Mainos

Lauri Mikkolalle potkut

  • 228 726
  • 1 477

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olipa kyllä surullinen näky tuo Mikkola pressitilaisuudessa. Ensimmäistä kertaa oikeastaan tällä kaudella aivan maansa myyneenä. Anti toki samaa tasoa, eli ei mitään järkevää.

Mikkolan auktoriteetilla, ja tuolla mielentilalla ei kyllä huomennakaan luotsata Kärppiä taisteluun. Ennusmerkit tälle sukellukselle olivat läsnä jo joulukuussa, ja nyt lasku on tullut taas maksuun.

Mikkolaa syytän ainoastaan siitä, että hän yliarvioi oman kyvykkyytensä valmentaa Liigassa ilman yhdenkään pelin kokemusta miesten kiekosta. Suurin syyllinen tähän on kuitenkin jälleen kerran Aho, kenen johdolla Kärpät ei koskaan tule olevaan tasaisesti menestyvä suurseura.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voimakkaat "uponnut Manner" -vibat tuli itsellekin mieleeni tuosta Mikkolan haastattelusta. Vain seurajohto voi päästää miehen kärsimyksistään, mutta sitä se ei tee.

Tuon miehenkö pitäisi jotenkin valmistaa Kärpät jo huomenna uuteen matsiin? Julmaa on touhu, ja sääliksi käy Latea.
Pitäisikö perustaa "Pelastakaa Late" kamppanja? Päästettäisiin mies kärsimyksistään vapaaksi, ihmisoikeuksia kunnioittaen. Se olisi kaikille paras ratkaisu. Ja toki ei unohdettaisi Latea yksin, vaan tarjottaisiin kriisiapua, mitä hän todellakin näyttää tarvitsevan nyt. Kyllä se elämä sieltä vielä taas voittaisi.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipa kyllä surullinen näky tuo Mikkola pressitilaisuudessa. Ensimmäistä kertaa oikeastaan tällä kaudella aivan maansa myyneenä. Anti toki samaa tasoa, eli ei mitään järkevää.

Mikkolan auktoriteetilla, ja tuolla mielentilalla ei kyllä huomennakaan luotsata Kärppiä taisteluun. Ennusmerkit tälle sukellukselle olivat läsnä jo joulukuussa, ja nyt lasku on tullut taas maksuun.

Mikkolaa syytän ainoastaan siitä, että hän yliarvioi oman kyvykkyytensä valmentaa Liigassa ilman yhdenkään pelin kokemusta miesten kiekosta. Suurin syyllinen tähän on kuitenkin jälleen kerran Aho, kenen johdolla Kärpät ei koskaan tule olevaan tasaisesti menestyvä suurseura.

Oli kyllä niin surullinen näky, että ensimmäistä kertaa tuli huoli valmentajan mielenterveyden puolesta.
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pitäisikö perustaa "Pelastakaa Late" kamppanja? Päästettäisiin mies kärsimyksistään vapaaksi, ihmisoikeuksia kunnioittaen. Se olisi kaikille paras ratkaisu. Ja toki ei unohdettaisi Latea yksin, vaan tarjottaisiin kriisiapua, mitä hän todellakin näyttää tarvitsevan nyt. Kyllä se elämä sieltä vielä taas voittaisi.
Juu…cittariin takaisin. Siis …ihan aikuisten oikeasti…. en tiedä ja näin fanina- en jaksa…. ja samaa kuulen esim. Ylivieskan suunnasta ja Sievin myös…
 
JPL

Jäsen
Nyt täytyy kyllä sanoa, että päästäkää nyt helvetti jo Late vapaaksi. Hänelle menee tämä touhu kohta pahasti sisuksiin ja ulospääsy saattaa olla tosi pitkässä kuusessa. Tuota kehonkielestä kun katseli, niin siitä ei oikein tiennyt, seurasiko skitsofreenikkoa vai juuri kuolemantuomion saanutta rattijuoppoa. Tosin olisi se voinut olla poliitikkokin. Mutta yhtä kaikki - tilanne on siinä pisteessä, että nyt pitää laittaa piste ja uusi lause. Pilkku ei enää toimi.

Ja siis Late on oikeasti hyvä jätkä ja tervepäinen, mutta ei tämä nyt vain lennä ja tilanne ei tule muuttumaan millään slerpitskvoveilla.
 
Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ari Hilliä lukuunottamatta pistäisin koko valmennuksen vaihtoon. Soosi Sihvonenkin yli 10 vuotta seisoskellut jo Kärppien penkin takana. Aivan liian pitkä aika. Ilmeisesti tavoitteena jatkaa eläkeikään asti.
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
MItes Ylivieska ja Sievi liittyy tähän? Kala-Antti pelasi toki YJK:ssa junnuna, mutta Sievi?
Minun lapsuus liittyy Kärppiin..olen kotoisin / asuin seudulta ja aiemmin fanitus, kuljetukset yms oli aina täynnä Kärppämatseihin! Nyt täältä EI saa busseja täyteen ….ja tämä minun maakunta (vaikka pieni ) oli innoissaan Oulun Kärpistä- ei enään…ok?
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ari Hilliä lukuunottamatta pistäisin koko valmennuksen vaihtoon. Soosi Sihvonenkin yli 10 vuotta seisoskellut jo Kärppien penkin takana. Aivan liian pitkä aika. Ilmeisesti tavoitteena jatkaa eläkeikään asti.
Minusta Sihvonen on kyllä täyttänyt paikkansa apuvalmentajana. Erikoistilanteet miehen organisoimana ovat toimineet hyvin.

Toki loppupeleissä päävalmentaja päättää aina oman valmennustiiminsä. Tai ainakin pitäisi päättää.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!

Alan olla tästä samaa mieltä. Siinä päivä Ohtamaan mukana klipissä näytti koko valmennuksen touhu jotenkin väsyneeltä. Tuntui, että suurin kipinä oli poissa. Aika aikaansa ja koko sakki uusien haasteiden kimppuun!
 
Glove

Jäsen
Minusta Sihvonen on kyllä täyttänyt paikkansa apuvalmentajana. Erikoistilanteet miehen organisoimana ovat toimineet hyvin.

Toki loppupeleissä päävalmentaja päättää aina oman valmennustiiminsä. Tai ainakin pitäisi päättää.
Aliupseerikoulun sotilasmestari Jansaa lainatakseni: "Pitäis ja pitäis, mutta kun ei ketään kiinnosta."
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vielä tiedoksi Glovelle, että aiemmin esim. Sievin Jalkine järjesti omat bussikuljetukset Kärppämatseihin- olin niissä mukana. Samoin Sievistä, Nivalasta ja muualta ja mm.
Kokkolasta….järjestetäänkö tänään - EI.
 
Enpä ole tälläisista bussikyydeistä koskaan kuullutkaan. Hienoa jos semmoisia olisi nykyäänkin.
 
Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos sellainen ihme tapahtuu, että Mikkolalle näytetään ovea niin todennäköisin skenaario lienee kuitenkin se, että Mäntymaa nostetaan päävalmentajaksi loppukauden ajaksi ja ensi kauden käskijän hakuprosessi aloitetaan välittömästi. Vaikea uskoa, että ulkopuolelta tulisi nyt tähän saumaan ketään vaikka se paras ratkaisu olisikin.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kärpät on kyllä ihmeellisessä luisussa. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki, mitä tapahtui Kärpille viime kauden alla? Kolme kautta täysin suvereenia Liigan seksilätkää sitä ennen. Jos sallitaan vieraista pöydistä menneisyyden summaaminen:

2017-18 - Kärpät oli Mannerin avauskaudella ihan käsittämättömän hyvä kiekollinen joukkue. Joukkue pelasi paitsi erittäin kurinalaista kiekkoa (erityisesti alivoimalla) niin se hyökkäsi kokonaisen viisikon lähes täydellisyyttä hipovalla rytmillä. Kärpät suoraan sanoen naureli tuolla kaudella matkallaan mestaruuteen; ainoastaan IFK pystyi oikeasti laittamaan kampoihin.
2018-19 - Kärppien seksikausi jatkuu entistä parempana kuin edellinen kausi, vaikka hopeaa tuloksena olikin. Kärpät oli tuollakin kaudella täysin pitelemätön pelillisesti ja voisin puhua jopa valovuoden matkasta muihin suhteessa. Vaikka mestaruus jäi matkasta pienimmällä mahdollisella erolla HPK:n suhteessa niin koko kauden Kärpillä ei tuntunut olevan mitään heikkouksia. Runkosarjassa dominoivat mitä hienoimmilla maaleilla. Muistan laskeneeni juuri tuolla kaudella, että Kärpillä kiekko liikkui semmosta vauhtia, että aniharvoin näki saman pelaajan yli 3 sekuntia pitävän kiekkoa.
2019-20 - korona katkaisi kauden, mutta Kärpät oli silläkin kaudella jo varmistanut runkosarjan voiton. Vaikka pelissä olikin jo havaittavissa alamäkeä niin siitä huolimatta enpä olisi pitänyt mahdottomana tuolla kaudella Kärppien mestaruutta. Olivat erittäin hyviä.

Sitten jatkui korona. Kärpät näytti viime kaudella jo harjoituskaudella todella huonolta - kuin olisi unohtanut ihan kokonaan, miten nopeaa kiekollista peliä pelataan. Homma sujui niin kauan kuin Puljujärvi sooloili mukana, mutta keväällä alkoi Mannerinkin korttitalo kaatua jo ihan kunnolla. Lopulta sijoitus oli aika surkea ja ulos ekalla varsinaisella playoff-kierroksella, ei varmasti sitä, mitä Kärpät lähti hakemaan.

Tällä kaudella Kärppien harvoissa peleissä, joita olen seurannut, en ole nähnyt mitään merkkejä siitä uljaasta pelistä, jota Kärpät on parhaimmillaan esittänyt. Kärpät on tuntunut kiekollisesti hitaalta ja hautomisensa vuoksi poikkeuksellisen virhealttiilta. Loistava maalivahti piti Kärppiä hengissä syksyllä, mutta nyt maalivahditkaan eivät enää kannattele Kärppiä. Joukkuetta uusittiin melkoisesti tälle kaudelle, mutta jonkinlainen uuden ajan alku on kyllä Kärpissä edessä. Kärpät ei kuulu mihinkään sääleihin tai muualle, koska operoivat sellaisilla resursseilla ja kaikesta tämän ketjun haukkumisesta huolimatta urheilullinen "olemus" on Kärpillä valtakunnan parasta. Jos tulee olympiakultaa sunnuntaina niin ehkä nämä Liigan ainoat olympiapelaajat tuovat Kärpille sen pienen nosteen, mutta erittäin heikossa hapessa organisaatio näyttää olevan siihen nähden, millaisella tasolla Kärpät on tottunut näkemään. En tykkää tästä Kärppä-porukasta, koska Kärpät on legenda - on hyvin outoa, että Kärpissä on harjoittelemassa joku valmentaja. Kärppiin mennään voittamaan mestaruuksia tutulla ja turvallisella osaamisella - ei sinne tulla harjoittelemaan valmennusta.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Ei Mikkolan palkka niin suuri ole, että siitä tulisi kynnyskysymys potkujen suhteen.
Niin, ei varmasti Lauri Mikkolan varsinaisen palkan suhteen. Muttta entäs välilliset tulonementykset Oulun Kärpille? Joukkue kyntää lähes isoimmassa suossa 2000-luvulla ja sokea mummokin näkee, että seurassa ei ole kaikki OK tällä hetkellä varsinkaan urheilullisesti. Tämä tarkoittaa suoraan vähentyneitä lipputuloja, sekä myös hyvin todennäköisesti vähentyneitä sponsorituloja esim. ensi kaudelle. Aletaan näiden jälkeen puhumaan isosta määrästä tulonemenetystä organisaatiolle.

Niin merkittävän asian Kärpillekin, kuin ratapihan uudistuksen eteenpäin nytkähtämisen tänään perjantaina johdosta seuran tarvitsee ottaa nyt käyttöön jo kommari-Neukkulasta tuttu viisivuotissuunnitelma. Kärpät tulee näillä näkymin pelaamaan uudella areenalla tämän ajan kuluttua ja sitä ennen tarvitsisi laittaa seuran imago, markkinointi ja urheilullinen puoli 100% minttiin. Siinäpä olisikin projektia ammattilaisille, sekä bisnes, että urheilupuolella.

Ottakaas koppia pöhöttynyt saunakerho. Nyt on aika toimia ja palauttaa Kärpät siihen statukseen jonne se kuuluu suomalaisessa ja eurooppalaisessa seurakiekkoilussa.
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Enpä ole tälläisista bussikyydeistä koskaan kuullutkaan. Hienoa jos semmoisia olisi nykyäänkin.
Niinpä. En tiedä miksi yhteistyötä EI tehdä maakuntien yritysten suhteen niin, että ottelutapahtuma olisi osa työpaikan virkistytämisen toimintaa? Kuten Kärppien aiempien vuosien suhteen tehtiin? Koska kuitenkin vireää yritystoimintaa löytyy Sievistä,
Ylivieskasta, Nivalasta ( Atte), Kemistä ja
Torniosta. Jossa jopa jossain Kärppätaustaa mukana! Mihin on hävinnyt tämä markkinointi Kärpiltä?
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jäi sanomatta vielä, että toivoisin aina yhdeksi komponentiksi spekulaatioon eri henkilöiden potkuista seuraavan komponentin:

Jos Kärpät antaisi potkut Mikkolalle niin kenet otatte tilalle?
 
Glove

Jäsen
Jäi sanomatta vielä, että toivoisin aina yhdeksi komponentiksi spekulaatioon eri henkilöiden potkuista seuraavan komponentin:

Jos Kärpät antaisi potkut Mikkolalle niin kenet otatte tilalle?
Sepä se, ei taida olla oikein ketään varteenotettavaa vaihtoehtoa markkinoilla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Eihän potkut Mikkolalle huono vaihtoehto ole, eikä ole ensimmäinen valmentaja joka potkitaan pois.
Pikkuisen taukoa ja uusiin haasteisiin. Siellä Itävallan alppiliigassa, Puolassa, Italiassa, Sveitsin ja Saksan kakkosliigassa, Englannissa on hyvä alkaa rakentaa uutta valmentaja polkua.
Vaikka aluksi voi ottaa pattiin.
Tähän hätään on vaikea löytää uutta valmentajaa joten tämä kausi Mäntymaalla, ensi kaudella sitten uusi äijä puikkoihin.
Toivotaan , että Mäntymaa on niin fiksu , että lähtee rakentamaan omaa polkua vaikka divarista. Sieltä ne Pennaset Pikkaraiset Duffat ovat nousseet.
Toisaalta luotto Virkkuseen ja mihinkään innovatiiviseen ratkaisuun on tasan nolla.
Virkkunen on hyvän ajan johtaja, joka patsastelee silloin , kun menee hyvin.
Kriisi johtajaksi Virkkusesta ei ole.
Olipa kerran dynastia.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Luulen, että tästä kommentista tulee Oulun suunnalta huutia, mutta miten olisi A-P Selin? Olen varsin tietoinen Selinin huonosta rekordista viime aikoina ylipäätään ja viimeiset hommat on päättyneet potkuihin kahdessa eri paikassa (HIFK, Ässät), joten en sinänsä ihmettele, jos porukalle ei oikein maistu. Selinhän ei ole kovin kaksinen hyökkäyspelin valmentaja ollenkaan, mutta sen vähän mitä olen nähnyt niin Kärppien ongelmat kytkeytyvät enemmänkin yhteisen puolustamisen ongelmiin ja henkilökohtaisiin virheisiin. Selin on ollut aiemmin hyvä korjaamaan tällaisten ongelmien joukkueiden luisumisia. Jos Selinille ei tekisi pitkää sopimusta niin hän todennäköisesti voisi vielä saada Kärppien ilmettä kirkastettua tämän kauden aikana ja hänen osaamisensa ei todennäköisesti torpedoisi juurikaan seuraajan tekemisiä. Toinen tarina on sitten se, liikkuuko Selin mihinkään noin lyhyellä sopparilla.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Jäi sanomatta vielä, että toivoisin aina yhdeksi komponentiksi spekulaatioon eri henkilöiden potkuista seuraavan komponentin:

Jos Kärpät antaisi potkut Mikkolalle niin kenet otatte tilalle?
Sanoisin, että Mäntymaa näyttämään osaamistaan loppukaudeksi päävalkuksi. Toki tässä olisi VIllen oma valmentajaura tietyllä tavalla vaakalaudalla, jos ulospuhallus jatkuisikin hänen alaisuudessa.

Tällä hetkellä olisi kuitenkin tärkeintä, että seura näyttää olevansa valmis tekemään myös sinänsä kipeitä valintoja vaikeassa paikassa. Hilpeätä puhua pahasta valinnasta, sillä valmenatajapotkujen tulisi olla automaatio surkeiden pelillisten suoritusten johdosta seurassa kuin seurassa.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikkolan kommentit Kalevassa:

-Anteeksiantamaton, lapsellinen erä meiltä. Erätauolla monella oli varmasti aika epätodellinen olo. Olimme tehneet kuitenkin kolme maalia, joten usko nousuun oli. Se olisi vaatinut yhden onnistumisen, jotta positiivinen kierre olisi käynnistynyt. Muutaman kerran oli lähellä, kärppäluotsi Lauri Mikkola harmitteli.

-Tuollaisia 5–0-eriä joskus tulee. Joukkueena saimme opin, kuinka pienistä asioista peli voi karata käsistä, Mikkola muistutti.

Lähellä oli.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Niinpä. En tiedä miksi yhteistyötä EI tehdä maakuntien yritysten suhteen niin, että ottelutapahtuma olisi osa työpaikan virkistytämisen toimintaa? Kuten Kärppien aiempien vuosien suhteen tehtiin? Koska kuitenkin vireää yritystoimintaa löytyy Sievistä,
Ylivieskasta, Nivalasta ( Atte), Kemistä ja
Torniosta. Jossa jopa jossain Kärppätaustaa mukana! Mihin on hävinnyt tämä markkinointi Kärpiltä?
Kyllä näitä bussikyytejä järjestettiin aikanaan paljon. Sievistä mm. teki kunnan nuorisotoiminta matkoja ja hiihtoloma viikoilla kuntien nuoriso toiminnot järjestivät matkoja ympäri maakuntaa, mutta ei enää. Mistä lie se kertoo ???
Vaikka on potkut Mikkolalle ketju sallittanee pieni kevennys raskaaseen potku ketjuun.
Torniosta tuli bussi playoff otteluun aikana jolloin liput revittiin käsistä. Bussi pysähtyi hallin eteen, kuski alkoi bussin ovelta jakaa lippuja kyytiläisille.
No kaikki ei pitäneet kiirettä, koska liput varattu ja maksettu. No kuski löi hätäisimmille lippuja bussin ovella kouraan.
Eiköhän pari koijaria mennyt käsi ojossa ihmismassaan ja liput lyötiin koijjareille käteen.
No ilmanhan sitten osa lippunsa maksaneista jäi.
Tarinalla siinä mielessä onnellinen loppu , että liputtomat pääsivät lopulta sisään. Kojjaritkin varmaan jossain urkuparvella peliä katselivat.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Mikkolan kommentit Kalevassa:

-Anteeksiantamaton, lapsellinen erä meiltä. Erätauolla monella oli varmasti aika epätodellinen olo. Olimme tehneet kuitenkin kolme maalia, joten usko nousuun oli. Se olisi vaatinut yhden onnistumisen, jotta positiivinen kierre olisi käynnistynyt. Muutaman kerran oli lähellä, kärppäluotsi Lauri Mikkola harmitteli.

-Tuollaisia 5–0-eriä joskus tulee. Joukkueena saimme opin, kuinka pienistä asioista peli voi karata käsistä, Mikkola muistutti.

Lähellä oli.
Niskalaukausta vailla bueno tämä touhu. Olisi vaatinut vielä yhden onnistumisen? Herranjumala, Kärpät johti peliä 0-3!? Tuollaisia 5-0 tyrmäyseriä nyt vaan tulee välillä? Epätodellinen olo ja keskittymisen herpaantuminen? Taas kerran ne mokomat "pienet asiat", vaikka oltiin täysin jaloissa?

Miten voi fokus yhden erän jälkeen karata noin pahasti pois oleellisesta? Kuulostaako tuo siltä, että joukkue on Mikkolan tai ylipäätään kenenkään näpeissä. Missä johtajat ja suunnannäyttäjät? Mikkolan aikana näitä karkaamisianja herpaantumisia tulee tämän tästä, eikä ehjää 60 minuuttista ole tullut, eikä tule. Ei olisi tapahtunut tällaisia herpaantumisia ja epätodellisia oloja Kukkosen ollessa kapteeni tai Marjamäen ollessa vetovastuussa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös