Itse sanoisin, että kolme totaalista pelillistä ja henkistä romahdusta. Slovakiaakin vastaan sama juttu Suomen osalta mutta silloin vastustaja ei ollut yhtä laadukas, jotta homma olisi näyttänyt ihan yhtä pahalta.
5 pudotuspeliä putkeen, jossa jotain vain tapahtuu puolessa välissä peliä ja siihen loppuu Suomen hyökkäyspeli kokonaan. Sitten pyritään vain selviämään loppupeli paskat housussa kun patsas seisoo penkin takana itsekkin tortut housuissa.
Ajatella jos olisi sellainen valmentaja, joka ei saisi joukkuetta pelaamaan hyvin edes siinä pelin alussa. Ei olisi edes niitä viittä pudotuspeliä kun aina tulisi lähtö kotiin puolivälierissä.
Eli, jos jossain on vielä paskempi valmentaja, voi nykyiseen olla tyytyväisiä? Edelleen tuossa on parilta vuodelta aika selvä kaava, kun peli alkaa luistua käsistä ei Mikkola pysty mitään pelin aikana tekemään.
Se nyt vaan on trendikästä haukkua Lauri Mikkolaa, en itsekään ole ollut täysin vakuuttunut aiemmin, mutta tässä turnauksessa ei voi sanoa, että valmennus olisi menestymisen estänyt.Niin tai yrittää katsoa kokonaisuutta ja todeta, että aika hyvin meni. Itse olen tyytyväinen Suomen valmennukseen tässä turnauksessa. Jos sinä et ole, niin minulle se on ihan ok.
Tämän Mikkolan kolmevuotisen jälkeen kuitenkin joku jo valmis tekijäkoutsi penkin taakse kiitos. Esimerkiksi Niemelällä taitaa loppua nykyinen Ilves-sopimus ensi kauden jälkeen, joten siitä vaikka häntä houkkutelemaan mottipäisellä vetämään 2 vuoden projekti, kun ilmeisesti vuodenvaihteessa 2028 kisat olisivat jälleen Suomessa.
Päässyt tai sitten ei ole halunnut. Niemelä olis toki hyvä valinta päävalmentajaksi ja siitä Pennasen jälkeen A-maajoukkueen päävalmentajaksi.Olen ihmetellyt, miksi Niemelä ei ole päässyt valmentamaan U20-maajoukkueita vielä kertaakaan. Hän valmensi U18-joukkuetta vuonna 2018, ja Suomi vei silloin kultaa voittaen turnauksen jokaisen pelin. Toki joukkueessa oli kovia nimiä, kuten Kotkaniemi, Kakko, Lundell, Kupari ja Annunen, mutta valmentaja tuskin on täysin epäpätevä luotsaamaan nuoria, jos hän saa joukkueen voittamaan kaikki ottelut.
Olen ihmetellyt, miksi Niemelä ei ole päässyt valmentamaan U20-maajoukkueita vielä kertaakaan. Hän valmensi U18-joukkuetta vuonna 2018, ja Suomi vei silloin kultaa voittaen turnauksen jokaisen pelin. Toki joukkueessa oli kovia nimiä, kuten Kotkaniemi, Kakko, Lundell, Kupari ja Annunen, mutta valmentaja tuskin on täysin epäpätevä luotsaamaan nuoria, jos hän saa joukkueen voittamaan kaikki ottelut.
Toki toiselta puolelta katsoen siellä on kaksi valmentajaa, jotka pyrkivät valmistamaan joukkueensa peliin. Mikkola voitti tämän taiston 3-0. Ja sitten kaksi valmentajaa, joilla on myös ideana reagoida pelin aikana. Tämä kääntyi toiseen suuntaan 3-0. Kaksi kertaa voittajana tuli se valmentaja, joka kykeni avaamaan pelin vahvemmin ja kerran se, joka ottelun aikana kykeni muutoksiin.Eli tiivistettynä, Mikkola osaa selvästi valmistaa joukkueen peliin, mutta on täysin kykenemätön tekemään minkäänlaisia muutoksia tai herättelemään joukkuetta, kun jäällä alkaa tapahtua ei toivottuja asioita.
Tämä tietyn valmentajan, pelaajan tai esim. toimittajan "trendikäs" haukkuminen, eräällä tavalla kiusaamisen tyyppinen silmätikuksi ottaminen on kyllä näillä palstoilla arkipäivää. Tälle ilmiölle tyypillistä on, että lyödään "ikäänkuin lukkoon", että tämä toimija on surkea. Tämän jälkeen etsitään haukansilmillä virheitä tai ärsyttävyyksiä hänen toiminnastaan ja kirjoitellaan näitä samoja herjaavia kommentteja ikäänkuin joukkopsykoosissa. Tähän ilmiöön liittyy myös se, että kieltäydytään tunnistamaan mitään hyvää "kohteeksi otetun" toiminnassa.Se nyt vaan on trendikästä haukkua Lauri Mikkolaa, en itsekään ole ollut täysin vakuuttunut aiemmin, mutta tässä turnauksessa ei voi sanoa, että valmennus olisi menestymisen estänyt.
Tämä tietyn valmentajan, pelaajan tai esim. toimittajan "trendikäs" haukkuminen, eräällä tavalla kiusaamisen tyyppinen silmätikuksi ottaminen on kyllä näillä palstoilla arkipäivää. Tälle ilmiölle tyypillistä on, että lyödään "ikäänkuin lukkoon", että tämä toimija on surkea. Tämän jälkeen etsitään haukansilmillä virheitä tai ärsyttävyyksiä hänen toiminnastaan ja kirjoitellaan näitä samoja herjaavia kommentteja ikäänkuin joukkopsykoosissa. Tähän ilmiöön liittyy myös se, että kieltäydytään tunnistamaan mitään hyvää "kohteeksi otetun" toiminnassa.
Ei kun taikasana on "Rimpinen". Ota tämä kaveri pois rosterista, ja mieti sitten, mihin tulokseen millään pelitavalla oltaisiin päästy. Kaveri piti joukkueensa pelissä silloin kun sitä vaadittiin ja antoi mahdollisuudet pelata vapautuneesti. Se, miten valmennus pystyy itse vaikuttamaan ryhmäpsykologiaan, on vaikeampi juttu. Varmaankin joku olisi voinut tehdä asiat vielä paremmin, saada joukkue uskomaan itseensä vielä paremmin.Ah, taikasana "pelaajamateriaali". Sen taakse on aina hyvä mennä kun haluaa pistää päänsä pensaaseen ja kieltäytyä näkemästä valmennuksen ongelmia.
Se on kai sitten sitä "järjellä analysoinnista" että tuijottaa lopputulosta eikä sitä mitä kentällä tapahtui. Tänä vuonna, ja viime vuonna.
Ja ensi vuonna, koska mikään ei muutu.