Radiosta nähtynä jäi jonkin verran myös pelicans rikkeitä viheltämättä. Voisiko olla sittenkin niin, että tuomari ei ehken niin paska ollut tai ainakaan suosinut erityisemmin vierasjoukkuetta?
Kuvaavaa mielestäni oli tilanne, missä Jesse Saarista rikottiin aivan selkeästi, mutta Kruus ei reagoinut tilanteeseen. Tästä tulistuneena Saarinen painoi päätyyn minkä jaksoi ja tinttasi Kärppä-pelaajan suoraan selästä laitaan. Kaksi aivan selvää jäähyn paikkaa ja vieläpä peräkkäin, mutta Kruus ei tehnyt elettäkään.
Ottamatta sen enempää kantaa siihen, oliko Kruus huono vai hyvä, toivoisin vähän viilausta tuomari-linjaan. Kukaan ei halua nähdä 2000-luvun alun Kahvara-hokia.
Eikä Pelsut tänäänkään todellakaan tuomariin kaatunut: Ylivoimaa oli riittävästi, paikkoja periaatteessa oli, mutta eihän niistä tule paskaakaan, jos aina haetaan kaveria. Miksei voi itse kokeilla, jos on vapaa kaista maalille? Maalit tehdään yleensä ampumalla, ei syöttelemällä. Suoraviivaisuutta, kiitos!
Kärpät puolusti muuten ensimmäisessä erässä ehkä paremmin kuin yksikään joukkue tällä kaudella Lahdessa. Viisi miestä liikkui tasapoineisesti ja hallitusti, aivan kuin heidät olisi sidottu toisiinsa köydellä. Ihailtavaa! Kärpät on kovassa vireessä Super Sixissä, siitä voi olla varma.
Niin ja erityismaininta kentälle Komarov - Heino - Sihvonen takanaan Mäkelä - Laurila. Herrojen eilisessä pelissä oli sitä asennetta mitä tältä porukalta totuttiin näkemään viime keväänä! Loistavaa puskemista varsinkin 3. erässä.