Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ajattelin avata tällaisen ketjun, kun olen korviani myöten täynnä tätä nykyistä linjaa. Rangaistukset ovat aina "rangaistuksia", joilla ei ole mitään merkitystä mihinkään. Pelaajia loukkaantuu vain ja ainoastaan munattoman johdon takia. Kaikki joukkueet ja pelaajat tietävät, että on järkevämpää ottaa ns. löysät pois, kun se kerta on mahdollista. Hyödyt ovat jatkuvasti haittoja suuremmat. Viimeisimpinä esimerkkeinä toimivat niin HIFK, Jokerit kuin Ruutukin.

Kirjoitin jo aiemmin tuohon toiseen ketjuun, että henkilökohtaisesti minulle on aivan sama, että kuka näitä asioita pinnalle nostaa, mitä korkeammalla oleva kukkahattutäti sen parempi. Nyt se oli lapsiasiainvaltuutettu ja hyvä niin. Julkisuus on johdon omilla päätöksillä ansaittu ja täten täysin perusteltavissa. Tarpeeksi pitkään kun muniinsa puhaltelee niin ne surkastuvat, tai näin ainakin on väitetty. Alan hiljalleen uskoa tuohon.

Yksittäisiä henkilöitä ei varmaan pitäisi syyttää, mutta operatiivisen toiminnan johtajalla on luonnollisesti se suurin vastuu. Eli Vuorinen, ole mies ja tee jotain, kaikkihan ovat sinun allasi. Ei muidenkaan työpaikoilla kissat kauaa pöydille pompi.

Vai kuuluuko SM-liigan imagoon munattomuus? Jos kuuluu, niin en ole tästä enää kiinnostunut. Euroakaan en tuotteeseen laita, ennenkuin tulokset näkyvät.
 
"Loppuun korostan vielä, että Aaltonen on niin poikkeuksellinen pelaaja, että katson mielummin illasta toiseen 75-prosenttisesti pelaavaa Aaltosta, kuin 120-prosenttisesti pelaavia juhapekkahaatajoita ja joonaskemppaisia." Beukeboom 1.8.-14

scholl

Jäsen
Vai kuuluuko SM-liigan imagoon munattomuus? Jos kuuluu, niin en ole tästä enää kiinnostunut. Euroakaan en tuotteeseen laita, ennenkuin tulokset näkyvät.
ongelma on se, että liigalla ei ole kunnollista johtajaa. Vaikka liittokin on tehnyt vääriä ratkaisuja ja varsinkin nyt tuntuu, että Kalen seniiliys vaikutta negatiivisesti niin liitto on kuitenkin ollut pitkään siinä mielessä arvostettu ja kuunneltu, koska jokainen on pelännyt ja kuunnellut Kalen jyrähdyksiä. Liigan johtajaa ei arvosta tai kuuntele kukaan ja tavallinen kansa ei edes tiedä, kuka liigaa johtaa.
 
Tiedote: scholl is back!

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Liigan johtajaa ei arvosta tai kuuntele kukaan ja tavallinen kansa ei edes tiedä, kuka liigaa johtaa.
Kyllähän tuo Vuorinen jotain blogia ainakin yrittää pitää. hymiö

Operatiiviseen johtoon voisi kyllä omastakin mielestä tulla muutoksia.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

DiamondDoll

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Jesse Joensuu
No koko kausi on ollut farssi SM-liigan päättäjien osalta ja eipä loppua näy. Sen jälkeen kun linjattiin että mailalla naamaan iskemisestä voi saada rangaistusalennusta kunhan osaa valituskirjelmästä alleviivata oikean kohdan.

Onhan se hyvä itkeä isompien rangaistusten puolesta mediassa ja sitten kun osuu omaan pelaajaan, pöydän alta käydä itkemässä alennusta kurinpidolta.
 
♣ "Olen syntynyt Porilaiseksi - jääräpäiseksi ja ylpeäksi!" - Jesse Joensuu Veikkaaja 40/2012. ♣

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Yksittäisiä henkilöitä ei varmaan pitäisi syyttää, mutta operatiivisen toiminnan johtajalla on luonnollisesti se suurin vastuu. Eli Vuorinen, ole mies ja tee jotain, kaikkihan ovat sinun allasi. Ei muidenkaan työpaikoilla kissat kauaa pöydille pompi...
Täytyy nyt muistaa liiton ja SM-liigan ero, toinen on luottamusjärjestö ja toinen osakeyhtiö. Kummola on liiton pj., luottamushenkilö, kun Vuorinen taas toteuttaa sen minkä SM-liigan hallitus päättää. Ei tässä kannata Vuorista syyttää vaan seuroja.

Syksyllä, kun HIFK ja Jokereiden valmentajat hölmöilivät ennennäkemättömällä tavalla, olisi seurojen pitänyt tehdä johtopäätöksiä. Työnantajien olisi pitänyt osoittaa isolle yleisölle, ettei jääkiekkoon kuulu idiotismi. Kun firman johtaja mokaa pahasti, hän lähtee, ihan samalla tavalla HIFK:n ja Jokereiden olisi pitänyt heittää syylliset ulos.

Ihan samalla tavalla seurojen pitäisi tehdä selkeät linjat kurinpitoon ja sitoutua näihin linjauksiin. Mikäli Liusjärvi on diktaattori, seurat tukevat häntä eivätkä valita ja kitise mediassa. Tehdään se pohjatyö kunnolla ja sen jälkeen eletään Johannes Virolaisen moton, pulinat pois, mukaan.

Mikäli seurat sallivat syksyn HIFK - Jokerit ja Ruutu - Lehkonen tyyliset tapaukset, muu yhteiskunta tulee entistä enemmän puuttumaan lajiin. Mikä muuten on näissä tapauksissa yhteinen tekijä?
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Mikäli seurat sallivat syksyn HIFK - Jokerit ja Ruutu - Lehkonen tyyliset tapaukset, muu yhteiskunta tulee entistä enemmän puuttumaan lajiin. Mikä muuten on näissä tapauksissa yhteinen tekijä?
En tiedä yhteistä tekijää mutta mitä helvettiä nyt taas tuohon boldattuun. Jos siellä peluutetaan junnuja niin sitten peluutetaan niitä samalla lailla kuin kymmenen kauden veteraaneja eikä itketä jos vähän kolisee. Ruutu sai tuomionsa ja sillä hyvä. Sillä ei pitäisi olla minkään valtakunnan virkaa minkä ikäiset siellä toisiaan kolaa. Vai miten selität ettet ottanut esimerkiksi kuin yhden Jokerin suorittaman taklauksen? Olishan sieltä löytynyt Kerästä, Pikkaraista, Huhtalaa tai muuta.
 
Skate or Die, mielummin Die.

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ruutu sai tuomionsa ja sillä hyvä.
2 peliä, vittu 2 peliä!?!

Idiotismista pitäisi antaa 12, ja koventaa tuota vielä aiemman historian perusteella muutamalla.

Tässä päätöksessä munattomuus konkretisoituu ehkä parhaiten.
 
"Loppuun korostan vielä, että Aaltonen on niin poikkeuksellinen pelaaja, että katson mielummin illasta toiseen 75-prosenttisesti pelaavaa Aaltosta, kuin 120-prosenttisesti pelaavia juhapekkahaatajoita ja joonaskemppaisia." Beukeboom 1.8.-14

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä yhteistä tekijää mutta mitä helvettiä nyt taas tuohon boldattuun. Jos siellä peluutetaan junnuja niin sitten peluutetaan niitä samalla lailla kuin kymmenen kauden veteraaneja eikä itketä jos vähän kolisee. Ruutu sai tuomionsa ja sillä hyvä. Sillä ei pitäisi olla minkään valtakunnan virkaa minkä ikäiset siellä toisiaan kolaa. Vai miten selität ettet ottanut esimerkiksi kuin yhden Jokerin suorittaman taklauksen? Olishan sieltä löytynyt Kerästä, Pikkaraista, Huhtalaa tai muuta.
Huomasitko sanan tyyliset? Yhteinen tekijä on noissa tapauksissa on Jarkko Ruutu. Me voimme jatkaa tätä keskustelua tässäkin ketjussa, eihän näitä olekaan paljon.

Kysymys on siitä miten muu yhteiskunta näkee jääkiekon, ei yksittäisistä tapauksista. Kun joukkueiden valmentajat käskevät pelaajia toistensa kimppuun, muu yhteiskunta todennäköisesti kommentoi asiaa. Ja kun jääkiekko ei toimi vaan selittelee kuin sinä, niin muu yhteiskunta ei tykkää.

Mikäli SM-liiga Oy haluaa jatkaa toimintaansa rauhassa, sen täytyy itse hoitaa toiminta sille tasolle, ettei muun yhteiskunnan tarvitse puuttua asiaan. Syksyn HIFK - Jokerit pelin seurauksena olisi pitänyt seurata potkuja, siinä valmentajien harkita petti täysin. Kyse on muun yhteiskunnan silmissä hyvin poikkeuksellisesta tapahtumasta, ei jääkiekkoon kuuluvasta toiminnasta.

Tästä syystä SM-liigan tulisi tosissaan miettiä kurinpitoa ja sitoutua siihen, hoitaa itse hommansa. Eihän siitä tule mitään, että seurajohto tai vaikka valmennus kritisoi SM-liigan kurinpitoa, muu yhteiskunta ajattelee, ettei nuo osaa hoitaa hommiaan.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Huomasitko sanan tyyliset? Yhteinen tekijä on noissa tapauksissa on Jarkko Ruutu. Me voimme jatkaa tätä keskustelua tässäkin ketjussa, eihän näitä olekaan paljon.
Ei meidän oikeastaan tarvi. Kyllä se on aikalailla selväksi tullut, että väsynyttä fraasia lainatakseni Ruutu on päässyt "tosifanin ihon alle". Jarkko Ruutua pitää kohdella ihan samaan tapaan kun Juho Kerästä, Ilkka Pikkaraista, Siim Liivikkiä, Mikko Jokelaa, jne. Vaikka Ruutu olis kuinka mulkku ja mussuttais kuinka paljon kelle tahansa niin ei se nyt vittu vaan käy perusteluksi mihinkään ylimitoitettuun pelikieltoon. SM/liigan pitäisi tässä nyt vaan ilmoittaa että se pitää huolen omista asioistaan ja jos ei kiinosta niin katsomoon ei ole kenenkään pakko tulla. Yhdyn siis aloitukseen otsikkoon.
 
Skate or Die, mielummin Die.

DiamondDoll

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Jesse Joensuu
2 peliä, vittu 2 peliä!?!

Idiotismista pitäisi antaa 12, ja koventaa tuota vielä aiemman historian perusteella muutamalla.

Tässä päätöksessä munattomuus konkretisoituu ehkä parhaiten.
Mua inhottaa puolustaa Jarkko Ruutua mutta ei kai tuomioita voi jääkiekossa koventaa sen perusteella että joskus viisi vuotta sitten teki jotakin jollekin. Juu Ruutu pelaa spedeä, trollaa ja kyykkaa mutta ei ole saanut asiasta rangaistusta. Pelikielto tappelusta siitä EHT-höntsästä ei ole kauden pahin rikos jonka perustelella pitäisi kovantaa mitään rangaistuksia.
 
♣ "Olen syntynyt Porilaiseksi - jääräpäiseksi ja ylpeäksi!" - Jesse Joensuu Veikkaaja 40/2012. ♣

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei meidän oikeastaan tarvi. Kyllä se on aikalailla selväksi tullut, että väsynyttä fraasia lainatakseni Ruutu on päässyt "tosifanin ihon alle". Jarkko Ruutua pitää kohdella ihan samaan tapaan kun Juho Kerästä, Ilkka Pikkaraista, Siim Liivikkiä, Mikko Jokelaa, jne. Vaikka Ruutu olis kuinka mulkku ja mussuttais kuinka paljon kelle tahansa niin ei se nyt vittu vaan käy perusteluksi mihinkään ylimitoitettuun pelikieltoon. SM/liigan pitäisi tässä nyt vaan ilmoittaa että se pitää huolen omista asioistaan ja jos ei kiinosta niin katsomoon ei ole kenenkään pakko tulla. Yhdyn siis aloitukseen otsikkoon.
Ei minua ainakaan kiinnosta kuka sen rikkeen on tehnyt, se ei ole pointti. Haluan vain, että tämä asioiden villaisella painaminen loppuu. Mutta tuskinpa vaan loppuu, mikä on iso sääli. Pilasivat hyvän tuotteen.
 
"Loppuun korostan vielä, että Aaltonen on niin poikkeuksellinen pelaaja, että katson mielummin illasta toiseen 75-prosenttisesti pelaavaa Aaltosta, kuin 120-prosenttisesti pelaavia juhapekkahaatajoita ja joonaskemppaisia." Beukeboom 1.8.-14

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Vaikka Ruutu olis kuinka mulkku ja mussuttais kuinka paljon kelle tahansa niin ei se nyt vittu vaan käy perusteluksi mihinkään ylimitoitettuun pelikieltoon. SM/liigan pitäisi tässä nyt vaan ilmoittaa että se pitää huolen omista asioistaan ja jos ei kiinosta niin katsomoon ei ole kenenkään pakko tulla. Yhdyn siis aloitukseen otsikkoon.
Ensimmäisestä virkkeestä olen täysin samaa mieltä kanssasi, Ruutu sai linjan mukaisen pelikiellon. Seuraava virke onkin sitten täysin absurdi. Miten laji joka huomattavia tukia yhteiskunnalta ja on Suomen seuratuin laji voisi toimia tuolla tavalla? Oletko miettinyt mitä siitä seuraisi?

Ja minun ja J. Ruudun suhde on jatkunut jo vuosia tällä palstalla, mutta pelkästään platonisena, en päästä hän ihoni alle.
 
Ymmärränkö siis että liigan pitäisi muille esimerkiksi nyt tuomita Ruudulle joku kymmenen pelin kakku ja muuttaa omia sääntöjään ja tulkintojaan kesken kauden. No sopisi se kyllä liigan tyyliin, ei siellä kukaan muutenkaan oikein tiedä mitä saa tehdä. Enkä mä henkilökohtaisesti vastusta yhtään jos noista taklauksista aletaan jakaa pidempiä kakkuja, mutta ei se vaan toimi kesken kauden.

Ja kyllä mä olen sitä mieltä että liigan pitäisi ilmottaa että pitäkää vaan huolta omista ongelmistanne. Siinä vaiheessa kun liigassa aletaan hyppiä jonkun kuopiolaisen naistohtorin kuukautiskierron mukaan niin valot voi sammuttaa saman tien. Tai ainakin lopettaa valehtelu että siellä pelataan muka jääkiekkoa.
 
Skate or Die, mielummin Die.

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja kyllä mä olen sitä mieltä että liigan pitäisi ilmottaa että pitäkää vaan huolta omista ongelmistanne. Siinä vaiheessa kun liigassa aletaan hyppiä jonkun kuopiolaisen naistohtorin kuukautiskierron mukaan niin valot voi sammuttaa saman tien. Tai ainakin lopettaa valehtelu että siellä pelataan muka jääkiekkoa.
Ymmärrätkö, mitä siitä seuraa kun muu yhteiskunta sanoo ok, me hoidamme omat asiamme ja te omanne? Ymmärrätkö lainkaan miten paljon suomalainen yhteiskunta tukee jääkiekkoa? Onko sinulla minkään näköistä hajua, kuinka paljon valtio ja kunnat jakavat suoraa rahaa, puhumattakaan jäähallien rakentamisesta? Ja mitä siitä seurasi kun nämä tuet poistuisivat?

SM-liiga Oy on osakeyhtiö, joka tuottaa viihdepalveluita. Tähän toimintaan se tarvitsee olosuhteita ja pelaajia, joita yhteiskunnan tuilla tuotetaan. Mikäli SM-liiga käskisi muun yhteiskunnan pitää huolta omista asioistaan, jääkiekko nykyisessä muodossa kuolisi.

SM-liigan pitää miettiä kuripitoaan tämän kauden jälkeen erittäin vakavasti. Ei voi olla niin, että nimetään kuripitojärjestelmä, mutta ei sitouduta siihen. Valitetaan, ettei tahallisuutta voida näyttää toteen ja piilotellaan syyllisiä. Tästä seuraa riitoja seurojen välille, joista media saa jutun aihetta ja tapaukset paisuvat. Riidat käydään suljettujen ovien takana ja sen jälkeen pulinat pois.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Liigan johtajaa ei arvosta tai kuuntele kukaan ja tavallinen kansa ei edes tiedä, kuka liigaa johtaa.
Vuorinen liigan toimitusjohtajana on ollut pelkkä vitsi alusta pitäen. Tämä kynäniska, liiton entinen sarjapäällikkö, on pelkkä marionetti. Todellinen pohjasakka ja SM-liigan saastuttajat löytyvät tästä porukasta:

Liigahallitus

Puheenjohtaja
Hannu Penttilä
Jäsenet
Timo Everi
Pekka Ilmivalta
Matti Nurminen
Vesa Puttonen
Tuomo Räsänen
Jukka Seppänen

Todellisia pitkän linjan kiekkomiehiä, eikö vain?
 
Yeah, baby!

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vuorinen liigan toimitusjohtajana on ollut pelkkä vitsi alusta pitäen. Tämä kynäniska, liiton entinen sarjapäällikkö, on pelkkä marionetti. Todellinen pohjasakka ja SM-liigan saastuttajat löytyvät tästä porukasta:

Liigahallitus

Puheenjohtaja
Hannu Penttilä
Jäsenet
Timo Everi
Pekka Ilmivalta
Matti Nurminen
Vesa Puttonen
Tuomo Räsänen
Jukka Seppänen
Mitä sekoilet?

Tässä olet listannut liigan uuden hallituksen, joka on toiminut tehtävissään alle vuoden. Heidänkö vikansa ovat kaikki liigan ongelmat sarjaohjelmaan, karsintoihin, kunnioituksen puutteeseen ja fanitoimintaan liittyen?

Rohkenen epäillä vahvasti. Itse olin vahvasti sitä mieltä, kun tätä uutta hallitusta julkaistiin, että loistavaa, nyt saatiin oikeaa liikemaailman osaamista taustalle. Onneksi siis jääkiekkoväki on vihdoin tajunnut, että tämän Suomen suurimman urheilubisneksen pyörittämiseen tarvitaan muutakin kuin jotain "lätkäjätkiä".

Kaikista pahin asia mitä hallitus saattaisi tehdä, olisi sekaantua liigan ja Vuorisen operatiiviseen ja päivittäiseen johtamiseen. Onneksi näin ei ole tapahtunut, vaikka jotkut sekopäät tätä hyvinkin "kal€maista" ratkaisua ilmeisesti toivovat.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Ketjun avaajalle yksi kysymys: Mitä lapsiasiainvaltuutettu on kommentoinut tapauksesta RUUTU-LEHKONEN?

Minun tietääkseni tapauksesta on tehty lastensuojeluilmoitus yksityisen terveydenhoitohenkilön toimesta, hän ei kuitenkaan ole minkään asian valtuutettu.
Joten, käsitteet ja asiat kohdalleen!!
 
Totuuden torvi: Minä ja Ernesti Hentusen sanomalehti.

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
FBT Karhut ja Nicefutis
Ymmärrätkö, mitä siitä seuraa kun muu yhteiskunta sanoo ok, me hoidamme omat asiamme ja te omanne? Ymmärrätkö lainkaan miten paljon suomalainen yhteiskunta tukee jääkiekkoa? Onko sinulla minkään näköistä hajua, kuinka paljon valtio ja kunnat jakavat suoraa rahaa, puhumattakaan jäähallien rakentamisesta? Ja mitä siitä seurasi kun nämä tuet poistuisivat?

SM-liigan pitää miettiä kuripitoaan tämän kauden jälkeen erittäin vakavasti. Ei voi olla niin, että nimetään kuripitojärjestelmä, mutta ei sitouduta siihen. Valitetaan, ettei tahallisuutta voida näyttää toteen ja piilotellaan syyllisiä. Tästä seuraa riitoja seurojen välille, joista media saa jutun aihetta ja tapaukset paisuvat. Riidat käydään suljettujen ovien takana ja sen jälkeen pulinat pois.
Niin, yhteiskunta tukee muitakin asioita mutta ei puutu siihen miten muualla hommat hoidetaan. Liigan olisi pakko nyt laittaa piste sille että sen toimintaa ohjataan eduskunnasta, vaikka siellä ex-kiekkoilija onkin yksi senaattoreista. Kyllähän se nyt kuitenkin niin on että kiekkopomoilla on paras osaaminen kiekkoseuran johtamisesta.

Kurinpito myös kusee jatkuvasti, ei vaan voida toimia niin että se joka on kärsinyt mielestään vääryyttä valittaa joka palstalla siitä. Tottakai, kun valittaminen on selkeästi ollut hyödyllistä sitä käytetään hyväksi. Joka päätöksessä on kaksi osapuolta, mutta siihen pitäisi tyytyä eikä itkeä medioissa.
 
"paskin kaikista on tietenkin kannattamani SaiPa. Sairaan Paska, siitä se nimikin tulee. " - FASlapsi 27.11.13

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Täysin samaa mieltä! Kaikille vaan kenkää kun mullakin on paha olla!

Siinäpähän sit uusi johto aloittaa heti ja tekee kaikki päätökset niin että kukaan ei purnaa edes suoli24 keskustelupalstalla....
 
passenger

Jäsen
Ymmärrätkö, mitä siitä seuraa kun muu yhteiskunta sanoo ok, me hoidamme omat asiamme ja te omanne? Ymmärrätkö lainkaan miten paljon suomalainen yhteiskunta tukee jääkiekkoa? Onko sinulla minkään näköistä hajua, kuinka paljon valtio ja kunnat jakavat suoraa rahaa, puhumattakaan jäähallien rakentamisesta? Ja mitä siitä seurasi kun nämä tuet poistuisivat?

SM-liiga Oy on osakeyhtiö, joka tuottaa viihdepalveluita. Tähän toimintaan se tarvitsee olosuhteita ja pelaajia, joita yhteiskunnan tuilla tuotetaan. Mikäli SM-liiga käskisi muun yhteiskunnan pitää huolta omista asioistaan, jääkiekko nykyisessä muodossa kuolisi.

SM-liigan pitää miettiä kuripitoaan tämän kauden jälkeen erittäin vakavasti. Ei voi olla niin, että nimetään kuripitojärjestelmä, mutta ei sitouduta siihen. Valitetaan, ettei tahallisuutta voida näyttää toteen ja piilotellaan syyllisiä. Tästä seuraa riitoja seurojen välille, joista media saa jutun aihetta ja tapaukset paisuvat. Riidat käydään suljettujen ovien takana ja sen jälkeen pulinat pois.
Ovatko nämä yhteiskunnan tai "muiden ihmisten" jakamat tuet todella häviämässä? Onko joku sponsori jo uhannut ottaa rahansa pois? Kurinpitojärjestelmässä on korjattavaa ja liigan julkisuus- ja mediastrategioissa korjattavaa ihan helvetisti, mutta näen kyllä täälläkin runsaasti tarpeetonta tuhkan ripottelua ja hurjien uhkakuvien maalailua.
 
Ei, enkä väittänytkään näin, lainaamasi kohta liittyi Vinylin visioon SM-liigan mediastrategiasta. Hänen mielestä SM-liigan pitäisi käskeä muun yhteiskunnan pitää huolta omista asioista. Muuten olen täysin samaa mieltä kanssasi.
 
No mutta onko se siis sitten varmaa että ne häviävät jos SM-liiga näin tekee. Että yhtään uutta jäähallia ei tule ja kaikki rahahanat lyödään kiinni? Jos näin varmuudella käy niin ehkä se sitten kannattaa olla hiljaa ja antaa Räsästen päättää säännöt tulevaisuudessa. Sama kai miten sen jääkiekon kuoppaa.
 
Skate or Die, mielummin Die.

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No mutta onko se siis sitten varmaa että ne häviävät jos SM-liiga näin tekee. Että yhtään uutta jäähallia ei tule ja kaikki rahahanat lyödään kiinni? Jos näin varmuudella käy niin ehkä se sitten kannattaa olla hiljaa ja antaa Räsästen päättää säännöt tulevaisuudessa. Sama kai miten sen jääkiekon kuoppaa.
Tässä taloudellisessa tilanteessa en lähtisi kokeilemaan vaan hoitaisin SM-liigan omat asiat siihen kuntoon ettei ulkopuolisten tarvitse puuttua niihin. Olen ehdottanut samoja asioita, joita passenger viestissään esitti.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Mun mielipide on että vaikka liiga sorvaisikin sääntöihin tiukennuksia, tehtäisiin esimerkkitapauksia seuraavista räikeistä sääntörikkomuksista niin ulkopuoliset tulevat puuttumaan suomen ykköslajiin jos media niin haluaa. Kääntäisin vastuuta osittain myös medialle.

- Jääkiekko - Savon Sanomat

Tässäkin mennään täysin epäolennaisuuksiin kun prosessioikeuden professori ottaa kantaa "uhkailuihin pelin sisällä". Antaa kuvan että Jarkko Ruutu on ainoa joka tässä lajissa huutelee sopimattomuuksia vastustajalle. Voi poijaat jos tietäisitte mitä siellä kaukalossa puhutaan.

_
 
”Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa.”
-Alexander Stubb 1.11.2011 Pohjoismaiden neuvoston (PN) kokouksesta.-

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Tässäkin mennään täysin epäolennaisuuksiin kun prosessioikeuden professori ottaa kantaa "uhkailuihin pelin sisällä". Antaa kuvan että Jarkko Ruutu on ainoa joka tässä lajissa huutelee sopimattomuuksia vastustajalle. Voi poijaat jos tietäisitte mitä siellä kaukalossa puhutaan.
Miten niin epäolennaisuuksiin? Kyseessähän ei nyt ole huutelu eikä taklaus yksistään vaan sellainen epäonninen sattuma että ihan sattumalta on huudeltu jotain ja sit pelin aikana tullut toteutettua huutelut. "hups". Joka taas antaa syyn epäillä että taklaus oli tarkoituksellinen yritys saada taklatulta taju kankaalle. (Olettaen siis että huutelut on oikeasti tapahtuneet ja todistettavissa).

Tuohan juuri on oleellista. Alan ammattilainen kertoo oman mielipiteensä siitä miten tilanteen tulisi mennä. Eihän tuossa olla mitään valitusta amnestylle ihmsioikeusten rikkomisesta tekemässä, vai?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy