Tomi Putaansuun Lordi. Aikuinen mies, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Bändikin soittaa samaa biisiä vuodesta toiseen.
Tätä täytyy melkein kompata. Katoin juuri tuon Lordi-dokkarin. Alussa olin Tomin puolella, jotenkin oli hieno nähdä miten kaveri luottaa tekemiseensä vaikka Suomessa vähän naureskellaan bändille ja melko suuret velat ovat saaneet aikaan. Kuitenkin, mitä pidemmälle dokkari eteni, niin sitä enemmän alkoi vituttaa Mr. Putansuun touhut. Ei taida muilla paljoa sanavaltaa orkesterissa olla. Erityisesti ihmetytti se uudesta rumpalista hermostuminen. Putansuu oli sitä mieltä että Otuksen tilalle palkattu uusi rumpali ei saisi alussa pitkään aikaan ottaa mitään roolia. Ei kuulemma saisi näkyä hyvässä eikä huonossakaan. Sitten oli kuulemma joskus keikoilla kuitenkin otettu roolia ja jopa heitelty kapuloita yleisöön keikan jälkeen, joten ovi kävi. Ei ole yllätys että Putansuu on perheen ainoa lapsi, hyvinhän tuosta kävi selväksi että vähän niinkuin tottunut saamaan kaiken haluamansa.
Tomi Putansuu on kyllä oikein kliseinen kuvaus perinteisestä nörtistä. Pyöreähkö, vähän epäsiistin oloinen mies jolla on omalaatuiset kiinnostuksen kohteet, istuu paljon tietokoneen ääressä ja tietekonepöytä on hyvinkin epäsiisti. Kaiken huippuna aivan jäätävä limsojen litkiminen. Jokaisessa kohtauksessa jossain nurkassa vilisee jokin sokerijuoma. Pelkästään Tomin mökillä vilahti ainakin kaksi lavaa batterya, ja tuntui että limsaa meni vähintään yhtä paljon kuin tupakkaa, jota Putansuu käyttää myös aika paljon.
Tämän ketjun kamaa, ehdottomasti. Mr Lordi tämän ymmärtää kyllä itsekin, sanoi että on niin lapsi itsekin että ei aio lisääntyä ja näin ollen Putansuun sukupuu loppuu Tomi-poikaan.