Musta Nuoli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kumma juttu että Ville Nieminen ei saa mahdollisuutta. Hieno kausi Novosibirskissä ja kyseessä hirvittävä taistelija, joukkuepelaaja.
Mitäpä sitä turhaan ottamaan Stanley Cup -mestaria, tahdonvoiman ruumiillistumaa ja ultimate-joukkuepelaajaa, joka on nyt palannut parhaiden vuosiensa tasolle ja esittänyt KHL:ssä vakuuttavia otteita. Eihän Jukka Jalonen toki Niemistä ota, onhan Jukkiksella valittavanaan Tommi Santalan kaltaisia sankareita. Mielellään Jalonen ottaa myös jonkun ikääntyvän, nöyrän SM-liigan peruspulliaisen sen sijaan, että ottaisi esim. Teemu Hartikaisen tapaisen nuoren, vahvan lupauksen.
Nieminen olisi käyttökelpoinen mies lähes roolissa kuin roolissa. Alemmissa ketjuissa puolustusvalmiudessa, ja ylemmissä ketjuissa tarvittaessa maalin edessä hakattavana ja antamassa tilaa ns. taitohyökkääjille. Niemistähän ei niin vain maalin edestä syrjäytetä.
Pettynyt olen Niemisen poisjäännistä, mutta en oikeastaan yllättynyt. En Jukka Jaloselta oikeastaan sen enempää tai parempaa odotakaan, enkä valitettavasti jaksa uskoa, että MM-kisoistakaan olisi muuta tarjolla kuin nihkeiden alkupelien jälkeinen putoaminen kisoista puolivälierävaiheessa. Ellei sitten käy niin, että pelaajat ottavat itse homman haltuun, vähät välittävät Jalosen kuvio-dvd-sulkeisista ja taistelevat yksilösuoritusten turvin pronssin, kuten kävi olympialaisissa.
Yleensä olen pystynyt ylläpitämään optimismia MM-kisoja odotellessa ja uskomaan siihen, että jospa Suomi nyt tänä vuonna ylittäisi itsensä ja kaikesta huolimatta venyisi loppuotteluun ja jopa mestariksi, mutta Jukka Jalosen aikana toivo on pikku hiljaa hiipunut. Suurin toivo on lähinnä siinä, että Kummola ei saisi mitään aivohalvausta ja päättäisi jatkaa Jalosen valmentajakautta vielä Sotshiin 2014 asti.
Se ei riitä, että joukkueen pitää voittaa ulkopuoliset vastustajat, vaan joukkueen pitäisi vielä voittaa oman valmentajan vaisut pelaajavalinnat, ontuvat roolitukset ja jähmeät turnauksenaikaiset reagoinnit ketjujen tehottomuuteen. Samaan aikaan saa kuunnella haastatteluista roskaa, joissa "peli oli positiivista" ja "peli on mennyt eteenpäin", vaikka tappiolukemat paistavat taululla. Mutta onneksi on universumin paras pelitapa ja pelirohkeus, jota harjoitellaan kaksi kuukautta ennen kisoja ja dvd-levyjä poltetaan varmaan joukkueen hierojillekin.
Kuulostaa kenties turhankin negatiiviselta, mutta kuten sanottua, nyt on sellainen fiilis, että on hemmetin vaikea kaivaa mitään sisäistä Karjala-lippistä esiin ja alkaa huutamaan "Suami! Suami!" kisoja odotellessa. Ehkä se fiilis sieltä vielä löytyy kevään koittaessa.