Kaikkea en jaksa käsitellä, joten keskityn tässä postauksessa lähinnä Ässien ja tuomarin haukkumiseen.
Kaikki kunnia Jypille. Turha näitä on selitellä tyyliin, että ei se Jyppikään niin hyvä ollut, Ässät vaan oli niin paska. Täytyy muistaa lähtökohdat tähän otteluun, kyseessä kierroksen jumbofinaali, Ässillä voitolla mahdollisuus ohittaa kaksi joukkuetta taulukossa mikäli Lugu häviää. Tulos 0-5. Mitä tähän voi sanoa? Jyppi pelasi hyvän vieraspelin. Ässät oli sysipaska. Niukan tappion vielä jotenkin sulattaisi, mutta 0-5, ei hyvää päivää. Puolella joukkueesta hopeamitalit kaulassa, miettikääpä sitä.
Ässien tasolla oli myös tämä Vuohtoniemi (tai mikä lie), ihmeellisiä vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä. Ihan turha alkaa kinaamaan kumpi kärsi enemmän, väittäisin, että Jyp.
Kypärän väri ilmeisesti velvoittaa, kun Kuuselallakin on pää kusta täynnä. Ei ole kyse vain tästä pelistä vaan jo useamman kotipelin ajan olen herran edesottamuksia kentällä seurannut. Vilttiin olisi pitänyt tässäkin ottelussa kaveri istuttaa. Täysin kädetön kiekon kanssa, häviää kaikki kaksinkamppailut, yrittää yksin, pelaa ylipitkiä vaihtoja. Todella kiva joukkuekaveri kun kakkoskentän laituri ehtii vetään viiden sekunnin vaihdon jos sitäkään. Tällä kaudella ykköskenttä on ollut koko ajan hätää kärsimässä tasakentällisin pelattaessa ja suurin syyllinen siihen on Kuusela. Kuuselan peli on älytöntä koheltamista ympäri kenttää kiekon perässä, sekoittaa koko kentällisen pelin. Ja mitä vittua tämä kaveri tekee alivoimalla (Pajuoja herätys), huonompaa puolustavaa hyökkääjää saa hakea, katsokaa vaikka +/- tilastoa. Ainoat avut ovat laukaus ja luistelunopeus ja niitä ei nyt hyödynnetä. Kuuselan illan kruunasi neitimäinen kuolema puhtaasta taklauksesta. Seuraavassa vaihdossa antoi rumasti poikkaria juuri ennen Kuparisen ryntäystä mutta selvisi jäähyttä.
Kuparisesta sen verran, että en halua nähdä tuollaisia otteita kannattamassani joukkueessa (olen kovan ja puhtaan pelin ystävä) mitä esitti kolmannessa erässä. Ajoi ensin Ässien maalin edessä myös todella rajusti poikittaisella Jyppiläistä, siitä jatkoi päätyyn ja suoritti törkeän laitataklauksen. Mielestäni vitosen arvoinen temppu, seurauksena oli Jypille kymppi, kun asiasta huomauttivat.
Naurettavia myös näissä otteluketjuissa nämä "ihanan katkeraa" kommentit. Hävinneen joukkueen kannattajat ei saa sanoa mitään negatiivista vastustajasta, ettei joku märkäkorva kuittaa tuolla lausahduksella. Minua ei tällä hetkellä vituta se, että hävitäänkö kotona 0-5 tai vielä enemmän vaan se, että joukkue on aivan sekaisin. Nyt pitää saada rivit tavalla tai toisella järjestykseen ja sellaiseen kuntoon, että pystymme edes haastamaan vastustajat ja taistelemaan pisteistä. Sen jälkeen sitten vituttaa taas ne häviöt.