La 13.9.2008 Tappara-Lukko

  • 5 665
  • 33

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Eilen Ässistä riemukkaan 6-1 voiton ottanut Lukko saapuu Hakametsään tänään. Tappara on toivottavasti saanut koottua itsensä paikallispelin jäljiltä ja uhkuu näytönhaluja kotiyleisön edessä. Eilen riehuneett Saarenheimo, Haataja ja Mustonen toivottavasti saadaan pidettyä kurissa ja nuhteessa.

Lisämomentteina Uraman paluu ja Janne Ojasen yhden syötön päässä oleva 500 syötön haamuraja.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joka vuosi pitää kauden ensimmäistä Tapparan ja Lukon peliä luonnehtia sanoilla "mielenkiintoinen kohtaaminen", sillä vaikkei näiden joukkueiden välisiä siirtoja ole niin kovin paljon koskaan ollut niin viime aikoina ne ovat olleet sitäkin tunteikkaampia, viimeksi Uraman paluu kotipuoleen.

Varmasti Tapparalla on näyttöhaluja kotiavauksessaan, menettiväthän he torstaina kolmen maalin johdon Ilvekselle ja lisäksi Uraman paluu entiselle työpaikalleen vaan lisää noita haluja.

Lukko puolestaan pääsi kovin helpolla eilen Ässiä vastaan kun turha hermoilu saatiin karistettua pois 20 minuutin tärisemisen jälkeen. Mä odotan että porukka on saanut nollattua eilisen pelin, sillä tuskin tässä sarjassa kukaan muu joukkue noin helpolla luovuttaa kuin Ässät eilen.

Hyviä maalintekopaikkoja Lukko hukkasi eilenkin kuuden osuman lisäksi, positiivista kuitenkin on se että oululaisketju sai heti hanat auki, kuten Antti Laaksonenkin. Oulun ketju tulee tässäkin pelissä olemaan se Lukon syömähammas, saapa nähdä jatkaako Juha-Pekka "2+3" Haataja eilistä pistetehtailuaan?

Puolustuksessa Lukolla oli eilenkin ajoittain vaikeuksia, niistä päästään tietysti kauden vanhetessa eroon mutta Tapparan hyökkäysarsenaali on sen verran kova että mä luulen niiden kyllä rankaisevan jos samanlaista sekoilua nähdään kuin eilen. Vehanen on tietysti avainasemassa siellä puolustuksen viimeisenä Lukkona, harjoituspeleissä hiukan hermoillut Vehanen oli eilen totutun varma otteissaan mikä lupaa hyvää tälle päivällekin.

Niin että jos Tappara ei ole vielä toipunut torstaisesta Ilveksen antamasta höykytyksestä ja Lukko on nollannut eilisen voittonsa, niin eiköhän Lukko ainakin pinnan Tampereelta hae.

Katsokaas muuten niitä Lukon valkoisia vieraspaitoja. Itse odotan suurella mielenkiinnolla ottelun kuvakoostetta Jatkoajan sivuille, on se niin harvinaista kun raumalainen jääkiekkojoukkue pelaa valkoisessa paidassa että ei tuota oikein vieläkään tahdo käsittää.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämän illan otteluun on mukava lähteä eilisen maali-iloittelun jälkeen. Tappara on saanut levätä eilisen, mutta toisaalta Lukko pääsee peliin hyvällä fiiliksellä, kun taas Tapparalla on takanaan kirvelevä tappio paikallispelissä Ilvekselle. Lukko on viimeksi voittanut Tapparan Hakametsässä kaudella 2004-05, joten välillä olisi mukavaa voittaa Tampereellakin.

Eiliseen Ässät-otteluun verrattuna täytyy Lukon pystyä puolittamaan jäähymääränsä, sillä eilisen kaltaisilla jäähyminuuteilla omissa kolisee varmasti enemmän kuin kerran. Saarenheimon kenttä jatkaa toivottavasti siitä mihin eilen jäi, ja myös Viinasen johtamalta koostumukselta on lupa odottaa maaleja. Viime kauteen verrattuna yksi suurimmista parannuksista Lukon joukkueessa on myös se, että nyt joukkueelta löytyy muutama taitava kiekollinen puolustaja, jotka pystyvät rauhoittamaan ja avaamaan peliä, sekä pyörittämään ylivoimaa. Isojen ja puukätisten "goonien" aika on siis tällä erää ohi raumalaisessa kiekkoilussa. Hyvä näin.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Uraman paluu

Lukko siis otti eilen selvän voiton Ässistä. Vehanen oli varmaotteinen toisin kuin Lehto avauspelissään. Haataja 2+3,Saarenheimo 1+3,Mustonen 0+3 ja Ardelan ja Laaksonenkin onnistuivat maalinteossa. Saa nähdä etä miten eilinen peli painaa jalkaa.

Mielenkiintoista on myös Uraman paluu. Urama työskenteli Saarisen kanssa 2 vuotta Tapparassa ja nyt on riemukas jällennäkeminen.

Illan tuomarit ovat varsin kokemattomia eli Tuomo Sorakangas ja Vesa Keränen jakavat oikeutta.

Tapparan avauspeli Ilvestä vastaan oli tahmeaa. Hyökkäykseenlähtö tökki pahasti ja puolustus ei ollut ollenkaan "äijämäinen". En uskonut tätä koskaan sanovani mutta Pentikäinen oli toissapäivänä yksi Tapparan parhaista pakeista. Cook puolestaan taisi olla jäällä ainakin neljän Ilveksen maalin aikana, ei hyvä.

Tapparalta sivussa ovat Nurmi ja Vertala kun Lukko puolestaan saa parhaan miehityksen kehiin (?).

Seuraamisen arvoista on:

- V.Nieminen vs A.Laaksonen molemmat tekivät maalin ensimmäisessä pelissä.
- Toimiiko Lukon hyökkäys yhtä hyvin kuin eilen?
- Saako Tappara avauspelin kuntoon?
- Kuinka paljon Lehto pystyy parantamaan?
- Kumpi vie valmentajien taistelun?
- Kuinka kova näyttämisen halu Lukolla ja Uramalla on? ( viime kaudella Tappara voitti kaikki joukkueiden kohtaamiset, tosin yhden jatkoajalla ja yhden rankuissa)
- Miten Lukon eilinen peli näkyy jaloissa?


Ja oma veikkaus on että Tappara vie pelin jatkoajalla numeroin 3-2. Tapparalta maalit tekevät Korhonen,Enlund ja Saviano.
 

krobbe

Jäsen
Mielenkiintoinen ottelu luvassa. Lukon "kärpät" olivat eilen pelottavan tehokkaita, jatkuuko murskajaiset tänään on yksi ottelun lopputuloksen kannalta ratkaiseva tekijä.

Entä Saarinen palauttaako kaksi ensimmäistä ketjua alkuperäiseen muotoonsa (Enlund <-> Koskela), syytä olisi mielestäni. En alun alkujaan mitä mieltä oli hajoittaa valmiit toimivat kaksikot (8+11 ja 21+26).

Saako Korhonen jo vastuuta puolustuksessa, entä Saviano, vieläkö nelosvitja kutsuu, vai nostaako MS Steven kolmoseen johon mies vähintäin kuuluu.

Valkoiset ketut? Saapas nähdä kuinka oudolta näyttää raumalaiset valkoisissaan!

Erinomaisen viihdyttävää kiekkoiltaa toivotellaan kaikille paikalle saapuville.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Entä Saarinen palauttaako kaksi ensimmäistä ketjua alkuperäiseen muotoonsa (Enlund <-> Koskela), syytä olisi mielestäni. En alun alkujaan mitä mieltä oli hajoittaa valmiit toimivat kaksikot (8+11 ja 21+26).

Veikkaan että ei koska Tapparan neljästä maalista kolme kuitenkin teki nuo Saarisen mielestä sopivat ykkönen ja kakkonen. Mutta odotellaan kokoonpanoa.

Lukko tulee varmasti hyvällä asenteella peliin jo senkin takia että Rale palaa tutulle paikalle tosin sinne väärälle puolelle.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nämä ensimmäiset pelit ovat kyllä äärimmäisen tärkeitä kauden kannalta. No, Uraman aikanakaan ei alkanut niin hääppöisesti, mutta kyllä kurssia on aina vaikeampi kääntää muutaman tappion jälkeen. Kun siihen otetaan vielä lisäksi penkin alle mennyt harjoituspelikausi.

Ilvestä-vastaan kävi, niin kuin Suomen jalkapallomaajoukkueelle niin valitettavan usein. Toivottavasti nyt Lehterä ja Enlund ovat taas yhdessä, maalinteosta tosin ei jäänyt torstainakaan kiinni. Paketin ja erityisesti puolustuspään sellaisen on nyt pysyttävä eri tavalla kasassa. Kyllä tuolla hyökkäyksellä on aina pakko se neljä maalia mättää...

Katsojamääräksi veikkaan 5200.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lukolla ei ole tässä pelissä oikeastaan muuta kuin voitettavaa, jos viime kautta käytetään vähänkin mittarina. Silloin tuli kolme kertaa turpaan numeroin 2-3, joista tosin kaksi päättyi vasta lisäajalla, ja kerran 2-4.

Tappara on jo vuosia muutenkin kuulunut siihen kastiin, jonka voittaminen on ylettömän vaikeaa vääntämistä. Peliä voidaan hallita pitkiä pätkiä, mutta maalinteossa on suuria vaikeuksia. Kaveri on tehnyt sitten paikoistaan kovalla prosentilla osumia, ja ratkaissut pelin näin edukseen.

Lukon kuntopohjaan nyt on sen verran kova luotto, etten pelkää tuon eilisen pelin olevan mikään haittatekijä, vaikka vastustaja huikasi eilen, vaan jaksamista riittää tänäänkin koko 60 minuuttia.

Jäähymäärän pienentäminen on varmasti yksi vierasjoukkueen teemoja tänään, ja sen on myöskin syytä onnistua, jos pisteistä meinataan tosissaan taistella.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko tänään:

Vehanen (Myllykoski)

Haataja - Saarenheimo - Mustonen
Pettinen - Kovanen

Laaksonen - Viinanen - Saarela
Ardelan - Viitanen

Aaltonen - Jacina - Collins
Honkaheimo - Lehikoinen

Tuomainen - Koponen - Ben-Amor
Nevalainen, Fogström


Eli samoilla mennään kuin eilenkin.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Ihan vaan vertailun vuoksi edellisten Ilves-Tappara ja Lukko-Ässät -otteluiden Tapparan ja Lukon kokoonpanot:
Tappara: (Ilves-Tappara)

Mv.
Lehto
(Säteri)
***
1.
Enlund-Ojanen-N.Nieminen
Grönvall-Cook
***
2.
Koskela-Lehterä-V.Nieminen
Kangasniemi-Schneider
***
3.
Aho-Piispanen-Peltola
Pentikäinen-Halme
***
4.
Saviano-Lucenius-Strömberg
Korhonen-Peltonen
Lukko:(Lukko-Ässät)

Mv.
Vehanen
(Myllykoski)
***
1.
Haataja-Saarenheimo-Mustonen
Pettinen-Kovanen
***
2.
Laaksonen-Viinanen-Saarela
Ardelan-Viitanen
***
3.
Aaltonen-Jacina-Collins
Honkaheimo-Lehikoinen
***
4.
Tuomainen-Koponen-Ben-Amor
Nevalainen (p)
Fogström (h)

  • Huomaa, että Tapparan valmentajalla Mika Saarisella on päävalmentajapesti alkanut vaikeasti: jo harjoituspelien perusteella viime kauden todellisen Tappara-hyökkäyspelin kulmahampaat eli tutkaparit Ojanen-Koskela ja Lehterä-Enlund on hajoitettu. Uutta ilmettä on haettava vaikka väkisin.
  • Schneiderin tulon myötä Tapparan 1. ja 2. kentät vaikuttavat tasapainoisilta. Laatumateriaali kuitenkin loppuu siihen, sillä nimet Piispanen, Pentikäinen ja Halme eivät vakuuta.
  • Joukkueiden materiaali vaikuttaa yhtä vahvalta, Lukolla hienokseltaan myös 3. kentässä enemmän laatua kuin Tapparalla. Tosin uudet ulkomaalaiset ovat aina kysymysmerkkejä.
  • Mielenkiintoinen kaksinkamppailu Antti Laaksonen-Ville Nieminen tiedossa.
  • Lukon Kärppä-ketju Haataja-Saarenheimo-Mustonen teki kovaa jälkeä Ässiä vastaan. Mielenkiintoista nähdä, että miten tänään ketjun yhteispeli toimii.
  • Lukolla puolustus pykälää parempi kuin Tapparalla, siitä vastaavat mm. Tommi Kovanen, Tomi Pettinen, Mark Ardelan ja Mikko Viitanen.
  • Maalivahtipeli menee tasan, kaksi aliarvostettua maalivahtia eli Lehto ja Vehanen, kohtaavat.

Varmasti tasainen ja mielenkiintoinen peli luvassa. Monta mielenkiintoista pelaajaa, kuten Lehterä, Ojanen, Koskela, V.Nieminen, Schneider, Laaksonen, Haataja, Saarenheimo ja Mustonen. Tapparalla kotipeli, joten Tappara lähempänä voittoa. Itse katson iltapäivästä Valioliigaa, mutta varmaan klo 17.00 ollaan Hakametsässä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lukko tänään:

Eli samoilla mennään kuin eilenkin.
Valmennus haluaa näköjään antaa kaikille uuden mahdollisuuden heti perään, eikä lähteä tekemään mitään muutoksia kokoonpanoon, kuten meikäläinen olisi halunnut tehtävän.

Näkökanta se on tietysti tuokin peluutus, ja omalla tavallaan hyväksyttävä. Mutta kun sitä reserviä porukasta kuitenkin löytyy, niin hiukan pitää ihmetellä, ettei kaikkia haluta pitää pelitemmossa mukana.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan kokoonpanoon tuli muutoksia torstaiseen. Tomi Peltonen nousee kolmosen keskelle Piispanen ollessa 13. hyökkääjä. Alivoima-aikaa Piispaselle luulisi irtoavan. Nyt jos koskaan pitäisi Korhosen tai Malkamäen päästä ylivoimaan. Menee kyllä käsittämättömäksi, jos Kangasniemen paikan ylivoimalla ottaa yhtä puukätinen Halme, kun kokoonpanosta löytyy parikin parempaa viivamiestä.
--
Enlund - Ojanen - NNieminen
Koskela - Lehterä - VNieminen
Aho - Peltonen - Peltola
Saviano - Lucenius - Strömberg
Piispanen

Grönvall - Schneider
Halme - Cook
Pentikäinen - Malkamäki
Korhonen

Lehto (Säteri)
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
En kyllä jaksa käsittää Saarisen pakkoa tehdä jotain erilailla kuin Urama. Miksi, oi miksi Koskela ja Enlund pelaavat "väärissä" ketjuissa. Kertokaa viisaammat minulle?

En toisaalta ymmärrä tuota Savianon nelosketjun paikkaakaan, joten ehkä olen vain yksinkertainen. Piispanen on sentään nyt oikeassa paikassa villassa. Joka tapauksessa Vertala tarvittaisiin nopeasti takaisin kokoonpanoon, jotta saataisiin ketjut muutenkin kuntoon. Nurmesta puhumattakaan.

Mikäs Kangasniemeä vaivaa? Ei kauheasti vakuuta tuo meidän puolustus, vaikka ei sillä, että yksi Miska sitä olisi kovasti parantanut.

Tapparan sauma on tänään siinä, että pelataan kotona. Toivottavasti jätkät ei jännitä liikaa. Lukko tulee olemaan tänään todella paha vastus, kun itseluottamus laitettiin kohdilleen Ässien kustannuksella.

No jos ei muuta niin kyllä Jori muutaman paikan järjestää. Loppu on kiinni viimeistelystä.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Tuo tutkaparien hajoittaminen ja Savianon peluuttaminen nelosessa on tosiaan viime kauden näytöillä outoa. Onneksi kuitenkin Piispanen on löytänyt paikkansa 13. hyökkääjän tontilta, sinne se kuuluukin.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lukko on viimeksi voittanut Tapparan Hakametsässä kaudella 2004-05
Samaisena kautena muuten Ässät kaatui kotona kauden avauksessa 6-1, joten ennusmerkit ovat ainakin hyvät.

- Miten Lukon eilinen peli näkyy jaloissa?
Lukko pelasi eilen nousujohteisen pelin ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Oikeastaan kaikki pelaajat, joilta pisteitä odotetaan niitä myös saivat. Selkeä voitto sai varmasti hyvän pelivireen päälle ja tuskin se yhden yön aikana mihinkään katoaa.

Oikeastaan eilinen peli toimi vain hyvänä paikkojen aukaisijana, kun Ässät ei oikeastaan Lukkoa koville laittanut missään vaiheessa. Näkisin oikeastaan eilisen pelin vain Lukon eduksi, kun vielä ei ole pitkän kauden rasitteita takana, ja putki kulkeneekin tänään varsin mallikkaasti.

Itsekään en olisi lähtenyt muutoksia Lukon pelaavaan kokoonpanoon tekemään, vaan olisin pelannut varman päälle ja antanut voittavan kokoonpanon jatkaa. Tärkeää kuitenkin saada hyvä lähtö kauteen.

AV toimi eilen hyvin ja siihen saatiin eilen paljon hyvää treeniä, mutta silti Tapparaa vastaan ei saa ottaa noin suuria jäähymääriä, jos voitosta haluaa taistella. Tämä jäähyjen vähentäminen lieneekin Lukon suurin haaste.

Tasainen ottelu varmasti tulossa, johon Ralen paluu eri joukkueen peräsimessä antaa varmasti hyvän lisämausteen.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Liityn myös niihin jotka ihmettelevät sitä että Koskela ei ole Jannen rinnalla ? No ehkäpä valmentaja tietää mitä tekee, mutta kun Koskela - Ojanen ja Lehterä - Enlund pelasivat viime kaudella tosi hyvin. Mielenkiintoista on nähä mihin Vertala sitten sijoitetaan kun on kunnossa ?
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En kyllä jaksa käsittää Saarisen pakkoa tehdä jotain erilailla kuin Urama. Miksi, oi miksi Koskela ja Enlund pelaavat "väärissä" ketjuissa. Kertokaa viisaammat minulle?

En toisaalta ymmärrä tuota Savianon nelosketjun paikkaakaan, joten ehkä olen vain yksinkertainen.

Tutkaparien hajottamista en ymmärrä minäkään, mutta Saviano ja Lucenius ovat pelanneet hyvin yhdessä, joten heidän pitäminen samassa ketjussa on hyvä ratkaisu. Kolmos- ja nelosketju nyt voisivat olla toisin päin, mutta järjestys on kosmeettista. Peliaikaa tulee yhtä paljon tasakentällisin ja alivoimalla Saviano saa minuutteja kuten pitää.

Lukko pääsi lopussa herkuttelemaan maaleilla ja komistelemaan loppulukemia. Tapparan kannalta täytyy toivoa, että hyvä olo tuntuisi vielä tänään, jotta alku olisi yhtä hyvä kuin Ilvestä vastaan.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
  • Huomaa, että Tapparan valmentajalla Mika Saarisella on päävalmentajapesti alkanut vaikeasti.

Heh.Kyllähän se Mikallakin alkoi vaikeasti ja toivotaan että häntä ei Tapparassa nähdä enään koskaan. Mutta tarkoitit varmasti Saarisista Mikkoa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lukko pääsi lopussa herkuttelemaan maaleilla ja komistelemaan loppulukemia. Tapparan kannalta täytyy toivoa, että hyvä olo tuntuisi vielä tänään, jotta alku olisi yhtä hyvä kuin Ilvestä vastaan.
Hyvä olo eilisestä tuli varsinkin oululaisviisikolle, kun herkuttelivat maaleja oikein urakalla väsyneitä vieraita vastaan.

Mutta tuskin se on negatiivista hyvää oloa, vaan kuten Haataja totesi seuraavaa. Pelko oli vähän puserossa tuon vaikean loukkaantumisen johdosta, mutta kun jalka kesti pelin rasitukset, niin hyvä olo tästä avausottelusta jäi ja peikko lähti pois harteilta. Pelaaminen maistuu kun on vielä tutut kaverit ympärillä.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Tampereelle lähdetään ja vielä melkoisen vapautunein tunnelmin. Kyseessä on itselleni kauden avaus, koska eiliseen Ässät peliin en päässyt.

Pelistä odotan samanlaista Tappara-Lukko vääntöä, mitä on totuttu näkemään menneinäkin vuosina. Eli tasaista on ja kumpi tahansa voi voittaa. Maaleja tässä pelissä tullaan tekemään varmasti enemmän kuin 7. Kymmenen maaliakaan ei ole mahdottomuus. Tapparalla on erittäin kova hyökkäys kun taas puolustus ja maalivahtipeli ei vakuuta. Veikkaanpa ettei Tapparalle riitä 4 maalia voittoon tässäkään pelissä.

Saas nähdä kuinka kujalla olen ennakkoajatelmissani. Toivottavasti hallissa on porukkaa sen verran, että olisi vaikka loppuunmyyty. Vai onko TapparanMiähet odottavalla kannalla? Raumalta varmaan saapuu ainakin 500 katsojaa paikanpäälle. Näin ainakin toivon. Niin ja Ketut pelaa valkoisissa. Erikoista tämäkin ja hieman epäillen odotan miten otan nuo vastaan. Tähän mennessä ajatukseni on ollut jyrkkä ei, mutta saas nähdä muuttuuko mieli tänään.
 
Liityn myös niihin jotka ihmettelevät sitä että Koskela ei ole Jannen rinnalla ? No ehkäpä valmentaja tietää mitä tekee, mutta kun Koskela - Ojanen ja Lehterä - Enlund pelasivat viime kaudella tosi hyvin. Mielenkiintoista on nähä mihin Vertala sitten sijoitetaan kun on kunnossa ?
Mielestäni on vain hyvä ratkaisu, että nuo parit on hajoitettu ja katsotaan kuinka homma toimii näin - ekassa pelissä 3/4 teki nämä ketjut. Ja missään nimessä en haluaisi enää nähdä viimekautista Koskela-Ojanen-Vertala -ketjua, se on vain auttamatta liian kankealiikkeinen kolmikko.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sellainen matsi. Valkoiset paidat oli ihan hienot.

Peli oli melko tasainen kiekon hallinnan suhteen, mutta laatupaikkoja Tapparalla oli varmasti tuplaten lukkoon verrattuna. Pete kuitenkin nappasi tärkeät torjunnat, tosin kiekko kyllä muutaman kerran pomppi varsin onnekkaasti lukon kannalta.

Toki kolmen pisteen voittokaan ei ollut kaukana, kun saarela napautti rankkarin tolppaan. Toisaalta Tapparalla oli myös mainio tilaisuus ratkaisuun ylivoimalla.

Jatkoajalla Viinasen hyvä nousu maalille palkittiin.

Purkukiekoissa oli tänään suuria ongelmia, mutta onneksi eivät kostautuneet kuin kerran.

Jacinan ketju aloitti pirteästi, mutta hyytyi kyllä ajoittain pahasti. Edelleen olen sitä mieltä että tuosta ketjusta puuttuu kokonaan se pelaaja joka osaisi rakentaa tilanteita. Tänään Greg muutaman kerran väläytteli mutta epäonnistumisia ja huonoja ratkaisuja tuli enemmän.

Mutta voitto on aina hyvä asia, tästä on hyvä jatkaa vielä kovempaan testiin IFK:n vieraaksi.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitkästä aikaa voitto Tapparasta Hakametsässä, hyvä näin. Lukolla oli hyvät saumat kolmeenkin pisteeseen, sillä Saarelan tolppaan mennyt rankkari oli aika likellä ratkaista ottelun jo varsinaisella peliajalla. Lisäksi Mustonen onnistui kolmannen erän alussa laittamaan kiekon ylärimaan tai minne ikinä mahtoikin mennä todellisesta avopaikasta. Toisaalta Tappara painoi kolmannessa erässä pitkiäkin aikoja Lukon alueella, mutta aivan huippuvaaralliset paikat jäivät vähiin. Pientä apua Lukko sai kolmannessa erässä myös tuomareilta, joilta jäi pari selvää Lukko-pelaajan esittämään koukkua viheltämättä.

Pelaajista on pakko nostaa esille jälleen kerran loistavasti torjunut Vehanen. On se vaan hienoa, kun on maalivahti johon voi luottaa täydellisesti. Puolustajista Kovanen oli taas hyvä, mutta Honkaheimo todella huono. Otolla näyttää edelleen olevan tapana, että peliesitykset vaihtelevat aika rajusti otteluiden välillä. Hyökkääjistä Jacina oli selvästi parempi kuin eilen, ja pelasi mielestäni hyvän ottelun. Loi muutamia maalipaikkoja, voitti aloituksia ja piti päänsä kylmänä. Oulun pojat olivat eilistä vaisumpia, vaikka muutaman maalipaikan saivatkin luotua. Laaksonen-Viinanen-Saarela on hyvä ketju, vaikka ei varsinaisesti häikäisekään. Vielä kun kolmosketju saisi maalihanat avattua, niin Lukon tilanne näyttäisi entistä paremmalta. Onneksi poikien peliesitys oli tänään kuitenkin eilistä parempi.
 

-backley-

Jäsen
Suosikkijoukkue
L U K K O
No niin, tuli istuttua korruptiolipulla A1:ssä mihin ei muuten tulis koskaan mentyä. Havaintoja sieltä käsin siis.

1) Valkoiset paidat on perscheestä. Syvältä ja poikittain. Ei, ne ei ole itsessään rumat. Mutta Lukko ei kertakaikkiaan pukeudu valkoiseen. Jos joku sinisen ja keltaisen erottumisesta huutelee niin käynti optikolla saattaa auttaa. Sininen erottuu numeroista selässä (jotka luojan kiitos näkyy paremmin kuin viimekautiset yritelmät) mutta se toinen väri onkin sitten vihreä kiitos Fennian mainosten joita on joka suuntaan. Nyt joukkue muistuttaa enemmän tpsblueskärppiä kuin Lukkoa. Ei ei. Ei.

2) Pelistä yleisesti: Osin hyvinkin tasapaksua, osin Tapparan myllyä. Ainakin näeännäisesti. Näennäistä siksi että tekopaikkoja ei ehkä ollut niin paljon kuin sillä myllytyksellä olisi voinut olla ja tehoja ei sitten sitäkään vähää. Paikkoja Tapparalla tosin yli nyttenkin sinikeltaisin lasein tulkittuna aivan riittävästi ja vähän päälle. Lukon selkeää hallintaa tai myllytystä varsin laihasti. Mutta tietysti arvokas asia jos joukkue pystyy voittamaan vaikkei painaisi koko ottelua peliä vastustajan päähän. Niitä iltoja tulee väistämättä pitkän kauden aikana ja niistä otetut pisteet erottavat menestyvät joukkueet muista.

3) Yksilöistä:
-Vehasessa oli Lukon turva tänään(kin). Muutama todellinen game winning save. V. Niemisellä oli tyhjä maali toisessa erässä, ei olisi kai muuta tarvinnut kuin ohjata musta sisään mutta Nimo otti haltuun ja sitten olikin jo Peten maila edessä. Ei haparoinut eikä hötkynyt, monta tärkeää torjuntaa.
-Oulun pojilta oli säihke ja sähinä unohtunut kotikaukaloon ja Ässä-peliin. Pari nättiä kuviota mutta ei tehoja eikä varsinaista hallintaa. Mustonen käytti mustan putkessa (käytännössä tyhjä maali) muttei saanut sisään. Siitä se apina kasvaa selkään jos ei kohta uppoa.
-Saarela ja Laaksonen jossain määrin yössä, vaikka Pahi rankkarin saikin "melkein maaliin" (jokohan niistä muuten jaetaan pisteitä, pitääkin tarkistaa liigan sääntökirjasta....) = kainalosta putkeen ja ulos. Viinanen kyseisen ketjun pirtein.
-Ulkkarit ei vakuuttaneet kumpikaan suuresti, Aaltonen kolmosen pirtein. Collinsilla on kyllä lähtö ja liike sähäkän oloista mutta ainakaan vielä ei osaa hyödyntää parasta avuaan pelissä. Jacina taas vaikutti olevan laiskalla liikkeellä tänään kaukalossa. Kokoa ja voimaa olisi mutta intensiteetti alhaalla meikäläisen silmään. Ei anna ykkössentterin kuvaa itsestään. Kävi hoitamassa kolmannessa erässä pari oman pään aloitusta muidenkin kenttien seassa.
-Honkaheimon asenteessa näyttäisi olevan joku bugi siihen nähden että ukko on try outilla. Ei yliyrittäminen tietysti hyväks oo mutta hiukan ylimielisen oloisesti herra kiekon kanssa omassa päässä toimii. Monta Tapparan myllyä alkoi Oton a)kiekonmenetyksestä b)huonosta syötöstä c)flegmaattisesta pelistä.
-Kovanen pelaa muuten ok, hyvää kiekollista peliä jne., mutta jäähyjä ottaa eikä niin kovin tarpeellisia kaikki. Kolmannessa erässä otti turhan huitomisjäähyn, puolustuspäässä tosin, mutta ei vaatinut käsille hakkaamista tilanne kun vastustaja oli selkä kentällepäin laidassa liki sinistä.
-Fogströmiä kaipaisin kokoonpanoon, Iiro laitaan.
-Ojanen se vaan taas Tapparan tasoituksen järjesti. 500. syöttö liigassa vanhalle Jannelle.
-En oo minkään tason asiantuntija Tapparan miehistön osalta, joten tämä ihmettely arvotettakoon sen mukaan: V.Nieminen kovasti tuntui haluavan tehdä kaikkea, ja varmasti Nimossa moneen onkin miestä, mutta ylivoimalla olisin odottanut että pyörittäjän rooli kuuluu Lehterälle (tai Ojaselle) ja Nimo sitten joko raataisi maalin edessä tai olisi laukojan paikalla jos sellaista pakistosta uupuu. Vehasen päälle Nieminen ajoi ekassa erässä kerran kun Lukon pakki oli kiinni, Nieminen käytti tilanteen hyväkseen ja yritti sotkea Peten peliä. Veeduddaa kun naapuri tekee tuollaista mutta omiltahan tuota ei tietysti katsoisi pahalla lainkaan vaan pelkästään peliin kuuluvana osana.
-Jatkoaikamaali Viinasen henkilökohtainen taidonnäyte: maalin takaa nurkalta eteen ja tullessa samalla musta maaliin.

Edit:
P.S. En olisi itse puhaltanut rankkaria lopussa, mutta eipä tuota moni hallissa näyttänyt protestoivan. Näin tilanteen huonosti enkä uusintaa lainkaan, mutta jäähyn olisin antanut, Mustosen maalipaikka ei ollut kuitenkaan mitenkään erityisen rauhallinen läpiajo muutenkaan. Mutta se ja sama kun Pahi ei osunut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös