La 27.12.2008 Jokerit-HIFK

  • 26 792
  • 104

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ainakin aiemmin järkkäreitä on pyörinyt myös siellä piha-alueella, mm. valvomassa ylätasannetta sekä osittain myös Pasilaan johtavaa käytävää.

On siellä tänäänkin ollut järjestyksenvalvojia ulkona. Paska hommahan on se, että kun liksa on niin paska, niin ei oikein kunnon tekijöitä saada hommiin. Ei joku pikkutyttö oikein välissä mitään tee jos miehet lyövät toisiaan.

Mutta joo, homma oli lähtenyt siitä että ilmeisesti jotain pientä kärhämän alkua oli ollut ja joku oli tempaissut toista turpaan. Järkkärit olivat menneet väliin ja saaneet homman loppumaan ja painettua lyöjän maihin, paikalla oli silloin runsaasti väkeä ja ympärillä paljon ilmeisesti molempien faneja. Samalla vähän matkan päästä seuranneet sivaripoliisit olivat kutsuneet paikalle apuvoimia, joita oli tullut noin kuusi maijallista. Poliisien saapuessa oli järkkäri nostanut rauhoitetun kaverin ylös maasta viedäkseen maijaan, niin ympäriltä oli hyökätty porukalla kimppuun ja ruvettu hakkaamaan ja potkimaan kyseistä järjestyksenvalvojaa. Väliin oli mennyt muita järkkäreita jotka saivat myös kimppuunsa huligaaneja kunnes poliisit saapuivat paikalle ja saivat kuulemma suht nopeasti tilanteen rauhoitettua ja rettelöijät raudoitettua.

Eipä siinä moni teini ole tajunnut varmaan seurauksia kun lähtee lyömään tai potkimaan järjestyksenvalvojaa, mutta oppiipahan taas kantapään kautta aikanaan käräjillä käytyään. Lähde tälle jutulle on muuten hyvä.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Onkos Jääkiekkohuliganismista perustettu ketju? Vai oliko tämä Jokerit-HIFK matsiketju. Kertokaa nyt joku että tapahtuiko pelissä jotain muutakin kuin Lahden taklaus ja 3 maalia?

edit: itse kun tilastojen valossa elelen ni oliko Jokerit todellakin niin huonolla jalalla, että ansaitsivat kaikki 18 minuuttia jäähyjä HIFK:n. Hallitsiko Jokerit kahta ensimmäistä erää?
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On siellä tänäänkin ollut järjestyksenvalvojia ulkona. Paska hommahan on se, että kun liksa on niin paska, niin ei oikein kunnon tekijöitä saada hommiin. Ei joku pikkutyttö oikein välissä mitään tee jos miehet lyövät toisiaan.

Mutta joo, homma oli lähtenyt siitä että ilmeisesti jotain pientä kärhämän alkua oli ollut ja joku oli tempaissut toista turpaan. Järkkärit olivat menneet väliin ja saaneet homman loppumaan ja painettua lyöjän maihin, paikalla oli silloin runsaasti väkeä ja ympärillä paljon ilmeisesti molempien faneja. Samalla vähän matkan päästä seuranneet sivaripoliisit olivat kutsuneet paikalle apuvoimia, joita oli tullut noin kuusi maijallista. Poliisien saapuessa oli järkkäri nostanut rauhoitetun kaverin ylös maasta viedäkseen maijaan, niin ympäriltä oli hyökätty porukalla kimppuun ja ruvettu hakkaamaan ja potkimaan kyseistä järjestyksenvalvojaa. Väliin oli mennyt muita järkkäreita jotka saivat myös kimppuunsa huligaaneja kunnes poliisit saapuivat paikalle ja saivat kuulemma suht nopeasti tilanteen rauhoitettua ja rettelöijät raudoitettua.
.


Jos tuo kaikki on totta niin huh huh. Totta, että tarvitaan kaksi ihmistä tappeluun, mutta tuon mukaanhan on tappelu kääntynyt järkkäreitä vastaan jo heti alussa? Siitä en tiedä kumman joukkueen fanit ovat olleet asialla, eikä sillä mielestäni ole mitään merkitystä. Idioottimaista toimintaa joka tapauksessa. Onneksi ei tapahtunu Helsingin jäähallilla missä, ja tämä on niin kaikella kunnioituksella kun voi olla, suurin osa järkkäreistä on alkuperäisiä :)

Kuten joku mainitsikin on tapahtuman järjestäjä velvollinen huolehtimaan tapahtuman turvallisuudesta. Ja järjestylaissa myös puhutaan kohteen "välittömästä läheisyydestä" eli mihin tuo parkkipaikka myös siis kuuluu. Eli lähtökohtaisesti Jokereilla, tapahtuman järjestäjänä, on vastuu turvallisuudesta, ei poliisilla.



Jotta ei menisi ihan offtopiciksi niin täytyy kyllä mainita, että tyytyväinen tulokseen olen. Raporttien varassa tässä kyllä ollaan, mutta ilmeisesti Nieminen on pelannut hyvin. Nyt vain pelejä Nännille ja siitä ykkäskassari loppukaudeksi. Kun kerran muutenkin on katseet jo suunnattu ensikauteen, niin valmistellaan nyt sitten Niemistäkin... Ei sieltä kuitenkaan uutta maalivahtia ole tulossa.

Jäähymäärät myös lämmittivät sydäntä. Ehkä siitä paljon mainostetusta kurittomuudesta ollaan päästy joulutauolla eroon. Ja Hirson passi ekaan maalin oli kyllä näyttävä...
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kylä tuosta Lahden taklauksesta nyt pitäisi pari peliä tulla pannaa. Pesosella ei ole mitään mahdollisuutta tietää että Lahti tulee takana. Kiekko ajautuu Pessin eteen laitaan - menee sitä hakemaan ja kevyt töytäisy selästä ja naama edellä laitaan.

En kyllä tuossa tilanteessa millään näe tätä "taklattavan vastuuta", vaikka sen kyllä todellakin ymmärrän ja tiedän. Itseäni myös usein ärsyttää, kun selkä käännetään kentälle päin suojaustarkoituksessa kun kontakti on tulossa. Vilpittömästi katsottuna/tulkittuna/sanottuna Pesosen selkä oli samaan suuntaan koko ajan ja meni vaan hakemaan kiekkoa laidasta ja sitten kolahti.


Erikoista kyllä että ei mitään jäähyä tilanteesta tullut. Ja kuten joku mainitsikin yleensä mennään valitettavasti seurausten mukaan, nyt ei.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oletko tosissasi? Kankaanperällä ei ole mitään sanottavaa tappelurintamalla. Ihan oikeasti. Onko Kanki edes ottanut yhtään myllyä tällä kaudella?

Taitaa Hifk-kannattajilla tulla Lostedtia ikävä, kun aletaan puhumaan jääkiekkotappeluista. (?)

Sori myöhäinen vastaus, mutta oli muuta menoa. Vastaus on kyllä, olen aivan tosissani. Tappelutaidolla ei tulisi olla mitään merkitystä joukkuetoverin puolustamisen kannalta. Jos NHL:ssä tapahtuisi vastaavanlainen tilanne niin miten siellä reagoitaisiin? Syntyisi kaikkien kenttäpelaajien välinen kahina, joka purkautuisi useina nyrkkihippasina. Tässä on ainakin oma mielipiteeni asiasta, sinulla on näyttävästi hyvinkin erilainen näkemys joukkuetoverin puolustamisesta.

Ja on ikävä Lostedtia 13. hyökkääjänä, mutta mitä se liittyy tähän tapaukseen?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kiekko ajautuu Pessin eteen laitaan - menee sitä hakemaan ja kevyt töytäisy selästä ja naama edellä laitaan.

Itse katsoin tilannetta vastapäätä ja sinne se näytti juuri tuolta. Lahti vielä taklasi hyvin kevyesti selvästi varoen - jotta mitään ei satu - saadakseen kiekon. Taklauksen jälkeen Lahti jäi jäässä makaavan Pesosen viereen.
 

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun tämä ketju pitää sisällään myös melkoisen määrän kirjoittelua itse pelitapahtumien ulkopuolelta, niin pannaanpa siihen hieman ”helikopterinäkemystä” mukaan:

Kukaan kirjoittajista ei ole ilmoittautunut tapahtumien silminnäkijäksi, mutta kirjoittavat, kuin olisivat seuranneet tapahtumia niiden keskipisteessä, tämä on sitä puolueetonta asioiden käsittelyä. Minä näin tapahtumat Pasilan aseman ylätasanteelta. Näin kolmen poliisiauton hälytysvalojen välkkeen, jotka kaikki suuntautuivat läpikulkusillalle, joka johtaa Pasilan asemalle, tämä siis siitä välittömästä Areenan lähialueesta. Mikä on muuten tämä määritelmä: ”lähialue”, kuinka monen kilometrin säteelle se ulottuu?

”jullit juoksee matsin jälkeen”-huuto on jonkun mielestä väkivaltaan kiihottavaa. Aivan niin, onhan se todella väkivaltaan kiihoittavaa….hohhoijaa kukkahatut. Tyhmä huuto, mutta ei vähimmässäkään määrin väkivaltaan kutsuvaa, ei.

Kaikki jullit täällä pitävät itsestään selvänä, että tappelun aloittaja on ollut ns jokerifani. Mistä sen oletuksen voi tehdä? Miksei ensimmäisen iskun antaja ole voinut yhtä hyvin olla ns jullifani? Kukaan ei ole silminnäkijänä kertonut keitä olivat tappelun aloittajat, jos vaikka olivatkin toisiinsa kyllästyneitä julleja? Tämä on aivan yhtä tosissaan heitetty kysymys, kuin sekin väite, että ”jokerifanit tappelivat Areenan edessä”.

Järjestyksenvalvojien pitää huolehtia siitä, että kaikilla on turvallinen ulospääsy ja poistuminen tapahtuman pitopaikalta. Näin on ja pitääkin olla. Kysyn uudestaan samaa, mitä kirjoitukseni alussa. Miten kauas ulottuu tämä välitön läheisyys? Tarkoittaako se sitä esim, että, kun ddr-hallista poistutaan, niin tappelu Mannerheimin tiellä tulee vielä estää järkkärien toimesta.

Kaikkein päätöntä tekstiä heittää aikuinen Mister X:
Itse olen käynyt otteluissa vuodesta 1968 näkemättä oikeastaan yhtään tai ainakaan yhtä pahaa kahakkaa kuin eilen. Asialla eivät olleet keskenkasvuiset juniorit vaan tapella osaavat täysikasvuiset aikuiset.

Olit siis silminnäkijänä eilen, mikset sitten kerro, miten tapahtumat etenivät?

SM-liiga antoi 15 000 euron sakot aika harmittomista valvotuissa olosuhteissa tapahtuneista tappeluista Blues-IFK ottelussa.

Nuo, ottelutilanteeseen liittymättömät tappelut kaukalossa ovat juuri niitä, jotka ehdottomasti on kitkettävä pois. Aivan oikeutettu sakko. Väärin tosin siinä mielessä, että Matikainen olisi myös ansainnut tuntuvan sakon, mikäli oli käskytystä ollut, mutta todisteiden puutteessa ei sitä saanut.

Tämän iltaisesta sakkojen pitäisi Jokeri-leirille olla paljon suuremmat. Hallin ulkopuolella riskit ovat paljon suuremmat kuin kaukalossa.

Jokerileiri ei ollut milläänlailla syypää eilisiltaiseen taputteluun, miksi siis sakkoja? Tappelun aloittaja lienee ollut punapaitaa päällään kantanut pitkärasvaletti, kaukana Areenan välittömästä läheisyydestä, mikäli tietolähteeni on oikeasssa.

Tapahtumia ennakoineet huudot lisäävät sakkojen suuruutta.

Millaisia huutoja siellä välittömän läheisyyden ulkopuolella harrastettiin? Olisi mielenkiintoista tietää, kun en paikalla ollut enää.

Työhistoriani ja harrastusteni perusteella minua on aika vaikea luokitella kukkahattutädiksi, mutta tapahtumat eilen eivät kuuluuneet jääkiekko-otteluun eivätkä mihinkään yleisöä paikalle houkuttelevaan tilaisuuteen.

Vai että oikein työhistoriasi ja harrastuksesi painoarvoilla väität kaiken sen, mitä et nähnyt, etkä kuullut, todeksi? Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että tapahtumat eivät kuuluneet jääkiekko-otteluun, ne olivat täysin sen ulkopuolisia ja nuijien yksilöiden aikaansaannosta. Se vaan on niin ikävää, että tapahtumia tullaan tänne arvioimaan täydellisen tietämättömyyden vallassa, mutuna ja punaisesti värittynein silmin.

Jokeri-leirissä lienee paikallaan melkoinen sisäinen pyykinpesu.

Ainahan pelin jälkeen pyykkikone laulaa. Mitään muuta syytä pyykinpesuihin ei ole, kuin ehkä niillä persoonilla, jotka osallistuivat tähän kahinointiin tapahtumapaikan välittömän läheisyyden sisällä/ulkopuolella. Sen, missä paikassa nujakat tapahtui, ratkaisevat paikalle rientäneet viranomaiset, eikä jullifanit.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Minä näin tapahtumat Pasilan aseman ylätasanteelta.

Olisi mielenkiintoista tietää, kun en paikalla ollut enää.


Offtopic.Nämä lainaukset ovat samaa tasoa kuin juttusi ylipäätänsä. Haet palstalla kerta toisensa perään vain riitaa kommentoimatta itse otsikon aiheita.

HIFK:lle oikeutettu voitto ja stadin herruus perus puolustuspelaamisella, hyvällä maalivahtipelillä ja onnistuneella hyökkäyksellä lukuunottamatta yv:tä.

Mikäli SM-liigan linjaa seurataan kuuluu Lahdelle tuomita Pesosen tilanteesta ottelukieltoa. Vaikka tilanne on harmiton niin se ei pois sulje sattunutta vahinkoa ja sitä, että pelaajien tulisi oikeasti kunniottaa toisiaan kaukalossa. Tilanteen näkee hyvin Nelosen sivulta
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Je, rehdit onnittelut naapuriin. IFK ei pelannut mielestäni järin hyvin, mutta riittävän hyvin voittamaan Glen "pelikirjani ei tunne 60min hyvää suoritusta" Hanlonin Jokerit.

Tuli tosiaan melkoinen Bon Voyage-fiilis eilistä peliä seuratessa. Ensimmäinen erä näytti Jokerien kannalta hyvältä. Jengi oli hyvällä liikkeellä pelissä ja paikoista olisi pitänyt tehdä useampikin maali. Omiin silmiini 2. erän alkukin näytti vielä kohtalaiselta, mutta IFK:n tehtyä ensimmäisen maalin pakka hajosi käsiin ja pelistä katosi ajatus täysin. Päättömiä rännikiekkoja ja niihinkin ehti aina ensimmäisenä vastustajan pakki.

Nyt ei voida mennä enää edes loukkaantumisten taakse, sillä lähes paras mahdollinen rosteri oli jäällä Bishaita ja Kokemusta lukuunottamatta. Hallikaistakaan on turha syyttää, sillä mies torjui hyvin. Tosin sen Petrellin laukauksen olisi Juuso todennäköisesti ottanut, mutta ei sen taakse voi paeta. Jokerien PITÄÄ pystyä tekemään enemmän kuin 1-2 maalia pelissä tuolla jengillä!
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikäli SM-liigan linjaa seurataan kuuluu Lahdelle tuomita Pesosen tilanteesta ottelukieltoa. Vaikka tilanne on harmiton niin se ei pois sulje sattunutta vahinkoa ja sitä, että pelaajien tulisi oikeasti kunniottaa toisiaan kaukalossa. Tilanteen näkee hyvin Nelosen sivulta
Niin näkee. Paljon Lahtea varovaisemmin ei tilanteeseen oikein voi tulla. Kunnioituksen puutteesta ei minusta tässä ollut kyse, vahinkoa ei sen sijaan voi kieltää.

Yllättävää ja ilmeisen huonoa tuuria, että Pesonen kolhi itseään noinkin pahan tuntuisesti kevyen näköisessä tilanteessa. Jos tilanne menee tarkasteluun, niin näistä seurauksista voi Muukkonen yhden pelin määrätäkin.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
”jullit juoksee matsin jälkeen”-huuto

Sen verran pakko kommentoida, että tätä huutoahan kuultiin Ilves-matsissa Jokerien fanikatsomosta muodossa "Ilves juoksee matsin jälkeen". Vaikka en Ilves-fanien joukossa silloin istunutkaan, niin pidin tuota uhkausta ihan todellisena. Ottelun jälkeen Areenan ja Pasilan aseman ympäristössä päivystikin monta kymmentä mellakkapoliisia visiirikypärät päässä.
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin näkee. Paljon Lahtea varovaisemmin ei tilanteeseen oikein voi tulla. Kunnioituksen puutteesta ei minusta tässä ollut kyse, vahinkoa ei sen sijaan voi kieltää.

Yllättävää ja ilmeisen huonoa tuuria, että Pesonen kolhi itseään noinkin pahan tuntuisesti kevyen näköisessä tilanteessa. Jos tilanne menee tarkasteluun, niin näistä seurauksista voi Muukkonen yhden pelin määrätäkin.

Pesonenhan juuri ennen kontaktia jarruttaa, mutta sitten tuleekin takaapäin kevyt töytäisy eteenpäin. Jolloin tulee ikäänkuin nitkahdus eteenpäin ja tasapaino menee. Tuskin olisi mennyt jos ei olisi ollut jarruttamassa vaan esim. liukunut. Vaikea selittää tuota tapahtumaketjua, mutta videoltahan sen näkee hyvin..

Vaikka kontakti ei näytäkkään miltään "niitiltä" niin se tulee täysin takaapäin. Jokainen jääkiekkoa pelannut(tai ylipäänsä yllättävässä kontaktitilanteessa ollut :) tietää, että tasapaino voi mennä hyvinkin helposti jos takaapäin/muuten puskista tulee odottamaton kontakti...

En voi oikein muuta mullistavaa johtopäätöstä tehdä, kuin että Lahden olisi pitänyt tietää, ettei Pesonen voi olla tietoinan takaapäin tulevasta kontaktista, ja tästä sysytä kunnioittaa vastustajaa, ja jättää kontakti ottamatta(Tämän voi kurinpitolautakunta suoraan kopioda:)
 

tutzba

Jäsen
Kaiken kruunasi se "joukkotappelu" jossa Eteläpääty tönii ja repii toisiaan ja "huligoi", joka ei kyllä anna hirveän järkevää esimerkkiä toiminnasta. Ainakin antoi muistutuksen miksi ei tuohon sakkiin ikinä ole kuulunut.

Puhutko sinä nyt skitsofreniasta? Jos puhut, niin älä herranjumala käytä termejä joukkotappelu, repiminen tai huligointi. Aivan sama vaikka ne olisivat lainausmerkeissä, ne eivät kuitenkaan kuvaa skitsofreniaa millään tavalla. Se on yksi kannustustapa siinä missä esim. huudotkin.

Huomasin muuten mielenkiintoisen asian katsottuani Nelosen maalikoosteen. Katsokaa toki muutkin tältä videolta kuinka H. Pikkarainen käyttäytyy Jokereiden ensimmäisen - ja ainoan - maalin jälkeen. Selkeä potkaisuliike tapahtuu, ja ainakin minun silmien perusteella osuu myös linjatuomariin. Huligointia pahimmillaan!
 

nikozwan

Jäsen
edit: itse kun tilastojen valossa elelen ni oliko Jokerit todellakin niin huonolla jalalla, että ansaitsivat kaikki 18 minuuttia jäähyjä HIFK:n. Hallitsiko Jokerit kahta ensimmäistä erää?

Ensimmäisessä erässä Jokerit oli kyllä parempi, ei radikaalisti, mutta muutaman potkun edellä. Alkoiko kinkut sitten painamaan masussa vai mikä oli, mutta kyllä toinen erä oli selkeästi HIFK:n erä. Etenkin Hirson kenttä sai muutaman hyvän pyörityksen aikaiseksi.

Kolmannessa odotettiin Jokereiden alkavaa loppukiriä, mutta jäähyt rikkoi narripakan peliä sen verran että paremmat paikat jäivät vieraille. Jokerit saa kyllä kiittää HIFK:n surkeaa YV-peliä siitä että numerot jäivät noin pieniksi. Hallikainen oli myös hyvä, torjui hankalat kiekot kulmiin ja uskalsi laittaa kiekkoa peliin tarvittaessa. Ehdottomasti antaisin itse lisää peliaikaa miehelle.

Kovin korkeatasoisena en kyllä eilisillan peliä pidä. Intensiteettiä oli kovin vähän, taklaukset väsyneen näköisiä haleja ja tunnelma oli suurimman osan ajasta lähinnä harras. Silti HIFK-fania miellyttää huikea kahden matsin voittoputki ja se että saatin kaiken rämpimisen keskellä edes Stadin Herruus parin vuoden tauon jälkeen nordikselle.

Kiitos HIFK!
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomasin muuten mielenkiintoisen asian katsottuani Nelosen maalikoosteen. Katsokaa toki muutkin tältä videolta kuinka H. Pikkarainen käyttäytyy Jokereiden ensimmäisen - ja ainoan - maalin jälkeen. Selkeä potkaisuliike tapahtuu, ja ainakin minun silmien perusteella osuu myös linjatuomariin. Huligointia pahimmillaan!

Itse katsoin hieman samaa, mutta mailaa se koitti tavoitella, ja potkaisi sen juhlivan jokeripakan läip toiselle puolelle. Näin ainakin veikkaisin...

Ja linkki vei kyllä katsomaan eri videota, mutta kiitos siitä:)
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mikäli SM-liigan linjaa seurataan kuuluu Lahdelle tuomita Pesosen tilanteesta ottelukieltoa. Vaikka tilanne on harmiton niin se ei pois sulje sattunutta vahinkoa ja sitä, että pelaajien tulisi oikeasti kunniottaa toisiaan kaukalossa. Tilanteen näkee hyvin Nelosen sivulta

Tarkistin itse sen tästä:

http://www.nelonen.fi/videot/default.asp?video=3518&c=18

enkä edelleenkään tuomitsisi tuosta Lahdelle yhtään mitään. Sehän käytännössä pysäyttää vauhtinsa kokonaan ennen osumaa ja kuten cobol sanoi, töytäisee kevyesti Pesosta. Tuo tilanne oli todellinen epäonninen sattuma. Näitäkin lätkässä aina ajoittain tulee, eikä niille vain voi mitään. SM-liigan linjan tuntien tietysti tästä kaivetaan pelikieltoa ihan vain siksi, että vastustajalla kävi paska tsägä ja se loukkaantui.
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkistin itse sen tästä:

http://www.nelonen.fi/videot/default.asp?video=3518&c=18

enkä edelleenkään tuomitsisi tuosta Lahdelle yhtään mitään. Sehän käytännössä pysäyttää vauhtinsa kokonaan ennen osumaa ja kuten cobol sanoi, töytäisee kevyesti Pesosta. Tuo tilanne oli todellinen epäonninen sattuma. Näitäkin lätkässä aina ajoittain tulee, eikä niille vain voi mitään. SM-liigan linjan tuntien tietysti tästä kaivetaan pelikieltoa ihan vain siksi, että vastustajalla kävi paska tsägä ja se loukkaantui.

No kait tässä on hieman turha vääntää mielipide-eroista. Pointti onkin siinä, ettei Pesonen voinut tietää että taklaus/töytäisy on takaapäin tulossa. Eikä näin ollen voinut siihen valmistautua. Ja lensi kontaktin seurauksena naama edellä plekseihin...

Ei kait pysähtymistä laidan viereen voi kieltää ilman että katsoo taakseen?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tuomarit olivat surkeita. Molemmille tuomittiin aivan naurettavista tilanteista jäähyjä, ja vastaavasti selkeitä rikkeitä jätettiin viheltämättä. Muuten nämä menivät suunnilleen tasan, paitsi Pesoseen kohdistunut selvän laitataklauksen viheltämättä jättämistä. Vaikka Pessi olikin huonossa asennossa, niin selvä tapaus. Miten ei neljästä tuomarista kukaan nähnyt tuota?

Minusta Pesonen meni aivan ihmeelliseen asentoon Janne Lahden taklausta vastaanottaessaan ja se ei todellakaan ollut edes jäähyn paikka, tosin en olisi hämmästynyt vaikka SM-liigassa olisi tuosta ulos lähtenyt. Pahalta se taklaus kyllä näytti koska Pesonen oli niin merkillisessä asennossa jäädessään Lahden jyräämäksi. Tuon allekirjoitan että tuomarit oli järjestään surkeita, ihme hippa jäähyjä nähtiin ja sitten välillä sai lyödä toiselta mailan paskaksi ilman jäähyä ja vastaavaa. No jos jotain hyvää tuomareista hakee niin taklata tuossa pelissä sai aika surutta, sekin jäähyn tuonut Jokelaa selkään tullut taklaus oli ihan päivänselvä tapaus.

HIFK oli parempi 2.erästä lähtien, ensimmäinen erä oli tasainen. Jokerit tosin hävisi pelin Hallikaisen imasuun, se 1-2 maali ei taatusti olisi mennyt Riksmanille ja ihmettelenkin millä perusteella Jatkoajan raportin kirjoittaja on antanut Hallikaiselle yhden tähden. Hallikainen ei tehnyt pelissä yhtään ns huippupelastusta ja Jokerit hävisi tehottumuuteensa ja Hallikaisen imasuun. Tappiosta huolimatta oli hienoa että halli oli käytännössä täysi, toivottavasti seuraavaan kotipeliin saadaan sinnekin yli 10 000 katsojaa kun sen pelin liput on vieläpä tarjouksessa.

Onnitelut naapuriin, sinne meni sitten tän kauden Helsingin herruus. Uskomatonta perseilyä meiltä ettei tän paremmin pystytty tuosta tittelistä taistelemaan. Miksei meillä ollut nyt kunnon hämmentämistä pelissä kun naapuri poisti sen Brenkun riveistään, nyt olisi pitänyt käydä vääntämässä elvisten nenät poskelle.
 

Happis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Huuhkajat, Liverpool FC
Se että täällä edes puhutaan jostain vitun huudoista osottaa, että ihmiset oikeasti ottavat ne itseensä puolin ja toisin. Se on minusta aivan vitusti säälittävämpää kuin huutaa niitä.

Hallin pihalla pienet painit täysin ihmisten vapaasta tahdosta, pari tryffeliä asemalle ja ilta jatkui normaaliin tapaan ravitsemusliikkeiden puolella - what's the big deal?
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Kyllähän näissä paikallisissa pitäisi olla enemmän fiilistä ja hallien täynnä omaa väriään tunnistavia. Turha syytellä toisten faneja, koska molempien joukkueiden suurista fani-määristä löytyy näitä valopäitä jotka uhittelevat pelien jälkeen. Ehkä Jokereiden kannattaisi tiukentaa tuota Ultras- toimintaa, koska muutamat vatipäät karsimalla maine nousisi, nyt ne hienot tifot ja ja muut jää varjoon, kun muutama teini-nilkki hajottaa paikkoja tai haastaa riitaa.

Pelistä jäi hyvät fiilikset, vaikka en paikalla ollutkaan. 3 pistettä ja Stadin kiistaton herruus ennen viimeistä matsia himassa Jokereita vastaan.

Jokereiden hyökkäyksen ongelmat ovat välillä jopa suurempia, kuin meidän peräpään ongelmat. Joku viime kauden narri-hyökkäys olisi murjonut tuon IFK-pakiston. Mutta hyvä ottaa pisteitä ja Niemistä vaan uhkarohkeasti maaliin useimmissa peleissä, taas hyvä matsi.

Sen sanon provoilematta että kaukana on se, että kumpikaan Helsingin joukkueista pelaisi finaaleja keväällä.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit tosin hävisi pelin Hallikaisen imasuun, se 1-2 maali ei taatusti olisi mennyt Riksmanille ja ihmettelenkin millä perusteella Jatkoajan raportin kirjoittaja on antanut Hallikaiselle yhden tähden. Hallikainen ei tehnyt pelissä yhtään ns huippupelastusta ja Jokerit hävisi tehottumuuteensa ja Hallikaisen imasuun.
Turha puhua mistään Hallikaisen imaisusta. Vaikea sanoa, olisiko Riksman sen ottanut, mutta olisihan ottelun luonne ollut aivan toinen, jos Hallikainen olisi tuon torjunut. Nyt HIFK:n ei tarvinnut edes oikeasti hyökätä, vaan riitti, että piti Jokerit pois maalipaikoista. Se ei tunnetusti ole kovin vaikeaa ja siinä HIFK onnistui hyvin. Omaan tehottomuuteensa Jokerit ottelun hävisi.

Toisessa erässä Hallikainen otti paljon sellaisia torjuntoja, joista tehdään usein maali. Muun muassa HIFK:n ylivoiman aikana otti räpylällään kiekon kiinni, kun HIFK:n puolustaja pääsi laukomaan noin viiden metrin päästä. Toki tuuriakin oli paljon, kun HIFK tuhlaili avopaikkoja, mutta on puusilmäisyyttä väittää, että Riksmanilla oltaisiin saatu edes yksi piste. Ja sitä paitsi kyllä Juusollekin on helppoja mennyt.
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Johan oli...

Viimeisen erän aikana en oikein tiennyt kumpi hatuttaa enemmän. Se että Jokerit pelaa aneemisesti, vai se että Joulupukki toi 3 lippua lisää. Ei tuota halua katsoa...

Mitenkäs tilanne on muuttunut, kun fanipäädyssä toinen kulma pitää mekkalaa ja se keskialue on hiljaa? Kulmassa olevat ihmiset eivät ole hirveän fiksuja, huudoista päätellen. Olisi nyt edes kerran kannustanut omiaan, sen sijaan että vittuillaan vastustajalle.

"Jullit juoksee matsin jälkeen" on idioottimaista. Olisiko voinut vaikka kannustaa omaa joukkuettaan takaa-ajoon?

Hirson haukkuminen porukalla huoranpenikaksi oli taas jonkun aivopieru.

Ja kun vittuillu alkoi maistua puulta niin siellä oli jotain teinimäistä kännihulinointia.

Suoraan sanottuna hävetti Jokereiden puolesta, että fanikatsomossa on tuollaista porukkaa. Onko suomalaiset tosiaan niin häiriintynyttä kansaa että tunteita osataan näyttää vaan negatiivisesti?

Edellisillä kausilla valtaosa kannustuksesta on ollut nimenomaan KANNUSTUSTA. Eilen se oli 95% pelkkää vittuilua vastustajalle.

Ja sitten vielä rähinöidään hallin ulkopuolella. Noin sitä pitää... Ja jos siellä joku on mennyt järkkäriä muiluttamaan niin kunnon penaltit ja pamppua päälle.

Ja ne jotka vähättelevät tilannetta, niin haluaisitko itse olla pienen lapsesi kanssa keskellä joukkotappelua? Älyvapaata kommentointia osalta.

Hävettää Jokeri-joukkueen puolesta Hanlonin ja tämän fanikaarteen osalta. Molemmat eivät ymmärrä Jokereista tai narrilogon arvostuksesta mitään.

Hyi.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Tuo Eteläpääty voisi olla Jokereiden ylpeydenaihe pienellä karsimisella, nyt siitä ne pienen osan tekemät spedeilyt jättää paskan maun lähinnä kaikille. Fanittaa voi ja huutaa vastustajan pelaajille ihan miten haluaa, mutta tuo naurettava riidan haastaminen on todella turhaa. Joku vaikka lapsen tai tyttökaverin kanssa matsiin menevä normi-ihminen ei varmasti halua tapella jonkun valopään kanssa, joka on juonut pari rohkaisevaa liikaa. Ja järkkärit on matseissa vaan töissä, jännä miten nuokin ihmiset saa aina kaikkien vihat niskaansa joka paikassa. (en nyt tarkoita pelkästään Jokereita).

Edit: Tifoja ja kaikkea muuta hienoa voi aina lisätä, mutta sieltä ulkomailta turha tuoda noita "pelin jälkeen tapellaan"- hulinoita.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
”jullit juoksee matsin jälkeen”-huuto on jonkun mielestä väkivaltaan kiihottavaa. Aivan niin, onhan se todella väkivaltaan kiihoittavaa….hohhoijaa kukkahatut. Tyhmä huuto, mutta ei vähimmässäkään määrin väkivaltaan kutsuvaa, ei.
Näin juuri. Esimerkiksi yleisurheilussa on jo kymmenien vuosien ajan ollut tapana, että voittaja juoksee stadionin ympäri vielä kunniakierroksen vilkuttaen yleisölle ja tuuletellen voittoaan. Tuossa vaiheessa kun HIFK:n voitto oli jo selvä, niin varmasti nämä urheiluhenkeä puskuvat isänmaantoivot vain ennakoivat tulevaa ja rehdisti kannustivat parempiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös