Mainos

La 6.3.2010 HIFK - Lukko

  • 16 490
  • 81

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähtökohta peliin oli se, että eilen HIFK taisi Tampereella pelailla jo Lukko peli mielessä ja asennepuolellahan tämä peli HIFK:lle meni. Toki Lukolla oli paljon poissaoloja ja HIFK käytti tämän hyväkseen, mutta HIFK olisi tänään ollut vahva, vaikka Lukolla olisi kaikki pelaajat mukana olleet. Tuomarilinjasta on turha valittaa lopputuloksen kannalta. Se oli ailahtelevaa, kuten SM-liigassa lähes aina. HIFK sai anteeksi yhden 5-3 AV:n, kun kankaanperän nyrkinisku jäi viheltämättä, mutta toisaalta niin jäi myös Granlundin kampitus, josta HIFK olisi saanut 5-3 YV:n. Lukko sai aivan tarpeeksi YV:tä ja omaan tehottomuuteen voi esimerkiski oman 5-3 YV:nsä laittaa. Hatunnosto tuomarilinjaan siitä, että siitä pikku nahinasta ei isompia rangaistuksia jaeltu ja ottelussa sai kuitenkin pelata, eikäö tuomarilinja mitenkään hidastanut tempoa tai ollut liian suuressa osassa.

HIFK:lla on näköjään tapana aina pistää se peli jännäksi, vaikka homma on melkein jo taputeltu. Tässä on sitten se seuraava kehityksen paikka. Muutenhan HIFK:n peli näyttääkin jo hyvältä ja mitään varsinaista tasoitusmylläkkäähän Lukko ei aikaan saanutkaan.

Varsinainen ratkaisu nähtiin tänään maalineduspelissä. HIFK oli isäntä kummankin maalin edessä. Oman maalin edessä otteet olivat välillä aika ronskejakin. Kankaanperä jakoi huolella poikkaria ja veti keran Nabbia nyrkillä vastapalloon, mutta ainakaan sinne HIFK:n maalille ei ole mukava mennä ja näinhän sen pitää ollakin. HIFK puolestaan oli vastustajan maalilla lähes poikkeuksetta ensimmäisenä irtokiekoissa.

Yksilötasolla HIFK:sta erottui montakin pelaajaa:

-Granlund oli totaalisen liekeissä ja oli suorastaan ihme, ettei saanut enempää tehopisteitä. Etenkin se syöttö Lupalle takatolpalle oli käsittämätön. Luistelu parantunut kauden aikana paljon ja ne taklaukset. Kokonaispakettina luokkaa: huhhuh. Miksi näitä kavereita ei tule Suomesta enemmän? Hirson kanssa homma toimii mahtavasti, mutta Haataja ei tunnu saavan mistään sisään ja jää jotenkin ulkopuoliseksi tässä ketjussa.

-Hirso oli nyt kärkipelissäkin todella hyvä. Upea syöttö Granlundin maaliin ja tuossa 95% pelaajista olisi yrittänyt jotain rystysuuppausta maalille. Kun Hirsolla ei peli suju, niin hän pitää keikkoa ja mitään ei tapahdu, mutta kun peli kulkee niin saa kummallisesti tilaa varsinaisesti tekemättä mitään.

-Kuhdasta tulee mieleen se viimekauden alun Kuhta, joka sitten katosi maan alle loukkaantumisen jälkeen. Liike on palannut Kuhdan parhaalle tasolle ja lisäksi tekee karmean määrän duunia. Tekisi melkein mieli sanoa, että Kuhta Haatajan tilalle ykköskenttään, mutta toisaalta Kuhdalle sopii tälläinen paineettomampi" puskista tulo".

-Noronen: Ei tänään tarvinnut mitään huikeata esitystä tehdä ja vastustajan Raanta olikin huomattavasti näkyvämmässä roolissa. On se vain hienoa, että HIFK:ssa on maalivahti, jonka perussuoritustaso on tätä luokkaa. Miksi tätä ei ole aikaisemmin kokeiltu ;)?!

-Järvinen: Kovaa duunia ja Turre on nyt siinä roolissa, jossa hän on hyödyllinen. Oli tänään todella ikävä vastustaja:

Miinukset:

Haverinen: Jopa minä olen Haverisen esityksiä kehunut viime aikoina, mutta nyt tuli aika katastrofipeli. Ensimmäisessä erässä tuli yksi katastrofimenetys, josta selvittiin, mutta kolmannessa erässä piti sitten väkisin antaa heittää se kiekko suoraan Nabbille, vaikka mieleeni olisi tullut 20 parempaa ratkaisua. No näitä saattuu ja onneksi pakkikalustoa HIFK:lla nyt riittää kilpailuksi asti.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hienosti pojat pelaa ei siinä mitään. Luottavaisin mielin tässä kevättä kohti voinee mennä. Reservijampoillakin pystytään noudattamaan pelitapaa selkeänä altavastaajanakin. Eilen perustekeminen riitti voittoon mutta monta astetta kovempaa vastustajaa vastaan ei ihan 60 minuuttia riittänyt.

Raannan pelaamattomuus näkyi alussa ja antoi pari riparia helsinkiläisille joista sitten saivat maalin- pari eteen. Mutta moittimaan en rupea. Hyvin petrasi pelin edetessä. Arvokkaita peliminuutteja tulevaisuutta ajatellen.

Morrison olisi voinut tänään vaikka huilata, ei kaverista tuolla kuormituksella oikein iloa ollut. Nuoret pakit katselevat varmasti videoita Uraman ja Eepin isällisellä opastuksella tästä pelistä. Hiukan vielä kovuutta lisää, niin nämäkin pojat voivat vielä tulevilla kausilla olla kovia luita.

Kuutta pistettä tuskin monikaan odotti näihin pariin päivään, mutta pienestä se loppujen lopuksi jäi kiinni. Iso kuva kunnossa. Kohti ensi viikkoa ja uusia seikkailuja. Ja sairastupalaiset voivat ihan rauhassa hoitaa ne kolotukset kuntoon. Antaa poikien pelata.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Eiköstuo Vidgren ole se jannu joka loukkaantui viime kauden lopussa pahasti? Jos on niin pelaa yllättävän hyvin.

Peli oli aika sahaamista. Tuomarit arpoivat koko ajan ja linja vaihteli, tai siis sitä ei ollut. Haverisen tössi suurin yksittäinen virhe. Nortti oli taas kerran hyvä.

Ei mulla muuta
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
"Tappelusta" on nyt turha miettiä, miksei ajettu ulos. Kuvista en kyllä nähnyt, mistä tilanne alkoi, mutta ei ole kyllä ikinä linjuri mennyt samalla nopeudella ja innokkuudella siihen väliin pilaamaan matsin alkua, kun molemmilla oli hanskatkin poissa. Kyllä jopa omassa liigassamme on annettu ennen tuollainen tappelu käydä. Ihan sama kyllä, eipä siinä olisi kumpikaan mitään voittanut tai hävinnyt.

Kärkikamppailuun oli saatu kyllä aika linjaton tuomarinelikko tällä kertaa. Taklauksista lensi jäähylle, kampituksista ja nyrkillä vihellyksen jälkeen lyönneistä päähän ei. Yllättävän vähän pelaajat tästä kuitenkaan lämpesivät. Kuin kirsikkana kakun päälle vielä lopun pitkä kiekko -vihellys.

Peli meni juuri niin kuin pitikin. Yllättävän kauniit loppulukemat kuitenkin Lukon kannalta ja ei olisi suuri vääryys ollut, vaikka lukemat olisivat olleet luokkaa 5-1. Reilu kentällinen pelaajia puuttuu, niin ei se voi olla näkymättä. Hyvin pojat kuitenkin taistelivat, ei siinä mitään. Kummallista kyllä, että näinä aikoina alempien kenttien pelistä löytyy se uusi vaihde, mutta jäljellä olevat ns. kärkipelaajat, Morrison etunenässä, tuntuvat olevan paskempia kuin ennen.

Rommelin kanssa samoja ihmettelyjä Granlundin 0 min jäähysaldosta. Ekassa "kovassa pommissa" tänäänkin järkyttävä hyppy ja vastustajaa seinälle. Onneksi tuollaisen keijukaisen tekemänä ei tule pahaa jälkeä, mutta ainakin itselle on tullut se kuva, että ei ihan joka taklausta saisi hyppäämällä tehdä. Tämä ei toki himmennä kokonaiskuvaa junnusta, jos tuomarit tämän sallivat. On kyllä uskomaton pelaaja muuten ja toivon, että saa näytönpaikan kevään höntsäilykisoissa.
 

Kiekkomies_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Eiköstuo Vidgren ole se jannu joka loukkaantui viime kauden lopussa pahasti? Jos on niin pelaa yllättävän hyvin.

Peli oli aika sahaamista. Tuomarit arpoivat koko ajan ja linja vaihteli, tai siis sitä ei ollut. Haverisen tössi suurin yksittäinen virhe. Nortti oli taas kerran hyvä.

Ei mulla muuta

Kyllä, sama mies. Se Ässien joku venäläinen hyökkäsi silloin takaapäin kimppuun pronssiottelussa ja Vidgreniltä meni takareisi, en muista että miten mutta vakavasti meni.
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Tappelusta" on nyt turha miettiä, miksei ajettu ulos. Kuvista en kyllä nähnyt, mistä tilanne alkoi, mutta ei ole kyllä ikinä linjuri mennyt samalla nopeudella ja innokkuudella siihen väliin pilaamaan matsin alkua, kun molemmilla oli hanskatkin poissa. Kyllä jopa omassa liigassamme on annettu ennen tuollainen tappelu käydä. Ihan sama kyllä, eipä siinä olisi kumpikaan mitään voittanut tai hävinnyt.

Taisi olla magneetina kultakypärä. Muistojeni mukaan linjurit ovat aika hanakasti sitomassa käsiä, jos tuuppimisessa on osallisena kultapotta (todennäköisesti ihan valmentajien toivomuksesta).
Mitä tulee voittamiseen/häviämiseen niin IFK:han olisi hyötynyt tässä ottelussa huomattavasti Morrisonin poistamisesta ja vastaavasti hävinnyt sitten käskyttämisestä tuleessa lupan 10-ottelun ja jalosen 20-ottelun pelikiellossa.

Silti olisi ollut kiva nähdä kaljapäissään Lupa-Morrison hanskaus.

Pelottavan hyvin lukko aijoittain pelasi vaikka avainukot oli selkeästi ihan puhki toisin kuin IFK vastaavat. Toivotaan, että Uraman joukot jaksavat keväällä. Uraman tappara nääs väsähti aikanaan.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- Granlund oli kyllä loistava. Toki tuo pelin jälkeinen taklauskooste aiheutti pientä ihmetystä miehen nollasaldosta jäähytilastossa. 2/3 taklausksista oli omaan silmään ainakin selkeitä hyppyjä. Kaveri kuuluu jostain syystä kultapossukerhoon, jonka tekosia voidaan katsoa vähän läpi sormien, jotta tilastot pysyvät kauniina?

Tämähän on ihan normia SM-liigassa, eli pienet pelaajat saavat hypätä taklatessaan. Itse en kyllä pidä nollaa minsaa jäähysaldossa mitenkään kauniina, lähinnä nolona.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno peli, yksi kauden parhaista. Lukko taisikin olla ainoa joukkue, jolta ei ollut vielä 3 pinnan voittoa tai ylipäänsä pisteitä irronut, joten siksikin tärkeä voitto.

Kahdessa ensimmäisessä erässä ei ollut oikeastaan mitään hätää ja vaikka luonnolisesti Lukon kavutessa maalin päähän tulikin pelko perseeseen, ei ihan todellista hätää enää viimeisen 10 minuutin aikana ollut. Lähempänä maalintekoa oli HIFK, tolppa ja ylärima kilisivät.

Veskarit olivat molemmat ihan hyviä, mutta ehkäpä Raannan olisi pitänyt pystyä ottamaan kiekko haltuun kahdessa ensimäisessä HIFK:n maalissa. Siitäpä se pieni ero kai tulikin, aika lailla samantapainen peli kuin se alkukaudesta pelattu HIFK-Lukko, mutta silloin veskaripeli meni Lukolle.

Fiiliksiä ei pilannut mikään muu kuin yksi parin penkin päässä istunut idiootti, joka kannusti kaksi ensimmäistä erää ihan hyvin, mutta kolmannessa oli jo niin kännissä, ettei sieltä juuri muuta tullut kuin kirosanoja ja Lukon mollaamista. Mutta meininki oli niin hyvä katsomossa, että eipä tuokaan pitkälle varmaan kuulunut.

Olisipa jo pleijarit päällä, nyt vire on hyvä...
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Maukkaat pisteet tänään ja kyllähän HIFK oli selkeästi parempi, muutama tolppa ja yärima maalien lisäksi. Poissaoloja kummallakin joukkueella, joten en edes niihin vetoaisi kummankaan joukkueen puolesta. Tuomarityöskentelyä ovat kaikki moittineet ja syystä, linja puuttui jälleen kerran ja tuomarit olivat ehdottomasti pelin heikoin lenkki. Rantasen jäähy oli muuten täysin selkeä, se on aina jäähyn paikka, kun vapaalla kädellä otetaan vastustaja pois tilanteesta. Muuten kumpikin sai aivan turhia jäähyjä ja saman linjan mukaan olisi taas pitänyt viheltää toinen mokoma jäähyjä lisää.

Granlund oli loistava, Hirso hyvä myös, Kuhta pelasi hyvän pelin. Haverinen teki käsittämättömän virheen. Noronen on varma ja luottamusta herättävä pelistä toiseen, myös hyvää peliä oman maalin takana vrt. Lundell. Ihna ok tunnelma myös tänään hallissa.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tämähän on ihan normia SM-liigassa, eli pienet pelaajat saavat hypätä taklatessaan. Itse en kyllä pidä nollaa minsaa jäähysaldossa mitenkään kauniina, lähinnä nolona.

Ei kai siinä nollassa minuutissa mitään noloa sinällään ole. Erittäin taitava kaveri kyseessä, eikä kovin usein taida tulla tilannetta, jossa olisi pakko se jäähy ottaa. Tosin kaverin omat kommentit jäähyttömyydestä olivat hieman huvittavia, sillä käsitykseni mukaan nykykiekossa koko kentällisen tulee puolustaa. Granlundin puheista sai vaan aika pitkälle sen kuvan, ettei oman pään pelaaminen ole kaverilla kovinkaan tärkeää.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Poissaoloja kummallakin joukkueella, joten en edes niihin vetoaisi kummankaan joukkueen puolesta.

Kyllä Lukon puolelta hieman vetoaisin. Kolme parasta pakkia samaan aikaan lasaretissa, kyllä se näkyy selvästi. Hifk oli kyllä tänään parempi, ei kahta rahaa siitä, mutta jokatapauksessa hieno nousu Lukolta taas ja hyvä taistelu.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Poissaoloja kummallakin joukkueella, joten en edes niihin vetoaisi kummankaan joukkueen puolesta. Tuomarityöskentelyä ovat kaikki moittineet ja syystä, linja puuttui jälleen kerran ja tuomarit olivat ehdottomasti pelin heikoin lenkki. Rantasen jäähy oli muuten täysin selkeä, se on aina jäähyn paikka, kun vapaalla kädellä otetaan vastustaja pois tilanteesta. Muuten kumpikin sai aivan turhia jäähyjä ja saman linjan mukaan olisi taas pitänyt viheltää toinen mokoma jäähyjä lisää.

IFK:lta puuttui käsittääkseni kokonaiset 2 vakiokokoonpanon miestä, kun taas Lukolta 5. Lukon loukkaantuneista 3 oli joukkueen 3 parasta pakkia (Pettinen, Tikkanen ja Kovanen), joukkueen ja yksi koko liigan kärkisenttereistä (McLean) sekä alivoimaspesialisti ja iso osa kolmoskentän peliä (Tuomainen). Eli käsitykseni mukaan Lukko antoi IFK:lle isolla kädellä tasoitusta, kuten antaa tällä hetkellä jokaisella joukkueella liigassa.

Rantasen jäähy oli varmaan ihan selvä jäähyn paikka, mutta tuota ennen vastaavia ja huomattavasti selvempiäkin paikkoja jätettiin molemmin puolin viheltämättä erittäin paljon. Siinä mielessä rangaistus ei sopinut kyllä pelin alun linjaan sitten ollenkaan.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kangella oli hieno ilta, ja jouduinkin (monen muun ohella) huutamaan hänen nimeään :) Sen lisäksi, että putsasi maalinedustaa suu kävi koko ajan - olisi vähintäänkin mielenkiintoista mikittää kaveri :) Alivoimassa mies paikallaan. Turrella myös propsit ja hitunen lisää onnea ensi peliin!

Mutta Granlund. Voi mikä asenne kaiken muun hyvän lisäksi, ei kerta kaikkiaan anna periksi vaan pitää kiekon ihan väkisin ja hakee vielä toisten hylkäämätkin! Hieno peli, oli play-off tunnelmaa ilmassa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puuttuihan meiltäkin kakkosen sentteri Wirtanen, pommikone Petrell ja ykköspakkiparin puolustaja Kurvinen ;) Ei sillä, kyllähän Lukko kärsi huomattavasti enemmän noista poissaoloista, mutta jouduttiin mekin kuitenkin laittamaan ykköstä lukuunottamatta kaikki muut ketjut sekaisin.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jotta menisi ihan oikein, puuttui IFK:lta 3 vakiäijää: Wirtanen, Petrell ja Kurvinen. Toki Lukolla kuitenkin 5.

Ottelun alussa Urholla mainittiin vain kahden pelaajan puuttuminen, joten luotin tuohon tietoon. Joka tapauksessa Lukolta puuttui enemmän pelaajia ja puutteet olivat käsittääkseni nimenomaan kärkiosaamisessa toisin kuin vastustajalla. Itse asiassa Lukon joukkueessa taitaa olla vain yksi pelaaja, joka on pelannut kaikki ottelut tällä kaudella (Jasu).

Kankaanperästä sen verran, että tokihan mies mahtuisi jokaiseen liigajoukkueeseen. Todella ärsyttävä vastustajana, mutta oman joukkueen miehenä olisi varmasti todella mieluinen. Jälkipelaaminen menee lähes poikkeuksetta reilusti överiksi, mutta juuri tuollaista kaveria esimerkiksi Lukko kaipaisi maalin edustaa siivoamaan.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Joka tapauksessa Lukolta puuttui enemmän pelaajia ja puutteet olivat käsittääkseni nimenomaan kärkiosaamisessa toisin kuin vastustajalla.

Jos eivät Wirtanen ja Petrell ole "kärkiosaamista", IFK on parempi kuin olen ymmärtänytkään.

Kurvinenkin on ollut erittäin hyvä tällä kaudella. Väittäisin, että Kurviselle ei olisi tullut paikkaajansa Haverisen kaltaista emämunausta.

Ei silti, oli Lukolla pahemmat poissaolijat erityisesti, kun materiaali on kuitenkin vähän kapeampi.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kurvinen ei kai kuitenkaan ollut loukkaantumisen takia sivussa, vaan ihan "vaihtelun vuoksi"? Siinä mielessä ei ihan istu noiden muiden lueteltujen poissaolijoiden joukkoon.

Wirtasen poissaolon takia koottu Kuhta-Ramstedt-Luttinen-ketju kyllä toimi erinomaisesti ja Wirtasen poissaolo ei mutenkaan näkynyt niin pahasti kuin olisi voinut.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haverinen on kuitenkin ollut viime aikoina hyvä, joten en lähtisi jälkiviisastelemaan tuon vaihdon suhteen. Mutta toisaalta eipä Lennukaan ollut loukkaantumisen takia pois, että siinä mielessä poissaolo mikä poissaolo.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loukkaantumiset on ikäviä mutta osa lajia. Kysykää vaikka bluussin faneilta. Matikaisen aikana ei taida olla yhtään 'ehjää jengiä' edes kuukauden vertaa. Vittu ne on varmaan kesälomallakin osa loukkaantuneita.

Lukon kärkiosaamisen puuttumista ja sen vaikutusta ei silti voi kieltää. Urama laittoi kuitenkin Raannan maaliin eikä telkkua. Taisi äijä tietää miten pelimarssi tulee menemään ja päätti antaa telkulle lepopäivän. Viisasta.

Jos lukko pelaa rampana tai rampaisella jengillä noin hyvin, ei sillä hirveästi ole hätää pleijareissa ainakaan ekalla kiekalla.

HIFK:n kunto ja meno jaksaa lämmittää. Vituttaa kun ei duunin takia päässyt paikalle. Maalikoosteesta näki Haverisen karmean mokan mutta so what. Näitä sattuu. Näki muuten Luttisesta että kyllä maistu maali.

Voisko se jyppi nyt hävitä vähän niin saatas jotain jännitettävää vielä..
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Erityisellä mielenkiinnolla aion tarkkailla viime kevään "tutkaparin" Ramu-Taikuri tekemisiä. Tehkööt pari maalia!

Puhdas kolmen pisteen voitto olisi nannaa, mutta tiukkaa tekee sen saaminen. Norosen rautaisen vireen kestäessä sen ei kuitenkaan pitäisi olla mikään mahdottomuus. IFK vie pelin 3-2.

Olisi sittenkin pitänyt laittaa lotto vetämään, kun nämäkin veikkaukset osuivat täysin nappiin. Ramstedt ja Luttinen - maali mieheen ja IFK:lle maukas voitto lukemin 3-2. Mielelläni mä olisin sen 3-0 voitonkin ottanut vastaan, mutta hyvä näinkin. Kolme pinnaa lämmittää kovasti mieltä, kun tuolla ulkona talvi jatkuu yhä, mikä sekään ei varsinaisesti harmita.

Kun Lukko pääsi 3-2:een, kävi mielessä, että ei kai raumalaiset tee samaa kahdesti peräkkäisinä päivinä: nouse kolmen maalin takaa tasoihin. Kun toisen maalin jälkeen IFK sai paineen uudelleen Lukon päätyyn eikä jäänyt tuleen makaamaan ja kipsaantunut, kuten ennen vanhaan olisi tapahtunut, tulin levolliselle mielelle ja luotin, että tää matsi kyllä hoidetaan. Niin kävikin, mutta turha noita kahta maalia silti oli antaa. Lukon tasoitus olisi ollut siksikin vähän epäreilua, kun IFK:lla oli erän alussa pari tolppaa, mutta niitähän ei valitettavasti lasketa.

Loukkaantumisista ym. poissaoloista on turha avautua, sillä niitä on jokaisella joukkueella. IFK:lla oli lokakuussa parhaimmillaan tai pahimmillaan kaksi kentällistä ukkoja sivussa possunuhan, syysflunssan ja loukkaantumisten takia. Silti bandwagon kulki koirien haukunnasta piittaamatta ja pisteitä ropisi. Niinpä ihmettelinkin ennen matsia, eikö Lukolla ole ketään liigakelpoisia junnuja, jotka voisivat paikata telakalla olevia pakkeja. Kovin outoa, jos tämä on tilanne.

Lauantai-illan peliksi oikein viihtyisä ja tuomaritkin olivat melko siedettävät. Seppo Mäkelää tulee ikävä harva se ilta, mutta tämä kaksikko ei ollut sentään pahimmasta päästä. Yleisöäkin mukavasti ja tunnelma hallissa hyvä. Ainoa miinus tulee Restelin onnettomasta palvelusta. Monissa kioskeissa oli vain yksi myyjä, joka ei tietenkään ehdi palvella kaikkia asiakkaita erätauon aikana. Totta kai missasin kolmannen erän alun juuri siitä syystä, mutta vähänpä siinä onneksi nähtävää olikaan: pari IFK:n tolppaa ja Lukon kavennus. Restelille kenkää!
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Silti bandwagon kulki koirien haukunnasta piittaamatta ja pisteitä ropisi. Niinpä ihmettelinkin ennen matsia, eikö Lukolla ole ketään liigakelpoisia junnuja, jotka voisivat paikata telakalla olevia pakkeja. Kovin outoa, jos tämä on tilanne.

En nyt muista mihin väliin tuo IFK:n pahin lamakausi osui, mutta aika lähelle tuota loukkaantumissumaa ennen joulua sen sijoittaisin. Sen muistan, että kovasti vajaalla miehistöllä siellä jokunen peli jouduttiin menemään.

Lukon liigakelpoisia junnuja tarvittiin tänään(kin) taas A-junnujen pudostuspeleissä Jokereita vastaan. Vidgren tuolta on jo nostettu liigarinkiin vakituiseksi tuuraajaksi, mutta seuraavalla tulijalla harppaus alkaakin sitten olemaan hieman suurempi. Nyt viimeistään ihmetyttää suuresti miksi Lukko syyskaudella luopui Lehikoisesta, joka kuitenkin on ihan kelvollinen puolustaja.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä näillä ainaisilla loukkaantumislässytyksillä oikein haetaan? Sitäkö, että HIFK ei ansainnut kolmea pistettä? Pitäisikö ottaa käyttöön joku pisteenvähennyssysteemi, jos toisessa jengissä on monta loukkaantunutta, eli HIFK ansaitsi tänään vain 2,5 pistettä?
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Lainaanpa tästä Apassin kirjoituksesta tämän lähes viimeisen pätkän, kun teksti oli lähes kuin minun näppikseltä... ; )
Mun tähdet olis menny nelikolle Granlund, Järvinen, Kuhta, Noronen. En oikein osaa sanoa missä järjestyksessä ja kuka olisi tippunut kolmikon ulkopuolelle, mutta samaa matsia oltiin selkeästi katsomassa... ; )

Yksilötasolla HIFK:sta erottui montakin pelaajaa:

-Granlund oli totaalisen liekeissä ja oli suorastaan ihme, ettei saanut enempää tehopisteitä. Etenkin se syöttö Lupalle takatolpalle oli käsittämätön. Luistelu parantunut kauden aikana paljon ja ne taklaukset. Kokonaispakettina luokkaa: huhhuh. Miksi näitä kavereita ei tule Suomesta enemmän? Hirson kanssa homma toimii mahtavasti, mutta Haataja ei tunnu saavan mistään sisään ja jää jotenkin ulkopuoliseksi tässä ketjussa.
TÄYSIN samaa mieltä! Todella ihme, ettei Mikke saanut yhtään tähteä... Sanoinkin Miken maalin jälkeen, että onneksi se oli Mikke kenelle se maalipaikka tuli... Kaikki eivät nimittäin olisi pistäneet sisään, sen verran pieni kulma jo kuitenkin oli.
Hade ei minustakaan vaan istu tähän ketjuun... On kyllä älytöntä peluuttaa miestä väen vängällä "väärässä ketjussa"... =(

-Hirso oli nyt kärkipelissäkin todella hyvä. Upea syöttö Granlundin maaliin ja tuossa 95% pelaajista olisi yrittänyt jotain rystysuuppausta maalille. Kun Hirsolla ei peli suju, niin hän pitää keikkoa ja mitään ei tapahdu, mutta kun peli kulkee niin saa kummallisesti tilaa varsinaisesti tekemättä mitään.
Illan kauneimpaan maalin aivan loistava syöttö! Eikä Hirso toki muutenkaan huonosti pelannut, mutta ei noussut mun silmissä ihan kärkikolmikkoon kuitenkaan.

-Kuhdasta tulee mieleen se viimekauden alun Kuhta, joka sitten katosi maan alle loukkaantumisen jälkeen. Liike on palannut Kuhdan parhaalle tasolle ja lisäksi tekee karmean määrän duunia. Tekisi melkein mieli sanoa, että Kuhta Haatajan tilalle ykköskenttään, mutta toisaalta Kuhdalle sopii tälläinen paineettomampi" puskista tulo".
Niin... Olisi mielenkiinoista nähdä kuinka Killellä skulaisi ykkösessä. Uskon, että olisi tehokkaampi kuin Hade, mutta mistä näistä tietää... Pääasia, että tekee pyyteettömästi sitä duunia, mitä odotetaankin ja auttaa jengiä tehojenkin muodossa. Aivan loistavaa karvausta koko matsin ja en kyllä ihmettele, miksi niin monet valmentajat ovat peluuttaneet Killeä alivoimalla. Se kaksi vs. yksi tilanne tokassa erässä näytti hienosti miehen laukaisutaidon. Ramu antoi kelpo passin toki, mutta kovin moni olisi pyyhkinyt hileet kiekon pinnasta yrittäessään onetimeria siinä tilanteessa... Vaikeasta asennosta hieno laukaus maalia kohti. Meni toki liian keskelle, veskan syliin, mutta tolppien väliin anyway...

-Noronen: Ei tänään tarvinnut mitään huikeata esitystä tehdä ja vastustajan Raanta olikin huomattavasti näkyvämmässä roolissa. On se vain hienoa, että HIFK:ssa on maalivahti, jonka perussuoritustaso on tätä luokkaa. Miksi tätä ei ole aikaisemmin kokeiltu ;)?!
Jeps, hyvä matsi Nortilta TAAS. Toka maali ehkäpä kuitenkin hänen piikkiin? Noh, ei matsi siihen toki kaatunut, ja en ole vielä katsonut uusintana maaleja, mutta siltä se näytti toisen päätyyn... Etukulmasta ja längistä... Silti heinoja seivejä tuli ottelussa ja toki tuurikin oli pariin otteeseen mukana. Ainakin kaksi kertaa oli tyhjä maali odottamassa, mutta jostain kumman syystä ei maalia... Hyvä näin ja tuuriakin tarvitaan ajoittain... ; )

-Järvinen: Kovaa duunia ja Turre on nyt siinä roolissa, jossa hän on hyödyllinen. Oli tänään todella ikävä vastustaja:
Mielestäni Turrelta kauden paras matsi. Juuri sitä Turrea mitä odotetaan! Jengin eteen pelaamista sata lasissa. Jess!

Hieno matsi ja hyvä tunnelma! Kiitos IFK!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös