Edessä jälleen mielenkintoinen ottelu. Molemmilla on varmasti mahdollisuudet voittoon. RoKi on viimeisestä neljästä pelistä voittanut kolme, eli kauden paras hetki on meneillään. Toisaalta jos otteluun lähdetään takkiauki, niin turpaan tulee armottomasti.
RoKin kannalta takana on melkoinen viikko. Alkuviikosta kaupunkiin saapui 201 cm pitkä Mad-Matt Maccarone, jonka ensimmäinen peli keskiviikkona oli voitokas. Ilmeisesti kävi niin, että Mattin näkyvästi jännittäessä ja kantaessa paineet, muu joukkue pelasi rennosti ja jännittämättä kuin riivattuna. Neloskenttä mm. mätti nolla-nollaa pelaamisen ohessa neljä maalia. Toivottavasti jatkossakin lähinnä korvien välistä kiinni ollut alisuorittaminen on historiaa.
RoKi on myös ollut mediassa Kärppien kanssa tehtävän yhteistyön takia. Kärppien osakeomistus RoKissa ei ollut se tie, jolla yhteistyö lähtee käyntiin seurojen päinvastaisista suunnitelmista huolimatta. Mediasotkussa saattoivat ottaa siipeensä tiedottajien lisäksi jotkut RuRyn jäsenet, joten tunnelma voi olla aavistuksen totutta hiljaisempi. Toivotaan kuitenkin, että tahdinlyöjiä paikalle saapuu runsaslukuisina.
Vielä osansa soppaan heitti Aurinkokuningas Tamminen, joka ilmoitti lehdessä, että rakastaisi mahdollisuutta päästä valmentamaan RoKia. Tämä ei liene ihan lähitulevaisuutta, mutta ilmeisesti jääkiekkoleijona #79 on havainnut RoKin mediapotentiaalin. Rollossa ei välttämättä kuitenkaan ihan lähiaikoina isä aurinkoista nähdä, sillä toistaiseksi ollaan tyytyväisiä Kokkoseen.
Saa nähdä realisoituuko mediahuomio suureksi katsojajoukoksi. Rovaniemellä on jostain syystä viikonloppuisin ollut vähemmän katsojia kuin viikolla olevissa otteluissa. Voi kuitenkin olla, että maakunnasta saavutaan katsomaan Maccaronen esityksiä. Itse veikkaan, että keskiviikon yleisömäärästä hieman jäädään. Toivottavasti olen väärässä.