Mainos

Leevi Teissala HIFK:ssa

  • 178 758
  • 1 018

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitkä tuloksenteon paineet? Ihan aikuisten oikeasti, jos Leevi vetää 6+14 ja about 20p, niin tuo olisi jo ihan siedettävä ja ok lukema.
No eiköhän siinä pelaaja ihan itselleen noita tuloksenteon paineita ala kasata omaan niskaansa, kun mainituilla tehoilla 0+1 menee ja varmaan tiettyjä omia odotuksia ja toiveita oli aseteltu kun uusi kausi lähti käyntiin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harvemmin olen kanssasi eri linjoilla minkään suhteen, mutta nyt on pakko olla ihan vain vähän eri mieltä. Katsoin tuon tilanteen ensin ilman taukoja ja toisen kerran vielä ihan frame by frame. Olihan siinä Teissalalla aika väsynyttä meininkiä, mutta niin oli myös koko muulta viisikolta. Pikaiset kivet keskenään ja kohti vaihtoaitiota naamat peruslukemilla. Iso kontrasti, jos verrataan esim. Raskiin tai Koivistoiseen, joille jokainen maali on pieni mestaruus, ainakin tuuletusten perusteella. En itsekään innostu noin kliinisestä meiningistä, mutta ei siinä mielestäni ollut mitään erityistä negaatiota havaittavissa.

Tuloksenteon paineet puolestaan paistaa Aurajoen rannoille asti. Onhan tässä vaaran paikat, että meillä on tässä köyhän miehen Iikka Kangasniemi, josta päästetään kohta irti. Haluaisin kuitenkin uskoa, että Teissalan suhteen osataan olla kärsivällisiä ja annettaisiin vielä ihan kunnon saumat tulosyksikössä. Nelosessa menee ihan hukkaan, eikä Mestis varmasti enää maistu kolmatta syksyä putkeen. Se paikka pitäisi vaan ansaita ylemmissä ketjuissa.

Saat olla eri mieltä :). Mä vain kiinnitin tohon huomiota jo ihan live-katsonnassa kotisohvalla. Ja onhan siellä kaikki muutkin väsyneitä, mutta silti kehonkielestä lähtien kaikki muut olivat vilpittömästi onnellisia. En odota, että kaikki ovat Raskeja tai Koivistoisia, mutta jotenkin Teissala pisti silmään, koska ehkä jotenkin odotin, että nuoriso "pitäisi erityisesti yhtä", kun varmaan ovat kuitenkin vähän enemmän parempia kavereita keskenään siviilissäkin.

Jotenkin toi murjotus vain kruunasi Teissalan alkukauden peliesitykset. Onhan siellä muitakin, joilla on maalisarake avaamatta ja suuremmat odotukset, mutta vain yksi pelaajista näyttää täysin lannistuneelta. Jostain se positiivisuus pitää vain kaivaa.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
No kai siinä pelaaja ihan itselleen noita tuloksenteon paineita osaa kasata niskaan, kun mainituilla tehoilla 0+1 menee ja varmaan odotukset oli kovemmatkin.
Rehellisest sanottuna, tämä palsta on koonnut ne paineet/odotusarvot, muutaman hyvin menneen play off-pelin perusteella, kun IFKlla ei ollut heittää kehiin juuri ketään kynnelle kykenevää

Ja ei - en dissaa nuoria. Teissala ei edes ole hirveän nuori, jos vertaa Liigan keski-ikään, mutta paljon on pojalla kehitettävää

Pelisilmä riittää, muu tekeminen ei
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Saat olla eri mieltä :). Mä vain kiinnitin tohon huomiota jo ihan live-katsonnassa kotisohvalla. Ja onhan siellä kaikki muutkin väsyneitä, mutta silti kehonkielestä lähtien kaikki muut olivat vilpittömästi onnellisia. En odota, että kaikki ovat Raskeja tai Koivistoisia, mutta jotenkin Teissala pisti silmään, koska ehkä jotenkin odotin, että nuoriso "pitäisi erityisesti yhtä", kun varmaan ovat kuitenkin vähän enemmän parempia kavereita keskenään siviilissäkin.

Jotenkin toi murjotus vain kruunasi Teissalan alkukauden peliesitykset. Onhan siellä muitakin, joilla on maalisarake avaamatta ja suuremmat odotukset, mutta vain yksi pelaajista näyttää täysin lannistuneelta. Jostain se positiivisuus pitää vain kaivaa.
Oli tuo kyllä aika huolestuttavan näköistä. Pieni ele mutta iso vaikutus joukkue urheilussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Jos mä olisin Ville, mä laittaisin Leevin Mestikseen. En rangaistuksena, vaan hakemaan onnistumisia.
Jos mä olisin Ville, niin sijoittaisin Teissalan Koivistoisen vierelle ja antaisin useamman pelin aikaa kokeilla, löytyisikö se viime kevään vire tuossa paikalla. Kolmanneksi lenkiksi kauden neljättä maaliaan hakeva Åsten.

Sitä ennen kutsuisin kuitenkin Teissalan ja Salinin yhteiseen palaveriin. Soittaisin heille ensiksi George T:n kappaleen ”Get a haircut and get a real job”. Tämän jälkeen käskisin käydä parturissa, jossa ”edariletit” siistitään normaaleiksi hiuksiksi. Antaisin molempien pelaajien ymmärtää palaverissa, että lahjoista huolimatta nykyinen taso ei riitä vakiopaikkaan kokoonpanossa, kun loukkaantuneet pelaajat palaavat rosteriin. Nyt pitää siis alkaa tekemään hommia vähän toisella tavalla sekä treeneissä että varsinkin kaukalossa.
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teissala on nyt menettänyt erikoisominaisuutensa, eli sen että pääsee haastamalla puolustajan ohi. Viime kaudella pääsi todella usein ekan vastustajan ohi, toinen/kolmas saattoi olla liikaa. Se viime kauden Teissala oli parhaimmillaan todella vaarallinen, koska sen ekan onnistuneen haaston jälkeen vastustajan pitää reagoida ja silloin voi paikkoja aueta. Viime kaudella ei aina maksimaalisesti hyödyntänyt noita ekan onnistuneen haaston jälkeen syntyneitä tilanteita, mutta sentään loi niitä. Nyt ei ole jäljellä oikein mitään kun ei pääse siitä ekasta kaverista millään ohi.
 
Greffin

Jäsen
Harmillista nähdä miten heikosti pelaa. Vastuuta on kyllä tullut reilusti, esityksiin nähden ehkä jopa aivan liikaakin.

Kaskimäki ja Teissala olivat viime kevään piristyksiä. Kaskimäki on jatkanut vamman jälkeen samanlaisella menolla eteenpäin, mutta Teissala on vain haalea varjo.

Olin sitä mieltä, että ei heitetä katsomoon, vaan annetaan aikaa ja vastuuta. Mutta nyt on kyllä sellainen tilanne, että jotain pitää tehdä.

Täälläkin mainittu muutaman pelin Mestis-jakso ei ainakaan veisi huonompaan suuntaan. 5 peliä Lohessa ja jos IFK tarvitsee miehiä ja onnistuu, niin se heidän Santeri vaihdossa siksi aikaa meille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en oikein syty jos Teissala lähetettäisiin Mestikseen. En myöskään usko siihen, se Mestis on jo Leeviltä läpi pelattu.

Muutaman pelin laina toisessa Liigajengissä ehkäpä, mutta eipä IFKn materiaali juuri nyt semmoisenkaan kovin helposti veny.

Toisaalta Mestiksessä voisi käydä hakemassa onnistumisia ja itseluottamusta silloin kun IFKlla ei ole pelejä.

Sytyttäisiköhän toi entisen seuran kohtaaminen ensi viikolla Teissalan liekkeihin?
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Harmillista nähdä miten heikosti pelaa. Vastuuta on kyllä tullut reilusti, esityksiin nähden ehkä jopa aivan liikaakin.
Tästä olen erimieltä. Kiekolliselle nuorelle pelaajalle, pelaaminen Tallbergin - Ikonen tai Hartikainen - Åsten ketjussa ei ole mahdollisuus näyttää osaamista. Sen sijaan nostaisin Teissalan ykkös YV:lle Ikosen paikalle. Jos kerran kyse on itseluottamuksen tasosta niin sillä paikalla Teissalasta olisi mahdollisuus saada enemmän irti. Teissala on taiteilijatyyppiä jonka uskoisin olevat tyytymätön siihen rooliin johon häntä työnnetään. Eikä tehottoman Ikosen roikottaminen ykkösYV:ssä varmaankaan auta asiaa.
 
PuukäsiPakki

Se on kuitenkin jännä että muut pystyvät tekemään pisteitä noissa koostumuksissa mutta Leevi ei
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Se on kuitenkin jännä että muut pystyvät tekemään pisteitä noissa koostumuksissa mutta Leevi ei
Ehkä me katsellaan vähän eri tilastoja. Muiden tehoiluista ei näy jälkiä Liigan tilastoissakaan. Kaskimäki teki maalin HPK:ta vastaan mutta muuten on ollut hiljaista.
En oikein ymmärrä sellaista ajattelua jossa pelaajalle ei edes yritetä löytää hänelle sopivia ketjukavereita. Jos et onnistu yhdessä ketjussa, olet saanut enemmän kuin tarpeeksi mahdollisuuksia. Näinkö?
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Teissala alkaa olla siinä tilanteessa, että pikkuhiljaa niitä lupauksia on lunastettava. Itse pitäisin vuoden vaihdetta vedenjakajana.

Teissala on nyt pelannut runkosarjassa 60 peliä tehoin 4+10. Tämä menee oikeastaan täysin sylkykuppi-Tallbergin viime kauden tehoihin (57, 3+10), jota pidettiin täytenä katastrofina.
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ehkä me katsellaan vähän eri tilastoja. Muiden tehoiluista ei näy jälkiä Liigan tilastoissakaan. Kaskimäki teki maalin HPK:ta vastaan mutta muuten on ollut hiljaista.
En oikein ymmärrä sellaista ajattelua jossa pelaajalle ei edes yritetä löytää hänelle sopivia ketjukavereita. Jos et onnistu yhdessä ketjussa, olet saanut enemmän kuin tarpeeksi mahdollisuuksia. Näinkö?
Mun mielestä Kaskimäki on tehnyt 3 maalia, Åsten 3+1, Ikonen 0+8. Varmaan katsellaan eri tilastoja. Rask sai nelosessa asioita aikaan myöskin ja siitä palkintona nosto ylöspäin. Hartikaisen-Åsten rinnalla nyt ei varmaankaan kukaan odota keneltäkään tehoja, mutta näin on ollut vain 2 peliä. Kyllähän Leevi on paikkoja saanut monessa eri kombinaatiossa, eikä tähän mennessä ole näyttänyt mitään sellaista että ansaitsisi paikan ykkösylivoimasta, vaikka en mä vastaan pistä jos siinä kokeillaan Ikosen paikalla. Kakkosyv:ssä on kuitenkin ollut ns. pelintekijän paikalla koko kauden ja tuloksena käytännössä pelkkää riplailua ja kiekonmenetyksiä. Toki ylivoimaa on yleensäkin saatu tosi vähän että en mä lähtis siitä Leeviä syyttelemään koska yhteisiä kokemuksia on hyvin vähän.
 
Greffin

Jäsen
Ehkä me katsellaan vähän eri tilastoja. Muiden tehoiluista ei näy jälkiä Liigan tilastoissakaan. Kaskimäki teki maalin HPK:ta vastaan mutta muuten on ollut hiljaista.
En oikein ymmärrä sellaista ajattelua jossa pelaajalle ei edes yritetä löytää hänelle sopivia ketjukavereita. Jos et onnistu yhdessä ketjussa, olet saanut enemmän kuin tarpeeksi mahdollisuuksia. Näinkö?

Ehkä sitten näin. On päässyt kuitenkin suht usein ylivoimaakin pelaamaan, mutta jälki on ollut aika rumaa kiekon kanssa siellä. Tuossa toissa matsissakin aivan kummallisia no-look rystypasseja ei kenenkään maalle. Sinällään en perusta Teissalan pelaamista tilastoihin, vaan nimenomaan kentälle. Minun mielestäni pelaaminen on surkeaa.

Kaskimäestä sen verran, että on mielestäni ollut erinomainen varsinkin aivan alun jälkeen. Maaleja on kauden yhdeksään peliin kolme. Tuo on itse asiassa 12 minuutin miehelle erittäin hyvä tahti.

Peliotteiden ja pelaamisen perusteella Kaskimäelle antaisin enemmän peliaikaa kuin Teissalalle, nyt asia on ollut vielä toisinpäin kun Kaskimäki on vamman jäljiltä tullut mukaan.

Voisihan sitä Teissalaa toki koettaa ylempänäkin. Jos pelaaminen on samanlaista kuin kakkosylivoimassa, niin perusteet pelipaikalle ovat aika vähissä.

Sitä en sano, että pelaaja olisi huono. Kyllä siellä edellytyksiä on, mutta syystä tai toisesta pelaaminen on karmeaa kuraa.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joukkueen menestys ja loukkaantumistilanne antavat valmennukselle siimaa antaa Teissalalle mahdollisuuksia. Seuraavissa peleissä pitää alkaa tapahtua positiivisia juttuja enemmän, koska saigonilta alkaa tulla hyökkääjiä takaisin.

Mestis on ihan väärä paikka Teissalalle; siellä pelaaminen on juurikin hänelle opettanut niitä ”pahoja” tapoja sooloilun osalta.
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kaskimäen 1 maali on syntynyt ketjussa Ikonen-Tallberg. Toisen syöttäjä on Vesalainen kolmannen Nättinen.

Niin, siinä samassa ketjussa on pelannut itsekin muutaman ottelun. Kauden kolme ekaa pelasi myös Teissala-Ikonen-Rask. Ja Vesalainen syötti Kaskimäen maalin siinä samassa ylivoimassa missä Leevi on pelannu koko kauden tehoin 0+0. Tarkoitus oli vain osoittaa että kyllä hänelle on annettu ihan samat mahdollisuudet, toinen on käyttänyt niitä hyväksi ja toinen ei. Turha sitä on huudella että jos pelaa sen ja sen kanssa niin on sama kuin ei olisi mahdollista onnistua.
 
Greffin

Jäsen
Kaskimäen 1 maali on syntynyt ketjussa Ikonen-Tallberg. Toisen syöttäjä on Vesalainen kolmannen Nättinen.

Teissalan ainoa piste on ylivoimalla. Syöttöpiste Jääskän maaliin, toisena syöttäjänä Vesalainen.

Viime pelin Kaskimäen maalissa Teissala oli takatolpalla samaan aikaan.

En ymmärrä pointtia? Paljon enemmän Teissala pelannut ylivoimalla ja muutoin vähintään samat mahdollisuudet. Toinen pelaa kokonaisvaltaisesti ja tekee hyvällä tahdilla maaleja. Toinen on vetänyt 11 viimeistä peliä 0+0.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Musta Teissala on nyt vähän hukassa tuolla, kun ketjukaverit on vaihtuneet ja jäbä vaikuttaa vähän siltä, ettei just nyt pelaa vaistoillaan. Vähän jumissa.

Mut kyl se lähtee kohta ja sit kun lähtee, niin mikään ei pysäytä Leeviä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Musta Teissala on nyt vähän hukassa tuolla, kun ketjukaverit on vaihtuneet ja jäbä vaikuttaa vähän siltä, ettei just nyt pelaa vaistoillaan. Vähän jumissa.

Mut kyl se lähtee kohta ja sit kun lähtee, niin mikään ei pysäytä Leeviä.

Ollaan juuri tällä vedenjakajalla. Se ei tarvitse kuin sen yhden onnistumisen. IFK kumminkin tarvitsee Teissalan kiekollista panosta. Se näkee aika vahvasti kakkos ylivoimassa mikä tuska siellä nyt takana
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En näe että parin viikon Mestis reissusta olisi haittaa. Jos saisi siellä onnistumisia ja alkaisi sitten onnistua Liigassakin. Ja voi kai sitä yrittää Mestiksessä pelata myös suoraviivaisemmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mestis on ihan väärä paikka Teissalalle; siellä pelaaminen on juurikin hänelle opettanut niitä ”pahoja” tapoja sooloilun osalta.

Jos Mestis on väärä paikka Teissalalle, niin mikä on oikea? Suomi-sarja? Katsomo?

Niin kauan, kun jätkiä on saikkulassa totta kai Leevi on kokoonpanossa. Mutta itse olen ainakin puhunut ajasta sen jälkeen, kun joku joutuu olemaan katsomossa huilivuorossa Kuka mielestäsi ansaitsee peliaikaa peliesitysten perusteella vähemmän kuin Leevi? Katsomosta peli-ilo tuskin Leevin kohdalla löytyy.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Jos Mestis on väärä paikka Teissalalle, niin mikä on oikea? Suomi-sarja? Katsomo?
Liiga. Teissalan tapauksessa tulee mieleen Roope Hintzin aikanaan saama kritiikki. Nuorilta lahjakkuuksilta vaaditaan meillä välillä ihan liikaa. Kiekolla taitavia pelaajia meillä ei todellakaan ole liikaa. Ongelma meillä on pikemminkin ollut puukäsien sementoidut pelipaikat. Teissalan kohdalla kärsivällisyys palkitaan toisin kuin suolaus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös