Tämä on yksi asia mikä erottaa ammattimiehen ja amatöörin. Ammattimiehellä on ammattiylpeytensä.
Tuntuu kovin erikoiselta muutenkin, jos pelaajat nauttivat pelaamisesta niinkin vähän, että lähtevät mielellään aiemmin kesälomalle, kuin jatkaisivat voiton tavoittelua pelikentällä. Tämmöiset kaverit tuskin ovat niitä, jotka tulevat urallaan isommin menestymään.
No jaa, eipä sitä ammattiylpeyttä niin kauheasti tuntunut olevan miljardööri-Jokerien säälipleijariesityksissäkään, tai HIFK:n. Voisi tietysti todeta myös, että Ässienkin kausi meni mestaruuskrapulaa potiessa eikä viime kauden mestareilta löytynyt enää oikein sitä viimeistä ammattilaisvaihdetta silmään.
Ehkä niitä ammattimiehiä ei Suomen sarjoissa enää muutenkaan niin kauheasti ole, ei ainakaan sen jälkeen kun päätöksiä nousijoista tehdään kabineteissa eikä kukaan joudu myöskään karsimaan paikastaan? Ei se välttämättä motivoi antamaan kaikkeaan jäällä, kun tietää urheilullisuuden olevan muutenkin sivuosassa.
Niitä pelaajia on joka sarjatasolla, jotka ottavat ennemmin iisisti kuin tavoittelevat aina sata lasissa voittoa. Joidenkin lahjat riittävät siihen, että he pelaavat vakiokokoonpanossa ilman, että he antaisivat täyttä panosta tai että he yrittäisivät parantaa omaa suoritustaan ja taistella voitosta.
Yksi syy tahattomalle tai tahalliselle löysäilylle on myös tietoisuus siitä, jatkuuko sopimus ensi kaudelle vai ei. Jos on tiedossa, ettei jatkoa heru, niin kyllä se ihmismieleen alitajuisesti vaikuttaa. Samoin sekin voi vaikuttaa, että tietää pelaavansa tai valmentavansa vaikkapa vastapuolen joukkueessa ensi kaudella. Siksipä onkin ihmeellistä, että pelaajien ja valmentajien sopimuksia hierotaan kulissien takana kun pudotuspelit ovat käynnissä.