Lapsellisinta mitä tiedät

  • 10 301
  • 60

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koska tuolla Junttimaisinta mitä tiedät -ketjussa alkaa olla kaikki jo sanottu, niin tuli mieleen avata vähän samankaltainen ketju. Vaikka itse toisinaan innostun lapsenomaisesti joistain pikkuasioista ja heittelen edelleen piirretyistä lainattuja fraaseja, niin mielestäni olin jo armeijaikäisenä aikuistunut riittävästi ns. isoon maailmaan sopeutuakseni. Myös jo niistä ajoista, eli alle parikymppisestä lähtien, on tullut ihmeteltyä työ- ja koulukavereiden juttuja ja tempauksia, että voivatko nuo olla tosissaan.

Eli löytyykö sinun tuntemistasi ihmisistä tapoja, piirteitä, asenteita tai mitä tahansa muuta, jota heidän tulee tehtyä vielä aikuisiälläkin, vaikka ne olisi pitänyt jättää peruskouluvuosille, tai viimeistään teini-ikään? Aloitan itse muutamalla:

- Tolkuttoman myöhään valvominen & nukkuminen. Baari-illat yms. toki erikseen, tarkoitan nimenomaan koneella roikkumista tai pelikonsolin hakkaamista parhaimmillaan niin, että arki-iltaisinkin menee pikkutunneille. Nämä sitten kuitataan aamupoissaoloilla. Ja ainakin amk:ssa, missä opiskelen, jokaisella vähänkin tylsemmällä aamutunnilla vähintään kolmasosa ei ole paikalla. Kerran olen istunut yhdellä klo 8 alkavalla luennolla kahdestaan yhden kaverin kanssa, eli reilut 50 muuta valitsivat myöhään nukkumisen.

- Liiallinen kiitollisuus. Saattaa kuulosta hölmöltä ja on vaikea selittää. Tarkoitan sitä, ettei löydy ymmärrystä sille, että jonkin pienen palveuksen tekeminen toiselle on oikeastaan ihan mukavaa hommaa. Siis jos saa jollain naurettavan pienellä vaivalla toisen ihmisen päivän paremmaksi, niin ei siitä tarvitse tarjoutua nuolemaan toisen varpaita. Useimmiten kun paras kiitos avun antajalle on se, että siitä tulee hyvä mieli. Toivottavasti nyt edes joku ymmärsi...

- Leikistä suuttuminen. Tietysti jekuissa ja käytännön piloissa usein mennään hyvin helposti rajan yli, ja monesti nimenomaan jekuttaminen on jo itsessään aika lapsellista, mutta jos onnistuu tekemään kaverille jonkin tilanteeseen sopivan (ja ennen kaikkea harmittoman) pikku källin, mikä aiheuttaa muussa porukassa makeat naurut, pitää tässä tilanteessa ottaa leikki leikkinä. Korkeintaan vastata samalla mitalla, eikä esim. aloittaa mykkäkoulua tai käydä rikkomassa kaverin omaisuutta.

- Lääst bat not liist, kiroilu pelkästä kiroilemisen ilosta. Eikös tämän palstan muinaisissa sääntöesimerkeissä yksi kohta ollut "kirosanat voivat värittää tai vahvistaa tekstiä, mutta jos kirjoituksissasi joka toinen sana on vittu, suosittelemme siirtymistä yläasteen tupakkipaikoille". Pahahan tuohon on lisätä mitään. Höhö, pahahahan...
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
- Lääst bat not liist
Menisi varmaan Juntti-ketjuunkin...

- englanninkielisten sanojen kirjoittaminen Suomi-tekstiin rallienglanti-ääntämisasulla - if ju nou vot ai miin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ajankohtaisiin ilmiöihin liittyvien hassujen juttujen jakaminen facebookissa. Esimerkkinä tämänhetkinen alkoholin mainoskieltoa pilkkaava "näin näppärästi kierrämme kieltoa"-teema.

Kaikki, mitä tehdään siksi että "kaikki" tekee.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Huono häviäjä. Toisinaan iltaa kaverilla/tutuilla iltaa istuessa tulee pelailtua jotain lautapeliä, tai kesäisin grillailun ohessa krokettia tai mölkkyä tai vastaavaa. Ideahan tässä on se, että kaikilla on hauskaa. Muutaman kerran on kuitenkin tullut todistettua miten kolmekymppinen raavas mies ei kestä tappion karvasta kalkkia näinkin vakavassa asiassa, vaan pelilauta/krokettimaila saa kyytiä kunnon "vittusaatanaperkele" karjaisujen saattelemana.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Lapsellinen usko yliluonnollisiin olentoihin sekä näiden Allahien, Buddhien,Jahvejen ynnä muiden satukirjojen sankareiden palvominen kaikkivoipina, elämää suurempina olomuotoina.

Myöskin tuo englanninkielisten sanojen/sanontojen muokkaaminen suomenkieliseen keskusteluun, niin kirjoitettaessa kuin puhuttaessakin. Hyvä Mimosa! U go girrrrl!
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Huono häviäjä. Toisinaan iltaa kaverilla/tutuilla iltaa istuessa tulee pelailtua jotain lautapeliä, tai kesäisin grillailun ohessa krokettia tai mölkkyä tai vastaavaa. Ideahan tässä on se, että kaikilla on hauskaa. Muutaman kerran on kuitenkin tullut todistettua miten kolmekymppinen raavas mies ei kestä tappion karvasta kalkkia näinkin vakavassa asiassa, vaan pelilauta/krokettimaila saa kyytiä kunnon "vittusaatanaperkele" karjaisujen saattelemana.

Itse ammattikasvattajana en koe "huonoa häviämistä" kovinkaan pahana juttuna (toisin kuin suurin osa kollegoistani). Sen sijaan vilpillisyys voiton tavoittelussa on ällöttävää niin viisi- kuin kolmekymmentäviisi vuotiaana. Poikkeusena (kyllä, olen lapsellisen epälooginen) joukkueen hyväksi ja rangaistuksen uhalla tehty vilppi, ns. taktiset rikkeet pallopeleissä yms.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Itse ammattikasvattajana en koe "huonoa häviämistä" kovinkaan pahana juttuna (toisin kuin suurin osa kollegoistani). Sen sijaan vilpillisyys voiton tavoittelussa on ällöttävää niin viisi- kuin kolmekymmentäviisi vuotiaana. Poikkeusena (kyllä, olen lapsellisen epälooginen) joukkueen hyväksi ja rangaistuksen uhalla tehty vilppi, ns. taktiset rikkeet pallopeleissä yms.

Joo, on ihan ymmärrettävää, että ammattijääkiekkoilija on huono häviäjä ja suuttuu kun joukkue häviää. Sen sijaan aikuinen ihminen, joka ei osaa illanistujaisten ajanvietepelissä hävitä suuttumatta on lapsellinen.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Joo, on ihan ymmärrettävää, että ammattijääkiekkoilija on huono häviäjä ja suuttuu kun joukkue häviää. Sen sijaan aikuinen ihminen, joka ei osaa illanistujaisten ajanvietepelissä hävitä suuttumatta on lapsellinen.

Eikö näin toimiva ihminen anna kasvot sellaisille tunteille joita me kaikki koemme? Hän tavallaan tekee sen meidän rauhallisempien häviäjien puolesta.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Uhoaminen. Eihän sitä voi olla tuntematta myötähäpeää, kun ensin saa kuulla kuinka toinen on "kehittynyt vitusti", "vetää kunnolla turpaan" jne ja sitten onkin paskat housussa ja nöyryytettynä kun ei voitakkaan. Tämä käy kaikkiin ja lajeihin, ja yhdistettynä kiroamiseen ja huonoon häviämiseen, on paketti valmis. Jos ei voi olla uhoamatta ja jälkeenpäin selittelemättä kuinka vaikka maila on paska ja luistimia ei ole teroitettu, on todennäköisesti lapsi.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Avausviestin kahdesta ensimmäisestä kohdasta saatoin vähän tunnistaa itseäni... Joskus huonona päivänä saatan kyllä leikistäkin suuttua.

Mutta lapsellisinta mitä tiedän, on riitely. Sellaiset pelisäännöt on tässä maailmassa, ettei aikuisille ihmisille pitäisi riitaa tulla. Etenkin, kun sana-(tai jopa teko-)sodasta ei ole mitään hyötyä, oikeasti. Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei aiemmin tapahtunut mihinkään muutu "vitunhomottelulla". Jossain murhatapauksissa nyt ehkä ymmärrän kaunankantamisen.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Lääst bat not liist, kiroilu pelkästä kiroilemisen ilosta.
Tämä ei ole pelkästään lapsellista, vaan myös todella junttia ja typerää. Kävin viime viikolla Sokoksessa ja siellä miesten osastolle tuli joku 20-25v sälli, joka kiroili kaverilleen puhelimessa minkä kerkesi. Joka lauseessa oli ainakin yksi vittu-sana. Puhui vieläpä niin kovaa, että kaikki varmasti kuulivat. Muut lähistöllä olevat vaihdoimme sääliviä katseita.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Lapsellisuus on enemmän mielentila kuin mikään yksittäinen teko. Lapsellisuutta lienee myös hauskaa ja ärsyttävää.

Hauskalla tavalla lapsellisinta, mikä tulee mieleen, on leikkimielisyys. Elämänilo ja tyhmät jutut ja jekutukset. Koska olen helvetin mukava jätkä, teoistani löytyy mainio esimerkki tähän; ryypiskellessä olen kääntänyt kaverin röökit väärinpäin askissa sekä piilottanut toisen nuuskat. Kummastakaan tapahtumasta en tietenkään tiennyt mitään kysyttäessä!

Ärsyttävintä lapsellisuutta on, ettei ymmärrä maailman menosta mitään. Lapsien ja tällä tavalla lapsellisten kanssa ei siksi viitsikään mistään jutella.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Joo, on ihan ymmärrettävää, että ammattijääkiekkoilija on huono häviäjä ja suuttuu kun joukkue häviää. Sen sijaan aikuinen ihminen, joka ei osaa illanistujaisten ajanvietepelissä hävitä suuttumatta on lapsellinen.
Mutta nämä tapahtumat ovat illanistujaisten helmiä. En ainakaan itse halua katsella aneemista porukkaa vaan tunnetta peliin! Oli kyseessä sitten Stanley Cup finaali tai illanistujais monopoly ottelu niin mukavinta on kun porukka on mukana. Monopolysta tulikin mieleen, että jokunen vuosi sitten tuttavani nelikymppisjuhlissa ajanvietteenä toimi juurikin monopoly. Yksi vieraista kehuskeli olevansa lyömätön koskaa osaa reaalielämän bisnestaitoja. Hän kuitenkin napsahti toisen kiinteistölle jossa oli myös hotelli ja rahathan hän menetti, niin että pakkaselle meni oikein kunnolla. Hän ei kuitenkaan suostunut antamaan rahojaan ja syytti tapahtuneesta noppaa. Lopulta rahat saatiin häneltä kun kaksi porukan körilästä nosti herran seinälle ja otti rahat. Ei ole muuten sen jälkeen monopolya porukalla pelailtu.
 
Viimeksi muokattu:
Monopolysta tulikin mieleen, että jokunen vuosi sitten tuttavani nelikymppisjuhlissa ajanvietteenä toimi juurikin monopoly. Yksi vieraista kehuskeli olevansa lyömätön koskaa osaa reaalielämän bisnestaitoja. Hän kuitenkin napsahti toisen kiinteistölle jossa oli myös hotelli ja rahathan hän menetti, niin että pakkaselle meni oikein kunnolla. Hän ei kuitenkaan suostunut antamaan rahojaan ja syytti tapahtuneesta noppaa. Lopulta rahat saatiin häneltä kun kaksi porukan körilästä nosti herran seinälle ja otti rahat. Ei ole muuten sen jälkeen monopolya porukalla pelailtu.
Berkeleyn yliopistossa tehtiin koe fiksatulla monopolylla, jossa pelaajan pelinappula määritti paljonko hänellä oli rahaa käytössään pelin alussa. Pelaajat, joilla oli enemmän rahaa käytössään, alkoivat istua leveämmässä haara-asennossa, lyödä pelinappulaansa kovempaa pelilautaan, syödä enemmän tarjolla olleita suolakeksejä ja tuulettaa voittojaan riemukkaasti. Paremmasta lähtöasemasta lähtenyt pelaaja voitti pelin joka tapauksessa. Pelin jälkeen voittaja oli kuitenkin vakuuttunut, että voitto oli hänen oman strategiansa ansiota.
http://www.ted.com/talks/paul_piff_does_money_make_you_mean
http://www.hs.fi/raha/a1420171671692

Tämä seinälle nostettu vieras bisnestaitoineen nyt vaan taitaa olla ns. voittajatyyppiä.
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta nämä tapahtumat ovat illanistujaisten helmiä. En ainakaan itse halua katsella aneemista porukkaa vaan tunnetta peliin! Oli kyseessä sitten Stanley Cup finaali tai illanistujais monopoly ottelu niin mukavinta on kun porukka on mukana.
Onhan sitä nyt herranjestas aneemisen ja henkensä peliin laittamisen välissäkin vaihtoehtoja. Itsekin toivon, että lautapeleissä yms. oltaisiin kunnolla mukana nysväämisen sijaan, mutta varsinkin jos pelataan ilman minkäänlaista panosta, pitäisi aikuisen ihmisen pystyä sulattamaan tappionsa. Pettynyt ja vittuuntunut saa toki olla, mutta jos touhu menee kiukutteluksi ja muiden illan pilaamiseksi, niin suosittelen paluuta päiväkotiin. Mielestäni oikea asenne peliin kuin peliin on: tosissaan, muttei vakavasti.
 
Lapsellista on se, kun aikuiset ihmiset iloitsevat sen takia, että heille täysin tuntemattomat jannut lätkivät mustaa kuminpalasta taitavasti kuusi kertaa neljän jalan kokoisen kehikon sisään. Tai harmistuvat siitä, jos ne tuntemattomat jampat eivät osaa lätkiä sitä kuminpalasta riittävän hyvin.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Lapsellista on se, kun aikuiset ihmiset iloitsevat sen takia, että heille täysin tuntemattomat jannut lätkivät mustaa kuminpalasta taitavasti kuusi kertaa neljän jalan kokoisen kehikon sisään. Tai harmistuvat siitä, jos ne tuntemattomat jampat eivät osaa lätkiä sitä kuminpalasta riittävän hyvin.

Eihän maailmassa tuolla logiikalla ole muita kuin erikokoisia lapsia. Osa katsoo, kun 22 henkilöä potkii ilmatäytteistä nahka-/muovipalloa, osa jännittää, kuka siirtyy mitä erikoisimmilla tavoilla nopeaimmin jonkin matkan vedessä, jonkun mielestä parasta on, kun 10 pitkää miestä hakkaa palloa lattiaan, ja yrittää heittää sen ilmassa olevan renkaan läpi(ja erityisen hienoa jos heittää sen määrätyn viivan renkaan ulommaiselta puolelta. Jotkut lyövät nyrkkiä ilmaan, kun jotkut ihan tuntemattomat sepät renkuttaa kitaraksi kutsuttua instrumenttia. Tosi lapsellista.

Kunnon aikuinen pukeutuu Mao-pukuun ja tervehtii Hitleriä kymmenesti päivässä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
- Tolkuttoman myöhään valvominen & nukkuminen.

Tämähän ei missään nimeessä ole lapsellista, vaan hieno intellektuellinen statement (steitmentti) keski-aikaista, Suomessa edelleen vallalla olevaa varhaiseen aamuun painottuvaa, kellonajoista jeesustelevaa elämänrytmiä vastaan.

Oikeasti lapsellista on mennä nukkumaan yhdeksältä ihan vaan sen takia, että muuten naapurit kuvittelevat sinun olevan narkkari. Ja moisen kuvitteleminen se vasta lapsellista onkin. Ja lapsellista on myös valvoa myöhään ihan vaan vastustaakseen edellistä. Kuten siis voi todeta, ei tämä niin yksinkertaista ole.
 
Eihän maailmassa tuolla logiikalla ole muita kuin erikokoisia lapsia. Osa katsoo, kun 22 henkilöä potkii ilmatäytteistä nahka-/muovipalloa, osa jännittää, kuka siirtyy mitä erikoisimmilla tavoilla nopeaimmin jonkin matkan vedessä, jonkun mielestä parasta on, kun 10 pitkää miestä hakkaa palloa lattiaan, ja yrittää heittää sen ilmassa olevan renkaan läpi(ja erityisen hienoa jos heittää sen määrätyn viivan renkaan ulommaiselta puolelta.

En jaksanut luetella tällä kertaa noin montaa lajia, mutta olet ihan oikeasssa siinä, että lapsellista touhua noidenkin fanittaminen on. Kaikki eivät kuitenkaan sitä harrasta. Tuonkin ajan voisi käyttää vaikkapa oopperaan ja maailmankirjallisuuden klassikoihin perehtymiseen. Se ei ole lapsellista.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se, että joidenkin porilaisten ja raumalaisten on pakko vetää aina joku väsynyt suippokorvajuttu mukaan, kun naapurikaupungin edustaja on tilanteessa läsnä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tämähän ei missään nimeessä ole lapsellista, vaan hieno intellektuellinen statement (steitmentti) keski-aikaista, Suomessa edelleen vallalla olevaa varhaiseen aamuun painottuvaa, kellonajoista jeesustelevaa elämänrytmiä vastaan.

Tämä. Mä olen pitkään jo miettinyt, että mikä ajatus on aloittaa päivä kahdeksalta? Ei mitään järkeä. Paljon mieluummin olisin koulussa kymmenestä neljään, kuin kahdeksasta kahteen (tai 10-18, kuin 8-16).
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä. Mä olen pitkään jo miettinyt, että mikä ajatus on aloittaa päivä kahdeksalta? Ei mitään järkeä. Paljon mieluummin olisin koulussa kymmenestä neljään, kuin kahdeksasta kahteen (tai 10-18, kuin 8-16).
Samaa mieltä myös, enkä todellakaan tarkoittanut, että kaikkien tulisi herätä viimeistään kahdeksalta tai mitään vastaavaa. Esimerkiksi oma isäni on sitä koulukuntaa, joka laittaa ihmiset paremmusjärjestykseen heräämisajan suhteen, hyi helvetti. Tarkoitin avausviestissäni näitä tulevia isänmaan toivoja, jotka hakkaavat änäriä tai höpöttelevät joutavia Facebookissa yökolmeen ja heräilevät joskus puoliltapäivin, jos heräävät. Ja vaikka kuinka sapettaisi mennä kahdeksaan tai yhdeksään töihin/kouluun, niin ei se tilanne ainakaan pommiinnukkumisilla miksikään muutu. Mielestäni yksi merkittävimmistä aikuistumisen piirteistä on se, ettei vaadi ihan joka asian tapahtuvan oman mielensä mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tämä. Mä olen pitkään jo miettinyt, että mikä ajatus on aloittaa päivä kahdeksalta? Ei mitään järkeä. Paljon mieluummin olisin koulussa kymmenestä neljään, kuin kahdeksasta kahteen (tai 10-18, kuin 8-16).

Olen tasan samaa mieltä ja lisäksi haluan nyt vielä erikseen mainita, että on kyllä melkoisen friikkiä että tietyillä teollisuuden aloilla duuniin mennään esim kuudeksi, ihan vaan sen takia, että aina ollaan menty. Takanahan tuossa on vaan sellainen hämärä perinne, että myöhemmin töiden aloittaminen on laiskottelua.

Tämä on älytön kierre jossa kaikki vaikuttaa kaikkiin. Duunarit menevät hommiin kuudeksi ja tästä syystä seitsemän aikaan aamulla on kahvitauon paikka. Tästä syystä kahvilat avaavat seitsemältä ja leipomot viimeistään viideltä. Sitten perheestä se toinen osapuoli vie lapset hoitoon "myöhemmin" eli puoli seitsemäksi ja tästä syystä päiväkodissakin päivä alkaa keskellä yötä. Kaikesta tästä luonnollisena seurauksena pienyrittäjien liikkeet, kaikki kahvilat, kaupungin ja valtion virastot yms aukeavat aamulla ennen kukonlaulua ja menevät sitten kiinni viimeistään kolmen jälkeen, eli ennen kuin ihmisillä on mitään mahdollisuutta ehtiä sinne työpäivän jälkeen. Ja jumalauta miten epäilyttävää se on, jos Siwa pitää auki yhteentoista, että ihmiset voivat mennä ostoksille illalla.

Siinä sitten istutaan lomalla kotona ja päivitellään, että mikä järki siinä on, että Liigaakin pelataan herran tähden KESKELLÄ YÖTÄ. Pelit kun saattavat pahimmillaan loppua vasta yhdeksän jälkeen. Siis samaan aikaan kun Espanjassa jengi pikkuhiljaa lähtee lasten ja perheen kanssa ravintolaan päivälliselle. Suomessa ravintoloiden keittiöt ovat samaan aikaan olleet arki-iltoina kiinni jo kolme tuntia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös