Mainos

Lauri Korpikoski TPS:ään

  • 711 733
  • 3 113

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Kaikkia noita muita Locke saattaa olla, mutta että pelisilmä on perseestä? Sehän on oikeastaan syöttötaidon lisäksi syy siihen, miksi Locke on tehnyt hurjia pinnoja AHL:ssa. Toki välillä antaa harhasyöttöjäkin, mutta vastapainoksi taas välillä aivan huikeita passeja. Alkoi siinä yhden ylivoiman aikanakin jo tuntua, että mikä ihmeen kirous Lockella on, kun antoi varmaan kolme aivan nappisyöttöä peräkkäin, mutta yhdestäkään ei maalia syntynyt.

Antaa silloin fiksuja passeja kun on aikaa, mutta välillä ihan täysin käsittämättömiä syöttöjä. Esim TPS-Tappara pelissä juurikin noita 2 metrin passeja kaverille, joka oli jo valmiiksi kahden tapparapelaajan välissä. En vaan enää jaksa katsoa tuota laiskuutta. Kun pelasi Willsien kanssa niin ei napannut koskaan pelata sentteripeliä vaan Wilssielle jäi puolustusvastuu. Jos Willsie pelaa jatkossa oikean sentterin kanssa niin hänestä tulee kunnon pistelinko jos ja kun toi TPS:n peli tuosta paranee ja pakkohan sen on, tuolla pelillä kun matka jatkuu divariin.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Niin,Korpikoskesta ei ole voittamaan yhtä vitun anutta peliä,vaikka kuinka pörräisi.

Tänään hän (1+2) sen Koivun (2+0) kanssa melkein kuitenkin teki. Sattumaa? Ehkä sitten NHL-status on sattumaa myös, Kyllä ne ongelmat ovat enemmänkin Mestis-tason tusinajanareissa aikuisten oikeasti. Ketäpä muitakaan siellä kulmissa pörräsi kuin virtalat, tuomaiset, tuomiset et al. Samoin on kohtuutonta, että 17-vuotias Ristolainen laitetaan paikkaamaan ns. valmiin pelaajan kuten Pikkaraisen jatkuvia kämmejä. Russelin aivopierujen suhteesta muuhun pelaamiseen puhumattakaan.
 
Kävikö mielessäsi yhtään, että Korpedon ensisijainen rooli tämän hetken Tepsissä ei ehkä ole kuitenkaan puolustava hyökkääjä. Eiköhän valmennus odota mieheltä nimenomaan tehoja hyökkäyspäässä, joita tänään sentään nähtiin. Kaverin peli-ilme oli juuri sitä, mitä tuo porukka kaipaisi joka osa-alueelle.

Kävi. En siis tarkoittanut roolia tämän hetken Tepsissä, vaan NHL:ssa. Ja peli-ilmehän oli aivan loistava.
 
No joo. Mielestäni noiden (laita)hyökkääjien +/- -tilastojen tarkkailu joissain tapauksissa on hieman kyseenalaista. Korpikoski teki kentällä ollessaan tilanteesta toiseen pelin kannalta voittavia ratkaisuja, sekä kiekollisena että kiekottomana. Täytti oman ruutunsa mallikkaasti, eikä kyllä ainakaan omalla panoksellaan vaikuttanut takaiskujen syntymiseen. Erittäin hieno peli Laurilta.

Väitetään, että tilastot ja tulostaulu kertovat totuuden.
Hypoteettinen pelitilanne:
1. Hyökkääjä vie kiekon hyökkäysalueelle
2. Vastustaja riistää kiekon tai hyökkääjä menettää sen omia aikojaan.
3. Vastustajan puolustaja avaa ja lähettää oman hyökkääjänsä 1-1 tilanteeseen ja takakarvaus on myöhässä
4. Vastustajan hyökkääjä vie puolustajan kahville sinisellä ja on läpiajossa
5. Hyökkääjän rystylaukaus epäonnistuu, mutta menee kuitenkin maaliin

Kysymys: Kenelle kuuluisi miinus, jos niitä jaettaisiin vain 1 kpl?

Minun jääkiekossani 5 pelaajaa (ilman erikoistilanteita) + maalivahti, ovat yhdessä vastuussa siitä, ettei omissa soi.
 
Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Korppari oli eilen Tepsin paras pelaaja, siitä ei ole epäilystäkään. Hän meni jokaiseen tilanteeseen täysillä, ja oli äärimmäisen fyysinen koko ajan. Ilvespelureita heiteltiin seinälle joka vaihdossa, ja Korpikoski oli kentän aggressiivisin pelaaja. Jäähyn rajamailla mentiin koko ajan, mutta kuitenkin rajan oikealla puolella.
 
Väitetään, että tilastot ja tulostaulu kertovat totuuden.
Hypoteettinen pelitilanne:
1. Hyökkääjä vie kiekon hyökkäysalueelle
2. Vastustaja riistää kiekon tai hyökkääjä menettää sen omia aikojaan.
3. Vastustajan puolustaja avaa ja lähettää oman hyökkääjänsä 1-1 tilanteeseen ja takakarvaus on myöhässä
4. Vastustajan hyökkääjä vie puolustajan kahville sinisellä ja on läpiajossa
5. Hyökkääjän rystylaukaus epäonnistuu, mutta menee kuitenkin maaliin

Kysymys: Kenelle kuuluisi miinus, jos niitä jaettaisiin vain 1 kpl?

Minun jääkiekossani 5 pelaajaa (ilman erikoistilanteita) + maalivahti, ovat yhdessä vastuussa siitä, ettei omissa soi.

Oletan, että tarkoitat eilistä 1-3 maalia. Eihän tuollaisessa 1 vs 1 -tilanteessa hyökkääjän pitäisi päästä edes laukomaan. Kyseisessä tilanteessa Ilveksen hyökkääjä pääsi kuitenkin tekemään sen jopa kahdesti. Minun jääkiekossani (tai jalkapallossani/salibandyssani...) vastaavanlaisessa tilanteessa suurin miinus menisi todellakin puolustajan kontolle.

Kirjoitit eilen toisessa ketjussa näin:

"Pieni reality check on ehkä paikallaan. Rasmus täyttää parin päivän päästä vasta 18-vuotta. En toki tarkoita sitä, etteikö iltapuhde olisi ollut hieman hermostunut. Tuli siellä NHL-Kris Russellillekin -2. Ja en osaa sanoa Lauri Korpikoskenkaan hyödystä paljoakaan: +3 ja -3 = 0. Ja mies pelaa puolustavan hyökkääjän statuksella."

+3-3= -3?

Korpikoskesta oli siis mielestäsi enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun puhutaan eilisen pelin heikoimmista suoriutujista, niin Korpikosken nimeä tuskin kukaan muu sinun lisäksesi mainitsee. Parista miinusmerkinnästä viis. Kyseistä tilastoa täytyy seurata hieman pidemmällä aikavälillä, jotta saa oikeanlaisen kuvan miehen molempiin suuntiin pelaamisesta. Yksittäisessä ottelussa voi tapahtua mitä vaan. Olkoonkin, että takaiskumaalit eivät olleet Korpikoskesta suoraan riippuvaisia. Ja kaikkihan sen näki, että Korpedo teki pelin sisällä enemmän oikeita ratkaisuja sekä kiekollisena että kiekottomana, kuin keskimääräinen TPS:n hyökkääjä.
 
En tarkoittanut mitään yksittäistä tilannetta, vaan esitin (mahdollisimman) yksinkertaisen ajatusleikin, että mistä voisi löytyä se yksi "syyllinen".
Itse katson aina, että mistä maaliin johtanut tilanne alunperin lähti, lajista viis. Toki matkan varrelle voi toisinaan osua montakin epäonnista tai epäluonnollista pomppua.
Ja jos osaa lukea, niin missään en mainitse Korpikosken esitystä paskaksi, huonoksi, kelvottomaksi tai tarpeettomaksi. Hän oli ehdottomasti Tepsin näkyvin ja työteliäin pelaaja. Kertooko se sitten hänen ylivertaisuudestaan tai "peruspelaajien" lamaantumisesta, kun katsojia oli kerrankin yli 4000.
Ja jos vielä saivartelen tuosta +- tilastosta, niin +3 on keskimäärin helvetin hyvä luku. -3 ei sitä ole. Ja nolla on nolla.
 
Eli mielestäsi koko viisikko on vastuussa takaiskumaaleista, mutta kuitenkin kohdistit kritiikin lähes pelkästään Korpikoskea kohtaan. Vai että kolme takaiskumaalia syntyivät tilanteista, joissa Korpikoski oli alunperin kiekon menettäjänä?

Ja jos osaa lukea, niin missään en mainitse Korpikosken esitystä paskaksi, huonoksi, kelvottomaksi tai tarpeettomaksi. Hän oli ehdottomasti Tepsin näkyvin ja työteliäin pelaaja. Kertooko se sitten hänen ylivertaisuudestaan tai "peruspelaajien" lamaantumisesta, kun katsojia oli kerrankin yli 4000.
Ja jos vielä saivartelen tuosta +- tilastosta, niin +3 on keskimäärin helvetin hyvä luku. -3 ei sitä ole. Ja nolla on nolla.

Sanoit ettet "ole aivan varma Korpikosken hyödystä, kun oli kolmen maalin aikana kentällä, vaikka on puolustavan hyökkääjän statuksella TPS:ssä".
Miten muuten tuon voi tulkita, kuin että näit Korpikosken epäonnistuneen. Tilastoihinhan ei tosiaan merkitty -3, vaan 0. Korpikoskesta oli eilen helvetisti enemmän hyötyä kuin haittaa. En oikein pysy kärryllä mitä mieltä olet.
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Miten kaveri vain saataisiin pelaamaan loppukausi täällä? Jos siis NHL ei ala? Tää on just tätä, ne jotka jotenkin voisivat omilla suorituksillaan tätä joukkuetta sytyttää, lähtevät välillä pois ja tulevat ehkä takaisin..
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllä eilisessä matsissa näki miten huikea pelaaja tuo Korpikoskikin on, vaikka Koivu veikin ansaitusti kaiken huomion. Korppari tekee todella paljon kaukalossa töitä ja paahtaa kaukalossa hurjaa vauhtia. Mies heitteli melkein yhdellä kädellä ilves-pelaajia laitaan ja Korpedo on todella vahva sekä sähäkkä kulmapelaaja -> vahva kaksinkamppailija. Korpparin maali oli myös tyylinäyte mikä on NHL-pelaajan ja perus liigajyrän ero. Korpparin veto lähti napakasti suoraan syötöstä ja häkki vain värisi Kolppasen takana.

Toivottavasti saadaan nauttia Laurin otteista TPS-paidassa mj-tauon jälkeenkin. Todella kova vahvistus tuohon joukkueeseen ja tuo nimenomaan sitä kaksinkamppailu sekä karvausvoimaa joukkueeseen ja sitä kautta myös pisteitä. Korpikoski pystyy myös tekemään kentällisestään kertaheitolla pari pykälää paremman.
 
Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
On se hieno mies!
 
peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Aivaan upeeta!

Lauri Korpikoski on kyllä loistava pelimies! Pelaa mahtavalla asenteella, taklaa, haasta ja luistin liikkuu.

Korpikoski - Koivu - Willsie ketju nostaa kyllä TPS:n pelin ihan uudella tasolle, nyt pitää vain muiden seurata esimerkkiä!

Uskallan melkein väittää että Korpikoski on melkeinpä suomen top-6 hyökkääjissä nähdyn perusteella. (No ehkä se on mustavalkoisin lasein katsottuna, mutta hienoa on Korpparin peliä seurata)
 
akke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds United, TPS
Uskallan melkein väittää että Korpikoski on melkeinpä suomen top-6 hyökkääjissä nähdyn perusteella. (No ehkä se on mustavalkoisin lasein katsottuna, mutta hienoa on Korpparin peliä seurata)

Todellakin, aivan valtava pelimies! Kehittynyt roimasti rapakon takana. Jos suomalaisten NHL-pelaajien rooleja ajatellaan, niin kyllä Korpikoski on oman roolinsa pelaajista top-6 listalla. Myös ilman värilaseja.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
On hyvä, tosi hyvä. Miettikääs muuten mikä TPSn tilanne ilman näitä lockout- pelaajia olisi.....
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Huutelen Saipan leiristä vieraisiin pöytiin, pahoitteluni siitä.
Mikko Koivu sm liigaan on vuoden suurin urheilutapahtuma ikinä missään, jos iltapäivälehtiä on uskominen. Mutta jos ihan suoraan sanotaan, niin nämä kaksi peliä mitä olen TPS:ää nähnyt, niin Korpikoski on kentän kunkku!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Täytyy sanoa, että kyllä vituttaa ne kommentit joissa epäiltiin Korpikosken motivaatiota + ensimmäisen pelin jälkeen tulleet kommentit. Kyllä ammattilainen on ammattilainen. Janni on kaiken lisäksi varmasti pumpannut Lauriin vielä extra-energiaa.
 
Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten voikin olla noin HIFKin tyylinen pelaaja meidän rosterissa. Huhhuh. Tai no, noin kovaa pelimiestä ei usein HIFKissäkään näe. Paino sanalla kova. Korpikosken pelikovuus on sellaista luokkaa, mitä todella harvoin pääsee liigassa todistamaan. Korpikoski vetää joka vaihdon sata lasissa ja riepottelee vastustajia minkä kerkeää. Todella röyhkeä ja aggressiivinen pelaaja, ja kaiken lisäksi taidot ovat sitä luokkaa, ettei tehopisteiltä voi välttyä. Jos kaverilla riittää isossa askissa noin paljon energiaa, niin millaista se pelaaminen onkaan pienemmässä vieraskaukalossa. Korpikoski itsekin sanoi hieman vierastavansa isoa Eurooppalaista kaukaloa, ja tykkää pelata ennemmin pienessä kaukalossa.

Ja olihan toi voittomaalin alustus tänään aivan älytön suoritus kaverilta.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Tarvitseeko tälläisiä miehiä tänne tuoda? Ei kiinnosta pelata ja hirveän löysäkin se on.
 
akke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds United, TPS
Nyt vasta näin tuon ratkaisumaalin ja oli kyllä sellainen suoritus Korpikoskelta, joita ei juurikaan näe! Jalka liikkuu ja ajaa röyhkeästi maalille, kruunuksi vielä syöttö Mikolle! Siinä oli joka pelurille esimerkkiä päättäväisyydestä, voitontahdosta ja etenkin asenteesta, jota tältä kaverilta löytyy. Joukkuepelaaja isolla J:llä.

Pisteet myös Vittasmäelle (?!?) hyvästä työstä maalinedustalla.
 
beag

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
huhuh, ei voi muuta sanoa. Aivan uskomaton pelaaja. Kehittinyt huimasti siitä mitä itse olen viimeksi nähnyt. Jatkoajalla tehty maali kyllä oli täydellinen. Varsinkin kikka millä blues pelaajaa vietiin maalin kulmalla niin ei voi kuin ihailla. Toivottavasti tosiaan pystyy jatkamaan myös maajoukkue tauon jälkeen Tepsissä, jos nhl työsulku jatkuu edelleen.
 
Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Omat odotukset Korpikosken suhteen olivat aika alhalla, enkä hänestä mitään sateentekijää joukkueeseen odottanut. Melko väärässä olin kyllä. Paskat housuissa pelatun avauspelin jälkeen Korpedo on ollut aivan maaginen. Tänäänkin joukkueen ylivoimaisesti paras pelaaja. Mikä liike ja röyhkeys. Arvostan.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En usko että tuolla asenteella tulee auttamaan joukkuetta millään muotoa. Miten kopissa mahdetaan suhtautua tuollaiseen olankohauttelijaan. Toivottavasti totuus ei ole tämä jonka on mediasta saanut lukea.

Kopissa oli varmaan tänäänkin todella vittuuntunutta porukkaa kun tuo olankohauttelija vei kaikkien parempien pelaajien peliajan.

Ei voi kuin toivoa että NHL ei ala ja Koivu&Korpikoski nostavat meidät tästä paskasta. Ehkäpä ripaus tuosta asenteesta ja uskosta tarttuvat meidän vakiokokoonpanoonkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös