Mainos

Lauri Markkanen

  • 408 369
  • 1 783

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hesarilla oli ainakin juttu pelistä ja otsikossa heti maininta siitä, että Markkanen sivusi kauden huonointa pistelukemaansa.

Mietin, että harmittelikohan moni Möttölän pelatessa sitä, että uutisoitiin vain ne kerrat kun oli avauksessa, mutta ei niitä kertoja, kun aloitti penkiltä / istui katsomossa?

HS onkin uutisoinut järkevästi, ihmettelen miksi YLE ei uutisoi.

Ihmeellistä katkeruutta. Kaikesta asiasta ei nyt vaan tässä maailmassa tehdä uutista. Markkanen voi edelleen käydä mm. kakalla toisinaan ilman että yle katsoo tätä asiaa ison otsikoinnin arvoiseksi.

Mitä katkeruutta? En ole kirjoittanut paskalla käynnistä mitään. Pelisuorituksista, ja niiden uutisoinnista olen kirjoittanut. Esimerkiksi Jyväskylän paikallinen sanomalehti KSML voisi lopettaa JYP.n pelien uutisoinnin jos JYP häviää, tai laittaa johonkin txt viesti palstalle pienellä että hävisi. Sitten jos voittaa niin isoilla kirjaimilla etusivulle. Näinhän sen pitäisi olla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täältä Jatkoajasta löytyy varmaan sopivia ketjuja, joissa voi pohtia ja pyöritellä suomalaisten medioiden toimintaa erikseen. Ei taida enää littyä Lauri Markkaseen tämä keskustelu.

Basketball Reference -sivusto, Lauri Markkasen tilastot

Tuolla sivulla voi helposti vertailla Laurin alkukautta Utahissa versus uran muut kaudet tähän asti. Heti näkee, että terveenä pysyessään Laurilla on erinomaiset mahdollisuudet pelata uran paras kausi. Kolmosiin ja vapareihin vielä lisää tarkkuutta. Tilastorivit näyttävät siltä, että joku playoff-joukkue voi hyvinkin kiinnostua Laurista ennen siirtorajaa. Tai no, onhan Utah:kin toistaiseksi kolmantena lännessä :D
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Hauska tuo, että kakkosprosentti on selvästi paras ja kolmosprosentti selvästi huonoin tähän mennessä. Jotain highlightsejä katsoin ja mietin, että Lauri käy donkkaamassa jos ei muuten osu.
 
Lauri saa toteuttaa itseään enemmän Utahissa ja olla aggressiivisempi myös korille päin pallollisena. Se on hänen yksi vahvuuksiaan. Chicagossa ja Clevelandissa oli usein kulmassa levittämässä ja roiski sieltä heittoja. Jos tuo kolmosprosentti vielä tuosta nousisi, niin tilastot olisi kyllä mainiot.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Hauska tuo, että kakkosprosentti on selvästi paras ja kolmosprosentti selvästi huonoin tähän mennessä. Jotain highlightsejä katsoin ja mietin, että Lauri käy donkkaamassa jos ei muuten osu.
Koripallo on siitä erikoinen laji, että kärjistetysti sanottuna joukkueen huonoimmilla heittäjillä eli isoimmilla miehillä on parhaat heittoprosentit kakkosten osalta. Ja se johtuu nimenomaan siitä, että suuri osa heidän ottamista heitoista tapahtuu donkkaamalla tai metrin etäisyydeltä korista.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Lauri laittoi koko Lakers porukan taskuun. Tilastoihin vakuuttava 27/13/4
Vieläkin kolmoset takkuaa yöllä ne upposi 3/9. Jazz voitti vieraissa 116-130.

Viimeksi muokattu:

BaronFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Lauri laittoi koko Lakers porukan taskuun. Tilastoihin vakuuttava 27/13/4
Vieläkin kolmoset takkuaa yöllä ne upposi 3/9. Jazz voitti vieraissa 116-130.

Oli kova esitys Markkaselta ja vähän paremmalla heittotarkkuudella oltaisiin kolkuteltu 40 pistettä. Ajan kysymys, milloin napsahtaa isosti.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Silloin kun luki ekaa kertaa että Lauri pakkaa laukut ja lähtee Utahiin niin kyllä oli fiilis että vittu. Nyt veikkaan että Lauri on myös sitä että tämä olikin paras asia mitä miehen uralle olisi voinut tapahtua. Vastuuta tulee jokainen ilta ja mies pääsee pelaamaan omilla vahvuuksilla. Tässähän alkaa kohta olla jopa pelko että joku ns.parempi joukkue alkaa kohta soittelee Utahin GM:lle että paljon tuosta valkoisesta pojasta pitää maksaa.
 
Vähän samat ajatukset oli. Ajatteli että huonossa joukkueessa, jos on siis oikeasti ihan paska nippu, on tosi vaikea tehdä tulosta. Toisaalta kaikkeen tähän tankkaus meininkiin liittyen ajatteli että voi pelata aika paineetta ja sillon voi onnistua hyvin. Näin nyt näyttää käyneen. Ja kuten @Denverin Munasyndi mainitsi ei ole edes vielä saanut ihan super peliä pelattua. Vaikka erittäin hyviä pelejä jo paljon niin vielä voi napsahtaa erittäin isosti.
 
Suosikkijoukkue
KK

Kyllä. Eiköhän Laurin NBA:ssa ns paras peli ole vielä pelaamaatta. Tällä hetkellä esim kolmoset ja vaparit eivät uppoa aivan halutulla tehokkuudella. Niihin parannusta niin alkaa tulla kovaa jälkeä. Huikea tarina Markkasen uralla, jos kausi menee alun viitoittamalla tiellä ja jopa paranee siitä. Mahtanee edellisten seurojen GM:iä hieman harmittaa.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota

Markkanen ottaa heittoja huomattavasti aivan pistekärkeä vähemmän, mikä selittää piste-eroja. Jos katsotaan pistekärki Donciciin keskeisiä keskiarvolukuja (Doncic / Markkanen):

- pelitilanneheittoyritykset: D 23,5 - M 16,3
- pelitilanneheittoprosentti: D 52,7 - M 51,5
- kolmosyritykset: D 8,1 - M 6,7
- kolmosprosentti: D 26,2 - M 29,9
- vaparit pelissä: D 11,6 - M 4,0
- vapariprosentti: D 78,5 - M 85,0

Totta on, että kolmosilla ja vieläkin paremmalla vapariprosentilla pistekeskiarvoa saadaan hilattua ylöspäin, mutta mielestäni suurin ero ei tule prosenteissa vaan heittomäärissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Lauri ja Jazz tänään Clipperssin kimpussa. Vähän heikommin alkanut tänään homma. 3/2/2 tuli ekalla neljänneksellä.

Vähän alkaa lämmetä Lauri 16/5/3
87-84 Clippers johtaa kun viimeinen neljännes käynnistyy
 
Viimeksi muokattu:

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Niin se Jazz vain porskuttaa menee. Yöllä kaatui Clippers 110-102. Laurilla pikkaisen vaisumpi ottelu mutta silti ihan mukava rivi 18/9/3.

@ZapBis laittoi homman juuri pakettiin.
Tänään Laurilla 3viivalta 1/3..
Mukavasti jakautuu joukkueessa tehot ja minuutit
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tämä Utahin 8 voittoa jo sellainen lukema että kohta pitää alkaa tahalleen häviämään jotta mahdollisuus runkosarjan viimeiseen sijaan säilyy.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Siellä se meidän Lauri on taas laittamassa Lakers porukkaa syvälle taskuun.
16/2/1 taululla kun mennään 3neljännestä. Utah johtaa 101-87. Lakers pelaa ilman Lebronia tänään..

Kyllä tämä Jazz porukka on ollut kauden sensaatio. Joukkue joka kauppasi tähdet pihalle ja aloitti nollasta onkin lännen kärjessä
 
Viimeksi muokattu:

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Lauri ”balls of steal” Markkanen 23/3/2 ja toistamiseen Lakers laitettu syvälle Laurin taskuun.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siellä se meidän Lauri on taas laittamassa Lakers porukkaa syvälle taskuun.
16/2/1 taululla kun mennään 3neljännestä. Utah johtaa 101-87. Lakers pelaa ilman Lebronia tänään..

Kyllä tämä Jazz porukka on ollut kauden sensaatio. Joukkue joka kauppasi tähdet pihalle ja aloitti nollasta onkin lännen kärjessä
Hajosko Lebronin jalka kun potkas Latea kasseille?
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt tuli tärkeä kysymys esiin.

Saako Markkanen kohta jonkun pelikiellon kun näyttää ettei sillä ole yhtään tatuointia ja pelaa koripalloa? Täysin ainutlaatuinen tilanne, onko ketään toista jolla ei olisi?
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Nyt tuli tärkeä kysymys esiin.

Saako Markkanen kohta jonkun pelikiellon kun näyttää ettei sillä ole yhtään tatuointia ja pelaa koripalloa? Täysin ainutlaatuinen tilanne, onko ketään toista jolla ei olisi?
NBA:n TOP-10 pelaajista ainakin Giannis, Jokic ja Embiid.

Näiden lisäksi kärkipelaajista ainakin Jimmy Butler, Klay Thompson ja jopa Chris Paul, James Harden sekä Zion Williamson.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös