Lauri Korpikoski TPS:ään

  • 694 300
  • 3 112
Kyllä siitä Laurista ääntä lähtee tarvittaessa. Sama homma Raipen kanssa. Viimekaudella Lauri antoi treeneissä Ishakovin perseilystä ihan täyslaidallisen, niin että kuului ravintolaan asti. Ei kokoajan äänessä, mutta kyllä hänestä ääntä lähtee.
Kaiken tän saman toiston keskellä alkoi kiinnostaa mitä Ishakov perseili ja mikä oli Korpikosken palaute? Aidosti mielenkiinnosta kysyn.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Kaiken tän saman toiston keskellä alkoi kiinnostaa mitä Ishakov perseili ja mikä oli Korpikosken palaute? Aidosti mielenkiinnosta kysyn.

Ei suorittanut harjoitetta loppuun. Pelasivat 3v2 hyökkäyksen, jossa kolmikon alin pelaaja jää hyökkäyksen jälkeen ottamaan 2v1 vastaan. Muistelisin, että Ishakovia tämä ei napannut ja kaarsi vaihtoaitioon suoraan. Ihan en saanut Laurin palautteesta sanalleen selvää, mutta kirosanaa englanniksi siellä lensi ja kuuluvalla äänellä. Ketään valmentajista ei reagoinut eleelläkään Ishakoviin tai Laurin palautteeseen ja reenit jatkuivat normaalisti. Oli jotenkin tosi kummallinen tilanne, sillä taisi olla vielä ensimmäinen kerta kun olin treenejä seuraamassa.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Tämä on mielenkiintoisin aihe, kun TPS on toiminut tähän asti täysin oikein ja kertonut päivälleen sairasloman pituuden.
Mikään joukkue ei olisi pelaajaa valinnut pelaajaa kapteenistoon, ketä ollut suurimman osan peleistä saikulla. Ei mitään uutisoitavaa.
Kallio ja Urama todennut että Korpikoski on aloittanut joukkueen mukana, mutta on loukkaantunut, ja toivovat että loukkaantumiset ja sairastelut olisi vihdoin ohi(Silvennoisen suvivieras jakso 10). Ei edelleenkään mitään uutisoitavaa.
Kyllä tässä pitäisi miettiä onko pelaaminen ylipäätään järkevää tuolla sairaskertoluksella. Oma veikkaus on että pelaaja haluaa täyden palkan sopimuksen loppuun, mutta kaikkien tiedossa on että täysiä kausia ei tule enää pelaamaan...
Ihan oikeutettua on seuralta jonkinlaista kompensaatiota muuttuneeseen tilanteeseen vedoten saada, vaikka sopimuksen tekijä onkin seuran puolesta mokannut pahasti...
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ihan oikeutettua on seuralta jonkinlaista kompensaatiota muuttuneeseen tilanteeseen vedoten saada, vaikka sopimuksen tekijä onkin seuran puolesta mokannut pahasti...

En ymmärrä tätä lausetta. Kuvitellaan tilanne. Olet ostamassa tietokonetta 600 eurolla. Sinulla on ostohetkellä jo tiedossa mahdollisia vikoja. Ei siinä päätät silti läväyttää säästösi koneeseen. Ostohetken jälkeen ilmeneekin, että kyseiset ongelmat ovat tietokoneessa eikä siitä saada täyttä suorituskykyä. Oletko oikeutettu nyt siis jonkinlaiseen rahanpalautukseen?

TPS:llä oli tiedossa sopimuksen tekohetkellä Korpikosken terveystilanne. Se ei ollut optimaalinen. Kaikesta tästä huolimatta johdon siunauksella päätettiin lyödä aivan järjetön kuuden vuoden mittainen lappu nenän eteen. En vain ymmärrä miten tästä saadaan nyt jotenkin Korpikosken vika. Virhe tehtiin kolme vuotta sitten. Nyt on myöhäistä enää herätä todellisuuteen, kun juna meni jo ohi aikapäiviä sitten.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tämä on mielenkiintoisin aihe, kun TPS on toiminut tähän asti täysin oikein ja kertonut päivälleen sairasloman pituuden.
Todella mielenkiintoinen aihe!

Pitää muistaa millä tavalla TPS on kertonut Lauri Korpikosken sairaslomasta.

30.07.2021 - TPS: TPS:n valmistautuminen uuteen kauteen käynnissä
"TPS:n ulkomaalaispelaajat ovat jo mukana joukkueen vahvuudessa maalivahti Andrei Kareevia lukuunottamatta. "Andy" saapuu Turkuun ensi viikolla. Lauri Korpikoski on puolestaan sairaslomalla syyskuun 12. päivään saakka. Ensi viikolla Liiga-ryhmään liittyvät myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana Yhdysvalloissa olleet Eetu Liukas, Eemil Viro, Ruben Rafkin sekä Kalle Väisänen."

Asia kerrotaan tavallaan vain "sivulauseessa". Missään muussa TPS:n uutisoinnissa en ole nähnyt puolikastakaan sanaa Korpikoskesta. OK, on tietysti voinut mennä meikäläiseltä ohikin. Laittakaa linkkiä, jos näin on.

Kallio ja Urama todennut että Korpikoski on aloittanut joukkueen mukana, mutta on loukkaantunut, ja toivovat että loukkaantumiset ja sairastelut olisi vihdoin ohi(Silvennoisen suvivieras jakso 10). Ei edelleenkään mitään uutisoitavaa.
Seuraavaksi Silvennoisen suvivieras jakso 10 nosti Lauri Korpikosken nimen esiin. TPS:n pelaajakoordinaattorit Tomi Kallio (TK) ja Mika Suoraniemi (MS) käyvät rosterin läpi pelaaja pelaajalta.

01.08.2021 - TPS: Silvennoisen suvivieras osa 10 - Tomi Kallio & Mika Suoraniemi
"26. Lauri Korpikoski
TK: Laurihan aloitti hyvin, oli kovassa kunnossa, teki hyvän määrän pisteitä ja kaikki näytti hyvältä, mutta sitten tuli loukkaantuminen, joka loppujen lopuksi tuhosi koko kauden. Se oli todella harmillista. Ei vain joukkueen kannalta, vaan ennen kaikkea hänen itsensä kannalta. Ei tässä muuta voi sanoa kuin, että toivottavasti loukkaantumiset ja sairastelut olisivat nyt ohi.

MS: Toivottavasti pysyy ehjänä ja terveenä. Se tässä on haasteena ollut, kun ehjiä kausia ei ole vielä yhtään meillä tullut alle. Se on se mitä minä hänelle soisin. Mutta katsotaan millaisessa kunnossa äijä on nyt kesän jälkeen, niin sitten nähdään mikä on tilanne.
"

Jutun julkaisuajankohta eli elokuun ensimmäinen oli sunnuntai. Koska haastattelut on sitten tehty? Jutusta käy ilmi, että Tomi Kalliota on haastateltu puhelimitse - "- - - Tomi Kallion kanssa emme päässeet tapaamaan kasvotusten, vaan hänen kanssaan juttelimme puhelimessa. Hän oli NHL:n draft-viikonlopun ajan San Jose Sharksin hommissa Ruotsin puolella ja asettui Suomeen palattuaan tietenkin omaehtoiseen karanteeniin - - -". NHL:n draft-viikonloppu oli 23.-25.07.2021, joten haastattelu lienee tehty aikavälillä 26.07.-31.07.2021.

Mika Suoraniemen haastattelu on tehty samana päivänä, kun Niklas Arell saapui ensimmäistä kertaa Turkuhalliin: "Itse asiassa kesken haastattelun hänen puhelimensa soi ja käyskentelen mukana, kun hän vie ensimmäistä kertaa hallille saapuneen Niklas Arellin esittelykierrokselle". Kauteen valmistautuminen... -jutusta (julkaistu perjantaina 30.07.2021) käy ilmi, että "TPS kokoontui tämän viikon torstaina [huom. 29.07.2021] Gatorade Centeriin fysiikkavalmentaja Risto Rosendahlin testipatteristolle - - -". Niklas Arell on siis tutustunut Turkuhalliin ensimmäistä kertaa viimeistään keskiviikkona 28.07.2021.

Pidän hyvin todennäköisenä, että myös Kallion osuus juttuun on saatu jo ennen tuota TPS:n valmistautuminen... -jutun julkaisua. Toisin sanoen kummankin haastateltavan kommentit olisi saatu ennen kuin tieto Korpikosken sairaslomasta tuli julkiseksi. Saatan olla väärässäkin. TPS:n kotisivuilla ei näe juttujen julkaisuajankohtaa. Ensimmäinen maininta TPS:n Facebook-sivulta löytyy sunnuntaina 01.08.2021 klo 21:07.

Silvennoisen suvivieraan haastattelussa TPS:n molemmat pelaajakoordinaattorit kertovat lähes samoin sanankääntein, että "- - - toivottavasti loukkaantumiset ja sairastelut olisivat nyt ohi" (TK) ja "Toivottavasti pysyy ehjänä ja terveenä" (MS). Toisin sanoen haastattelujen yhteydessä ei tihkunut mitään tietoa, että Korpikoski olisi yli kuuden viikon sairaslomalla. Ensimmäinen ja ainoa TPS:n julkaisema tieto Korpikosken sairaslomasta tuli "sivulauseessa" perjantaina 30.07.2021, ja se ulottuisi yli kuuden viikon (45 vuorokautta - kuusi viikkoa ja kolme päivää) päähän aina sunnuntaihin 12.09.2021 saakka.

Pelaajayhdistyksen sääntöjen mukaan joukkueet aloittavat jääharjoittelun elokuun ensimmäisellä viikolla. TPS:n joukkue on siis ollut ensimmäisissä jääharjoituksissa maanantaina 02.08.2021. TPS tiedotti Korpikosken sairaslomasta jo kolmea päivää aiemmin eli ainakaan joukkueen jääharjoituksissa mitään esim. luunmurtumaa ei ole sattunut. Käsittääkseni kuusi viikkoa on melko tyypillinen paranemisaika ainakin tietyille luunmurtumille.

Seuraavaksi tasan viikko jääharjoittelun aloittamisesta maanantaina 09.08.2021 klo 06:01 pamahti julkisuuteen se Iltalehden kohu-uutinen. Siinäkin jutussa on yllättävän vähän tarinaa tästä kesästä, syksystä tai kauteen valmistautumisesta. Oikeastaan urheilutoimenjohtaja Rauli Uraman kommentit ovat ainoat tuoreet uutiset - käytännössä koko loppujuttu käsittelee kauden 2020-21 tapahtumia. Uraman kommentitkin on saatu peräti viisi vuorokautta (keskiviikkona 04.08.2021) ennen jutun julkaisemista (maanantaina 09.08.2021). Miksi näin?

09.08.2021 - IL: TPS:n sisällä kuohuu
"TPS kertoi viime viikolla, että Korpikoski on sairauslomalla syyskuun 12. päivään saakka. Iltalehti kysyi TPS:n urheilutoimenjohtaja Rauli Uramalta keskiviikkona [huom. 04.08.2021] Korpikosken kohtelusta, kuten joukkueesta poissulkemisesta.

IL: Miten kommentoitte?
RU: Lauri on aloittanut tämän kauden harjoittelun ihan normaalisti joukkueen kanssa. Oli kauden aloituksessa ja aloitustestissä ja nyt sitten on sairauslomalla.

IL: Onko asiat hänen kanssaan saatu sovittua?
RU: Hän on aloittanut kauden ihan normaalisti. Oli paikalla silloin, kun muutkin olivat. Aloitti kauden ihan normaalisti uuden joukkueen kanssa.

IL: Hän on aloittanut ihan kauden normaalisti?
RU: Ihan normaalisti.

IL: Milloin kausi alkoi?
RU: Juhannusviikolla.
[huom. maanantai 21.06.2021 - sunnuntai 27.06.2021]"

Mitä se sitten kertoo, että jutun kirjoittajaksi on valittu pääasiassa poliittisia juttuja kirjoittava Mika Koskinen? Itsekseni vain mietin, että jos jutun kirjoittajaksi paljastuisi Timo Kunnari tai Vinski Virtanen tai keitä näitä nyt on... lopputulos olisi todennäköisesti se, että kauden aikana tuskin tippuisi yhtään ainoata (extra-) haastattelua. Ammatillisesti jollekin mikakoskiselle on aivan se ja sama, vaikka Eero Tuominen (HC TPS Turku Oy - Head of Marketing and Communications - "Kaikki Liiga-joukkueen haastattelupyynnöt") ei myöntäisi hänelle enää koskaan yhtään haastattelua tai edes akkreditointia otteluihin. Kuinka moni uskoo, että joku mikakoskinen on oikeasti kirjoittanut kyseisen jutun?

Oletettavasti samasta syystä case Korpikoskea välteltiin myös TPS-LUK -matsin ennakkohaastattelussa. Tomi Kallion puolen tunnin haastattelu, mutta ei puolikastakaan sanaa Lauri Korpikoskesta - sanotaan vielä Kapteeni Korpikoskesta. Ottelun selostanut Markku Silvennoinen ei edes maininnut Korpikoskea luetellessaan joukkueiden pelaavat kokoonpanot sekä loukkaantuneet pelaajat.

18.08.2021 - TPS: TPS isännöi Rauman Lukkoa
"TPS:n kokoonpanosta puuttuu illalla loukkaantumisten myötä maalivahti Eetu Anttila sekä hyökkääjät Mitch Hults, Juuso Pärssinen ja Jonne Tammela."

Mitä tästä sitten voidaan päätellä? Lauri Korpikoski on sairaslomalla (sunnuntaihin 12.09.2021 asti), mutta ei loukkaantuneena? Mistä syystä lääkäri on sitten kirjoittanut sairaslomaa? Sairauden takia? Henkisistä syistä? Tai kenties sairaslomaa ei ole ensinkään, vaan se on ainoastaan "yhden sivulauseen mittainen virallinen selitys"?

Mikään joukkue ei olisi pelaajaa valinnut pelaajaa kapteenistoon, ketä ollut suurimman osan peleistä saikulla. Ei mitään uutisoitavaa.
Ammattiylpeä toimittaja saisi ainakin kaksi mehukasta kyllä/ei -kysymystä esitettäväksi urheilutoimenjohtaja Rauli Uramalle, päävalmentaja Jussi Ahokkaalle tai vaikka soittanut luottopelaajansa läpi. Vastaukset jälkimmäiseen kysymykseen kertoisivat todella paljon, jos ensimmäiseen vastaus on kyllä.

1) valittiinko joukkueen kapteenisto pelaajien äänestyksellä? Kyllä - Ei
2) oliko Lauri Korpikoski äänestettävien pelaajien joukossa? Kyllä - Ei

Vastanneiden pelaajien anonymiteetti luonnollisesti taattaisiin!
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
CHL-ryhmittymästä Korpikosken poisjättäminen (tässä vaiheessa?) ei itse asiassa ole niin iso asia miltä se ensi alkuun vaikutti.

CHL Sport Regulations 2021-22 (PDF):
"8.2.1.2. Clubs must submit a minimum of 20 skaters and 2 goalkeepers (“20+2”) and a maximum of 28 skaters and 3 goalkeepers (“28+3”) on 48 hours prior to FOT of the Club’s first Group Stage Game to the CHL online player registration tool."

Joukkueiden pitää siis ilmoittaa vähintään 20 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia tai enintään 28 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia 48 tuntia ennen lohkovaiheen alkua. TPS on tähän mennessä ilmoittanut rosterikseen 26+3 ilman Lauri Korpikoskea.

01. # 1 Andrei Karejev
02. #30 Eetu Anttila
03. #35 Emil Vuorio

01. # 4 Aleksi Anttalainen
02. # 5 Eemil Viro
03. # 6 Ruben Rafkin
04. # 7 Johan Ivarsson
05. #19 Valtteri Pulli
06. #20 Samuel Knazko
07. #42 Jimi Suomi
08. #44 Niklas Arell
09. #47 Ville Lajunen
10. #63 Elmeri Eronen

11. #12 Jack Rodewald
12. #13 Juuso Pärssinen
13. #14 Mikael Hakkarainen
14. #17 Filip Sandberg
15. #21 Tyler Steenbergen
16. #27 Mikael Pyyhtiä
17. #41 Aarne Intonen
18. #50 Samuli Vainionpää
19. #51 Markus Nurmi
20. #58 Kalle Väisänen
21. #60 Juraj Slafkovsky
22. #61 Juhani Jasu
23. #72 Eetu Liukas
24. #74 Jonne Tammela
25. #77 Topias Haapanen
26. #86 Mitch Hults

CHL:n säännöt jatkuvat esimerkillä:
"For clarity: It is the club’s decision whether it chooses to submit a roster with less than 28+3 skaters by the 24 August (Groups A-F) & 31 August Deadline (Groups G-H), but at the same time being aware that only two roster additions plus one goalkeeper can be made until the 13 September 2021 transfer period (after the conclusion of Game Day 4 from the Group Stage) as per 1.4 below.
Additions to the clubs’ group stage roster must be made 24 hours prior to the face-off of the next scheduled CHL group stage game.
"

Toisin sanoen TPS voi vielä vahvistaa joukkuettaan kahdella kenttäpelaajalla ja yhdellä maalivahdilla jo lohkovaiheen aikana.

CHL:n "siirtoikkuna" on auki 13.09.2021 - 25.02.2022, jolloin joukkueet voivat lisätä pelaajia. Sallittu pelaajamäärä maksimissaan on 32+4. Tämän enempää edustuskelpoisia pelaajia ei voi olla edes rotaatiossa. Ainoa tapa on on virallinen siirto.

"8.2.1.5. The maximum roster on the CHL entry-list-by-team will be 32 skaters and 4 goalkeepers (“32+4”).

8.2.1.6. No skaters shall be scratched from the CHL entry-list-by-team. Only players who meanwhile have left the club and have been transferred to another club will be marked as left. These players will no longer be eligible to play for the club in CHL competition (unless they return in accordance to applicable transfer rules and according to the applicable clauses in these regulations).
"

TPS:lla ei siis ollut mitään tarvetta eikä oikeastaan järkeäkään ilmoittaa sairaslomalla olevaa Korpikoskea vielä CHL-rosteriinsa. Korpikosken ilmoitettu sairasloma jatkuu 12.09.2021 saakka ja CHL:n "siirtoikkuna" aukeaa jälleen 13.09.2021. Vielä tätä ennenkin CHL-joukkueilla on mahdollisuus täydentää pelaajalistojaan vastaamaan "28+3" -ryhmittymää, josta TPS:lla siis puuttuu vielä kaksi kenttäpelaajaa.

Toinen ihmetystä herättänyt aihe on sairasloman tarkka päättyminen. Yleisestihän pelaajien paluut ennustetaan tyyliin "day-by-day" tai "kahden viikon päästä" tai "kuuden viikon päästä". Loukkaantumisista toipuminen voi tietyissä tapauksissa sujua nopeamminkin tai ainahan voi tulla takapakkia. Tarkka päivämäärä yhdistettynä TPS-LUK -matsin otteluennakon loukkaantuneisiin pelaajiin antaa viitteen siitä, että Korpikosken sairaslomassa ei ole kyse loukkaantumisesta. Sairasloman tarkka päättymisajankohta sekä ei-loukkaantuminen voi olla fyysisen vaivan sijasta henkinen - esim. burn-out. Silloinhan kaikki tiedotus täsmäisi eikä sellaiselta sairaslomalta tulla takaisin päivääkään aikaisemmin.

Tuskin Korpikosken kohdalla kuitenkaan on kyse mistään loppuunpalamisesta tai muustakaan henkisen puolen romahtamisesta. Yhtenä vaihtoehtona pitäisin kuitenkin tietynlaista "hermolepoa" tai "palkallista vapaata" uuden seuran etsinnän ajaksi. Todella tyylikkäästi homma pystyttäisiin hoitamaan käyttäen hyväksi sopimuksesta löytyvää pykälää ulkomaille siirtymisestä.

21.05.2018 - TPS: Lauri Korpikoski TPS:ään kuuden vuoden sopimuksella
"Tunnetuimpana hankintana TPS-paitaan siirtyy 31-vuotias laitahyökkääjä Lauri Korpikoski. 609 NHL:n runkosarjaottelua pelannut Korpikoski allekirjoitti turkulaisseuran kanssa peräti kuuden vuoden sopimuksen. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä sopimuskauden aikana."

TPS:n uutisessa sitä ei lukenut, mutta muistaisin jostain toisaalta lukeneeni, että kyse on kahdesta kaudesta ulkomailla. Kuten sanoin tyylikkäästi homma pystyttäisiin hoitamaan siten, että Korpparille on nyt annettu jotain "henkistä sairaslomaa" 12.09.2021 saakka. Tänä aikana hän yrittää (yhdessä TPS:n urheilujohdon kanssa?) löytää itselleen työpaikan ulkomailta. Kuinka tyylikästä se olisikaan, kun TPS tiedottaisi seuraavien parin viikon aikana: "Lauri Korpikoski käyttää sopimuksessaan olevan ulkomaanpykälän ja kiekkoilee tulevan kauden joukkueessa XXX"? Siinä olisi kaikkien kädet pesty!

Ongelmiahan tässäkin ratkaisussa tietysti on. Mistä löytyy Korpikoskelle se ulkomaalainen seura, joka maksaa lähellekään nykyistä palkkakuittia? Haluaako Korpikoski ylipäätään enää pakata laukkujaan ja pelata ulkomailla? "Ehkäpä asian sisäistää elo-syyskuussa, kun ei tarvitse enää pakata matkalaukkuja ja lähteä maailmalle." - Lauri Korpikoski toukokuussa 2018. Eiköhän Korpikoskelle pelipaikka löydy vaikka viimeistään jostain Puolan liigasta - todennäköisesti TPS:n tulee kuitenkin maksaa ulkomaansopimuksen ja nykyisen sopimuksen välinen erotus kompensaationa. Vaikeaa tai lähes mahdotonta TPS:n on säästää, mutta ainakin kannattajille päin homman voisi hoitaa tyylikkäästi - Korpikosken suosiollisella avustuksella.

Homman kustessa nilkoille jalat on mahdollista säilyttää lähes kuivina pieniä roiskeita lukuun ottamatta. Jos sunnuntaina 12.09.2021 mennessä Korpikoskelle ei ole löytynyt uutta seuraa ulkomailta, hänet lisätään ensimmäisenä maanantaina 13.09.2021 TPS:n CHL-rosteriin ja otetaan mukaan seuraavaan SM-liigaotteluun. Kenellekään ei pitäisi tulla mieleenkään ruveta tivaamaan Korpikosken juuri päättyneen sairasloman tarkempaa syytä. Iltalehden politiikkatoimittajan "kirjoittama" yksinäinen lehtijuttukin vaipuisi unholaan kuin pieru Saharaan.

Valitettavasti vain mä en sydämessäni usko, että tästä episodista selvitään näin tyylikkäästi.
 
Viimeksi muokattu:

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Vaikka en yriitäjä ole niin silti mun on vaikea olla pelaajan puolella. Ainakin Suomessa aika paljon firmat joutuu erinäisiä ongelmia kestämään et joku tyyppi saadaan pihalle. Onhan täällä puhuttu et sopimus on sopimus mutta helppo se on taistella kun henk koht ihan sama. Jotain lojaliteettia pitäs olla firmalle joka sut palkkaa. Jos firma on muutenkin paska ni menkööt muualle.

Julkisuuden varassa ollaan eikä Tepsi niiden mukaan ole edes välttävästi asiaa hoitanu. Niinhän se menee kun kattoo yhteiskuntaa, kaikkea pitäs saada mutta vastaan ei tulla koska laki sanoo. Naurettavaltahan tuo kuulostaa TPS:n puolelta mutta mitä siinä sitte pitäs tehdä?

Jos asia menee siihen et omistajat on rikkaita niin ei muutaku kylään pyytämään rahaa kun ei sillä mitää väliä ole. Molemmat osapuolet vois miettiä mitä tehdään.
 
MaMiJu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka en yriitäjä ole niin silti mun on vaikea olla pelaajan puolella. Ainakin Suomessa aika paljon firmat joutuu erinäisiä ongelmia kestämään et joku tyyppi saadaan pihalle. Onhan täällä puhuttu et sopimus on sopimus mutta helppo se on taistella kun henk koht ihan sama. Jotain lojaliteettia pitäs olla firmalle joka sut palkkaa. Jos firma on muutenkin paska ni menkööt muualle.
Vaikka Liiga-kiekkoa Tepsin takana pyörittääkin Oy eivät kaikki asiat mielestäni ole yks yhteen perinteisen yrityksen kanssa. Toimiala (Liiga-kiekko) on sellainen jossa täytyy ymmärtää sen ominaispiirteet eli tuntea toimiala ja sen mukana oleva todella suuri loukkaantumisriski. Pelaaja X voi tehdä vuoden mittaisen sopimuksen mutta loukkaantua vaikeasti ensimmäisissä harjoituksissa ja olla kyvytön palvelemaan työnantajaa koko kautena. Loukkaantumisesta huolimatta tehty määräaikainen sopimus sitoo molempia osapuolia. Millä muulla toimialalla "työntekijällä" on yhtä suuri loukkaantumisriski joka toteutuessaan estää häntä palvelemasta työnantajaansa? Loukkaantumisriski sopimuskaudella tietenkin kasvaa koko ajan kun sopimuksen pituuskin kasvaa. Sopimuksia tehdessä molempien osapuolien tulee ymmärtää millä alalla toimitaan ja mitkä ovat sopimukseen sisältyvät riskit. Liiga-kiekko toimialana on tämän osalta erittäin riskialtis.

Hyvin harvassa yrityksessä, uskallan sanoa tuskin missään, "työntekijä" kasvaa lapsesta alkaen mukaan yrityksen toimintaan jos verrataan taas liigakiekkoilijaan (junioritoiminta --> edustusjoukkue). Tämä erottaa hyvin vahvasti Liiga-joukkueen normiyrityksestä.

Kolmas erottava tekijä on mielestäni kannattajat. Millään yrityksellä tai toimialalla tuskin on vastaavanlaisia yrityksen toiminnasta ja sen menestyksestä hyvin kiinnostuneita henkilöitä kuin urheilutoiminnassa olevilla yhtiöillä on. Ne tunnesiteet mitkä syntyvät seuroihin tai jopa pelaajiin (työntekijöihin) liittyen toiminnan ulkopuolisilla henkilöillä on jotain sellaista mitä muilla yrityksillä ja toimialoilla ei mielestäni löydy.

Edellisten perusteella mielestäni ei voida puhua normaalista yritystoiminnasta ja sen lainalaisuuksista kun kyse on Liiga-kiekosta, toki paljon yhtäläisyyksiäkin löytyy mutta kaikki ei mielestäni mene yks yhteen.

Korpikoski-case on ikävä ja olemassa olevilla tiedoilla on vaikea löytää syntipukkia asiaan tai olla jonkun puolella asiassa. Sen uskaltaa sanoa, että voittajia tässä asiassa ei tule olemaan. Itse olen tottunut yrityselämässä ja yksityiselämässäkin siihen, että sopimus on pätevä ja sitä kunnioitetaan niin pitkään kunnes uusi sopimus on neuvoteltu ja se tyydyttää molempia osapuolia, muutenhan uutta sopimusta ei synny.
 
Konson Antti

No kyllä ne määräaikaisen sopimuksen lainalaisuudet vaan kuitenkin on niin kuin yritys- ja työelämässä. Se mitä sä toit tuohon lisää lapsesta asti kasvaneena ja kannattajineen on taas enemmän tunnepuolta, ei työelämän lainalaisuuksia. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ja itsekin olisi helppo kannattajan näkökulmasta myös noin sitä ajatella.

Omasta mielestä Korpikosken ei tarvitse alentaa palkkaansa, tehdä uutta sopimusta tai muuttaa siitä mitään. Se on paska sopimus niin kauan ku Korpikoski ei tee n. 70 pinnaa kaudessa joka vuosi, mutta se on silti molempien hyväksymä.

Ei tuo sopimusteknisesti eroa siitä, jos TPS palkkaa 30k kausipalkalla puolustajan yhdeksi kaudeksi joka loukkaantuu ekassa pelissä ja on sivussa loppukauden. Pitäisikö tuonkin alentaa palkkaansa tai purkaa sopimus, koska eihän hän voi olla seuraa suurempi jne? Mun mielestä ei, joidenkin mielestä luultavasti kyllä.

Faktat on toistaiseksi vielä pienemmät kun spekulaatiot, mutta jos tää savustaminen on likikään totta, niin kyllä itse asetun helposti yhden ihmisen puolelle, kuin sen suorittavan johdon joka itseään seuraksi nimittää.

(Lainasin koko sun tekstin vaikkei kaikki ihan siihen liittynytkään)
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Päivän Turun Sanomissa Urama puhuu jostain leikkauksesta, Korpikosken osalta. Mikähän leikkaus mahtaa olla kyseessä?

Korpikoski oli 18.1.2021 lonkkaleikkauksessa eikä ole sen jälkeen pelannut. Tuohon lonkkaleikkaukseen viitattiin.

Jutussa mainittiin myös, että valmennus on valinnut kapteeniston.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tämä on sotkuinen vyyhti ja omien tietojeni mukaan tarinan konna on nimenomaan TPS-johto, eikä suurin osa siitä likavedestä ole edes tullut julkisuuteen. Mutta nämä tiedetään:

1. Leikkaus
Lääkäri piti joulukuussa mahdollisena, että lonkka voi kestää treenaamisen ja pelaamisen. Jos ei kestä, niin sitten edessä on leikkaus, joka sovittiin tammikuulle, jos lonkka ei sitä ennen osoita paranemisen merkkejä. TPS-johto päätti yksipuolisesti, että tuota paranemisen mahdollisuutta ei edes katsota, vaan Korpikoski suljettiin heti pois joukkueesta, hän ei saanut osallistua harjoituksiin ja hänet määrättiin leikkaukseen. Oma arvioni on ollut se, että taustalla on kytenyt ja johto haki vain syytä tehdä näin, ja lonkkavaivasta saatiin se keppihevonen, minkä taakse voidaan julkisuudessa mennä.

2. Toipuminen ja paluu kaukaloon
Aluksi arveltiin, että leikkauksen jälkeen kausi lienee ohi. Toipuminen sujui kuitenkin paljon paremmin paremmin kuin oli odotettu. Korpikoski pääsi treenaamaan nopeasti. Omatoimisia jääharjoitteita hän taisi tehdä jo maaliskuussa ja huhtikuun alussa poistui IL:n mukaan viimeinen kontaktikielto, ja tuli lupa osallistua täysipainoiseen harjoitteluun. Huhtikuun alussa runkosarjaa oli noin kaksi viikkoa jäljellä ja TPS:llä edessä kuusi runkosarjapeliä. Täällä Jatkoajassa ovat jotkut puolustelleet seuraa sillä, että eihän finaaleihin tuoda pelaajaa, joka on ollut pitkään pelaamatta. Mutta kyse ei ollutkaan siitä. Korpikoski oli valmis palaamaan kokoonpanoon huhtikuun alussa - finaalit alkoivat 7.5. eli yli viisi viikkoa myöhemmin.

Normaali protokolla olisi ollut ottaa pelaaja joukkueen harjoituksiin heti silloin, kun lupa tuli. Treeneissä sitten nähdään, missä kunnossa fysiikka on, karistetaan ruoste koneesta ja katsotaan missä vaiheessa pelaaja on valmis otteluihin. Se, että Korpikoskea ei päästetty edes harjoituksiin kertoo kyllä sitä, että Korpisalon kunto oli tässä sivuseikka - päätös hänen hyllyttämisestään oli tehty, eikä liittynyt pelaajan kuntoon. Ja kyse olisi ollut pelituntumasta, olisi Korpikoski voitu lainata vaikka Mestikseen hakemaan sellaista, jos jostain syystä ei uskota, että tunnollisena treenaajana tunnetulla yli 600 NHL-ottelun konkarilla ei olisi peli tarpeeksi selkärangassa.

Korpikosken hyllyttäminen terveenä on täysin kestämätön ratkaisu. Silloin, kun kyseessä on joukkueen kovin pistemies (hänellä oli rosterin kovin pisteitä-per-peli -keskiarvo loukkaantumisen aikaan) ja joukkueen henkinen johtaja (pelaajat olivat äänestäneet hänet kapteeniksi), tuollainen pelaaja tuodaan takaisin heti., kun mahdollista. Hyvä esimerkki nähtiin NHL:ssä, missä Nikita Kutserov joutui vastaavan lonkkavaivan takia sairauslomalle syyskuussa. Hän ei pelannut yhtään runkosarjaottelua, mutta hänet tuotiin kokoonpanoon pudotuspeleissä, ja hän johti joukkueen Stanley Cup -voittoon joukkueen parhaana pistemiehenä. Kun kyseessä on joukkueen kirkkain tähti ja keulakuva, niin juuri noin silloin toimitaan.

3. Vaikutukset joukkuehenkeen
Korpikosken kohtelu on vaikuttanut TPS:n pelaajiin. Jo keväällä pelaajat ihmettelivät, miksi ei täysin terveen paperit saanut Korpikoski pääse treeneihin vaan treenaa A-junnujen kanssa ilman mitään kontaktirajoituksia. Kun tuo hyllytys jatkui viikko toisensa jälkeen, niin ihmetys lisääntyi. Pelaajat siis tiesivät Korpikosken olevan jo täysin terve. Lopulta ennen finaalisarjaa pelaajat itse vetosivat joukkueenjohtoon Korpikosken ottamisesta mukaan, mutta tuota vetoomusta ei noteerattu millään tavalla. Ja täytyy muistaa, että juuri nuo pelaajat olivat Korpikosken valinneet joukkueen kapteeniksi. Ja kapteenina Korpikoski oli myös luonnollisesti vienyt eteenpäin seurajohdon suuntaan myös sitä pelaajilta tulevaa kriittistä viestiä, mitä toivoivat tekemisessä tai johtamisessa parannettavan. Hän myös vei eteenpäin sitä huolta, kun kaikki pelaajat eivät luonnollisestikaan suhtautuneet yhtä innokkaasti palkkojen leikkaamiseen.

Tämä syksy:
- Korpikoski on sairauslomalla, mutta missään ei ole kerrottu, että hän olisi loukkaantunut. Onko tuo ollut vain tapa saada terve mies pidettyä pois kokoonpanosta?
- Uusi kapteenisto nimettiin. Tänä vuonna pelaajat eivät saaneet enää äänestää kapteenia, vaan valmennus valitsi kapteeniston. Tämä lienee tehty vain siksi, että Korpikosken jo kerran valinneet pelaajat olisivat luultavasti äänestäneet hänet jälleen kapteeniksi tai kapteenistoon.
- Korpikosken sairausloma loppuu 12.9. CHL-kokoonpanot julkistettiin muutama päivä sitten, eikä TPS nimennyt Korpkikoskea CHL-kokoonpanoonsa, vaikka CHL-runkosarjaa pelataan vielä lokakuun puolivälissä. TPS-johto on siis varma, ettei Korpikoski tule joukkueessa pelaamaan. Tämä taas todistaa sitä, että kyse ei ole pelaajan terveydestä vaan yrityksestä savustaa sopimuksenalainen pelaaja ulos.

On ollut oksettavaa lukea tätä ketjua, miten jotkut täällä kirjoittavat, että Korpikoski on diivailija, hänellä ei ole TPS-sydäntä, hän olisi kieltäytynyt palkan leikkaamisesta, olisi surkea kapteeni, olisi kaikkien aikojen lahjattomin 600 NHL-ottelun pelaaja, tms. Siis TPS-fanit kirjoittavat tuollaista oman joukkueensa kapteenista? Tosiasiassa Korpikoski valitsi Eurooppaan tullessaan TPS:n ohi monta kertaa rahakkaampien tarjousten, ja sitoutui edustamaan seuraa uransa loppuun asti. On totta, että Korpikoski on kallis pelaaja, ja poissaolojensa takia jopa ylihintainen, mutta siitä ei voi pelaajaa rangaista. Antero Niittymäki on tehyt tuon sopimuksen ja TPS:n ylin johto on Niittymäelle antanut mandaatin tehdä tuon sopimuksen. Silloin vastuu hänen palkastaan on viime kädessä TPS-johdolla - ei todellakaan pelaajalla. Ja tuo Korpikosken taitojen vähättely on yhtä oksettavaa. Kaveri pystyi kipeällä lonkallakin pelaamaan piste-per-peli -tahdissa syyskauden ja oli tehokkaampi kuin esim. Kestner tai Pajuniemi.

Lehdessä luki, että keskustelu on siitynyt jo juristien väliseksi. Silloin yleensä kaikki julkinen keskustelu aiheesta loppuu, koska kummankaan osapuolen kannalta ei monesti ole edullista lähteä julkisesti haukkumaan toista, tms. Ja jos tuolle tasolle on menty, on vaikea nähdä muuta lopputulosta kuin että sopimus puretaan ja TPS maksaa x prosenttia sopimuksen loppuajan palkasta (veikkaan luokkaa 40-50%). TPS saattaa yrittää purkaa sopimusta vedoten siihen, että pelaajan terveydentila ei enää mahdollista pelaamista, mutta tuo on kestämätön perustelu, kun kerran kevään hyllytys ei todellisuudessa perustunut enää loukkaantumiseen ja tämä nykyinenkään saikku ei taida olla loukkaantumisesta johtuva.

Toivon todella, että Korpikoski pääsee kauas tuollaisesta organisaatiosta. Kukaan pelaaja ei ansaitse tuon kaltaista kohtela. Ehkä Korpikoski seuraa Vahalahden viitoittamaa tietä Lukkoon ja toistaa tämän maineteot siellä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
- 15.05.20 Palkkoja leikataan, kapteenilta kommentit TPS:n joukkueen, huollon ja urheilutoimen palkkoja leikataan Korona-kriisin myötä
- 28.11.20 Liiga menee tauolle, Korpikoski pelaa viimeisen ottelunsa
- 30.11.20 TPS käynnistää YT:t HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut
- 16.12.20 Liiga jatkuu. Korpikosken poissaolosta ei mitään mainintaa. Miksei? "TPS:ltä puuttuu illan ottelusta Nuorten Leijonien MM-kisoissa olevat Juuso Pärssinen, Mikael Pyyhtiä, Eemil Viro sekä Ruben Rafkin. Loukkaantumisten myötä ottelu jää väliin puolestaan Ville Lajuselta ja Hannu Kurulta." Pelit jatkuvat Pelicansia vastaan
- 17.12.20 YT-neuvottelut päätökseen. Tällä kertaa kapteenilta ei mitään kommenttia. Miksei? HC TPS Turku Oy:n ja Turku Liven yt-neuvottelut päätökseen
- 18.12.20 Vuoden viimeinen ottelu. Korpikosken poissaolosta ei mitään mainintaa Vuoden viimeinen koitos
- 21.01.21 Ilmoitetaan, että Korpikoski käynyt leikkauksessa Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon
- 30.07.21 Ilmoitetaan hämmentävän tarkasti, että Korpikoski on sairaslomalla 12.9. asti TPS:n valmistautuminen uuteen kauteen käynnissä

Jotain johtopäätöksiä voisi vetää, että YT-neuvotteluissa on johto vetänyt herneen nenään ja hintaa maksetaan nyt?
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä on sotkuinen vyyhti ja omien tietojeni mukaan tarinan konna on nimenomaan TPS-johto, eikä suurin osa siitä likavedestä ole edes tullut julkisuuteen. Mutta nämä tiedetään:

1. Leikkaus
Lääkäri piti joulukuussa mahdollisena, että lonkka voi kestää treenaamisen ja pelaamisen. Jos ei kestä, niin sitten edessä on leikkaus, joka sovittiin tammikuulle, jos lonkka ei sitä ennen osoita paranemisen merkkejä. TPS-johto päätti yksipuolisesti, että tuota paranemisen mahdollisuutta ei edes katsota, vaan Korpikoski suljettiin heti pois joukkueesta, hän ei saanut osallistua harjoituksiin ja hänet määrättiin leikkaukseen. Oma arvioni on ollut se, että taustalla on kytenyt ja johto haki vain syytä tehdä näin, ja lonkkavaivasta saatiin se keppihevonen, minkä taakse voidaan julkisuudessa mennä.

2. Toipuminen ja paluu kaukaloon
Aluksi arveltiin, että leikkauksen jälkeen kausi lienee ohi. Toipuminen sujui kuitenkin paljon paremmin paremmin kuin oli odotettu. Korpikoski pääsi treenaamaan nopeasti. Omatoimisia jääharjoitteita hän taisi tehdä jo maaliskuussa ja huhtikuun alussa poistui IL:n mukaan viimeinen kontaktikielto, ja tuli lupa osallistua täysipainoiseen harjoitteluun. Huhtikuun alussa runkosarjaa oli noin kaksi viikkoa jäljellä ja TPS:llä edessä kuusi runkosarjapeliä. Täällä Jatkoajassa ovat jotkut puolustelleet seuraa sillä, että eihän finaaleihin tuoda pelaajaa, joka on ollut pitkään pelaamatta. Mutta kyse ei ollutkaan siitä. Korpikoski oli valmis palaamaan kokoonpanoon huhtikuun alussa - finaalit alkoivat 7.5. eli yli viisi viikkoa myöhemmin.

Normaali protokolla olisi ollut ottaa pelaaja joukkueen harjoituksiin heti silloin, kun lupa tuli. Treeneissä sitten nähdään, missä kunnossa fysiikka on, karistetaan ruoste koneesta ja katsotaan missä vaiheessa pelaaja on valmis otteluihin. Se, että Korpikoskea ei päästetty edes harjoituksiin kertoo kyllä sitä, että Korpisalon kunto oli tässä sivuseikka - päätös hänen hyllyttämisestään oli tehty, eikä liittynyt pelaajan kuntoon. Ja kyse olisi ollut pelituntumasta, olisi Korpikoski voitu lainata vaikka Mestikseen hakemaan sellaista, jos jostain syystä ei uskota, että tunnollisena treenaajana tunnetulla yli 600 NHL-ottelun konkarilla ei olisi peli tarpeeksi selkärangassa.

Korpikosken hyllyttäminen terveenä on täysin kestämätön ratkaisu. Silloin, kun kyseessä on joukkueen kovin pistemies (hänellä oli rosterin kovin pisteitä-per-peli -keskiarvo loukkaantumisen aikaan) ja joukkueen henkinen johtaja (pelaajat olivat äänestäneet hänet kapteeniksi), tuollainen pelaaja tuodaan takaisin heti., kun mahdollista. Hyvä esimerkki nähtiin NHL:ssä, missä Nikita Kutserov joutui vastaavan lonkkavaivan takia sairauslomalle syyskuussa. Hän ei pelannut yhtään runkosarjaottelua, mutta hänet tuotiin kokoonpanoon pudotuspeleissä, ja hän johti joukkueen Stanley Cup -voittoon joukkueen parhaana pistemiehenä. Kun kyseessä on joukkueen kirkkain tähti ja keulakuva, niin juuri noin silloin toimitaan.

3. Vaikutukset joukkuehenkeen
Korpikosken kohtelu on vaikuttanut TPS:n pelaajiin. Jo keväällä pelaajat ihmettelivät, miksi ei täysin terveen paperit saanut Korpikoski pääse treeneihin vaan treenaa A-junnujen kanssa ilman mitään kontaktirajoituksia. Kun tuo hyllytys jatkui viikko toisensa jälkeen, niin ihmetys lisääntyi. Pelaajat siis tiesivät Korpikosken olevan jo täysin terve. Lopulta ennen finaalisarjaa pelaajat itse vetosivat joukkueenjohtoon Korpikosken ottamisesta mukaan, mutta tuota vetoomusta ei noteerattu millään tavalla. Ja täytyy muistaa, että juuri nuo pelaajat olivat Korpikosken valinneet joukkueen kapteeniksi. Ja kapteenina Korpikoski oli myös luonnollisesti vienyt eteenpäin seurajohdon suuntaan myös sitä pelaajilta tulevaa kriittistä viestiä, mitä toivoivat tekemisessä tai johtamisessa parannettavan. Hän myös vei eteenpäin sitä huolta, kun kaikki pelaajat eivät luonnollisestikaan suhtautuneet yhtä innokkaasti palkkojen leikkaamiseen.

Tämä syksy:
- Korpikoski on sairauslomalla, mutta missään ei ole kerrottu, että hän olisi loukkaantunut. Onko tuo ollut vain tapa saada terve mies pidettyä pois kokoonpanosta?
- Uusi kapteenisto nimettiin. Tänä vuonna pelaajat eivät saaneet enää äänestää kapteenia, vaan valmennus valitsi kapteeniston. Tämä lienee tehty vain siksi, että Korpikosken jo kerran valinneet pelaajat olisivat luultavasti äänestäneet hänet jälleen kapteeniksi tai kapteenistoon.
- Korpikosken sairausloma loppuu 12.9. CHL-kokoonpanot julkistettiin muutama päivä sitten, eikä TPS nimennyt Korpkikoskea CHL-kokoonpanoonsa, vaikka CHL-runkosarjaa pelataan vielä lokakuun puolivälissä. TPS-johto on siis varma, ettei Korpikoski tule joukkueessa pelaamaan. Tämä taas todistaa sitä, että kyse ei ole pelaajan terveydestä vaan yrityksestä savustaa sopimuksenalainen pelaaja ulos.

On ollut oksettavaa lukea tätä ketjua, miten jotkut täällä kirjoittavat, että Korpikoski on diivailija, hänellä ei ole TPS-sydäntä, hän olisi kieltäytynyt palkan leikkaamisesta, olisi surkea kapteeni, olisi kaikkien aikojen lahjattomin 600 NHL-ottelun pelaaja, tms. Siis TPS-fanit kirjoittavat tuollaista oman joukkueensa kapteenista? Tosiasiassa Korpikoski valitsi Eurooppaan tullessaan TPS:n ohi monta kertaa rahakkaampien tarjousten, ja sitoutui edustamaan seuraa uransa loppuun asti. On totta, että Korpikoski on kallis pelaaja, ja poissaolojensa takia jopa ylihintainen, mutta siitä ei voi pelaajaa rangaista. Antero Niittymäki on tehyt tuon sopimuksen ja TPS:n ylin johto on Niittymäelle antanut mandaatin tehdä tuon sopimuksen. Silloin vastuu hänen palkastaan on viime kädessä TPS-johdolla - ei todellakaan pelaajalla. Ja tuo Korpikosken taitojen vähättely on yhtä oksettavaa. Kaveri pystyi kipeällä lonkallakin pelaamaan piste-per-peli -tahdissa syyskauden ja oli tehokkaampi kuin esim. Kestner tai Pajuniemi.

Lehdessä luki, että keskustelu on siitynyt jo juristien väliseksi. Silloin yleensä kaikki julkinen keskustelu aiheesta loppuu, koska kummankaan osapuolen kannalta ei monesti ole edullista lähteä julkisesti haukkumaan toista, tms. Ja jos tuolle tasolle on menty, on vaikea nähdä muuta lopputulosta kuin että sopimus puretaan ja TPS maksaa x prosenttia sopimuksen loppuajan palkasta (veikkaan luokkaa 40-50%). TPS saattaa yrittää purkaa sopimusta vedoten siihen, että pelaajan terveydentila ei enää mahdollista pelaamista, mutta tuo on kestämätön perustelu, kun kerran kevään hyllytys ei todellisuudessa perustunut enää loukkaantumiseen ja tämä nykyinenkään saikku ei taida olla loukkaantumisesta johtuva.

Toivon todella, että Korpikoski pääsee kauas tuollaisesta organisaatiosta. Kukaan pelaaja ei ansaitse tuon kaltaista kohtela. Ehkä Korpikoski seuraa Vahalahden viitoittamaa tietä Lukkoon ja toistaa tämän maineteot siellä.

Muutama pointti, kun tuli mieleen.

Miksi Korpikoski meni leikkaukseen vasta 18.1, jos Korpikoski on heti joulukuussa suljettu pois TPS:n toiminnasta sen takia, että pistetään leikkaukseen. Hän ei pelannut 16.12 olevassa pelissä, joten hän on muka odottanut yli kuukauden leikkausta? Kuulostaa perin oudolta. Ja kuten aiemminki todennu, ni iha viisaasta pistää loukkaantunut pelaaja leikkaukseen, jos leikkaus on välttämätön ennemmin tai myöhemmin. Korpikosken lonkkahan oli vaivannut jo syksyllä.

Lähde, josta käy ilmi milloin käynyt leikkauksessa: TPS:lle pelättyjä uutisia: leikkaukseen joutuneen Lauri Korpikosken kausi on ohi ja IL:n välit poikki -jutussa oli mainittu lonkkavaivojen jo vaivanneen syksyllä.

Korpikoski ei todellakaan ollut valmis palaamaan huhtikuun alussa. Hän oli valmis palaamaan täysipainotteiseen harjoitteluun. Se ei neljän kuukauden treenitauon ja lonkkaleikkauksen jälkeen tarkoita, että valmis palaamaan kokoonpanoon. Toki normaalissa tapauksessa kuvittelisi palaavan normaaleihin harjoituksiin joukkueen kanssa ja tässä tapauksessa harjoiteltiin A-junnujen kanssa. Ois kiva tietää, mikä taho on päättänyt että Korpikoski pelaa A-junnujen kanssa. Onko ollut valmennuksen vai seurajohdon päätös. Jos valmennuksen oma päätös, niin tällöin nähty ettei lisäarvoa tuo. Asiastahan ei käy ilmi, onko Korpikosken treenikuntoa seurattu. Teoriassa on mahdollista, että todettu ettei kaveri ole tarvittavassa kunnossa. Korpikosken etu on kuitenkin fyysisyys. Kutserovia en nyt vertaisi Korpikoskeen. Korpikoski pelas 52peliä ennen viime kautta kahden kauden aikana. 0.63ppg. Ja takana suolistovaivat, sydänlihastulehdus yms.

Tuskin sairauslomia kirjoitetaan urheilujohdon pyynnöstä. Siinä varmaan rikottaisiin todella räikeästi jo lakia yms, jos sairauslomaan ei ole lääketieteellistä perustetta.

En sano, että vika on Korpikoskessa, mutta tässä nyt vedetään taas vähän mutkia suoraksi ja TPS:ää seurana syytetään ilman todisteita. Molempiin suuntiin pitäisi olla avoimin mielin, kun faktoja aiheesta ei oikeastaan ole. Vähän salaliitto meiningiltä jo kuullostaa, että annetaan kuukausi odottaa leikkausta ja uusi valmentaja käskytetään ottamaan Korpikosken C pois rinnasta. Puhumattakaan siitä, että käsketään lääkärin kirjoittaa sairasloma vain sen takia, ettei tarvitse kaveria treeneihin ottaa. Toki jos tämä pitää paikkaansa niin potkut kaikille. Mutta enemmänkin kuulostaa 'flat earth' jutuilta, kun todellisuudelta.

Toki kokonaisuudessaan hämärä juttu ja kokonaisuutta katsellen ei vaikuta hyvältä. Kuka sitten lienee tarinan konna. En usko, että TPS:n johto on tarinan ainut ja suurin konna. Kuten edellisessä viestissä mainittu, niin omakin epäillys on että YT:issä menty henkilökohtaisuuksiin tai sanottu asioita, joita ei pitäisi. Sitä ei mikään tarina sitten kerro, että mitä YT:issä on tapahtunut. Yksi näkemys on se, että Korpikoski asiallisesti puolustanut pelaajiaan niinkuin kapteenina kuuluu. Toinen vaihtoehto on, että Korpikoski on mennyt rajojen yli.

Toki jos Korpikoskea tietoisesti pidetty häkissä huhtikuusta asti, niin onhan sekin väärin. Ihan sama mitä YT:issä tehnyt tai niiden ulkopuolella. Lähinnä koitan tuoda tässä sitä esille, että ei nyt ammuta ketään ilman todisteita. Ei Korpikoskea tai TPS:n johtoa. Toki missään vaiheessa ei ole selvinnyt, että onko väitettyjen "käskyjen" takana Kallio, Urama, hallituksen edustajat vai jokin muu.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@mirasane , erinomaista pohdintaa ja vaikka en mitään mistään tiedäkään, ostan ihan täysin kirjoituksesi, koska olen aika hyvin kartalla siitä, miten hommat kulisseissa toimii. Tai siis toimi ennen. Nythän monessa seurassa yritetään tuoda hommia peräti 2020-luvulle. Mutta suuret ja vanhat laivat eivät käännyt hetkessä ja jokaisessa seurassa on mukana tavalla tai toisella vielä vanhan liiton edustajia, jotka edelleen kuvittelevat, että "maan tapa" on toimia myös moraalittomasti tai kyseenalaisesti, jos se hyödyttää seuroja ja se on ihan ok.

Mä en usko oikeasti sekuntiakaan, että tässä olisi kysymys mistään muusta kuin rahasta. Tai siis, että olisi alunperin ollut. Nythän kysymys lienee jo monesta muustakin asiasta. Jos väite siitä, että Korpikoski on TPS:n toimesta painostettu leikkaukseen, ilman, että sille olisi oikeasti ollut lääketieteellistä perustetta, ollaan oikeasti todella vaarallisella tiellä ja kertoo organisaatiosta kyllä todella paljon. Pelkästään negatiivista ja todella ala-arvoista toimintaa ja toivon todellakin, että Korpikoski katsoo nämä kortit loppuun asti. Buffalo Sabres says hello to TPS Turku!

@jelnausen , tuskin Korpikoski nyt joululomallaan leikkaukseen menee, kun kysymys ei ole mistään henkeä uhkaavasta asiasta. Lisäksi lääkäreillä ja kirurgeilla on aikatauluja, jolloin operaatioita suoritetaan tai he edes ovat tiettyjen lääkäriasemien käytössä ja hekin lomailevat. Korona-aika on varmasti tuonut myös omat haasteensa aikatauluihin ja on mahdollista, että ennen leikkausta on pitänyt toimittaa x määrä negatiivisia koronatestituloksia, olla kuplassa varmuuden vuoksi tms., jolloin näihin on palanut aikaa. Mielestäni tammikuu kuulostaa ihan loogiselta ajankohdalta aikajana ja vammanlaatu huomioiden.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Vaikken seuraa ainakin erään täällä kirjoittavan spekulaation vastaisesti edustakaan, uskoisin olevani edes jotenkin käryllä, jos asiat olisivat noin synkästi kuin arvon @mirasane kirjoitti. No, aika näyttää.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Hyvä esimerkki nähtiin NHL:ssä, missä Nikita Kutserov joutui vastaavan lonkkavaivan takia sairauslomalle syyskuussa. Hän ei pelannut yhtään runkosarjaottelua, mutta hänet tuotiin kokoonpanoon pudotuspeleissä, ja hän johti joukkueen Stanley Cup -voittoon joukkueen parhaana pistemiehenä. Kun kyseessä on joukkueen kirkkain tähti ja keulakuva, niin juuri noin silloin toimitaan.
Hyvä kirjoitus, kiitos siitä! Puututaan nyt kuitenkin tuohon huonoon esimerkkiin Kucherovista. Nikita on kuitenkin melkoisesti Korpparia nuorempi ja pelikunto olisi ollut jo melkoisesti ennen pleijareiden alkua käsillä. IR-listalla pysyminen kuitenkin vapautti Tampan tekemään hankintoja mm. Savardin muodossa ja lopulta tuoden Kucherovin sekä Stamkosin kokoonpanoon vaikkeivät palkkakaton myötä olisi saaneet runkosarjassa pelata. Hedmanin kanssa käytetään samaa ensi kaudelMutta se tästä porsaanreiästä säännöissä.

Lonkkavaivoista toipuminen on hyvin yksilöllistä. Joskus ne saadaan kuntoon, välillä taas lopettavat uria.
Jos kohtelu on näin aukotonta ja yksipuolista niin miksei kukaan jo vuosi sitten puuttunut asiaan? Olisiko pelaajat pysyneet yhdessä linjassa hiljaa koetusta ja minkä takia?
Miksi Lajunen haluaisi jatkon Turkuun kun näkee miten organisaatio kohtelee konkareita?
Miksei Korpikosken agentuuri puuttunut tähän ja miksi kaikkialla ollaan hiljaa, kunnes keltainen lehdistö kertoo miten ongelmallisessa tilanteessa ollaan? Sen jälkeen tietäjiä on alkanut tippumaan joka suunnasta, hullummaksi muuttuu päivä päivältä kun kuuntelee huhuja jotka muuttuvat todeksi.
Kaikki Turussa vaikuttavat jääkiekkoilijatkin ovat hiljaa vaikka luulisi faktojen olevan tiedossa. Jopa Ika Lehkonen on turpa kiinni.

Asia ei ole ihan näin yksioikoinen kuin täällä annetaan ymmärtää.
Ja kaikista villeimpiä huhuja voidaan vielä hautoa.

terveisin Jonne Virtanen ja Helvetin Enkelit
 
Finlandi_36

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se mikä hieman ihmetyttää, että kun on kerrottu, että Korpikoski on suljettu edustusjoukkueen toiminnasta marraskuussa, niin miksi hän oli mukana kauden avauspäivinä, kun suoritettiin testejä ja muita? Ja ainakin videon perusteella varsin hyväntuulisena.
Ihan mielenkiinnosta kysyn että missä videossa? En itse meinaan löytänyt ainakaan nopealla vilkaisulla Korpikoskea.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
@mirasane , erinomaista pohdintaa ja vaikka en mitään mistään tiedäkään, ostan ihan täysin kirjoituksesi, koska olen aika hyvin kartalla siitä, miten hommat kulisseissa toimii. Tai siis toimi ennen. Nythän monessa seurassa yritetään tuoda hommia peräti 2020-luvulle. Mutta suuret ja vanhat laivat eivät käännyt hetkessä ja jokaisessa seurassa on mukana tavalla tai toisella vielä vanhan liiton edustajia, jotka edelleen kuvittelevat, että "maan tapa" on toimia myös moraalittomasti tai kyseenalaisesti, jos se hyödyttää seuroja ja se on ihan ok.

Mä en usko oikeasti sekuntiakaan, että tässä olisi kysymys mistään muusta kuin rahasta. Tai siis, että olisi alunperin ollut. Nythän kysymys lienee jo monesta muustakin asiasta. Jos väite siitä, että Korpikoski on TPS:n toimesta painostettu leikkaukseen, ilman, että sille olisi oikeasti ollut lääketieteellistä perustetta, ollaan oikeasti todella vaarallisella tiellä ja kertoo organisaatiosta kyllä todella paljon. Pelkästään negatiivista ja todella ala-arvoista toimintaa ja toivon todellakin, että Korpikoski katsoo nämä kortit loppuun asti. Buffalo Sabres says hello to TPS Turku!

@jelnausen , tuskin Korpikoski nyt joululomallaan leikkaukseen menee, kun kysymys ei ole mistään henkeä uhkaavasta asiasta. Lisäksi lääkäreillä ja kirurgeilla on aikatauluja, jolloin operaatioita suoritetaan tai he edes ovat tiettyjen lääkäriasemien käytössä ja hekin lomailevat. Korona-aika on varmasti tuonut myös omat haasteensa aikatauluihin ja on mahdollista, että ennen leikkausta on pitänyt toimittaa x määrä negatiivisia koronatestituloksia, olla kuplassa varmuuden vuoksi tms., jolloin näihin on palanut aikaa. Mielestäni tammikuu kuulostaa ihan loogiselta ajankohdalta aikajana ja vammanlaatu huomioiden.

Miksi ihmeessä ammattiurheilija ei menisi joululomallaan leikkaukseen? Sekä joululoma tuskin alkaa, kun pelejäkin on. Eiköhän ammattimies mene heti leikkaukseen, jos tarve todetaan. TPS:llä myös Terveystalo kumppanina, joten en usko että sieltä sanotaan "katotaan kuukauden päästä, jos aikoja on. Toki mahdollista, että korona tuonut haasteita aikatauluihin yms. Mutta uskoisin, että jos TPS:n pelaajalla on leikkaushoitoa tarviva vamma, niin aika löytyy viikossa. Miksi leikkaukseen mennessä pitäisi olla enemmän kuplassa kuin liigatoiminnassa? En tosin koronan aikana leikkauksessa ole ollut, mutta vaikea uskoa että ainakaan yhtä testiä enempää tarvitaan, jos sitäkään. Tai minkäänlaista kuplaa. Testin tuloksenhan saa kuudessa tunnissa.

Kyllähän yleensä ammattiurheilijat menee heti leikkaukseen, kun mahdollista. Jalkapallon EM-kisoissakin kaveri loukkaantu ja oliko peräti seuraavana päivänä leikkaus jo Turussa. Ja parin päivän päästä oli jo kisoissa kannustamassa joukkuetta. Toki nimi selässä ja rahatukko muuttavat tilannetta. Mutta en usko sitä, että korona viivästyttää TPS:n pelaajan leikkausta kuukaudella kesken kauden tai mahdollinen joululoma.

Sitten aikaisempaan juttuun. Eikös Buffalossa mee nimenomaan niinpäin, ettei suostuta leikkaamaan. Turussahan huhujen mukaan pakotettiin leikkaukseen. Ja uutisten perusteella terveydellinen syy nimenomana oli leikkaukselle. Ei missään ole sanottu, ettei Korpikoskea olisi tarvinnut leikata. Suora lainaus IL:n uutisesta : "Joulukuussa häntä hoitava lääkäri totesi, että Korpikosken lonkka on leikattava. Leikkausta suunniteltiin tammikuulle mikäli lonkka ei kestäisi pelaamista." Tosta päätellen lonkka ei kestänyt pelaamista, joten se leikattiin tammikuussa, kuten suunnitelma oli.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tämä on sotkuinen vyyhti ja omien tietojeni mukaan tarinan konna on nimenomaan TPS-johto, eikä suurin osa siitä likavedestä ole edes tullut julkisuuteen.
Loistava teksti!

Joskin pari (lähes mitätöntä) asiavirhettä oli päässyt putkahtamaan joukkoon.

2. Toipuminen ja paluu kaukaloon
Ja kyse olisi ollut pelituntumasta, olisi Korpikoski voitu lainata vaikka Mestikseen hakemaan sellaista, jos jostain syystä ei uskota, että tunnollisena treenaajana tunnetulla yli 600 NHL-ottelun konkarilla ei olisi peli tarpeeksi selkärangassa.
Ei kai huhtikuussa 2020 olisi enää voinut pelaajaa lainata Mestikseen? Siirtorajahan oli... no koska se nyt oli, mutta joka tapauksessa paljon aiemmin kuin Korpikosken kontaktikielto päättyi.

3. Vaikutukset joukkuehenkeen
Pelaajat siis tiesivät Korpikosken olevan jo täysin terve. Lopulta ennen finaalisarjaa pelaajat itse vetosivat joukkueenjohtoon Korpikosken ottamisesta mukaan, mutta tuota vetoomusta ei noteerattu millään tavalla.
IL:n jutun mukaan pelaajat vetosivat valmennusjohtoon - eivät joukkueenjohtoon.

"Pelaajat kääntyivät ennen kevään finaalisarjaa valmennusjohdon puoleen ja vaativat, että Korpikoski tulee ottaa takaisin pelaamaan.
- - -
– Pyysimme, että Korpikoski saisi pelata, koska tiesimme, että hän olisi auttanut meitä pelillisesti ja psykologisesti. Hän olisi ollut meille ase (Lukkoa vastaan). Ja sitten vastaus, on ettei hän tule edes treeneihin, eräs pelaaja ihmettelee.
"

Siis valmennusjohdon vastaus ihmetteleville pelaajille oli, että Korpikoski ei tule edes treeneihin. Tämä tosiaan antaa kuvan, että käsky oli tullut ylempää. Sinisilmäisesti voisi ajatella, että käsky on tullut terveydellisistä syistä. Ei haluttu ottaa pienintäkään riskiä, että pelaavan ryhmän "ulkopuolelta" olisi tullut joku mahdollisesti tuomaan tartuntoja. Jep, erittäin kaukaa haettua, mutta periaatteessa mahdollista. Vai?

Tämä syksy:
- Korpikoski on sairauslomalla, mutta missään ei ole kerrottu, että hän olisi loukkaantunut. Onko tuo ollut vain tapa saada terve mies pidettyä pois kokoonpanosta?
Mä alkaisin panostaa aika isosti tälle.

Eihän siellä oikeasti tarvitse edes olla taustalla mitään lääkärin myöntämää sairauslomaa. Virallista lääkärintodistusta ei yksikään meistä tule koskaan näkemään. Onko sellaista olemassakaan? Se on yksi johonkin kotisivuille kirjoitettu lause, jossa Korpikosken todetaan olevan sairauslomalla 12.09.2021 saakka. Tämähän voi olla ihan Korpikosken ja TPS-johdon yhdessä muotoilema ulostulo. Parempihan tällainen "keksittykin sairausloma" on kuin vaikka mitä tehtiin Jonne Virtasen kohdalla.

02.09.2019 - TPS: TIEDOTE: HC TPS on vapauttanut hyökkääjä Jonne Virtasen toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta
"Asia käsitellään seuran sisäisesti."

Tästä tiedotteesta nousi hirvittävä paskamyrsky eikä juttua pystytty hoitamaan vain seuran sisäisesti. Olisiko tästä otettu jotain opiksi? Kuinka kaukaa haettua on, että Lauri Korpikosken "sairausloma" olisi voitu julkaista vastaavalla tiedotteella?

30.07.2021 - TPS: TIEDOTE: HC TPS on vapauttanut hyökkääjä Lauri Korpikosken toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta
"Asia käsitellään seuran sisäisesti."

Periaatehan on aivan sama kuin Jonne Virtasen tapauksessa. Jos/kun Lauri Korpikoskea ei olisi näkynyt jääharjoittelun alettua tai viimeistään Pitsiturnauksessa, olisi media (ja kannattajat) ruvennut oikeasti kyselemään Korpikosken perään. Nyt yhdellä "sivulauseella" kuitataan Korpikoski sairauslomalle 12.09.2021 saakka. Toimii täydellisenä suojaverhona jonkun asian hoitamiseksi seuran sisäisesti.

Tämä syksy:
- Uusi kapteenisto nimettiin. Tänä vuonna pelaajat eivät saaneet enää äänestää kapteenia, vaan valmennus valitsi kapteeniston. Tämä lienee tehty vain siksi, että Korpikosken jo kerran valinneet pelaajat olisivat luultavasti äänestäneet hänet jälleen kapteeniksi tai kapteenistoon.
Tai sitten päävalmentaja Jussi Ahokkaalla on erilaiset metodit valita joukkueensa kapteenisto kuin Raimo Helmisellä. Oikeastaan KOK-puolelta voisi saada selville, millä tavalla Ahokkaan alaisuudessa KooKoo-kapteenisto valittiin (pelaajat?/valmennus?).

Tämä syksy:
- Korpikosken sairausloma loppuu 12.9. CHL-kokoonpanot julkistettiin muutama päivä sitten, eikä TPS nimennyt Korpkikoskea CHL-kokoonpanoonsa, vaikka CHL-runkosarjaa pelataan vielä lokakuun puolivälissä. TPS-johto on siis varma, ettei Korpikoski tule joukkueessa pelaamaan. Tämä taas todistaa sitä, että kyse ei ole pelaajan terveydestä vaan yrityksestä savustaa sopimuksenalainen pelaaja ulos.
Tämä taas ei pidä paikkaansa lainkaan!

Kirjoitin edellisessä viestissäni CHL:n sääntöjä. TPS:n ilmoitetun rosterin koko on tällä hetkellä 26+3. TPS voi koska tahansa (vähintään 24 tuntia ennen seuraavan CHL-ottelun alkua) lisätä kaksi kenttäpelaajaa rosteriinsa. CHL:n lohkovaiheessa rosterin maksimikoko on 28+3. CHL:n "siirtoikkuna" aukeaa 13.09.2021 - juuri sopivasti päivä sen jälkeen, kun Korpikosken sairausloma päättyy. Tällöin joukkuetta voidaan jälleen täydentää. Lohkovaiheen jälkeen CHL-rosteri voi olla maksimissaan 32+4.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
YLEn sivuilta muuten löytyi pikku-uutinen Korpikosken joulukuusta 2020.

18.12.2020 - YLE: TPS:n kapteeni Lauri Korpikoski sivussa ainakin tammikuulle
"Jääkiekon SM-liigajoukkue TPS:n kapteeni Lauri Korpikoski on kaukaloista sivussa ainakin vuoden loppuun loukkaantumisen takia. Turkulaisseura tviittasi perjantaina, että Korpikosken "tilannetta päivitetään tammikuun alussa".

Hyökkääjä Korpikoski on pelannut tällä kaudella jääkiekkoliigassa 18 ottelussa, joissa hän on kerännyt tehopisteet 4+13=17.

Korpikoski oli sivussa TPS:n keskiviikon ottelusta Pelicansia vastaan. Koska Liiga oli koronaviruksen takia keskeytyksissä pari viikkoa, Korpikoski ei pelaa joulukuussa yhtään ottelua.
"

Jutun mukaan TPS on ilmoittanut Korpikosken poissaolosta ainoastaan Twitterissä. Eikö kapteenin poissaolo ole niin merkittävä, että siitä voitaisiin ilmoittaa oikein seuran kotisivuilla? Viime viikolla tässäkin ketjussa (?) taisi olla jotain mutinaa siitä, että kyllähän se nyt riittää, kun seura on kerran ilmoittanut Korpikosken olevan sairauslomalla 12.09.2021. Ei sitä poissaoloa tarvitse jokaiseen matsiennakkoon yms. laittaa. Eikö?

Mielestäni tämä YLEn pikku-uutinen on hemmetin hyvä esimerkki siitä, kuinka nuo Twitter-ilmoitukset menevät suurimmalta osalta kannattajista täysin ohitse. Vai oliko joku täällä tietoinen, että TPS ihan oikeasti joulukuussa 2020 ilmoitti Korpikosken olevan poissa pelaavasta kokoonpanosta loukkaantumisen takia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös