorovaikutuksella lähdetty näemmä heti liikenteeseen muutaman sivun verran. Kyllä se keskustelu tässä taas hakee uomiaan, kun saamme kaikki vähän kesän karstoja karisteltua. Meikäläisen mieltä kuitenkin lämmitti kovasti, että viestejä on satanut ja aihe kiinnostaa. Tämän otsakkeen alla kun on ollut aika apaattisiakin alkusteppejä menneinä kausina.

Kunnia ja ylpeys omasta tekemisestä on tietysti hyvä olla, mutta värilaseja saa riisua päästä jos halutaan tosissaan keskustella kannattajakulttuurista Suomessa.
Se on juuri näin. Ainoa tie kehitykseen on se, että omaa toimintaa pystytään välillä arvioimaan oikeasti kriittisesti ilman värilaseja. Tyytyväisyys tappaa kehityksen ja jos on vielä ongelmia hahmottaa heikkoja puolia omasta kannattajatoiminnasta, niin vaikea niitä osa-alueita on lähteä parantamaankaan.

Sieltä se Pitsin alku taas häämöttää ja hiljalleen kiekkokauden alku lähestyy ihan tosissaan. Palailen vielä paremmin edellä käytyyn keskusteluun, kun sain nyt alkuviestini murjaistua.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tik tokkaavaat sedät. Vähän Porin keskustelua seurannut ja naurista kyllä hehkutukselle että nämä olis se Pataljoonan korvike.
Kyllä ja ei tässä toisaalta haluakkaan nähdä sitä minään korvikkeena. Ennemminkin sitten, että mitä lisälisuketta ovat tuoneet esim. Ässien ottelutapahtumien ulkopuolelle ja seuran lisänäkyvyyteen kaduille. Hyväntekeväisyystoimintaa unohtamatta.

Näissä asioissa ei kuitenkaan ole oikotietä onneen. Edelleen tarvitaan sitä porukkaa, joiden ensisijainen focus on tosiasiallisesti aktiivisessa ja näyttävässä kannattajatoiminnassa itse ottelutapahtumissa. Tämän pitäisi olla kaiken toiminnan ydin ja priorisaation ykkönen.
 
Viimeksi muokattu:

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Joo, en yhtään väitä etteikö Osasto ollut paikalla. Ja kättentaputuksetkin on tuossa klipissä ihan huippuluokkaa.
Tässä varmaan vaikuttaa se, että Tampereen halli on iso ja sinne hukkuu äänekäskin porukka.
Lahdessa halli ei ollut missään vaiheessa Ilvesfanien hallussa. Olin peleissä.
Käykääpä muuten joskus Nokia areenalla seuraamassa jokin peli katkarapukatsomosta. Katsoin molemmat Tepsin pelit siitä selostusriviltä ja akustiikka tosissaan tehty niin että tunnelma on kuin salibandymatsissa. Voi jutella puhelimeen kesken pelin ja jutella useamman paikan yli vailla mitään ongelmia.
Toista se tunnelma on siellä päädyssä väkijoukossa huutaessa kuten TPS-kannattajat ovat päässeet kahtena vuotena tekemään.
Tunnelman tappava akustiikka on Nokian paskin ominaisuus. Tästä syystä päätyjen huudot eivät kuulu toisilleen lainkaan.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saakohan Arenalla heiluttaa muuten lippuja jo kesken pelin vai koskeeko Osaston poikitti tätäkin kautta paikallispelejä
Vastaan nyt vähän vanhaan viestiin, mutta playoffseissa Tapparan vieraspääty muutettiin vastaamaan Ilveksen kotipäätyä pt-paikkojen osalta. Kuulin eräältä keskisektorin pt-kausarilaiselta että hänen paikkansa siirrettiin reunalle, koska keskusta tyhjennettiin loppukaudeksi. Tämä muutos tuli samalla kun kaukalon laidalle otetiin ylimääräisiä pt-paikkoja käyttöön. Nyt pt-katsomot ovat molemmilla joukkueilla identtiset ja sen puolesta varmaankin tuo on mahdollista, keskusta kun on nyt kummallakin avoimena.

Vaikka tätä nyt jotkut Ilveksen fanit yrittävät saada tätä muutosta boikotin ansioksi, se tuskin on sitä, sillä muutos ja kokeilu rinkside-paikoista lähti Ilveksen puolen (Ilves Ikuisesti?) ajatuksista palaverissa. Tästä asiasta joku keskusteluissa mukana ollut kirjoitti johonkin toiseen ketjuun. Kokeilu ja muutos olisi tullut todennäköisesti käyttöön boikotista huolimatta.

Katsotaan nyt sitten ensi kaudella miten muutos toimii mihin kaikkeen se johtaa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
muutos ja kokeilu rinkside-paikoista lähti Ilveksen puolen (Ilves Ikuisesti?) ajatuksista palaverissa. Tästä asiasta joku keskusteluissa mukana ollut kirjoitti johonkin toiseen ketjuun.
Ymmärtääkseni ainakin Share Ilves ehdotti ajatusta areenayhtiölle. Viittaamasi kirjoittaja taisi olla @Tarinankertoja.

Tässä vielä se viesti:
Tätä uutta paikaa esitti Share Ilves ry. Asia ei ollut tullu muille mieleen, kenties siksi, että ajateltiin isoja aukkoja poistumisteinä jne. Mutta kokeilu toteutettiin pleijareihin ja nyt siis toimivaksi havaittuna käyttöön otetaan.
 
Viimeksi muokattu:

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilvesfoorumilla joku kertoo, että vinssi olisi vihdoin käytettävissä tifoja varten alkavalla kaudella.
Hienoa kuulla, jos nyt sitten alkaa Nokiallakin nämä asiat edistymään.

Myös vähän ketjun aiheen ohitse, vaikkei tässä varmaan kannata liikoja sarjatasojen kanssa saivarrella. Espoossa kauden avaukseen tulossa näemmä kanssa melkoinen latinki täydellä häkillä ja mielenkiintoista nähdä, että millaisella pöhinällä Eteläpääty + kumppanit tekee paluuta kotimaan kuvioihin yli 1300 kannattajan voimin. Hyvä hetki saada entisestään lisää herätettä ja ääneenkannattajia myös Kiekko-Espoon kannattajatoiminnan taakse.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Miksi Aamulehti ei jo kirjoita? Ai niin Aamulehti on Tapparan sponsori.
Varmaan sen vuoksi että teidän apinantasolla oleva anarkomarkopääty käytti Ilveksen logoa tarroissaan ilman lupaa.
Ja levitti niitä kuin kuppaa ruotsinlaivalla.
 

Liitteet

  • c46e3318-224c-4184-8786-4ccb1b6c9c67.jpeg
    c46e3318-224c-4184-8786-4ccb1b6c9c67.jpeg
    61 KB · kertaa luettu: 474
  • 80ec3bcf-c438-4082-9a33-577ad8cedd6b.jpeg
    80ec3bcf-c438-4082-9a33-577ad8cedd6b.jpeg
    51,5 KB · kertaa luettu: 480

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Varmaan sen vuoksi että teidän apinantasolla oleva anarkomarkopääty käytti Ilveksen logoa tarroissaan ilman lupaa.
Ja levitti niitä kuin kuppaa ruotsinlaivalla.
Ompa siinä kauniiden harmaiden teollisuushallien vieressä oleva kaunis harmaa tolppa pilattu värikkäillä tarroilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös