La 8.12.2012 TPS - Jokerit

  • 35 587
  • 155
Tai olisiko TPS pakki voinut taklata Nordlundia muulla ruuminosalla kuin polvella?

Tuo Tyrväiseen kohditustunut pommi ei todellakaan ollut ainut tilanne, josta olisi kuulunut ulosajo. Kaikki ehkä noita 50/50 tilanteita, mutta kyllä joku noista olisi pitänyt nähdä myös ilman hidastuksia - siis tuomarit kentällä. Kaikki ulosajon paikkoja. Ruutu oli myös tilanteesta irti laidasta, kun häntä taklattiin. Laitatakaus, mut Levonen varmasti näki numeron, kuka kaatui ja päätti ettei mene Ruudun kalasteluihin. Selvä rangaistuksen paikka sekin on. No, ehkä tuo menee tasan sen tahallisen maalin siirtämisen kanssa, josta ei olisi rangaistusta kuulunut. Mutta mites sitten, kun Tyrväistä huitaisiin TPS maalin takana kasvoihin niin, että pää heilahti. Tämä tuomarin edessä ja tuomari päätti ettei rangaistusta kuulu antaa, kun senkka ei valunut nenästä.

Voi saatana, eikö siellä saa taklata enää? Russel tuli tilanteeseen kädet alhaalla ja ilman suurempaa vauhtia. Tyrväinen kelkkailee holtittomasti pää alhaalla päin Russelia. Missä kohtaa olisi pitänyt ulosajo tuomita? Ei voi kuin ihmetellä nykypäivän jokerilaumaa ja kannattajia jos taklauksista aletaan nillittämään. Ja et voi olla tosissas tuosta Ruudun tilanteesta? Tuomainen jätti taklauksen kesken ja vain nojasi Ruutua vasten ja tämä pelle hyppäsi päin laitaa, vähän samanlainen tilanne kuin Abid esitteli aiemmin. Ei toki yhtä räikeä.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei voi kuin ihmetellä nykypäivän jokerilaumaa ja kannattajia jos taklauksista aletaan nillittämään. Ja et voi olla tosissas tuosta Ruudun tilanteesta?

No, Ossihan lensi vähän vastaavanlaisesta tilanteesta ulos, kun kaveri oli suupielet kiekon päällä ja taklaus osui päähän. Yksinkertaista, sama asia tuossa. Ei tuo edelleenkään mikään törkeä taklaus ollut, mutta tässä itseäni kismittää enemmän tämä SM-liigan linjattomuus, mutta se nyt ei tule yllätyksenä. Tuossahan oli ainekset aivan helvetin hienoon pommiin, mutta jokeripakin avaus oli mallia "haista vittu" ja Tyrren piti tehdä kaikenmaailman kiekuroita, saadakseen kiekon haltuun ja sitten pamahti. Päähän se osui, sitä ei voi kiistää ja samalla se oli myös mielestäni hieno taklaus: kädet pysyi alhaalla eikä vauhtia ollut liikaa.

Ruutu nyt yritti kalastella jäähyä laidassa, siihen ei tuomarit menneet. Tätä Ruutua ei ole tällä kaudella nähty: oma paketti aivan sekaisin ja sitten haetaan näitä jäähyjä, huonolla menestyksellä.

Mutta kuten Esgo ja Scissors sanoivat, ala-arvoista tuomaritoimintaa eilen. Mutta ei tuomarit tätä ottelua todellakaan ratkaisseet. Itse pelihän oli viihdyttävä ja TPS:n fyysisyys oli vienyt Jokereilta kaikki mehut pois kolmanteen erään tultaessa.

Yleensä kuitenkin nämä polvitaklaukset, poikittaiset laidan vierellä sekä päähän kohdistuneet ollaan otettu tällä kaudella pois. Ja vastaavasti ollaan sitten annettu täysin naurettavia jäähyjä, kuten Engrenin "tahallinen maalinsiirto".

Hienoa että peli herättää keskustelua... eikun siis tuomarit. :)
 
Tässä muuten tuo Erik Karlssonin ja Koskirannan tilanne. Ei tässä mielestäni mitään tuomitsemisen arvoista ollut. Vaikkakin monesti se makoilu riittää. Eikä tässä makoiltu sen vuoksi, että filmattiin vaan kyllä tuo varmasti jossain tuntui. Taklausta ei kuitenkaan tehty polvella.
Ihailtavan puhdas taklaus. Perse edellä ja jätkälle äkkipysähdys. P.K. Subban olisi ylpeä!
 
Voi saatana, eikö siellä saa taklata enää? Russel tuli tilanteeseen kädet alhaalla ja ilman suurempaa vauhtia. Tyrväinen kelkkailee holtittomasti pää alhaalla päin Russelia. Missä kohtaa olisi pitänyt ulosajo tuomita? Ei voi kuin ihmetellä nykypäivän jokerilaumaa ja kannattajia jos taklauksista aletaan nillittämään. Ja et voi olla tosissas tuosta Ruudun tilanteesta? Tuomainen jätti taklauksen kesken ja vain nojasi Ruutua vasten ja tämä pelle hyppäsi päin laitaa, vähän samanlainen tilanne kuin Abid esitteli aiemmin. Ei toki yhtä räikeä.
Mitä vittua? Jos taklaus osuu päähän, sen on pakko olla ulosajon paikka. En voi kyllä käsittää joidenkin TPS-fanien kantaa tässä asiassa.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Jos nyt jotain kommentteja näistä tuomioista:

- Russell-Tyrväinen. Jos on pää polvissa, ei tuossa paljoa puhtaammin voi taklata. Tyrväiselle krediitit että nousi jäästä ja luisteli vaihtoon ja avusti vielä maalin syntymisessäkin.

- Karhu-Nordlundia en kunnolla nähnyt, keskityin silloin siihen silppuun jota jokerikannattajat heittivät C-katsomon päälle ylhäältä.

- Joku oli jo yllättäen kerennyt myös haukkua TPS:n fanikatsomon sekä keskisormista, että läpsyttimistä. Fanikatsomossa ei ollut varmaankaan yhtään läpsytintä ja keskisormia tuli myös sieltä jokerikatsomosta. Ei siinä yhtä perseestä molemmilta tuo keskisormien näyttely.

- Karlsson-Koskiranta, ihan siisti taklaus. Ei mitään erikoista, ei kukaan tuota enää huomenna muista.

- Karlsson muuten oli aika perseestä. Käsittämätöntä kitinää koko pelin ajan ja löysän näköistä touhua. Kakkoserän jälkeen jäi muistaakseni Bomanille valittamaan kahdeksi minuutiksi jäälle kunnes Boman käski Erikin lähteä koppiin. Karlssonin kympistä ei siis voi oikeastaan olla mitään valittamista kun vippasi kiekon pelikatkolla katsomoon.

- Engrenin maalinsiirtäminen, Locken estäminen ja Vittasmäen huitominen olivat ihan käsittämättömiä.

- Lisäksi miksi helvetissä tuosta Vahalahden "taklauksesta" Karlssoniin olisi pitänyt tulla jäähy? Ihan puhdas kiekonriisto, ei edes millään kovalla vauhdilla.

- Jokerifanit käyttäytyivät muuten ihan hyvin, mitä nyt muutaman kerran jotain paperisilppua tosiaan heittelivät C-katsomoon ottelun aikana. Ja ottelun loputtua lensi sitten koko omaisuus taskuista kentälle ja C:hen. Tunnelma oli kuitenkin parasta sitten kevään 2010, joten kiitoksia vaan sinne niille hyvin käyttäytyneille kavereille!
 

Drygin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Minnesota
Tuomareista

Oli kyllä todella heikkoa tuomarityöskentelyä tässä ottelussa.
Sm-liigan linjan mukaisia pelirangaistuksia jäi tässä ottelussa viheltämättä kolme (3!!) kappaletta, joista ainakin yhdestä tulisi NHL:ssä vähintään 1 ottelun ottelurangaistus Shanahanilta jälkilöylyissä.

-Russel taklaa Tyrväistä avojäällä suoraan päähän.

Aivan sama oliko kädet alhaalla ja oliko vahinko vai ei, kiekotonta pelaajaa ei pidä muutenkaan taklata keskialueella eikä varsinkaan päähän ja ''puskista''. Aivan naurettavaa puolustelua TPS faneilta että tästä ei pitäisi edes antaa rangaistusta??? Laitanpa ihan muuten vain vertailuksi tilanteen mistä Ville Leino sai viime kaudella 1 ottelun pelikiellon. Tilanne on täysi vahinko eikä kontakti ole kuin lähes ''hipaisu'' pään alueelle, mutta pään alue on ja kuuluukin olla koskematon jääkiekossa. http://www.youtube.com/watch?v=cGEdQ8mRN5A(Linkki vie youtubeen jossa kyseinen kontakti)

-Nordlundiin kohdistuva polvitaklaus.

Ilmiselvä jäähyn paikka ja sm-liigan linjan mukaisesti tästä pitäisi tulla ulosajo oli sitten vahinko tai ei.


-Hännikäiseen kohdistunut selästä päin tullut poikittainen maila kun Hännikäinen on noin metrin irti laidasta pelaamassa kiekkoa.

Ihmiset tuntuvat vähättelevän tilannetta, mutta tosiasia on se että taklaus oli todella törkeä ja vaarallinen vaikka ei ehkä siltä heti näyttänyt. Tilanteesta olisi voinut antaa jäähyn poikittaisesta mailasta, laitataklauksesta ja selästä taklaamisesta ja ulosajokaan ei olisi ollut sm-liigan linjan vastainen.

Ja laitetaan nyt vielä ettei täysin kotiinpäin vetämiseksi mene niin TPS sai myös ottelussa vähän ihmeellisiä jäähyjä esimerkkinä vaikka case Ortio.

En syytä tuomareita Jokereiden tappioista vaikka en pitänytkään ottelun tuomarilinjasta.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Leino ja Russell...

Ethän ihan tosissaan vertaa näitä tapauksia. Russell taklasi ja Leino tuossa hiukan ojensi kyynärpäätään kohti Readin kuuppaa. Ei näytä vahingolta. Lisäksi tuo tilanne tuli sillä tavoin ettei Read voinut odottaa että häntä kolahtaa päähän. Tyrväinen tuli pää alhaalla ja Russell taklasi suoraan edestä. En tiedä mistä meinasit, että pelikieltoa tulisi, mutta ei ainakaan Russellin tilanteesta. Sitä Hännikäisen tilannetta ihmettelin pelin aikana ja totesinkin kaverille, että vähän näytti olleen irti laidasta, ihme ettei vihelletty. Sitä en ole muuta kuin kerran livenä nähnyt ja livetilanteessa näytti mielestäni kyllä jäähyn arvoiselta.
 
Oli kyllä todella heikkoa tuomarityöskentelyä tässä ottelussa.
Sm-liigan linjan mukaisia pelirangaistuksia jäi tässä ottelussa viheltämättä kolme (3!!) kappaletta, joista ainakin yhdestä tulisi NHL:ssä vähintään 1 ottelun ottelurangaistus Shanahanilta jälkilöylyissä.

-Russel taklaa Tyrväistä avojäällä suoraan päähän.

Aivan sama oliko kädet alhaalla ja oliko vahinko vai ei, kiekotonta pelaajaa ei pidä muutenkaan taklata keskialueella eikä varsinkaan päähän ja ''puskista''. Aivan naurettavaa puolustelua TPS faneilta että tästä ei pitäisi edes antaa rangaistusta??? Laitanpa ihan muuten vain vertailuksi tilanteen mistä Ville Leino sai viime kaudella 1 ottelun pelikiellon. Tilanne on täysi vahinko eikä kontakti ole kuin lähes ''hipaisu'' pään alueelle, mutta pään alue on ja kuuluukin olla koskematon jääkiekossa. http://www.youtube.com/watch?v=cGEdQ8mRN5A(Linkki vie youtubeen jossa kyseinen kontakti)

-Nordlundiin kohdistuva polvitaklaus.

Ilmiselvä jäähyn paikka ja sm-liigan linjan mukaisesti tästä pitäisi tulla ulosajo oli sitten vahinko tai ei.


-Hännikäiseen kohdistunut selästä päin tullut poikittainen maila kun Hännikäinen on noin metrin irti laidasta pelaamassa kiekkoa.

Ihmiset tuntuvat vähättelevän tilannetta, mutta tosiasia on se että taklaus oli todella törkeä ja vaarallinen vaikka ei ehkä siltä heti näyttänyt. Tilanteesta olisi voinut antaa jäähyn poikittaisesta mailasta, laitataklauksesta ja selästä taklaamisesta ja ulosajokaan ei olisi ollut sm-liigan linjan vastainen.

Ja laitetaan nyt vielä ettei täysin kotiinpäin vetämiseksi mene niin TPS sai myös ottelussa vähän ihmeellisiä jäähyjä esimerkkinä vaikka case Ortio.

En syytä tuomareita Jokereiden tappioista vaikka en pitänytkään ottelun tuomarilinjasta.

Ethän nyt oikeasti vertaa tuota Leinon kyynärpäällä suorittamaa taklausta, jossa vielä nostetaan kyynärpää pään korkeudelle tähän Russelin taklaukseen? Huomaatko eron? Toinen nostaa käden toisella kädet pysyvät alhaalla. Ainoa kenen tuosta tilanteesta olisi pitänyt saada ulosajo, oli Karlsson joka käynnisti tilanteen mahtavalla haistavittusyötöllä. Ja mikä helvetin kiekoton pelaaja? Hännikäiseen kohdistunut poikkari olisi ollut kakkosen arvoinen. Näitä Jokerifanit pääsevät näkemään jokaisella kierroksella, kun Ossi Väänänen jakelee vastustajan pelaajille komposiittia selkään. Eikä taida ihan yksi kerta pelissä riittää. Karhulta myöhästynyt taklaus, ei olisi ollut suuri vääryys antaa penaltia, mutta jalka oli kuitenkin suorassa eikä yrittänyt ojentaa polveaan taklauksessa.

Ymmärrän jokerileirin turhautumisen, mutta pitäisi osata olla sen verran kriittinen myös omalle tekemiselleen, että muistaisi myös ne omat kohellukset. Olen täysin varma siitä, että jos joku Moses olisi ajanut Russelin keskialueella pystyyn samalla tavalla, niin ei täällä jokerifanit olisi huutamassa ulosajoa vaan taklaus olisi ollut helvetin hieno ja kaikki olisi hyvin.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli aivan upea kiekkomatsi. Tällaisia matseja lisää, kiitos! Tepsiltä mahtava taistelupeli, pisteet oli todella päätetty pitää kotona. Viimeksikin Pajuoja sai viritettyä TPS:n aika mahtavaan taisteluun viimeisessä pelissä ennen taukoa (Kärpät-ottelu marraskuun alussa). Vai Kiviharjuko siellä tsemppaa, no sama se. Jokereista näki myös, että kyseessä on todella laadukas jääkiekkojoukkue ja Peksin eväin TPS:llä ei olisi ollutkaan mitään mahdollisuutta voittaa noin hyvää vastustajaa. Pelistä puuttui oikeastaan enää vain se, että jokerikatsomo olisi alkanut hoilaamaan "Äiti tuu ikkunaan, turkulaiset taklaa!"

Kolme majoria.

1. Tyrväiseen kohdistunut pommi keskialueella
2. Nordlundiin kohdistunut myöhässsä tullut taklaus, jonka tps pelaaja veti loppuun polvella
3. Hännikäiseen kohdistunut numeroihin taklaus päivänselvällä poikkarilla vaarallisesti laidasta irti
Eihän nämä nyt oikeasti ole niin vaikeita tilanteita, että näistä tarvitsisi mesoa sivukaupalla, huoh.

1. Tämä ehkä vaikein tilanne näistä. Suurempaa napinaa tuskin olisi syntynyt jos tilanteesta olisi tuomittu Russellille 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta, kuten päähän kohdistuvasta taklauksesta sääntöjen mukaan tuomitaan silloin, kun taklattava pelaaja ei loukkaannu. Tosin tuossa edellisellä sivulla eräs jokerikannattaja esittää aika vankat perustelut sille, että Russellin taklausta ei tulisi tulkita päähän kohdistuneeksi, joten jos tuo on lainaus sääntökirjasta niin tuomarit kai menivät sitten vain suoraan sen mukaan.

Jos kiekkoa kuljettavava pelaaja pitää päätään alhaalla lähestyessään taklaajaa, niin taklausta ei pidetä ”päähän kohdistuvana taklauksena” ellei taklaava pelaaja nosta, oikaise tai ohjaa käsivarttaan, kyynärpäätään, olkapäätään tai mitä tahansa vartalonsa osaa kohti vastustajan pään tai niskan aluetta.

2. Tästä olisi voinut tuomita Niko Karhulle 5+20 minuuttia polvitaklauksesta.

3. Tämä myös päivänselvä tilanne. Veli-Matti Vittasmäelle olisi kuulunut 2 minuuttia poikittaisesta mailasta.

Jokerikannattajilla ei tosin pitäisi olla suurempaa napinaa kuin tuosta Karhun polvitaklauksesta, tosin ottelun lopputuloksen kannalta tilanne oli merkityksetön, koska peli oli siinä vaiheessa jo ratkennut. Nimittäin Vittasmäki istui juuri ennen tuota puhututtavaa tilannetta 2 minuutin jäähyn tuomareiden itse keksimästä huitomisesta ja Russellin tilanteen jälkeen (vai oliko vähän ennen, melkein samaan aikaan kuitenkin) Corey Locke sai käsittämättömän kakkosen maalivahdin estämisestä. Siinähän Kilpeläinen seikkaili kiekon kanssa kaukana maalilta ja Locke meni karvaamaan varoen tarkkaan, ettei vain estäisi Kilpeläistä. No, sitten Kilpeläinen onnistui kuitenkin selkä edellä pakittamaan itse päin Lockea ja veti nurin. Tuomareilta tuli siis "hyvät" paikkojäähyt Vittasmäen ja Russellin tilanteisiin ja tosiaan tuo yksi jokerikannattaja tuossa perusteli myös hyvin miksi Russellin taklaus itse asiassa oli täysin puhdas.

Engrenin maalinsiirtojäähyn voin itse pitkin hampain ehkä jopa hyväksyä, vaikka vaikea kuvitella, että Engren maalia tahallaan olisi siirtänyt. Eiköhän siinä ollut mielessä vain saada etukulma äkkiä peittoon, kun jokerilla oli kiekko hallussa metrin päässä tyhjästä maalista.

Ville Vahalahden pommi alivoimalla Erik Karlssoniin oli todella upea! Siinä kapteeni näytti esimerkkiä ja taklasi Karlssonin hienosti irti kiekosta ja sitten Kevin Shattenkirk teki ehkä kauden hienoimman maalin. Otti irtokiekon ja lähti kuljettamaan sitä kohti Jokerien maalia taklaten mennessään iholle pyrkineet jokeripelaajat etäämmälle. Koko tilanne oli ehdottomasti upean ottelun kohokohta ja käänteentekevä myös lopputuloksen kannalta. Siinä kulminoitui hyvin myös TPS:n voitontahto, joka oli Jokereita kovemmalla tasolla. Bonuksena Karlssonilta meni myös ilmeisesti kuppi nurin.

Turkulaisia vanhan sivistyskaupungin asukkeina muuten varmaan huvittaa, kun jotkut Siperian raukoilta rajoilta tulevista jokerikannattajista puhuvat jostain maalaisista tässä ketjussa. Varmaan ne jutut osuvat paremmin maaliin jotain SaiPaa tai Jypiä vastaan... toki siellä idässä on paljon isoja kaupunkeja, vaikka eihän Helsinkikään mikään metropoli ole jos Pietariin, Moskovaan tai Novosibirskiin vertaa, ihan vain esimerkkinä.
 

Drygin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Minnesota
Ethän nyt oikeasti vertaa tuota Leinon kyynärpäällä suorittamaa taklausta, jossa vielä nostetaan kyynärpää pään korkeudelle tähän Russelin taklaukseen?

En vertaa taklauksia keskenään vaan kovuutta ja voimaa. Vertasin Leinon ''hipaisua'' ja Russelin ''pommia''. Molemmat tulevat pään alueelle sillä eroituksella että Russel toteuttaa omansa noin 5 kertaa kovemmalla voimalla.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein

Niin tekstihän oli juuri sen vuoksi boldattu, että kyse oli kiekkoa kuljettavasta pelaajasta. Eli ns pääperseessä suojauksesta. Tyrväinen ei ollut tilanteessa kiekollinen saati kuljettanut sitä. Tiesit varmasti itsekin jos katsoit videon niin huomasit, että kyseistä kohtaa ei voi soveltaa Russelin ja Tyrväisen tapaukseen.

Tuomaritoiminta ei tule koskaan parantumaan jos fanit eivät edes näin selvissä tapauksissa osaa vetää yhtä köyttä. Tuomareilta ja pelaajilta kritiikin esittäminen on sakon uhalla kielletty.
 

Vaeltaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Ville Vahalahti
Miten minä näen täällä käsitellyt asiat:

Vittasmäen poikittainen maila: Selvä 2 minuuttia, mutta ei sitä nyt kuitenkaan 5+20 tommosesta voi antaa NYKYISELLÄ liigan linjalla, vaikka oli selvää ylipelaamista. 2+10 ehkä, mutta millä perustein? Tiedän kyllä tuollaisen vaarallisuuden, mutta en usko, että kovin moni tuomari antaisi 5+20 minuuttia tuollaisesta. Varmasti jakaa mielipiteitä..

Russelin taklaus: Hieman mielenkiintoinen tilanne kyllä. Tyrväinen saamassa kiekon, taitta pompata lavan yli tai jotain, koska suoraan hänen lapaan tulossa, ja Russel ajaa miehen. Taklaus osuu rintaan ja ikävästi kyllä jatkuu päähän myös. Riippuu aika paljon kuvakulmasta miltä tuo taklaus näyttää. Youtubesta nähdystä pätkästä näyttää pahemmalta, kuin mitä hallilla näytetystä pätkästä, joka oli hieman etusivummalta kuvattu. En nyt voi sanoa, että 5+20 olisi ollut vääryys. Mutta nämä on näitä, mistä joskus tulee, joskus ei. Ei kuitenkaan yrittänyt vahingoittaa, ja Tyrväinen tosiaan hieman jäähän kumarassa katsoi.

Karhun polvitaklaus näin jälkikäteen videolta katsottuna on selvä jäähyn paikka. Vauhtia siinä onneksi ei ole hirveästi, joten toivottavasti Nordlundille ei mitään pahaa sattunut... Mutta, eihän tuostakaan kyllä 5+20 olisi vääryys. Vaikka varsinaista ns. polven ojennusta ei tapahdu, niin aika kyseenalainen tulo kyllä tilanteeseen.

Muuhun älämölöön mitä tässä ketjussa on, niin siihen en jaksa ottaa kantaa. Niin selvästi on vain kahta leiriä.
 

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Minun mielestäni Tyrväiseen kohdistunut taklaus oli upea pommi, mutta liigan tämän hetkisen linjan mukaan tuomittava. 5+20

Hännikäisen ajamisesta vähintään 2min.

Mastoon kohdistuneesta 5+20 olisi ollut myös liigan omassa linjassa. 2min polvitaklaus myös ihan ok, koska Masto pysty jatkaa pelaamista.

Väänäsen tilanteen jälkeinen taklaus maalin takana oli loppuun asti viety tilanne. En itse ainakaan nähnyt tässä yhtään mitään erikoista.

Kyllähän siellä myös tuli ainakin yksi korkea maila mistä Jokereille olisi pitänyt viheltää 2min.

Ihmetyttää kyllä puheet siitä, että Väänänen olisi tilanteiden jälkeen pelannut sikaa. Voisiko tätä väitettä nyt jotenkin avata? Tarkoitatko, että maalin edessä kahinassa Väänänen oli isäntä vai hakkasi vihellestyn jälkeen pohkeille? Itse ainakaan en nähnyt tälläistä tapahtuvan ja seurasin täysin selvinpäin peliä erittäin hyvästä paikasta intensiivisesti.

Eniten ihmetyttää TPS kolmas(3) maali. Karlssonilta kiekon vienti siniviivalta. Alempana ote sääntökirjasta ja jokainen voi tulkita asian miten haluaa.

Jääkiekon virallinen sääntökirja 2010-2014 kirjoitti:
523 - SELÄSTÄ TAKLAAMINEN
a) Pelaajalle, joka syöksyy, hyppää, ryntää tai töytäisee millä tavalla tahansa vastustajaa takaapäin, tuomitaan erotuomarin harkinnan mukaan:
 Pieni rangaistus + automaattinen käytösrangaistus (2’ + 10´)
tai
 Iso rangaistus + automaattinen pelirangaistus (5’ + PRK)
tai
 Ottelurangaistus (OR)
b) Pelaajalle, joka vahingoittaa vastustajaa selästä taklaamisen seurauksena, tuomitaan:
 Ottelurangaistus


Kuitenkin kaikin puolin tunnelmallinen ottelu! Toivottavasti ensi vuonna järjestetään taas uudestaan.


EDIT:
Ja jos toisin päin katsoo, niin Engrenin maalinsiirto oli naurettava tuomio, Locken veskan estäminen myös vähän vituttava tapaus. Siihen vielä päälle Karlssonin huitomiset Koskirannan jaloille ja se korkea maila (suorittaneen nimeä en muista). Eli mielestäni tuomarit eivät ainakaan ratkaisseet matsia ja virheelliset tuomiot menivät aika lailla tasan. Tasakentällisin Tepsillä ei ollut oikeastaan yhtään hätää, siitä voi olla ylpeä.

Mielestäni kukaan ei ole sanonut, että tuomarit ratkaisivat tämän matsin. Täällä vaan haukutaan liigan linjattomuutta ja tuomaritoimintaa. Omasta mielestäni täysin syystäkin. Jokeri-fanit näkevät tietenkin parhaiten omiinsa kohdistuneet vääryydet ja sen takia niistä mainitsevat.

Joku jo aikaisemmin mainitsi, että ei tässä pitäisi keskenään taistella kumman peliä enemmän tuomarit sotkivat vaan yhdessä kyseenalaistaa tuomaritoiminta. Perussuomalainen(ei puolue) on se ihminen joka alentuu kohtaloonsa ja ei käy barrikaadeille sortoa vastaan. Kyllä luulisi liigan jossain vaiheessa asiaan paremmin puuttuvan, kun tarpeeksi siitä pidetään älämölöä.
 
Viimeksi muokattu:
Eniten ihmetyttää TPS kolmas(3) maali. Karlssonilta kiekon vienti siniviivalta. Alempana ote sääntökirjasta ja jokainen voi tulkita asian miten haluaa.

Joo ja samassa tilanteessa Teräväinen ilmiselvästi töytäisee kiekollista pelaajaa takaapäin, joten ilmanmuuta ison rangaistuksen paikka.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Helvetti sentään, kauhea kitinä taas parin sivun verran päällä tuomareista. Eiköhän ne viheltämättä jääneet/väärin vihelletyt menneet melko tasan. Hyvien häviäjien kokoontumispaikkana tämä ketju, onnea vaan teille. No, tuodaan nyt vielä omaa kantaa.

Tuo Karhun taklaus Nordlundiin oli jäähyn paikka (2min polvitaklaus, ei ollut törkeä ja vastaanottaja ei loukkaantunut + Karhu ei hakenut polvitaklausta ja Nordlund vaihtoi luistelusuuntaa, ei Karhu), myös se Vittasmäen poikkari (tässäkin ulosajo olisi ollut mielestäni liian kova tuomio, kakkonen olisi siitä ollut oikea). Mutta Russellille olisi ollut vitun naurettavaa hakea jotain ulosajoa siitä, kun kaveri hakee tyyllikkäästi kädet alhaalla oikea-aikaisen niitin kaveriin, joka tulee pää perseessä tilanteeseen. Kolaritestinukke oli jonkun herran luonnehdinta Tyrväisestä tuossa tilanteessa. ;) Sanonpahan vaan, että jos noista aletaan jakamaan ulosajoja, niin jatkossa siellä vedetään koko ajan pää alhaalla ilman tietoa taklattavan vastuusta ja hienot avojääniitit karsitaan kokonaan pois kiekosta. Ja oman tulkintani mukaan Tyrväinen oli tuossa kiekollinen sen hetken, kun oli kiekkoa ottamassa, mutta haroi tyhjää. Jos kiekkoa ei olisi pelattu kohti Tyrväistä, ei Russell varmastikaan olisi taklausta suorittanut.

Ja jos toisin päin katsoo, niin Engrenin maalinsiirto oli naurettava tuomio, Locken veskan estäminen myös vähän vituttava tapaus. Siihen vielä päälle Karlssonin huitomiset Koskirannan jaloille ja se korkea maila (suorittaneen nimeä en muista). Eli mielestäni tuomarit eivät ainakaan ratkaisseet matsia ja virheelliset tuomiot menivät aika lailla tasan. Tasakentällisin Tepsillä ei ollut oikeastaan yhtään hätää, siitä voi olla ylpeä.
 
En vertaa taklauksia keskenään vaan kovuutta ja voimaa. Vertasin Leinon ''hipaisua'' ja Russelin ''pommia''. Molemmat tulevat pään alueelle sillä eroituksella että Russel toteuttaa omansa noin 5 kertaa kovemmalla voimalla.

Ei hemmetti sentään mitä juttua! Eli sun mielestä on myös ihan ok, jos lyö mailalla kasvoihin kunhan se vaan on tarpeeksi hiljainen lyönti? Toivotaan nyt vaan, että Karlsson alkaa laittamaan parempia avauksia ja että Tyrväinen pitää päänsä ylhäällä jatkossa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Väänäsen tilanteen jälkeinen taklaus maalin takana oli loppuun asti viety tilanne. En itse ainakaan nähnyt tässä yhtään mitään erikoista..

Laitataklaus. Ison jäähyn paikka. Täydellistä kunnioituksen puutetta koska tilanne oli ohi. Iso jäähy.

Kyllähän siellä myös tuli ainakin yksi korkea maila mistä Jokereille olisi pitänyt viheltää 2min.
Ainakin.

Ihmetyttää kyllä puheet siitä, että Väänänen olisi tilanteiden jälkeen pelannut sikaa. Voisiko tätä väitettä nyt jotenkin avata? Tarkoitatko, että maalin edessä kahinassa Väänänen oli isäntä vai hakkasi vihellestyn jälkeen pohkeille? Itse ainakaan en nähnyt tälläistä tapahtuvan ja seurasin täysin selvinpäin peliä erittäin hyvästä paikasta intensiivisesti.

Aika isäntä on kyllä kun tilanne mennyt ohi ja jaksaa vielä lähteä tarjoamaan painavasti poikkaria Koskirannan paljaaseen niskaan. Samoin taklaa Huhtalan pään laitaan tilanteen jälkeen. Hieno mies. Jos pelaa kovaa tilanteen loppuun asti, se on ok, mutta ylipelasi niin monta tilannetta jatkaen noita koiruuksiaan vielä senkin jälkeen kun Palloseuran pelaajat olivat liukumassa tilanteista pois.

Eniten ihmetyttää TPS kolmas(3) maali. Karlssonilta kiekon vienti siniviivalta. Alempana ote sääntökirjasta ja jokainen voi tulkita asian miten haluaa.

Voi hyvä tavaton sentään. Täysin sanattomaksi vetää.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Taas eilen nähtiin tapaus jossa maalivahti lähtee kikkailemaan kiekon kanssa ulos omalta alueeltaan ja sitten kun vastustaja on riittävän lähellä, maalivahti heittäytyy jäähän seurauksella että vastustaja saa jäähyn. Tuomarit toimivat sääntökirjan mukaan tuomiten tapauksesta Palloseuran pelaajalle jäähyn (tosin päätykatsomoon näytti että Kilpeläinen kaatui oman Jokeri pelaajan toimesta ei Locken toimesta). Mielestäni kansainvälinen jääkiekkoliitto saisi muuttaa sääntöjä niin että maalivahti ei saa pelata kiekkoa maaliviivan takana. On typerää että yhdellä pelaajalla on tällainen koskemattomuus alueella jossa hänen ei edes pitäisi olla.


Eniten ihmetyttää TPS kolmas(3) maali. Karlssonilta kiekon vienti siniviivalta. Alempana ote sääntökirjasta ja jokainen voi tulkita asian miten haluaa.

Ihme ettet valita myös siitä että Shattenkirk epäreilusti nojasi olkapäällään Eroseen ennen kuin pisti kiekon alivoimalla ohi Kilpeläisen.
TPS:n voitto eilen paikan paikanpäällä nähtynä oli hunajaa ja hyvän olon tunne vaan voimistuu kun lukee täällä katkerien Jokeri fanien tilityksiä mukamas epäreilusta tuomarityöskentelystä. Eiköhän se ollut TPS joka istui enemmän jäähyllä kyseenalaisista tapauksista ja Jokeri pelaajat eivät oikein mistään muusta kuin neitimäisistä itkemisistä tai tekosista kymmenen minuutin henkilökohtaisia kymppiminuuttisia.
Totuus on että Jokerit hävisi huonoon maalivahtityöskentelyyn.
Jos ette saa tätä osastoa parempaan kuntoon mitä eilen niin turha kuvitella pelaavanne mitaleista keväällä.
Tosin ei ne mitalipelit Palloseurallakaan ole ihan realistisin vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Kuinka moni Jokerifani täälä nyt on oikeasti syyttänyt tuomareita tappiosta? Se ja tuomareiden kritisointi ovat kaksi eri asiaa. Kuitenkin suurin osa TPSfaneista näkee nuo tilanteet, samalla tavalla, kuin suurin osa Jokerifaneista. Samalla Jokereiden puolelta on tuotu jatkuvasti esiin, että tuomarit oli paskoja molemmille ja myös TPS sai outoja jäähyjä, sekä Jokerijäähyjä jäi viheltämättä. Toki osa kirjoittajista on kummaltakin puolelta vetänyt totutusti yli, mutta näin pääpiirteittäin. Tuomarit oli umpisurkeita ja jos aina kritisointi tuomitaan itkemiseksi, niin eipä tähän varmaan ikinä muutosta saada.

"Ei tää oo niin vakavaa, tää on vaa jääkiekkoo."
 

Drygin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Minnesota
Ei hemmetti sentään mitä juttua! Eli sun mielestä on myös ihan ok, jos lyö mailalla kasvoihin kunhan se vaan on tarpeeksi hiljainen lyönti? Toivotaan nyt vaan, että Karlsson alkaa laittamaan parempia avauksia ja että Tyrväinen pitää päänsä ylhäällä jatkossa.

Anteeksi mutta mitä sä selität? Olen juuri yllä sanonut että pelaajien pään alue on koskematon ja pitääkin olla sekä jokaisesta päähän kohdistuneesta iskusta oli se sitten mailalla luistimella varpaankynnellä tai nyrkillä tulisi tuomita rangaistus oli se isku kova tai heppoinen.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sanonpahan vaan, että jos noista aletaan jakamaan ulosajoja, niin jatkossa siellä vedetään koko ajan pää alhaalla ilman tietoa taklattavan vastuusta ja hienot avojääniitit karsitaan kokonaan pois kiekosta.

Siinähän se ongelma onkin, että tuomareilla ei tunnu olevan mitään linjaa näissä tapauksissa. Väänänen lensi muutama kierros sitten ulos tilanteesta, jossa KalPan pelaaja kyykki pää polvissa laidan vieressä.

Toinen ongelma on, että rangaistusta ei tule ellei pelaaja jää jään pintaan makaamaan. Jos Hännikäinen tai Tyrväinen olisi noiden tilanteiden jälkeen jäänyt maahan makoilemaan niin luultavasti molemmista tilanteista olisi lentänyt pelaaja ulos.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Siinähän se ongelma onkin, että tuomareilla ei tunnu olevan mitään linjaa näissä tapauksissa. Väänänen lensi muutama kierros sitten ulos tilanteesta, jossa KalPan pelaaja kyykki pää polvissa laidan vieressä.

Toinen ongelma on, että rangaistusta ei tule ellei pelaaja jää jään pintaan makaamaan. Jos Hännikäinen tai Tyrväinen olisi noiden tilanteiden jälkeen jäänyt maahan makoilemaan niin luultavasti molemmista tilanteista olisi lentänyt pelaaja ulos.

No juu tottahan nämäkin ovat, ongelman pointti on linjan puute.
 

Judge

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Liverpool FC
Päähän kohdistettu taklaus on rangaistava teko siitäkin huolimatta, että pelaaja olisi valmistautunut ottamaan taklausta vastaan.

Tuollako yrität perustella, että päähän kohdistetut taklaukset eivät ole vaarallisia. Miksi sitten välittää edes huitomisesta.

Jääkiekko siis menee kohti naiskiekkoa kun päähän kohdistetut taklaukset eivät ole sallittu. Asia on selvä.

Voisitko nyt lainata sen kohdan, jossa halusin laillistaa päähän _kohdistetut_ taklaukset? Puhuin takalauksista, jotka ovat sinällään puhtaita, mutta joissa taklattava tyhmyyttään/ajattelemattomaan/kaveripassintakia/muusta syystä itse tulee tilanteeseen pää edellä. Se on sitten kirjoitusvirhe, jos olen vaatinut päähänkohdistettujen taklauksien laillistamista. Mutta se, että laillinen kova avojäänpommi osuu päähän hyökkääjän oman toiminnan takia, siinä ei ole mitään rangaistavaa. Korkeintaan sille kaveripassin antaneelle pakille OR vahingoittamisyrityksestä ;)

Mitä enemmän taklauksia rajoitetaan, siitä seuraa vähemmän taklauksia. Jos taklaajat joutuvat varomaan jatkuvasti enenevässä määrin taklaamistaan, siitä seuraa että taklataan vähemmän. Varsinkin kun tuomarilinja ailahtelee, eli taklaaja ei voi mitenkään varmudella tietää mitä saa tehdä ja mitä ei. Tai vaikka tietäisi, niin taklattavan viime thetken teot aiheutavat jäähyjä => turvallisempaa olla taklaamatta => mennään naiskiekon suuntaan.

Vai meneekö logiikkani pieleen jossain vaiheessa?

Laitakahnauksissa kiekko jää usein pelaajien jalkoihin ja katse on pakko kohdistaa alas nähdäkseen kiekon. Jos kiekkoa kuljettavava pelaaja pitää päätään alhaalla lähestyessään taklaajaa, niin taklausta ei pidetä ”päähän kohdistuvana taklauksena” ellei taklaava pelaaja nosta, oikaise tai ohjaa käsivarttaan, kyynärpäätään, olkapäätään tai mitä tahansa vartalonsa osaa kohti vastustajan pään tai niskan aluetta.

Enkös minä tätä yrittänyt sanoa, vai enkö osaa senää lukea sääntöä? Siis käsittääkseni Tyrväinen oli kiekollinen? Joten taklaus oli laillinen. Kiekottoman pelaajan taklaaminen on muistaakseni yleisesti ottaen kiellettyä, estämiskakkosesta ulosajoon.

Nämä vahingot jättäisivät liikaa tulkinnan varaa tuomareille. Päähän kohdistuneista taklauksista on harvinaisen selkeät säännöt. Se ei tarvitse muutoksia ja toimii käytännössä nollatoleranssilla mikäli taklaus kohdistuu ensisijaisesti vastustajan päähän.

Tätähän yritin kirjoittaa, pahoitelut jos ilmaisuni oli huono. Toki on parempi, että enemmin nollatoleranssi ja sitä kautta vähemmän loukkaantumisia, mutta kyllä minä nautin jääkiekko-ottelusta, jossa taklataan paljon ja kovaa. Siitä vain yleensä seuraa vahinko-osumia päähänkin. Ja ainakin loukkaantumisia.

Korostuksena. Päähän kohdistettuja taklauksia pitäisi rangasta kovemmin. Päähän osuneista, varsinkin jos osumaan vaikuttaa taklattavan teot, ei tulisi rangaista.
Se miten tuomarit saisivat ilman hidastuksia nämä aina oikein, en tiedä. Mutta eivät ne saa nykysäännöilläkään. Siksi meillä on Liusjärvi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös