Lauri Merikivi JYPin päävalmentajana

  • 22 800
  • 80

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Eli itseäni toistaen: hyvä valinta, hyvin hankala ajankohta.

Niin no, jos Merikiven tarkoitus oli astua tuohon rooliin ennemmin tai myöhemmin, niinkuin mieskin itse antaa ymmärtää ainakin Keskisuomalaisen puolella, en minä tiedä mikä tästä ajankohdasta tekee nyt normaalia hankalamman. Merikivi saa käsiinsä liigan huippumateriaalin jota voi rauhallisella kädellä uudistaa seuraavan parin vuoden ajan. Ja kuten todettu, toimimista u18-tiimissä ei voi nähdä JYPin kannalta huonona asiana.

Minä sanoisin että Merikiven tehtävä olisi paljon ollut hankalampi jos olisi astunut päävastuuseen kun Immoset ovat eläkkeellä ja pitäisi täysin uudella rungolla uudessa hallissa tavoitella menestystä.

Mutta koska valinta julkistettiin nyt toukokuussa, se mielestäni kielii siitä että isompi nimi oli kiikarissa, mutta nyt jouduttiin "tyytymään" talon sisäiseen väkeen.

Ja kukahan tämä isompi nimi olisi voinut olla? Aika vähissä ainakin oli jo huhtikuussa tämmöiset "isommat nimet". Erkkaa on tietysti varmaan kyselty, mutta se taisi jäädä kyselyn asteelle.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ja kukahan tämä isompi nimi olisi voinut olla? Aika vähissä ainakin oli jo huhtikuussa tämmöiset "isommat nimet". Erkkaa on tietysti varmaan kyselty, mutta se taisi jäädä kyselyn asteelle.
Eikö siellä kaksi muutakin vaihtoehtoa ollut mukana loppumetreille asti? En sitten tiedä keitä nämä olivat. APS kenties toinen, mutta kuka oli se viimeinen?

Jos jo huhtikuussa todettiin ettei isoja nimiä ole markkinoilla, niin miksi neuvotteluissa kesti sitten niin pitkään? Kuten sanoin, minulle olisi ollut ok jos huhtikuussa olisi jo tehty päätös Merikivestä. Nyt kun päätöstä pitkitettiin, niin lievä pettymys jäi suuhun.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuntuu että nyt hankittiin mukava valkku kun olisi pitänyt hankkia sen sanaväännöksen toinen pää.

Tuon vakavamman tyylin päävalmentaja operoi JYPissä puolivuosikymmentä. Merikivi ei mielestäni ole kuitenkaan nyt Veltsun jälkeen sitä mitä Aho oli Dufvan jälkeen. Kyllähän tässä olisi voitu aika helpolla luoda täydellinen jatkumo jos Aho olisi kotiutettu mahdollisuuden koittaessa ja tälle tulevalle kaudelle Merikivi olisi hypännyt Ahon tiimiin 1-2 kaudeksi.

Minä sanoisin että Merikiven tehtävä olisi paljon ollut hankalampi jos olisi astunut päävastuuseen kun Immoset ovat eläkkeellä ja pitäisi täysin uudella rungolla uudessa hallissa tavoitella menestystä.

Immoset voivat aivan hyvin pelata sen 3-4 vuotta vielä. Ja roolit tuskin merkittävästi hiipuvat. Ymmärtänet pointin? Merikiven paras ajankohta olisi ollut immosten parin viimeisen vuoden aikana mielestäni. Ei olisi täysin tyhjälle alustalle joutunut.
 

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Hyvä valinta. Positiivinen valinta. Ja näin. Itsellä ei kyllä pahaa sanottavaa, katsellaan syssymmällä ja Merikivelle täysi tuki!
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuon vakavamman tyylin päävalmentaja operoi JYPissä puolivuosikymmentä. Merikivi ei mielestäni ole kuitenkaan nyt Veltsun jälkeen sitä mitä Aho oli Dufvan jälkeen. Kyllähän tässä olisi voitu aika helpolla luoda täydellinen jatkumo jos Aho olisi kotiutettu mahdollisuuden koittaessa ja tälle tulevalle kaudelle Merikivi olisi hypännyt Ahon tiimiin 1-2 kaudeksi..

Aho olisi taas edistynyt vaan sitä pysähtyneisyyttä, mikä organisaatiossa on vähän viime aikoina vallinnut. Luottaa kokeneisiin pelaajiin ja JYPin kohdalla tämä ei ole kovinkaan hyvä vaihtoehto kun katsoo millainen muutos on edessä.
Ja kuten todettu, JYP olisi varmaan saanut Ahon kun Veltsun kanssa jatkettiin sopimusta. Oliko Aho sitten yksi näistä kolmesta vaihtoehdosta, sitä en tiedä. Mutta minä otan ennemmin Merikiven kuin Ahon.

Immoset voivat aivan hyvin pelata sen 3-4 vuotta vielä. Ja roolit tuskin merkittävästi hiipuvat. Ymmärtänet pointin? Merikiven paras ajankohta olisi ollut immosten parin viimeisen vuoden aikana mielestäni. Ei olisi täysin tyhjälle alustalle joutunut.

En minä oikein jaksa uskoa että Tuppurainen sekä Hytönen pelaavat yli neljäkymppisiksi, joka olisi skenaario jos he pelaisivat 3-4 vuotta niinkuin esität. Tuppurainen täyttää itse asiassa 39 jo ensi keväänä ja käsittääkseni uran lopetus jo silloin on Allulle ihan realistinen vaihtoehto.
Ymmärrän pointtisi, mutta en täysin allekirjoita sitä.

Ja vaikka Allu jatkaisikin, niin ensi keväänä mahdollisia lähtijöitä ovat Kanninen, Rooba, Kolehmainen, Kalteva, Kuukka, Saari. Tomasekin ja Turkulaisen onnistuessa heitä voi taas kutsua myös isommat areenat. Ja lisää paikkoja aukeaa.

Jos jo huhtikuussa todettiin ettei isoja nimiä ole markkinoilla, niin miksi neuvotteluissa kesti sitten niin pitkään? Kuten sanoin, minulle olisi ollut ok jos huhtikuussa olisi jo tehty päätös Merikivestä. Nyt kun päätöstä pitkitettiin, niin lievä pettymys jäi suuhun.

Eiköhän siellä ole pohdittu ihan rauhassa mikä on JYPin kannalta paras vaihtoehto - nyt ja tulevaisuudessa. Mä en nyt äkkiseltään keksi muita isoja nimiä joka olisi voinut olla markkinoilla kuin EW ja hänhän ilmoitti lähes välittömästi ettei liiga kiinnosta.
Jokaisessa vaihtoehdossa on riskinsä ja mahdollisuutensa, täydellistä ei taida olla. Nyt kun tässä vaihtoehtoja pyörittelen mitä täällä on ollut esillä, niin kyllä Merikivi niistä parhaimmalta tuntuu kun laittaa pluspuolet ja miinukset rinnakkain.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Aho olisi taas edistynyt vaan sitä pysähtyneisyyttä, mikä organisaatiossa on vähän viime aikoina vallinnut.

Tämä tie kuitenkin valittiin ja Aho olisi varmasti "klousannut", eli saanut parasta irti luokkakokouksesta kun lähinnä arvostusta ja ylistystä kerännyt konkareilta. Merikiven roolin jo kerroinkin yhtälössä. Siirtymä tässä oli avainjuttuna ja se että Merikivi pääsisi toteuttamaan näkemystään uudistuvalle rungolle. Siellä sitten viimeisiään vetävät konkarit komppailemassa ja tukemassa siirtymää.

En minä oikein jaksa uskoa että Tuppurainen sekä Hytönen pelaavat yli neljäkymppisiksi, joka olisi skenaario jos he pelaisivat 3-4 vuotta niinkuin esität. Tuppurainen täyttää itse asiassa 39 jo ensi keväänä ja käsittääkseni uran lopetus jo silloin on Allulle ihan realistinen vaihtoehto.
Ymmärrän pointtisi, mutta en täysin allekirjoita sitä.

Allu pelasi parhaan kautensa ja voi hyvinkin jäädä Jaken vierelle. Kritiikistäni huolimatta luokkakokouksen taso tuskin kamalasti romahtaa ja mitään radikaalimpaa nuorennusleikkausta on tuskin luvassa ihan pian. Soppareita päättyy ja tuohon voi iskeä, mutta en todellakaan usko että seastone-hockeya nähdään ennen vanhusten poistumista avainrooleista.

Toki olen mielelläni väärässä ja konkarit himoitsevat oppia Merikiven ajatuksen pelistä. Tohdin kuitenkin epäillä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tämä tie kuitenkin valittiin ja Aho olisi varmasti "klousannut", eli saanut parasta irti luokkakokouksesta kun lähinnä arvostusta ja ylistystä kerännyt konkareilta. Merikiven roolin jo kerroinkin yhtälössä. Siirtymä tässä oli avainjuttuna ja se että Merikivi pääsisi toteuttamaan näkemystään uudistuvalle rungolle. Siellä sitten viimeisiään vetävät konkarit komppailemassa ja tukemassa siirtymää.

Niin valittiin. JYP olisi saanut varmaan Ahon viime syksynä ennemminkuin jatkettiin Veltsulla. Olisiko kenties ollut irrotettavissa Kunlunista tarpeen vaatiessa tänäkin keväänä? Ei toteutunut kumpikaan skenaario, joten JYPin organisaatio ei ilmeisesti jaa vakaata uskoasi siitä että Aho olisi luotsannut Immos-sukupolven vielä kerran päätyyn.

Tai sitten JYPin organisaatio näkee myös pitkäjänteisen ajattelun tärkeämpänä kun viimeisen rutistuksen konkareista.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
En ole lukenut vielä aiempia ketjuun tulleita viestejä ennen omaani, niin pahoittelen jos tulee toistoa.

Westerlundia yritettiin, mutta ei saatu niin mentiin sitten sillä suunnitelmalla, mikä oli alunperin eli Virtasen jälkeen Merikiven aika. Nyt tuo aika tuli vain odotettua aikaisemmin, ei mitään ketjun voi laittaa lukkoon ja jatkaa Merikiven omassa ketjussa.

Eli siis alkuperäisellä Virtasen ajan jälkeisellä pläänillä mentiin. Mitä enemmän matkustelen Merikiven valintaa sitä paremmalta se tuntuu. Merikivi on näitä "uuden sukupolven" valmentajia ja todellakin samalla ilmapiiri ja pelitapa valmentaja. Itselle mitä olen Merikiveä seurannut varsinkin nyt JYPin junnujen kanssa tulee mieleen erittäin paljon Pekka Tirkkonen tai Tero Lehterä.

En tiedä, mutta itselle tosiaan kokoajan tulee luottavaisempi fiilis Merikiven tulosta valmentajaksi, ja uskon että tämä on erittäin hyvä veto tähän paikkaan. Merikivelle on JYPin lahjakkaat nuoretkin erittäin tutut ja uskon, että hän jos kuka uskaltaa heille vastuuta myös antaa, ettei mennä vaan nimien mukaan vaan tekojen. Merikiven valinta myös hymyilyttää Henri Nikkasen ja Samuli Ratisen puolesta, miksei myös Antoni Hongan. Uskon että rehellinen mahdollisuus pelipaikan valtaamiseen jopa kärkiketjista tulee kaikille heille.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tuon vakavamman tyylin päävalmentaja operoi JYPissä puolivuosikymmentä.
Ehkä tarkoitin Doug Shedden henkistä piiskuria joka pelin aikana piiskaa joukkueen maksimisuoritukseen tuolla vakavalla mulkulla enemmän kuin Marko Virtasen tyylistä julkissektorin naisjohtajaa. Ei mitään valtaa alaisiin josta aiheutuva riittämättömyyden tunne kostetaan sitten randomille alaiselle.

Jos mennään Team America animaation vertauksilla niin Virtanen ei ollut mulkku, vaan perseenreikä. Sitä minä pelkään että Merikivi olisi se saman vertauksen kolmas vaihtoehto...
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Niin valittiin. JYP olisi saanut varmaan Ahon viime syksynä ennemminkuin jatkettiin Veltsulla. Olisiko kenties ollut irrotettavissa Kunlunista tarpeen vaatiessa tänäkin keväänä? Ei toteutunut kumpikaan skenaario, joten JYPin organisaatio ei ilmeisesti jaa vakaata uskoasi siitä että Aho olisi luotsannut Immos-sukupolven vielä kerran päätyyn.

Tai sitten JYPin organisaatio näkee myös pitkäjänteisen ajattelun tärkeämpänä kun viimeisen rutistuksen konkareista.

En minä kaipaa kun sinun näkemystä(mikä jo selväksi käynytkin). Amatööritonttuna vain spekuloin, mutta suhtaudun varauksella pitkäjänteisyyteen nyt vallitsevassa tilanteessa. Veltsun kanssa sitä malttia piisasi ja mietin että oliko Merikiven aika juuri nyt vaiko vähän myöhemmin.

Näen Seastonen oikeana hakuna kun uuteen runkoon haetaan nuoria avainrooleihin. Siksi tämä ajankohta-pointtini.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensin pettymys, mutta näistä oman seuran sisäisistä ja tutuista nimistä paras ja tuorein vaihtoehto.

Toivottavasti osaaminen ja uskottavuus riittää ja yllättää positiivisesti. Pakkohan se on antaa mahdollisuus ja teilata vasta, jos on aihetta.

Ei aavistustakaan millaista lätkää JYP tulee Merikiven johdolla pelaamaan. Mukavan oloinen valkku, mutta toivottavasti JYP on vittumainen vastustaja kentällä.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Merikivelle on JYPin lahjakkaat nuoretkin erittäin tutut ja uskon, että hän jos kuka uskaltaa heille vastuuta myös antaa, ettei mennä vaan nimien mukaan vaan tekojen.

Toivottavasti. Siinä vaan herkästi käy niin että kokematon päävalmentaja herkästi luottaa siihen kokemukseen, mutta toivotaan että Merikivi on tässä suhteessa piristävä poikkeus.
 

inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Tietenkin juuri tällähetkellä oleva materiaali ei aivan TOP 3 ole, mutta siihen on hyvä mahdollisuus jos laituriosastoon tulee vahvistuksia ja muutama nuorempi nostaa profiilia. Lähellä mitalitaisteluja kuitenkin ollaan vaikka ketään ei tulisikaan.

Mutta itse päävalmentajasta niin antaa näyttää osaamistaan. Jos ulkopuolelta ei tarpeeksi kovaa nimeä ollut tarjolla niin parempi se oli että tuli sisäpuolelta.
Materiaaliylivoima on harhaa, mitä se oikein on? Onko sama kuin "kestomenestyjä"?
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Ensimmäinen fiilis kausikorttimaksun vastineeksi oli sama kuin Ketonen/Myllyrinne sketsissä jossa tarjotaan palkkaa haastattelun päätteeksi 300€/kk ja pari lounaria...
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Toivottavasti. Siinä vaan herkästi käy niin että kokematon päävalmentaja herkästi luottaa siihen kokemukseen, mutta toivotaan että Merikivi on tässä suhteessa piristävä poikkeus.
Kokemusta Liigatasolta on vähän, mutta en usko sen häiritsevän Merikiven auktoriteettiä joukkueessa, 18 vuotta valmentajana on varmasti antanut pohjaa Liiga pestiin.Nuorissa jälki on ollut kovaa luokkaa ja etenkin siellä pitää pystyä luovimaan kannustavuuden ja pelitavan hyväksymisen kanssa.

Niin kuin sanottu on, Merikivi oli saatavilla olevista ehdokkaista paras, JYPin näköinen goutsi joka tuo uusia tuulia, entistä kokonaisvaltaisempaan pelitapaan. Tämä vie tietysti aikaa, mutta ehdottoman hyvä asia on että jo nyt päästään joukkueen kanssa harjoittelemaan uusia kuvioita. Kauden alussa pitää olla kärsivällinen ja uskoa siihen mihin suuntaan peliä halutaan kehittää. Toivon että tämä modernisointi tehdään myös A-nuorissa, silloin olisi jo nuorilla talenteilla selkärangassa JYPin pelitapa, joka jalostuu Liigaan nostettaessa. Hyvät fibat tästä on, milloin se sitten realisoituu mestaruuteen, jää nähtäväksi.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Urheilulehdessä oli juttu taannoin Bundesliigan valmentajista. Siellä valmentajakoulutuksen käyneitä nuoria valmentajia on alettu nostaa seurojen päävalmentajiksi pelkällä juniori ja/tai alasarjakokemuksella, koska siitä on tullut hyviä kokemuksia. Vetäisin tästä jääkiekkoon pienen yhtäläisyyden, että muiden kuin pääsarjan päävalmentajakokemusta ja menestystä herkästi aliarvostetaan ja menestystä pelaajauralla yliarvostetaan. Toki se on aina tyypistä kiinni, mutta monet pahimmat flopit ovat näitä pelaajauran jälkeen pari kautta liigassa kakkosvalmentajina olleita entisiä pelaajia, Jotain Mikko Mannerta pidettiin jopa liian kokemattomana vaikka se oli valmentanut yli kymmenen vuotta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kaksi päällimmäistä kysymystä.

1) Onko Merikivi mestaruutta tavoittelevan organisaation päävalmentaja?

2) Onko JYP mestaruutta tavoitteleva organisaatio?

Tuntuu että nyt hankittiin mukava valkku kun olisi pitänyt hankkia sen sanaväännöksen toinen pää.

1. On varmasti tulevaisuudessa,ehkä jo piankin
2. Varmasti on mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Uudistumis-ja nuorentamisprosessi on laitettava käyntiin vaikka pienellä riskillä tuloksen suhteen. Talouden reunaehdot sanelevat ettei valmista voi ostaa ulkopuolelta. Ehkä tuloksellisesti otetaan hieman takapakkia mutta pakon sanelemaa. Pari vuotta ja sitten mestaruustaistoon.
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Ei tämä mikään suuri yllätys ratkaisuna ollut. Myönteistä odotusta ilmassa..
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jaaha, Jypin kassa niin tyhjä että rekrytoidaan liukkaimmin liukuva Londonin tanssilattialta puikkoihin?
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Jaaha, Jypin kassa niin tyhjä että rekrytoidaan liukkaimmin liukuva Londonin tanssilattialta puikkoihin?
Hannu Jortikka on edellinen valmentaja kenellä on ollut ennestään kokemusta liigajoukkueen päävalmentajana kun on JYPissä urakkansa aloittanut. Viimeiset kaksi on rekrytoitu suoraan organisaation sisältä, kuten tehtiin tälläkin kertaa. Aika johdonmukainen ja odotettu pestaus, enkä näe, että kassa on ollut ratkaiseva tekijä. Voi olla, että edes Londonin tanssilattia ei välttämättä ole vaikuttanut päätökseen.

E: Jortsu tosiaan on se edellinen, mutta taitaapa olla myös ainoa. Hyvä pointti siinä alempana, kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
2.4.2018 kirjoitin valmentajan kartoitus ketjuun seuraavaa. "uskokaa tai elkää uusi valmentaja tulee organisaation sisältä" nyt noin 5vko myöhemmin...
JYP julkisti uudeksi päävalmentajksi Lauri Merikiven joka tuli organisaation sisältä. Vähän rupesin jo itsekin epäilemään kun tämä venyi tänne asti.
jostain luin että 10 ehdokasta olisi jossain vaiheessa ollut, vähän enemmän oli mistä olin kuullut,
Jyp.n valittu linja jatkuu jälleen, päävalmentaja kun astuu ruoriin on se hänen ensimmäinen liigavalmentajana, Jortsu herätyskellona olo on ainoa tahra 33v liigahistorian aikana.
uskon että valmentaja on JYPn näköinen eikä tarvitse marraskuussa ruveta neuvomaan valmentajaa miten JYPä pitää valmentaa.
Vielä kun pelaajisto saadaan sille tasolle jolla voidaan taistella välieräsioituksista. sitä se ei nyt ole.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Omistahan se mies penkin taakse löydettiin, mutta jos omista piti ottaa, niin Merikivi on mielestäni paras vaihtoehto. Toistaiseksi kohtalaisen neutraali fiilis tästä. Ei vituta, mutta ei myöskään aiheuta suurta riemua.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Luotetaan johdon harkintakykyyn tässä ja itsellä vain positiiviset odotukset. Toki oltaisi voitu ottaa isolla rahalla joku kehäraakki sinne pyörimään, mutta tykkään tällä tavalla riskinotosta ja tässä vaiheessa kukaan ei voi sanoa, miten homma lähtee käyntiin, joten negailuihin ei ole varaa. Kaikilla se ensimmäinen ison sarjan kausi on joskus edessä ja toivotaan Seastonelle pelkkää menestystä ja hyvää alkua uran tälle taipaleelle.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Hannu Jortikka on edellinen valmentaja kenellä on ollut ennestään kokemusta liigajoukkueen päävalmentajana kun on JYPissä urakkansa aloittanut. Viimeiset kaksi on rekrytoitu suoraan organisaation sisältä, kuten tehtiin tälläkin kertaa. Aika johdonmukainen ja odotettu pestaus, enkä näe, että kassa on ollut ratkaiseva tekijä. Voi olla, että edes Londonin tanssilattia ei välttämättä ole vaikuttanut päätökseen.

E: Jortsu tosiaan on se edellinen, mutta taitaapa olla myös ainoa. Hyvä pointti siinä alempana, kiitos.

Tää on kyllä aika mielenkiintoinen fakta. Niinkin tarkkaan kun olen kuvitellut seuranneeni JYPiä viimeisen n.30 vuoden aikana, en ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että Jortikkaa lukuunottamatta kenelläkään ei ollut liigakokemusta pohjalla.

Merikivi on siihen nähden erittäin kokenut valmentaja. Vaikka ikää tulee tänä vuonna täyteen vasta 36 vuotta, on kaveri tehnyt jo 13 vuotta valmentajan hommia. Kokemusta löytyy niin junioreista (C-, B- ja A-juniorit), naisten pääsarjasta kuin Mestiksestä. Lisäksi toiminut maajoukkueen apuvalmentajana kolmella eri ikätasolla, sekä alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa. On siis varmasti ollut tekemisissä tosi monenlaisten persoonien kanssa...

Lisäksi minua alkoi itseäni kiinnostamaan se, että kun Merikivi on kuitenkin esim. U18 maajoukkueen apuvalmentajana ollut, niin saisikohan houkuteltua sielä muutamia nuoria vaikka vuoden päästä (tai jo nyt) JYPin leiriin?
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun on yhden päivän Merikiven valintaa pohtinut, niin looginen juttuhan tämä on. Ilmeisesti JYPillä oli jo suunnitelma sen suhteen, että Merikivi/Turunen ottavat homman haltuun Virtasen jälkeen. Tämä kertoo siitä, että seurajohdolla oli luottamusta Merikiven kyvykkyyteen ja potentiaaliin jo olemassa. Kolmen vuoden sopimus vain alleviivaa tätä ja antaa myös Laurille työrauhaa kasvaa uudessa tehtävässään.

Kuten moni on todennut, raikas ja hyvä veto tähän kohtaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös