La 20.4.2013 Ässät-Tappara (4.finaali)

  • 21 875
  • 96

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ja hupsista, nyt unohdamme kolmannen finaalin. Se peli oli ja meni ja on historiaa.

Asetelmat ovat edelleen siinä, että se ryöstö pitäisi hoitaa Tampereelta. Ässien kotitaikaan uskon, Tappara on valmiimpi kuin keskiviikkona, mutta taival ei ole heille vieläkään helppo. Ässien on helppo löytää intensiteettiä jälleen pelin alkuun. Kotiyleisön tuki on varmaa.

Lauantain pelin kannalta on hyvä, että peli ratkesi 60 minuutin aikana. Nyt nimittäin taistellaan siitä mestaruudesta ihan tosissaan ja peli on paras viidestä -sarjassa 1-0 Tapparalle.

Huomenna pata painaa kotivoiton ja sitten maanantaina on ryöstön paikka. Tähän uskon, joukkueen taso mitataan nyt, ja tästä sillasta on hyvä nousta ihan päätyyn asti. Kokoonapanot selviävät myöhemmin. Jotain spekulaatioita niistä voisi heittää peliin silti. Ryanilla on ratkaisupotentiaalia, mutta jos henkinen tai fyysinen tila on niin heikko kuin ensimmäisessä finaalissa, näillä voidaan jatkaa ihan surutta. Lähteenmäki ei ole saman tason jannu optimitilassa, mutta paikkaa ensimmäisen finaalin Ryanin kyllä. Ykkösketjulta vaaditaan vielä lisää. Finaaleissahan kysymys on siitä, kuka nostaa eniten tasoaan.

Juusela tuli aika nätisti sitten pitkähkön tauon jälkeen finaaleihin, kannatan ehdottomasti Juuselan jatkoa rosterissa. Huomenna Isomäki tärisee, ja nähdään taas loppuun asti taisteleva Ässä-lauma!

EDIT

Toivottavasti sama tuomaripari jatkaa. Se olisi mielestäni kummankin joukkueen etu, ei tarvitsisi totutella uusiin enää tässä vaiheessa. Sitä paitsi isossa kuvassa touhu on ollut ihan hyvää Hakkaraisella ja Laaksosella. Yllätyin itsekin, että kirjoitin noista nimistä näin, mutta se on totuus.
 
Viimeksi muokattu:

Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Kyllä on taas kliseisesti ratkaisun paikat huomenna. Tappara jos raapii kolmannen kiinnityksen, on vaan ajan kysymys, että missä pelissä se neljäs tulee. Jos taas Ässät voittaa, on vaan pakko uskoa, että kerrankin pelataan Tampereella peli loppuun asti. Maanantaina siis sarja jälkimmäisessä skenaariossa 3-2 Ässille ja keskiviikkona Porissa sarja pakettiin. En oikein jaksa nähdä muuta mahdollisuutta jatkosta aikaisempien pelien perusteella. Huomenna ratkee!
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Tuntuu mahtavalta että pääsee kauden viimeiseen lauantaipeliin. Meno oli keskiviikkona kerrassaan mahtava. Huomenna on mahdollista olla infernaalinen meno kun työttömät pääsee taskunlämpimän kossun kimppuun.

Täysi meno päälle kentälle ja katsomoon, kiekkoviihdettä tiedossa koko rahalla!
 

Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
Tuntuu mahtavalta että pääsee kauden viimeiseen lauantaipeliin. Meno oli keskiviikkona kerrassaan mahtava. Huomenna on mahdollista olla infernaalinen meno kun työttömät pääsee taskunlämpimän kossun kimppuun.

Täysi meno päälle kentälle ja katsomoon, kiekkoviihdettä tiedossa koko rahalla!

Jumalauta sitä kritiikin ja huudon määrää, mitä tuomareille ja tamperelaisille tulee koko ilta. Noin 60% kun seisomakatsomon porukastakin saa ne vittuperkeleet ilmoille vaan lauantaisin, kun on koskenkorva antamassa lisäpotkua tunneryöpyille. Ei malta odottaa ja töitäkin pitäis huomenna 9-14 ennen peliä tehdä. Ei taida niistäkään tulla yhtään mitään tota infernaalista lauantaitunnelmaa odotellessa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Metrinen kyrpä otsassa, mutta silti levollisin mielin kohti lauantain peliä.

No, luotan edelleen täysin Ässien bounce back-kykyyn, joka on ollut kyllä kohdillaan. Vitutus on osattu purkaa oikein ja luojan kiitos, meillä on joukkueessa kokeneita kavereita, jotka varmasti tietävät sanoa oikeita asioita, jotta se megalomaaninen vitutus ja ärsytys saadaan kohdistettua oikein. Mitään ei olla hävitty, parasta tässä on juuri se, että homma voidaan vielä korjata. Ei olla edes piukilla vielä.

Ei kai tuossa nyt mitään erikoista juttua ole huomiseksi keksittävä? Saatanallinen ralli päälle vaan. Tietysti joku tolkku pitää tietysti säilyttää, ettei tule ulosajoja ja muuta shittiä, mutta muuten antaa soittaa vaan niin saatanan tavalla!
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Hullu peli tulossa! Veikkaan ettei taskumatteja seulota ovilla. Kyllä sieltä sen verran pelisilmää löytyy!
 

Sic

Jäsen
Tänään mennään taas. Ässillä on nyt astetta vaikeampi tehtävä unohtaa ensinnäkin tuo edellinen matsi ja kerätä hyvä draivi päälle ennen matsin alkua. Tappara tulee nälkäisenä tähän matsiin, se on aivan varma juttu. He aistivat jo mahdollisuutensa tässä kohtaa, joten jos Tappara saa hyvän alun lauantain matsiin maalin tai kahden myötä, niin se voi olla Ässille jo lopun alkua.

Toisaalta kääntyihän se homma keskiviikkonakin melko hyvin Ässien suuntaan, MUTTA nyt tarvitaankin jo astetta kovempaa henkistä kanttia. Kun tässä ei ole välipäivää, niin se vaikeuttaa tilannetta ässien kannalta. Tietysti jo ottelusarjan mielenkiintoisuudenkin kannalta toivon, että Ässät pistää tänään homman tasoihin. Kotiyleisö tukee hienosti taas Ässiä tänäänkin, se on aivan varma juttu, puntti ei vaan saa alkaa tutista jos rupeaakin näyttämään vaikealta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Metrinen kyrpä otsassa, mutta silti levollisin mielin kohti lauantain peliä.

Sama täällä, kyrpä otsassa, mutta luottavaisena eteenpäin. Haiskahtaa muuten pahasti kevään 2006 toisinnolta, ensin kummaltakin parit kotivoitot, jonka jälkeen Ässät voittaa 5. pelin ja game over.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Ja hupsista, nyt unohdamme kolmannen finaalin. Se peli oli ja meni ja on historiaa.
Näin juuri pitää ajatella molempien joukkueiden pelaajien, kannattajien yms.
Itse en tykkää siitä, että finaaleita pelataan peräkkäisinä päivinä, lataus voisi olla vielä parempi jos saisi päivän väliä.

Sen verran kuitenkin vielä eilisestä, että JOS Ässät olisi hävinnyt jatkoerässä (ties kuinka pitkälle olisi pelattu), se olisi voinut olla vielä kovempi tappio, koska silloin palautumisaikaa jäisi vielä vähemmän.

Tänään Ässien pitäisi kyllä kotivoitto ottaa vaikka väkisin, Tappara on niin vahva jengi, etten usko Ässien pystyvän kolmea kertaa peräkkäin voittamaan. Tosin niin paljon ihmeellisyyksiä ja hienoja juttuja on Ässät tällä kaudella tehnyt, että kai tuokin olisi mahdollista.

Tappara osoitti myös eilen, että joukkue kokosi itsensä laadukkaasti edellisen Porin pelin jälkeen. Nyt täytyy vaan saada sama lataus tälle päivälle, jos haluaa hullut porilaiset voittaa...toisaalta kuten Lucenius taisi eilen sanoa, huikea fiilis, vaikka onkin heitä vastaan, voi myös tuoda lisälatausta vierasjoukkuelle. Pari nopeaa maalia alkuun oli JYPin resepti kaksi viikkoa sitten vastaavassa tilanteessa.

Nyt vaan kotihalli täytyy kääntää Ässien vahvuudeksi. Vertaan vielä vuoden 2006 joukkueeseen, vaikka tietysti tämä on ihan oma sarjansa. Se joukkue pelasi vielä enemmän TUNTEELLA kuin tämä Ässä-ryhmä - todellakaan mitenkään ketään tai mitään väheksymättä - ja lopulta sitten "bensa" loppui kahdessa viimeisessä finaalissa. Nyt en usko, että nykyiselle Ässä-ryhmälle käy samoin. Tappara on silti äärimmäisen kova vastus vai käykö niin kuin kevään 2006 puolivälierissä, jossa Ässät oli ihan vastaavasti tässä kohtaa 1-2 tappiolla, mutta voitti sitten kolmesti putkeen...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eilen tökittiin jo ennenkuin aloituskiekko tippui jäähän. Vaikea uskoa, että Porin pelistä tulisi yhtään viileämpi, jopa päinvastoin. Tänään maltti on valttia ja kumman hermot pysyvät paremmin kurissa, voittaa pelin. Padalle voitto olisi erittäin tärkeä, 3-1 tilanne sarjassa on aika paha silta ylitettäväksi.

ALKAIS JO!
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eilisen pelin loppu oli jo vähän liian julmaa patafanin psyykelle, mutta tänään ei tunnu enää niin pahalta. Sarjakin on vasta 2-1 eli ei hätää. Minusta tuntuu siltä, että tämä sarja veisi jopa täydet seitsemän peliä.

Kokoonpanoista sen verran, että yhtä Ryania tuo Ässien rosteri kaipaa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kokoonpanoista sen verran, että yhtä Ryania tuo Ässien rosteri kaipaa.

Niin kaipaa. Vaikka koodin mukaisesti pitäisi sanoa, että ei tarvita ja istukoon poppareilla. Mitään en halua Juuselalta ottaa pois, hieno viimeistely kyllä eilen! Mutta kuten jo nähty useampaan kertaan, me tuhlataan edelleen liikaa näitä tyhjiä maaleja ja muita superpaikkoja. Ryan on 2+1 peliä meille ratkaissut, joten kehiin vaan, jos kunnossa on.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ryan on 2+1 peliä meille ratkaissut, joten kehiin vaan, jos kunnossa on.

Jotain jalkavammaa kaverilla vissiin on. Ryan luo yllätyksellisyydellään hyviä maalipaikkoja ja on aika hyvä viimeistelemään. Aaltoset ja Mutaset voisivat ottaa tästä mallia...
 

axe

Jäsen
Toivottavasti sama tuomaripari jatkaa. Se olisi mielestäni kummankin joukkueen etu, ei tarvitsisi totutella uusiin enää tässä vaiheessa. Sitä paitsi isossa kuvassa touhu on ollut ihan hyvää Hakkaraisella ja Laaksosella. Yllätyin itsekin, että kirjoitin noista nimistä näin, mutta se on totuus.

Ei jatka sama vaan nyt vaihdetaan taas Rantala-Lindqvistiin. Kahen pelin sykleissä ne on noita nimenneet kun ei pahoja epäonnistumisia ole sattunut. Kummallekin parille Hakametsä ja Pori. Tämänpäiväisen jälkeen varmaan sitten valitsevat toisen parin peli kerrallaan loppuun saakka.

Mielenkiintoinen kyllä nähdä kun Ran-Lin vihelsi sen ekan pelin, joka oli ihan hissuttelua. Toivottavasti heille ei tule ihan yllätyksenä, että pikkuisen on meno kaukalossa muuttunut sen jälkeen.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Taitaa tämän illan jälkeen sarja olla jälleen tasan. Niin väsyneellä jalalla Tapparan avainpelaajat olivat eilisen pelin lopussa. Nyt Rautakorpi tee seuraavaa: ensimmäisenä Nieminen pois alivoimalta ja Koskirannan ja EJ:n peliajoista pari minuuttia loistavalla liikkeellä pelanneille Peltolalle ja Järviselle. Porista ei voittoa oteta, jos ei pystytä vastaamaan Ässien jalkanopeuteen ja eilisen perusteella Koskirantaa ja Niemistä on aivan turha peluuttaa väkisin 20 minuuttia. Koskiranta ottaa varmaan valehtelematta joka toisen oman pään aloituksen ja raataa yli puolet alivoimistakin, joten ei ihme, että hyökkäyspäässä ei ole onnistumisia tullut. Jos Luce ja UmiKumi pelaavat tänäänkin pirteästi, on aivan turha peluuttaa ykköstä väkisin, vaan ne pelaavat kenellä kulkee jne. Laitapa Jukka kiltti myös ylivoimalle pysyvästi viivaan Aalto-Mäntylä -pari. Neljän hyökkääjän neppailut eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.

Eilen Tapparan puolustus oli paikoin pahoissa ongelmissa. Vähemmän yllättäen kentällä usein oli Leimu, eikä tänään homma ainakaan helpommaksi muutu, joten toivottavasti kiekko lyödään nöyrästi pois omalta alueelta eikä yritetä väkisin puskea ja menettää pahassa paikassa, kuten pariin kertaan on nähty. Ässät karvaa etenkin alussa korkealta, joten tarkkana on oltava.

Tapparan on kuitenkaan turha lähteä muuttamaan omaa peliään miksikään pystysuunnan kiekoksi. Karvaaminen heikkenee alun jälkeen ja tämän jälkeen kun otetaan lähdöt rauhassa ja vaikka palautellaan pariin otteeseen, niin eiköhän me keskiviikkoa enemmän maalipaikkoja saada. Tappara ei ole päässyt testaamaan Raantaa lähellekään niin paljoa kuin Ässät Metsolaa. Väittäisin, että oikeasti pahoja paikkoja, jotka maalivahti on selvittänyt, on Ässillä ollut selvästi enemmän. Raannan ei ole tarvinnut gamesavereihin venyä. Klassisesti sanottuna vielä vain rohkeammin miestä maalille ja enemmän laukauksia. Eilen etenkin pelin puolen välin tiennoilla Tapparan jokainen hyökkäys ajautui kulmiin ja kun Tapparan hyökkääjät eivät mitään isokokoisimpia ole, niin ne usein päättyivät Ässien helppoihin kiekon pois ottamisiin. Oman alueen kiekoton pelaaminen meni eilen selvästi Ässille, lopun sulamisesta huolimatta.

Väsyneet joukkueet tekevät usein enemmän virheitä, joten veikataan illan lopputulokseksi kohtuu runsasmaalista 4-2. Hahmoina Armia 2+0, Heshka 0+2 ja Mäntylä 1+1.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuomarilinja oli eilen ok. Toivottavasti illan inja on mieluummin tiukka kuin löysä. Löysässä alkaa aina arpominen mistä jäähy tulee ja kaikilta leviää pää.

Molemmissa Tapparan voittopeleissä viimeinen kymppi on ollut selvästi Tapparan. Porissa ei oltu enää tilanteessa, jossa viimeinen kymppi olisi painettu täysillä (en myöskään nähnyt peliä, joten ei voi kommentoida, miltä peli näytti).

Jotenkin on sellainen kutina, että Tappara vie tänäänkin viimeistä erää selkeästi. Saapa nähdä, mistä tilanteesta erään lähdetään. Ennen jokaista sarjaa vastustajan selvittyä olen ollut suht varma, että Tappara vie peräkkäisten päivien pelien jälkimmäisen ottelun. Tässäkin sarjassa on nähtävissä, että Tappara on vahvempi pelien lopussa. En jaksa uskoa, että kotikenttä riittäisi kompensoimaan tuon eron.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Satakunnan Kansan toimittajan mukaan tarvitaan ihme jos Ässät vielä meinaa nousta. Ei siinä mitään ihmettä tarvita. Tänäänkin riittää kun pelaa samanlaista peliä kuin tammikuusta asti. Silloin otetaan rutiinivoitto, niinkuin keskiviikkona. Maanantaina sitten pelataan tasan 60 minuuttia niin päästään keskiviikkona sekoittamaan koko kaupunki.

Tappara ei ole esittänyt mitään niin ihmeellistä ettei Pata voisi voittaa seuraavaa kolmea peliä. Ylivoimakin on parantunut juuri kreivin aikaan. Eilinen peli tietysti näkyy pelaajien otteissa, se on varmaa. Molemmat olivat varmasti puhki eilisen jälkeen. Nyt täytyy olla vaan sen verran skarpimpi että eka kymppi saadaan hoidettua vihulaista paremmin. Maali heti pelin alkuun saa kupolin nousemaan ilmaan Navetassa. Leijumiseen ei kuitenkaan ole missään nimessä varaa. Nöyrää pelaamista ja paikoista pari maalia, sillä siitä selvitään.

Toivottavasti ääni kestää tänäänkin.

Edit: Hienoa että tämänkin päiväinen peli näkyy Ruutu.fi:ssä eurolla, linkki vie sinne: Tekninen testi: Ässät - Tappara | Ruutu
 
Viimeksi muokattu:

Sic

Jäsen
Taitaa tämän illan jälkeen sarja olla jälleen tasan. Niin väsyneellä jalalla Tapparan avainpelaajat olivat eilisen pelin lopussa.

Tätä täytyy kompata, tosin lopputulosta en uskalla veikata, mutta kyllähän se fyysinen rasitus alkaa etenkin tässä matsissa näkyä kun ei ole välipäivää. Nieminen ajoi ainakin itsensä niin loppuun eilisissä ryminöissä, että senkin takia sieltä alkoi virheitäkin tulemaan.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Edit: Hienoa että tämänkin päiväinen peli näkyy Ruutu.fi:ssä eurolla, linkki vie sinne: Tekninen testi: Ässät - Tappara | Ruutu

Olinkin tätä juuri tulossa tiedustelemaan. Hieno juttu! Hyvä Mondie, hyvin järjestetty tämä. Kivasti ajateltu meitä iltavuorolaisia! Työkone sykkii tänään legendaa Isomäestä ja riistoporvarit imeköön äitiään! Tehdään erätauoilla niitä töitä sitten....:)
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Satakunnan Kansan toimittajan mukaan tarvitaan ihme jos Ässät vielä meinaa nousta.

Ihme toimittaja. Tässä mitään ihmeitä tarvita. Nyt vaan on molemmat hoitaneet kotipelinsä ja sillä sipuli. En pidä mahdottoman edes sitä tilannetta, vaikka otteluvoitot olisi 1-3 Tapparalle tämän illan jälkeen. Siitäkin voidaan vielä nousta. Tämä sarja on nyt näyttänyt, että ihan kaikki on mahdollista!
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tappara tänään:

17 Ville Nieminen - 40 Jarno Koskiranta - 74 Antti Erkinjuntti
53 Niclas Lucenius - 28 Jarkko Malinen - 34 Olli Palola
27 Elmeri Kaksonen - 81 Jukka Peltola - 84 Dragan Umicevic
44 Jan-Mikael Järvinen - 85 Jussi Makkonen - 38 Sami Venäläinen

18 Tuukka Mäntylä - 83 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 56 Dale Clarke
6 Pekka Saravo - 9 Juha Leimu

77 Juha Metsola
(35 Mika Noronen)

Samoilla siis jatketaan.
 
Tappara ei ole päässyt testaamaan Raantaa lähellekään niin paljoa kuin Ässät Metsolaa. Väittäisin, että oikeasti pahoja paikkoja, jotka maalivahti on selvittänyt, on Ässillä ollut selvästi enemmän. Raannan ei ole tarvinnut gamesavereihin venyä.

Pistivätkö muut merkille, kuinka Tappara haki monta kertaa syöttöä maalin takaa tai tolpan nurkalta maalin eteen? Tällaisesta Peltolan maalikin tuli. Osui TV-kuvasta silmään, kuinka Rautakorpi piirteli jollekin hyökkääjistä kuvioita ja kynä viuhui hyökkäyspään maalin takana.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ihme toimittaja. Tässä mitään ihmeitä tarvita. Nyt vaan on molemmat hoitaneet kotipelinsä ja sillä sipuli. En pidä mahdottoman edes sitä tilannetta, vaikka otteluvoitot olisi 1-3 Tapparalle tämän illan jälkeen. Tämä sarja on nyt näyttänyt, että ihan kaikki on mahdollista!

Ihmeellistä paskaa kyllä toimittaja suoltaa! Kaiken tapahtuneen jälkeen voidaan lakonisesti todeta, että ihan linjassahan tässä mennään. Molemmat on pitäneet syöttönsä tähän asti ja tänään on Ässien vuoro. Toki me tarvitaan se murto, mutta turha tässä nyt on hötkyillä.

Kuten jo sanoin, luotan kyllä Ässien kykyyn iskeä takaisin ja ärsytyksen/vitutuksen purkamisen oikeisiin asioihin. Ihmeitä ei tosiaan tarvita, keskiviikko sen jo näytti. Oma osaaminen riittää, kunhan vain saadaan se ulos.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Minusta tuntuu siltä, että tämä sarja veisi jopa täydet seitsemän peliä.

On muuten mielenkiintosta (ainakin omasta mielestäni) se, että Ässät on suht lähellä ollut ryöstöä Tampereella, jomman kumman pelin olisi voinut ihan voittaa. Sitten toinen seikka eli se, että onko niin ettei JR ole voittanut peliä Porissa pudotuspeleissä? Onhan se jumalauta pakko joskus tulla tuon tason valmentajalle. Joten toivotaan sitä tilaston murtumista tänään.

Tapparan olisi nyt kyettävä näyttämään suuret puheensa kovasta kunnosta ja jaksetaan vaikka aamuun asti uhoamiset todeksi. Meinaan tämän parempaa saumaa ei ole iskeä Ässiin Porin huumassa.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pistivätkö muut merkille, kuinka Tappara haki monta kertaa syöttöä maalin takaa tai tolpan nurkalta maalin eteen? Tällaisesta Peltolan maalikin tuli. Osui TV-kuvasta silmään, kuinka Rautakorpi piirteli jollekin hyökkääjistä kuvioita ja kynä viuhui hyökkäyspään maalin takana.

Huomasin saman. Noh, mutta sitä nyt yritettiin jo niin monta kertaa ettei mene enää läpi, nyt pitää Tapparan keksiä uudet niksit. Jossain vaihdossa katsoin jo että oli suorastaan huvittavaa kun samaa kikkaa yritettiin kerta toisensa jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös