La 31.3. 3.semifinaali Jokerit-HPK

  • 31 514
  • 195

Gepardi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Dieppe kirjoitti:
Kuule, eiköhän tuossa ole "meriittiä" ihan riittävästi.
Kieltämättä ko. faniporukka on tehnyt asioita, mitä olisi voinut jättää tekemättä, mutta vastaavasti kärpäsestä on tehty härkänen turhan usein. Myös fanimatkojen paljoudella sekä niiden runsailla osallistujamäärillä, ottelutapahtuman järjestäjillä ja puhtaasti huonolla tuurillakin on osansa. Montako kertaa esimerkiksi muiden jengien fanimatkoilla on vastustajan hallissa porattu jäädytysputkeen? Tai onko se Jokerifanien vika, että tiettyyn katsomoon sijoitetaan aivan liikaa porukkaa sen kapasiteettiin nähden ja näin ollen tavaraa hajoaa? Onko se loppujen lopuksi niin kauheaa, että rinkeleitä lensi kentälle turhan aikaisin? Sen sijaan kaikki nämä vierasfanien lippujen polttamiset ja rähinät toisten pikkujouluissa tuomitsen kyllä täysin. En ala nimeämään yhtään ketään, mutta niistä nyt käsittääkseni on vastuussa vähän pienempi poppoo kuin koko tuhatpäinen Eteläpääty.

Vastaavasti unohdat tarkoituksella mainita sen, kuinka paljon hyvääkin Jokerien fanitoiminnassa on. Jos katsoit esimerkiksi eilisenkin matsin TV:stä, huomasit, miten kannustus kesti koko matsin ajan ja jatkui vielä sen jälkeenkin. Mutta ainoa mistä kannattaa kirjoittaa matsin jälkeen, on joku vitun rinkelien heittely. Jos olet katsonut videoita esimerkiksi Turun, tai Hämeenlinnan supermatkoista, olet varmastikin huomannut, että porukka kannustaa vielä ottelun päätyttyäkin. Mutta tärkeämpää on tietysti mainita se, että penkkejä hajosi Jokerifanien toimesta, kun paikallinen katsomovastaava ei ole osannut hommaansa.

Parantamisen varaa on käytöksessä, mahdollisesti jopa enemmän kuin monilla muilla faniporukoilla, mutta ison porukan ollessa liikkeessä useita kertoja sattuu ja tapahtuu. Sokea saa kuitenkin olla, jos ei mitään hyvää nää (tai ainakaan suostu tunnustamaan) kyseisessä toiminnassa.

P.S. Itsehän en missään edellämainituissa ole mukana ollut, niin rinkelien heitoissa kuin Jyväskylän rähinöissäkään, joten aika puolueeton on näkemykseni, vaikka Jokerifani olenkin.
 

czerkawski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sidney Crosby, Penguins, Colorado, NYR
kiitos jokerit

upeaa peliä välierissä. kiitokset, tästä on hyvä jatkaa finaaleihin. minusta ainakin kiinnostaisi keskittyä pelien kommentointiin eikä anteeksi tylyys, mutta joka pelin jälkeisiin kerhofanien vuodatuksiin milloin tuomaripelistä ja milloin rinkeleistä. rinkelitemppu oli tyhmä ja toistaminen tyhmempää, tai siis hauska temppu joka olisi voinut odottaa pelin loppuun. täytyy vain sanoa että Jalosen puuhastelut ja puheet peleissä ja niiden jälkeen sekä kerhofanien marttyyrimäinen väärin kohdelluksi joutuminen joka välissä saivat omissa silmissäni iloista hyökkäävää pelitapaa esittävän, vanhan kakkos- tai kolmossuosikkijoukkueen liigassa vajoamaan jonnekin ei-toivotuimpien voittajien kastiin. mutta toisaalta, itse playoffs-sarja oli mielestäni viihdyttävintä peliä sm-liigassa aikoihin.

tomek loisti lopussa ja jokerien pelillinen paketti oli todella hyvin kasassa. useita todella hyvää peliä esittäneitä pelaajia löytyy, ja esimerkiksi nelosketjun kaceritkin tsemppaavat mahtavasti. juusokin pelaa todella hyvin koko ajan hyvillä mielin voi finaaliin lähteä kärppiä haastamaan, tämä on hieno jokerikausi! hienoa sarjassa oli myös sheddenin näpäytys arvostelijoilleen, joita tuntuu jatkoajankin toimittajissa riittävän käsittämättömyyksiin asti. keskiviikon peli oli tasainen, eikä mikään kerhon dominointiesitys todellakaan.

tämän jokerijoukkueen peliä on hieno seurata, kerhon porukasta taasen tässä sarjassa nousi mielestäni positiivisimmin esiin antti pihlström ja andy chiodo, joista jälkimmäisemmän mailapeli on sm-liigassa poikkeuksellisen mahtavaa.

eipä muuta kuin finaaleita odottelemaan, jee!
 

Poorold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Tännekin pitää kirjoittaa kun kerrankin kirjaudun

Rinkeleiden heitto hauskaa kai mutta huono ajoitus.. (onneksi sitä ei olekaan käyty läpi vielä montaa kertaa tässä viestiketjussa)
Jalosen reaktio mielestäni oikea, sillä heti kun tuomari kävi sanomassa notta kenttä olisi siinä kunnossa että siellä voisi tehdä sitä mitä siellä oikeasti kuuluisi tehdä niin kerhohan oli kentällä alle minuutissa...

Ne muutamat pullat jotka lensivät siinä 59.08 tai jotain kohdalla olivat huomattavasti typerämpi kuin ne ekat.. Ekassahan tunnelataus vaan lähti vähän käsistä eikä sen ekan heiton jälkeen muut malttaneet pitää rinkeliä vyöllään.

Toisaalta on pakko sanoa, että jos sitä jälkimmäistä heittokeskeytystä ei olisi tullut niin me oltais noustu vielä!! et silleen, me hävittiin koska sinne heitettiin rinkeleitä!! (nojoo.. ehkä ei oltais sit kuitenkaan).
 

Salama44

Jäsen
104 kirjoitti:
Helvetinmoista hurskastelua kuitenkin vaihtelevien seurojen edustajilta täällä netissä. Onhan tuonne jäälle ennenkin lentänyt kaikenlaista paskaa kesken pelin, mm. vaippaa, broileria, haukea jne. eivätkä hämeenlinnalaisetkaan ihan kaikista puhtoisimpia ole tässä suhteessa, eiväthän?
Ekö se ollut HPK-Hifk ottelun jälkeen kun heittivät jäälle pumpattavan Barbaran? Mitä lienevät tehneet sillä ennen sitä. Jossain ottelussa lensi jäälle myös kenkiä ja Vaasan Sportin fanit ovat kuuluisia kolikoiden heittelystä, mikä on ihan oikeesti todella vaarallista.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Salama44 kirjoitti:
Ekö se ollut HPK-Hifk ottelun jälkeen kun heittivät jäälle pumpattavan Barbaran? Mitä lienevät tehneet sillä ennen sitä.

Ervatsalo vaan dumppas tyttöystävänsä.
 

C5-Jarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,Maajoukkue mallia Suomi
Jokereille onnea sarjan voitosta ja menestystä finaaliin. Teillä oli laadukkaampi materiaali ja näissä kovissa peleissä se näkyi.
Kerho taisteli upeasti kaksi ekaa peliä ja mm. allekirjoittanut itsekin taisi tulla jo valmiiksi hävinneenä tähän kolmanteen peliin ns. "selkä katkenneena".

No, eletään nyt kuitenkin ihan sovussa tästäkin eteenpäin "oli se väri sitten mikä hyvänsä".
Jokainen voi mennä itseensä kritisoiden omia tekojaan, ja ensi kerralla ottaa opiksi ja käyttäytyä paremmin/"eri lailla", allekirjoittaneesta alkaen.
 
Viimeksi muokattu:

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täällä puhutaan fanikulttuurista tämän rinkelinheittoepisodin yhteydessä. Samoin muistaakseni puhuttiin Turussa viimeisessä runkosarjan ottelussa kun Jokeri-kannattajat heittivät paperia kentälle jolloin ottelun alku viivästyi n. 10 minuuttia. Jos nämä ovat jotain positiivisia tai toivottavia asioita niin enpä halua olla missään tekemisissä tällaisen kulttuurin kanssa. Vilkaisu vaikkapa Ruotsin Elitserieniin näyttää vähän millaista on oikea palloilu -ja fanikulttuuri.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
A - P kirjoitti:
Vilkaisu vaikkapa Ruotsin Elitserieniin näyttää vähän millaista on oikea palloilu -ja fanikulttuuri.

Aivan! Olet asian ytimessä. Edes Ruotsissa, kansankodissa, ei revitä persettä jos matsi viiväästyy muutaman minuutin alusta tai kolmannen erän lopussa. Fudispuolella toki esim. ottelun keskeyttäminen ilotulitteiden takia sai pientä keskustelua aikaan, mutta sekin oli pientä suhteessa siihen jeesusteluun mitä täällä saadaan aikaan muutamasta rinkelistä! Herätkää nyt hyvät ihmiset, tunnelma Areenalla oli lauantaina harvinaislaatuisen upea suomalaisessa palloilukulttuurissa.
Koittakaa katkeruudeltanne ajatella asiaa rationaalisesti, kuka kuoli, kuka loukkaantui? Aivan. Sen sijaan moni sai kokea sellaisen elämyksen (kyllä, myös nuoret ihmiset jotka tuskin saivat minkäänlaisia traumoja), jota ei hevin unohda!
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Magoon kirjoitti:
Edes Ruotsissa, kansankodissa, ei revitä persettä jos matsi viiväästyy muutaman minuutin alusta tai kolmannen erän lopussa.

Olisiko sinulla mainita esimerkkejä tästä?

* * *

Yksittäisenä tapauksena rinkeliepisodi oli ihan ymmärrettävää. Sen sijaan todella valitettavaa on, jos tulevaisuudessa tavaksi tulee, että yleisö pelaa omalle joukkueelleen aikaa keskeyttämällä pelin kriittisellä hetkellä. Katsojia on moneen junaan.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Nyt kun tätä tapausta tutkitaan oikein SM-liigan taholta, tiedustelisin varovasti, minkä rangaistuksen Pelicans sai vastaavasta tapauksesta säälipleijareiden kolmannen ottelun viimeisellä minuutilla. Silloinhan Pelicans teki tyhjiin ratkaisevan maalin ja roinaa satoi kentälle. Kenttä piti puhdistaa ennen kuin peliä päästiin jatkamaan.

Siinähän meillä on hyvä ennakkotapaus. Vai onko säännöt taas vähän erilaiset Jokereille?
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tolppa kirjoitti:
Olisiko sinulla mainita esimerkkejä tästä?

* * *

Yksittäisenä tapauksena rinkeliepisodi oli ihan ymmärrettävää. Sen sijaan todella valitettavaa on, jos tulevaisuudessa tavaksi tulee, että yleisö pelaa omalle joukkueelleen aikaa keskeyttämällä pelin kriittisellä hetkellä. Katsojia on moneen junaan.

http://www.blackarmy.se/Bildsidor/2003/aik-nykoping2/30.jpg

Muistaakseni tuosta ei sen enempää ollut negatiivista palautetta.

Periaatteessahan kannattajat voivat ottaa joukkueelleen aikalisän omilla tempauksillaan. Näillä on myös pystytty kääntämään otteluita. Eriasia on sitten taas miten eri piirit näihin suhtautuvat.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vakio kirjoitti:
Silloinhan Pelicans teki tyhjiin ratkaisevan maalin ja roinaa satoi kentälle. Kenttä piti puhdistaa ennen kuin peliä päästiin jatkamaan.

Siinähän meillä on hyvä ennakkotapaus. Vai onko säännöt taas vähän erilaiset Jokereille?
Mutta kun areenalla tuo vielä toistui. Aika huono ennakkotapaus sellainen, mikä on erilainen.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vakio kirjoitti:
Totta tietysti. Ehdotan rangaistuksen kaksinkertaistamista: 2 x 0 = 0.
Ilman sen kummempaa kiihkoilua, onhan sillä nyt eroa, sataako jäälle rantapalloja, joista on helppo hankkiutua eroon, vai tuleeko kentälle roinaa, minkä takia jää joudutaan pahimmassa tapauksessa ajamaan koneella puhtaaksi. En nyt väitä, että paveaanien rinkelit olisivat olleet niin stydiä kamaa, että pelaajien turvallisuus oli jo vaarassa, mutta aika rajoilla silti mielestäni jo mennään.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Jaakko kirjoitti:
http://www.blackarmy.se/Bildsidor/2003/aik-nykoping2/30.jpg

Muistaakseni tuosta ei sen enempää ollut negatiivista palautetta.

Periaatteessahan kannattajat voivat ottaa joukkueelleen aikalisän omilla tempauksillaan. Näillä on myös pystytty kääntämään otteluita. Eriasia on sitten taas miten eri piirit näihin suhtautuvat.

Hienon näköistä, eittämättä!

* * *

Lauantaina rinkeleillä ei ollut mitään mitään vaikutusta lopputulokseen eikä viivytys ollut kohtuuton. Rinkelin osumistakaan ei ollut pelaajille fyysistä vaaraa; lähinnä huoletti se, kuinka luistin käyttäytyy, jos pelaaja luistelee täydessä vauhdissa rinkelinpalasen päältä. En ole ainakaan itse kokeillut.

No, onneksi Kerho ei pelaa esim. Munamäen hallissa - raaoissa kananmunissa olisi ollutkin putsaamista... Välttämättä mitään rangaistustakaan ei pidä antaa - ehkä parempi olisi antaa jonkinlainen ennakkolinjaus siitä, kuinka vastaaviin tapauksiin tulevaisuudessa suhtaudutaan.

* * *

Joo, eiköhän tässä osittain ole ollut kyse siitä, että jokerikatsojille on syötetty takaisin heidän omia rinkeleitään? Katsojien kuittailu on osa kiekkoa - ja varsinkin pleijareissa sarjojen katketessa. :)
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Master Chief kirjoitti:
Ervatsalo vaan dumppas tyttöystävänsä.

Tuon taustalla oli se että ko tyttöystävä paljastui tuolloin IFK:n kannattajaksi, luullun rehdin maalaistytön sijaan.

Mitä tulee peliin niin onpas täällä vielä jatkunut keskustelu tuosta rinkelinheittoepisodista, jokos muuten liigan antamien sakkojen määrä on selvillä?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Leon kirjoitti:
Ilman sen kummempaa kiihkoilua, onhan sillä nyt eroa, sataako jäälle rantapalloja, joista on helppo hankkiutua eroon, vai tuleeko kentälle roinaa, minkä takia jää joudutaan pahimmassa tapauksessa ajamaan koneella puhtaaksi.
On ehdottomasti. Erityisen pahaksi katson valmispizzat, joista Billy's-merkkisten heitteleminen on erityisen sikamaista. Onneksi sellaiseen sikailuun ei sentään syyllistytty, eikö vain?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Gags kirjoitti:
On ehdottomasti. Erityisen pahaksi katson valmispizzat, joista Billy's-merkkisten heitteleminen on erityisen sikamaista. Onneksi sellaiseen sikailuun ei sentään syyllistytty, eikö vain?
Ne olivat sentään muoveissa. Ja helsinkiläisille valmistusvinkki: niistä pitsoista kannattaa poistaa ne muovit ennen paistamista.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Leon kirjoitti:
Ne olivat sentään muoveissa. Ja helsinkiläisille valmistusvinkki: niistä pitsoista kannattaa poistaa ne muovit ennen paistamista.
Itseasiassa Billy´s pizzan voi valmistaa mikrossa myös siinä muovissa kun tekee pienen reiän, mutta ennen syömistä kannattanee muovi poistaa.

Ja sakkoja ehdottomasti kaikille tahoille maksukyvyn mukaan.
 

Poorold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jälkikäteilyä

En ole jaksanut kahlata koko ketjua läpi et onko ollut aikaisemmin puhetta, mutta pakko on kysyä jotakin selitystä Levosen toiminnalle Jokereiden ekan maalin kohdalla..
Levonen osoitti sormella Valtosta (kai?) jo hyvän aikaa ennen maalia.

a) näyttikö Levonen Wilmille notta siellä olisi nyt pelaaja vapaana - syötä, syötä!!
b) vai osoittiko Levonen Valtoselle että hän on maalivahdinalueella (niin kuin olikin..) se että häiritsikö se Chiodoa pätkääkään niin tod. näk. ei
c) osoittiko enemmänkin Snyderiä joka tuuppi Valtosen maalivahdinalueelle

HUOM! ennen kuin kukaan menettää malttiaan itkemisestäni tai muusta niin en yritä tällä viestilläni väittää että kerho olisi voittanut jos maalia ei olisi hyväksytty tms.
 

thejaizo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes HT, Oulun Kärpät, HPK
Tämä jokerifanien sinänsä ovela rinkelitemppu oli väärään aikaan toteutettu. Odotetaan ottelu loppuun. Jalonen vei joukkonsa ihan oikein pukukoppiin. Jokerifanien käytös myös ottelun jatkuessa oli pöyristyttävää, hienot keskisormet ja V-alkuiset sanat televisiossa...

Sinänsä hyvä että rinkelit tulivat kentälle, rantapallot olivat ennenaikaisia, pronssipeli odottaa ei kesäloma.

Tuliko Oulussa kentälle tavaraa ottelun aikana/jälkeen?

En yleensä tuomitse joukkoa yhden ihmisen perusteella, mutta jos joukossa on parisataa idioottia niin onko se enää yleistämistä?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
thejaizo kirjoitti:
En yleensä tuomitse joukkoa yhden ihmisen perusteella, mutta jos joukossa on parisataa idioottia niin onko se enää yleistämistä?

Niitä keskisormen näyttäjiä ei varmasti ollut pariasataa, vaikka siinä tv-kuvassa muutama villeleino näkyikin. Vihellyskonsertissa sen sijaan oli kyllä koko katsomo mukana. Ja itse pidän tuota vihelelyä ihan normaalia kuittailuna Kerholle.
 

Happis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Huuhkajat, Liverpool FC
Niin että nyt kun rinkelit on saatu vatvottua, niin sama itkukuoro keskisormista?
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Thompson kirjoitti:
En ole jaksanut kahlata koko ketjua läpi et onko ollut aikaisemmin puhetta, mutta pakko on kysyä jotakin selitystä Levosen toiminnalle Jokereiden ekan maalin kohdalla..
Levonen osoitti sormella Valtosta (kai?) jo hyvän aikaa ennen maalia.

a) näyttikö Levonen Wilmille notta siellä olisi nyt pelaaja vapaana - syötä, syötä!!
b) vai osoittiko Levonen Valtoselle että hän on maalivahdinalueella (niin kuin olikin..) se että häiritsikö se Chiodoa pätkääkään niin tod. näk. ei
c) osoittiko enemmänkin Snyderiä joka tuuppi Valtosen maalivahdinalueelle

HUOM! ennen kuin kukaan menettää malttiaan itkemisestäni tai muusta niin en yritä tällä viestilläni väittää että kerho olisi voittanut jos maalia ei olisi hyväksytty tms.

Olisiko Levonen vain osoittanut noteeranneensa Schneiderin ja Valtosen väännön? Ennen syöttöä Valtonen oli selvästi maalivahdin alueen ulkopuolella josta kiepsahti nopeasti Schneiderin ympäri ja ohjasi kiekon Chiodon edestä maaliin. Komea ja oikein tehty maali; ehkä maalivahti vähän auttoi olemalla liian sisällä maalissa? Yksinkertaisesti hyökkääjän voima-tilannenopeus-yhdistelmä oli pakille liikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös