Lapsettomuus

[Haamu]

Vi*tu, en tiedä kenelle pitäisi avautua niin avaudutaan sitten Jatkoajassa ja suomalaiseen tapaan muutaman oluen jälkeen tottakai.

Ollaan vaimon kanssa yritetty nyt aika tarkaan vuosi jo lisääntyä, mutta ei vaan tärppää. Kaksi viikkoa sitten sisko ilmoitti raskaudestaan
ja juuri sain tekstiviestin velipojalta että poika tuli. Vaikea arvata mikä on suvussa puheenaihe seuraavat x-kuukautta. Eikä siinä mitään, yhdyn tuoreiden
äitien ja isien iloon 100%. Vaimolla tilanne ei ole yhtä hyvä. Masennus valtaa alaa yhä enemmän, lause " Miksi ei meille" toistuu yhä useimmin. Laboratorioon on aika varattu ensi-viikolle, jotta saadaan selvyys ampuuko sivulle kirjoittanut ns. räkäpäitä. Tämän jälkeen olisi vuorossa lääkäriaika, jotta saataisiin vaimolle hormoonopilleriä, edellyttäen tietysti ettei meikäläisen ruudin ole sitä ennen todettu olevan märkää. Tähän kun lisää esim. tämän päivän lehdessä (iltasanomat?) olleen jutun äidistä joka poltti lapsensa, niin väkisinkin
huomaa ajattelevansa että "vittu, miksei meille!?". Olisin täysin vakuuttunut, että niin minulla kuin vaimollanikin olisi annettavaa lapselle...

Tällä hetkellä mennään periaattella "mikä ei tapa, se vituttaa ja vahvistaa" ja tätä olen koittanut tarjota vaimollekin. En välttämättä ole täysin onnistunut...

Onkos Jatkoajassa kohtalontovereita?

Nyt pari olutta lisää ja Opeth kovemmalle kuulokkeissa.

Editoidaan sitten aamulla.

 

[ELÄKELÄINEN]

Muutama vuosi meni ihmetellessä aikanaan.Ei toi 1 vuosi näytä pahalta,jos yhtään lohduttaa.

 

[Haamu]

Muutama vuosi meni ihmetellessä aikanaan.Ei toi 1 vuosi näytä pahalta,jos yhtään lohduttaa.

Juu, ei kirvestä kaivoon ole heitetty. Mitä olen antanut itseni ymmärtää, niin ei tuo yksi vuosi tosiaan ole vielä välttämättä hirveän pitkä aika, mutta siltä se tuntuu. Varsinkin kun ympärillä porukka tuntuu sikiävän periaattelle "no ei me kyllä vielä ois ehkä haluttu, mut näytti tärppäävän het' ekalla, heh heh. Tossa on ultra kuvia muuten jos kiinnostaa".

 

[repe_joke]

Isoveli vaimoineen yritti 2 vuotta ennen kun tärppäs. Ehkäisypillerit oli pistänyt veljen vaimolta hormonit kait niin sekaisin.
Nyt heillä on 2 lasta, tyttö ja poika, ja pillereitä ei kuulemma ole syöty. Toinen lapsi lähti aluilleen parin kuukauden yrittämisen jälkeen.

Noita pillereitä jos on käyttänyt, niin taitaa olla todella yksilöllistä milloinka nainen voi tulla taas raskaaksi. Joillakin kestää yhden kuukautiskierron joillakin vuoden.
Pikkusiskolla meni muuten myös aika tarkkaan vuosi pillereiden lopettamisen jälkeen, ennen kun tuli raskaaksi. No sitten vielä tuli ekalla kerralla keskenmeno, mutta nyt toinen raskaus on tainnut edetä jo yli puolenvälin.

Tsemppiä vaan, ja onnea lapsen tekoon. Kyllä se vielä tärppää!

 

[Haamu]

...

Tsemppiä vaan, ja onnea lapsen tekoon. Kyllä se vielä tärppää!

Kiitoksia vaan.

Pääsi tilanne yllättämään vähän puun takaa. Meikäläinen kun ollut naivistisessa uskossa että kun nainen lopettaa pilleireiden syönnin niin tärppää samantien. Jep jep. Herätys todellisuuten on ollut opettava.

 

[Ted Raikas]

Eikös se mene niin, että silloin kun lasta yrittää, niin sitä ei tule ja sitten taas kun ei yritä...

Nimim. "Vahinko"

P.S. Ainakin uskoisin olevani sellainen, varma en voi olla.

P.P.S. Ja ei voisi vähempää kiinnostaa, olenko vai enkö ole!

 

[Ambi]

Ehkäisypillerit oli pistänyt veljen vaimolta hormonit kait niin sekaisin.

E-pillereistä sen verran, niiden käytön alottaminen ja lopettaminen on aika rankkaa elimistölle sikäli että hormonitasapainon palautuminen "normaalitilaan" voi kestää pitkäänkin, jos yhtään lohduttaa, se on ihan hyvä asia että elimistö niinsanotusti suojelee kantajaansa eikä tule raskaaksi ennen kuin elimistö on tarpeeksi tasapainoinen ja hyvävointinen kestääkseen sen. Tsemppiä molemmille.

 

[Cosmo]

Jep, hyvä ystäväni koitteli kersaa myös tovin ("aloituksesta" synnytykseen meni oisko 3-4 vuotta). Mimmi sai kallista ja pitkää hormonihoitoa ja sitten vihdoin natsasi ja oitis kaksoset. No ei siinä mitään, mutta aikoja synnytyksen jälkeen kun kaveri ekan kerran sai vahingossa pildeä muijaltansa, niin taas nousi maha pystyyn. Siis laakista ja ilman mitään hoitoja tai muita virittelyjä. Kuulostaa joltain sunnuntai-iltapäivän draamalta, mutta elämä on.

 

[Lapanen]

Tuttavapariskunta yritti raivokkaasti 'bout kymmenen vuotta. Eivät edes sortuneet hormoni- jne-hoitoihin.

Ja napsahtihan se sitten lopulta...

Ekaan viiteen vuoteen ei kuulemma kannata kummemmin edes ahdistua koko asiasta.



p.s. Vääräleuoille tiedoksi, että postimies, talonmies, putkimies, nokikolari, haikara jne eivät vaikuttaneet asioiden kulkuun.

 

[tonderi]

Tuttava pariskunnalla oli saman tyyllinen ongelma. Halusivat kovasti lasta, mutta kun natsannut niin ei natsannut hieman arkailen he kääntyivät lääkärin puoleen joka määräsi heidät samanlaisiin tutkimuksiin mihin te olette menossa. Tutkimuksissa selvisi, että miehellä oli jostain syistä räkäpäät piipussa. Lääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa adoption tai keinohedelmöityksen. Hetken mietittyään paristunta päätti ryhtyä keinohedelmöitykseen.

Nainen aloitti hemmetin rankat hormooni hoidot, jotta saataisiin mahdollisimman paljon munasoluja talteen. Samaan aikaan, kun naisen munasolut kerättiin yksi kerrallaan talteen mies sai runkata purkkiin.
Purkki vietiin laboratorioon, jossa eriteltiin kuolleet ja aktiiviset siittiöt. Näistä aktiivisista siittiöistä osa pistettiin pakastimeen munasolujen kanssa odottomaan seuraavaa kertaa.

lääkärit hoitivat täysin tieteellisesti kahden munasolun hedelmöityksen. Sen jälkeen kun alkiot olivat kasvaneet laboratoriossa tarpeeksi kauan uskalleettiin alkiot siirtää naisen kohtuun kasvamaan. Raskaus eteni joten kuten normaalisti.

Loppu hyvin kaikki hyvin tällä hetkellä heillä on terve poika.

Tarkoitus ei ollut masentaa vaan kannustaa vain yrittämään.

 

[Haamu]

<avautuminen>

Paskintahan tässä meidän tilanteessa on meneminen vanhenpien / sukulaisten luokse. Me asutaan vaimon kanssa täällä muun suvun melkein päivittäisen yhteyden pidon ulkopuolella, tarkottaen että käymme meikäläisen kotitanhuvilla n. kerran kahteen / kolmeen kuukauteen. Meikän 30 v. synttärit on kohta puoleen ja pitäisi lähteä kotipuoleen syömään kakkua ja juhlistamaan tapahtumaa. Kenelläkän muulla ei ole tietoa mikä meidän tilanne on (= ei onnaa lapsen teko).

Tietäähän sen mitä siitä seuraa. Kaurismäelle elokuvakässäri.

Vietetään Haamun 30 v. synttäreitä ja uuden sukupolven syntymisjuhlia. Haamun sisko&veli&porukat on ihan täpinöissään tulleesta/tulevasta bambiinosta. Haamu vetää pari konjamiinia liikaa ja avautuu. Hiljaisuus. Vaivautuminen. Ja vittu kun minä en halua kenenkään ilon tiellä olla vähääkään.

Pitäkää tunkkinne, perkele.

Juu, jos ihan kahvit juotas synttäreitten kunniaksi.

<end/avautuminen>

 

[Jymäkkä]

Onkos Jatkoajassa kohtalontovereita?

Meillä meni yrittäessä neljä vuotta,sisältäen hormonihoidot ja nuo koeputkihedelmöitykset.Hoidot kokeneena voin sanoa,että ne ovat henkisesti yllättävän rankkoja.Silloin niissä yrityksissä on aina niin paljon pelissä,että pudotaan aika korkealta,jos ei tärppääkään.Näin varsinkin naisille,joille nuo hormonit voivat aiheuttaa muutenkin aika hurjia mielialan vaihteluita.

No,mikään ei lopulta tepsinyt,eikä mitään selkeää syytäkään löytynyt.Päätettiin unohtaa koko juttu ja aloimme suunnitella adoptiota.Emme toki lopettaneet "aviollisten velvollisuuksien" säntillistä suorittamista,ja kuinka ollakaan,meillä tärppäsi aika pian sen jälkeen,kun olimme lakanneet toden teolla yrittämisen.Adoptiopaperit ehdimme laittaa vetämään,mutta sitä projektia ei sitten tarvinnut sen pitemmälle jatkaa.Varmaan asiaan vaikutti se kovan yrittämisen tuoman stressin poistuminen,eli psykologisilla syillä on näissä hommissa iso merkitys.Mutta toisaalta ensimmäiset pari vuotta menimme lähinnä tulkoon jos on tullakseen periaatteella ilman sen kummempaa stressiä,joten minulla ei ole oikeastaan hajuakaan siitä,miksei meillä tärpännyt.Ja näin se taitaa kehittyneestä lääketieteestä ja hoidoista huolimatta edelleen useimpien kohdalla olla.Joitain mahdollisia syitä lääkärit meille kertoivat,mutta mitään varmaa eivät osanneet sanoa.

Ja kun ensimmäinen saatiin aikaiseksi,niin toinenhan lähti alulle jo lähes heti kun se ensimmäisen synnytyksen jälkeen vain oli mahdollista.Tarinan opetus on kai se,että jaksakaa yrittää.Useimmilla se ennen pitkää onnistuu.

 

[redcat]

Haamun ja emännän ei pitäisi ihan vielä huolestua, sillä olette (ilmeisesti) vielä siinä iässä, että kaikki on vielä mahdollista. Toista olisi, jos olisitte kymmenen vuotta vanhempia.

Allekirjoittanut jää todennäköisesti lapsettomaksi, sillä kohtasimme emännän kanssa toisemme vasta iältämme 35-vuotiaina (nyt olemme jo päälle 40:n). Alussa ei halunnut hätiköidä, vaan tutustua toiseen ensin paremmin. Kun huomasimme, että jutustamme tuleekin jotain pysyvämpää, niin siinä vaiheessa olikin biologinen tilanne jo mennyt kohdaltamme ohi. Valitettavaa sinällään, mutta kaikkien kohdalla ei vain mene niinkuin haluaisi menevän.

Asiaa liipaten... muuan naispuolinen kaverini oli hieman samanlaisessa tilanteessa taannoin, mutta kun oli jo miehensä kanssa toivosta luopumassa, niin sittenpä napsahti. Niinpä hän sitten 37-vuotiaana synnytti terveen tytön. Tämä kaveri totesi aika osuvasti, että "väkisin nysväämisestä ei tule lasta eikä paskaakaan". Eli kuten pari muutakin kirjoittajaa on kirjoittanut, niin stressi vaikuttaa siinäkin hommassa.

 

[Isorumailkeä]

Täältä kättä ylös kohtalotoveruuden merkiksi. Ja uskokaa pois, meitä on yllättävänkin paljon.

Muutama vuosi on ravattu erilaisissa hoidoissa eikä loppua näy. Välillä vituttaa enemmän, välillä vähemmän. Tahtoo vaan tuo vaimoni ottaa nämä epäonnistumiset melko raskaasti. Eipä silti, onhan se itsellekin välillä raskasta. Varsinkin kun mitään ns. fyysistä estettä lääkärit eivät ole löytäneet. Ja tutkittu on about kaikki mahdollinen.

Kaikkein eniten ketuttaa juuri siinä vaiheessa kun käydään sukuloimassa ja väki kyselee: "Nooh, jokos teillä on pulla uunissa? Alkaisi olla jo vähän aika". Just joo... niin varmaan onkin. Parhaassa tapauksessa joku neropatti sanoo, että eihän siinä mitään ongelmaa ole; ei muuta kuin petihommiin siitä. Pariin kertaan on ns. sivistymätön avautuminen ollut melko hilkulla.

Ja voitte uskoa, että yritetty on. Perinteisellä keinolla luonnollisesti eniten, koska se on kuitenkin miellyttävin tapa. Muutaman kerran on yritetty mikrohedelmöitystä nollatuloksella.

Lääkäri-, lääke- ja hoitokulut ovat vaan melko kovat yksityisellä puolella. Parin viime vuoden aikana on rahaa palanut aika reilusti. Viiden tonnin jälkeen lopetin laskemisen. Onneksi se on kuitenkin vain rahaa. Ja niin kauan kuin rahaa/töitä riittää ja muuten toivoa on, niin kauan yritetään. Kunnalliselle puolelle en enää halua. Jonot on ihan älyttömät ja henkilökunta suhtautuu tosi alentuvasti eikä heitä juuri tunnu kiinnostavan toisten ongelmat. Kunnallisella puolella ehdin jo avautuakin sen verran, että saattaa olla, että emme välttämättä ole kovin tervetulleita sinne. Yksityisellä puolella on ollut todella miellyttävää asioida (sikäli kuin tässä yhteydessä asiointi nyt yleensä mukavaa on).

Vielä en ole menettänyt toivoani. Kaikille muillekin lapsettomuusongelmasta kärsiville haluan toivottaa voimia ja jaksamista. Välillä on helvetin raskasta, mutta jaksakaa uskoa ja toivoa, niin minäkin jaksan. Onneksi molempien vanhemmat ja parhaat ystävät ovat suhtautuneet tosi kannustavasti.

Jos joku haluaa kysellä jotain aiheeseen liittyen, niin vastaan jos osaan. Joko palstalla tai YV:llä.

 

[Ted Raikas]

Allekirjoittanut jää todennäköisesti lapsettomaksi, sillä kohtasimme emännän kanssa toisemme vasta iältämme 35-vuotiaina (nyt olemme jo päälle 40:n). Alussa ei halunnut hätiköidä, vaan tutustua toiseen ensin paremmin. Kun huomasimme, että jutustamme tuleekin jotain pysyvämpää, niin siinä vaiheessa olikin biologinen tilanne jo mennyt kohdaltamme ohi. Valitettavaa sinällään, mutta kaikkien kohdalla ei vain mene niinkuin haluaisi menevän.

No kyllähän lapsia nyt saa siltikin. Adoptointi esim. voisi olla hyvä juttu ja melkeinpä, jos ei ole juuri pakko saada geneettistä jälkeläistä (vaikka pystyisikin), suosisinkin adoptiota ennemmin. Ainakin yksi jo valmiiksi syntynyt penska saisi jostain kodin itselleen.

Sitten toinen vaihtoehto on se, että sinulla varmasti vielä keulii, eli sovitte vaimon kanssa, että lasket solusi johonkin toiseen naiseen ja tämä pyöräyttää teille kersan. On sillä ainaskin toisen vanhemman geenit sitten.

 

[kissankarva]

Sitten toinen vaihtoehto on se, että sinulla varmasti vielä keulii, eli sovitte vaimon kanssa, että lasket solusi johonkin toiseen naiseen ja tämä pyöräyttää teille kersan. On sillä ainaskin toisen vanhemman geenit sitten.

Niin. Ja jos selviää joskus tulevaisuudessa, että sinä ammut räkäpäitä, sinulle on varmaan ihan ok että joku hedelmällinen uros paukauttaa vaimosi paksuksi.
Uskoisin että sä et ollut kovin tosissasi tuon heiton kanssa..? Mutta jos mä haluaisin lapsen, mä haluaisin lapsen nimenomaan mieheni kanssa, enkä kenen tahansa siitoskykyisen kanssa. Tiedä sitten miten tärkeää se kenellekin on.

Älkääkä lannistuko, mun kaveri pyöräytti kuukausi sitten terveen poikavauvan ja täytti itse siihen samaan syssyyn 40 v. Ihan luomusti tehty, vaikka ei heti tärpännytkään ja yksi keskenmeno tuli.

 

[1900]

Elä nyt mies vuoden jälkeen hermostu. Tässä ollaan yli kymmenen vuotta mukulaa yritetty kaikilla mahdollisilla hoidoilla asennoista ja kuunkierroista puhumattakaan, mutta kun ei niin ei.

Sitä pitää vaan iloita muista asioista ja osallistua sisarusten lasten kasvatustalkoisiin, ei siinä sen kummempaa. Ja jää ainakin fyrkkaa matkusteluun sun muuhun, jos se lohduttaa.

 

[duud]

Vi*tu, en tiedä kenelle pitäisi avautua niin avaudutaan sitten Jatkoajassa ja suomalaiseen tapaan muutaman oluen jälkeen tottakai.

Ollaan vaimon kanssa yritetty nyt aika tarkaan vuosi jo lisääntyä, mutta ei vaan tärppää. Kaksi viikkoa sitten sisko ilmoitti raskaudestaan
ja juuri sain tekstiviestin velipojalta että poika tuli. Vaikea arvata mikä on suvussa puheenaihe seuraavat x-kuukautta. Eikä siinä mitään, yhdyn tuoreiden
äitien ja isien iloon 100%. Vaimolla tilanne ei ole yhtä hyvä. Masennus valtaa alaa yhä enemmän, lause " Miksi ei meille" toistuu yhä useimmin. Laboratorioon on aika varattu ensi-viikolle, jotta saadaan selvyys ampuuko sivulle kirjoittanut ns. räkäpäitä. Tämän jälkeen olisi vuorossa lääkäriaika, jotta saataisiin vaimolle hormoonopilleriä, edellyttäen tietysti ettei meikäläisen ruudin ole sitä ennen todettu olevan märkää. Tähän kun lisää esim. tämän päivän lehdessä (iltasanomat?) olleen jutun äidistä joka poltti lapsensa, niin väkisinkin
huomaa ajattelevansa että "vittu, miksei meille!?". Olisin täysin vakuuttunut, että niin minulla kuin vaimollanikin olisi annettavaa lapselle...

Tällä hetkellä mennään periaattella "mikä ei tapa, se vituttaa ja vahvistaa" ja tätä olen koittanut tarjota vaimollekin. En välttämättä ole täysin onnistunut...

Onkos Jatkoajassa kohtalontovereita?

Nyt pari olutta lisää ja Opeth kovemmalle kuulokkeissa.

Editoidaan sitten aamulla.

Mikäpä olisi parempi paikka avautua, kuin tämmöinen asiallinen nettipalsta. Aika monikin meistä on näköjään saman asian kanssa joutunut painiskelemaan, niin kävi minulle ja lasteni äidillekin.

Me kävimme yhdessä läpi kaikenlaisia tutkimuksia aiheeseen liittyen ja ex-vaimoltani läydettiin loppujenlopuksi operoitavissa oleva ongelma kropastaan. Itse oli siinä vaiheessa hyväksynyt, että voihan yhdessä elää onnellisena ilman jälkikasvuakin. Minulle suvunjatkaminen ei ollut eikä ole nykyisinkään elämän tärkein asia. Operaation jälkeen lääkärit sanoivat meille, että otollisin aika on yksi vuosi siitä eteenpäin. Täytyy muuten sanoa, että silloin jouduin tosiaan panemaan parastani. Jopa ruokiksella kävin kotona, jos aika oli kuulemma otollinen. Poika syntyi 11 kuukautta leikkauksen jälkeen ja tyttäreni 1v 4kk pojan perään. Heidät on tosiaan tekemällä tehty. Sen jälkeen olisikin ollut myöhäistä.

Minusta on jotenkin hassulta tuntunut sellainen pakonomainen tarve saada lapsia. Itse olisin aivan hyvin voinut hyväksyä itselleni elämän ilman jälkikasvua. Ei se tee ihmisestä parempaa tai huonompaa, oli niitä muksuja tahi ei. Onnellinen voi olla niin monella muullakin tavalla. Naisille tuo äitiys tuntuu olevan jotenkin eritavalla tärkeä asia, kuin meille miehille.

Olemme lasteni äidin kanssa eronneet jo vuosia sitten ja nyt olen elänyt noiden kahden teinin kanssa kolmestaan kuusi viimeistä vuotta. Perhanan mukavalta tuntuu, vaikka hermot meinaa mennä about joka päivä. Ei kaduta, vaikka välillä vituttaakin lujasti.

Jaksamista sulle Haamu, vaikka välillä saattaakin vituttaa lujasti. Sukulaisista tai tutuista ei kannata välittää, jos he liian tungetteleviksi käyvät. Helpointa on varmaankin läheisille kertoa missä mennään, jotta he osaavat olla ahdistamsta turhaan. Niin mekin teimme silloin aikanaan. Vaikeata se oli, mutta helpotti olemista aikalailla. Muut sitten ihmetelkööt, jos niin haluavat. Nauti vaan rauhassa vaimosi kanssa veljesi ja siskosi tulevista ja olevista jälkeläisistä. Onnellinen voi olla ilman yhteisiä lapsiakin ja liika stressi ei varmaan muutenkaan auta asiassa onnistumista.

Hyvää syksyä teille.

-duud-

 

[zore]

Minua on aina hirvittänyt lastenhankinnan kohdalla sana "yrittäminen" - siinä on tässä yhteydessä jotenkin negatiivinen merkitys koska siitä tulee välittömästi sellainen tunne, että ei olla "onnistuttu". Suvunjatkaminen on luonnonhoitamaa työtä, ei ihmisten onnistumista tai epäonnistumista.

Munasolun hedelmöitystä voi yhdynnässä YRITTÄÄ ESTÄÄ ehkäisyvälineillä mutta kyllä se siltikin voi hedelmöittyä, luonto on sen verran mahtava. Eli ensimmäinen "vaihe" lapsenhankinnassa on se, että yhdynnöissä ei enää YRITETÄ ESTÄÄ munasolun hedelmöitystä - toista vaihetta ei sitten mielestäni olekaan.

Kaikenlainen yrittäminen ja "epäonnistumiset" vain stressaavat naista, jonka biologia on uskomattoman herkkä kaikenlaiselle "aivotoiminnalle". Stressaaminen ei siis ainakaan paranna mahdollisuuksia..

Eli minun neuvoni olisi kaikille lapsettomille, että nauttikaa siitä ajasta minkä saatte vielä olla kahdestaan, ja antakaa lapsen tulla jos on tullakseen. Paino sanalla nauttikaa! Itse kahden lapsen isänä voin kertoa että sitä kahden keskeistä aikaa on lapsen syntymän jälkeen rajallisesti... ja se raja tulee vastaan aika nopeasti.

Mielestäni kaikenlaiset tutkimukset ja hormonihoidot 3kk-6kk-12kk jälkeen e-pillereiden lopettamisen jälkeen ovat liian aikaisia. Nainenhan on vasta toipumassa "edellisestä elämästä" e-pillereiden kanssa. Samaan hengenvetoon totean, että en toki ole mikään ammattilainen, silti olen oikeutettu käyttämään maalaisjärkeä. Tiedän myös että odottavan aika on pitkä, vaikka itse en ole lapsen tuloa odottanutkaan. Ei meillä edes mietitty asiaa. Jätettiin ehkäisy pois ja tiedettiin, että raskauden "vaara" on olemassa. Varmaan joku puoli vuotta pillereiden jättämisen jälkeen lapsi syntyi... tai ei siis syntynyt vaan sai alkunsa ;)

Toki sitten jos on vuosi mennyt eikä "pihahdustakaan" kuulu niin totta kai silloin voi alkaa selvittämään niitä mahdollisuuksia mitä nykyään tarjotaan. Ja niin kuin tuossa aiemminkin todettiin ovat monet kärsineet lapsettomuudesta vuosia ennen kuin ensimmäinen lapsi syntyi. Kysynkin, miksi lapsettomuudesta pitää kärsiä - siitä pitää nauttia niin kauan kuin sitä kestää! Voi niitä onnellisia, jotka saivat parin vuoden "jatkoajan"..

Joku voi kommentoida, että helppo minun sanoa kun meille lapsenteko oli niin helppoa. No ei se ollut helppoa kun sitä ei siltä kannalta edes ajateltu. Lopetimme vain ehkäisyn käytön, se oli helppoa se. Siinä mielessä tunnen olevani etuoikeutettu, että molemmat vaimoni kanssa pystyimme ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että emme edes lähteneet yrittämään lasta.

Eli lopettakaa "yrittäminen" ja keskittykää nauttimaan - voimia!

EDIT: En toki tiedä miten olisin suhtautunut asiaan vuoden - tai kahden vuoden jälkeen siinä tapauksessa että ei olisi "tärpännyt". Todennäköisesti olisin G-pisteen sijasta painanut paniikkinappulaa. Vaikea tätä asiaa on kenenkään päässä lähteä vähemmän vakavaksi tekemään. Tiedän, että allekirjoittaneen on todella helppo sanoa, että älkää kärsikö lapsettomuudesta vaan nauttikaa siitä ja että antakaa luonnon tehdä tehtävänsä - näin se vain on. Ei kuitenkaan ollut tarkoitus esiintyä kaikki tietävänä ylimielisenä saarnamiehenä, mutta vähän sellainen kuva omasta tekstistäni tuli kun sen luin ja uudelleen muita kirjoituksia.

 

[tombraider]

Zore: Onneksi lisäsit sen minkä lisäsit, sillä sen verran paskaa tekstiä heitit. Tuo heittosi onnellisista lisävuosista ilman lapsia, saa ainakin meikäläisen sapen kiehahtamaan. Lapsettomuuden tuskaa ei kukaan muu pysty käsittämään kuin se joka sen joutuu kokemaan.

Nämä saatanan sukulaiset ja muka kaverit hassun hauskoineen kysymyksineen ovat sitten oma lukunsa. Itse ainakin annan vastauksen niin kovana, että oppivat ajattelemaan ennen kuin kyselevät joltain muulta parilta petihommien sujumisesta tai sen osaamisesta.

Kolmatta vuotta mennään ja tuska rupeaa olemaan jo suht kova. Syy on tiedossa ja kaikki systeemit kokeiltu. Yksityisellä oltiin ja nyt julkisella. Yksityinen ei kuitenkaan vastannut palvelultaan sitä mitä siitä joutui maksamaan. TYKS on ainakin ollut loistava paikka tähän mennessä. Toki byrokratiaa on, mutta kun sen kestää ja ymmärtää, niin loppu onkin vertaansa vailla olevaa palvelua. Yksityisen etuna oli sen tuoma yksityisyys, mutta palvelu oli välillä omituista. Tuli sellainen tunne, että vain maksettu raha merkitsee ja tavallaan myös määrää hoidon. Pyysin esim. 2300 euron kertalaskua kahteen osaan ja se merkittiin papereihin jotta ei unohtuisi. Kuinka ollakkaan lasku tuli kerralla eikä kuukauden välein. Toista kertaa en pyydä enkä anele vaan maksoin laskun. Mielestäni kerta riittää, jos palvelu pelaa. Myös lomien ajat ketuttivat, koska hoito siirtyi kun lääkärit oli laskettelemassa ja pulju kiinni.

No tottakai nekin loman tarvitsee ja ansaitsee, mutta jos toiset tuo kassikaupalla rahaa tuskan kiristäessä rintakehää, niin lomiakin voisi vähän sumplia, että kaikki lääkärit eivät olisi samaan aikaan lomilla.

Raskasta on myös onnitella muita lapsen syntymisestä, vaikka heiltä en todellakaan halua sitä onnea pois.

Vituttaa olla lapsirakas ja henkilö jonka mahdollisuus omaan lapseen on normaaliin verrattuna 1/500.

No tulipa sanottua

Tsemppiä muille kohtalotovereille

 

[Jukan takahiukset]

Fiilikset ovat tuttuja perustuen omiin kokemuksiin. Sukulaisten kysymykset opittiin jättämään omaan arvoonsa jo hyvissä ajoin. Keskenään meillä oli paljonkin pohdintaa asian suhteen ja jotenkin sitä alkoi tottumaan ajatukseen, että ehkä meille ei lasta suoda. Tämä ajanjakso kesti noin 3 vuotta. Lapsettomuushoito ei ollut missään vaiheessa ollut edes kyseeseen tuleva vaihtoehto. Sitä en tiedä, miksi se ei ollut vaihtoehto? Sitten vain lopetettiin murehtiminen ja asialla stressaaminen. Tottakai taustalla jossain aivojen sopukoissa asia jyskytti tasaiseen tahtiin, mutta olo helpottui kuitenkin ratkaisevasti, kun tehtiin päätös "tulee jos on tullakseen". Kyllähän sitä vahvasti epäili omia fysiologisia juttujakin ja se olikin asiassa kaikkein veemäisintä, niin kuin omalla kohdalla.

Kerran erään kahvitauon aikaan pirahti puhelin ja silloinen avovaimo kertoi suuren uutisen. Eihän sitä ollut uskoa korviaan. Kahvi jäi juomatta ja ajatukset myllersivät mielessä. Ajattelin, että miten tämä on mahdollista? Nyt tänään viimeksi, kun vein tyttöä tarhaan, ajattelin, että miten onnekas sitä oikeastaan onkaan. Miten tämän "pikkuriiviön" vieminen tarhaan voi tuntua niin uskomattoman hienolta?
Toinenkin lapsi on tervetullut, muttei tietenkään pakollinen. "tulee jos on tullakseen"...

Tsemppiä kaikille asiaa koskeville. Ei kannata masentua. Eräs tuttu pariskunta yritti saada lasta seitsemäntoista (17) vuotta, ennen kuin tärppäsi.

 

[Anadigi]

Minusta on jotenkin hassulta tuntunut sellainen pakonomainen tarve saada lapsia. Itse olisin aivan hyvin voinut hyväksyä itselleni elämän ilman jälkikasvua. Ei se tee ihmisestä parempaa tai huonompaa, oli niitä muksuja tahi ei. Onnellinen voi olla niin monella muullakin tavalla. Naisille tuo äitiys tuntuu olevan jotenkin eritavalla tärkeä asia, kuin meille miehille.

Jotenkin tuntuu, että varsinkin naisille tulee ennemmin tai myöhemmin sellainen hoivavietti, että lapsia on saatava. Lienee se kuuluisa biologinen kello, joka tuon askan sanelee.

Tuo lainaamani kappaleen loppupätkä pitää hienosti paikkansa. Meillä keskusteltiin vaimon kanssa muutama vuosi sitten juuri tuosta vaihtoehdosta, että lapsia ei yksinkertaisesti kaikille automaattisesti tule. Oltiin seurattu pari vuotta vaimon sukulaisten vihjailuja hänen serkkutytölle, kun lapsia ei alkanut kuulumaan pitkästä yhdessäolosta huolimatta. Pahaa teki katsella ja kuunnella. Pariskunta vaikutti itse varsin tyytyväiseltä sen hetkiseen elämään, sillä matkustelua ja elämästä nauttimista riitti. Ulkopuolinen paine vain mahtoi olla hirvittävä.

Noh, nyt 4 vuotta tuon jälkeen heillä on vajaan vuoden ikäinen lapsi. Samoin itselle siunaantui (onneksi suht helposti) tytär, joka on nyt 1,5 vuoden ikäinen. Vaikka meillä tärppäsi lähes tulkoon välttömästi, niin silti vaimo ehti stressata tuolloinkin raskaaksi tulemista. Parissa kuukaudessa "pikapano" sai meikäläisen elämässä uuden merkityksen, sillä silloin joutui suoriutumaan useana päivänä peräkkäin useita kertoja päivässä. Kyllähän nuo lisääntymishommat on aina vaan kivoja, mutta liikakin on aina liikaa.

Tsemppiä vaan Haamulle ja muillekin samoista ongelmista kärsiville. Toivotaan että natsaa, ja jos ei, niin paras tapa hiljentää utelijat on läväyttää totuus päin näköä. Eipähän tarvitse kenenkään kyräillä ja ihmetellä.

 

[Joukka]

Meillä oli ensimmäisen kolmen avioliittovuoden aikana 7 kappaletta keskenmenoja. Asia oli erittäin raskas käsitellä ja toisaalta hyväksyä. Otimme sen linjan asiasta, että puhumme suoraan, jotta nämä kyselyt lapsista loppuisi. Kaikki eivät ihan tieneet miten suhtautua, koska eihän näistä yleensä puhuta.

Kävimme kunnallisella puolella joissain kokeissa, mutta mitään syytä kyseisiin tapahtumiin ei löydetty. Sitten pitkän harkinnan jälkeen varasimme ajan Tampereelle yksityiselle lapsettomuushoitoklinikalle. Siellä selvisi, että meillä ei ole suoranaista lapsettomuusongelmaa, koska on sentään "päästy" keskenmenoihin asti, eli vaimo oli tullut raskaaksi. Siellä oli joku ulkomaalainen lääkäri, joka siirtyi nopeasti virallisesta osuudesta epäviralliseen. Hän kertoi, että tutkijat eripuolilla maailmaa olivat havainneet keskenmenojen liittyvän yllättävän usein naisen hyviin veriarvoihin, eli veri on liian paksua. Hän neuvoi meitä nauttimaan yhdessäolosta, toisistamme ja sanoi kyllä vielä, että rouva voisi syödä lasten asperiinia veren ohentamiseksi. Muutoinkin tässä vaiheessa olimme jo jättäneet pillerit pois ja omaksuneet tulee, jos on tullakseen asenteen, ja lääkäri oli kannustava juuri tähän toimintatapaan, koska tutkimuksissa ei mitään syytä keskenmenoihin löytynyt. Reilu puoli vuotta myöhemmin vaimo ilmoitti olevansa raskaana ja tämä raskaus kesti loppuun saakka ja nyt jaloissa pyörii 1,5 vuotias pirteä tyttölapsi.

Itse uskomme tuohon asperiinin vaikutukseen asiassa, mutta onhan niitä lumelääkkeitä ennenkin määrätty. Toisaalta se "pakonomainen" yrittäminen jätettiin taakse lääkärin määräyksestä. Pelko uusista keskenmenoista tietysti oli kokoajan mukana, mutta toisiamme tukien olimme valmiit vielä ottamaan senkin riskin. Se täytyy vielä sanoa, että kunnallinen sairaanhoito otti meidän asiamme tämän onnistuneen raskauden osalta tosissaan. Kävimme kerran kuussa ultrassa ja neuvolakäyntejä oli useampia kuin normaalisti, eli raskautta seurattiin todella tiiviisti.

Naiset ottaa tämän asian todella henkilökohtaisesti ja raskaasti, mikä on ymmärrettävää. Asiasta keskustelu oli meille kuitenkin kaikista parasta hoitoa, sillä niitä tuttujen ja sukulaisten vauvauutisia tulee näissä tilanteissa liiankin usien kuultua. Tilanteen hyväksyminen lievittää stressiä kuitenkin paljon ja sillä on suuri merkitys niissä tapauksissa, joissa ei löydetä mitään fyysistä syytä lapsensaannin vaikeuksiin.

 

[Yläpesä]

Yläpesälään yritettiin ensimmäistä kansalaista kahden vuoden verran päätöksentekopäivästä. Siihen ajanjaksoon sisältyy kolmen kuukauden odotus, keskenmeno kaavintoineen ja puolen vuoden tekokieltoineen. Meidän onneksemme vaimo "tuntee" munasolun irtoamisen (nipistyksen kaltainen kipu hänen sanojensa mukaan), joten otollisen hetken määritteleminen on ollut helppoa. Siitä huolimatta sen toisen vuoden loppupuolella asiassa alkoi olla väkisintekemisen makua, josta syystä hieman hellitettiin ja sitten napsahti. Toinen kansalainen tuli kahden vuoden kuluttua paljon helpommin.

Meillä ainakin asiaan vaikutti erittäin paljon vaimon pillerihistoria. Eli ensin on syöty kymmenen vuotta jarrulääkettä, peläten raskautta ja sitten yhtäkkiä elimistön pitäisikin toimia juuri päinvastoin. Rouva Yläpesä oli ensimmäisen vuoden ajan aivan eri ihminen, kun hormoonit heittelivät laidasta laitaan. Nyt on homma tasaantunut, kun pillereiden lopettamisestakin on jo kymmenisen vuotta.

Kahdessa ystäväperheessä tuska on silminnähtävä. Toiseen syntyi yksi lapsi hedelmöityshoitojen seurauksena, mutta toista lasta ei koskaan. Toinen perhe "heräsi" lastentekoon vasta 40:n rajapyykillä ja ikävä kyllä näyttää siltä että biologia on sanonut sopimuksensa irti. Jäänevät lapsettomiksi.

Haamulle voimia, vuosi on liian lyhyt aika menettää toivoaan!

 

[Johan]

Inseminaatiolla lapsi, kannatti aloittaa hoidot, vaikka olikin aika korkea kynnys rahdata majoneesia purkilla tutkittavaksi.

Tehkääpä niitä lapsia, kaupassa ei ollut tänään päivällä yhtään alle 60 -vuotiasta.