Osmo Rapeli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kuusijuhla - Sex Festival
Ei kulje Plantin ääni enää samanlaisella korkeudella kuin 30 vuotta sitten. Samalla nimellä ei taideta myöskään enää kokoonpanoa nähdä, taitavat välit olla viileähköt John Paul Jonesia kohtaan (olikos se Farm Aid missä Jason Bonham soitti rumpuja muuten alkuperäisen kokoonpanon takana viimeksi?), Jimmy Page ja Robert Plant ovat kahdestaan olleet olla 90-luvullakin jonkun kiertueen verran yhteisillä vesillä mutta tätä bändiä ei enää koskaan tulla alkuperäisessä hurmiossaan näkemään. Ei se mitn, muistellaan nyt täällä sitten sitä mitä oli silloin joskus, ennen kuin tuo kuningas Bonzo Bonham meni sitten kuolemaan.
Yardbirds rakoili ja haki uutta laulajaa. Page halusi rooliin Procol Harumin Terry Reidin, mutta tämä ei malttanut bändiään jättää ja suositteli tilalle ystäväänsä Robert Plantin. Kuultuaan miehen laulavan paikka löytyi. Sitten lähti rumpali ja kiittäkäämme kaikki nykyisen metallin ystävätkin tätä, Plantin vanhan bändin rumpali John Bonham astui ruoriin. Bonham toki antoi ensin raha-asioiden takia pakit äijille, mutta suostui myöhemmin tulemaan sitten messiin. Syksyllä '68 bändi sitten soitti Yardbirdseille buukattuja keikkoja "New Yardbirds"-nimellä. Keith Moon, joka oli aiemmin kuullut nimiehdotuksen John Entwistleltä, ehdotti nimeä Led Zeppelin. Page ei halunnut olla enää Yardbirds, hän ja he halusivat keskittyä edelleen bluesin soittoon, mutta tavalla jolla sitä ei olisi kukaan muu soittanut...
Led Zeppelin sai sopimuksen Atlantic Recordsilta. Bändi keikkailu pikkurahoilla Amerikkaa, suosio nousi, bändi äänitti kakkoslevynsä kiertueen aikana, ällistyttävää oli sen nousu listaykköseksi ohi Rolling Stonesin Let it Bleed:n ja Beatlesin Abbey Roadin...jälkimmäisen oltua kärjessä "vasta" 8 viikkoa. Vuonna 1970 bändi julkaisi kahta edeltäjäänsä hieman pehmeämmän kolmosen...mukana kuitenkin jokunen tiukempi biisi kuten "The Immigrant Song".
Neloslevy julkaistiinkin sitten vuonna 1971, ilman sen isompia viittauksia tekijoihinsä kansilehdissä - ei haitannut, levy onnistui sitten myymään parin seuraavan vuosikymmenen aikana yhteensä 16 miljoonaa kopiota vaikka sen ja radiohistorian suurinta hittiä, "Stairway to heaven"iä ei julkaistu koskaan singlenä. Levy sisälsi muutenkin viittauksia mm. mytologiaan, toisinsanoen täälläkin osa sanoituksista oli luokkaa menninkäinen, ja biisien tyyli vaihteli rajusta rockista folkiin jne...tässäkin bändi onnistui mokaamatta. Muutenkin bändi oli jo tässä vaiheessa onnistunut siirtymään pikkukeikoista stadioneille.
Monelle normi musiikinkuuntelijalle LZ on pelkkä "Stairway to heaven", ja voihan sitä sanoa että kyseessä on on onnistunein "hitti" koskaan - se on erikoista kuitenkin näinkin monirakenteiselle biisille. Noh, sitten kun malttoi aikanaan ostaa bändin Remasters-kokoelman oli taivaassa. Levyltä ei löytynyt heikkoa raitaa hakemallekaan. Tuli teininä ja armeija-aikanakin monta kertaa nukahdettua kuulokkeet korvilla...sieltä tuli joku "Babe I'm gonna leave you" vikana hitaana ennen nukkumattia.
Sitten yhdessä vaiheessa malttoi ruveta ostamaan studiolevyjäkin, sen kokoelman ja vinyylinelosen lisäksi. Näinhän se usein menee, kun vain malttaa vähän tutkia. Kakkoslevy kolahti isosti. Etenkin biisit "What is and what should never be" ja "Living loving maid" nousivat tukemaan jo ennestään helwetin tiukkaa biisivalikoimaa...näissä, ja muutenkin kahdessa ensimmäisessä levyssä, "Dazed and Confused"-tyylisissä elämää tiukemmissa tykityksissä, laulutyylissä, soundeissa ja äänimaailmoissa (ovatko nuo kaksi eri asia, kysyn nyt itseltäni) voidaan myös sanoa olevan valtava osa kaikkea sitä mihin myöhempien aikojen ja nykypäivän heavy metal perustuu...tai siis yrittää perustua. Vähintään saman verran kuin vanhassa Sabbathissa ja Purplessakin. Onhan siellä lisäksi vielä biisejä kuten The Lemon Song, joita on erikoisen mah~tawa kuunnella taas jos joskus onnistuu saamaan pillua ja vierestä herää vielä aamullakin sen sama ihana kimalainen (lattialta?).
Sitten siirrymmekin Zeppelinin seuraavaan vaiheeseen. Houses Of The Holy, viides levy. Kesti tovin päästä tähänkin täysillä sisälle, mutta mestariteoshan tämäkin on. Entisen rockin, bluesin ja folkin rinnalle tuli nyt vielä vivahteita reggaesta ja funkistakin. Loistavaa, vaikka kriitikot koittivatkin tyrmätä levyä niin minä en tule ikinä kyllästymään levyyn jossa on biisejä kuten "Over the hills and far away", "The rain song" ja "No Quarter". "Dancing days" on myös mielenkiintoinen tuttavuus...
JATKUU. Käyn ostamassa viinaa ennen kuin Alko sulkeutuu.
Yardbirds rakoili ja haki uutta laulajaa. Page halusi rooliin Procol Harumin Terry Reidin, mutta tämä ei malttanut bändiään jättää ja suositteli tilalle ystäväänsä Robert Plantin. Kuultuaan miehen laulavan paikka löytyi. Sitten lähti rumpali ja kiittäkäämme kaikki nykyisen metallin ystävätkin tätä, Plantin vanhan bändin rumpali John Bonham astui ruoriin. Bonham toki antoi ensin raha-asioiden takia pakit äijille, mutta suostui myöhemmin tulemaan sitten messiin. Syksyllä '68 bändi sitten soitti Yardbirdseille buukattuja keikkoja "New Yardbirds"-nimellä. Keith Moon, joka oli aiemmin kuullut nimiehdotuksen John Entwistleltä, ehdotti nimeä Led Zeppelin. Page ei halunnut olla enää Yardbirds, hän ja he halusivat keskittyä edelleen bluesin soittoon, mutta tavalla jolla sitä ei olisi kukaan muu soittanut...
Led Zeppelin sai sopimuksen Atlantic Recordsilta. Bändi keikkailu pikkurahoilla Amerikkaa, suosio nousi, bändi äänitti kakkoslevynsä kiertueen aikana, ällistyttävää oli sen nousu listaykköseksi ohi Rolling Stonesin Let it Bleed:n ja Beatlesin Abbey Roadin...jälkimmäisen oltua kärjessä "vasta" 8 viikkoa. Vuonna 1970 bändi julkaisi kahta edeltäjäänsä hieman pehmeämmän kolmosen...mukana kuitenkin jokunen tiukempi biisi kuten "The Immigrant Song".
Neloslevy julkaistiinkin sitten vuonna 1971, ilman sen isompia viittauksia tekijoihinsä kansilehdissä - ei haitannut, levy onnistui sitten myymään parin seuraavan vuosikymmenen aikana yhteensä 16 miljoonaa kopiota vaikka sen ja radiohistorian suurinta hittiä, "Stairway to heaven"iä ei julkaistu koskaan singlenä. Levy sisälsi muutenkin viittauksia mm. mytologiaan, toisinsanoen täälläkin osa sanoituksista oli luokkaa menninkäinen, ja biisien tyyli vaihteli rajusta rockista folkiin jne...tässäkin bändi onnistui mokaamatta. Muutenkin bändi oli jo tässä vaiheessa onnistunut siirtymään pikkukeikoista stadioneille.
Monelle normi musiikinkuuntelijalle LZ on pelkkä "Stairway to heaven", ja voihan sitä sanoa että kyseessä on on onnistunein "hitti" koskaan - se on erikoista kuitenkin näinkin monirakenteiselle biisille. Noh, sitten kun malttoi aikanaan ostaa bändin Remasters-kokoelman oli taivaassa. Levyltä ei löytynyt heikkoa raitaa hakemallekaan. Tuli teininä ja armeija-aikanakin monta kertaa nukahdettua kuulokkeet korvilla...sieltä tuli joku "Babe I'm gonna leave you" vikana hitaana ennen nukkumattia.
Sitten yhdessä vaiheessa malttoi ruveta ostamaan studiolevyjäkin, sen kokoelman ja vinyylinelosen lisäksi. Näinhän se usein menee, kun vain malttaa vähän tutkia. Kakkoslevy kolahti isosti. Etenkin biisit "What is and what should never be" ja "Living loving maid" nousivat tukemaan jo ennestään helwetin tiukkaa biisivalikoimaa...näissä, ja muutenkin kahdessa ensimmäisessä levyssä, "Dazed and Confused"-tyylisissä elämää tiukemmissa tykityksissä, laulutyylissä, soundeissa ja äänimaailmoissa (ovatko nuo kaksi eri asia, kysyn nyt itseltäni) voidaan myös sanoa olevan valtava osa kaikkea sitä mihin myöhempien aikojen ja nykypäivän heavy metal perustuu...tai siis yrittää perustua. Vähintään saman verran kuin vanhassa Sabbathissa ja Purplessakin. Onhan siellä lisäksi vielä biisejä kuten The Lemon Song, joita on erikoisen mah~tawa kuunnella taas jos joskus onnistuu saamaan pillua ja vierestä herää vielä aamullakin sen sama ihana kimalainen (lattialta?).
Sitten siirrymmekin Zeppelinin seuraavaan vaiheeseen. Houses Of The Holy, viides levy. Kesti tovin päästä tähänkin täysillä sisälle, mutta mestariteoshan tämäkin on. Entisen rockin, bluesin ja folkin rinnalle tuli nyt vielä vivahteita reggaesta ja funkistakin. Loistavaa, vaikka kriitikot koittivatkin tyrmätä levyä niin minä en tule ikinä kyllästymään levyyn jossa on biisejä kuten "Over the hills and far away", "The rain song" ja "No Quarter". "Dancing days" on myös mielenkiintoinen tuttavuus...
JATKUU. Käyn ostamassa viinaa ennen kuin Alko sulkeutuu.