La 13.9.2014 Ässät - JYP

  • 11 550
  • 68

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Availlaan nyt tällekin ketju..

Lauantai-ilta ja tämän kaksikon kausiodotukset ei aiheuttane suurta kiimaa kummallakaan paikkakunnalla, mutta itseasiassa nää pelit on välillä olleet ihan kattomisen arvosiakin. Kaukalossa nähtäneen taas pystysuunnan kilpparikiekkoa, vahvaa asemasotaa ja helvetisti erikoistilannepelaamista. Lopputulokseksi ei ole kovin villiä heittää 1-2 tai 2-1.

Ässät avasi kauden lämpimässä etelässä 2-3 rankkuvoitolla ihan pirteän näköisellä Roki-kiekolla eli oma pää tiiviinä ja kovaa vastaan. Raumalaiset näkivät Ässien lähteneen suorastaan uhmaamaan kuolemaa ja lyövän kaiken peliin tohen kauden huipentumaan ja povasivat pitkää runkosarjaa noin uuvuttavan esityksen jälkeen, jossa vastustaja tyytyi kuitenkin lähinnä höntsäilemään teehetki-hengessä.

JYP puolestaan otti kotipinnat sarjanousijasta ilmeisesti heikolla ja rutiininomaisella suorituksella. Ekan erän tuosta itse kattelin ja meininki oli sitä mitä kahdessa muussakin näkemässäni liiga-avauksessa, eli pitkälti tuomarilinjan ja uusien kaukalomittojen ihmettelemistä.

Ite oon sitä vähemmistöä, joka ei ole innoissaan nollatoleranssin viemisestä seuraavalle levelille. Tänään saattaa taas jäähyaitioiden ovet olla kovassa rasituksessa, molempien joukkueiden puolelta kun taitaa tuommoinen pieni sääntöjen rajamailla liikkuva mailahäirintä/estäminen löytyä pelikirjasta.

JYPille tämä on back-to-back peli, mutta en nyt näe näitä ammattilaisurheilijoiden keskuudessa mitenkään erityisen suurta etua tässä. Toki Ässille varmasti ihan hyvää lepopäivä ja lyhyt kotimatka tekivät.

Ässiltä oli torstaina sivussa vammalistalla Ryan ja Kerälä, sekä Lindell Dallasin lomalla. JYP on ilmeisesti melko terveenä liikkeellä?

Kokoonpanot viime pelissä ;

Ässät

Lähteenmäki - Niemi - Elo
Kärki - Saarela - Hansen
Huhtanen - Heino - Smith
Ahlgren - Kiilholma - Ojamäki

Parkkonen - Stafford
Marttinen - Sammalkangas
Uusitalo - Viljanen
Vuorisalo

Rinne (Riksman)

JYP

Hubacek - Perrin - Jaatinen
Ikonen - Boyce - Salmio
Hännikäinen - Löfman - Tuppurainen
Pihlman - Lahti - Nenonen
Poukkula

Mäenpää - Kalteva
Viitanen - Hietanen
Luoma - Salonen

Tarkki (Rajaniemi)

Itseä kiinnostaa tänään eniten seuraavat kaverit ;

1) Jarno Kärki - lahjoja löytyy vaikka muille jakaa, mutta en olisi hetkeäkään uskonut Kärjen olevan jo nyt valmis liigatasolle. Katsotaan jatkuuko hyvät esitykset.
2) Valtteri Viljanen - tullut täysin puskista. Hienoja otteita läpi harkkakauden, kuten avauksessakin. Viime vuonna a-junnujen pelejä seuratessa en olisi kyllä uskonut Viljasen mahtuvan liigakokoonpanoon tällä kaudella. Raikas.
3) Rasmus Rinne - viime kauden alussa teilasin Rinteen täysin. Hienoa olla väärässä. Jos pystyy pitämään tämän hetken tasonsa, niin tässä on taas yksi tuleva suomalainen huippuveskari. Hyvää työtä Rosendahl.

1) Markus Hännikäinen - Jokerivärväys oli kovassa vireessä kotiavauksessa. Läpimurtokausi?
2) Markus Nenonen - onko seuraava askel jo otettu? Tulevaisuudessa saatetaan nähdä useastikin maalipörssin kärkipäässä.
3) Aleksi Salonen - hyvä harkkakausi. Jyväskylässä osataan puolustajien kehittäminen ja Salonen saattaa olla seuraava kova nimi sieltä suunnalta.

En normaalisti enkä mielellään näitä ketjuja availe, joten jätetään tää tähän ja katotaan jos joku muukin jaksais kommentoida.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hyvä avausviesti! Mitä tulee noihin ylös nostamiisi pelaajiin, niin minun mielenkiintoni kohdistuu Aleksi Saarelaan. En pitänyt hänen esitystään Raumalla kovinkaan kummoisena, miten kulkee tänään?

Jos JYP pelaa samoin kuin eilen, niin Ässät ottaa helpon voiton. Pahoin vaan pelkään, että ottivat onkeensa eilisestä ja tulevat suht vapautuneesti Poriin, kun eilen kairasivat lopulta sen kolme pinnaa. Tosin ei sovi unohtaa, että JYP pelasi eilen ja tästä on ihan tilastoakin tehty, että perjantaina pelannut häviää lauantaina hivenen isommalla prosentilla.

Nämä Ässien ja JYPin keskinäiset ovat mielestäni olleet aika jännittäviä ja hienojakin pelejä viime vuosina, hyvää mainosta Liiga-kiekolle.

Veikataan tiukkaa ja vähämaalista, 3-1 Ässille, vika tyhjiin.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Hienoa että uuden kauden kajo koittaa myös Porissa. Sattumoisin olen itsekin juuri tänä viikonloppuna Porissa, virallisesti toki kummipojan huomisten syntymäpäivien takia, joten luonnollisesti olen tänään myös Isomäen lehtereillä..

Ässät tosiaan avasi rankkuvoitolla Lukosta ja esiintyi kiistatta aikalailla erinomaisesti. Annoin itseni ymmärtää, että JYP sen sijaan oli aikuisten oikeasti pinteessä Sportin kanssa, joten on mielenkiintoista millaisen muutoksen yksi yö ja pitkä bussimatka tänään heille ovat aiheuttaneet. Sisuuntunut joukkue tulee varmasti vastaan, joten en ala tässä ennakkoasetelmia siis todellakaan sen enempää Ässille pelaamaan.. aikalailla samalta viivalta lähdetään. Mielenkiintoista seurattavaa riittää tänään kotijoukkueen pelaajistossa, lupaavia asioita on ilmassa varsin paljon. Uskon että jopa kolmen pisteen voitto on ihan otettavissa, jollei mailat nyt aivan valtavasti tutise näin kotiavauksessa

Aivan mahtavaa päästä tänään jälleen haistelemaan Isomäen ilmaa, on tätä koko työviikko odotettukin :)
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tänään liikkuu taas.

1) Markus Hännikäinen - Jokerivärväys oli kovassa vireessä kotiavauksessa. Läpimurtokausi?

Breikkaa varmasti jos työmoraali on eilisen luokkaa. Oli parempi kuin yksikään kärkimies ja tämä tuli puhtaasti kovan duunin kautta. Rakastan jo nyt tätä pojua.

2) Markus Nenonen - onko seuraava askel jo otettu? Tulevaisuudessa saatetaan nähdä useastikin maalipörssin kärkipäässä.

Ei tule olemaan maalipörssin kärkinimiä ellei peliin tule asennetta. Pelaa todella munattomasti, luistelee kehnosti ja on kaupan päälle kyennyt tekemään ainoasta aseestaan tusinakamaa. Ensisijaisesti luistelun tulisi parantua ja paljon. Ei tee tällä kaudella lähellekään 15 maalia.

3) Aleksi Salonen - hyvä harkkakausi. Jyväskylässä osataan puolustajien kehittäminen ja Salonen saattaa olla seuraava kova nimi sieltä suunnalta.

Paljon on vielä työmaata. Fyysisesti aikamoinen mikkihiiri ja ei paikkaa heikkouksiaan hyökkäävän pakin tavalla ala. Sami Vatanen. Tällöin luodaan tusinakamaa ja tämän vuoksi en laittaisi rahojani Saloseen.


Ite oon sitä vähemmistöä, joka ei ole innoissaan nollatoleranssin viemisestä seuraavalle levelille.

Paras asia mitä jääkiekolle on ehkä ikinä tapahtunut/tapahtumassa. NHL:n ja muutaman KHL-matsin katsominen on luonut käsityksen siitä miten oikeasti tuomaroidaan. Loppuu ne vitun kahvaamiset ja muut häiritsevät nysväämiset. Tämä myös oman paikkakunnan seuralle sanottuna. Kun istut 10h pelissä jäähyllä, opit joskus ettei kannattaa huitoa käsille, roikkua tai tehdä muuta ala-arvoista kun liike ei riitä.

Illan peli menee kaiketi kotijoukkueelle. Ässistä kiinnitän huomiota Staffordiin, koska kiekollinen pakki.

Lapulle tänään 4/5-2.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Liiga avaus on sitten nähty, ja eilen paikanpäällä Synergialla, ja Torstaina Tv: stä JYPin ja Ässien peliä seurattuna veikkaan tasaista ja TAAS jäähyrikasta ottelua. Eilisessä JYP-Sport pelissä oli 22 kpl kakkosia, mikä sotki viisikkopelaamisen täysin.Jos tuomarilinja on tänään samanlainen, niin se kumpi joukkue pystyy linjan paremmin hyödyntämään on vahvoilla.

Seurattavia JYPistä:
- Jatkuuko Perrinin ketjun peluuttaminen ykkös YV:nä
- Jatkaako Hännikäinen loistavia otteitaan, eilen 1+1
- Nuoriso osaston Ikonen, Nenonen peluutus, tuleeko YV: vastuuta
- Onko JYP saanut avauspeliään kuntoon, hitaat lähdöt omista tuhoon tuomittuja
- Mäenpään pelivire

Ässät:
- Pystyyko Niemen kenttä jatkamaan hyviä esityksiään
- Marttisen jäähyherkkyys, montako kakkosta tänään ottaa
- Rinteen pelivire, oli Lukko pelissä todella hyvä

Laitetaan tähän loppuun vielä tulosveikkaus 2-2, jatkoilla Ikonen 2-3 JYPille
ps. hyvä ketjun avaus,
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Paljon on vielä työmaata. Fyysisesti aikamoinen mikkihiiri ja ei paikkaa heikkouksiaan hyökkäävän pakin tavalla ala. Sami Vatanen. Tällöin luodaan tusinakamaa ja tämän vuoksi en laittaisi rahojani Saloseen.
Minustakin Sami Vatanen on parempi pelaaja kuin Aleksi Salonen. Salonen pelaa rohkeasti asenteella, mutta on vielä nuori ja köykäinen. Minusta Salonen vaikuttaa paljon potentiaalisemmalta pelaajalta kuin harkkapelien perusteella hehkutettu Kimiläinen (vai mikä sen siniviivaseisojan nimi olikaan).

Jaa, että Ässät? JYPin pelitavan ollessa taas tätä Jekyll/Hyde luokkaa on vaikea sanoa mitä odottaa. Veikkaan että JYP vetää taas puolitoista erää Virtasen jazz-kiekolla jonka aikana Ässät menee 2-0 johtoon. Pelaajat lopettavat reagointikiekon ja vetävät vanhalla RD:n robokiekolla tasoihin kolmannessa erässä. Jatkoajalla jompikumpi voittaa.

Jos JYP pelaisi kuten ennen, niin tänään Ässiä vastaan voisi olla luvassa aivan helvetin hieno fyysinen matsi.

Saahan sitä toivoa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lauantai ja peli-ilta. Tarpeelliset höysteet ovat jo kaapissa ja Ruutu+ tilattu.

3 pinnaa olisi kiva juttu, kuten aina (varsinkin kotipeleissä) pitäisi olla odotuksena. Mitään maali-iloittelua tänään tuskin tulee, homma voi ratketa yhteen, kahteen erikoistilanteeseen. Avauspelissä Lukkoa vastaan Ässät jäähyili aivan saatanasti, samaa ei tänään pitäisi missään nimessä jatkaa. Liikettä luistimiin ja koukut pois kainaloista, siinä ohjetta Ässäpelaajille.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Jos JYP pelaisi kuten ennen, niin tänään Ässiä vastaan voisi olla luvassa aivan helvetin hieno fyysinen matsi.

Saahan sitä toivoa.

Tästä tulikin mieleenkin, että toivottavasti ei mene Ässillä lataus yli. Ässä-nippu on muutenkin varsin vauhdikas ja räiskyvä kokonaisuus, tuohon kun laittaa päälle tiukan tuomarilinjan, niin voi olla, että alussa tulee jäähyä jäähyn perään.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Minustakin Sami Vatanen on parempi pelaaja kuin Aleksi Salonen. Salonen pelaa rohkeasti asenteella, mutta on vielä nuori ja köykäinen. Minusta Salonen vaikuttaa paljon potentiaalisemmalta pelaajalta kuin harkkapelien perusteella hehkutettu Kimiläinen (vai mikä sen siniviivaseisojan nimi olikaan).

Salonen ei ole sen potentiaalisempi ellei lunasta. Tämä tarkoittaa että tulee pelata pelaajaprofiilinsa mukaista peliä. Pienet ja kiekolliset pakit voivat olla hyödyksi lähinnä yhdellä tavalla ja samivatasmaisuutta Salosessa vilahtaa aniharvoin. Salonen ei myöskään ole mikään ihan uusi tulokas miesten peleihin ja tämän vuoksi häneltä tulee edellyttää kiekollisen pakin otteita illasta toiseen. Jos pelaavassa rosterissa haluaa hyödyksi olla.
 

Tempestas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jep hyvä ketjun avaus ja samaa mieltä tuosta odotetusta pelin kulusta, paljon erikoistilannepelaamista on tulossa tänäänkin. Se kumpi joukkueista kairaa tarvittavat osumat ylivoimalla vienee tasaisen ottelun.

Lauantaipeli Porissa, back-to-back peli ja heikko avaus JYPillä eilen, Ässillä vierasvoitto alla Lukosta paremmin levänneenä.. Katastrofin aineksetkin olemassa varsinkin, jos taso ei nouse eilisestä, mutta eiköhän jäälle luistele tänään taisteleva JYP ja kärkiäijät (erityisesti Perrin ja Mäenpää) näyttävät mistä heille maksetaan.

Eilinen tulosveto kiinni, joten jatketaan voittojen tiellä: 2-3 JYPille.

Ässien puolelta Rinne erityistarkkailussa, onko tässä todella voittava ykkösveskari Ässille?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässistä kiinnitän huomiota Staffordiin, koska kiekollinen pakki.

Jos kiekolliset puolustajat kiinnostavat, niin kannattaa ehdottomasti ottaa seuratavaksi viime ottelussa Staffordin parina avaus Liiga maalinsa tehnyt Patrik Parkkonen. Parkkonen on erittäin hyvin liikkuva ja syöttävä pelaaja. Laukaus on vähän heppoinen. Puolustuspäässä Parkkonen ei vääntämällä pärjää, mutta paikkaa tätä hyvällä mailapuolustamisella. Parkkonen on pelannut yleensä vapaampaa roolia Marttisen kanssa, mutta Staffordin kanssa pelin on todennäköisesti oltava monipuolisempaa. Todella tasainen suorittaja ja tekee mielestäni tosi paljon hyviä ratkaisuja.

Myös toista Liiga otteluaan pelaavaan Valtteri Viljasen otteita kannattaa seurata. Valtteri on harjoituskaudella yllättänyt Ässäfanit esittämällä erittäin hyviä ja varmoja otteita kiekollisena. Kiekollisena Viljanen on ehkä vielä Parkkosta parempi, mutta puolustuspelaamisessa on enemmän ongelmia.


Ässien puolelta Rinne erityistarkkailussa, onko tässä todella voittava ykkösveskari Ässille?

Lyhykäisyydessään on. Viime kauden ensimmäisellä kolmanneksella itsellä ei ollut uskoa Rinteeseen, mutta hän meni hurjasti eteenpäin kauden edetessä. Viime kauden 20 viimeistä ottelua Rinne pelasi jo erittäin hyvällä tasolla. Kesän jälkeen Rinne on näyttänyt taas paljon paremmalta, eikä huonoja pelejä ole juurikaan mahtunut joukkoon. Voitaisiin melkein sanoa, että viimeiset 30 ottelua Rinne on pelannut kovalla tasolla. Viime kauden tilastoja ei kannata liikaa tuijotella.

Mites JYPillä on kausi lähtenyt liikkeelle, onko Pihlman ollut hyvä?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Katastrofin aineksetkin olemassa varsinkin, jos taso ei nouse eilisestä, mutta eiköhän jäälle luistele tänään taisteleva JYP ja kärkiäijät (erityisesti Perrin ja Mäenpää) näyttävät mistä heille maksetaan.

Mäenpään varsinkin pitää todistaa tasonsa. On uskomatonta että tuon perustasonkin omaavasta kaverista näin pitää kirjoittaa. Muutenkin JYPin kärkijätkien pitää saada lentokeli päälle välittömästi sarjan alussa.

Pata-faneilta olisi mukava kuulla Austin Smithin otteista. Näkemissäni otteluissa/hetkissä hän on ollut erittäin pirteä ja mielestäni isommatkaan tehopisteet eivät ole ihan satuilua. Onko täyttä utopiaa puhua eväistä 30-40 pisteen välikköön?
 

Tempestas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lyhykäisyydessään on. Viime kauden ensimmäisellä kolmanneksella itsellä ei ollut uskoa Rinteeseen, mutta hän meni hurjasti eteenpäin kauden edetessä. Viime kauden 20 viimeistä ottelua Rinne pelasi jo erittäin hyvällä tasolla. Kesän jälkeen Rinne on näyttänyt taas paljon paremmalta, eikä huonoja pelejä ole juurikaan mahtunut joukkoon. Voitaisiin melkein sanoa, että viimeiset 30 ottelua Rinne on pelannut kovalla tasolla. Viime kauden tilastoja ei kannata liikaa tuijotella.

Mites JYPillä on kausi lähtenyt liikkeelle, onko Pihlman ollut hyvä?

Juu pitää varmaan sitten uskoa, että Rinteestä on kasvamassa kovan luokan veskari. Tämä kausi varmasti näyttää paljon, kun taso testataan paineen alla alusta lähtien ja ykkösveskarin roolissa. Jää nähtäväksi.

Pihlmanin osalta taisi olla sarkasmia tuossa? Siis aivan samaa paskaa, mitä oli varmasti Porista lähtiessään. Pelaajan historia seurassa huomioiden on valitettavaa, ettei ole nykyisin juurikaan hyödyksi pelillisesti. Eilenkin helvetin tyhmä jäähy hyökkäyspäässä ylivoiman aikana, ei ehdi mihinkään tilanteisiin ja kiekon kanssa huonoja ratkaisuja, joten vahvuus eli laukaus jää täysin hyödyntämättä. Nelosketjussa kuitenkin kokoonpanoon.

Mitenkäs Tikkakosken mies Marttinen on aloittanut kauden?
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Pata-faneilta olisi mukava kuulla Austin Smithin otteista. Näkemissäni otteluissa/hetkissä hän on ollut erittäin pirteä ja mielestäni isommatkaan tehopisteet eivät ole ihan satuilua. Onko täyttä utopiaa puhua eväistä 30-40 pisteen välikköön?

Riippuu vähän missä pelaa. En usko että kolmosessa sellaisia pisteitä painelee, mutta Niemen ketjussa se voisi olla mahdollista. Smith kuitenkin osaa pelata (on puhuttu että olisi koohottajatyyppiä), on taitava käsistään ja jalka liikkuu ihan mukavasti. Vaatisi peliaikaa tulosketjuissa jotta yli 30 pisteen yli olisi mahdollista päästä.

Pitkästä aikaa (viikkoon) Isomäkeen ja katsomaan Liigaa. Pitkästä aikaa voi sanoa mennessään paikan päälle odottavansa voittoa. Sentteriosasto näyttää mun mielestä todella hyvältä, mutta Ryania kaivattaisiin kipeästi. Ei siinä mitään, Kärki ja muu kakkosketju pelasi ihan hyvin Raumalla ja sai luotua painetta Lukon päähän. Tyytyväinen voi olla myös miten puolustuksen kiekolliset pelaajat esiintyivät Raumalla.

Veikkaan varovasti 3-1 Ässille. Yleisömäärää koskien veikkaus on 4507. Ässien maalit tekee Saarela, Lähteenmäki ja Stafford. JYPin maalin iskee Tuppurainen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu pitää varmaan sitten uskoa, että Rinteestä on kasvamassa kovan luokan veskari. Tämä kausi varmasti näyttää paljon, kun taso testataan paineen alla alusta lähtien ja ykkösveskarin roolissa. Jää nähtäväksi.

Pihlmanin osalta taisi olla sarkasmia tuossa? Siis aivan samaa paskaa, mitä oli varmasti Porista lähtiessään. Pelaajan historia seurassa huomioiden on valitettavaa, ettei ole nykyisin juurikaan hyödyksi pelillisesti. Eilenkin helvetin tyhmä jäähy hyökkäyspäässä ylivoiman aikana, ei ehdi mihinkään tilanteisiin ja kiekon kanssa huonoja ratkaisuja, joten vahvuus eli laukaus jää täysin hyödyntämättä. Nelosketjussa kuitenkin kokoonpanoon.

Mitenkäs Tikkakosken mies Marttinen on aloittanut kauden?

Luistelu ja liike Pihlmanilla on aika surkuhupaisan näköistä. Pihlmanissa ihailtavaa on mielestäni se, millä nöyryydellä ja asenteella hän ainakin Ässissä otti vasaan nelosketjun roolinsa. En usko, että ihan kaikilta Pihlmanin statuksella kulkenilta pelaajilta vastaavaa nöyryytä löytyisi. Yritys ja taistelutahto olivat Ässäaikana korkealla! Ennustan, että tämä uusi tuomarilinja, mikä on tällä kaudella luvassa tulee todennäköisesti vaikeuttamaan Pihlmanin pelaamista todella merkittävästi. Enää ei saa roikkua perässä.

Marttinen on mielestäni ollut ihan perus Marttinen. Valmentajat saa näköjään kaikki tungettua sen Ässien ylivoimaan, ja tätä on Ässä fanien vaikea sulattaa.
 

Kafrom

Jäsen
JYPin kanssa pelatut ottelut ovat olleet yleensä aina viihdyttäviä ja fyysisiä. Toivotaan samaa tänään, ja tietenkin Ässien voittoa ;)
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pata-faneilta olisi mukava kuulla Austin Smithin otteista. Näkemissäni otteluissa/hetkissä hän on ollut erittäin pirteä ja mielestäni isommatkaan tehopisteet eivät ole ihan satuilua. Onko täyttä utopiaa puhua eväistä 30-40 pisteen välikköön?

Ehkä odotukset ei ihan noin kovissa pisteissä ole, mutta ei kai se ihan täyttä utopiaa olisi 30pistettä saavuttaa ainakin jos pelipaikka.löytyy Niemen kentästä ja rooli on enemmän hyökkäävä.
Viime kaudella vallinnut koohottaminen on nyt nähdyn perusteella vähentynyt, kun koko joukkueen pelisysteemi on selkeämpi.


Tänäänkin pitää tyytyä ruudusta katsomaan peliä, toivottavasti tuosta tuomarilinjasta olisi molemmat jo hieman oppineet, ettei tulisi sataa jäähyä mutta peli pysyisi siistinä ja että näkisi paremmin 5vs5 peliäkin. Lukkoa vastaan Ässät oli tasakentällisin suvereeni.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYP tänään:

Hubacek - Perrin - Jaatinen
Mäenpää - Kalteva

Ikonen - Boyce - Poukkula
Viitanen - Hietanen

Hännikäinen - Löfman - Tuppurainen
Luoma - Salonen

Pihlman - Lahti - Nenonen
YP: Auvinen

Tarkki
(Rajaniemi)

JYPillä siis pieniä muutoksia kokoonpanoon eilisestä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mäenpään varsinkin pitää todistaa tasonsa. On uskomatonta että tuon perustasonkin omaavasta kaverista näin pitää kirjoittaa. Muutenkin JYPin kärkijätkien pitää saada lentokeli päälle välittömästi sarjan alussa.

Pata-faneilta olisi mukava kuulla Austin Smithin otteista. Näkemissäni otteluissa/hetkissä hän on ollut erittäin pirteä ja mielestäni isommatkaan tehopisteet eivät ole ihan satuilua. Onko täyttä utopiaa puhua eväistä 30-40 pisteen välikköön?

Aika kumma homma. Joukkueidensa huonoimmistoon on näin kauden alussa on kuulunut, tai ainakin paljon pettymyksen ääniä on aiheuttanut: Pasi Puistola, Mikko Mäenpää ja Janne Niskala :) Ei kuulosta ihan perus paskaa niskaan kolmikolta.

Kaikki Ässäfanit eivät pidä Smithiä koohottajana. Itse olen sitä mieltä, että kaveri haki viime kaudella peliään. Eikä se välttämättä suuren suuri ihme ole, Pekka Virran pelikirja saattaa vähän erota siitä, mihin Pohjois-Amerikassa on totuttu. Jos Smith pelaisi viime kauden paikallaan Lähteenmäki-Niemi-Smith kentässä, niin 30-40 pistettä on realistinen odotus. Mielestäni Smith saavuttaisi sen todennäköisemmin, kuin tuolla paikalla alkukaudesta pelannut Eero Elo.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jos kiekolliset puolustajat kiinnostavat, niin kannattaa ehdottomasti ottaa seuratavaksi viime ottelussa Staffordin parina avaus Liiga maalinsa tehnyt Patrik Parkkonen. Parkkonen on erittäin hyvin liikkuva ja syöttävä pelaaja. Laukaus on vähän heppoinen. Puolustuspäässä Parkkonen ei vääntämällä pärjää, mutta paikkaa tätä hyvällä mailapuolustamisella. Parkkonen on pelannut yleensä vapaampaa roolia Marttisen kanssa, mutta Staffordin kanssa pelin on todennäköisesti oltava monipuolisempaa. Todella tasainen suorittaja ja tekee mielestäni tosi paljon hyviä ratkaisuja.

Parkkonen on tullut huomioitua jo hyvä aika sitten. Oma tuntuma sekä jotkut puheet viittaisivat parhaimmillaan tuonne muuan Sami Vatasen suuntaan tietyiltä osin. Toki vielä ilmeisesti potentiaalia pitäisi lunastaa ja paljon, mutta eväät vaikuttaisi olevan olemassa. Hyvä liike ja pelikäsitys ovat allekirjoittaneen mieleen jääneet.

Ehkä odotukset ei ihan noin kovissa pisteissä ole, mutta ei kai se ihan täyttä utopiaa olisi 30pistettä saavuttaa ainakin jos pelipaikka.löytyy Niemen kentästä ja rooli on enemmän hyökkäävä.

Tilastoniiloilu ja oma tuntuma tästä pelurista on kuitenkin lupaava. Ei millään pahalla, mutta tuntuisi hivenen hävyttömältä peluuttaa tällaista kaveria kolmosketjun minuuteilla. Toki siellä teidän päässä ollaan varmasti paremmin kartalla kokonaiskuvasta.
 

Kafrom

Jäsen
Ässät tänään:

Sami Lähteenmäki - Mika Niemi - Eero Elo
Patrik Parkkonen - Garrett Stafford

Jarno Kärki - Aleksi Saarela - Jake Hansen
Jyri Marttinen - Tapio Sammalkangas

Tuomas Huhtanen - Henri Heino - Austin Smith
Ville Uusitalo - Valtteri Viljanen

Ville Ahlgren - Juha Kiilholma - Niko Ojamäki
Teemu Vuorisalo

Rasmus Rinne (Juuso Riksman)
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mielestäni Smith saavuttaisi sen todennäköisemmin, kuin tuolla paikalla alkukaudesta pelannut Eero Elo.

Jatketaan tällä tiellä kun nyt varsin sisäsiistiksi veljeilyksi tämä meinaa mennä tässä ketjussa.

Eero Elo kyllä ihmetyttää itseäni tasaisin väliajoin. Eväitä tuntuisi olevan kovaksikin snaiperiksi, mutta jostain syystä ei vain millään lähde. Ja itse olen kuitenkin liigaa seuratessa todistanut muuan Joel Armian vaiherikkaat vaiheet. Mielialapelaajana pahempi kuin Armia? Ja jottei tule väärinkäsityksiä, on Armia huikea peluri jo nykyäänkin eri maisemissa. Elo sen sijaan ei ihan ehkä niinkään kotoisessa liigassa.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Ei millään pahalla, mutta tuntuisi hivenen hävyttömältä peluuttaa tällaista kaveria kolmosketjun minuuteilla. Toki siellä teidän päässä ollaan varmasti paremmin kartalla kokonaiskuvasta.
Täällä varmasti annetaan Elolle aikaa näyttää onko edelliskauden iskussa. Jos ei ole, Smith voi hyvinkin lunastaa hänen paikkansa. Toki "tällainen kaveri" kolmosketjussa tuo lisää syvyyttä maalintekoon ja rosteriin ylipäätään.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ikonen - Boyce - Poukkula

Jos olisin kuullut että Virtanen muuttaa Boycen kenttää fyysiksi tiedettyä Ässiä vastaan en olisi uskonut että se tarkoittaa Salmion penkittämistä.

No, totuuden nimissä eilen nähtiin Ikoselta nappipeli ja Salmiolta aika valju esitys joten peliotteisiin nähden ansaittu muutos.

Kuitenkin itse kaipaisin rotaatioon näkemyksen illan vastustajasta.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viime ottelun perusteella en kykene olemaan kovinkaan luottavainen. JYP pelasi niin huonosti että jos ei suurta muutosta tule niin Ässät tulee tänään ottamaan helpot kolme pistettä. Jos JYP pystyy roimasti parantamaan, voi tästä tulla jopa hyvä kamppailu pisteistä. Ensinnäkin syöttöpelin pitää parantua paljon. Nopeammin syötöt lavasta ja tarkemmin oman joukkuekaverin lapaan. Jos pitää laittaa ristikulmaan, silloin pitää olla ajoitukset paremmin kunnossa. Tarkki pelasi hyvin, yhtä pientä mokaa lukuunottamatta. Jos samaan pystyy, ei valittamista pitäisi olla maalivahtipeliin. Parannusta pitää tulla myös kärkihyökkääjien tekemisiin, Tuppuraista ehkä lukuunottamatta. Jännityksellä odotan ehkä sitä pystyykö Hännikäinen pitämään hyvän tasonsa myös ottelusta toiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös