La 14.11.2009 JYP-Kärpät

  • 11 061
  • 37

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Launtaina Synergialla kohtaavat kovassa nousussa olevat JYP ja Kärpät. Kärpillä on aina ollut myös paikalla jonkinlainen edustajisto kannattajia, joten Synergialla kohtaavat myös hyvässä nousussa olevat kannattajat. Pelaajien kohtaaminen on viimeisten kausien aikana ollut mukavan lämmin, mutta kannattajien kohtaaminen on onneksi saatu pidettyä hyvässä sanailussa ja asiallisessa käytöksessä.

Kärppillä on takana rankkareihin mennyt ottelu perjantailta, kun JYP pääsee otteluun levänneillä jaloilla. Kärppien pelaaminen tällä kaudella on minulle aika täysi mysteeri, joten en osaa spekuleerata missä voisivat olla iskun paikat kullekin joukkueelle. Täytyy kuitenkin mainita JYP:n loistavat toiset erät Synergialla, sillä JYP on vienyt peliä melkoisen selvästi kaupungin päätyyn pelatuissa erissä. Suurella harmilla otin vastaan Forrestin poistumisen Kärpistä, sillä Justinille oli niin mukava huudella neuvoja säädyllisestä pelaamisesta.

Kärpissä pelaa ilmeisesti joitakin venäläisiä, joten Synergialla viihtyvät venäläiset saavat varmasti hieman ekstraa rahojensa vastineeksi.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
JYPin nousukiito tuli sivuunkirjoittaneelle täytenä yllätyksenä. Kärppien nousu oli itsestäänselvyys, mutta JYPin odotin rämpivän ainakin joulutaukoon asti korkeintaan sääliviivan tuntumassa. Ettekö te olekaan pelkkä Immonen?

JYP saa pienen edun tuoreemmista jaloistaan. Ei valtavaa, mutta pienen edun. Paljon suurempi etu aukeaa kärppien puolustuspäästä, jossa ei tunnu olevan nyt palikat kohdallaan. Jotkut syyttävät Jokista, toiset Alataloa ja loput Haapakoskea, itkien sitten loppuillan Tarkin surkeutta. No, tänään ei Koivistokaan parastaan esittänyt, joten saattaa olla taas Tarkin vuoro yrittää.

Kärpillä on aina ollut myös paikalla jonkinlainen edustajisto kannattajia, joten Synergialla kohtaavat myös hyvässä nousussa olevat kannattajat. Pelaajien kohtaaminen on viimeisten kausien aikana ollut mukavan lämmin, mutta kannattajien kohtaaminen on onneksi saatu pidettyä hyvässä sanailussa ja asiallisessa käytöksessä.
Tästähän ei ole mitään toivoa, sillä Jyväshyvän illassa Valtra-kypäräisen landeporukan kohtaavat nyrkit pystyssä ultras-casuaalit kannattajaporukat sekä Oulusta että myös Etelä-Suomesta, joten meteli on taattu!
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Tästähän ei ole mitään toivoa, sillä Jyväshyvän illassa Valtra-kypäräisen landeporukan kohtaavat nyrkit pystyssä ultras-casuaalit kannattajaporukat sekä Oulusta että myös Etelä-Suomesta, joten meteli on taattu!

Hyvä homma että saadaan juntteja molemmista kylistä paikalle, se luo tunnelmaa ja tarinoita syntyy.

Tässä muutama ennakko illan otteluun:

JYP
Kärpät
Urheilulehti
Jatkoaika
Kiekko-Keskisuomalainen
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Nyt on lähes vastaava tilanne kuin edellisessä kohtaamisessa, tosin käänteisesti. Nyt JYPillä on lepopäivä alla ja kotiottelu kun taas Kärpät pelasi eilen ja tänään joutuvat vieraskaukaloon jolloin viimeinen vaihto-oikeus ei ole heillä.

Viime kerrasta on monia muutoksia tullut. Ensin kotijoukkueen osalta mainitaan Kariyan pelikunto, joka on nyt kunnossa. Toisekseen, Tuokkola on ehjä ja kolmanneksi Välivaaran tilalla on Kantee. Viimeinen ei ehkä ole kuitenkaan hyvä muutos, tosin mielummin katselen terveen Kanteen pelaamista kuin hajonneen Välivaaran tuskaista yrittämistä.

Kärpät on puolestaan heivannut Forrestin hiuksista Sveitsiin ja hankkinut Venäjältä tullin ohi tuliaisia. Niin joo, tulihan sieltä ilmasillan kautta myös Tsekki (ylläri) Kaspar. Tosin rapakon ilmasillan kautta.

Saa nähdä miten muutokset vaikuttavat joukkueisiin? Kärpät todennäköisesti yrittävät alkuun kovalla pyristyksellä saada tukevan johdon, koska mitä pidemmällä ottelu menee, sitä huonommin heillä jalka liikkuu jolloin JYP paremmin levänneenä käy saamaan pientä etua. JYPin täytyy pelata tarkasti omassa päässä varsinkin alussa, mutta Kärppien ollessa kyseessä ei saa missään vaiheessa nukahtaa. Jos JYP pystyy pelaamaan alusta asti vahvasti molemmissa päissä, on voittoputken jatkuminen lähellä. Ottelu ratkennee erikoistilanteisiin oikeastaan jo ennen ottelun puoltaväliä. Katsotaan miten hyvin tämä ennustus pitää paikkansa.

Kokoonpanoista sen verran että tuskin suuria muutoksia kokoonpanoihin ainakaan JYPin osalta tulee. Kariya jatkanee laidassa ja Hytönen ykkösen keskellä. Tuokkola pelaa muuten tänään maalissa (Jei!).
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Eipä kyllä paljoa voi Kärpiltä taaskaan odottaa. Aivan sekaisin tuo joukkueen peli on. Tai Kärpät pelaa pirun hyvin, kun se on takaa-ajossa. Oikeastaan ainutlaatuinen joukkue Suomalaisessa palloilusarjassa, sillä en kyllä äkkiseltään tiedä toista vastaavaa joukkuetta, joka kerta kerran jälkeen tulee tasoihin, oli eroa sitten neljä tai viisi maalia. Kolmen maalin johto vastustajalle on Kärpille rutiinia ja se ajetaan kiinni uskomattoman usein. Lähes jokaisessa pelissä vastustaja on johtanut kahdella maalilla. Tällä kaudella Kärpät ovat nousseet sillasta lähes jokaisessa pelissä, taitaa olla 2-3 matsia missä Kärpät ovat alusta asti johtaneet peliä!. Ongelmat alkavat välittömästi jos mennään kahden maalin johtoon ja pitäisi alkaa pelaamaan viisaasti. Joukkue ei tiedä oikein, mitä pitäisi tehdä.

Viuhkolan Jari se on löytänyt uudelleen joko itseluottamuksen, tai sitten kaveri on vain taas kunnossa. Ei tunnu pidättelevän mikään eikä kukaan. Toinen "teen mitä tahdon" pelaaja on Pavel Rosa. Jos Pavelilla on fiilish, että tänään ei muuten hävitä, silloin sitä ei pysäytä mikään. Viuhkola - Rosa kaksikko on kuin jäänne jostain 80-luvun kultaisista taitotiekon ajoista, vauhtia ei tarvita hirveästi, mutta jotenkin voittavat kaksinkamppailut, tekevät oikeita asioita liukuhihnalta ja kiekko vaan löytyy vastustajan maalista, yleensä jonkun klap klap kuvion päätteeksi. Mikäli Kuusela eilen heräsi (teki vasta kauden toisen maalinsa) tulee Jypillä olemaan todella vaikeaa.

Mikäli Jyp pelaa hyvän pelin ja ottaa luulot pois kyseiseltä kaksikolta, peli on käytännössä siinä. Tarkki antaa kaksi, ehkäpä kolme, joskus myös neljä maalia eteen, Kärpät kyllä kirivät hullunlailla, mutta eiköhän Jyppi ne aisoissa saa pidettyä, kunhan pelaavat viisaasti.

Jypille ilmainen vinkki otteluun. Viivasta 40 cm korkea veto kilpikäden puolelle ja yksi mies maalille riittää. Tarkki on kauniissa v-asennossa eikä hän käsiä liikuta mihinkään suuntaan. Ne painuvat ihanasti yläkulmiin, kilpikäden alle ja jos muuttaa suuntaan, menevät längistä taatusti sisään ja parasta siinä on se, että sen voi tehdä monta kertaa peräkkäin. Jos joku on joskus pelannut EA:sportsin lätkäpelejä, ja löytänyt keinon tehdä ns, raukkamaalin tietää mistä puhun.

Tulosvetoon 7-5
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Illan gladiaattorit, olkaa hyvä

JYP

Pihlman - Hytönen - Louhivaara
Tuppurainen - Vänttinen - Kariya
Virtanen - Hakkarainen - Ikonen
Jääskeläinen - Riska - Sipiläinen

Malmivaara-Viitanen
Koskinen - Vatanen
Kantee - Kaijomaa

Tuokkola
Wallinheimo

Kärpät

Kuusela - Viuhkola - Rosa
Koskenkorva - Saarenheimo - Kaspar
Viitakoski - Kiilholma - Alikoski
Pekkala - Viinanen - Keränen

Jokinen - Aalto
Ohtamaa - Jushkevits
Mikkola - Korpikari

Tarkki
Koivisto

JYPillä ei näemmä muita muutoksia Hämeenlinnan voitokkaaseen kokoonpanoon, pelaava maalivahti odotetusti Tuokkola.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
HPK peli oli huono, eikä eilenkään ollut hurraamista. Ei siis kovin hyvät lähtökohdat tähän matsiin, toisaalta ryhtiliikkeen paikka myös tässä. Onneksi Alatalokaan ei ollut myöskään järin tyytyväinen otteisiin, joten toivottavasti potkii vähän jätkiä perseelle.
 

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
Odotusarvo illan pelille on melko korkea ainakin täällä suunnalla. Jotenkin on nyt sellainen fiilis, että tänään nähdään paljon maaleja, joista JYP tekee enemmistön. Toiveissa myöskin Virtasen Antille se kauden toinen täysosuma, Malmivaara voisi sipaista ennen vuodenvaihdetta sen ensimmäisensä. Tuokkola maalissa, joten tänään tuskin kaveri saa heti ensimmäisellä minuutilla sitä yhtä eteen. Onkohan tupa täynnä pitkästä aikaa?

JYP 5,8 - Kärpät 4,6
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minkä hemmetin takia tuo Jokinen tuolla meidän rosterissa vielä patsastelee? Ohtamaa käsittääkseni on myöskin reissussa mukana, joten miksei ole kokoonpanossa?!
Kai se on Buddhalle soitettava jo kohta itse, ja kertoa että Kärppien Jokinen EI OLE JUSSI etunimeltään... Kele.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minkä hemmetin takia tuo Jokinen tuolla meidän rosterissa vielä patsastelee? Ohtamaa käsittääkseni on myöskin reissussa mukana, joten miksei ole kokoonpanossa?!
Kai se on Buddhalle soitettava jo kohta itse, ja kertoa että Kärppien Jokinen EI OLE JUSSI etunimeltään... Kele.

Siellähän se Atte kakkosparissa komeilee. Jokinen sai taas eilen järkyttävän paljon peliaikaa, lähes joka toista vaihtoa pelasi.. Sanattomaksihan tuo Matin fetissi Jokiseen vetää..
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Siellähän se Atte kakkosparissa komeilee. Jokinen sai taas eilen järkyttävän paljon peliaikaa, lähes joka toista vaihtoa pelasi.. Sanattomaksihan tuo Matin fetissi Jokiseen vetää..

No voi nyt vi**u taas mun kans :D

Hmm, eli OMG on poies ja siinä lienee syy Jokisen kentälläoloon... Tiedä sitten kumpi oikeasti on parempi, OMG vai Jokinen :)
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Tiedä sitten kumpi oikeasti on parempi, OMG vai Jokinen :)
Ihan tosissasiko kyselet vai kannattaisiko jo siirtyä kalsarikänniketjuun :)

Hyökkäysketjut näyttävät paremmilta kuin aikoihin. Mikäli Tarkille sattuisi hyvä päivä ja Saarenheimo alkaisi heräillä, Kärpillä olisi jopa pienet saumat pisteille.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Odotukset tiukasta pelistä täälläpäin. Kärpät ollut JYPille menneinä vuosina lähes ylitsekäymätön haaste. Onneksi viime kaudella tähän saatiin jo muutosta. Melko ympäripyöreä ottelu siis tultaneen näkemään. Hienoa, että Jasse Ikonen sai viime pelissä onnistumisen maalin muodossa. Hänen peliään seuraan mielenkiinnolla ja Kärppien ulkomaanapujen otteita jonkinlainen pelko persuuksissa. Tosin tänään ollaan vain radion ääressä, mutta jospa siitäkin saisi jotakin irti. Pari tuntia ja mennään.

-FNM-
 
JYP - Kärpät 14.11.

Siivosin vinttiä tänään jo kello 11 joten palkitsin itseni muutamalla lasillisella konjakkia. Ja kappas vaan, kohta alkaa lätkä radiosta jota voi kuunnella pienessä pöhnässä nojatuolissa viltin alla. Ei kovin katu-uskottavaa tällainen keski-ikäistyvän "nuoren" itsensä helliminen. Tusina-hedonismia.

Asiaan. Kärpät tulee kylään ja pelottaahan se, ainakin vähän, pieni vihlaisu selkäytimestä. Kova on luottamus kotijoukkueesenkin; kahdesti noustiin voittoon äsken vieraissa vaikka molemmissa peleissä JYPin maalin neitsyys puhkaistiin jo ensimmäisellä minuutilla. Toivottavasti molempien kuvakuntoiset ja loistavat peliesitykset jatkuvat tänään eivätkä lässähdä jos toinen tänään kompastuu lyösäilyyn ja surffailuun. Tietenkin toivon että hurrikaani jyrää ja kärpät saa surffailla mukana minkä pystyvät ja jaksavat - ja toisella erätauolla rantakivikossa makailee möyhennettyjä kissapetoja. Kolmannessa erässä ne vielä yrittävät mutta muutama karjaisu ei hurrikaania haasta.

JYP-robotit ovat tänään kurinalaisia ja systemaattisia, toivottavasti turhauttavat Kärppien taiteilijat pistetehtailun sijasta statistien rooliin. Jäähyjä ei sitten jätkät oteta ja mihinkään pikkusikoihin ei lähdetä mukaan. Odotan että vanha Kärppien nylkijä Antti Virtanen ilmoittautuu takaisin "TOP kymppiin pistepörssissä" -kisaan. Nyt siellä on ainakin yksi helvetin hidas pakki. Silloin kun on vastakkain Jushkevits ja Virtanen niin hohdokkaita kärkiveivi -virityksiä voi tulla kummalta tahansa.

Peli alkaa joten sanon vain että Vatanen #44 on tänään illan sankari ja Pavel Rosa on tänään illan syljettävä anti-sankari.

Tajusin juuri että voin heittää konjakkia myös lämpimään maitokaakaoon, paleltui kurkku tuolla vinttihommissa. No lämmintä Lumumbaa lääkkeeksi, tohvelit jalkaan ja Lievemaan audio-TV:stä katsomaan lätkäottelua; kuvasta ei saa paljoa selvää mutta saapahan pienen psykedeelisen luomu-tripin Timo Lievemaan autistiseen Rainman -ulottuvuuteen.

Kiekko jäähän, JYP luistimille ja Kärpät surffilaudoille, nyt mennään!

JYP VOITTAA!
 
Viimeksi muokattu:

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Steniuksen höpinöitä kuunnellessa tulee sellanen fiilis että tänään oltas Aarniota tarvittu... Muutama "melkein" puhdas niitti olis ollu enemmän ku paikallaan :)
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei jessus sentään...
Kuusela-Viuhkola-Rosa = joka vidun jantteri -4 tänään.

Radiosta en matsia kuunnellut, toivottavasti joku paikalle vaivautunut raapustaisi kunnon raporttia. Kitoos.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noniin, olipahan matsi. Sanottakoon vaikka alkuun, että numerot kuvaavat aika hyvin peliä. JYP oli juurikin 5-1 tuloksen verran parempi. Paha sitten sanoa oliko Kärpät normaalia huonompi (luultavasti oli), mutta kyllä JYPin hyvyys sai Kärpät näyttämään suorastaan surkeilta.

Muutamat viivat:

- Pile ei tykkää enää tehdä maaleja, vaan jatkaa syöttökoneen roolissa, tänään 0+3. Yhdestäkin avopaikasta huitaisi ensin kiekon ohi ja sitten syötti Malmivaaran 5-1 maalin.
- JP Hytönen on kertakaikkiaan loistava kapteeni. Taisteluluonne sanan syvimmässä merkityksessä ja uskallan väittää hänen olevan koko liigan paras karvaaja. Uskomaton mies ja kullanarvoinen joukkueelleen.
- Antti Virtanen. Ana löysi jalkansa jälleen! Kentän nopein mies ja huikealla pelipäällä. Tätä Anttia on kaivattukin!
- Vataselta pitkästä aikaa taas parempi peli. Muutama loistava suoritus ja maalikaan ei kaukana ollut. Peliäly ikään nähden huippuluokkaa.
- Steve Kariya! Kentän pienin mies nykäisi kovimman pommin! Jyrän alle jäi herra nimeltä Pavel Rosa. Rosa kävi muuten Kariyaa tönimässä useaan otteeseen tuon tilanteen jälkeen. Avojääpommi Kariyalta oli kyllä huikea näyte. Muutenkin ihan mukavasti kulki peli Stevellä tänään(kin).
- Uudet ketjukoostumukset ovat rautaa!
- Tuomarit olivat perseestä. Taas. Ja en kuitenkaan väitä että kumpikaan joukkue tästä olisi hyötynyt, vaan molemmat kärsivät. Mutta ketäs se nyt yllättää..

Kiteytettynä JYP pelasi kauden parhaan pelinsä maukkaaseen paikkaan. Kiitos JYP!
 
Viimeksi muokattu:

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Jotain paikanpäällä nähneenä. Ensimmäinen erä JYPin jatkuvaa ylivoimaa, ei muutoin mutta Kärpille annettujen jäähyjen vuoksi. Ei maaleja.

Toisen erän alkuun heti 5-3 ylivoima jälleen yllättäen JYPille, ja kyllähän tuosta maali piti tehdä ja tehtiinkin. Toinen maali JYPille Korpikarin henkilökohtaisen virheen muodossa, ei minkäänlaista kiekkokontrollia omassa kulmassa ja menetti/tarjosi kiekon JYPin karvaajalle, joka kiitti ja syötti maalintekijälle. Kolmas maali ensimmäisen Kärppä-yv:n päättyessa, kiekko onnekkaasti boksista juuri päässeelle Virtaselle, joka ajoi suoraan maalille ja taidokkaasti kiekko häkkiin.

Kolmannessa erässä neljäs maali jälleen Kärppä-puolustuksen piikkiin, ei voi noin helposti mennä puolustajien välistä läpisyötöllä. Tuohon väliin Kärppien kavennus helpohkosti suoraan viivalta heitetystä hiekosta. Viidennen täräytti sitten Malmivaara suoraan syötöstä siniviivalta ja siinäpä tärkeimmät. Joku voisi kiitellä voittavia kotituomareita mutta jätän sen korostamisen jollekin muulle...
 

pavol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi, SoPa
Voi penaali mikä peli.

Jos joukkue päästää viisi maalia, ei menestysä voi tulla. Eikä tullut. Kärppien peli oli paikoin jopa surkean rajamailla. Katsomossa ei tiennyt itekäkö vai nauraako. Ja melkein laidan tasalla olleet paikat jättivät ison osan hyökkäyspään tilanteista pimentoon.

Ottelu ratkesi minun näkökulkmasta seuraaviin seikkohin:

Tuomas Tarkki. Käsittämättömän epävarma suoritus. Ainakin kaksi maalia
suoraan Tarkin piikkiin. Pari maalia meni pakeillekin mutta siitä huolimatta näkee ettei alakerta luota herraan.

Jäähyt / Tuomarit. Jyppi pärjäsi jäähyttömyydellä, ei tehnyt juurikaan sikapossua. Kärpät toikkaroi vähän ekaerässä ja tuomarit arpoivat vielä kotijoukkueelle pari yv:tä lisää. Tosin kyllä paikkailujakin tuli, kaikenkaikkiaan tasoton tuomaripari. Kärpillä oli myös pari aivan älytöntä jäähyä, etenkin toisen erän kahen miehen alivoima oli totaalista kurittomuutta.

Jypin fysiikka. Jyppi pelas ainoana joukkueena fyysisesti. Kärpät keskittyi ottamaan iskuja ja jäähyjä.

Kärppien ainoat hyvät suoritukset tulivat Rosalta, Viuhkolalta ja osittain Yuskevitchilta. Dmitri heitti kolmannessa erässä toki pari hasardia mutta ei sillä ollut vaikutusta. Kaikenkakkiaan aika varma suoritus.

Lampaantakalistoa sensijaan Saarenheimolle ja Koskenkorvalle jotka eivät näkyneet kuin luistellessaan vaihtoon. Pl. yksi pyörityksen alku josta ei saatu laukausta.

Jypiltä esiintyi edukseen Vatanen. Ei ole turhaa hypeä. Tuokkola pelasi hyvän pelin koska Kärppälauma ei antanut vastusta.

Summa summarum, olisiko aika antaa Koivistolle jääaikaa ja valmennukselle jotain ideasämpylää?
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Heti ottelun alussa huomasin että JYP on todella hyvällä jalalla kun vastaavasti Kärpät oli koko ajan vähintään sen puoli potkua perässä. Kun ottelu vanheni, JYP oli jo melkein kaksi potkua edellä. Intensiteetti ihan eri luokkaa tänään näillä kahdella joukkueella. JYP luisteli, taklasi mutta ennen kaikkea halusi tänään voittaa paljon enemmän kuin Kärpät. Ihan jokaisella osa-alueella JYP oli tänään vierailijoita edellä.

Koska JYP oli jatkuvasti paremmalla jalalla pelissä mukana, joutui Kärpät ottamaan jäähyjä. Viisi kakkosta plus Mikkolan aivan turha kymppi siihen päälle. Jäähyistä huolimatta ensimmäisen erän jälkeen mentiin nollat taulussa tauolle. Kärpät pelasi hyvää alivoimaa ja alussa epävarman oloinen Tarkki lämpeni ja otti ne muutamat pahat tilanteet hyvin. Toisaalta, helpot kiekot jostain syystä pomppivat Tarkilta. Pari kertaa kiekko oli jo menossa maaliin, mutta Kärppien pelaajat putsasivat lähes maaliviivalta. Kerran kiekko olikin jo maalissa, mutta Pihlman ja joku toinen JYPin pelaajat aivan turhaan huitoi kiekkoa korkealta maaliin. Pihlman siihen kiekkoon osui ja ihan syystäkin tuo maali hylättiin. Ilman huitomisia kiekko olisi todennäköisesti mennyt hyväksytysti maaliin. Erän lopussa Korpikari nappasi vielä pahan näköiseltä näyttäneen tilanteen jälkeen kakkosen. Kärpät oli tuolloin ja valmiiksi alivoimalla. Ensimmäisen erän mieleenpanuvin tilanne oli kuitenkin Kariyan taklaus jossa kentän yksi pienimmistä miehistä ajoin Rosan täysin pystyyn. Rosa jäi vielä ihmettelemään sitä jään pinnassa hetken aikaa ennen kuin tajusi noista pystyyn. Siinä tilanteessa kiekko oli Rosan jaloissa ja toinen Kärppien pelaaja siirtyi Kariyan tieltä pois, jolloin Kariyalla oli suora linja jalkojaan ihmettelemään jääneen Rosaan ja pam.

Toiseen erään JYP pääsi aloittamaan kahden miehen ylivoimalla eikä siinä kauaa kestänytkään kun kiekko oli ensimmäisen kerran ohi Tarkin. Kariya pääsi käytännössä siirtämään kiekon maaliin Tarkin torjunnan jälkeen. Perus ripari maali. Kärppien ensimmäiseen ylivoimaan johtanut jäähy ei ollut jäähyn arvoinen. Kärppien pelaaja kompastui joukkuekaverinsa jalkoihin kun tämä oli keräilemässä itseään jään pinnasta, mutta ymmärrän kyllä tuomareitakin. Kun on toiselle joukkueelle vihelletty jäähyjä ja vaikka ne olisikin aiheesta, alkaa siinä henkinen paine viheltää myös sille toiselle joukkueelle myös. Nyt oli puolestaan JYPin vuoro pelata hyvää alivoimaa ja juuri jäähyn loputtua Vänttinen taklaa Kärppien pelaaja joka menetti otteen kiekkoon, Malmivaara pääsi kiekkoon ja syötti Virtasen toiseen läpiajoonsa (ensimmäinen läpiajo tuhrautui ensimmäisessä erässä turhaan laukaukseen harhautuksen sijaan). Nyt Virtanen malttoi harhauttaa ja teki maalin. Runsas alivoima oli selkeästi verottanut Kärppien jaksamista, joten JYP alkoi saamaan vielä enemmän otetta pelistä. 3-0 olikin vain ajan kysymys eikä sitä tarvinnut kauan odottaa. Hakkarainen sai kunnian tehdä maalin ohi Tarkin Vänttisen ja Ikosen esityöstä. Lähes heti tuon maalin jälkeen Jari Jääskeläinen vie taklauksen loppuun vaikka Kärppien pelaaja oli kyyryssä laidan lähellä. Ei törkeä mutta selkeästi 2+10 arvoinen teko.

Kolmas erä alkoi jälleen JYPin kannalta hyvin kun Pihlman syötti Hytöselle Kärppien puolustuslinjan taakse. Hytönen pääsi täten läpiajoon, harhautti Tarkin ja laittoi kiekon kilpikäden kainalosta maaliin. Tämän jälkeen JYP hieman passivoitui ja Kärpät pääsi peliin paremmin mukaan. Kärpät kiitti ja kavensi. Tämä herätti JYPin taas pelaamaan eikä tämän jälkeen Kärpillä ollut mitään saumaa enää. JYP hallitsi ottelua eikä päästänyt Kärppiä mellastamaan vaan ns. tappoi pelin. Lopussa JYP pääsi vielä 3-1 hyökkäykseen. Pihlman meinasi hukata kiekon, mutta sai sen lopulta haltuunsa, syötti viivalle josta Malmivaara paukautti suoraan syötöstä kiekon maaliin. Tämän jälkeen ottelu olikin vain pelailua loppusummeriin asti.

JYP voitti ottelun vakuuttavasti. Tuomarityöskentely oli vaihtelevaa. Alussa linja oli tarkka, mutta ottelun edetessä linja löystyi. Kokonaisuutena kuitenkin mielestäni tuomarityöskentely oli tasapuolista tilanteisiin nähden. Tästä on todella hyvä jatkaa.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
7 viimeistä ottelua - 21 pistettä!

Hallilta kotiuduttu ja täytyy kyllä sanoa että oli melkoisen vakuuttava esitys JYPiltä, Kärpillä ei ollut paljoa sanottavaa. Paikkoja olisi ollut enempäänkin varsinkin ensimmäisessä, muun muassa se hylätty maali, joka olisi ollut maali ilman sitä Pihlmanin korkeaa mailaa joka ei edes muuttanut kiekon lentorataa. No, onneksi viisikin yleensä lätkäpelissä voittoon riittää.

Tarkki oli etenkin ensimmäisessä erässä todella epävarma. Missä on se viime vuosien parhaimmillaan lähes maaginen Tarkki? Vai palaako se lomilta vasta maaliskuussa? Kiekot pomppivat ja putoilivat lähes jokaisessa tilanteessa, ja ensimmäisen maalin syntyä pitkitti lähinnä tuuri.

Myös Kärppien puolustustyöskentely oli todella huolimatonta ja pakit hitaalla jalassa liikkellä, läpiajoja taisi JYPille tulla neljä, joista kahdesta tehtiinkin maalit.

Rosa-Viuhkola-Kuusela oli kyllä todella huono tänään. Kaikilla lukemat -4, eli jäällä jokaisen JYPin tasavoimin tehdyn maalin aikana! Myöskään hyökkäyspäässä viime aikoina loistanut ketju ei ihmeitä esitellyt.

Tuomarityöskentelystä sen verran, että ensimmäisen erän jälkeen olin valmis sanomaan JYPin hyötyneen kotituomareista, ainakin Hakkaraiselta jäi melko selvä estäminen viheltämättä ja muutama muukin tilanne joista Kärpille pilli soi, mutta tilanne tasoittui kyllä pelin loppuun mennessä. Etenkin se Virtasen kampitusjäähy, jossa Kärppä kaatui ilman minkäänlaista kontaktia maalin takana ja Jääskeläisen päähän kohdistunut taklaus jossa Mikkola pudotti itse päänsä alas laidassa olivat hivenen arveluttavia tilanteita.

Mieleenpainuvia tilanteita olivat kyllä Kariyan taklaus Rosaan, kentän kenties pienin mies ajoi Rosan täysin pystyyn ja kaveri jäi jään pintaan keräilemään kamojaan. Myös Mikkolan täysin naurettavan turha kymppi ensimmäisessä erässä, jossa lämäsi viisi sekuntia vihellyksen jälkyyn kiekon laitaan ja sen jälkeen vielä ihmetteli saamaansa tuomiota pisti naurattamaan.

Kärppäkannattajia oli vaivautunut Synergialle hyvät määrät, ja jaksoivat pitää loistavasti ääntä loppuun asti vaikka oma joukkue ei ihmeitä esittänytkään. Hienoa! Myös loppuunmyyty halli lämmittää mieltä, toivottavasti samaa nähdään jatkossakin. JYP kiittää.

Kaikenkaikkiaan aivan loistava esitys JYPiltä, ja tästä on hyvä jatkaa. Erityisesti mieltä lämmittävät Hakkaraisen ja Malmivaaran avausmaalit sekä Virtasen kauden toinen. Joskohan se rööki-Ana vihdoin alkaisi heräillä. Ikoselta myös aivan loistava karvaus siinä Hakkaraisen maalissa. Sysimustaa syyskuuta seurasi loistava lokakuu, nyt on menossa mahtava marraskuu. Seuraavaksi sitten jäätävä joulukuu ja kohtahan tässä taistellaan jo Lukon kanssa runkosarjan voitosta. No, ainakin kakkostilasta.

Kiitos JYP!
 

Sannoittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottelun alisuorittaja oli Iltasanomien tähtiraati. Vatanen pelasi virheettömän ja toistaiseksi näyttävimmän pelinsä Synergia-areenalla molemmissa päissä niin kiekollisena, kiekottomana kuin kaksinkamppailuissakin. Vaikka tasoitusta joutuu antamaan senteissä ja kilogrammoissa, kompensaatiota tulee ajoituksessa, tekniikassa, koordinaatiossa ja tilannekovuudessa. Tänä iltana ei yhtään kiekonmenetystä tai harhasyöttöä, kaikki avaukset liikkuvalle hyökkääjälle, kiekon kuljetuksia ylivoimassa hyökkäysalueelle, oivaltavia tempon- ja rytminmuutoksia hyökkäyksiin lähdöissä ja lentovaihtojen varmistuksissa. Tämän kaiken tähtiraati ignoroi ja jakoi tähdet maalien ja syöttöpisteiden mukaan.

Kärppien puolustuspelissä laitahyökkääjiltä ei tullut yhtään apua puolustajille, kun taas JYPin puolella laiturit luistelivat hyökkäyspään kiekonmenetyksen jälkeen vastustajien hyökkäysrintaman kiinni viimeistään juuri ennen omaa siniviivaa. Uskomanta, miten viisikko menee vauhdilla puolustus- ja takakarvaustilanteessa sumppuun kuin kottaraisparvi kanahaukkahavainnon jälkeen pystyen kuitenkin kääntämään salamannopeasti hyökkäysasetelmaan kiekonriiston jälkeen. Hytösen uusittu ketju varjosti Viuhkola-Rosa -tutkaparin täydellisesti pois ja onnistui kaksi kertaa iskemään vastaan. Hytösen sikainfluessavirusmainen ärhäkkyys karvaus-puolustus-kaksinkamppailu-pelaamisessa on tämän sarjan eliittiä.

Viisikkopelaamisen hyötyjen ulosmittaamisessa syntyi tänään ero voittajan ja häviäjän välille. Yksi merkillepantava ero joukkueiden välillä oli kärkikarvaajan toiminta ja 'suhtautuminen' maalin takana kiekkoa hautovaan pakkiin avaavan syötön hakemisessa. JYPillä kärkikarvaaja tekee aina aloitteen ja syöksyy maalin taakse mahdollisimman pian pakottaen pakin liikkeelle ja samaan aikaan keskikaistan karvaaja lähtee vastaan joko saaden pakin kiinni tai pakottamaan tämän syöttämään laidalla seisovalle 'seinälle'. Kärpät ei prässännyt samalla tavoin kiekottomana huomioni mukaan yhtään kertaa pelin aikana. Viuhkolan ketju ei antanut yhtään apuja puolustajaparilleen, vaan käytännössä lopetti pelaamisen hyökkäyspään kiekonmenetykseen. Jotenkin Kärppien hyökkäysketjujen pelitavassa on tuloksentekoa heikentäviä vapauksia. Sama problematiikka JYPissä on ratkaistu täysin päinvastaisella tavalla: Dufvalla on aikalailla kanttia teettää laitahyökkääjillä hirveä määrä 'ylimääräistä' työtä.
 

Kasatonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, San Jose Sharks
Huutelenpa sen verran tänne minkä possuflunssaltani jaksan - ilo huomata että myös Jyväskylään on rantautunut voittojen ja tappioiden myötä voittamisen kulttuuria. Asiallisia kirjoituksia ilman turhaa vittuilua huonommille. Onnea voittajille.
 

PES

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO, Kärpät, ManC, R.Nadal, Ronnie O'Sullivan
Surkean viikon todella surkea lopetus. Ihme, että tästä viikosta tuli kuitenkin 5-pistettä, vaikka ehkä ei olisi ansaittu yhtään. Karmea määrä noita jäähyjä tuntui tulevan, joten ei ihme, että tulos on mikä on. Kahtena peräkkäisenä päivänä ottelu ja tänään istuttiin viimeisetkin enregian rippeet sitten jäähyllä. Tuomarien peliä en voi kritisoida, koska en peliä nähnyt.

Viimeiset 3-peliä ja 13- maalia omiin, ei näitä pelejä näin voi voittaa. Onneksi seuraava ottelu vasta torstaina, jotain pitäis ehkä tehrä! Onnea jypille, ja onneksi kausi on vielä pitkä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös