Leikkiaseet lasten leikeissä?

[Kettumainen]

Eilen lähijunassa hajamielisenä istuessani katseeni kiinnittyi noin 5-vuotiaaseen pikkuviikariin, jonka kädessä komeili täysin aidon näköinen leikkiase (toivottavasti leikki sellainen). Ase oli täydellinen kopio ihmisen tappamiseen kehitetystä lippaallisesta käsiaseesta. Ensi kertaa minun sisimmissäni jysähti kunnolla, kuinka käsittämättömästä asiasta on kyse! Miksi helvetissä opetamme lapsemme leikkimään tappovälineiden kopioilla? Ennemmin vaikka leikkiröökit ja viinaputelit, mutta ei saatana tällaista.

Mitä miettii enemmistö lukijoista? Olenko tullut vanhetessa tiukkapipoksi vai vastuunsa tuntevaksi aikuiseksi? Ristiriitaista sinäänsä, että itse koko lapsuuteni leikkitapoin ystäviäni, mutta en ole sitä vanhemmiten ruvennut toteuttamaan käytännön tasolla oikeasti. Silti luulen, että joku voi leikin ja todellisuuden rajan hukata helpostikin.

 

[Carlos]

Mitä miettii enemmistö lukijoista? Olenko tullut vanhetessa tiukkapipoksi vai vastuunsa tuntevaksi aikuiseksi? Ristiriitaista sinäänsä, että itse koko lapsuuteni leikkitapoin ystäviäni, mutta en ole sitä vanhemmiten ruvennut toteuttamaan käytännön tasolla oikeasti. Silti luulen, että joku voi leikin ja todellisuuden rajan hukata helpostikin.

Itse ainakin juoksin kersana metsissä kavereiden kanssa sotaa leikkien, oli hemmetin kivaa. Nallipyssyä oli monenlaista, ja lisää piti saada. Myöhemmin tietysti sotaleikit laajenivat tietokoneiden avulla, niillä on tullut lahdattua ihmisiä vaikka kuinka helvetisti.

Jännää sinänsä, tänä päivänä en omista yhtäkään oikeaa asetta, en edes ilmakivääriä ja en koe minkäänlaista mielenkiintoa ampumaharrastukseen.

Sotaa on leikitty kautta historian lasten kesken, ja itse en ainakaan hyväksy ajatusta että se jotenkin turmelisi lapsia. Ehkä juuri päinvastoin. Ehkä se "kuuluu" lapsuuteen ja siinä opitaan jotain.

 

[Decimal]

Ainakin itse kun tuli pentuna kuula-aseilla leikittyä sotaa, tuli ainakin opittua, että oikeiden aseiden kanssa en halua joutua mihinkään tekemisiin. Sattui niin saatanasti sellanen kuulakin, kun tuli napakasti johonkin paljaalle iholle.

Intissä tuli ammuttua oikeilla aseilla, se oli parin ekan kerran jälkeen aikamoista pakkopullaa ja tylsää.

Kyllä skidejä jossain määrin aliarvoidaan. Ehkä tuollainen viimosen päälle oikean näköinen kuula-ase on turha kapistus 5-vuotiaalle, mutta ainakin 9-vuotiaalle se on mahtava lelu ja kapistus. Sitäpaitsi, taisin ampua ilmakiväärillä ennen kuula-asetta, ja se on ainakin enemmän "oikea ase".

 

[KPL]

Samaa mieltä Carloksen kanssa. Jatkan vielä niin, että armeija voitaisiin käydä joskus yläasteen paikkeilla, jolloin myös koulutettavien motivaatiokin voisi olla korkeammalla, kuin mitä se on nykyisin. Ne 10-vuotiaiden pyssyleikit vastaavat melko tarkasti sitä mitä armeijassakin tehdään.

 

[Ted Raikas]

Lasten, varsinkin poikien normaaliin kehitykseen kuuluu kiinnostuminen aseista ja niiden kanssa leikkimisestä ja toistensa ampumisesta. Siinä ei ole mitään sairasta, vaarallista tai outoa. Se on itsetutkiskelua eräältä kantilta ja kehittymistä. Se on ihmisessä vaistonvaraista toimintaa, mielestäni siihen ei tule juuri puuttua.

Kyllä sitä itsekin lapsena tuli tulitettua päivät pitkät kavereita ties minkälaisilla leikkihaulikoilla, konepistooleilla ja konekivääreillä ja puupalasista rakennettuja käsikranaattejakin meillä oli, millä viskeltiin toisiamme. Siitäkin huolimatta olen nyt rauhanomainen, jopa pasifisti, en hakkaa yhtään ketään tai riehu missään, eikä voisi vähempää kiinnostaa pelehtiä aseiden kanssa ja ampua ketään niillä.

Kyllä ne väkivaltaisuusjutut tulee jostain ihan muualta kuin leikkimisestä, jos on tullakseen. Enemmän minua ne leikkiviinaputelit huolettaisi, koska viinalla voi jopa ollakin osuutta siihen, miksi osa lapsista kehittyy iän myötä häiriintyneiksi väkivaltaisiksi ihmisiksi.

Enemmän minua huolettaisi se jos lapsi ei leiki, kuin jos se leikkii koko ajan.

 

[Chambza]

Minulla oli pienenä hulppea kokoelma erilaisia leluaseita: revolvereita, pistooleita, konepistooleita, kivääreitä ja konekivääreitä. Sotaleikkejä leikittiin tuon tuostakin. Teinivuosina nämä sitten korvautuivat CounterStrikella ja muilla ampumispeleillä. Inttiin mennessä harkitsin todella pitkään aseetonta palvelusta, koska en pasifistina halunnut mokomiin kuolemankoneisiin koskea. Rangaistuksenomaisen pitkän palvelusajan välttäminen kuitenkin meni ideaalien edelle. Hienointa intistä pääsemissä oli se, ettei minun tarvitse olla missään tekemisissä enää aseiden ja niiden edustaman väkivaltakoneiston kanssa.

Tarinan opetus? Leluilla ja peleillä ei ole mitään tekemistä tosimaailman kanssa. Vanhempien (ja omalta osaltaan myös yhteiskunnan) tehtävänä on kasvattaa lapsistaan sen verran fiksuja, että ymmärretään leikin ja todellisuuden ero.

Pikku-Chambzalta olisi päässyt itku, jos lelupyssyt olisi viety pois, ja olisin vain käynyt sitten tekemässä pyssyni puusta. Lapset leikkivät sotaa, se ei tule muuttumaan ennenkuin kukaan ei enää missään sodi, eli ei vielä tällä vuosituhannella.

Anyhoo, eikös täysin aitojen aseiden näköiset lelupyssyt ole peräti jossain laissa kiellettyjä? Tai luvanvaraisia tms.

 

[Buddha]

Anyhoo, eikös täysin aitojen aseiden näköiset lelupyssyt ole peräti jossain laissa kiellettyjä? Tai luvanvaraisia tms.

Edes deko ase ei tarvitse lupia, eli siis toimintakyvyttömäksi tehty oikea ase.
Ja pyssyt, keihäät, jousipyssyt ja puhallusputket kuuluvat lapsuuteen. Hienoja hetkiä, kultaisia muistoja!

 

[Monte-Cristo]

Muistan omistaneeni yhden ainoan lelupyssyn pienenä. Kinusin kerran äidiltä jonain 5-6 vuotiaana settiä, johon kuului sheriffin nallirevolveri ja käsiraudat. Äiti suhtautui nihkeästi, mutta suostui ostamaan vermeet kuitenkin, kun olin kuulemma selittänyt, etteivät ne ole oikeita. Ehkä sitä lapsenakin tajuaa jo jotakin. Nykyisin aseet kammottavat minua lievästi, vaikka ampumaharrastus voisi sinänsä ehkä hauska ollakin.

 

[Ted Raikas]

Lapset leikkivät sotaa, se ei tule muuttumaan ennenkuin kukaan ei enää missään sodi, eli ei vielä tällä vuosituhannella.

Niinpä niin, pojat kyllä keksii sen aseen vaikka mistä puunkarahkasta ja ammuskelevat, se on selviö. Kieltäminen ei tee mitään tulosta tuossa kohtaa, koska se on niin vahva vietti.

Varmasti löytyy niitäkin pasifistivanhempia, jotka yrittää lastaan kieltää leikkimästä pyssyillä sotaa ja toden totta vaikka itsekin rauhanmiehiä tässä olen, niin en voisi ymmärtää moista kieltoa. Siinä olisi vanhemmilla kyllä joku olennainen asia lapsenkehittymisestä jäänyt tajuamatta. Jopa minä ymmärrän tuon merkityksen, vaikka lapsia ei löydykään.

 

[JV]

Sotaa on leikitty kautta historian lasten kesken, ja itse en ainakaan hyväksy ajatusta että se jotenkin turmelisi lapsia. Ehkä juuri päinvastoin. Ehkä se "kuuluu" lapsuuteen ja siinä opitaan jotain.

Olen samoilla linjoilla,mutta ei niiden leikkipyssyjen silti tarvitsisi olla kovin tarkkoja kopioita oikesta mutkista.

 

[lihaani]

Poikien keskinäiset nahistelut ja voimien mittelyt kuuluvat latenssi-ikäisen lapsen kehitykseen ja kamppailulajit pihalätkästä rosvoon ja poliisiin ovat aivan itsestään selvyys. (Muistatteko, kun kaikki halusivat olla rosvoja ja kukaan juuri ei halunnut olla poliisi? ;-)

Itse olisin huolissani jos pikkukundi istuisi tietsikan ääressä omissa maailmoissaan kaikki illat ja yöt. Harvoin pihaleikeissä hilluvista nappuloista tulee mitään sotahulluja luonnehäiriöisiä. Omaan fantasiamaailmaansa uppoutuva nuori ei ehkä pääsekkään maailmastaan irti ja seurauksia voi vai arvailla.

 

[Raparberg]

Sama juttu kuin useimmilla tähän ketjuun kirjoittaneilla, eli tenavana tuli leikittyä jos minkälaisilla leikkiaseilla, puhallusputkilla ja määlyritsoilla. Vaikka sitten isompana hyvän matkaa armeijan jälkeen jossain määrin on ampumistakin harrastanut, ei silti ole tullut mitään hinkua käyttää aseita lajitovereita vastaan. Ei myöskään kukaan lapsuudenaikaisista kavereistani ole sellaisia oireita esittänyt.

Systeri aikanaan veti tiukkaa linjaa omien poikiensa kohdalla, mitään aseita ei leluiksi hyväksytty. Joutui antamaan periksi sitten kun toinen pojista keksi nakertaa näkkileivästä ylimääräiset osat pois niin että jäi pistoolin malli käteen. Sitten pihalle ja muiden poikien kanssa huutamaan pam pam. Ja ihan kunnon mies siitäkin viikarista on kasvanut.

 

[kiwipilot]

Joutui antamaan periksi sitten kun toinen pojista keksi nakertaa näkkileivästä ylimääräiset osat pois niin että jäi pistoolin malli käteen. Sitten pihalle ja muiden poikien kanssa huutamaan pam pam. Ja ihan kunnon mies siitäkin viikarista on kasvanut.

Sama homma itselläni, tapahtui vain päiväkodissa joskus 80-luvun alussa ja kaikenlaiset pyssyt olivat siellä tietenkin kiellettyjä. Juuri äsken keskustelin vanhempien kanssa tästä pasifisti-meiningistä ja olivat kuulemma itsekin piilotelleet pikkunassikkana saamaani leikkirevolveria keittiön kaapissa. Aika äkkiä tosin ase löytyi ja siihen loppui myös porukoitten pelleily. Parhaimpia lapsuuden kesämuistoja ovat juuri pusikoissa leikkirynkky kädessä hiiviskely ja rosvo&poliisi -skabat; siispä jyrkkä kyllä täältäkin nassikoiden sotaleikeille.

Terv. reservin sivari;)

 

[Iker]

Minulta löytyi joskus kymmenen ikävuoden aikoihin leikkiasetta jos jonkinlaiseen poliisi- ja sotilasleikkiin, väkivaltaleffat katselin joko yksin, isoveljeni tai isäni seurassa läpi niin monta kertaa kuin nauha kesti ja kaikki sen ajan sankarini Brian Laudrupin lisäksi olivat jotain van Dammen roolihahmojen ja Rockyn väliltä. Nyrkkeily oli suosikkilajejani ja 1990-luvun alussa kaikki seiniäni koristaneet Pro Hockey-kiekkojulisteetkin olivat niitä tappelujulisteita, mm. Marty McSorleyn ja Joey Kocurin nyrkkitalkoiden kuvasarjakollaasi.

Koskaan ei kuitenkaan ole tullut mieleenkään ketään ampua tai muuten vain hakata, tästä katson kiitoksen kuuluvan saamalleni hyvälle kotikasvatukselle. Lasten kasvattaminen on kuitenkin ilmeisesti jotain muutakin kuin leikkien ja tv-katselun rajoittamista, joten vaikka sainkin välillä kinuamiseni palkinnoksi uuden leluaseen tai vaihtoehtoisesti Kickboxer ja Street Fighter vuokrattiin jo viidennen kerran vuoden sisällä, tiesin kyllä aina, että ei ketään saa ampua tai potkia hengiltä.

Vaikka omasta esimerkistäni tiedän, ettei lapsuuden leikit välttämättä vaikuta iän karttuessa mitenkään, tuntui kieltämättä silti vähän pahalta ja kyseenalaiselta juuri pari päivää sitten, kun kolme junnupoikaa leikki tuossa kotikadullamme aseet kourassaan. Yksi osoitti kaveriaan mutkalla ohimolle, veti liipasimesta ja totesi että "mä tapoin sut."

 

[Kettumainen]

Vaikka omasta esimerkistäni tiedän, ettei lapsuuden leikit välttämättä vaikuta iän karttuessa mitenkään, tuntui kieltämättä silti vähän pahalta ja kyseenalaiselta juuri pari päivää sitten, kun kolme junnupoikaa leikki tuossa kotikadullamme aseet kourassaan. Yksi osoitti kaveriaan mutkalla ohimolle, veti liipasimesta ja totesi että "mä tapoin sut."

Tämä on juuri se pointti mitä itse mietin. Sama tausta minullakin; Kickboxerin kelasin varmaan kahdeksan kertaa lävitse, kaappi täynnä leikkipyssyjä, jousipyssyä, nunchaa yms...Itse vielä ninjaleikkeihin rakenneltiin keihäitä muoviputkista yms. ja pirun hauskaa oli.

Tuota pikaa on itsellä se valinnan paikka edessä, että mitä sille pojalle leluiksi ostaa. Sen olen päättänyt, että mitään aidon mutkan näköisiä juttuja en mielelläni osta. Violetit vesipyssyt yms. muut muovilelut on täysin eri asia. Vai hei, tallaanko sittenkin ostopäätökselläni evoluution jaloille, jossa häpäisen soturikansamme pitkiä perinteitä? Kiellänkö pojaltani sen luonnollisten vaistojen toteuttamista? Miksi poikani leikkisi sellaista, mitä en hyväksy millään tasolla? Riittääkö pihapelit, lumisotaset, painit ja pukkitaistelut?

 

[cottonmouth]

Sama juttu kuin useimmilla tähän ketjuun kirjoittaneilla, eli tenavana tuli leikittyä jos minkälaisilla leikkiaseilla, puhallusputkilla ja määlyritsoilla.

Sotaa leikittiin (ja sotaisi pikku-ukkoja sekä muita pienoismalleja piti hamstrata) itsekin muiden leikkien ohella halvoilla muovi- ja itsetehdyillä puuaseilla, mutta jotenkin tämä ihan normaali kehitysvaihe tuntuu menneen nykyisin parilta osaa hieman ylitse. Selailin viime viikolla marketin lehtipisteessä Softaaja-nimistä airsoft-peliin keskittynyttä lehteä, joka ilmeisesti oli tarkoitettu pojille siinä kympistä ylöspäin ja hieman kyllä veti ihmettelemään. Itse paintballia pelanneena ymmärrän kyllä, että metsässä on joskus kiva rymytä ja satuttaa muita paintball-aseilla, jotka on tarkoituksella pyritty saamaan melkoisen ei-aseennäköisiksi ja muutoinkin lajia markkinoidaan urheiluna mahdollisimman ei-militaristisella leimalla. Ehkä juuri siksi lehdessä esitelty pikkupojille suunnatun asepornon yleinen järkevyys ei oikein avautunut. Jos omia lapsia olisi, niin tottakai sotaa voisivat tietyissä rajoissa leikkiä mieluiten vaikka puuaseilla, mutta en kyllä todellakaan rupeaisi ostamaan yli 300 euron replica-konekivääriä tai aidon näköiseen kalashnikoviin oikeaa pistintä, jotta jälkikasvu saisi eläyty Hitler jugendin tunnelmiin ammuskelemalla luontoon hajoamattomia muovikuulia. Ilmeisesti näitäkin vanhempi kuitenkin löytyy enemmän kuin riittävästi, koska verkkokauppoja löytyy pilvinpimein ja kivijalkaliikkeitä ainakin isommista kaupungeista. Joku raja kuitenkin, kiitos?

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Olen samaa mieltä monen kirjoittajan kanssa siitä, että lasten sotaleikit ja pyssytouhut ovat aika normaali kuvio. Itsellänikin oli pentuna monenlaisia tappokalujen leluversioita, ehkä ei niin paljon kuin monilla muilla, mutta oli kuitenkin. Sikäli kun itse muistan, niin eivät nuo sotaleikit niin kovin raakoja olleet, sen enempää osallistujille kuin symbolisestikaan.

Olisi mielenkiintoista nähdä tieteellisesti pätevä tutkimus, jossa arvioitaisiin lapsuuden leikkien ja erityisesti ase- ja sotaleikkien suhdetta ihmisten myöhempään kehitykseen ja erityisesti sosiaalisten roolien muotoutumiseen, rikollisuuteen, väkivaltaisuuteen ynnä muuhun. Prof. Osmo A. Wiio muuten toteutti aikanaan huomattavaa polemiikkia aikaansaaneen tutkimuksen, jossa osoitettiin, ettei television katselulla ja väkivallalla ole minkäänlaista yhteyttä toisiinsa. Tutkimus nautti ja ymmärtääkseni nauttii edelleen vahvaa tieteellisen yhteisön arvostusta.

Wiion tutkimuksen aikoihin ja kenties edelleen löytyy kuitenkin niitä, joiden mielestä moinen tutkimustulos oli väärä, koska se ei tue omaksuttuja ennakkoluuloja. En sano että vaikkapa Isä-Vanhasen älykkyystutkimuksissa olisi kyse samanlaisesta ilmiöstä, mutta pätevästi tehtyjen tutkimusten aikaansaamat tulokset ovat joskus sellaisia etteivät ne miellytä kaikkia. Joskus ne ovat ristiriidassa mielipidejohtajien ja vallitsevan konsensuksen kanssa.

Ymmärrän hyvin, että 70-luvun vasemmistolaiset rauhankasvattajat olisivat tykänneet kyttyrää, jos tuolloin olisi tutkimuksellisesti kyetty osoittamaan, että sotaleikit ovat OK ja ne kuuluvat lapsuuteen. Tietenkin neuvostoaseet olisivat olleet poikkeus, koska ne oli tehty sosialistisen rauhan puolustamiseen imperialistisia länsikätyreitä vastaan...

Tästäpä tulikin mieleen todeta pari sanaa itänaapurista: Moskovan Lubyankalla sijaitsevan Detskij Mir'in lastentavaratalon yläkerroksissa on oikea Poikien Taivas. Tarjolla on komea kattaus sekä koottavia että valmiita autoja, lentokoneita ja muita kulkupelejä, sekä siviili- että sotaversioita. Sitten on aseita. En huomannut AK-47:n leluversiota, oletan että sellainenkin löytyy, mutta joka tapauksessa valikoimista löytyi jos jonkinlaista torrakkoa. Panin merkille, että jotkut aseet olivat huomattavan aidon näköisiä. Oli myös muutamia Terminator-sarjan mielikuvitusvehkeitä kunnon isottelua varten. Ynnä halvemmat nallipyssyt päälle.

 

[BOL]

Itselläni ei ole juurikaan kokemusta pyssyleikeistä, mutta kyllä mun muistojeni mukaan kaikki naapuruston pojat jossakin vaiheessa aseilla leikkivät. Eikä mulle mitään traumoja niistä jäänyt. Toisaalta, aseet liittyivät enemmänkin sheriffityylisiin leikkeihin ja niissä oli joku juoni eikä leikit koskaan olleet mitenkään yltiö väkivaltaisia.

Joten hyväksyn tiettyyn rajaan asti leikkipyssyt, kunhan leikkeihin liittyy joku idea eikä niillä harrasteta pelkästään massamurhia. Vanhempien tehtävä on tehdä lapsille tässäkin asiassa rajat selviksi. En ole ihan varma, onko näillä kaikkein aidoimpien näköisten aseiden omistajilla tilanne tämä. Minusta on jokseenkin arvelluttavaa, että vanhemmat näitä lähes täysin aitojen massamurha-aseiden näköisiä leluja ostavat. Eihän siinä jää tilaa mielikuvituksellekaan, kun niillä on vain ja ainoastaan yksi tarkoitus, tappaa toinen niin, että verta tulee mahdollisimman paljon.

Tuli mieleen eräskin tapaus vuosien takaa, missä n. 8v. sälli osoitti minua, kaupan kassatätiä, puseronsa alta aseella. Olin tilanteesta niin hölmistynyt, etten tajunnut tehdä mitään. Jälkikäteen harmitti, etten ottanut poikaa takahuoneeseen ja soittanut vanhemmille. Sinänsä täysin vaaraton tilanne, mutta on syytä ottaa huomioon, että kaupoissa ryöstöt eivät ole täysin poissuljettuja ja olisinpa minäkin voinut vaikka olla joskus ryöstön uhrina. Voin vain kuvitella, miltä olisi tuntunut, kun pikkupoika asetta heiluttelee nenän edessä, jos on joskus kokemusta ryöstöstä. Voi olla, että siitä ei ihan olan kohautuksella selviäkään, vaan vanhat traumat voivat palata uudelleen. Kyllä kouluikäisen lapsen pitäisi jo ymmärtää, jos vanhemmat ovat viitsineet kertoa, että leikkiaseet kuuluvat leikkeihin, ei todellakaan sivullisten ihmisten osoitteluun ja säikyttelyyn.

Mutta leikkikööt pojat jatkossakin pyssyillään, kunhan erottavat oikean väärästä ja muistavat kunnioittaa muiden tunteita ja koskemattomuutta.

 

[moby]

Kyllähän sitä nassikkana tuli jos jonkinlaista sotaleikkiä kokeiltua. varsinkin talvella usein lätkäpelin jälkeen olimme hieman Raatteentien tunnelmissa. Poteroita oli helppo kaivaa lumeen. Normaali lätkämaila oli kevyt konekivääri ja maalivahdin verme oli raskas konekivääri. Lumipallot toimivat käsikranaatteina.

Vähän myöhemmällä iällä muovisotilaat yms. sopiva rekvisiitta saivat kyytiä papattien ja muiden pommien murhaavalla tulella. Linnoitusjärjestelmät ja padot tuhoutuivat mahtavalla paukkeella. Isot kiinalaiset ja tykinlaukaukset tuhosivat vahvimmatkin vihollisen juonet.

Itse sanoisin kaikkien näiden leikkien ja väijymisten kehittävän mielikuvitusta. Oma poikani myös harrastaa pyssyleikkejä pihalla kavereiden kanssa. Kuulapyssyä on kysellyt mutta se saa odottaa vielä monta vuotta. Kuulia poika on pihoilta keräillyt varmasti 10 litran sangon verran.

 

[Surprise Me]

On se aika alkukantaista juosta toisen perässä ja yrittää ampua toista. Kukapa ei ole sitä lapsena tehnyt. Kehittävämpää on ostaa pojalle pyssyn sijasta legoja, piirustusvälineet tai jalkapallo.
Itse kieltäisin kaikki pyssyt ja helvetin sotapelit.

 

[sampio]

Kyllähän sitä nassikkana tuli jos jonkinlaista sotaleikkiä kokeiltua. varsinkin talvella usein lätkäpelin jälkeen olimme hieman Raatteentien tunnelmissa. Poteroita oli helppo kaivaa lumeen. Normaali lätkämaila oli kevyt konekivääri ja maalivahdin verme oli raskas konekivääri. Lumipallot toimivat käsikranaatteina.

Vähän samalla meiningillä mentiin meilläkin. Tosin hifistelin junnuna(kin) sen verran, että oma lätkämaila oli pystykorva, isukin pitkä maila taas Degtrajev eli Emma ja kaukalopallomailat toimivat sitten Suomi-konepistooleina. Erityisen tarkkaa oli, että kiväärillä ammuttaessa latausliike tuli tehtyä ja konetuliaseiden sarjoissa tuli olla selkeä ero, vrt. Emman harva pat-pat-pat-pat ja konepistoolin terävä ja nopea prrrrt-prrrrrrrrrrrt-prr.

Itse pidin silti eniten Maxim-kk:sta, joka meillä oli puuliiteristä löytynyt 15 cm paksu ja metrinen leppä(?)halko. Toisesta päästä lähti sopivasti kymmensentinen oksan tynkä, joka oli ilmiselvä aseen kahva. Löimme runkoon naulat tähtäimeksi, ja sen kanssa sitten teluttiin ympäri lähimetsiä. Talvisin tietysti kierreltiin Summat ja Raatteet pikkuveljen kanssa, ja kesäisin seikkailut laajenivat kauas Äänisen rannoille tai jopa Tyynenmeren tantereille, koska mielestäni pyöräilykypärämme olivat ilmiselvät jenkkisotilaiden potat. Kypärät päässä, reput selässä ja lätkämailat kourassa seikkailtiin monesti siis kesäisinkin.

En erityisemmin pitänyt isolla porukalla tapahtuvasta perinteisestä sotasesta, koska silloin piti yleensä huutaa kovaa lapsellisen kuuloisia pam-pam -ääniä ja väitellä osumista. Samalla taajudella olevan pikkuveljeni kanssa sen sijaan sodimme samalla puolella milloin venäläisiä, milloin brittejä ja milloin japseja vastaan. Luonnollisesti Maximin (tai MG-42:n, mikä nyt sattui maa olemaan) vyö loppui, kun venäläisiä vyöryi jo muutaman metrin päässä. Siinä tietysti piti turvautua puukkoon mielikuvitusvanjoja vastaan, ja joskus tuli pistin omaan vatsaan. Välillä vyörytettiin juoksuhautoja, vietiin kasapanosta korsun päälle ja milloin mitäkin. Vuoron perään toinen kaatui tai haavottui, ja tietysti dramatisoi tilanteen parhaimman mukaan - tuskaisia huutoja, lääkintämiestä, pommien ja luotien ujellusta sun muuta. Karuinta oli tietenkin, kun taisteli itsensä tuskasta kiemurtelevan velipojan luo, tuhosi pari päälle käyvää vihollista ja sitoi lopulta rintamatoverin, tämä päätti, että vihollisen kk-suihku osui mättään taakse. Äänitehosteet aseesta riippuen, pari kropan vavahdutusta ja kuolon örähdys. Siinä se sitten makasi silmät selällään hetken, kunnes oli uuden roolihahmon vuoro. Ja sama ralli uudestan. Näin jälkikäten kun muistelee, on nuo leikit olleet aivan uskomattomia mielikuvituksen ja dramatisoinnin riemuvoittoja alle kymmenvuotialta pojilta. Tai ehkä juuri siksi.

Nykyään en sen kummemmin ole aseista innostunut ja intinkin kävin aseettomana. Väkivalta ei kiinnosta kuin oireiluna eri viitekehyksissä, ja sotahistoria noin niinkuin mikrotasolla, ihmisten kokemuksina. Omalle pojalle en heti ensimmäisenä ole tuputtamassa aseleikkejä, valitkoon vaikka barbiet, jos kiinnostaa, mutta toisaalta en osaa peruspyssyleikkejä pelätäkään.

 

[-OO-]

Kyllä kai pojannaskit on iät ja ajat leikkineet sotaleikkejä milloin minkäkinlaisilla aseilla, ennen ampuma-aseita miekoilla yms. Ja kyllä niillä tuli itsekin leikittyä, enkä minä näe mitään pahaa aseilla leikkimisessä niin kauan kuin vanhemmat muistavat vain kertoa lapsille totuuden ja leikin eron, sekä oikean ja väärän eron. Eli taas tullaan tähän vanhempien vastuuseen: Vanhempien tarkoitus olisi opastaa ja opettaa lapsiaan, opettaa heille mikä on oikein ja mikä väärin. Jos lapsi on hyvin kasvatettu niin minä en usko että aseilla leikkimisestä on mitään haittaa.

 

[pikkukatti]

Varsinaisia pyssyleikkejä en ole leikkinyt, eihän minulle nyt sellaista edes ostettu. Muunlaisia aseita sitten tehtiin itse. Jousipyssyt, ritsat ja puhallusputket. Ei niilläkään sotaa tullut leikittyä, vaan lähinnä ammuskeltua eri maalitauluja. Oikealla pyssyllä (ilmakivääri) sen sijaan tuli ammuttua jo n. 5-vuotiaana ja sain vieläpä osuman maalitauluun. Ilmakolla on muutenkin joskus tullut ammuskeltua, tosin nyt ei pitkään aikaan. Armeijaa ei ole tullut käytyä, kun ei ole pakollista naisille. Nuo pyssyleikit nyt tosiaan kuuluu pikkupoikien ja minun kaltaisten tyttöjen leikkeihin. Nykyään kaiken pitää olla mahdollisimman realistista, pelien ja lelujen. Ennen piti käyttää mielikuvitusta. Alle 10-vuotiaalle en minä ostaisi tai antaisi tuollaista kuulapyssyä, vaikka ei aidon näköinen olisikaan. Sen käytössä kun pitää kuitenkin olla hieman järkeä päässä. Tosin tuli sitä itsekin ala-aste ikäisenä heiteltyä puukkoa toisen jalkoihin. Oltiin siis venytystä, jos joku tietää sen "leikin". Ihme ettei ollut koskaan se puukko kenenkään jalassa, kun piti siihen väliin tähdätä, vaikka oli kuinka pieni rako.

 

[Valkoinen Intiaani]

http://www.youtube.com/watch?v=1VmbzpXh_rc

"Kyllä lasten pitää antaa lapsena sotia"
Leikkiaseiden kanssa metsissä juokseminen on lapselle mielestäni huomattavasti parempaa ja kehittävämpää ajanvietettä kuin vastaavan toiminnan suorittaminen jonkinlaisen videopelin avulla omassa pimeässä huoneessa.

 

[AnFa]

Taisin olla aika erilainen lapsi. Ainoat aseet joilla leikittiin olivat vesipyssyjä. Oli minulla jonkun näköinen leikkipyssy, mutta ikinä en varmaan sitä käyttänyt. En oikeastaan muista, että ketkään lapsuusajan kavereistanikaan olisivat leikkineet. Pelattiin pääasiassa aina jotain pallopelejä tai pihapelejä tyyliin jonkun piilosen eri variaatiot. Olen toki valtion kouluttama tappaja.

Tietokoneella tulikin sitten hakattua tosin kaikkea Wolf3D:stä aina Counter Strikeen.