Mainos

La 19.5.2012 klo 14.30 Välierä: Venäjä - Suomi

  • 57 977
  • 167
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tästä välieräparien logiikasta on nyt ollut pari päivää juttua kolmessa eri ketjussa. Yksittäiset kyselijät toki aina ymmärtää, mutta tätä samaa on nyt jauhettu useassa ketjussa eilisestä asti useiden eri ihmisten toimesta.

Ihmetyttää kyllä kovasti, että miten tätä asiaa näinkin paljon ihmetellään? Eivätkö ihmiset yhtään ole seuranneet viimeisen 20 vuoden aikaisia MM-turnauksia tai ainuttakaan jalkapallon EM/MM-turnausta, joissa on ollut tismalleen samanlainen lohkokaavioon perustuva otteluparien muodostuminen? Ihan sokkonako sitä joka vuosi ratkaisupelejä seurataan ja ihmetellään, että kas kummaa, kuinka sieltä nyt tuli Venäjä/Ruotsi/yms vastaan?

Pudotusottelut otettiin jääkiekon MM-kisoissa käyttöön vuonna 1992, samana vuonna kun Suomi voitti ihkaensimmäisen MM-mitalinsa. Systeemi on siis ollut käytössä jo 20 vuotta, ja ihan samalla tavalla on joka ainoissa MM-kisoissa otteluparit muodostettu välieristä eteenpäin, eli tismalleen kaavion mukaisesti eikä siten, että parhaiten sijoittunut kohtaisi aina huonoimmaksi sijoittuneen. Ja aina on ollut joka lehdessä ennen kisoja painettuna näyttävällä grafiikalla lohkokaavio: on ollut Veikkaajan kisaliitteessä, Jääkiekkolehdessä, Hesarissa, Turun Sanomissa jne jne. Eli luulisi jo kaksi vuosikymmentä käytössä olleen lohkokaaviosysteemin menneen perille, varsinkin kun kyse on jääkiekkoon erikoistuneesta foorumista eikä mistään Vauva.fi:n keskustelupalstasta tai Demin foorumista.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Pudotusottelut otettiin jääkiekon MM-kisoissa käyttöön vuonna 1992, samana vuonna kun Suomi voitti ihkaensimmäisen MM-mitalinsa. Systeemi on siis ollut käytössä jo 20 vuotta, ja ihan samalla tavalla on joka ainoissa MM-kisoissa otteluparit muodostettu välieristä eteenpäin, eli tismalleen kaavion mukaisesti eikä siten, että parhaiten sijoittunut kohtaisi aina huonoimmaksi sijoittuneen. Ja aina on ollut joka lehdessä ennen kisoja painettuna näyttävällä grafiikalla lohkokaavio: on ollut Veikkaajan kisaliitteessä, Jääkiekkolehdessä, Hesarissa, Turun Sanomissa jne jne. Eli luulisi jo kaksi vuosikymmentä käytössä olleen lohkokaaviosysteemin menneen perille, varsinkin kun kyse on jääkiekkoon erikoistuneesta foorumista eikä mistään Vauva.fi:n keskustelupalstasta tai Demin foorumista.

Nimenomaan näin. Itsekin olen ihmetellyt sitä miten paljon kyseistä asiaa on tälläkin foorumilla pähkäilty. Enkä ole asian itsestäänselvyyden takia viitsinyt edes alkaa tätä täällä selventämään. Ja kaaviot tosiaan on joka vuosi painettuna kaikissa mahdollisissa lehdissä yms. Kyllä tämä luulisi olevan ihan päivänselvää kaikille vähänkin jääkiekkoa seuraaville.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Vaikka Venäjällä onki nimimiehiä, niin jo Norja pelissä se nähtiin ettei ne välttämättä ole mahdoton voittaa. Jos Norja laittoi noin tiukalle ne, niin uskon että ne on hätää kärsimässä meidän kanssa. Uskallan jopa väittää rumia lukemia Suomelle. Sanotaan nyt 5/6-1 Suomelle.

Luulen että Venäjä tulee alussa kovaa ja vie peliä. Mutta sitten Suomi tekee avausmaalin ja Venäläiset turhautuu ja rupeaa ottamaan jäähyjä, joilloin Suomen ylivoima iskee. Siinä mun veikkaus pelin kuluksi. Huomenna se sitten nähdään että menikö sinne päinkään
 

Jake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiä kuinka moni kommentoija on kyseisen Venäjä-Norja pelin nähnyt, mutta sen voin kertoa että esim. Suomella on monesti ollut vaikeaa kyseistä Norjan taktiikkaa vastaan eli keskialueen 0-5 kilpikonnaa vastaan. Ei siitä niin hirveän helppo ohi ole mennä ja mitä itse peliin tulee niin vedot/maalipaikat selvästi Venäjälle koko pelissä ja 2-2 maalin jälkeen ei kovin montaa paikkaa Norjalle enään tullut.

Mitä itse välierään tulee, niin uskon silti Suomen mahdollisuuksiin mutta paikoista pitää tehdä maaleja. Nyt on jokatapauksessa huomattavasti terävämpi Venäjä kuin viime vuonna. Se viime vuoden kuriton porukka on saanut uuden ilmeen.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
mitä itse peliin tulee niin vedot/maalipaikat selvästi Venäjälle koko pelissä ja 2-2 maalin jälkeen ei kovin montaa paikkaa Norjalle enään tullut.

Ei siellä Haugen mitenkään rumputulitukseen joutunut ja karhun osa vedoista tuli suoraan logoon. Sitten Lars-pojulle pieni hörppy Emelinin vetoon ja norjalaiset lomille. Venäjä ei ollut mitenkään vakuuttava eilen, mutta noita yksilöitä ei kannata aliarvioida ikinä. Se ei tarvitse kuin sen yhden paikan, vai mitä Haugen? Ovechkin kyykytti miestä aikalailla tuossa 1-0 maalissa.

Lisäksi Malkin pelasi vähän käsijarru päällä Popovin ollessa ketjun virkein. Eli kyllä siellä potentiaalia löytyy valtavasti.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Vaikka Venäjällä onki nimimiehiä, niin jo Norja pelissä se nähtiin ettei ne välttämättä ole mahdoton voittaa. Jos Norja laittoi noin tiukalle ne, niin uskon että ne on hätää kärsimässä meidän kanssa. Uskallan jopa väittää rumia lukemia Suomelle. Sanotaan nyt 5/6-1 Suomelle.

Itse kuvittelisin pelin olevan äärimmäisen tiukka. Suomestahan on tulossa Venäjälle paha mörkö, ja luulisi että taktisesti/valmennuksellisesti siellä koitettaisiin jotain uutta Jalosen Suomea vastaan. Yksilötaitoakin on niin paljon, että pelkästään silläkin Venäjä voi pelin viedä. Muutamissa kisoissa se ei ole onnistunut, saa nähdä onnistuuko nyt.

Immosen vaisuus on kyllä myös iso asia, hänen on pakko nyt nostaa tasoaan.
 
En näe mitään syytä, miksi Suomi voittaisi Venäjän. Helvetin vahva turnaus joukkueena ja väite, että Ovy ja Semin sekoittaisi joukkuepelin on täyttä paskaa. Maalivahtipeli on vain kysymysmerkki, Varlamov ja Barulin eivät ole ainakaan minua vakuuttaneet.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En näe mitään syytä, miksi Suomi voittaisi Venäjän...

Hassua, mä taas en näe mitään syytä, miksi Suomi ei voisi voittaa Venäjää.

Jutin sanoin, nekkuun vaan, niin että nokka tuhisee.
 
Onhan siellä potentiaalisia voiton syitä, vaikka Venäjä toki ennakkosuosikki onkin:
+ Maalivahtipeli
+ Jälleen tiiviyden löytänyt viisikkopuolustus
+ Jos Suomi ei itse sössi "Meidän Peli"-palautuksia, niin Venäjän flow tilan tappaminen voi parhaimmillaan olla tehokas keino voittaa.
+ Molempiin suuntiin vahvasti pelaava 1. kentällinen.
+ Venäjä ei syystä tai toisesta ole muodostunut Suomelle henkiseksi möröksi, vaan pikemminkin heitä vastaan löytyy juuri oikea Talvisodan meininki.

Venäjää vastaan 1v1 pelaaminen korostuu entisestään, koska vastustajan on kautta linjan erittäin taitava ja joukossa on lisäksi hyökkääjää maailman terävimmästä kärjestä. Oman pään pelaamisen pitää olla vielä nähtyäkin tiivimpää, sillä perustaitotasoltaan korkea Venäjä rankaisee kovalla prosentilla jos paikat/merkkaukset lipsuvat. Ylivoimaisia vastahyökkäyksiä ei Venäjälle voi antaa oikeastaan ollenkaan.

Hyökkäyksellinen haaste tulee siinä, että alemmista kentistä tarvitaan jälleen jonkun Joensuumainen esiinnousu. Koivun kenttä on hyvässä tuloskunnossa, mutta se ei yksin riitä. YV-pelin ongelmaksi näen pakkien mielikuvituksettoman ja jopa munattoman viivapelin, josta ei maalipaikkoja synny - perusratkaisu on vippaus maalille jonka jälkeen toivotaan, että Jokinen osuisi kiekkoon. Sellainen viivapelin luova liideri, selkeä laukaisu-uhka ja pelillinen moottori puuttuu.

Maalintekokilpailussa Suomi ei näillä käsillä pärjää, joten 1-2/3 voitto hivenen tylsälläkin pelillä on optimitulos.
 

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Venäläisillä kiekon pitäminen hallussa on vähän sama mitä Kalliossa asuvilla tuo kitaran soittaminen. Kaunista katseltavaa.
Petri Vehaselta vaaditaan kultaisen kovaa varmuutta ja Mikko Koivulta valtaista johtajuutta. Granlund johdattaa vastustajan harhaan veiveillään! Joensuu etujoukkoihin....ja talvisota, eiku.

Suomen tulee pelata samalla tyylillä kuin viime vuoden välierässä. Pelata kovaa ja saada Venäjän supertähdet turhautumaan=yrittämään yksin mahdottomia ratkaisuja. Leo Komarovin kaltaiset pelaajat hankkivat Suomelle tarvittavat YV-minuutit ja Koivun YV-kenttä ratkaisee Suomelle finaalipaikan.
En löydä luottoa Biljaletdinovin tähtisikermälle. Nikulin, Malkin ja Datsyuk olivat joukkueen johtajuus. Nyt Ove ja Semin tulivat mukaan (sekoittamaan?) pakkaan. Liikaa tähtiä, liikaa isoja persoonia, liikaa kiekollisia neroja.
Jos Suomi saa vietyä pelin 0-0:ssa ensimmäiselle erätauolle; on joukkue vahvoilla viedä pelin.
 

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kertokaas jotkut Venäjän joukkueesta paremmin perillä olevat, että minkälainen joukkue kyseessä.
Hyökkääjäthän nyt tietenkin on maailman eliittiä, mutta mites puolustus tai maalivahti? Uskoisin, että tuolta löytyy nimenomaan taas kerran ne heikkoudet.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko,Colorado, Bayern München ja MYPA
Muutamia venäjän peliä katsellut ja mieleen tuli, että jos venäjä ei muuta pelitapaansa(mitä tuskin tulee tekemäänkään), niin suomen pakit saavat avata peliä suht rauhallisimmissa merkeissä, kuin kanada ja usa peleissä. Vai olenko aivan väärässä, että venäjä keskittyy ehkä hieman enemmän tukkimaan keskialuetta hyökkäyksiä vastaan ottaessa?
 
Tämä tietää hyvää Suomen kannalta, kun nim.merk. Jokerikiekko ei usko Suomen voittoon.

Luotto Suomen voittoon on vahva. Venäjän tähtisikermiä on ennenkin lyöty nekkuun.
Ei siinä mitään, olisi ilo olla väärässä. Hermostuneesti kuitenkin odotan asettelua Venäjän takakarvaajat vs Suomen hasardipakit. Hietanen-Mäenpää tulee olemaan suurissa vaikeuksissa, jolleivat pane kiekkoa nopeasti liikkeelle. Kukkosellakin on tästä kokemusta: http://www.youtube.com/watch?v=pucsVu30CWA
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Muutamia venäjän peliä katsellut ja mieleen tuli, että jos venäjä ei muuta pelitapaansa(mitä tuskin tulee tekemäänkään), niin suomen pakit saavat avata peliä suht rauhallisimmissa merkeissä, kuin kanada ja usa peleissä. Vai olenko aivan väärässä, että venäjä keskittyy ehkä hieman enemmän tukkimaan keskialuetta hyökkäyksiä vastaan ottaessa?

Venäjän uusi valmennusjohto ei ole tyhmää. Luulen, että yrittävät samaa, mitä USA Suomea vastaan eli häiritä avauspeliä. Suomellahan oli isoja vaikeuksia EHT'ssä juuri Venäjän kanssa ja taidettiin voittaa vain kerran.

Onneksi toisessa USA-pelissä opittiin häirinnän kanssakin pelaamaan.

Venäjä on voittanut kaikki ottelunsa ja heidän osalta on myöhäistä ottaa se 'pakollinen tappio'. Milloin viimeksi joku on voittanut mestaruuden puhtaalla pelillä. En tarkoita tällä nyt Kärppiä.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Venäjä on voittanut kaikki ottelunsa ja heidän osalta on myöhäistä ottaa se 'pakollinen tappio'. Milloin viimeksi joku on voittanut mestaruuden puhtaalla pelillä. En tarkoita tällä nyt Kärppiä.

Venäjä 2008.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Taitaa tod.näk. kultajuhlat alkaa houkuttelemaan sielläkin ja nyt on oikea hetki hypätä leijonajunaan.. ei siinä, enjoy, jos kerta pystyt. :) En vain ymmärrä tuota ei päätä eikä häntää -kohtaa, jos olet itsekin MM-kisoja arvostellut.

Itse en ymmärrä Midnight Rambler sinua, joka näytät maaliskuussa 2012 rekisteröityneen ylipäätään tänne jatkoaikaan. Ja näköjään vain tiettyä keskustelutyyliä ja -teemaa varten.

Useimpia meitä jatkoajan keskustelijoita kiinnostaa jääkiekko, joku seura ja maajoukkuekin. Sinustapa en oikein tiedä edes, mikä sinua kiinnostaa. Tosin kovin aktiivinen valitsemallasi linjalla olet ollut nämä pari kuukautta tilastojenkin perusteella, minkä olet palstalla viipyillyt. Samassa aktiivisuudessa olet pyörinyt kuin Urheilulehden mainokset tällä palstalla ;)
 

Lasipolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Hifk ja Leijonat
Itse pelistä ei pysty ilman värilaseja kirjoittamaan juuri nyt mitään. Mutta osaako joku sanoa pelaako Suomi valkoisella vai sinisellä? Tietäisi kumman paidan laittaa hallille huomenna. Venäjähän on kotijoukkue.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Suomella on hyvät mahdollisuudet voittoon. Tässä mielestäni eniten korostuu joukkueiden tausta tämän turnauksen aikana, sillä Venäjä on marssinut voitosta voittoon toisin kuin Suomi, joka on mennyt ottamaan totaalisesti turpiinsa USA:lta ja hajosi Kanadaa vastaan. Olemme siis päässeet kokemaan vastoinkäymisiä ja täydellisen vajoamisen, joten joukkue pystyy nyt käsittelemään nämä tilanteet, jos pelissä joudutaan alakynteen. Venäjällä näitä ei ole ollut, joten miten joukkue reagoi, jos peli ei suju ja nassuun meinaa tulla? Tämä mentaalipuolen asia on ihan mielenkiintoinen ja on mielenkiintoista nähdä tuleeko Venäjä otteluun ns. takki auki.

Samoilla aseilla Venäjää vastaan kuten aina ennenkin eli pidetään paljon kiekkoa, taklataan ja ollaan muutenkin ilkeitä. Peli-ilo pois ja samoin kiekko, jolloin pelihuumori on venäläisillä vähissä. Silloin voi tapahtua se joukkuepelin hajoaminen, joka antaa mahdollisuuden voittoon.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eikös Venäjä voittanut -09 myös kaikki ottelut?

Voitti, mutta kumpikaan mestaruus ei tullut puhtaalla pelillä, vaan menettivät kyllä pisteitä jatkoaikapeleihin. Edellinen pistemenetyksittä mestaruuden voittanut taitaa olla Kanada 1994, toki tuolloinkin sitten finaali oli rankkareilla, tunnetulla tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Venäjä<=ei lue Putin, Ukrainan sota, Ässät
Venäjän kelkassa sitä kuljetaan, huomenna katuu leijonat...
Käsikirjoitus: venäjän starat vs vehanen
Saas nähdä mitenkä tuo venäjän peli sujuu, norjaa vastaan ei kulkenut. Oliko huono peli asennevammaa vai sekoittaako ovi ja semin pakkaa? Sen näkee sitten huomenna. Nyt on sitten vahvistukset ajettu sisään ja matkaväsymyksestä palauduttu, joten parempaa voi odottaa. Vaikka ei se ensiesiintyminen niin huonosti kuitenkaan mennyt.
Jos venäjä saa maalin pari alkuun ja syttyy pelihuumori niin suomipoikaa viedään. Tosin jos suomi saa pidettyä pelin mahdollisimman kauan tasoissa tai saa jopa avausmaalin, alkaa venäläinen yksinpelaaminen ja peli on selvä. Todennäköisesti reilu voittoa jommalle kummalle.

NYT Huudetaan Venäjä Voitoon!!! ja veikkaus 5-2 venäjälle, ei edes vehanen enää pelasta :)
 

Komisario Fix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Jazz
Mielenkiintoinen ottelu on kyllä luvassa ja veikkaisin myös, että maalilla suuntaan tai toiseen ratkeaa. Venäjä tässä viime aikoina on sopinut Suomelle melko hyvin välieriin vastustajaksi, mutta äärimmäisen vaarallinen Venäjä on.

Venäjällä on paljon taitavia yksilöitä, ehkä Malkin kirkkaimpana tähtenä, vaikka puolivälierä vähän puolivaloilla menikin. Ehkä eniten olisin Suomen kannalta huolissani kuitenkin Pavel Datsyukista. Miehen kisat eivät ole mitenkään kaksisesti menneet (ainakaan pisteiden valossa), mutta on kyllä äärimmäisen vaarallinen mies hyökkäyspäässä kiekon kanssa sekä etenkin ilman kiekkoa. Siellä saa Kukkoset ja kumppanit olla tarkkana, ettei taikuri hiivi selän taa ja (kliseisesti) vie kiekkoa kuin tikkaria lapselta. Ja siitä sitä kiekkoa sitten nopeasti jaetaan laukaisusektoreille Capitals -kaksikolle.

Jotenkin kuitenkin on yllättävän kova luotto Suomeen tällä hetkellä. Eiköhän Jukka ja kumppanit tiedä mitä tekevät.
 

öRRi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Calgary Flames
Oma veikkaus on, että pelin kuva on se että paria suvantovaihetta lukuunottamatta Suomi kykenee pelaamaan kutakuinkin omalla mukavuusalueellaan tuota "Meidän Peliä", ja paljon on kiinni siitä, miten paikoista laitetaan lattaa reppuun. Välillä on laitettu hyvällä prosentilla, välillä hakattu ohi ja tolppiin ja vaikka mitä kun ei tyhjiinkään ole aina saatu, että toivotaan että jätkillä on pääkoppa kunnossa eikä liika mailanpuristus osoittaudu ottelun ratkaisuksi. Venäjä saa hyviä tekopaikkoja ja satunnaisia pitkiä pyörityksiä koska tuolla pakkikalustolla täysin puhdas peli tälläistä joukkuetta vastaan ei ole mahdollista. Nelikko Ovy, Dats, Semin ja Malkin varmasti järkkäävät ihan yksilötaidollaankin jo Suomen pahimpia hazardeja vastaan hyviä tekojapaikkoja, ja sitten ollaan Vehasen varassa. Luotan kyllä, ettei jätkä pomputtele ja hoitaa tonttinsa varmasti, mihinkään 3-0 uusintoon en usko mutta jotkut 2-1, 3-2 tiukat voittolukemat on ihan saavutettavissa. Tulee varmasti hyvätempoinen matsi.
Kaikki muu on kumminkin tässä välissä auki paitsi se, että Kojo ja Ara heittää studiossa jotain veljellisen hauskaa väkisin väännettyä läppää jolle höröttelevät kuin 15v penskat parin kaljan jälkeen ja Tamilla on ainakin viisi kravaattia jotka on niin helvetin kirkkaita ja silmillehyppääviä että ainut asia joka vie enemmän huomiota on Tamin järjetön huitominen samalla kun karjuu momentumejaan ja veljiään, aisaparin vaivalloisen näköisesti heiluessaan vieressä siihen malliin että siitä ei oikein tiedä koittaako se elää mukana niitä Tamin juttuja vai keskeyttää miestä ja muistuttaa että siellä on pelikin käynnissä. Toivottavasti ainakin Mertsi on selvin päin ja jutut pysyy siedettävällä tasolla niin saahaan hyvä kiekkoilta eikä pakollinen myötähäpeä jätä häpeällistä tahraansa Leijonien mahdollisesti voittaakaalle taistelulle.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Voitti, mutta kumpikaan mestaruus ei tullut puhtaalla pelillä, vaan menettivät kyllä pisteitä jatkoaikapeleihin. Edellinen pistemenetyksittä mestaruuden voittanut taitaa olla Kanada 1994, toki tuolloinkin sitten finaali oli rankkareilla, tunnetulla tavalla.

En laskisi kyllä tuotakaan turnausta mukaan, koska onhan tasapeliin päättynyt varsinainen peliaikakin tavallaan pistemenetys, tai ainakaan voitto ei ole tullut puhtaalla pelillä. Eikä tuota rankkarivoittoakaan olisi tullut, ellei tuomari olisi ollut Kanadan puolella ja jättänyt puhaltamatta päivänselvää Jari Kurrin koukkaamista, josta seurasi Kanadan hyökkäys ja maali, joka vei ottelun jatkoajalle ja rankkareihin. Vääryydellä voitettu, ja koskaan tuota rankkarikisaa ei unohda.

Vuonna 1989 pelattiin Ruotsissa MM-turnaus, jossa mestarijoukkue voitti kaikki pelinsä puhtaasti, ensin alkusarjan seitsemän otteluaan ja sitten kolme mitalisarjan otteluaan. Tämä onkin sitten viimeinen turnaus, jossa voittaja on voittanut kaikki pelinsä ilman yhtään pistemenetystä ja ilman mitään jatkoaikoja, rankkarikisoja yms. Voittava joukkue oli tuolloin Neuvostoliitto.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomi voittaa. Koko Meidän peli on tehty voittamaan Venäjä välierässä. Onnistui 2007, onnistui 2010, onnistui 2011. Epäonnistui 2008. Mikko Koivu on voittanut yksinään Venäjän niin monta kertaa, että melkein kyllästyttää. Tämä ottelu on niin pelattu.

Venäjän ainoa oljenkorsi on avauserässä, jossa heidän pitää saada maali tai kaksi. Muuten ei mitään jakoa.

Pitkävetovihje: all-in Suomelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös