Mainos

Legendaarinen Van Halen

  • 97 715
  • 553

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Nostetaanpa ketju kun pitkästä aikaa jotakin mainitsemisen arvoista.

Van Halen’s Definitive Live Album & Remasters — FULL DETAILS | Van Halen News Desk

Elikkäs livelevyä viime kiertueelta ovat laittamassa ensi kuun lopussa ulos. Samalla myös julkaistaan I:n ja 1984:n remasteroidut versiot. Myös muut Daven aikakauden levyt tulossa myöhemmin remasteroituna. Jännä nähdä eroaako kuinka paljo aikaisemmista remasterointi sarjasta vuosituhannen alusta.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Yleisesti "Van Hagarin" parhaana levynä on pidetty kai sitä ensimmäistä (5150), mutta itselleni tuolta kokoonpanolta vasta kolmas kerta toden sanoi eli mielestäni F.U.C.K.-albumilla lopulta kaikki onnistui kunnolla. 5150 taitaa olla Van Hagarin myydyin levy ja heti kolmanneksi suosituin I:n ja 1984:n jälkeen, mutta tämä ja muutamaa vuotta myöhemmin seurannut OU812 ovat mielestäni vielä varsin epätasaisia kokonaisuuksia, joissa muutama balladimainen superhitti auttoi paljon. Varmasti eriäviä mielipiteitäkin, mutta itselleni näiden levyjen rokimmat vedot jäivät vähän laimeiksi ja väkisin tehdyiksi, vaikka on siellä onnistuneitakin jokunen.

F.U.C.K:n biisimateriaali toimii itselleni parhaiten, jossa on todella rokkaavia biisejä ja huomattavasti toimivampina kuin edellisillä. Right now oli tietenkin suurin hitti, mutta eivät muutkaan tästä jää: Poundcake, Runaround, Top of the World ja Judgement Day omia suosikkejani. Myöskin Man on a mission, The Dream is over ja Spanked täydentää levyä hyvin.

5150, Balance ja FUCK ovat kaikki loistavia levyjä. OU812 ei ehkä niin onnistunut kokonaisuus.

Rothin ja Hagarin VH ovat kaksi eri bändiä. Rothin kanssa perusmättöä ja Hagarin kanssa melodisempaa ja monipuolisempaa matskua.

Pidän paljon Rothin aikakaudesta ja uudestakin levystä. Molemmat bändit toimivat, paitsi että Roth on livenä surkea laulaja. Tämä live on minusta kuitenkin edelleen bändin uran huippu.

Van Halen: Live Right Here, Right Now
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Viimeksi muokattu:

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Dave näytti kestovirneessään aivan valkoihoiselta Eddie Murphylta. Samaa mieltä edellä kirjoittaneen kanssa laulun tasosta, iloinen meininki oli siitä huolimatta.

Tässä vielä tuon yllä olevan toimimatoman Jump-linkin tilalle uusi, Ellenin sivuille:
http://ellentube.com/videos/0-m3xqxait/
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Eikö kellekään kolahda Balance-albumi? Mielestäni vaikuttaa melko aliarvostetulta tekeleeltä, vaikka siinä on ainakin itselleni loistobiisejä vaikka millä mitalla: The Seventh Seal, Don't Tell Me ja Amsterdam ehkä parhaimpina. Ja olkoon mitä mieltä tahansa Hagarin siirappisista balladeista, mutta onhan Not Enough todella hieno kappaleena. Puolustaa hyvin paikkaansa VH:n tuotannossa. Huonoon aikaan vaan taisi sitten ilmestyä.

Erinomainen levy. Feelin' biisissä on yksi Eddien parhaista sooloista koskaan.

Van Halen: Feelin' Live
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
DLR:n osalta kyllä ihan hirveää kuunneltavaa.

Näin on. Sehän tässä onkin paradoksaalista, että kun kitaristi on nyt soittokunnossa ja kunnossa muutenkin, niin sitten laulupuoli kuulostaa enemmän joltain karaokevedolta. Ja huonolta sellaiselta. Vaikka eihän DLR kai koskaan ole laulajana sanan varsinaisessa merkityksessä kummoinen koskaan ollutkaan omasta mielestäni ainakaan livenä. Kyllä tuo Michael Anthonyn taustalauluja kaipaisi, mutta taisipa yhteistyöt kariutua lopullisesti Anthonyn ja Hagarin kanssa jo surullisella 2004 kiertueella.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Dave näytti kestovirneessään aivan valkoihoiselta Eddie Murphylta. Samaa mieltä edellä kirjoittaneen kanssa laulun tasosta, iloinen meininki oli siitä huolimatta.

Tässä vielä tuon yllä olevan toimimatoman Jump-linkin tilalle uusi, Ellenin sivuille:
http://ellentube.com/videos/0-m3xqxait/

Onkohan Rothin nahkaa kiristelty niin ettei saa enää suutaan kiinni? Eihän tuo mitenkään poikkeuksellisen huonoa laulantaa ollut, ihan perus-Rothia.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Sammy Hagar kertoi Eddie Trunkin haastattelussa Van Halenin managementin tiedustelleen Michael Anthonyn kiinnostusta reunioniin puoli vuotta sitten. Mike oli sanonut olevansa kiinnostunut, mutta oli samalla kertonut että reunion pitäisi järjestää siten ettei se vaikuttaisi Sammyn kanssa tehtävään levyyn ja kiertueeseen. Johtoportaasta oli todettu, että palataan asiaan myöhemmin. Sammy antoi haastattelussa hyväksyntänsä reunionille, mikäli sellainen joskus tapahtuu.

Mike itse kommentoi reunion-asiaa NAMM-gaalassa pari viikkoa sitten "jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu, jos ei, niin ei". Tosin Mike sanoi tuolloin, että häneen ei ole oltu Van Halen-leiristä yhteydessä reunionin tiimoilta. Eli ota näistä nyt sitten selvää, kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista.

Sammyn ja Miken uusi bändi The Circle julkaisee debyyttilevynsä toukokuun 10. päivä. Huhtikuussa aloittavat jenkkikiertueen Renosta.

Huhumylly alkuperäisen Van Halen-kokoonpanon paluusta on pyörinyt kiivaana sen jälkeen, kun David Lee Roth taannoin vihjasi bändin suunnittelevan kesäksi jotain todella suurta.

Sammy Hagar: Van Halen Camp Asked Michael Anthony About Reunion
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Jaahas, ex-vaimo siellä taas ulisee ja itkee. Huomaa taas Daven ja Spammyn eron, Dave hienovaraisesti osaa vihjata ja tämä lörppähuuli puolestaan ei malta olla heti juoruamatta asioista jotka ei häneen liity mitenkään. Eipä tuo muuten pääsisi otsikoihin Rinkula bändinsä kanssa.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jaahas, ex-vaimo siellä taas ulisee ja itkee. Huomaa taas Daven ja Spammyn eron, Dave hienovaraisesti osaa vihjata ja tämä lörppähuuli puolestaan ei malta olla heti juoruamatta asioista jotka ei häneen liity mitenkään. Eipä tuo muuten pääsisi otsikoihin Rinkula bändinsä kanssa.

Minä niiiiin nautin, kun yleensä kaikessa mahdollisessa Hagarin kanssa kaveeraava Trunk välitti tovi sitten tämän jutun: Van Halen Reject Surprising Member From Reunion: 'There Are Issues'

"the issues and the disinterest in working with or doing anything with Sammy Hagar ever again from Van Halen is as high as it has ever been."

WWWWAHHHH!!!

Spammy ilmoittaa ja kommentoi jotain itseensä ja Van Haleniin liittyvää parin kuukauden välein, vaikkei onneksi ole mitään kerrottavaa.

Noissa Circle- ja Chickenfoot-bändeissä (mikä helvetin chickenfoot) kaikki muuten kuulostavat samalta ja mikäli mahdollista, Hagarin lyriikat ovat vielä huonompia kuin koskaan aikaisemmin. Taattua huumoriosastoa, ellei vituta liikaa.

Wham bam spammy amsterdam!!!!
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Van Halenin alkuperäiskokoonpano suunnitteli täksi kesäksi reunion-kiertuetta, mutta suunnitelmat laitettiin jäihin Van Halen-leirin toimesta. Mike Anthony kertoi kesäkuussa Eddie Trunkin haastattelussa, että hänelle ei ikinä kerrottu miksi kesäksi suunniteltu reunion-kiertue pistettiin jäihin. Eddie Van Halenin terveydentilasta on viime aikoina liikkunut paljon huhuja, ja Las Vegas-sooloresidenssiin valmistautuva David Lee Roth pudotti pienen uutispommin eilen arizonalaisen KSLX-kanavan haastattelussa:

"Oh, you bet it is, and I take it very seriously. I’m the face of Van Halen from this point on, most likely. I’m not sure what’s happening with Ed, but [he’s] probably not gonna answer the bell this time. It’s not my place to guess."

"Are you implying that Edward is dealing with some health issues?"

“I hear all the same rumors that you do, it’s not my place to guess.”

 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks

Daven mukaan bändin tarina olisi ohi sellaisenaan. Eddien terveys ilmeisesti syynä vaikka ei sitä vahvista suoraan vieläkään. Hienotunteisesti sanoo "Eddiellä on oma tarina kerrottavana. Se ei ole minun kerrottavana."

Annan kaksi päivää ja ex-vaimo Hagar höpöttelee taas jotain "viimeisestä reunion keikasta".
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Eddiestä pitkästä aikaa havaintoja. Mies oli päässyt valokuvaajan rooliin Toolin keikalla eilen. Ilmeisesti tämä kuvan itsestään halunnut Tool-fani ei ollut Eddietä tunnistanut.


Aiemmin tällä viikolla Eddie vieraili McLaren-autoliikkeessä Beverly Hillsissä ja poseerasi yhteiskuvassa fanin kanssa.

Eddie Van Halen Encounter
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell




DLR kertoi olevansa nykyään Van Halenin kasvot, tästä klipistä voi sitten tarkistaa äänen. Saanut kauheita arvioita ja syystä, on kyllä huisi ero viimeisimpään VH kiertueeseenkin kaikkiaan...

ja lähtee KISSin lämppäriksi, ainakin USAn legille.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks




DLR kertoi olevansa nykyään Van Halenin kasvot, tästä klipistä voi sitten tarkistaa äänen. Saanut kauheita arvioita ja syystä, on kyllä huisi ero viimeisimpään VH kiertueeseenkin kaikkiaan...

ja lähtee KISSin lämppäriksi, ainakin USAn legille.

Ekana iltana oli huono, mutta jo toisena ja kolmantena iltana oli heti parempi. Dave ei varmaan mitään sound checkejä kauheasti vedä niin ensimmäiset keikat toimii semmosina.


 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Dave myös sanoi tässä hiljattain, että Eddie ei voi hyvin. Syöpähän Eddiellä on ollut, mutta tiedä sitten, onko Davella tuosta jotain enemmänkin tietoa. Jotenkin vähän outo kuva jäi tästä kommentoinnista, kun olen käsittänyt, etteivät miehet ole mitenkään erityisen lämpimissä väleissä.

 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Eddiellä huhutaan olevan syöpä ja käyvän Euroopassa erikoislääkärillä syöpähoidoissa, mutta ei ole itse siitä puhunut mitään julkisuudessa niin ei Dave ilmeisesti halua puhua myöskään tämän puolesta.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eddiellä huhutaan olevan syöpä ja käyvän Euroopassa erikoislääkärillä syöpähoidoissa, mutta ei ole itse siitä puhunut mitään julkisuudessa niin ei Dave ilmeisesti halua puhua myöskään tämän puolesta.

No meni kuitenkin arvioimaan, että Eddie ei ole hyvässä kunnossa. Ehkä olisi kannattanut jättää sitten sekin arvio tekemättä. Ja Eddiellähän on ollut syöpä ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa, ilmeisesti vain tätä mahdollista uusimista ei ole myönnetty suoraan. Ihan ymmärrettävää, jos haluaa sairastaa rauhassa, kun toimittajat olisivat muuten perseessä kiinni koko ajan.
 

Mäkelä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Durrels Palace
Ekana iltana oli huono, mutta jo toisena ja kolmantena iltana oli heti parempi. Dave ei varmaan mitään sound checkejä kauheasti vedä niin ensimmäiset keikat toimii semmosina.

Juu, mitä niitä ekan illan videoita katselin, niin vaikea niistä olisi ollut heikommaksi pistääkään. Varsinkin Dance the Night Away'n mouruaminen oli aika jäätävää kuunneltavaa. Taavi ilmeisesti oli päättänyt , että yksikään nuotti ei sitten osu kohdalleen - ja onnistuihan se suurempia puristamatta.. Siihen kun vielä lisätään se Liisa ihmemaassa-veijarikissalta pöllitty korvasta korvaan hymy, niin onhan ukkeli aikamoinen creepy uncle nykyään.

Spekuloitu Eddien kunnon huonontuminen on sitten paskempi homma, mies on yksi kaikkien aikojen suosikkikitaristeistani ja ensimmäisiä joka vei rokkikitarointia eteenpäin ankeista clapton-vongutteluista.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Juu, mitä niitä ekan illan videoita katselin, niin vaikea niistä olisi ollut heikommaksi pistääkään. Varsinkin Dance the Night Away'n mouruaminen oli aika jäätävää kuunneltavaa. Taavi ilmeisesti oli päättänyt , että yksikään nuotti ei sitten osu kohdalleen - ja onnistuihan se suurempia puristamatta.. Siihen kun vielä lisätään se Liisa ihmemaassa-veijarikissalta pöllitty korvasta korvaan hymy, niin onhan ukkeli aikamoinen creepy uncle nykyään.
Veikkaan, että Davella on varmaan aina ollut joku ADHD joka on vielä nyt iän myötä vaan pahentunut. En tiedä miten muuten tuota virnuilua ja niitä satunnaisia kiekumisia biiseissä selittäisi, koska kun ukko pysyy matalassa rekisterissä biiseissä hän kuulostaa ihan Davelta. Sitten välillä juuri jossain "Dancessa" päättää kokeilla jotain kummallisia äänialoja. Tai sitten ehkä sillä on kuulo huonontunut eikä muuten kuule omaa ääntään.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kamala uutinen, vaikkei enää yllättävä. RIP
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös