La 23.2.2008 Tappara-HIFK

  • 10 780
  • 49

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lauantaina kohtaa legendaarisessa Hakametsässä Tampereen Tappara ja Helsingin IFK. Tapparalla on hirmuinen vire päällä pienestä Kuopion kauneusvirheestä huolimatta, varsinkin kotipelit on Tapparalla olleet rautaa. Edellinen tappio kotona tapahtui SaiPaa vastaan 22.11.(!!!), jonka jälkeen Tappara ei ole menettänyt kotonaan pistettäkään vierailijoille, ja näitä otteluitahan on putkeen jo 12. Ja koska vieraissakin on pisteitä tullut hyvää tahtia, löytyy Tappara tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta kolme Jokereiden ollessa neljäntenä samoilla pisteillä. Tapparalla pelaajat onnistuneet laajalla rintamalla nelosketjua myöten, ja varsinkin nuoret Lehterä & Enlund kunnostautuneet pisteiden teossa. Pitää myös muistaa Ojasta, herra taas vertynyt hyvään pistetahtiin kauden päästessä pidemmälle. Ison tuen hienoille esityksille on antanut kova pakisto, joka Benoitin, Aallon ja Salmelan johdolla on saalistanut hyvät tehopisteet myös. Peli-ilo, -moraali ja -tapa vielä huipussaan joten erittäin vaikea vastus kelle tahansa.

Vierailija IFK toipui taas syksyn konttaamisestaan, ja oli keskitalvella kovakuntoisin joukkue. Viimeiset pelit ovat olleet taas ailahtelevia, ja vuoron perään on tökkinyt hyökkäys ja maalivahtipeli, puolustuksen ollessa oikeastaan koko kauden tuuliajolla. Kovakuntoinen Vesce on avittanut joukkueensa moniin voittoihin, mutta apuja tarvittaisiin muiltakin ketjuilta. Erityisesti Guolla ja Kuhta ovat olleet kaukana parhaastaan, eikä ryminäketju ja jatkuvasti muuttuva nelonen ole antaneet apuja kuin satunnaisesti. Pakisto on alunperinkin köykäinen ja kun vielä muutamat loukkaantumiset ovat sitä rasittaneet, on sen toiminta aiheuttanut harmaita hiuksia kannattajille, eritoten Korhonen & Kovanen kaksikko on noussut fanien "suosikeiksi". Päästettyjen maalien määrässä IFK ei niinkään erotu, mutta tapa millä maaleja ottelusta toiseen tarjotaan puistattaa. Maalivahdista heitetään varmaan kolikkoa aamulla, mutta Ahlqvistille soisi jatkoa maalin suulla, varsinkin kun Ilves pidettiin nollilla varsinaisella peliajalla ja Lundell on esittänyt erittäin epävarmoja otteita. Toisaalta taas Lundell on ennenkin koonnut itsensä hyvin ja Tapparaa vastaan kiekkosateessa on paremmin kotona kuin harvakseltaan laukovia vastustajia vastaan. Jatkoa ajatellen kuitenkin parempi jos Ahlqvist jatkaisi.

Keskinäisissä otteluissa HIFK on ollut tällä kaudella niskan päällä voittaen kaikki kolme aiempaa kohtaamista. Kaikki pelit ovat olleet erittäin tiukkoja yhden päättyessä IFK:lle vasta jatkoajalla (Vesce ratkaisijana yllättäen). Kaksi muuta kohtaamista ratkesivat viime hetkillä maalin erolla IFK:lle, joten odotettavissa lienee tiukka taisto jälleen jos vaan IFK saa taas askelmerkit kohdalleen muutaman heikomman pelin jälkeen. Itse meinaan olla paikalla katsomassa tätä jännitysnäytelmää ja jatkopelit kaupungilla tietty.

Ohessa vielä viimeisimpien pelien pistepörssi by Jatkoaika:

TAPPARA
1. Jonas Enlund 3 + 4 = 7
2. Jori Lehterä 1 + 5 = 6
3. Janne Ojanen 0 + 6 = 6
4. Sami Venäläinen 3 + 2 = 5
5. Timo Koskela 3 + 2 = 5
6. Iivo Hokkanen 2 + 3 = 5
7. Arsi Piispanen 1 + 4 = 5
8. Teemu Aalto 2 + 2 = 4
9. Anssi Salmela 2 + 2 = 4
10. Teemu Nurmi 2 + 2 = 4

HIFK
1. Ryan Vesce 5 + 1 = 6
2. Janne Laakkonen2 + 4 = 6
3. Rem Murray 3 + 2 = 5
4. Lennart Petrell 1 + 3 = 4
5. Jussi Pesonen 1 + 2 = 3
6. Kimmo Kuhta 1 + 2 = 3
7. Ilkka Heikkinen 1 + 2 = 3
8. Teemu Laakso 0 + 3 = 3
9. Lasse Korhonen 1 + 1 = 2
10. Arttu Luttinen 1 + 1 = 2
 
Viimeksi muokattu:

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieno ketjunavaus.

Vituttaa, kun peliin ei pääse, sillä huomenna sopii odottaa erittäin hienoa kiekkoiltaa. HIFK-pelit ovat päsääntöisesti aina hyviä matseja ja huomisesta taistosta tulee tiukka. Uskoa omiin ja kolmanteentoista peräkkäiseen 3p kotivoittoon on. Jokohan se Anssi nyt nousisi Mayerin rinnalle?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Aina veret seisauttava Tappara-HIFK lauantai-illan ratoksi!
Kertaakaan ei ole siis Isoja Kissoja tällä kaudella voitettu, jokohan nyt olisi aika lauantailöylyjen kunniaksi. Löylyissä olisi myös muuan kissa esiintymässä.

Tappara on tosiaan suostunut häviämään Hakametsässä kotiottelunsa viimeksi 22.11.2007 SaiPalle. Kirvesrinnat ovat hävinneet lauantai-kotipelinsä viimeksi viime kaudella 24.2.2007 Jokereita vastaan ja senkin vasta rl-kisassa. Tässä välissä on pelattu voitokkaasti 9kpl lauantaikotipelejä.
HIFK tappelee hiukan alisuorittaneena pääsystä kuuden joukkoon ja me sensaatiomaisesti pleijareiden kotiedusta. Blues taisi eilen varmistaa käytännössä runkosarjan toisen sijan, mutta Tapparan kohdalta sijat 3-6 ovat vielä täysin auki. Mikäs sen parempaa kuin jännittävä runkkiksen loppu.

Nähtäväksi jää miten kotijoukkueen liikkeeseen vaikuttaa edestakainen bussimatka Kuopioon jossa tuli vielä käkättimeen, kun taas käsittääkseni vierasjoukkue ei ole poistunut Tampereelta Ipa-pelin jälkeen. Toivottavasti etelän pojille on maistunut Mansesterin yössä keitto...;)

Edellisten kotipelien yleisömäärät: Kärpät lauantaina(7526) ja Jokerit tiistaina(7254) kielivät siitä, että Hakametsä myydään huomenna loppuun ellei ole myyty jo! Erityisesti tuo viime tiistai-pelin yleisömäärä hätkähdytti, eikä siinä tarvittu Ipamaisia taikatemppuja.

Edit. Reijo "Ovikello" Ringbom näkyy olevan ottelun oikeudenjakaja...

Parempi voittakoon!
 
Viimeksi muokattu:

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Tämä matsi pitää voittaa ihan vaan sen vuoksi, että ei jouduta IFK:ta vastaan pudotuspelien ekalla kiepillä. Omassa ajatusmaailmassani HIFK on pahin mahdollinen vastus Tapparalle pleijareissa. Silloin pitäisi voittaa kaikki kotipelit, sillä Nordikselta kirvesrinnat eivät voittoja ota.

Joka tapauksessa aika luottavainen fiilis on huomisen suhteen. Nälkää kasvatettiin sopivasti "lomailemalla" Kuopiossa ja taas voidaan laittaa kaikki peliin.

Todella hyvin täytyy HIFK:n pelata, jos meinaa voittaa. Tapparalla ei ole ollut tapana hävitä kotona, eikä varsinkaan lauantailöylyissä. Hakametsä on loppuunmyyty (eilen enää hajapaikkoja jäljellä) ja kotijoukkueella tuki takanaan.

Tappara ei nykyään kotikaukalossa juurikaan peruuttele, joten toivoa sopii, että myös HIFK lähtee pelaamaan hyökkäyksen kautta. Silloin saataisiin nähdä hieno näytelmä, jossa on tunnetta mukana.

Jos Tappara pelaa, kuten Kärppiä ja Jokereita vastaan niin voitto tulee. Hieno mennä halliin. Nämä ovat niitä kauden herkkupaloja.
 

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Jos Tappara pelaa, kuten Kärppiä ja Jokereita vastaan niin voitto tulee. Hieno mennä halliin. Nämä ovat niitä kauden herkkupaloja.

Jokerit-pelin eka erä olis kyllä syytä unohtaa, sillä en usko HIFK:n pelaavan kahta viimeistä erää Jokerien malliin... Tahdon vaan sanoa, että jos HIFK menee 0-2 johtoon, niin Tappara ei ehkä enää nousekaan. Vaikka Jokerit murskattiinkin lopulta, niin kyllä ottelun 3. maali oli tuolloin aika ratkaiseva. 0-3 Jokereille ja ilta olisi ollut todella hikinen... Tapparan on oltava nyt hereillä alusta alkaen.

HIFK on Tapparalle varsin paha vastus ihan Hakametsässäkin. Ja näkeehän tuon jo tämän kauden tuloksistakin: 3 ottelua, 3 voittoa HIFK:lle! Katsotaan nyt sitten saataisko tuohon nyt sitten jo hieman korjausta, syytä olis.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tappara ei nykyään kotikaukalossa juurikaan peruuttele, joten toivoa sopii, että myös HIFK lähtee pelaamaan hyökkäyksen kautta. Silloin saataisiin nähdä hieno näytelmä, jossa on tunnetta mukana.

Vähän kyllä pelottaa tuo, IFK:n epävarma pakki- ja maalivahtitilanne voi aiheuttaa sen että otetaan normaalia varmemmin. Sitä en kyllä toivo koska omassa päässä ollaan kusessa, siispä pakko koittaa hyökätä ja pitää peli vastustajan päädyssä. Ainakin kotosalla ei olla juurikaan peruuteltu, toivottavasti ei huomennakaan. Eihän tässä meinaa nukkumaan malttaa mennä, peli alkaa olla vahvasti mielessä. Hienoa jos saadaan täysi tupa!
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Tiedossa peli, jonka merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, kummallekaan osapuolelle. Luultavasti aito play-off kiekkoa tiedossa tänään Tampereella. HIFK toki pelaa ihan pisteistäkin selkä seinää vasten pitääkseen vielä yllä(ohuita) toiveita suorasta PO-paikasta ja/tai pitääkseen Ilveksen takanaan kahdeksantena (tärkeää, ettei mahdollisesti säälipleijareista jatkoon mennessä kohtaa ekalla kierroksella heti alkuun Kärppiä).

Tapparalla puolestaan on aika paljon pelissä (pisteiden lisäksi) henkisellä puolella. HIFK:n voitto tarkoittaa paitsi neljä-munaa kauden keskinäisten suhteen, myös sitä, että Tapparan kotipelien taika murtuisi, huonoimpaan mahdolliseen paikkaan. Ei siis ollenkaan hyvä vaihtoehto, etenkin jos mahdolisuus on vielä sille, että HIFK ja Tappara ottaisivat yhteen pudotuspelien eka kierroksella (Tappara runkosarjan kolmas, HIFK kuudes).

Pakko yrittää kuunnella nettiradion kautta tämä matsi!
 

mkm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
IFK tosiaan ainoa, jolta täysiä pojoja ei ole vielä tullut.
Tappara otti kuokkaan torstaina KalPalta, jonka IFK voitti vieraissa viikko sitten 1-7. Lisäksi IFK:lla eilen vapaapäivä Tampereella, joten Kuhta on varmaan vienyt porukan peilitaloon ja Baxter käväissyt paikallisella rukousklinikalla hakemassa apuja todelliselta päävalmentajalta.

Eli tämän kauden keskinäisten, kuluneen viikon historiatilastojen sekä muiden asioiden perusteella IFK selkeä suosikki?! Not.

Tapparan kotipelit nähneenä ja torstaisen IPA-IFK pelin ei voi odottaa muuta kuin omien voittoa. Paljon puhuttu IFK:n puolustus tai viisikkopuolustus ei kyllä minun silminkään vakuuttanut. No, toihan oli vain yksittäinen ottelu joten se siitä - paljon parempaankin IFK pystyy kuten taannoin syksyllä kriisijakson ottelussaan Hakametsässä meitä vastaan (1-2). Ahlqvist oli myös todella hyvä torstaina - siihen ei IFK kaadu.

JA:n otteluennakosta: "Yksi Tapparan pelin aroista kohdista on tällä hetkellä korkea alttius vaarallisille vastahyökkäyksille. HIFK on tässä mielessä paha vastustaja. Stadin kissapedot pääsivät torstaina Ilvestä vastaan lukuisiin vastahyökkäyksiin, mutta tehokkaina tunnettujen hyökkääjien ruuti oli läpimärkää."

Jep. Ja varsinkin Vescen ketjua sietää varoa. Maestro itse todella nopea, lähtee sutjaakkasti, ja kädet tarjoaa kyllä paikkoja laitureille ellei itse ratkaise.
Toivottavasti Urama on ohjeistanut (varsinkin tuon kultakuupan ollessa kentällä) ja pelaajat sisäistänyt ettei 2-1 vastahyökkäyksiä tule kuten tuon Jokerit pelin 1. erässä.

Pelin tärkeys, lauantai, olutta, mustaamakkaraa, Kiira, IFK, täysi tupa - lupa odottaa hyvää viihdettä ja kiekkoviihdettä.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Janne maalissa?!

Sm-liigasivujen mukaan Lundell aloittaa maalissa ja Ahlqvist poissa kokoonpanosta... Loukkaantunut, flunssa vai "flunssa"?

Noh, näillä mennään:

Murray
[FONT=&quot]-Guolla-Kuhta
Kovanen-Heikkinen

Laakkonen-Vesce-Pesonen
Holmberg-Laakso

Luttinen-Porthen-Petrell
Pikkarainen -Korhonen

Pöysti-Keränen-Pikkarainen

Purolinna
Wärn (h)

Lundell
Tuohimaa

Pidetään lippu korkealla ja ääntä katsomossa! Pian bussia kohti...
[/FONT]
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Kävely aurinkoisilla rannoilla...

...Helsingissä on paljon parempi harrastus kuin Längellin tuskaisen taaksensa tuijottelun tiiraaminen. Höörpsis. Taas itävaltalaishumppa soimaan ja kolmanteen erään Frans sisään oppia saamaan. Mitä on tapahtunut AA:lle ja miksi IFK:n täytyy hävitä tahallaan kolmen pisteen ottelut. Längell tulee hoitamaan sen homman: imu päällä joka säällä...
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
...Helsingissä on paljon parempi harrastus kuin Längellin tuskaisen taaksensa tuijottelun tiiraaminen. Höörpsis. Taas itävaltalaishumppa soimaan ja kolmanteen erään Frans sisään oppia saamaan. Mitä on tapahtunut AA:lle ja miksi IFK:n täytyy hävitä tahallaan kolmen pisteen ottelut. Längell tulee hoitamaan sen homman: imu päällä joka säällä...

Ahlqvist on kuumeessa. Sääli, koska mies oli torstain ottelussa ylivoimaisesti paras valkopaita. Ottelunautintoa lisää allekirjoittaneen ikisuosikki Reijo.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luvassa kenties yksipulinen näytösmatsi. HIFK on, ehkä yllättäen, vienyt kaikki kauden aiemmat kohtaamiset. Tämän tosiseikan luulen innoittavan Tapparan jatkamaan huimaa kotivirettä, jota osaltaan avittaa HIFK:n lievä, ainakin tuloksellinen, alamäki.

Ottelu lienee jo playoff-henkinen, jossa voimia mitellään myös henkisellä tasolla. Onhan ainakin teoriassa mahdollista, että joukkueet kohtaavat puolivälierissä. Tapparan todennäköisen voiton myötä tosin sekin mahdollisuus käytännössä poistuisi.

Meidän kuntopiikki on ainakin tilapäisesti takana, ja Tapparan kotivire huomioiden pelistä tullee Tapparan näytös. HIFK:n puolustustuksen pienikokoisuus ja kokemattomuus lupaavat hikisiä hetkiä ailahtelevalle Lundellille. Edes melko hyvä ja nimekäs hyökkäyskalusto ei pelastane meitä, vaan kotiin palattaneen kunnon selkäsauna tuliaisina. Pistekin Hakametsästä olisi ainakin minulle yllätys.
 

mkm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lundell siis maalissa. Psykologisesti tämä on etu IFK:lle, koska Tappara saattaa luulla homman olevan selvän ja käy KalPaten.

"12 peräkkäistä kotivoittoa sivuaa Tapparan seuraennätystä.
Kaudella 1973-74 se voitti 11 viimeistä kotiotteluaan ja lisäsi siihen yhden päälle seuraavan kauden alussa. Nyt on haussa uusi seuraennätys,.."
http://www.tappara.fi/uutiset/080222.html

Tuohon vielä se, että mehän siirryttiin taannoin sm-sarjan/liigan maratontaulukon kärkeen.

Tappara-historiaa tarjolla. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Täh? Janne siis maalissa, mutta missä on Aleksis? Kun ei ole edes kakkosveskariksi merkitty tänään?
Paikalle olisi kova hinku, ja tiedän että bussi/busseja on kohti Tamperetta lähdössä, ja ilmeisesti paikkojakin olisi, mutta taidan vielä vartin miettiä.
Ykkössurffarimme saavat näköjään jatkaa samalla koostumuksella kuin ennen, vieläkö viime lauantain Kalpa-matsissa tehdyt pojot painavat vai onko isä-Pauli niin luupää, ettei kenttiä muutella.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensin Kärpät ja Jokerit kaatuvat hienojen esitysten jälkeen lähes täyden tuvan edessä. Nyt vastassa HIFK, lauantailöylyt ja jälleen täpötäysi Hakametsä. Harvoin on ollut tarjolla tällaista herkkua viikon sisään.

Tappara jatkaa KalPa-pelin kokoonpanoilla, mitä nyt Lehtonen korvaa Hardtin:

Koskela - Ojanen - Venäläinen
Enlund - Lehterä - Nurmi
Saviano - Kiilholma - Vertala
Pyymäki - Hokkanen - Piispanen
Lehtonen

Benoit - Aalto
Salmela - Pikkarainen
Grönvall - Halme
Pentikäinen

Venäläisen siirto ykköseen toi Kuopiossa kaksi maalia. Venäläinen on muuten tehnyt tasakentällisin yhtä monta maalia kuin Pesonen, Hyvönen ja Stapleton. Loistava suoritus pääosin kolmosketjulaiselta.

Jokereita vastaan lataus meni avauserässä yli ja puolustaminen unohtui. Pakko luottaa siihen, että tänään Tappara ei moiseen virheeseen sorru, vaan pitää pelin hallinnassaan alusta lähtien.
 

ShowStopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melko nuori kakkosmaalivahti meillä,Frans Tuohimaa 91 elokuussa syntynyt.Taitaa olla nuorin pelaaja sm-liigassa tällä kaudella joka on päässyt kokoonpanoon?
 
Viimeksi muokattu:

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei se Lundell nyt sentään niin huono veska ole, että se Tapparalle asenneongelmia aiheuttaisi. Vaikka JYP-peli olikin huono, niin päivät eivät ole veljeksiä. Eipä Lehtokaan joka pelissä niin vakuuta, mutta seuraava voi olla jo jotain aivan muuta.

Kyllä itsellänikin on niin, että IFK on kuitenkin se punainen vaate, jonka kaatamisesta playoffeissa ei muistoja ole. Päinvastaisesta on kyllä. Ei olisi yhtään kiva kohdata petopaitoja 0-4-historialla.
 

Sean #19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Melko nuori kakkosmaalivahti meillä,Frans Tuohimaa 91 elokuussa syntynyt.Taitaa olla nuorin pelaaja sm-liigassa tällä kaudella joka on päässyt kokoonpanoon?

Ainakin hyvin lähellä nuorinta. Onko IFK:n A- ja B-junioreilla tänään tärkeät pelit, ja siksi luukulla kyseinen kaveri? Jos Janne vaihdetaan niin joutuu poika tähänastisen uransa ylivoimaisesti kovimpaan paikkaan.
 

ShowStopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin hyvin lähellä nuorinta. Onko IFK:n A- ja B-junioreilla tänään tärkeät pelit, ja siksi luukulla kyseinen kaveri? Jos Janne vaihdetaan niin joutuu poika tähänastisen uransa ylivoimaisesti kovimpaan paikkaan.

Näyttää olevan A:lla ilvestä vastaan ja b:llä jyppiä vastaan.Näköjään frans on pelannu eilen b-junnujen matsissa bluesia vastaan.Vissiin aika yllättäen tullu komennus miesten mukaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lamahetken jälkeen voitto

Yes, voittohan sieltä sitten tuli, mutta kun samaan aikaan ei saatu Oulun suunnalta yhtään apuja, niin entistä enemmän kaivelee se viime tiistain häviö ja tapa jolla useimmat maalit tulivat. Vielä on toivoa, mutta oljenkorsi on tosi ohut ja totta kai, henkisesti koko HIFK:n faniporukka on asennoitunut siihen että lähdetään sitten 'vaikeimman kautta' kevään play off-matseihin. Ketähän toivoisi runkosarjan kakkoseksi?
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
Ottelua ei nähneenä täytyy vain ihmetellä mitä teki Tapparan valmennusporras lopun hetkillä? HIFK:lle jäähy ajassa 56:04 ja Tappara kaksi maali tappiolla. Mitä tekee Urama ja muu valmennus? Paskoo housuunsa ja katselee varmaan edelleen silmissään Kiira Korven lauantai löylytyksiä. Sitten Urama saa neronleimaksen että otetaan Lehto pois 8 sekunttia ennen kuin HIFK:n jäähy loppuu? Hei haloo ... Typerinkin valmentaja olisi ottanut imurin aikasemmin pois maalilta. Noh ehkä HIFK pelasi niin hyvää alivoimaa että ei ollut mahdollisuutta ottaa maalivahtia pois aikaisemmin - paikallaolijat voivat sen kertoa.

Onneksi nyt sentään Ilves kastroitiin ja jätettiin valmistautumaan säälipleijareihin. HIFK:ta en toivo Tapparan kohtaavan pudotuspeleissä. Teillä on kuitenkin oikeasti pelimiehiä. Hatunnosto Nordiksen suuntaan. I rest my case now!
 

Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Yes, voittohan sieltä sitten tuli, mutta kun samaan aikaan ei saatu Oulun suunnalta yhtään apuja, niin entistä enemmän kaivelee se viime tiistain häviö ja tapa jolla useimmat maalit tulivat. Vielä on toivoa, mutta oljenkorsi on tosi ohut ja totta kai, henkisesti koko HIFK:n faniporukka on asennoitunut siihen että lähdetään sitten 'vaikeimman kautta' kevään play off-matseihin. Ketähän toivoisi runkosarjan kakkoseksi?

Eihän siinä toiveet auta, kun Blues on käytännössä varma kakkonen.

Oljenkorsi on ohut kuin mikä. Kuudes sija olisi antanut heittämällä paremmat saumat kevättä ajatellen, varsinkin jos vastaan olisi tullut Tappara tai Pelicans.

Noh nyt pitää vain pysyä Ilveksen edellä ja hoitaa TPS/Saipa sääleissä ja sitten yrittää Bluesin kaatoa. Bluesin kaataminen kyllä vaatisi melkoisen voimannäytön, mutta onhan noitä ihmeitä aina silloin tällöin nähty.

Tärkeät pisteet joka tapauksessa. Varmisteltiin hieman seitsemättä sijaa, jolla sentään mahdollisen säälipleijarimenestyksen jälkeen välttää varmuudella Kärppien kohtaamisen.
 

Kaivanto

Jäsen
- 1. erässä HIFK:n aggressiiivinen karvaus aiheutti Tapparalle ongelmia
- mukavoitunut kotijoukkue kuvitteli kotivoittoputken toteuttavan itseään itsestään ilman joukkueen panosta
- HIFK teki ottelun alkupuolella käytännössä jokaisesta paikastaan maalin, toisen erän alussa yhden strategisesti erityisen pahaan paikkaan
- tulos on tässä
- positiivista: palautus maan pinnalle
 
Viimeksi muokattu:
B

Brenahan

Länki siivitti meidät voittoon ainakin torjuntojen valossa. Onneksi kävi kerrankin näin päin, että ei hakattu päätä seinään ja tehty vastustajan maalivahdista sankaria. Olisipa osuttu tällä prosentilla Ipaakin vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös