La 3.10.2009 Ässät - SaiPa

  • 10 449
  • 70

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kommentteja pelistä

Kolme pistettä olisi ollut otettavissa hivenen terävämmällä viimeistelyllä, pahin jäätyminen kävi Savinaiselle avopaikassa. Tuomarityöskentely oli ihan mukiinmenevää, muutama jäähy jäi viheltämättä, mutta en näkisi, että kovin epätasaisesti. Linjamiehet tosin kunnostautuivat taas aloittajan vaihtajina. Pakko sanoa, että ihan joka kerta en bongannut sitä virhettä, kun SaiPan aloittajalle todettiin, että "te voitte lähtee".

Sitten muutama yksityishuomio. Hostikka pelasi ihan hyvän pelin, kunnes jäähyllään ratkaisi pelin Ässien eduksi. Jos meinaa katkeruutta puskea pintaan, kannattaa muistaa, että Ässien maalilla oli vastaava tilanne toisessa erässä, siinä Iliakis otti lämpöä, Ryntään Jussi ei alkanut leipoa ketään turpaan.

Toporowskilla riitti kerrottavaa tuomareille, siinä olikin sitten parhaat suoritukset. Ne tilanteet Topper hoiti kunnialla kuin kanadalainen konsanaan, ryhdissä ja arvokkaasti. Muutama hyvä kiekon alueelle tuonti toki nähtiin.

Pauli Levokari pelasi ihan ok pelin, kerran pääsi tälläämään maskitta suoraan 100-0 aloitusvoitosta, mutta Jussin kinnas kävi jopa alpomaisen teatreaalisesti. Levokari kesti hiillostelun, tosin lopun kymppi meni ohitse, kun piti kiiruhtaa tervehtimään yhtä ystävää heti pelin jälkeen, joten poistuin Fakiirin iskettyä limpun verkoon.

Sitten Porin kuulumisiin. Luomalan luulin tehneen sen avausmaalin, mutta kai se Uusitalon veto sitten pakin jalasta meni. Luomala raatoi keulakuvana, mutta koko joukkue jotenkin taisteli aika raivokkaasti. Alivoimilla tämä korostui, Kuparisen blokit, itsensä uhraava pelaaminen lämmittää patasydäntä kummasti. Sillä saa jopa anteeksi muutaman hyökkäyspään tyhmyttelyn. Syöksypurut alivoimalla olivat komeita muutamaan otteeseen.

Uusitalo oli lempinimensä mukaisesti energia-Ville. Hauskin tilanne oli, kun jäähystään jonkun viimeiset 15 s. seisoi aitiossa ja ihan tärinässä pomppi ja hyppi siinä ovella. Vähän meni pari kertaa sähläämiseksi, mutta mitään isoa katastrofia ei tullut. Jopa Tero Määttä voitti yhden luistelukilpailun ja pystyi näin ollen mailallaan peittämään vedon hyvästä paikasta.

Jyrkkiö pelasi myös ihan ok peliä, tosin on sanottava, että nyt ei nähty vastustajan valmentajien aiemmin kehumaa nopeaa kääntöpeliä. Pakit pelasivat rauhassa, toki monesti aivan oikein, mutta jotenkin nyt ei haluttu syöttää liikkeeseen. Lisäksi meidän kiekollisten pakkien piti toteuttaa pakkomiellettään tuoda kiekko yli sinisen silloinkin, kun olisi yhtä hyvin tai jopa paremmin voinut antaa laiturille liikkeeseen. Seisovilla jaloilla (pysähtyneenä siniselle, ettei ole paitsiossa) on 5-5 pelissä vaikea jatkaa tilanteen luomista. Jyrkkiöstä muuten sen verran, että yhden tilanteen rakensi hienosti tooodella vaikeasta syötöstä pitäen siniviivan komealla sisäsyrjällä. Jos tarvitsee pelituntumaa, niin MuSaan vaan noilla otteilla. Se oli komea suoritus.

Ylivoimalla jatkoajalla tuli Jessen mustempi hetki. Ymmärrän, että 0+4:stä boostia itseluottamukseen saanut junnu haluaa ratkaisijan viittaa, mutta malttia oppii pelien myötä, jos oppii. Kolme kertaa yritti suoraa vetoa, ensin suoraan päin, sitten blokkauksesta taivaisiin. Jos oikein näin, Kivenmäki kävi jotain sanomassa Jesselle kolmannen kerran jälkeen, siis juuri ennen omaa ratkaisevaa maaliaan. Näitä pois, eli malttia peliin, niin hyvä tulee. Pelaamalla sitä saa lisää. Nyt tärkeintä oli, että paine pysyi alueella.

Piros oli tehdä maalin, väläytteli taas, mutta on liian kallis tasoonsa nähden. Jakaa tosin paikkoja, joita ammattilaiset tuhlaajapojat hutkivat seinille. Fakiiri laukoi, Piros laukoi, luulin tulleeni väärään peliin. Kivenmäki jopa taklasikin, eikä tullut kuin yksi kiukkujäähy. Lisäksi oli tasavajaalla melko alhaalla, oikeasti auttamassa pakkeja. Sokerina pohjalla jatkoaikamaali ja hyökkäyspäässä muutama näyttävä suoritus kiekon kanssa.

Rynnäs otti muutaman maagisen torjunnan, huikein taisi olla se pomppiminen 3-4 peräkkäisen vedon eteen muistaakseni toisessa erässä.
 
Tuamas

Jäsen
Olen varmasti oppositiossa, mutta mielestäni sen ketä ansaitsee pilkun kuuluu se vetääkin. Kuitenkin, ilman loppuunasti pelaamista ja uhrautumista sitä ei välttämättä olisi tullut. Ja onhan se reilua että jos melkein pääsee paikkaan annetaan koittaa ratkaisua rauhassa.

Peli olisi pitänyt ratkaista jo ekassa erässä mutta... NYt keskitytään juomiseen...

Niin, ihan kaunis ajatus, mutta Ässät pelaa ammattilaissarjaa ja silloin tulee mielestäni käyttää kaikki mahdollinen voiton saavuttamiseksi.
Esim. HPK-pelissä Huhtanen vetämässä rankkaria oli jo etukäteen tuhoontuomittu yritys.
 
Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
Olkoon vaikka kuinka pientä kiusaa, niin maalivahti on AINA koskematon. Ja radioselostuksen perusteella Ässäpelaajat ajeli melko useasti päin Hostikkaa. Ja jos kerran tuomaritkaan ei kertaakaan puuttuneet maalivahdin koskemattomuuteen, niin ei mikään ihme että Hostikka hiiltyi.
Olen kuunnellut tätä teidän radioselostustanne jo useamman kerran ja sen todenpitävyys on kyllä hieman eri luokaa, mitä paikalla olleet pystyvät kertomaan. Taurua ei voi (eikä todellakaan saa) ottaa totuudentorvena, koska tällöin tilanteet vääristyvät aika pahasti keltamustalasien takaa katseltaviksi.

Erittäin hyvä kommentti sinulta myös sillä perusteella, että tätä touhua nähtiin myös toiseen päähän (tätä ei Tauru kuitenkaan muistanut mainita?).
 
krippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ehdottomasti ja Et-Po 72 ifk5.kenttä vm05-06
Olin kyllä juu paikalla ja näköyhteyskin aika hyvä tuosta lähes sivusta. Kuten tuossa jo eräässä kommentissa aiemminkin sanottiin, niin mitään perusteita tuolle Hostikan käytökselle ei siitä huolimatta ole, vaikka Kuparinen siinä maalin edessä pientä kivaa tekikin. Periaatteessa oli kategoriassa "maskimiehen hommat". Ymmärrän kyllä, että Taurun sanoin siellä oli Kuparinen ampunut Hostikkaa ydinpommilla tai vastaavaa, mutta niin ei oikeasti käynyt. Voinen sen teillekin paljastaa.

Kiitokset tästä tiedotteesta Mr.Smierc ja tähän me sokeasti luotamme kuten herra Taurunkin lausuntoihin... Ilman muuta me kaikki uskomme omiin sanansaattajiimme tietenkin tietäen heidän omat värikynänsä. Mutta katsellaan tilanteet kuvanauhalta ja kommentoidaan sitten - joskin aika turhaa se tietenkin on??? Puuttuvat pari pistettä jäävät porilaisille vaikka hypittäisiin kuinka tasajalkaa ja oltaisiin kiukkuisia..
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olkoon vaikka kuinka pientä kiusaa, niin maalivahti on AINA koskematon. Ja radioselostuksen perusteella Ässäpelaajat ajeli melko useasti päin Hostikkaa. Ja jos kerran tuomaritkaan ei kertaakaan puuttuneet maalivahdin koskemattomuuteen, niin ei mikään ihme että Hostikka hiiltyi.

Omiin silmiin ei useasti Hostikkaa ajeltu, tuo lopun hässäkkä oli mitä oli. Eiköhän sillä Saipaselostajalla ole ne lievät värilasit tuollaisissa tilanteissa päässä, niinkuin kuuluukin. Ei voi varmaksi mennä sanomaan että työnnettiinko Kupru vai mitä tapahtui kun en videolta ole nähnyt. MUTTA ei siinä Hostikalla kuulu tuolla tavalla flipata, jos Kuparinen rikkoi niin luottaa siihen että tuomari hoitaa... Erittäin tyhmä jäähy Hostikalta. Kiitos siitä.

Ensimmäinen erä padalta todella hienoa katsottavaa. Pirosin liike on parantunut jonkun verran ja tänään ihan hyvää peliä. TOSIN pisteitä tarvitaan ja kohta niitä ropisee, ainakin parempi olisi.
Valitettavasti tehtiin taas hommasta itselle turhan vaikeaa...
 
Hupi#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, ihan kaunis ajatus, mutta Ässät pelaa ammattilaissarjaa ja silloin tulee mielestäni käyttää kaikki mahdollinen voiton saavuttamiseksi.
Esim. HPK-pelissä Huhtanen vetämässä rankkaria oli jo etukäteen tuhoontuomittu yritys.

Sm-liigan uudet säännöt määräävät: rikottu pelaaja vetää rankkarin.

Kyseessä ei siis ole mikään Ässien sisäinen sopimus. Sm-liiga määrää näin!!

Esitätte niin asiantuntijoita ja tätä sääntöä ette tiedä.
 
Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
Sm-liigan uudet säännöt määräävät: rikottu pelaaja vetää rankkarin.

Kyseessä ei siis ole mikään Ässien sisäinen sopimus. Sm-liiga määrää näin!!

Esitätte niin asiantuntijoita ja tätä sääntöä ette tiedä.
Ei ole voimassa vielä, joten asiantuntemus ei löydy ainakaan sieltä.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Sm-liigan uudet säännöt määräävät: rikottu pelaaja vetää rankkarin.

Kyseessä ei siis ole mikään Ässien sisäinen sopimus. Sm-liiga määrää näin!!

Esitätte niin asiantuntijoita ja tätä sääntöä ette tiedä.

No, Jokereita ei vissiin tämä koske, kun joku Jokerisälli sanoi, että Jokruilta tuli toinen mies vetämään...
 
bombay

Jäsen
Eka piste vieraista. Pitää olla tyytyväinen.

SaiPa ei tänävuonna monta pistettä vieraista ota ja kyllähän tähänkin pisteeseen tarvittiin Hostikan huippu peli ja varmaan tuuriakin vähän.

Ässiltä olisi pitänyt niistää se toinenkin piste kun tarjolla oli. Loppukautta ajatellen kuitenkin tapellaan samoista sijoista.
 
Tuamas

Jäsen
Sm-liigan uudet säännöt määräävät: rikottu pelaaja vetää rankkarin.

Kyseessä ei siis ole mikään Ässien sisäinen sopimus. Sm-liiga määrää näin!!

Esitätte niin asiantuntijoita ja tätä sääntöä ette tiedä.

Esitetään juu niin asiantuntijoita, mutta käsittääkseni tämä kyseinen sääntö ei syystä tai toisesta ole sm-liigassa ainakaan vielä voimassa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Asiat voi nähdä monella tavalla, melko normaalisti pääsääntöisesti Ässä-pelaajat menivät maalille, Ville odotti jo poikittaisen mailan kanssa. Oho, jättikö SaiPa-radio kertomatta? Don't trust in local radio. Samoin Radio Poria täytyy kuunnella suodattimella. Luulenpa, että Villen aktiivinen mailapeli oli syynä, ettei tuomaristoa kiinnostanut Ässien rankominen.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sm-liigan uudet säännöt määräävät: rikottu pelaaja vetää rankkarin.

Kyseessä ei siis ole mikään Ässien sisäinen sopimus. Sm-liiga määrää näin!!

Esitätte niin asiantuntijoita ja tätä sääntöä ette tiedä.
Tuo sääntö tuleekin voimaan vasta ensi kaudeksi. Uutisointi oli väärää aikaisemmin.

EDIT: Siis Änärissä tuo on JO voimassa...
 
Viimeksi muokattu:

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Tässä yksi näkökanta tuohon Hostikan hiiltymiseen, terveisiä vaan kaikille joiden mielestä Hostikka teki oikein murjoessaan Kuparista:
STT kirjoitti:
- Hostikka taisi luulla, että Kuparinen kaatui hänen päälleen, vaikka siinä oli oma pakkimme Juho Mielonen, SaiPa-käskijä Ari-Pekka Selin selvitti.
Tiedä sitten pitääkö tuokaan paikkansa, itse en ole tilannetta nähnyt. Mutta ainakin tuon Selinin kommentin perusteella saa Hostikka olla tyytyväinen että selvisi kakkosella.
 
krippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ehdottomasti ja Et-Po 72 ifk5.kenttä vm05-06
Tässä yksi näkökanta tuohon Hostikan hiiltymiseen, terveisiä vaan kaikille joiden mielestä Hostikka teki oikein murjoessaan Kuparista:
Tiedä sitten pitääkö tuokaan paikkansa, itse en ole tilannetta nähnyt. Mutta ainakin tuon Selinin kommentin perusteella saa Hostikka olla tyytyväinen että selvisi kakkosella.

Kyyllä; olkaamme tyytyväisiä tuomarointiin ja toivokaamme lisärangaistuksia..naurettavaa paskaa koko juttu, mutta eipä tuo yllätä atun suusta. Odotellaanpa siis jatkoa ;-D
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Negatiivista:
Marko Mäkinen, paluu varjojen maille. Puolustajien kiekon kuskaaminen ja surkeat laukaukset. Hyökkäysalueen pelaamisesta puuttuu se tappamisen meininki, joilla kiekko saadaan maaliin.
Puututaan tähän sen verran että Mäkinen on parhaimpia alivoimapelaajia joukkueessa ja hoitaa hommansa 4-ketjussa. Muuhun ei miehestä ole mutta jos samalla tavalla jatkaa niin riittää ainakin minulle.

Jatkoajan raportissa oli hauska kuva jossa porilaisten mielestä Hostikka hakkaa Kuprua ja lappeenrantalaisten mielestä Hostikka siivoaa maalinedustaa.
 
Mig428

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Negatiivista:
Marko Mäkinen, paluu varjojen maille.
Jos Marko vetää 4-kentässä rikkovassa roolissa about 10-12min/ottelu niin tottakai hän vetää varjojen mailla. Tosiasia on kuitenkin se, että hän on tähän rooliin liigan parhaimpia pelaajia. Emme voi odottaa häneltä tuolla peliajalla mitään suurta emmekä varsinkaan pisteitä, mutta oman tonttinsa hän hoitaa kiitettävästi ja se miten hän tsemppaa ottelun aikana joukkuetovereita ja varsinkin nuorempia jätkiä on kunnioitettavaa. Arvostan Mäkistä todella paljon pelaajana ja toivottavasti jatkaa Ässissä vielä tulevinakin kausina vastaavassa roolissa. Vastustajalla vittuimainen, omassa joukkueessa arvostettu.
 
Franchi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, ACF Fiorentina
Tässä yksi näkökanta tuohon Hostikan hiiltymiseen, terveisiä vaan kaikille joiden mielestä Hostikka teki oikein murjoessaan Kuparista:
Jatkoajan kuvareportaasin mukaan Kuparinen kaataa Mielosen Hostikan päälle. Täydet pinnat ja täysi tuki minulta Hostikan toiminnalle, kun kukaan muu ei joukkueesta näemmä asiaan reagoinut. Tällä kertaa vaan kävi näin.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Jatkoajan kuvareportaasin mukaan Kuparinen kaataa Mielosen Hostikan päälle. Täydet pinnat ja täysi tuki minulta Hostikan toiminnalle, kun kukaan muu ei joukkueesta näemmä asiaan reagoinut. Tällä kertaa vaan kävi näin.
Täydet pinnat Hostikalle täältäkin. Piti toiminnallaan huolen siitä että Ässät voitti.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
8.12 otteluun pitää ottaa Pulkki mukaan, ettei Hostikan tarvitse tapella.
 
Viimeksi muokattu:

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Tässä tuo kyseinen tapahtuma kokonaisuudessaan.

Uskoisin Hostikan enimmäkseen hermostuvan juuri siitä, että Kuparinen kaataa Mielosen Hostikan päälle. Kuparinen myös vetää Hostikalta kypärän pois juuri ennen kuin Hostikka alkaa miestä kurmoottamaan. Tämä toki jäi Rantalalta näkemättä SaiPalle jäähy -kiimassaan.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät

Niin, Kyllähän joku (muu) olisi saattanut Kupariselle jäähyn estämisestä antaa.... Voiko selvempää enää olla? Ja tämä "sankari" katsoo tilannetta 3 metrin päästä...ei helvetti! Eipä ihmetytä Hostikan lämpeneminen. Tokihan sitä omaa reviiriä pitää puolustaa, kerta paskahousu-Rantalalla ei ole munaa antaa kotijoukkueelle jäähyä. Taas nousi vitutus asteen lisää tuon nähtyäni.
 
Unchained

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuon videon perusteella olisi kyllä Kuparisen kuulunut lähteä myös istunnolle. Kuparinen kyllä älykkäästi hankki joukkueelleen ylivoiman, eli siinä mielessä onnistunut "kolttonen".
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Tuon videon perusteella olisi kyllä Kuparisen kuulunut lähteä myös istunnolle. Kuparinen kyllä älykkäästi hankki joukkueelleen ylivoiman, eli siinä mielessä onnistunut "kolttonen".
Niinpä. Ja Hostikan olisi pitänyt tässä tapauksessa malttaa mielensä ja purkaa vitutus vaikka haukkumalla tuomari paskaksi ja ottaa kymppi. Jatkoajalla ei vain saa antaa tuomarille mahdollisuutta antaa jäähyä itselle.
 
Prt Sc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
a) Kuparinen pelaa juuri sitä peliä mitä hän on koko liigauransa pelannut. Hienosti toimittu!

b) Hostikalla palaa käämi ihan syystä.

c) Ässät kiittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös