Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mestiksen seuraajat tietävätkin, että Lempäälän Kisan tilanne on haastava. Päättyneellä kaudella oli kaikennäköisiä valmentajalakkoja ja pelaajat itse maksoivat vierasmatkat. Surullista, että joukkue, joka pelasi hyvää voittavaa lätkää joutui kamppailemaan tälläisissä vaikeuksissa.

Eihän se reilulta tunnu, että kärkisijaa runkosarjassa pitkään pitänyt seura tekee konkurssin. Tähänkö on Mestis ajautunut?

Tiedetään ettei Lempäälä nyt talousalueena ole ihanteellisin, mutta tähän asti on päästy paskalla menestyksellä. Nyt pärjättiin ja ollaan kaatumassa, logiikka?

Tässä ketjussa pohditaan miten saukkoperheelle käy ja onko Kisa laskussa?
 
Olen ässäkannattaja, juntti ja kehityksen jarruttaja
En oo LeKistä lukenut viime aikoina, mutta viestiketjun aloittajan tekstin luin. Siitäpä totean seuraavaa.

Raha on oleellinen asia seuratoiminnassa. Lempäälässä olisi hyvä monen tamperelaisen junnun ja miksei muidenkin jatkaa junnusarjojen jälkeen ennen liigapelaamista. Aika vaatimaton on Lempäälän katsojamäärä + halliolosuhteet.

Yksi pykälä sarjaporrasta alaspäin, voisi olla hyvinkin järkevää seuralle. Siten kustannukset menee alemmas, mutta miinusta on se, että tulevat liigapelaajat menevät toisiin seuroihin välivuodeksi.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksi pykälä sarjaporrasta alaspäin, voisi olla hyvinkin järkevää seuralle. Siten kustannukset menee alemmas, mutta miinusta on se, että tulevat liigapelaajat menevät toisiin seuroihin välivuodeksi.
Parastahan olisi varmaan ajaa joukkue konkurssiin ja yrittää saada Suomi-sarjapaikka heti tulevalle kaudelle uudella puhtaalla pohjalla.

Tarpeeksi nopeasti kun noita ratkaisuja pystyisi tekemään, niin vielä kerkeisi kasata joukkueenkin suhtkoht järkevästi. Tietenkin saatavia nyt jäisi monelle taholle, mutta lisävahinkoja vaan saadaan aikaan jos peliä ei nyt vihelletä poikki.

Noilla ratkaisulla osa pelaajista pystyisi jatkamaan tarvittaessa siellä sarjatasoa alaspäin tai etsiä joko Kooveesta tai esim. mahdollisesti nousijasta Hokista ja muista seuroista.
 
Hockeyarena.net

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
LeKillä on rahoituksen puutteen lisäksi ollut jo vuosikausia pula tekijöistä. Homma on pyörinyt parin aktiivin varassa. LeKin ongelma on myös vähäinen omien pelaajien määrä. Idea on ollut se, että kahdelta liigajoukkueelta saadaan se yht. 10 pelaajaa. No ensi kaudella sekin menee vaikeammaksi.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Muovinen seurahan Kisa on. Perustettu paikallisten liigajengien farmiksi, ja halli on surkeassa kunnossa.
Mutta silti käy sääliksi, sama se oli Bluesin kanssa, kun heittivät veivinsä.
Mikähän jengi nousee tilalle? Toisen kuolema on uuden mahdollisuus, elämän kiertokulku on karu.
Hokki? K-Espoo?
 
Olen ässäkannattaja, juntti ja kehityksen jarruttaja

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Ei oikeastaan harmita yhtään LeKin kaatuminen. Ainoastaan harmittaa taustalla olevien ihmisten puolesta, jotka tästä joutuu kärsimään. Kyllähän LeKin korvaaminen Hokilla taas nostaa sarjan mielenkiintoa kummasti. Enää sarjassa ei ole yhtään joukkuetta, minkä peliä ei jaksa katsoa. Vaikka LeKi pelasikin tällä kaudella hyvää lätkää hyvillä pelaajilla, niin tuo seuran muovisuus pilaa kyllä kaiken tuosta ainakin iteltä. Ei vaan kiinostanut.

Ehkä Suomi-sarjaan? Kyllähän Lempäälässä jääkiekkoseura tulee pysymään.
 
KalPa, Brad Marchand #63

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Muovinen seurahan Kisa on. Perustettu paikallisten liigajengien farmiksi, ja halli on surkeassa kunnossa.
Ihan asiallinen hallihan Lempäälässä on varsinkin viime kesän ehostuksien jälkeen. Ei ole kylmä, löytyy mediataulu, istumapaikkoja ihan riittävästi, muutama aitiokin löytyy ja pari pubiakin. Ja turvakaukalo tietysti. Mestikseen oikein hyvä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muovinen seurahan Kisa on. Perustettu paikallisten liigajengien farmiksi, ja halli on surkeassa kunnossa.
Tuo nyt on aika jyrkästi sanottu ja faktisesti jopa ihan väärin. Seurahan on jopa yli 100 vuotta vanha ja jääkiekossakin sillä on historiaa alasarjoista ja jo kaukaa niiltä ajoilta, kun mistään liigayhteistyökuvioista ei ollut tietoakaan. Kisasi aikoinaan alasarjoissa muiden pirkanmaan pikkuseurojen kanssa ja nousi ihan omin voimin Mestikseen. Mestiksessä pysyminen ja siellä pelaaminen toki sitten vaati välittömästi yhteistyötä liigaseurojen kanssa, ja eihän tuo yhteistyön määrä nyt ainakaan ole vähentynyt vuosien saatossa. Toki nykyään sama jossain määrin kaikkialla muuallakin: tällä haavaa Mestiksen pelaaminen ilman yhteistyötä liigaseurojen kanssa ei nähtävästi ole mahdollista yhdenkään Mestis-seuran päättäjän mielestä.

Ei näistä JYP-akatemioista, LeKeistä ynnä muista puhtaista farmeista kukaan ole innostunut, eikä minullekaan jää ikävä, jos LeKi Mestis-kartalta häviää. Mutta turha silti keksiä tuollaisia ihan höpö-höpö juttuja.

LeKi tuskin seurana katoaa kiekkokaukaloistakaan ja Tampereen seudulta pukkaa kyllä vuosi toisensa jälkeen sen verran paljon pelaajia, että kyllä niistä muutaman Suomi-sarja-jenginkin saa kasaan. Omalla junnutuotannolla sen sijaan ei pitäisi olla Suomi-sarjaankaan asiaa, eli putoamisen jälkeen sitten samalla viivalla Pyryn, Vireen ja muiden paikallisten kilpailijoiden kanssa.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
LeKillä on rahoituksen puutteen lisäksi ollut jo vuosikausia pula tekijöistä. Homma on pyörinyt parin aktiivin varassa.
Kuulostaa hyvin pitkälti tilanteelta joka oli Kajaanissa pari vuotta sitten. Rahat loppu ja tekijät vähissä. Täällä uusi alku oli todellakin pelastus kun sattui löytymään uusi innokas taustajoukko uuteen yhtiöön. Sitä se ei tietysti automaattisesti joka paikassa ole, mutta on siihen ainakin mahdollisuus. Uusien tekijöiden on helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä kuin yrittää vuosien aikana kertynyttä taakkaa alkaa lyhentämään.
 
Canis Lupus Kajaanin Hokki 2017-18 ketjussa: "Jossain tämän paskan reunalla tilannetta ihmettelevät ne noin 600 aktiivikannattajaa, joille Hokki on ollut tärkeä henkireikä, ja 1000 glory hunteria. Ja joku sata vahingoniloista kolmen eri alasarjapotkupallojoukkueen kannattajaa, kolmannessa polvessa."

Zone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Kovin kauaahan ei tässä tarvitse onneksi odotella, kun lisenssihommat ens kaudelle julkaistaan. Toukokuun alkupuolella noita uutisia on tulevalle kaudelle tuntunut aina tulevan. Tuostahan sen sitten näkee irtoaako lisenssiä, jos sitä on haettu.

Ei kiekko Lempäälästä katoa mihinkään, se on sitten toinen juttu millä tasolla sitä pelataan.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kuulostaa hyvin pitkälti tilanteelta joka oli Kajaanissa pari vuotta sitten. Rahat loppu ja tekijät vähissä. Täällä uusi alku oli todellakin pelastus kun sattui löytymään uusi innokas taustajoukko uuteen yhtiöön. Sitä se ei tietysti automaattisesti joka paikassa ole, mutta on siihen ainakin mahdollisuus. Uusien tekijöiden on helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä kuin yrittää vuosien aikana kertynyttä taakkaa alkaa lyhentämään.
Asia on juuri noin, Roki maksaa edelleen edellistä notkahdusta jolloin seuran uudelleen rakentaminen ja eteenpäin kehittäminen on vaikeaa. Ollaan noustu suosta mutta kehittyminen vie aikaa kun kantaa vanhaa taakkaa.
 
Tampereella ei liigapelissäkään nouse tunnelma ja kannustus sellaisiin atmosfääreihin, mihin se Lappi Areenalla ylsi - Nokian Pyryn kotisivut

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tämä ei nyt suoraan liity LeKi:iin, mutta mielestäni tällainen puhdistautuminen yhtä porrasta alempana ei tunnu oikein rehelliseltä tai reilulta toimelta. Mielestäni reiluin toiminta olisi aina aloittaa ihan toiselta tasolta ja kokonaan uudella seuralla. Jos ei pelaajien palkkaa, eläkemaksuja ja veroja ole kyetty maksamaan, niin rankaisu pitäisi olla kovempi. Jos haluaa aloittaa Suomi sarjasta, niin pitäisi ottaa kontolleen vähintään nuo. Mielellään siis en näe mitään uutta seuraa edes Suomi sarjassa niin, että lähtee uudestaan liikkeelle nimellisesti samalla seuralla kaikki vastuu nollattuna.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

Käsittääkseni ainakin Kiekko-Espoo ainakin makseli jotain Espoo Unitedin rasteja ja sai osittain sen takia tuon paikan Suomisarjassa. Eli ihan ilman vastiketta ei myöskään tuo sarjapaikka tullut.
 
Hockeyarena.net

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tämä ei nyt suoraan liity LeKi:iin, mutta mielestäni tällainen puhdistautuminen yhtä porrasta alempana ei tunnu oikein rehelliseltä tai reilulta toimelta. Mielestäni reiluin toiminta olisi aina aloittaa ihan toiselta tasolta ja kokonaan uudella seuralla. Jos ei pelaajien palkkaa, eläkemaksuja ja veroja ole kyetty maksamaan, niin rankaisu pitäisi olla kovempi. Jos haluaa aloittaa Suomi sarjasta, niin pitäisi ottaa kontolleen vähintään nuo. Mielellään siis en näe mitään uutta seuraa edes Suomi sarjassa niin, että lähtee uudestaan liikkeelle nimellisesti samalla seuralla kaikki vastuu nollattuna.
Samaa mieltä olen tästä. Mutta. Kun liitto on tietyn linjan ottanut ja ainakin nyt Jokipoikia, K-Espoota ja Hokkia on kohdeltu näin kuin on kohdeltu, olisi taas varsin epäreilua kohdella muita kovemmalla kädellä. Pitkässä juoksussa tietty voi hankaloittaa kiekkoseurojen toimintaa jos mahdolliset tavaran/palveluntoimittajat alkavat ajatella että seurat tekevät aina kuperkeikan kun velkaa on tarpeeksi ja aloittavat uudella nimellä.
 
Canis Lupus Kajaanin Hokki 2017-18 ketjussa: "Jossain tämän paskan reunalla tilannetta ihmettelevät ne noin 600 aktiivikannattajaa, joille Hokki on ollut tärkeä henkireikä, ja 1000 glory hunteria. Ja joku sata vahingoniloista kolmen eri alasarjapotkupallojoukkueen kannattajaa, kolmannessa polvessa."

Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tämä ei nyt suoraan liity LeKi:iin, mutta mielestäni tällainen puhdistautuminen yhtä porrasta alempana ei tunnu oikein rehelliseltä tai reilulta toimelta. Mielestäni reiluin toiminta olisi aina aloittaa ihan toiselta tasolta ja kokonaan uudella seuralla. Jos ei pelaajien palkkaa, eläkemaksuja ja veroja ole kyetty maksamaan, niin rankaisu pitäisi olla kovempi. Jos haluaa aloittaa Suomi sarjasta, niin pitäisi ottaa kontolleen vähintään nuo. Mielellään siis en näe mitään uutta seuraa edes Suomi sarjassa niin, että lähtee uudestaan liikkeelle nimellisesti samalla seuralla kaikki vastuu nollattuna.
Ei nämä valtiolle pystyyn jäämiset meinaa yhtään mitään, mutta jos sieltä löytyy runsaasti maksuja, joita yhteistyökumppanit ovat kärsivällisesti odottaneet ja eivät ole ns. laittaneet maksuun, niin heidän etujensa, mikä lienee aika väistämätöntä konkurssissa, unohtaminen vaikeuttaa huomattavasti tulevan Oy:n toimintaa. Saattaa oll vaikea kolkutella ovia sponsorimielessä, jos on tonnien piikki jäänyt pystyyn. Sinällään on tietty typerää aloittaa toiminta tai ylläpitää toimintaa mikä ei ole kannattavaa ja on vielä typerämpää lähteä mukaan sellaiseen ja menettää siinä rahojansa. Poislukien hyväntekeväisyys eli kaikesta huolimatta haluaa tukea ja menettää rahansa. Itse etsisin vain hiukan vaikuttavamman kohteen kuin bankrottiin päätyvän Mestis-seuran.

Samaa mieltä olen tästä. Mutta. Kun liitto on tietyn linjan ottanut ja ainakin nyt Jokipoikia, K-Espoota ja Hokkia on kohdeltu näin kuin on kohdeltu, olisi taas varsin epäreilua kohdella muita kovemmalla kädellä. Pitkässä juoksussa tietty voi hankaloittaa kiekkoseurojen toimintaa jos mahdolliset tavaran/palveluntoimittajat alkavat ajatella että seurat tekevät aina kuperkeikan kun velkaa on tarpeeksi ja aloittavat uudella nimellä.
Tasapuolisuus ja reiluus on tietty hyvä arvopohja ja jos on jokin malli millä tälläisestä kuperkeikasta noustaan niin se on hyvä ja sillä voidaan toimia tulevaisuudessakin. Pitää tosin varmistaa, ettei tuo maalaamasi skenaario ole se malli. Kiekkoseurat (kuten myös ne alasarjapotkupallojoukkueet yms.) toimikoon sillä tasolla, johon rahkeet riittää. Ei siinä mitään huonoa ole, että toimii omalla tasollaan.

PS: Mistähän se HoKi tempaisee nuo Mestis-tason pelaajat, jos paikka sille annetaan?
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
PS: Mistähän se HoKi tempaisee nuo Mestis-tason pelaajat, jos paikka sille annetaan?
Tarkoittanet Hokkia. Tässä on viimeiset kolme kevättä Mestikseen otettu uusi seura touko - kesäkuun vaiheessa ja jokainen on löytänyt pelaajat. KooVeeta lukuunottamatta ovat myös päässeet ensimmäisellä kaudella pudotuspeleihin. Jopa neljän sakkiin. Mestistason pelaajia vapautuu pitkin kesää kun Liigan try - outit päättyy.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tarkoittanet Hokkia. Tässä on viimeiset kolme kevättä Mestikseen otettu uusi seura touko - kesäkuun vaiheessa ja jokainen on löytänyt pelaajat. KooVeeta lukuunottamatta ovat myös päässeet ensimmäisellä kaudella pudotuspeleihin.
KooVee ei niitä Mestis-tason pelaajia tosiaan tempaissutkaan, vaan lähti kauteen lähtökohtaisesti yhdellä koko Mestis-historian vaisuimmalla joukkueella. Siltikään ei jäänyt varsinaiseksi heittopussiksi.

Hokilla kuitenkin kohtalaisen hyvät lähtökohdat, jatkajista löytyisi kelvollinen runko Mestis-joukkueeseen. Hankintoja vapaista pelaajista ja myös liigalainoista, joiden osalta pelipaikat jaettaneen joka tapauksessa monen osalta vasta syksyllä.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarkoittanet Hokkia. Tässä on viimeiset kolme kevättä Mestikseen otettu uusi seura touko - kesäkuun vaiheessa ja jokainen on löytänyt pelaajat. KooVeeta lukuunottamatta ovat myös päässeet ensimmäisellä kaudella pudotuspeleihin. Jopa neljän sakkiin. Mestistason pelaajia vapautuu pitkin kesää kun Liigan try - outit päättyy.
Joo ja samanverran myös pelaajia on suunilleen tarjolla jos LeKi menee nurin ja joukkuemäärä pysyy samana, että ei tuo tilanne tosiaan niin huono ole. Varsinkin kun moni sopimuksista tehdään vasta kesän lopussa kun tarkemmin selviää pelaajien työkuviot ja se saavatko esim. liigasopimusta. Tietenkin pieni tasoitus siinä annetaan kun muutamassa joukkueessa on jo niitä valmiiksi jatkavia pelaajia mutta ei mahdoton tilanne kuitenkaan. Uskoisin myös että tuossa hieman voi Hokkia auttaa jos mestiksen siirtosäänöt tiukentuu, se hieman voi tasoittaa sarjaa kun ei ihan täyttä ketjua liigapelaajia kerralla lainassa toisilla joukkueilla.
 
Hockeyarena.net

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Hokilla kuitenkin kohtalaisen hyvät lähtökohdat, jatkajista löytyisi kelvollinen runko Mestis-joukkueeseen. Hankintoja vapaista pelaajista ja myös liigalainoista, joiden osalta pelipaikat jaettaneen joka tapauksessa monen osalta vasta syksyllä.
Kyllä vaan runkohan tuolla jo kasassa, kyllä noita pelaajia riittää.
Kun Ketterä nousi (otti paikan vastaan) niin syksyllä kun sarja alkoi oli sopimus pelaajia lähes kahden joukkueen verran. Et ei Hokilla mitään hätää ole.
 
jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Ja nythän se sitten on varmaa että LeKiä ei ensi kaudella Mestiksessä näy :/. Voimia faneille.
 
"Natseilla oli järjestys. Sigut aina särmässä. 160 merkkiä pitkiä. Oli Natseilla sigut. Aina tasan 160 merkkiä. Allekirjoituksia syynäsivät Natsit" --Tuntematon

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voimia faneille.
Että oikein monikossako?

Jep, taitaa tosiaan olla homma 100% varma (toisin kuin joskus näissä lisenssihöpinöissä), kun kerran Hokkiakin on jo pyydetty mukaan.

LeKin funktiosta Mestiksessä voi olla hyvinkin montaa mieltä, mutta yhdestä asiasta pitää antaa ehdottomasti propsit. LeKi oli kautta Mestis-historiansa profiiltaan erittäin pelaava ja aktiivinen joukkue. Seurassa pelasi paljon taitavia pelaajia ja nuoria lupauksia, joten sikäli LeKin pelejä oli sekä kiinnostava että mukava katsoa.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

Zone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Kyllä siinä vaan näin kävi. Jos velkoja ei saada maksettua, niin eipä ole edellytyksiä jatkaa. Ans kattoo mitä täälläpäin ens kaudella pelataan. Halli on ainakin kohtuullisessa kunnossa edelliskesän remontin jälkeen, kun on turvakaukalot, videotaulut sun muut. Voipi olla, jos suomisarjaan on paikka haussa, niin on samalla haussa aika paljon tekijöitäkin homman taustalle. Tsemppiä Hokille jos ja kun lisenssi irtoaa.

No, rullakiekkokausi alkaa huomenna, joten Pahalammen pelejä saa ainakin muutaman kattella.
 
Partakus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Mistäpä minä tiedän, mutta eiköhän Lekin alas ajolla hoidettu KooVeen tulevaisuus MestisFarmarina. Harmi sinänsä oli kuin oli, Leki oli aina mielestäni niitä varteenotettavia lapullepantavia, kun kokoonpanot sen salli.
 
TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Jos olen ymmärtänyt oiken, niin kaupunki on antanut jäät ilmatteeksi. Mutta katsoja- ja sponsoritulot on mitä on, niin ei niillä hoideta laskuja?
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos olen ymmärtänyt oiken, niin kaupunki on antanut jäät ilmatteeksi. Mutta katsoja- ja sponsoritulot on mitä on, niin ei niillä hoideta laskuja?
Yksinkertaisesti jos tuossa lasketaan että 400 katsojaa puuttuu per peli eli siitä noin 800 katsojasta (joka toki sekään monelle seuralle vielä kannattava lukelma )niin tuolla yksinään jo LeKi jää muista 10 000 katsojalla runkosarjassa muista. Jos toteutunut lipunhinta olisi vaikka 5e per peli niin tuosta tulisi jo yli 50 000e pelkistä lipputuloista tasoitusta runkosarjassa muille. Siihen päälle menetetyt eurot oheismyynistä ja sponsorimyynistä niin melkoinen silta muihin nähden tulee.

Lisäksi jos vielä tulee tämmöinen superkausi menestyksen suhteen jossa paljon pudotuspeliotteluja niin noilla moni seura vähintään hyviä taskurahoja saa, mutta LeKin tapauksessa katsojamäärät jäi niin matalaksi että hyvä jos pudotuspelin aikaiset kulut saivat katettua. Aika mahdoton tehtävä jos edes menestyskausilla ei saa tulovirtaa positiiviseksi luotua. Tässä taitaa esim. KeuPa olla askeleen edellä vaikka ei sielläkään tilanne taida ihan paras olla. Ehkä tuossa juuri se muutama sataa katsojaa puuttuu jolla pystyisi ehkä sinnittelemään, varsinkin jos menestys viimekauden kaltaista.
 
Hockeyarena.net
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy