Mainos

Leime vaihtoon?

  • 231 718
  • 715

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
On se hienoa olla mukana koko organisaation tuhoamisessa. Ei olisi uskonut viime kauden jälkeen.
Leime&Vuori tekevät nyt sen, mikä jäi puolitiehen Hannu Virran aikana. Hantan jälkeen oli tarkoitus saada Leime puikkoihin. Se olisi ollut konkurssi silloin ja paikka alasarjoihin. En tiedä mihin nyt pyritään. Kivenmäki ja Plihal myyntiin (?), ei voi sanoin kuvailla tätä touhua.
Tästä nyt näkee kun pojat ovat johtoportaassa kavereita, ei se vaan vittu toimi. Suojatyöpaikka ?

Koskeehan se lepo Heikkiäkin, meinaan Heikki lähtee laivalle nautiskelemaan vissiin. Joukkue kriisissä ja pojat ryyppää, mitä tässä pitäis ajatella ?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tamihan olisi todella taloudellinen ratkaisu Unskin tilalle. Eikös sillä ole rotsikin jo valmiina pukukopissa?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tamihan olisi todella taloudellinen ratkaisu Unskin tilalle. Eikös sillä ole rotsikin jo valmiina pukukopissa?

Mun mielestä Tammisen palkkaaminen Leimeen lisäksi olisi aika hyvä veto. Se toisi ihan uudenlaista menoa ja mielenkiintoa tähän sirkukseen nimeltä TPS 2010-2011. Ei sillä tappiin asti mennä, mutta ei tarvitsekaan - nyt riittää se, että vältetään putoamisuhka ja valmistaudutaan ensi kauden uuteen tulemiseen uudennäköisellä joukkueella.

Mua kyllä ihan oikeasti suruttaa ja harmittaa Leimeen puolesta. Tosi harmi, että homma ei toiminut. Toivoin, että Leime olisi onnistunut - ihan menneiden muistojen vuoksi.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
On tainneet Leimeen ja Vuoren inkkarit tippuu kanootista kovassa virrassa, ei hyvää päivää...

Leime sitten tuumailee pelaajien olevan susia ja junnujen korvaavan heidät. Meillähän onkin tosi laadukkaita junnuja nousemassa rinkiin. Sekun ei pelkkä hyvä yritys riitä ammattiurheilussa.

Itsessään tuo patonkirakastaja ei vaan tunnu vikaa löytävän, voi vitun vittu.

Ketkä kaikki siellä pesevät toisiensa selkiä, ei varmaan urheilun historia hirveästi tunne tällaista selänpesurinkiä tällaisen kauden aloituksen jälkeen.
 

Turnipsi

Jäsen
Duoda duoda...Leime uhkailee nyt lehdissä että ottaa A-junnuja tilalle, josko solmu siitä lähtisi aukeamaan.

Kuitenkin alkukaudesta, kun suurin osa runkopakeista oli sivussa, Leime kommentoi että ei tässä oikeen mitään voi, kun väärän sarjan pelaajia on kentällä.

Eli herra puhuu jo itseään hyvää tahtia pussiin. Aiemmin on sanottu että junnujen taito ei riitä, ja nyt taas niitä ollaan ottamassa joukkueeseen..?

Muutenkin tämä on ihan käsittämätöntä. Koko paska vieritetään pelaajien syyksi ja Leime on herra täydellisyys.

Lauantaina jälleen uusi tappio, 3500 ihmisen edessä ja Leimeen uudet haukkumiset pelaajia kohtaan. Juuri näin.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Muutenkin tämä on ihan käsittämätöntä. Koko paska vieritetään pelaajien syyksi ja Leime on herra täydellisyys.

Eiköhän Leimeen lähtölaskenta ole jo alkanut. Tuo kuukauden "työrauha" voi myös tarkoittaa sitä, että uutta valmentajaa etsitään kuumeisesti kun sopivaa/sopivan hintaista ei ole vielä löytynyt. Hätiköityjä ratkaisuja valkun suhteen ei varmasti uskalleta tehdä kun toiseen floppiin ei ole varaa.
 

Bonsai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikon muut joukkueet
Meitä faneja on tietenkin moneen veneeseen. Itselleni jääkiekko on ensisijaisesti viihdettä siinä kuin elokuvat ja konsertitkin. SM-liigaahan ei ole ilman faneja. Ja siksi toivoisinkin, että TPS miettisi asiaa hieman fanienkin kannalta. Kalliiksi sekin käy jos Tepsiä hoidetaan kuin puhdasta yritystä, väki kaikkoaa katsomoista etc.

Siksi kannattaisi tehdä asian eteen jotain ihan viihdearvonkin kannalta, jotta väki löytäisi takaisin katsomoon. Itse näen, että siihen kuuluu kaikkensa antava pelityyli vaikka turpaan tulisikin ja värikäs valmentaja. Nythän meillä ei ole kumpaakaan.

Suikkasen aikana lähti hallilta jollain tapaa tyytyväisenä vaikka oli tappiokin alla, peli oli kuitenkin pääosin yrittävää ja kaikkensa antavaa.

Toivon, että toimistossa mietittäisiin asiaa tältäkin kannalta.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suikkasen aikana lähti hallilta jollain tapaa tyytyväisenä vaikka oli tappiokin alla, peli oli kuitenkin pääosin yrittävää ja kaikkensa antavaa.

Lyhyt on ihmisen muisti. Kyllä se Tepsin peli oli viime kaudella tappioputkien aikaan ihan hirveätä katseltavaa, eikä tosiaankaan yritteliään näköistä. Toisaalta vastakohtana seuraavana iltana saatettiin pelata unelmakiekkoa. Viime kauden vuoristoradan tilalle on nyt saatu tasaista suorittamista...
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Nyt olisi seuraavaan joukkueeseen eroa yhdeksän pistettä ja 10:een 12. Koska seurajohto on noin perketin puupäitä täynnä eivätkä ymmärrä Joukkueen parasta, eivät he ole oikeutettuja minkäänlaiseen tukeen joten protesteja vaan pystyyn ja äkkiä. Tällä kaudella karsitaan satavarmasti Leimen kanssa mutta esim. Tamin kanssa noustaisiin melko varmasti sääleihin.

TPS on yleinen naurunaihe koko euroopassa. Tämä on farssi, katastrofi. Uusia pelaajia on turha hankkia sillä tämä materiaali riittäisi vallan hyvin kunnon ohjeistuksella. Säälittävää nyhväystä, arvon pukumiehet ja Vuori!
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Lyhyt on ihmisen muisti. Kyllä se Tepsin peli oli viime kaudella tappioputkien aikaan ihan hirveätä katseltavaa, eikä tosiaankaan yritteliään näköistä. .

Mutta mielestäni edelleen viime kauden paskoissa peleissä näkyi joku systeemi. Mikä oli pitkälti myös tappioiden perusta, pelattiin niin yyber kiekonhallintaa myös omalla alueella ja sitten menetettiin kiekko ja vastustaja rokotti. Nyt vain hävitään kiekot siellä ja täällä, ja vastustaja rokottaa.

Nyt onnistuu kyllä jo teksti-tv scouttauksella näkemään, jotta jossain mennään pahasti metsään. Piste-ero kasvaa ja meillä vielä ottelu enemmänkin joihin verrattuna.

Mitähän ilkeää se meidän pahantahtoinen valmentaja on keksinyt pelaajien pään menoksi, vaihtanut hartsportin veteen?
 

bumerangi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rupeaa tämä keskustelu jo kaikkiaan muuttumaan aika korniksi. Huutavat mediat tekee johtopäätöksiään haastateltavien heitoista ja täällä ne niellään aikalailla pureskelmatta. Esimerkkeinä nämä junnujen peluutuspuheet, jotka on otettu pistimiksi kommenteissa.

En sano, etteikö keskustella voisi ja etteikö kriitiikki ole paikallaan, mutta itse olen alkanut kääntyä vähän toiseen suuntaan ajatuksien kanssa. Pelkään, että Turussa on liian hyvät muistot valmentajan vaihdosta. Onko odotukset samanlaiset kuin Suikkasen astuessa kuviin? Tammisen tai Koivun kanssa saataisiin varmaan piankin voittopeli, mutta mikä olisi marraskuussa pelillinen trendi? Taas uusi suunta ja uudet (vanhat) kuviot. Olisiko sääliviiva sittenkään niin varma sitä tietä kuljettaessa?

Jos Leimeessä pysytään nyt kriisin keskellä ja tullaan sieltä ulos Leimen kanssa, niin sanoisin sen olevan paljon voimaannuttavampi kokemus kaikille osapuolille, kuin Tammisen aikaan saama kolmen pelin voittoputki kuherruskuukauden aikana.

Jos tässä lähiviikkoina tehdään tarvittavat muutokset rosteriin ja aletaan pelaamaan siten miten NT:ssä pelattiin, niin sääliviiva voi tulla piankin vastaan. Pelaajistoon tehtiin muutoksia viime kaudellakin, ei se ole suora merkki kriisistä.

Entä jos jalat on vaan loppu? Jospa se piikki tulee sieltä? Entä jos joukkueen sisällä on oikeasti vielä hyvä meininki?
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nyt pitää kysyä palstan viisailta. Haluaako vaikkapa Tami valmentaa Tepsiä? Häntä kun kovasti toivotaan penkin taakse. Onko asiasta ollut jotain varmaa tietoa liikkeellä Tamin puolelta?
 

Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt pitää kysyä palstan viisailta. Haluaako vaikkapa Tami valmentaa Tepsiä? Häntä kun kovasti toivotaan penkin taakse. Onko asiasta ollut jotain varmaa tietoa liikkeellä Tamin puolelta?

Tami nyt varmaan jo odottelee Turkuhallin ovella jos yhtään entisessä vedossa on.

Itse en kyllä oikein tuosta valmentajanvaihdosta tiedä. Lauantaina on pikkupakko voittaa muuten Saipakin karkaa jo aika kauas. Toisaalta en oikein usko, että valmentajan vaihtamisella saavutetaan samaa lentoa kuin mitä Suikkasen aikana ja itse en ainakaan Tamia Tepsin peräsimeen halua. Nyt pitäisi oikeasti kapteeniston nousta esiin. Jos valmentaja vetelee mitä sattuu pukukopissa niin kapteeniston pitäisi sitten ottaa homma komentoonsa ja näyttää miten peliä tehdään.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ylen haastattelussa Leime totesi, että pelitapaa on jouduttu muuttamaan pelaajien loukkaantumisien vuoksi ja nyt sitten pelaajien palattua pelitapakin on ilmeisesti vaihdettu samaksi mitä se oli europeleissä. Ihmettelen vain, että jos jo kesällä oli liian vähän aikaa harjoitteluun, niin miten nyt opitaan kesken kauden uusia kikkoja.

Pelitavan muuttaminen kesken kauden, mestaruuskrapula, loukkaantumiset, uusi koutsi, europelit, lyhyt kesä.
Siinä näitä haasteita Leimeellä. Ei kukaan koutsi voi selvitä niistä ilman, että se näkyy sarjataulukossa. Saat Leime multa anteeksi.
 

Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tuossa jutussahan Tami ainoastaan lupaa harkita asiaa. Uskon ettei mitään keskusteluja miehen kanssa ole käyty...jos edes Tepsin puolelta käydäänkään.

Niin. Vuonna -88 Tepsistä lyötiin rautaportti kiinni Tamin suuntaan. On se perseestä ettei aikuiset ihmiset osaa sopia/puhua asioita halki. Tami olisi niitä harvoja vaihtoehtoja joilla tämä kausi saataisiin pelastettua mutta eihän ne mulkut sitäkään tajua. Pitäkää paskanne stna.
 

hokihoki

Jäsen
Niin. Vuonna -88 Tepsistä lyötiin rautaportti kiinni Tamin suuntaan. On se perseestä ettei aikuiset ihmiset osaa sopia/puhua asioita halki. Tami olisi niitä harvoja vaihtoehtoja joilla tämä kausi saataisiin pelastettua mutta eihän ne mulkut sitäkään tajua. Pitäkää paskanne stna.

Menee hiukan offtopiciksi mutta samaa vihanpitoa on ollut vuosikausia TuTon ja TPS välillä.

Ja nimenomaan ymmärtääkseni TuTon pääomistaja Paksal ei haluaisi olla yhteistyössä Palloseuran kanssa koska pelkää kuollakseen TuTon joutuvan farmiseuraksi.

Ymmärrän toki haluttomuuden joutua puhtaasti farmiseuraksi, mutta nykyisellä toimintatavalla TuTolla ei ole eikä tule varoja kerätä riittävän hyvää joukkuetta edes mestiksen voittamiseen joten mahdolliset hyvin edulliset tai täysin ilmaiset pelaajalainat luulisi olevan tärkeitä.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Bumerangilla aika hyviä ajatuksia tuossa aiemmin. Täälläkin tunnutaan pidettävän itsestäänselvyytenä että valmentajan vaihto nostaisi Tepsin heti sääleihin. Mutta ihan oikeasti, kuinka monta kertaa SM - liigan historiassa koutsin vaihto on jotenkin merkittävästi parantanut suoritusta. Näppituntumalta väittäisin että pari - kolme kertaa joista Suikkasen tulo Tepsiin kaksi vuotta sitten kaikkein parhaimpana esimerkkinä. Yleensähän tuloksena on tuo mainittu 2 - 3:n pelin kuherrusjakso jonka jälkeen palataan entiseen tai vielä huonompaan (tämä ei kyllä nyt olisi mahdollista).
Jos ajatellaan realistisesti Tepsin alkukautta ja mietitään mitä Leime olisi voinut tehdä esim. näille asioille; liigaa pelattu viisi erää ja kahteen ekaan pakkipariin ajatellusta pelaajasta ei ole jäljellä yhtään, sellaista joukkuetta ei olekaan joka tuosta olisi selvinnyt. Seuraavaksi maalivahtipeli; viime kaudella parhaana molarina palkittu Engren päästää lähes joka pelissä 1- 2 helppoa maalia, ei hyvä. Sitten sentteriosasto; ykkösketjun sentteri alussa loukkaantuneena ja palatessaan on ehkä liigan hitain pelaaja. Viime kaudella verkkaiseksi moitittu Filppula luistelisi ympyrää Plihalin ympärillä ja etenisi silti paremmin. Kakkoseen ehkä ajateltu Trabucco ihan ok. haku mutta ei kärkitasoa. Hauhtonen hyvä kolmossentteri mutta ei sen enempää. Näiden seikkojen lisäksi ilmeisesti ainakin joillakin viihteen puolelle mennyt kesäharjoittelu sekä lukuisa määrä toipilaita joukkeessa eivät ainakaan asiaa paranna.
Edellä mainitut asiat ovat mielestäni sellaisia joihin Leimeellä ei ole osaa eikä arpaa. Sellainen voisi olla pelitavan puuttuminen. Kyllähän siellä varmasti joku systeemi on, ainakin Berg haastattelussa sanoi että periaatteessa tiedetään mitä pitäisi tehdä mutta ei vaan onnistu.
Se mitä tässä ajan takaa on jos joukkueessa ei ole mitään oppositiota Leimettä vastaan ja henki vielä edes kohtuullinen niin auttaako se valmentajan vaihto todellakin? Vapaana kun ei ole kun näitä vanhoja jarruja tai sitten aivan arpoja mestiksestä jotka kaikki eivät todellakaan ole mitään Suikkasia. Sinällän minulle on aivan sama kuka siellä penkin takana heiluu mutta kustannuksiahan siitä kuitenkin tulee jos vaihtoon ryhdytään.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS on yleinen naurunaihe koko euroopassa. Tämä on farssi, katastrofi.

Tätä mä en suomalaisissa/turkulaisissa urheilukulttuurissa ymmärrä! Ensinnäkin mitä väliä mitä joku Pariisin patonginmussuttaja ajattelee ja toiseksi epäilen että monikaan Euroopassa edes tietää koko tilanteesta. Ja kolmanneksi tämä on urheilua, välillä vaan menee päin persettä.

Ja ylipäätään, jos joku Euroopassa jotain tietää Suomen lätkästä niin veikkaan että TPS on niitä harvoja joukkueita jotka edes tulee mieleen.

Mun mielestä Tepsissä kannattaa nyt vaan keskittyä siihen että miten saadaan peli paranemaan, eikä miettiä nurkassa häveten että mitä naapuri meistä nytkin ajattelee.

Kyllä mä ainakin uskallan edelleen sanoa olevani TPS:n kannattaja, vaikka vittuilua voi tullakin. Katsokaa nyt vaikka niitä viirejä siellä hallin seinällä, ei meillä ole mitään hävettävää!
 

Slibard

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En valmentajaa sen enempää puolustele, kun en ole pelejä juuri nähnyt, mutta huvittaa kommentit täällä. Ensin vaaditaan, että pelataan junnuilla, kun tähtiä ei kiinnosta ja halutaan pistää tähdet istumaan katsomoon, jos se vaikka innostais pelaamaan. Sitten, kun Leime tekee näin, valitetaan, että meinataanko sitä junnuilla voittaa. Ok, ei välttämättä samat nimimerkit vaadi ensin istuttamista ja sen jälkeen valita tästä päätöksestä.

Tällä hetkellä lienee siten, että tekee Leime mitä vain, niin se on väärin. Täällä on myös vaadittu Leimeä itse eroamaan tehtävästään. Olisiko se sitten seuran kannalta hyvä päätös vai pikemminkin seuran jättämistä entistä suurempaan pulaan? Jos TPS ei ole tähänkään mennessä löytänyt parempaa ehdokasta tehtävään kuin Leime, miten se sen sitten löytäisi, kun Leime itse pistäisi pillit pussiin?

Onko jollain tietoa tukeeko pelaajat Leimeä vai ovatko kääntyneet häntä vastaan?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko jollain tietoa tukeeko pelaajat Leimeä vai ovatko kääntyneet häntä vastaan?

No en nyt lähteestä sano juuta enkä jaata, vaikka toki uskon sen olevan kohtuullisen lähellä pelaajia, mutta kuulemani mukaan jo ET:n aikana Leime ja muutama runkopelaaja olivat napit vastakkain, jotain ns. näkemyseroja joistain asioista taustalla. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta onhan tuo jengi koko kauden siltä näyttänyt, ettei se ainakaan valmentajalleen pelaa.

Anyways, toivottavasti saadaan joukkuehenki ja välit koutsiin kuntoon tämän lepoprosessin aikana. Ainakin pakkiketjun mukaan tulossa taas yksi kovan luokan tekijä, on se kumma jos ei saada niitä naurettavia lepsuiluja karsittua jo pelistä. Tolla rosterilla on mahdollista pelata vaikka millaista lätkää, mutta...

JYPiä vastaan halli täyteen (tahi edes 6000henkeä), Leimelle avausvoitto ja pyörä pyörimään ! Ja mikäli taas kerran menee vituiksi niin en oikeasti näe muuta vaihtoehtoa kuin että Leimeelle annetaan fudua. Jos ei 10 tappiota putkeen ole anteeksiantamatonta niin 12 ainakin on.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin tosiaan että ihan koko Eurooppa nauraa. Niin varmaan joo, tulee ihan mieleen tossa n.5 vuotta sitten kun Tepsillä meni päin persettä niin joku kirjoitti tänne että TPS on yleinen vitsi pääkaupunkiseudulla. Siis seudulla jonka kolme joukkuetta yhteensä voittivat YHDEN mestaruuden viime vuosikymmenellä huolimatta selvästi parhaimmista resursseista.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Voi hyvä luoja sentään. Ei se EUROOPPA ollut jutun pointti vaan se että TPS on laajalti negatiivisen keskustelun aiheena. Vrt. sanonta "Euroopan omistaja". Yhtä hyvin se voisi olla vaikka Tuusniemi.

Kysytään Leimeen puolustelijoilta uudestaan kun 20 perättäistappiota alkaa lähestymään että vieläkö jatketaan. Vaatisi taikatempun jotta joukkueen tekeminen muuttuisi yhtäkkiä voittavaksi.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Tästä TPS:n puuhailusta tulee mieleen Atletico Madridin "saavutus" LaLigasta noin kymmenen vuoden takaa, kun joukkue putosi hallitsevana mestarina suoraan Segundaan. Sitäkö Turussakin haetaan? Jo tässä vaiheessa kautta näyttäisi kuitenkin olevan jo bauttiarallaa 10 pistettä räpiköitävää pelkästään pääsemiseksi pois viimeiseltä sijalta..

Jos tulostaso jatkuisi kauden läpi tuommoisena, niin siinä olisi keväällä jollain mestisporukalla elämänsä tilaisuus voittaa liigajoukkue karsintasarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös