La 4.4.2009 Sport-Ässät (4.liigakarsintaottelu)

  • 38 272
  • 163

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Siinä vaiheessa, kun tämä sarja ratkeaa, niin kotimaisia huippukavereita ei ole enää vapaana. Sportilla on käytännössä mahdoton tehtävä kasata kilpailukykyistä liigaporukkaa ensi kaudeksi.

Kaksi voittoa vielä, maksimissaan kolme ottelua. Sitten nähdään mihin sarjaan Vaasassa ja Porissa aletaan joukkuetta rakentaa. Ei mennä asioiden edelle.

Sport on jo nyt yllättänyt positiivisesti ottamalla kaksi voittoa. Yhteen vielä jotenkin uskoin mutta tämä toinen oli jo yläkanttiin.

Vastassa on kuitenkin kovemman kokoonpanon ja rutiinin omaava liigajoukkue. Neljä voittoa Sportille olisi uskomatonta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskomatonta urpologiikkaa.

Liigassa on liigatulot ja niillä hankittu joukkue.

Olisi hieno nähdä Ässät Mestiksessä ja liiga suljettuna. Yleisöä kävisi 1500, yhteistyökumppanit kadonneet ja joukkue kahden em. mukaisilla tuloilla hankittu. Olisi hienoa v%ttumaisesti arvioida, että ei tuo ole liigatason joukkue ja organisaatio. Pysykööt Mestiksessä.

Liigaosaamista on vain Porin ja Rauman tapaisissa kaupungeissa. Sellaista ei voi kertakaikkiaan löytyä vaikkapa Vaasasta ja Joensuusta.

1963 ei tarkoittanut tätä.

Hyvät pelaajat ovat tehneet sopimuksen jo vuoden vaihteessa ensi kaudelle eli kun mahdollinen Sportin nousu varmistuu pelaajamarkkinat ovat varsin tyhjät eli rahallakaan ei löydy hyviä pelaajia. Näin kävi Ässille keväällä 06, kun taloudellinen nousu realisoitui, pelaajia ei löytynyt.
 

Kolzig

Jäsen
Suosikkijoukkue
#37 Olie Kolzig, Caps, Pens, Jets
Komea matsi ja todella upea lakana matsin alussa Red Armyllä.

Onneksi saatiin otettua kuva siitä.

Muutenkin fiilis matsissa oli loistava, ensi torstaina sitten taas hallille, eiköhän se silloin ratkea kotijoukkueelle. :)
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Sport on todellakin nyt viimeistään hiljentänyt äänet liigakarsinnan tarpeettomuudesta ja liigajoukkueiden ylivoimaisesta tasoerosta. Karsinnat ovat todella iso suola jääkiekossa ja tuovat tervettä kilpailua ja jännitystä myös sarjojen välille. Voisi ihan ilman provoilua sanoa, että Sport olisi varsin mielenkiintoinen lisä liigaan ja Ässät mestikseen. Molempia sarjojen katsojia palvelee joukkueiden vaihtuminen. Uudet joukkueet tuovat aina jotain "uutta" mielenkiintoa.

Seuraava peli on todella vedenjakajan roolissa. Mikäli Sport sen onnistuu viemään niin katkopeli saataisiin Vaasaan ja siitä ei ole enää kovin pitkä matka liigaan. Jännäksi menee.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Onnea voitosta Sportille.

Tällä hetkellä vituttaa kuin pientä oravaa (en puhu Mika Toivolasta). Ensi pelissä toivottavasti Kivenmäki on viltissä ja vaikka Mäkilä tilalla. Tunnelma oli paikanpäällä kyllä ihan hienoa, vaikka tuulipuvut nyt olivatkin melko hiljaisia. Red Armyhan siellä sitä ääntä pitää.

Edit. Toivottavasti ketään täältä ei kuulunut siihen porukkaan joka tuli kovasti haastamaan ässäpaitaista kaveria, jolla oli pieni lapsi sylissä. Ei helvetti voisi nyt vähän järkeä käyttää. Onneksi paikalliset järkkärit olivat kyllä tänään hienosti koko ajan ajan tasalla. Sinne iso kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Liigaosaamista on vain Porin ja Rauman tapaisissa kaupungeissa. Sellaista ei voi kertakaikkiaan löytyä vaikkapa Vaasasta ja Joensuusta.

Hyvä herra, tiedätkö mitä perinteet tarkoittaa? Nyt kannattaa Vaasassa tukkia turpa, jos jutut on tätä tasoa. Itse en ole Ässien fani mutta Porissa on helvetin hienot kiekkoperinteet, jos verrataan vaikka Vaasaan.

edit. Laske kuinka monta vuotta Lukko tai Ässät on pelannut liigassa? Entä Sport tai Jokipojat? Tämän jälkeen voit tulla kommentoimaan tänne "liigaosaamista".
 
Viimeksi muokattu:

traktor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS ja Suomen maajoukkueet
Appuran pääty laulaa laulujaan ja muu kansa osallistuu mielestäni erittäin hyvin taputuksiin mukaan. Hieno tunnelma hallissa tänään.
 

Pata#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, SBS Pori, NTK
Nooh jos Sport nappaa vielä ne kaksi voittoa, niin positiivista on, että pari-kolme Ässien peliä näkyisi Urheilukanavalta.

Uskon, että jos Sport nousee, niin sieltä kyllä löytyy rahaa millä mällätä. Tietysti tähän aikaan keväästä ei ehkä löydy niitä parhaimpia pelaajia markkinoilta, vaihtoehdoiksi jäisi Ässistä lähtevät sekä ulkomaalaiset näin kärjistetysti sanoen. Eipä Ässien porukkakaan erikoinen olisi Mestikseen, noususta takaisin ei tarvitsisi edes unelmoida.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Sanoinkuvaamattoman hieno fiilis!! Tiesin ettei Sport sentään niin huono ole kuin torstaina. Tänään hallittiin kenttätapahtumia ja anstaittu voitto! Olisi se aiemminkin voinut ratketa, mutta tää nyt on meidän Sport - taisteluvoittoja pitkän kaavan mukaan. Itse olen kyllä odottanut vähintään kahta voittoa karsinnasta, mutta on tämä joukkue aivan uskomaton venymään! Sekä liikeessä että fyysisyydessä vietiin pataa tänään lujaa, mahtavia taklauksia, vaikkei Pahkala ollut edes kokoonpanossa! Tänään päästiin hyvin ajamaan maalille asti. Pidetään siitä kiinni.

Jos nyt jotain pitää jäädä harmittelemaan, niin Nabb pääsi kuin varkain Kilpeläisen kanssa nokikkain, mutta väkkärän kädet jäätyivät.

Mitä pidemmälle kausi on mennyt, niin sitä sympaattisempi kuva alkaa muodostua tästä meidän parjatusta kovan onnen vahvistuksesta Aikes boysta. Tänään jaksoi vääntää ja raataa hyvin, kun sai luottoa.

Pitää kyllä tuota Kivenmäkeä ihmetellä. Melkoinen surffari. Pelaa tilanteet hyvin laiskasti eikä näy kiinnostavan. Avittanut enemmän Sportia kuin omaa joukkuettaan. Voisi melkein luulla, että Tami on sittenkin soitellut Ässä pelaajille ja tehnyt Maven kanssa sopparin.

Ja Kiitos RA:lle ja yleisölle! Tänään oli sellainen tunnelma kuin tälläisessä pelissä pitääkin! Jopa niin kova, että halli meni kuulemma halki!!..Toivottavasti nyt kestää sentään pystyssä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Liigaosaamista on vain Porin ja Rauman tapaisissa kaupungeissa. Sellaista ei voi kertakaikkiaan löytyä vaikkapa Vaasasta ja Joensuusta.

Hyvä herra, tiedätkö mitä perinteet tarkoittaa? Porissa on helvetin hienot kiekkoperinteet

Itse en pitäisi noita boldattuja määritelmiä mitenkään toistensa synonyymeinä. Joukkueella/kaupungilla voi olla toisia muttei toista, molempia tai ei kumpaakaan, ottamatta nyt sen enempää kantaa Porin tai Vaasan tapauksiin. Perinteet eivät ole suoraan mikään tae osaamisesta.

edit. Laske kuinka monta vuotta Lukko tai Ässät on pelannut liigassa? Entä Sport tai Jokipojat? Tämän jälkeen voit tulla kommentoimaan tänne "liigaosaamista".

Edit: En tiedä tarkoititko minulle, mutta ainoat merkittävät luvut Ässien ja Sportin kohdalla taitavat olla 2 ja 2..
 
Viimeksi muokattu:

juudas

Jäsen
Laske kuinka monta vuotta Lukko tai Ässät on pelannut liigassa? Entä Sport tai Jokipojat? Tämän jälkeen voit tulla kommentoimaan tänne "liigaosaamista".

No mitäpä tuota SM-liigaa avaamaan, jos jo tiedetään missä kaupungeissa ammattiurheilua osataan pyörittää ja missä ei. Innolla odotan, että joku porukka joskus putoaa liigasta ja toivon, että liiga pidetään sen jälkeen suljettuna. Katsotaan sitten onko Mestiksessä edelleen se sama 5 miljoonan budjetti ja saman tason porukka. Katsellaan sitten mitä ne hienot perinteet painavat.
 

Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
HYVÄ 1963!

Vaikka me ei samaa jengiä kannatetta niin pistit aamukaurapuurot noille sporttikotkille taas suuhun. Hyvä. Ja jatketaan tästä.

Seuraavassa pelissä HCH pelaaja Rasmussen ja Mäkinen toivottavat hyvää pääsiästä Jämsälle&co.lle ja pupu tup munia...
 

Iso Punakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suuri kotka-sydän, Pyhä Patrik
Pitää kyllä tuota Kivenmäkeä ihmetellä. Melkoinen surffari. Pelaa tilanteet hyvin laiskasti eikä näy kiinnostavan. Avittanut enemmän Sportia kuin omaa joukkuettaan.

Niin kuin arvioin ennen ensimmäistä peliä peliä niin tähän kulminoituu koko ässien ylimielinen asenne. Sport pelaa suurella sydämellä ja ässä-fanit raapustavat jo "Lähde Mave kotiin!" tifoja. Siihen vaihtoon tänään missä Pikku-Jallu ajeli kaikkea mikä liikkui ja mave otti siihen perään jäähyn kulminoitui koko tämä sarja. Tästä ei Ässät enää nouse.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No mitäpä tuota SM-liigaa avaamaan, jos jo tiedetään missä kaupungeissa ammattiurheilua osataan pyörittää ja missä ei. Innolla odotan, että joku porukka joskus putoaa liigasta ja toivon, että liiga pidetään sen jälkeen suljettuna. Katsotaan sitten onko Mestiksessä edelleen se sama 5 miljoonan budjetti ja saman tason porukka. Katsellaan sitten mitä ne hienot perinteet painavat.

Liigan avaaminen on hyvä asia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sarja on ollut auki koko ajan lukuunottamatta 2000-lukua. Ässät on tainnut pelata yhden kauden divarissa/mestiksessä viimeisen 50-vuoden aikana. Kyllä Porissa on asioita oikeinkin tehty. Kuinka monta liigakautta Sportilta löytyy?
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Jos perinteillä aletaan perustelemaan liigapaikkaa tai osaamista niin nykyiset sarjathan voidaan naulata kiinni lopullisiksi, vaikka välittömästi. Sehän on selvä, että liigassa perinteet kertyy hulppeamminen, mitä amatöörisarjoissa.

Tsihah, mitä juttua. Vittuun kaikki seurat, jotka ovat joskus saaneet jotain aikaan ilman perinteitä, hyi hyi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin kuin arvioin ennen ensimmäistä peliä peliä niin tähän kulminoituu koko ässien ylimielinen asenne. Sport pelaa suurella sydämellä ja ässä-fanit raapustavat jo "Lähde Mave kotiin!" tifoja. Siihen vaihtoon tänään missä Pikku-Jallu ajeli kaikkea mikä liikkui ja mave otti siihen perään jäähyn kulminoitui koko tämä sarja. Tästä ei Ässät enää nouse.

Se että te odotatte Mavelta jotain, osoittaa ettette ole seuranneet Ässien pelejä. Mave on ollut sivuraiteella jo pitkään, eikä ole Ässien menestyksen kanssa mitään tekemistä.
 
Valvova moderaattorisetä kehottaa nyt kaikkia itsehillintään. Ketjussa jo monia moderointikäsittelyssä olevia viestejä asiattomuuksista, provosoinnista, off-topicista jne.

Ketju avataan nyt uudestaan, mutta kehotamme kirjoittajia edelleen pysymään tiukasti asiassa eli Sport-Ässät ottelun tapahtumissa ja jättämään turhat onelinerit ja asiattomuudet pois. Kiitos.

Modesetä
 

laatokka

Jäsen
No mitäpä tuota SM-liigaa avaamaan, jos jo tiedetään missä kaupungeissa ammattiurheilua osataan pyörittää ja missä ei. Innolla odotan, että joku porukka joskus putoaa liigasta ja toivon, että liiga pidetään sen jälkeen suljettuna. Katsotaan sitten onko Mestiksessä edelleen se sama 5 miljoonan budjetti ja saman tason porukka. Katsellaan sitten mitä ne hienot perinteet painavat.

Älä höpötä. Liigan avaamien on todellinen pelastusruiske Suoen kiekkoilulle. Mahdolisesti liigaan noussu joukkue kylla satsaa sen verran enemmän, että palkkaa niitä osaavia ammaattiurheulunpyörittäiä. Millä perusteella kuvittelet, e ttä nykyiset liigajoukkeet ova niitä itseoikeutettuja ammattilasseuroja? Jos joku menee liigaan urheilullisin ansioin, on hän sen liigapaikan ansaiinut. On jo aika nykyisen liigamafian, suomalaissen kiekkoilun kehityksen jarrun hajota.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Eilisen pelin johdosta on kiitettävä Sportin pelaajia, Sportin valmennusta ja Sportin yleisöä mahtavasta jääkiekkoelämyksestä. Red Army sai tukea kentän toisen pään seisomakatsomosta koko ottelun ajan ja jäyhemmiltä sivukatsomoilta viimeistään pelin ratkettua kapteeni Markus Jämsän jatkoaikamaaliin. Kyllä jääkiekko on hieno peli ja sillä on hyvä tulevaisuus Suomessa ja Vaasassa, kunhan tehdään oikeita ratkaisuja niinkuin tälle kaudelle lähtiessä ja tänä kautena on Vaasassa tehty.

Sportin pelaajien kunto ja itseluottamus olivat eri tasolla kuin SM-liigaa pelanneen vastustajan. Voitto tuli tosin vasta jatkoajalla, mutta sitäkin makoisampi se oli. Ässien eilisestä neitikiekosta on täällä kirjoitettu jo paljon. Missä on se taisteleva, fyysinen ja agressiivisesti pelaava entinen Porin ylpeys? Eilen nähtiin Kuparisaaressa sellainen Ässät, jota en olisi uskonut SM-liigajoukkueeksi, mikä taistelee paikastaan korkeimmalla sarjatasolla.

Sportin joukkueesta nostan esille paljon arvostelua saaneet kanukit ja jenkin. He pelasivat eilen erinomaisen pelin jokainen. Aikinsin karvaamisesta ja vastustajan hellittämättömästä hiillostamisesta saisivat Ässien SM-liigapelaajatkin ottaa mallia. Prudden oli luotettava pelin kaikilla osa-alueilla ja sai Tamilta paljon luottoa. Pienellä lisäonnistumisella Aikins ja Prudden olisivat voineet ratkaista pelin Sportille jo varsinaisella peliajalla. Cabana on pelitaitonsa osoittanut ja on kova vahvistus ollut Sportille niin Mestiksessä kuin SM-liigakarsinnoissa. Aikinsilla ja Pruddenilla on ollut vaikea kausi Sportissa, mutta ovat juuri nyt tärkeitä pelaajia joukkueelleen.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Sportin pelaajien kunto ja itseluottamus olivat eri tasolla kuin SM-liigaa pelanneen vastustajan. Voitto tuli tosin vasta jatkoajalla, mutta sitäkin makoisampi se oli. Ässien eilisestä neitikiekosta on täällä kirjoitettu jo paljon. Missä on se taisteleva, fyysinen ja agressiivisesti pelaava entinen Porin ylpeys? Eilen nähtiin Kuparisaaressa sellainen Ässät, jota en olisi uskonut SM-liigajoukkueeksi, mikä taistelee paikastaan korkeimmalla sarjatasolla.

Tämä on jännä juttu kyllä. Johonkin nämä siffan mainitsemat asiat katosivat lopullisesti runkosarjan viimeisen pelin päätössummerin soidessa. Ymmärrän, että playoutit turhauttavat, mutta olemassa oleville säännöillä yleensä mennään.

Vai tuliko mahdollisesti 5-0 voiton jälkeen tunne, että homma on paketissa? Sitä voi miettiä, joka tapauksessa Sport, aivan oikein, näpäytti meitä toistamiseen. Onnittelut siitä, ja kuten täällä on todettu, varmasti organisaatiolle kelpaa vielä se kolmaskin kotipeli.

Eteenpäin kuin mummo hangessa, elättelen toiveita, että se kotipuristus, mikä oli yksi tekijä Sportin avausvoitossa, olisi taaksejäänyttä elämää, kuten Eldankajärven jää. Tiistaina sen sitten näkee, sitä odotellessa hyvää matkaa, trevlig resa. Pitäkää huolta itsestänne ja muista.
 

Mustis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion Palloseura, Kalevan Pallo
Hyvä herra, tiedätkö mitä perinteet tarkoittaa? Nyt kannattaa Vaasassa tukkia turpa, jos jutut on tätä tasoa. Itse en ole Ässien fani mutta Porissa on helvetin hienot kiekkoperinteet, jos verrataan vaikka Vaasaan.

edit. Laske kuinka monta vuotta Lukko tai Ässät on pelannut liigassa? Entä Sport tai Jokipojat? Tämän jälkeen voit tulla kommentoimaan tänne "liigaosaamista".

Pakko kommentoida tätä sen verran, ettei näillä perinteillä ole mitään tekemistä tämän hetken karsintojen kanssa. Mikäli Ässät häviää, voi perinteillä pyyhkäistä ripupaskaista persettä. Itsekkin olen kyllä näiden matsien kautta siirtynyt avoimen liigan kannattajaksi.

Kuitenkin, kuten täälläkin aiemmin on mainittu, mikäli Sport nousee, on sillä tuskainen homma rakentaa iskukykyinen joukkue liigaan. Mestis rungolla ei 56 matsin runkkarissa pärjätä, se on todistettu meidän toimesta muutama kausi sitten.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakko kommentoida tätä sen verran, ettei näillä perinteillä ole mitään tekemistä tämän hetken karsintojen kanssa. Mikäli Ässät häviää, voi perinteillä pyyhkäistä ripupaskaista persettä. Itsekkin olen kyllä näiden matsien kautta siirtynyt avoimen liigan kannattajaksi.

Juuri näin.

Karsintojen paluu on tämän takia ollut hieno asia. Saataisiin nämä "Joukkue x kuuluu liigaan" ja "Perinteiden takia joukkue ansaitsee olla liigassa" -puheet vähenemään.

Pelkkä mahdollisuus nousta ja tippua tervehdyttää ja tuo nimenomaan urheilullisuutta lisää. Hienompaa se on ratkoa nousu kaukalossa missä edelliset Lukko-Ässät -pelit ja Ketolat ei paina mitään, kuin ratkaista nousu ruutupaperilla talousalueita ja perinteitä laskien.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Itse uskon myös porilaisten hoitavan tämän sarjan vaikka taso onkin pudonnut play-outeissa ja karsinnoissa huomattavasti verrattuna hyvään runkosarjaan.

Kaikella kunnioituksella Sportia kohtaan, kyyti olisi liian kylmää liigassa ja visiitti jäisi lyhyeksi. Ässillä on Sporttiin verrattuna muutamia erittäin potentiaalisia tulevaisuuden kavereita kuten Salminen, Huhtala, Savinainen ja Kuparinen.

Juuri tälläinen logiikka ottaa minua näissä keskusteluissa eniten päähän. Itseä korpesi jo ennen näitä pelejä Mestiksen todellinen aliarviointi sekä torppaaminen. Kaikki mitä Mestis-joukkue tekee on vähäpätöistä, kuten tuosta yllä taas ilmenee. Kaikki johtuu siitä, että liigaporukka on huono jne. jne. Alkakaa nyt ottamaan Mestis tosissanne, vaikka suljettu liiga teki sille hallaa niin siltikin siellä pelataan samaa peliä ja eikä se tasokaan nyt ihan niin huonoa ole kuin suurin osa liigalaisista haluaisi luulla. Eikä Sport varmasti lähtisi kuule tuolla porukalla liigaan ja jos jäisivät liigassa sarjan perälle, niin ainahan on karsinnat. Ja kun on nyt todettu liigan ja Mestiksen megalomaaninen tasoero, niin Sport tulisi hoitamaan nuo karsinnat 4-0.

On suorastaan perverssi olo olla Spåran puolella, mutta tämä tekee hyvää suomen jääkiekolle. Sportilla on vielä pitkä tie sarjassa kuljettavana ja nappisuoritukseen pitäisi venyä. Toivotaan parasta, mutta nämä kaksi voittoakin ovat olleet loistava näpäytys Vuoriselle ja muille hamekankaan ystäville.

Muistakin tässä, että joku kommentoi täällä, että jos Sport tekee 90% vähemmän virheitä kuin viimeissä Mestis-finaalissa, niin se voi voittaa yhden pelin - ei missään tapauksessa enempää. "In your face my friend, in your face."

edit: Perinteiden kunniaksi ehdotan Viipurin Reippaan paluuta SM-sarjaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös