La 9.10.2010 Lukko-KalPa

  • 15 026
  • 71

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensimmäinen erä oli melko tasainen, ja numerot vastasivat kyllä kaukalon tapahtumia melko hyvin. Kyllähän se pelin alku oli KalPan heiniä, ensimmäiset kaksi minuuttia pelattiin aika tiiviisti Lukon alueella ja minun silmiini näytti siltä että joku Lukon puolustaja oli joskus ajassa 1.40 vähällä lyödä maalin edestä irtokiekon omaan maaliin kun Raanta oli jättänyt etukulman auki. Kukahan se pakki mahtoi ollakaan?

Pikku hiljaa Lukko pääsi peliin mukaan vaikka ensimmäinen jäähy tulikin taas Lukolle. Ilmeisesti parin viikon takaista Pelicans-peliä lukuunottamatta näin on käynyt kaikissa peleissä. Ihan aiheesta se Honkaheimon kakkonen nytkin tuli, en minä sillä sano. KalPalla oli ylivoimallaan yksi tai kaksi vaarallisempaa paikkaa ja Lukko sai kiekon pois alueeltaan vasta kun noin 1.40 oli jäähyä kulunut. Maalia KalPa ei kuitenkaan tehnyt, ja aika pian Honkaheimon jäähyn päätyttyä olikin Lukon vuoro kokeilla ylivoimaansa.

Sitä ei pitkään pelattu, kun Teemu Aallon veto siniviivalta otti maskimies Lauri Tukosesta pompun ja painui verkkoon. Mutta tasatilanteesta vaan tauolle lähdettiin kun Sakari Salmisen syöttö oman vaihtopenkin edestä löysi toisella puolella kaukaloa yksinään kytänneen Tuomas Kiiskisen, Kiiskinen nousi b-pisteen kohdille ja komea rannari painui Raannan mailakäden puolelle verkkoon.

Lukko sai erän loppupuolella pelata vielä toisenkin kerran ylivoimaa. Maalia ei tullut mutta Kurtis McLeanilla oli erinomainen maalintekopaikka mutta hänen nostonsa Ahonen koppasi hanskaansa. Perttu Lindgren senkin tilanteen järjesti karistamalla kulmassa KalPan miehen niskastaan ja pistämällä toiselle länget. Erän lopussa Mikko Kuukka näytti vielä osaamistaan hyökkäyspäässä nousemalla röyhkeästi maalille mutta kiekko pysähtyi ruuhkaan.

Toisen erän alku oli taas KalPan hallintaa. Heti alussa KalPan pelaaja kaatui omiin koipiinsa lähellä laitaa ja kolhaisi itseään pahan näköisesti ja jätti kaukalon. Pakarinenko se oli? En kiinnittänyt siihen huomiota pelasiko hän enää tuon jälkeen.

Lukko kuitenkin teki johtomaalin kun Jakub Petruzalek taklasi kiekkoa ylös tuoneen Sakari Salmisen KalPan siniviivalla, Kurtis McLean nappasi kiekon ja lämäsi kiekon verkkoon samasta paikasta mistä Kiiskinen ekassa erässä ja melkein vielä samaan kohtaankin sinne Silja Linen mainoksen kohdille. Eipä tuosta menetyksestä oikein Salmistakaan syyttää voi. Harmillisen nopeasti KalPa vaan tuli tasoihin ja tällä kertaa se oli joku Lukon pelaaja joka siinä omassa päädyssä syötti ihan suoraan kiekon Tapio Laaksolle, Laakso nousi maalille, kiersi ruuhkan ja teki maalin.

Tämän jälkeen oli Henri Laurilalla tilaisuus viedä KalPa ekan kerran johtoon päästessään läpiajoon, Raanta meni vipuun mutta Laurila nosti kiekon maalin yli.

Lopullisesti Lukko otti toisen erän komentoonsa KalPan jäähysuman alkaessa. Tasatilanteessa Lukko sai ylivoimalla rankkarin, enkä kyllä vieläkään tajua että mistä se tuli? Olin ihan äimänä kun tuomari nosti kädet ristiin pään päälle, harmi vaan että Ahonen torjui McLeanin vedon. Tuli mieleen että olisiko Macin pitänyt hieman kauempaa koettaa vetoa?

Myöhemmin McLean kuitenkin paikkasi hukatun rankkarinsa, kun irtokiekko pomppi KalPan alivoimapelaajista avopaikkaan ja Mac sai rauhassa laukoa tyhjään rysään. Tämän kolmannen maalin jälkeen Teemu Aalto sai kovan taklauksen hyökkäyssinisellä ja siitä aukesi KalPalle kolmella yhtä vastaan ylivoimatilanne, se tilanne kuitenkin pelattiin huonosti ja hätiköiden ohilaukaukseen, onneksi. Lukko teki vielä neljännenkin maalinsa ylivoimalla, ja taas tuttu voimakaksikko McLean-Lindgren oli asialla, tällä kertaa se oli Mac joka syötti ja Perttu latasi suoraan syötöstä 4-2. Mitäs me viime keväänä veisteltiinkään tästä suoraan syötöstä laukomisesta?

Kyllähän Lukko noiden ylivoimiensa ansiosta toista erää hallitsi, ja aika ajoin tuntui siltä että hyvin röyhkeästi ajetaan KalPan maalille. Välillä siellä oli kaksikin sinipaitaa Ahosen alueella, lisäksi mm. Teemu Aalto tuntui ylivoimassa käyttävän tänään tavallista hanakammin lämäriään. Harmi vaan että erän viimeiselle sekunnille KalPa sai kavennuksen, niinikään ylivoimalla McLeanin istuessa. Lukkopakin huolimaton purku jäi siniselle Adam Masuhrille jonka laukauksen puolestaan Kiiskinen ohjasi maaliin.

Toisen erän lopun kavennuksesta huolimatta KalPan koneesta taisi bensa loppua sillä Lukko vei kolmatta erää täysin ja tuntuu että maaleja olisi voitu tehdä enemmänkin kuin kaksi. Kuukan jäähyn tapettuaan Lukko aloitti hyvän pyörityksen KalPan päädyssä, siinä oli kertaalleen jo tyhjä maalikin mutta siitä KalPa vielä selvisi mutta ei selvinnyt hetkeä myöhemmin kun Justin Morrison katkaisi KalPan syötön siniviivalla, jatkoi vapaana olleelle Jakub Petruzalekille joka pistin Ahosen jäihin ja kiekon maaliin KalPan pakin katsellessa taustalta.

Eero Elo sinetöi KalPan tappion tehden Teemu Nurmen hyvästä syötöstä kauden avausmaalinsa. Nurmi katkaisi pakin huolimattoman syötön, jatkoi maalille jossa Elo oli vapaana ja Ahosen längistä taisi kiekko mennä maaliin. Lopussa Nurmi itse taisi ohjata kiekon vielä tolppaan hetkeä ennen kuin Masuhrin taklaus osui Keräsen polveen ja lähetti Jannen pitkälle sairaslomalle. En sano että teko oli tahallinen, taululla kuitenkin 6-3 Lukolle, peliaikaa muutama sekunti jäljellä ja vitutus omasta huonoudesta varmasti kova ja siksi taklaus oli tietysti ihan tarpeeton. Toisaalta Masuhrin reaktio taklauksen jälkeen oli sellainen että sen takia en halua uskoa tekoa tahalliseksi. Ulosajo oli päivänselvä asia ja odotan kahden-kolmen ottelun pelikieltoa Masuhrille. Uraman mukaan Keränen on vähintään kaksi kuukautta sivussa, enemmänkin jos polven sivuside meni. Vittu.

Mulle tuli heti, kun Lukko otti sen aikalisän, mieleen että mitähän se Rale siellä pojille kertookaan? Koska en hevillä usko että Rale ketään tappelemaan käski, niin sanoinkin vieruskaverille että Rale varmaan siellä rauhoittaa poikia mutta ihmeellisen kokoonpanon hän sitä viimeistä ylivoimaa pisti pelaamaan ja siitähän se tappelu heti aloituksesta alkoikin. Mitähän pirua Jasu siellä teki, jos miestä lyömään ruvetaan? Jasu oli ulosajettu pelaaja, mutta minä katsoin muita enkä nähnyt mitä hän teki? Honkaheimo sentään pisti oikein kunnolla Saloa tauluun, eikös siellä Kuukkakin mukana heilunut? Laurila KalPasta mielestäni ainakin pyöritti Kuukkaa sata nolla. Jostain syystä nenänsä kipeiksi saaneet Kuukka ja Salo pääsivät kahinasta kuin koirat veräjästä, mutta mitäpä tuosta.

Vaikka Urama luonnollisesti sen tappelukäskyn kielsikin niin en uso, en uso. Peukkua nostan sen sijaan moisesta toiminnasta niin Uramalle kuin nujakoitsijoillekin. Kosto elää ja voi hyvin.

Semmoista. Ei ehkä tasoltaan mikään kovin loistelias kiekkoilta, mutta paljon tapahtumia kumminkin nähtiin ja yleisö viihtyi. Mä tykkäsin. Jotenkin ne 1-0 ja 2-0-pelit ovat usein unettavampia kuin nämä joissa maaleja tehdään puolin ja toisin, vaikka valmentajathan näistä eivät tykkääkään. Jos Lukon peli jonkun älykääpiön mielestä muistutti viime kaudella 90-luvun retrokiekkoa, niin onko tämä nyt sitä 70-luvun retrokiekkoa jossa mokaillaan puolin ja toisin ja riittää kun itse tehdään vähintään yksi maali enemmän kuin vastustaja?

Tällä kertaa en viitsi ketään Lukon pelaajaa nimeltä mainiten moittia, mutta kyllähän KalPa ainakin sen toisen maalinsa ihan Lukon kenttäpelaajien lahjana sai, samoin siltä se KalPan ensimmäinenkin haiskahti. Mutta virheitä tekevät muidenkin joukkueiden pelaajat, kuten nyt KalPankin joten sen takia en viitsi ketään erityisesti moittia.

Plussat Lukosta:
+ Antti Raanta sai kauden toisessa pelissään voiton, oli hyvä ja varma koko pelin ajan
+ Eero Elon kauden avausmaali kolmannessa pelissä, toivottavasti putki alkoi tästä
+ Kurtis McLeanin maalit
+ Perttu Lindgren, liigan paras pelaaja tällä hetkellä
+ ylivoimapeli toimi, Pettinenkin nähdäkseni kellotti kauden kovimmat ylivoimaminuutit

Miinukset:
- yleisömäärä 3523, viime kaudella oli vain yhden kerran tätä vähemmän katsojia, mikähän siinä nyt mättää? Urho-tv:n tarjoama mahdollisuus katsoa kaikki matsit, lauantaipelien kummallinen alkamisaika vai se että Lukko ei voitakaan 20 peliä kauden alkuun?
- Janne Keräsen loukkaantuminen
- Macin missaama rankkari
- se kettu ilmestyi toisessa erässä taas sinne vastustajan jäähypenkille, heittäkää se nyt vittuun sieltä tai vaikka Lukon penkille istumaan

Kolmen pelin viikolla jatketaan. Heti tiistaina on vastassa Lukon tämän hetken pahin kammotus eli Tappara ja taas jostain syystä Tampereella. Kyä nyt Tapparaltakin olisi jo aika kaksi pistettä hakea, toivottavasti Uraman resepti eli "pelataan loppuun asti" toteutuu ja myös riittää.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Masuhrilta niin turha sikailu kuin vaan voi olla. Sitten kun mentiin kuittaamaan niin Lukon isoin ja vahvin pelaaja taas paskat housuissa. Tuomaisenkin tarttisi jotain muutakin tehdä sen kiveenhakatun pelipaikkansa eteen kuin heilua pitkän mailansa kanssa alivoimalla ja takakarvata perse pystyssä.

KalPa oli selvästi heikompi kuin Jyp tai Ifk ja pisteet jäi ansaitusti Raumalle. SuperSakke oli parempi kuin superkaappaus Brendl.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Koko viesti

Näitä lisää. Oppia ottakoot jokainen palstalainen.

Myös tuo Jani82:n esille heittämä kysymys aiheellinen, miksei muka saa ajaa (jopa rumasti) selkeässä tappiotilanteessa. Eikös HIFK tee näin monta kertaa kaudessa 'herätelläkseen omiaan'? Toki turpakäräjät ja polvitaklaukset ovat eri asia, mutta yhtä paskamaisia varmoina voittajina parikymmentä sekuntia ennen summeria surffaileville.
 

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näitä lisää. Oppia ottakoot jokainen palstalainen.

Myös tuo Jani82:n esille heittämä kysymys aiheellinen, miksei muka saa ajaa (jopa rumasti) selkeässä tappiotilanteessa. Eikös HIFK tee näin monta kertaa kaudessa 'herätelläkseen omiaan'? Toki turpakäräjät ja polvitaklaukset ovat eri asia, mutta yhtä paskamaisia varmoina voittajina parikymmentä sekuntia ennen summeria surffaileville.

No mitä mieltä olet jos esim. Honkaheimo olisi ajellut esim. Kermanin telakalle minimissään 2 kuukaudeksi?

Mielestäni ei ole mitenkään verrattavissa nyrkkihippoja joista joku saattaa huilata 1 pelin kuin tälläinen ruma polvitaklaus josta kaveri on telakalla pitkään. Toivottavasti seuraavassa pelissä joku ajaa ruåtsalaisen polven paskaksi. Säälittävä hurri saisi maistaa omaa lääkettään.

On se jukopliuta ihme, että tällaisia tusinamiehiä raahataan vieraanvallan alueelta pilaamaan kotoista liigaamme.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Nuo polvitaklaukset on kyllä niin neitimäisiä tekosia ja vielä tuossa vaiheessa peliä(kasetin kestävyys, missä pelaa?). Ei löydy kyllä ymmärrystä tälle neitokaiselle. Toivottavasti sanktiot tulee seurausten mukaan, kun kerran puhtaasta niitistä ei ollut kyse.

Uramalle propsit siitä, että kuittivihko otettiin kerrankin käyttöön.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
No mitä mieltä olet jos esim. Honkaheimo olisi ajellut esim. Kermanin telakalle minimissään 2 kuukaudeksi?

Mielestäni ei ole mitenkään verrattavissa nyrkkihippoja joista joku saattaa huilata 1 pelin kuin tälläinen ruma polvitaklaus josta kaveri on telakalla pitkään. Toivottavasti seuraavassa pelissä joku ajaa ruåtsalaisen polven paskaksi. Säälittävä hurri saisi maistaa omaa lääkettään.

On se jukopliuta ihme, että tällaisia tusinamiehiä raahataan vieraanvallan alueelta pilaamaan kotoista liigaamme.

Tämä on jo pakko ottaa talteen. Us-ko-ma-ton-ta urpoilua!

Sanon vielä kerran, että Adam on viimeinen pelaaja, joka vahingoittaa ketään tahallaan.

Voit ihan rauhassa katsella viime kauden tilastojakin. Ei taida Masurh / Andersson löytyä sieltä tusinamies-osastolta.
 
Viimeksi muokattu:

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
No mitä mieltä olet jos esim. Honkaheimo olisi ajellut esim. Kermanin telakalle minimissään 2 kuukaudeksi?

Minä olen edelleen katkera sille PYHin jämäjätkälle (Hakkarainen), joka veti Jalasvaaran polven puolen vuoden saikulle.

E: Tarkoitin siis, että näitä sattuu. Masuhrin ei ollut tarkoitus laittaa kaveria paskaksi. Ei tuuletellut kuin Nickerson aikanaan. Ei ole tarkoitus puolustella Adamia, mutta jos peliä pelataan, niin sitä pelataan 60 minuuttia, ei 59:30.

E2:
Mielestäni ei ole mitenkään verrattavissa nyrkkihippoja joista joku saattaa huilata 1 pelin kuin tälläinen ruma polvitaklaus josta kaveri on telakalla pitkään.

Toki turpakäräjät ja polvitaklaukset ovat eri asia

Ja se luetun tekstin ymmärtäminen.
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
No mitä mieltä olet jos esim. Honkaheimo olisi ajellut esim. Kermanin telakalle minimissään 2 kuukaudeksi?
Yhä tuo Masuhrin teko oli täysi vahinko ja jos tarkoituksella ryhdytään vahingoittamaan vastustajaa niin siihen ei todellakaan laiteta ykköspakkia.
Selvä polvitaklaus ja siitä tuli asiaan kuuluva rangaistus mutta mikään vahingoittamisyritys tuo ei ollut kun Masuhr ei levittänyt jalkojaan.

Loppuosa viestistä kertookin siitä kuinka paljon sitä on tullut seurattua SM-liigaa tämän ja viime kauden aikana.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
EDIT. Hienosti ajettiin Super-Sakari pystyyn Lukon toisessa maalissa. Kuka? Morrison ja Mäcci oli jäällä, joten olisiko se voinut olla Petru se kuuluisa JUNA?
Kaverin kanssa katsottiin seisomakatsomon päädystä, että taklaajana olisi ollut Pera Pettinen. Tosin sieltä kaukaa Petruzalek ja Pettinen saattavat hyvinkin mennä sekaisin...

EDIT: Taisi se vissiin sittenkin olla Petru.

Niin, ja on se nyt vittu että nuo hurrit telottaa aina meidän parhaita pelaajia... Viime vuonna Nylander, nyt Masuhr. Vahinko oli varmasti niinkuin oli Nylanderinkin silloin aikanaan, mutta kyllä nyt sen verran silti pitäisi saatana katsoa. Tosin se ero näissä tapauksissa oli, että Masuhr ilmeisesti yritti ainakin pyydellä anteeksi hetimiten, kun taas Nylanderin anteeksipyyntöä odotellaan vieläkin...
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Miksei tuossa tilanteessa saisi muka taklata?

Vähän järkeä käyttäen voidaan kysyä mitä hyötyä moisesta taklauksesta saa? Haittoina tuli tällä kertaa turhautuneen pelaajan ylilyönti sekä vastustajan kenties pahakin loukkaantuminen.

Tuosta ei missään tapauksessa pidä tulla lisärangaistuksia kun kaveria ei tarkoituksella vahingoiteta.

Tosiaan jos tuo olisi tapahtunut vaikkapa kymmenen minuuttia aikaisemmin, olisin täysin samaa mieltä. Nyt en pitäisi lisäsanktioita ollenkaan vääryytenä.

Herkässä pilli tosiaan ja nimenomaan KalPan suuntaan sillä vastaavia tilanteita meni toiseen suuntaan läpi useampia.

Päivänselviä rikkeitä ei mielestäni mennyt kyllä läpi kumpaankaan suuntaan. Aika selkeästi räikeämmin KalPa pelissä rikkoi mielestäni.

Ei sillä parempi voitti mutta linjan pitäisi silti olla sama molemmille joukkueille.

Enemmän rikkonut joukkue sai enemmän jäähyjä. Linja oli siis sama molemmille joukkueille.

Samalla myös vastustajan hyvään tuuriin (3-2 maali) ylivoimalla kun kiekot pomppivat omista varusteista vastustajalle tyhjään paikkaan vaikka syöttö/laukaus oli menossa täysin eri suuntaan.

Taisi tosiaan tuo kolmas maali olla melkoinen pomppu, muttei noita vastaavia kai sentään muita ollut.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Tosiaan jos tuo olisi tapahtunut vaikkapa kymmenen minuuttia aikaisemmin, olisin täysin samaa mieltä. Nyt en pitäisi lisäsanktioita ollenkaan vääryytenä.

Miten ihmeessä aika pelikellossa määrittelee tahallisuuden tai ei. Adam ei hakenut tilanteessa millään tavalla polvitaklausta eikä levittänyt jalkojaan eli tilanne ei ollut tahallinen. Keränen lähti kiertämään Masuhria ja sitten kolahti.

Tämän voi kyllä jotenkuten todeta myös nelosen koosteesta kohalta 2:19.

Nelosen kooste ottelusta
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuosta ei missään tapauksessa pidä tulla lisärangaistuksia kun kaveria ei tarkoituksella vahingoiteta.
Totta helvetissä pitää, vaikkei tarkoituksella varmaan taklannutkaan. Mutta varmaksi sitä ei voi kukaan muu kuin Masuhr itse tietää. Ja jos nyt käy niin, ettei annetta lisärankkua vahingon takia, voi jokaisen polvitaklauksen jälkeen vedota siihen, että "mutku mä en tarkottanu". HUOM, en sanonut että tämä teko oli tahallinen, sanoin, että varmaksi ei voida tietää ettei ollut.

Tasatilanteessa Lukko sai ylivoimalla rankkarin, enkä kyllä vieläkään tajua että mistä se tuli?
Nähdäkseni KalPan av-neliön kärki heitti mailan(oikeastaan maila lipesi) kiekkoa kohti.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Nähdäkseni KalPan av-neliön kärki heitti mailan(oikeastaan maila lipesi) kiekkoa kohti.
Jees. Minulle avautui otteluseurantaketjussa, kun asiasta kyselin, että mailan heitto kohti kiekkoa aiheuttaa rankkarin. Pelissä huomasin vain, että maila liukuu kohti laitaa, jossa pelaaja oli kiekon kanssa. Samalla tuomarin käsi nousi.

Ei tainnut olla ihan säännön tarkoituksen mukainen rangaistus. Naureskelinkin jo kotona, että maailman tyhmin jäähy (en ensin tiennyt tämän aiheuttavan rl:ää), kun minkäänlaista tilannetta ei ole päällä ja joku Lukkolainen hautoi kiekkoa laidassa. No, luulisi kalpalaisen pitävän seuraavaksi mailastaan kiinni.

Masuhrin tilanteesta on mielestäni turha vääntää väkisin mitään isompaa riitaa. Tuskin mikään tahallinen vahingoittamisyritys ja lopputuloksessa mukana paskaa tuuria. Kyllä meillä korvaajia on ja pikaista paranemista Keräselle.

Jos vedotaan siihen, että loppusekunneilla liian innokasta taklauspeliä, niin ihan turha sinne vastustajan päähän on mennä täysillä pörräämään ja hakemaan lisämaaleja, kun peli on ratkennut.
 

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yleensä tämän jälkeen meillä pyyhitään kulli verhoon.

Erikoisia toimia Kuopiossa, että ainakun Ruåttalainen ajelee jonkun kylmäks niin pyyhitään kulli verhoon. Tosin savolaiset ovat hieman mitä ovat, mutta kun Venäjälle ei aikanaan kelvannut niin minkä sille mahtaa pakko niitäkin on katsoa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Totta helvetissä pitää, vaikkei tarkoituksella varmaan taklannutkaan. Mutta varmaksi sitä ei voi kukaan muu kuin Masuhr itse tietää. Ja jos nyt käy niin, ettei annetta lisärankkua vahingon takia, voi jokaisen polvitaklauksen jälkeen vedota siihen, että "mutku mä en tarkottanu". HUOM, en sanonut että tämä teko oli tahallinen, sanoin, että varmaksi ei voida tietää ettei ollut.
Jos Masuhr olisi selkeästi levittänyt jalkansa niin sitten pitäisi antaa lisärangaistuksia sillä tällöin tilanne olisi ollut tahallinen.
Nyt jalkojen levitystä ei ollut, eikä niitä lisärangaistuksia pitäisi ikinä antaa sen seurauksen mukaan siitä lienet sinäkin samaa mieltä?

Lisärangaistukset pitää antaa nimenomaan tahallisista teoista sillä ne pitää saada pois, vahinkoja sattuu aina niitä ei voi saada mitenkään pois kaikkia.
Tahallisista vahingoittamisyrityksistä ja vahingoittamisista kuuluu lisärangaistukset ei vahingoista.

Yhä suurimpana kysymyksenä jos Keränen kerran vedettin tahallaan polvella niin miksi siihen olisi muka uhrattu Masuhr, joka joukkueen ykköspakki?

Myyrä sanoo tuossa hyvän pointin muillekin jos kerran Masuhria syytetään "turhasta" taklausyrityksestä niin miksi sitten Keränen noin innokkaasti pyörii KalPan päässä tuossa tilanteessa.
Vahinkotilanne erittäin harmillista jos Keränen joutuu pitkäksi aikaan sivuun mutta tilanne oli vahinko ja vastaavia tilanteita sattuu pelissä jatkuvasti.
Valitettavasti näistä pääsee useasti ilman rangaistusta kun kaveri ei jäähän makaan kun ei loukkaannu.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Olen tässä ihmetellyt samaa. "Ei tahallinen, mutta selvä polvitaklaus." Mitä ihmettä ?
Polvitaklaus mutta ei levitetä jalkoja.
Mikä tässä on niin vaikeata Raumalla käsittää?
Masuhr taklaa polvella mutta ei ojenna jalkaansa/polveaan kun taklaa niin kyseessä ei ole tahallinen teko mutta silti polvitaklaus, josta tuli täysin oikea rangaistus.

Tuosta olisi tullut pelissä vain 2min jos Keränen ei olisi loukkaantunut vaikka noista pitäisi aina lentää suihkuun.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Miten ihmeessä aika pelikellossa määrittelee tahallisuuden tai ei. Adam ei hakenut tilanteessa millään tavalla polvitaklausta eikä levittänyt jalkojaan eli tilanne ei ollut tahallinen. Keränen lähti kiertämään Masuhria ja sitten kolahti.

Tähän voisikin sitten heittää vastakysymyksen. Jos tulee taklaukseen jalat selvästi levällään, niin miten ihmeessä mies ei siis levitä jalkojaan? Ja pelikellon ajan sekä tuloksen vaikutuksen tilanteeseen kerroin mielestäni jo aiemmin hyvinkin selkeästi. Täysin turha taklausyritys, jos katsotaan tulostaululle.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
En tiedä mitä te kalpa-fanit tarkoitatte jalkojenlevityksellä, mutta kyllähän mashur vetää rumasti kurottaen Kerästä polveen.

4-6 ottelua pelikieltoa.

Näytä minulle yksikin SM-liigan kurinpitoelimen päätös, jolla (TAHALLISESTAKAAN) polvitaklauksesta on saatu noin pitkä pelikielto. Esimerkkinä voidaan ottaa vaikka Jalasvaaran puolen vuoden saikulle telonut silloinen JYP-Hakkarainen, joka sai aikoinaan yhden ottelun pelikiellon. Ja kyseessä oli tällöin selkeästi tahallinen polvitaklaus. Nyt Adam pitää vaan kiinni omasta luistelulinjastaan samalla kun Keränen kolauttaa päin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tähän voisikin sitten heittää vastakysymyksen. Jos tulee taklaukseen jalat selvästi levällään, niin miten ihmeessä mies ei siis levitä jalkojaan? Ja pelikellon ajan sekä tuloksen vaikutuksen tilanteeseen kerroin mielestäni jo aiemmin hyvinkin selkeästi. Täysin turha taklausyritys, jos katsotaan tulostaululle.
Saa kai sitä vieläkin luistella/liukua jalat levällään kunhan niitä ei levitä ennen taklausta tarkoituksella.
Tuota levitystä Masuhr ei tee ja näin kyseessä ei ole tahallinen polvitaklaus.

Miksi Keräsen sitten pitää painaa tuolla KalPan päädyssä noin kun kerran peliaikaa on noin vähän jäljellä eikä riittäisi, että ollaan vaan siellä siniviivalla?
Kyllä sitä nyt taklataan siihen asti kun kello soi jos pelataan jääkiekkoa., täysin turha karvaus Keräseltä.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Esimerkkinä voidaan ottaa vaikka Jalasvaaran puolen vuoden saikulle telonut silloinen JYP-Hakkarainen, joka sai aikoinaan yhden ottelun pelikiellon. Ja kyseessä oli tällöin selkeästi tahallinen polvitaklaus. Nyt Adam pitää vaan kiinni omasta luistelulinjastaan samalla kun Keränen kolauttaa päin.

Maailma on totisesti erilainen värilasien silmin.

[edit] Käy myös tuohon Jani82'n kommenttiin.
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä sitä nyt taklataan siihen asti kun kello soi jos pelataan jääkiekkoa., täysin turha karvaus Keräseltä.
EI SAATANA! Tähän kyllä sellaset huutonaurut, että oksat pois. Jos oikeasti olet sitä mieltä, että "väärin karvattu", niin ei voi kun nauraa. Onnea Kuopio!
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Miksi Keräsen sitten pitää painaa tuolla KalPan päädyssä noin kun kerran peliaikaa on noin vähän jäljellä eikä riittäisi, että ollaan vaan siellä siniviivalla?
Kyllä sitä nyt taklataan siihen asti kun kello soi jos pelataan jääkiekkoa., täysin turha karvaus Keräseltä.

Eikös pelit pelata yleensä loppusummerin sointiin asti?

Ihan linjanmukainen jäähy ja toivottavasti tuolle LaMuLaLah-Masuhrille tulee lisäpenalttia.
 

Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
KalPa hävisi paremmalle joukkuelle, siihen ei minulla mitään lisättävää. Kelailin tuota Nelosen kuvaa useampaan otteeseen ja koska omistan värilasit ja tilanne menee nopeasti ohi niin en selvää kuvaa tilanteesta saa omiin ajatuksiini.

Masuhrin liike näyttää juuri sellaiselta mikä saattaa olla ajassa 59:30 tappion varmistaneen joukkueen pelaajalle hyvin tyypillistä eli laiskalta ja väsyneeltä. Ikävästi vain nyt vastustaja luistelee vierestä ohi ja loukkaantuu pahasti.

Minä pidän merkittävänä asiana nimenomaan sitä, onko kyseessä vahingoittamisyritys vai vahinko. Toki tuosta voi/pitää rankkua heitellä jälkikäteen enkä pidä sitä vääryytenä, mutta on se hivenen eri asia jos kaveri jahtaa jotain tiettyä pelaajaa ja tarkoituksella ajelee vastustajan telakalle.

Pikaista paranemista Keräselle.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Miksi Keräsen sitten pitää painaa tuolla KalPan päädyssä noin kun kerran peliaikaa on noin vähän jäljellä eikä riittäisi, että ollaan vaan siellä siniviivalla?
Kyllä sitä nyt taklataan siihen asti kun kello soi jos pelataan jääkiekkoa., täysin turha karvaus Keräseltä.

Voisikohan mies haluta henkilökohtaisia tilastomerkintöjä vielä loppuun, kunnei niitä aiemmin ole kovin paljon tullut?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös