Tuntuu hyvältä olla finaaleissa ensimmäistä kertaa ikinä. En uskonut tähän, kun Jokerit johti välieräsarjaa 3-1, mutta niin vain tämä joukkue jälleen yllätti minut. Anteeksi, Blues. :-)
Joka tapauksessa, mestaruuden perässä ollaan ihan oikeasti, ei tässä mitään hopeita odoteta saatana. "Hopea on hävitty mitali." - näin sanoi Matikaisen Petu yhdessä noista Jatkoajan artikkeleista.
Bluesilla on omat vahvuutensa, samoin luonnollisesti Kärpillä. Ratkaisu piilee - kuinka ollakaan - siinä, kumpi joukkue pääsee hyödyntämään vahvuuksiaan paremmin ja käyttämään niitä täsmäaseenaan.
Blues pelaa vahvaa viisikkopuolustusta ja kassari on kuuma; Brücks on todella löytänyt vireensä maalinsuulla. Puolustamisesta eivät huolehdi pelkästään pakit, vaan myös hyökkääjät tekevät kovaa duunia: blokkaavat kuteja, antavat painetta viivamiehille eivätkä jätää tilaa maalintekosektorin keskelle. Hyökkäyksestä löytyy isoja ja fyysisiä kavereita Rajamäki ja Osala etunenässä, ja Kärpät voivat olla vaikeuksissa näiden herrojen kanssa.
Kärppien hyökkäys on kivenkova ja ainakin paperilla kilometrin Bluesin vastaavaa edellä. Puolustus on Lehtosta, Kassua ja ehkä jotain Topi Jaakolaa huomioimatta itselleni melko nevöhööd. Pakistot ovat mielestäni joukkueiden välillä tasan, tai ehkä Blues on hieman edellä. Maalivahtipeli on kanssa tasan tai ehkä hieman Bluesille. Tärkeintä Bluesin kannalta on kuitenkin, että Brückler pystyy pelaamaan omalla tasollaan koko sarjan, koska toisin kuin MAHDOLLISESTI Kärpillä, Bluesilla ei ole kerta kaikkiaan varaa yhteen ainoaan helppoon maaliin.
Katotaan huomenna miten käy; en osaa itse todellakaan veikata mitään lopputulosta.
