Päivitelläänpäs tännekin tilannetta, kun kuitenkin kuumeisesti olette asiaa miettineet!
Tilanne pysyi tuossa pitkään samana, mitä nyt anoppi laittoi viestiä vähän väliä että voisitteko tuoda lapset käymään, laittakaa kuvia ja blaa blaa blaa. Näissä meillä oli iso näkemysero vaimon kanssa, minä olin sitä mieltä että viesteihin ei tule vastata mitenkään, mutta vaimo taas halusi vastata.
Ja hiljalleen huomasin, että tämä asia luikertelee meidän keskusteluihin tämän tästä, esimerkiksi jos meillä oli tarkoituksena viettää mukava ilta, saattoi tämä aihe pilata illan täysin.
Anopin sisko tuli yhtäkkiä käymään meillä, on onneksi aivan mahtava tyyppi, ja oli kauhuissaan kun kerrottiin että mikä on homman nimi. Hän sitten kysyi, että onko asioita mahdollista korjata. Vaimoni vastasi että on, jos saadaan anteeksipyyntö. Minä en sanonut mitään, olin yllättynyt vaimoni kommentista, mutta annoin asian olla.
Minä sitten nostin asiaa esille sillä kulmalla, että tähän pitää nyt saada päätös. On se sitten mikä tahansa, mutta tämä tilanne on sietämätön. Kerroin oman kantani, että minä en sinne tule, enkä halua heitä nähdä, mutta en myöskään jaksa tämmöistä häröpalloa, mikä roikkuu meidän välissä loputtomiin. Vaimo laittoi sitten äidilleen ukaasin miljoonannen kerran, ja sieltä tuli anteeksipyyntö. Tekstiviestinä.
Tästä se riemu sitten repesi, minä olin että eihän tuo nyt vittu ole anteeksipyyntö, ja vaimo oli taas että on se parempi kun ei mitään. Ensimmäistä kertaa otettiin asiasta yhteen, ja näytti että kaikesta huolimatta ollaan kuitenkin eri puolilla viivaa tässä asiassa.
Vaimo sitten soitti äidilleen, ja sanoi että hän haluaa jutella tästä asiasta. Että miksi tähän pisteeseen on menty, ja miksi heidän käytöksensä on aivan perseestä. Appiukko oli sitten oma itsensä, ja oli tullut raivoamaan siihen puhelimeen että mitä sinä tyttö siellä mussutat, nyt ne lapset tänne ja sietäisit hävetä.
Tämähän sitten aiheutti uutta keskustelua, kun minä sanoin suoraan että eihän ne ole pahoillaan mistään, ja tuo puhelu jos mikä todistaa sen. Vaimolla nousi kuitenkin se lapsenusko esille, ja hän ajatteli että kyllä ne on, ne ei vaan osaa käsitellä asiaa. Ja jälleen me otamme yhteen vaimon kanssa.
Noh, vaimo sitten sopi että äitinsä tulee yksin käymään meidän pihalla, lapset on minun kanssa muualla, ettei muksuja sekoiteta tähän asiaan yhtään enempää. Vaimo oli käskenyt äitinsä olla kerrankin hiljaa, ja sanonut häntä vuosia vaivanneet asiat. Ja lopuksi vaimo oli sanonut, että hänestä on parempi ettei olla tekemisissä, te olette aikanaan aiheuttanut minulle niin paljon paskaa oloa, etten jaksa enää sitä. Ja nyt te aiheutatte minun perheelle paskaa oloa, että tämä ketju menee poikki nyt. Anoppi oli ollut aivan mietaana, ja vaimo oli ollut täysin tilanteen päällä. Ei huutoa, ei uhkailua, rauhallisesti oli kertonut oman kantansa, eikä anopilla ollut mitään mihin tarttua.
Kysyin vaimolta, että mikä saisi hänet sitten tuohon päätökseen, kun minä olin siinä uskossa että hän haluaa korjata välejä. Sanoi että kun äiti astui autosta ulos, hän tajusi että ei saatana, tuon ihmisen takia hänen aviomiehensä ja lapsensa ovat evakossa. Että nuo ihmiset ei tuo mitään hyvää minun elämään, kun taas me ollaan hänelle kaikki. Että valinta oli aika helppo siinä tilanteessa. Mutta se vaati sen, että hän sai kohdata äitinsä kasvotusten, ja sai kerrankin olla se joka keskustelua vei.
Että nyt tuntuu oikeasti siltä, että tämä asia on selätetty. Melkoiset puoli vuotta takana, ei voi muuta sanoa.