Lauri Marjamäki – Kärppien päävalmentaja

  • 368 191
  • 1 268

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän Latelle toivoisi taas paluuta menestyksen tielle. Valmentajaura luultavimmin ohitse mikäli Klotenissakin epäonnistuu. Hienoa, että sai mahdollisuuden ja varmasti on rahakas soppari Sveitsin ollessa kyseessä. Lauri myös osaa kyllä neuvotella ja vaatia itselleen kunnon kompensaation.

Itseäkin kiinnostaa tuo palkanmaksun kohtalo. Oishan se aika irvokas kuvio, jos joku valmentaja tekisi vaikka sopimuksen kilpailevaan liigaseuraan ja silti entinen seura maksaisi palkkaa ja uusi seura selviäisi kenties siksi halvemmalla.

Erikoiset muutoinkin nämä urheiluseurojen työsopimukset. Kaikilla muilla aloilla jos työntekijä ei ole tarpeeksi pätevä tehtäväänsä, hänet erotetaan (useimmiten naamioidaan tuotannollisiksi syiksi tai irtisanotaan koeajalla) ja palkanmaksu lakkaa. Minusta tuossa riittäisi esim joku muutaman kuukauden palkka, ettei ihan tyhjän päälle nakata, mutta pitkissä sopimuksissa aika hurjaa jos palkka juoksee loppuun saakka.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!

Ei urheilusopimukset eroa lainsäädännön näkökulmasta "muusta maailmasta" mitenkään. Ero tulee siitä, että siinä missä muualla työelämässä on toistaiseksi voimassaolevia sopimuksia, on urheilussa määräaikaisia sopimuksia. Ja jos määräaikainen sopimus ei toisi mukanaan palkanmaksuvelvoitetta myös työtehtävistä sivuun siirrettäessä, olisi se aika turha lappu työntekijän näkökulmasta.

Tuskin kukaan haluaa sitoa päävalmentajaa toistaiseksi voimassaolevaan sopimukseen, kun lakiteknisesti irti pääsee vaan YT-neuvotteluiden tai työtehtävien laiminlyömisen kautta? Häviäminen ei riitä työsuhteen purkamiseen tuossa, jos työntekijä silti tekee töitä sopimuksensa mukaisesti.

Toki Ässät ja Ape Suhonen taisivat koittaa tuota toistaiseksi voimassaolevaa sopimusta aikanaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eilisiltana on julkaistu Maikkarin sivuilla Ilari Savosen juttu, jossa Marjamäki avaa hieman noita uuden valmennuspestinsä taustoja.

Arvostan tuota, miten tyylikkäästi ja kunnioittavaan sävyyn Late on toistuvasti puhunut Kärpistä senkin jälkeen kun tiet joulukuussa erosivat. Ja onhan miestä useampaan otteeseen näkynyt tuon jälkeen hallillakin kannustamassa aidossa "Kerran Kärppä, aina Kärppä" -hengessä.

MTV Uutiset kirjoitti:
Kärpät teki 18. joulukuuta kovan päätöksen, kun se lähti Marjamäen kanssa eri teille.
Jäikö päätöksestä jotain hampaankoloon? Ei, sanoo Marjamäki painokkaasti.

– Kärpät on hieno seura. Voitimme siellä kaksi Suomen mestaruutta ja purimme nyt sopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä. Kaikki meni sen suhteen hienosti. En halua Kärpille ikinä mitään pahaa – päinvastoin. Pelkästään hyvää, Marjamäki vannoo.

– Tällaista tämä valmentajan arki vain joskus on. Tulee niin sanottuja ”hired” (palkattu) ja ”fired” (erotettu) -hetkiä eteen. Kun on pitkään mukana, niin tuo kuuluu tähän hommaan. He hoitivat kaiken hyvin ammattimaisesti ja kunnioittavasti, Marjamäki kiittelee.

Poromafia varsin hyvin kiteytti omatkin tuntemukseni Marjamäen vapautuksen jälkeen joulukuun loppupuoliskolla. Itse olisin tuon ratkaisun tehnyt seurajohtoa aiemmin, mutta ajanjakso 2013–2016 ja oikeastaan kevään 2022 pelastustalkootkin ovat jättäneet Marjamäen kärppävuodet vahvasti positiivisen puolelle omissa muistoissani. Tsemppiä jatkoon!

raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Ville Nieminen , Jukka Rautakorpi
Latella on onneksi sen verran paalua tilillä että jos nyt floppaa niin samakai se. Kiitos menneistä vuosista, mutta ikävä ei tuu.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Itse kyllä arvostan Lauri Marjamäen ihan helvetin korkealle kun mietitään Kärppien päävalmentajia ja toivon miehelle pelkästään hyvää jatkoon. Tuli ja nosti Kärpät minikorpivaellukselta takaisin mestariksi. Minä en unohda vaikka seuraava stintti menikin penkin alle.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On selvää, että Lauri Marjamäki ansaitsee arvostusta. Se, mitä hän kymmenen vuotta sitten Oulussa teki, oli henkeäsalpaavaa. Nuoren, nöyrän, ennakkoluulottoman, pelitavan aallonharjalla ratsastavan ja vasta päävalmentajuuden aakkosia opiskelevan Marjamäen päätä ei huimannut, vaan rohkeasti hän haastoi vahvaa, mutta vanhoillistunutta organisaatiota ja nosti rohkeudellaan lamaantuneen Kärpän takaisin jaloilleen. Olen ikuisesti kiitollinen noista vuosista ja menestyksestä, johon Marjamäki Kärpät valjasti.

Kävikö tuossa super-onnistumisessa kuitenkin niin, että nuori valmentaja sai liikaa liian nopeasti. Samaan lyhyeen ajanjaksoon kaksi mestaruutta, pronssi ja valinta Leijonien päävalmentajaksi. Kun tuota menestystulvaa miettii näin jälkeenpäin, pystyy ymmärtämään, että sillä on täytynyt olla iso vaikutus Marjamäkeen valmentajana ja toki ihmisenä myös . Kolmessa vuodessa Marjamäki muuttui nuoresta keltanokasta Suomen ylivertaiseksi ykkösvalmentajaksi.

Tuon jälkeen tulos ei ole seurannut Marjamäkeä. Sattumaa, valmentajuuteen liittyvää ailahtelua ulkoisten vaikuttimien seurauksena? Vai, laskiko Marjamäen tekemisen taso? Loppuiko itsensä kehittäminen valmentajana? Katosiko menestyksen tuulissa jotain perustavanlaatuista valmentajuuteen liittyvää siitä nuoresta Ouluun saapuneesta päävalmentajan alusta? Katosiko nöyryys? Katosiko kyky kohdata pelaajia ihmisenä niinkuin vertaistaan? Valtasiko ajatus omasta paremmuudesta pään? En tiedä, mutta jotain tapahtui, sillä Marjamäki palasi Ouluun jättimäisen paljon huonompana valmentajana kuin 2010-luvulla oli. Ei ollut Marjamäki enää entisensä.

Minusta näitä kahta Marjamäen ajanjaksoa tulee tarkastella siinä mielessä toisistaan erillisinä kokonaisuuksina, ettei jälkimmäisen periodin ankeus syövyttä pois 2010-luvun menestystä. Kyllä Marjamäki on arvostuksensa Oulussa ansainnut. Toisaalta ei ole myöskään mitään syytä olla sanomatta, että Marjamäen päävalmentajuus Kärpissä 2020-luvulla oli täydellinen epäonnistuminen joka suhteessa, surullinen suoritus.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki

Komppaan koko viestiä, mutta viimeisen kappaleen osalta mielessä itsellä vielä se, että onhan seura itsessäänkin ihan erilainen molemmilla stinteillä. Kärpät Laten ekalla reissulla vs nämä muutama viime vuosi. On puhallettu rahaa mihin sattuu, ollaan saunottu jne. Minusta tuo Laten rekry ja yllärijatkot yms on kruunu tuolle seuran sekoilulle. En kaikkea kaada Laten niskaan, niinkuin moni tekee, kun syitä on enemmän kuin tuo yks mies. Edelleen silti, kiitos siitä mitä on saatu, ja ehkä Kärpät vaati tuon Laten viimisen käynnin ja kynnön, että päästään taas kärkeen..
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United

Hyviä pointteja. Ja monihan luulee, että tuon puolikkaan kauden piristymisellä ollaan jotenkin ohitettu tuo laiskottelu - ja saunomisjakso koko organisaatiossa. Tosiasiassahan siellä häärää edelleen lähes kaikki entiset saunakaverit, jotka "tuntevat talon tavat". Ja tämä kyntäminenhän alkoi jo kauan ennen kuin Late saapui puikkoihin.

Eli tulevat vuodet näyttävät paljolti sen, missä organisaation tasolla mennään. Ja tähänhän ei liity pelkästään urheilullinen menestys, vaikka se tärkeintä onkin ja paljon muita puutteita paikkaakin. Juniorityö, pelipaidat, ottelutapahtuma, tavallisen fanin huomioiminen jne jne.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Komppaan koko viestiä, mutta viimeisen kappaleen osalta mielessä itsellä vielä se, että onhan seura itsessäänkin ihan erilainen molemmilla stinteillä. Kärpät Laten ekalla reissulla vs nämä muutama viime vuosi.
Kun Late tuli kesällä 2013 oli Kärpät pulahtaneet taas sääleissä ulos, eivätkä olleet neljään vuoteen päässeet puolivälieriä pidemmälle. Kyllä sukellus oli tuolloin syvää.

Tuon ajan Marjamäki toi kulttuurimuutoksen, yhdessä avainpelaajien kanssa. Ei tuota voi kieltää tai vähätellä.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Kun Late tuli kesällä 2013 oli Kärpät pulahtaneet taas sääleissä ulos, eivätkä olleet neljään vuoteen päässeet puolivälieriä pidemmälle. Kyllä sukellus oli tuolloin syvää.

Tuon ajan Marjamäki toi kulttuurimuutoksen, yhdessä avainpelaajien kanssa. Ei tuota voi kieltää tai vähätellä.
En pelillisestä puolesta ottanut ensimmäisen reissun osalta kantaa, mutta seurassa asiat tuolloin oli huomattavasti selkeämmät ja menossa oikeaan suuntaan, vaikka itse kiekko olikin paskaa. Sirkus taas nyt ollu sekasin viime vuosina eri syistä sekä kiekko ollu paikoin hirveää paskaa.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
En pelillisestä puolesta ottanut ensimmäisen reissun osalta kantaa, mutta seurassa asiat tuolloin oli huomattavasti selkeämmät ja menossa oikeaan suuntaan, vaikka itse kiekko olikin paskaa. Sirkus taas nyt ollu sekasin viime vuosina eri syistä sekä kiekko ollu paikoin hirveää paskaa.

Millä tavoin tarkoitat? Muistaakseni taloudellisesti tuolloin ei mennyt niin hyvin kuin nyt, toki ei huonostikaan, ja Junno oli joutunut tulemaan takaisin auttamaan Ahoa UTJ-hommissa.

Marjamäki tuli ja käänsi kurssin kesällä 2013, siitä ei mielestäni pääse yli eikä ympäri. Tuota ennen Kärpät oli usean kauden ajan ollut laiska, huonosti koottu joukkue täynnä palkkasotureita.
 
kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Marjamäen paluu oli vähän turhaa uudelleen lämmittelyä Kärppäjohdolta. Ja kallista sellaista. Hyvä palkka varmaan houkutteli Laten takaisin, vaikka varmaan ihan hyvin tiesi että Kärppien rosteri oli kaukana niistä mestaruusvuosista. Jospa seura tästäkin oppii taas askelmerkkejä tulevaisuutta ajatellen…
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Millä tavoin tarkoitat? Muistaakseni taloudellisesti tuolloin ei mennyt niin hyvin kuin nyt, toki ei huonostikaan, ja Junno oli joutunut tulemaan takaisin auttamaan Ahoa UTJ-hommissa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Seura oli perin samankaltaisessa asemassa Marjamäen ensimmäisen aikakauden alussa kuin toisen. Tosin seuran talous oli paremmassa kunnossa tai ainakin vakaammalla pohjalla jälkimmäisellä kerralla. Luonnollisesti monet asiat vaikuttavat menestykseen, mutta näitä kahta periodia vertaillessa isoin merkitsevä tekijä on Marjamäessä itsessä ja siinä millainen valmentaja hän oli kymmenen vuotta sitten ja millainen hän oli kahdella viime kaudella.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
"Purimme sopimuksen hyvässä yhteistyössä Kärppien kanssa"?

Onko Latelle maksettu joulukuun jälkeen penniäkään?
"Moni sanoi, että ”pysy nyt rauhassa kotona”, kun mulla oli sopimus Kärppien kanssa ja palkka tuli. Luonto ei vain antanut periksi."

Kyllä maksettiin.
 
Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arttu Hyry
Marjamäen paluu oli vähän turhaa uudelleen lämmittelyä Kärppäjohdolta. Ja kallista sellaista. Hyvä palkka varmaan houkutteli Laten takaisin, vaikka varmaan ihan hyvin tiesi että Kärppien rosteri oli kaukana niistä mestaruusvuosista. Jospa seura tästäkin oppii taas askelmerkkejä tulevaisuutta ajatellen…
Varmasti niistä ihan parhaista mestaruus kokoonpanoista rosteri jäi, mutta kyllä kauden 2022-2023 kokoonpanolla Kärppien olisi pitänyt taistella paljon korkeammista sijoista, kuin sitten lopulta taisteli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös