Kenji kirjoitti:
Maalivahti torjui vedon ja sen jälkeen tuomari vihelsi. Samaan tapaanhan hän vihelsi jokaisessa vastaavassa tilanteessa. Yleensä tuomarit eivät näihin hipaisuihin reagoi vaan viheltävät vasta kun kiekko on rangaistuksen saavan joukkueen hallussa tai tulee muuten selkeämpi kontakti kiekkoon kuin esim. maalivahdin torjunta. Vuohtoniemellä näytti olevan oma tulkintansa tästä säännöstä.
Totta, Tappara kärsi tässä kyllä selkeästä tuomarivirheestä. Se ei kuitenkaan koitunut kohtaloksi. Niitä taitaa joskus tulla niin kauan tuomarina ovat ihmiset. Jäähyt Vuohtoniemi jakoi mielestäni kuitenkin suhteellisen hyvin. Tosin Kontiolan ballerina sai kerran Villen heltymään, kun polvilleen laskeutuen aneli yv:tä, mutta selkeästi jotain linjaa kuitenkin mentiin. Toki viheltämättäkin jäi, mutta ei mielestäni häiritsevän paljon. Eli kyllä voi patapakka miettiä sitäkin, että miten paljon niitä jäähyjä kannattaa ottaa, enin osa ihan tosissaan hankittiin.
Taklata minun mielestä sai, tosin mitään suurta taklausten juhlaa peli ei ollut, mutta ei aina laidan ryske tarkoittanut jäähyä. Niistä vaan tuli mieleen sellainen pieni kuriositeetti, että mikäli Tapparan pakit koko kauden näin järjestään kääntävät selkänsä, kun näkevät taklauksen tulevan, niin jossain vaiheessa tulee loukkaantumisia, ehkäpä pitkäaikaisiakin. Niistä onkin sitten taas tarjolla herkullinen kiistakapula seuraavaksi puoleksi vuodeksi, mutta totuus on, että vaarallisen usein näin toimittiin. Se on toki valintojen maailma, onko niin kova luu, että hakee kovempia rangaistuksia oman kroppansa kustannuksella.
Pelin voitti parempi, sitä ei tarvinnut miettiä enää toisen erän alun jälkeen. Hämmästyttävästi padan konseptit sekosivat ihan totaalisesti. Näytti liian paljon ja liian pitkään E-junnujen touhuilulta. Hyvä mieli jäi kuitenkin siitä, että Maven kaverit järjestivät kaikki kolme maalia. Ei haittaa yhtään. Ja on annettava kaikki tarvittava kunnia kyllä Tapparan scouttauksille ja vastustajan analyyseille. Eihän Mave ja Krisse tehneetkään kuin varmaan 15 maalia viime kaudella yv:llä poikittaissyötöstä, Tapparaakin vastaan jokusen. Kukaan ei nähnyt asiakseen pitää Kuuselaa aisoissa. Keskittyisivät videovalvonnassa oleellisiin eikä lähentäjälihasten irroitteluun.
Hakametsässä oli hetkittäin aika hyvin tunnelmaakin, ei toki kevään kaltaista menoa, mutta ihan mukavasti välillä.
Crombeenin ja Henryn koitoksen näkisin niin, että BJ putosi iskujen seurauksena, vaikka ehkä määrällisesti sai niitä perille ainakin saman verran. Itse en tosin edelleenkään tappeluja kovin paljon arvosta, mutta ainakin tämän spontaanisuus oli parempi kuin Helge-Pasi koitokset, jotka oli jo melkeinpä etukäteen sovittu.