La 12.4.2014 Tappara - Lukko, 7. välieräottelu

  • 30 968
  • 140

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
... Raumam Bojatkin voisi kuitenkin sen verran miettiä, että huutaa sitä tuomarifarssia jossain muussa kohtaa kuin silloin kun Puistolaa kärrättiin ulos. Aika mautonta oli.

Ja Tapparan katsojakunta voisi sen verran miettiä, että taputtaa jossain muussa kohtaa kuin Pelaajan teloessa raajojaan.
 
Kyllähän tämä oli Tapparan näpeissä alusta (melkein) loppuun. Välillä näytti siltä, ettei Lukko edes yritä hyökätä. Etenkin ensimmäinen erä oli Tapparalta vakuuttava, ehdottomasti yksi kauden parhaista. Ukot liikkuivat ja syötöt napsahtelivat kohteisiinsa. Hienoa katseltavaa - äijät olivat tulleet töihin!

Lukollakin oli toki paikkansa ja koska Nurmen tekemä maali lipsahti helpohkosti Metson taakse, sai jokaista vetoa vähän jännätä. Hyvin pomppi kuitenkin. Toisessa päässä herra Zapolski jatkoi vakuuttavia otteitaan ja piti pelin numerollisesti tasaisena - taitaa olla liigan paras maalivahti? Top-kolmosessa joka tapauksessa.

Todella harmi homma, jos joku muistaa näistä vain jonkun filmauksen, katsojan huudon, tuomareille juttelun, tuomarin vihellyksen tai ruman taklauksen. Kannattaisi aina pyrkiä tarkastelemaan sitä isompaa kuvaa, peliä kokonaisuutena. Ei tämä tulos siitä näkökulmasta kovin väärä voinut olla?

Nummelinille ja Puistolalle paranemisia.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Ja Tapparan katsojakunta voisi sen verran miettiä, että taputtaa jossain muussa kohtaa kuin Pelaajan teloessa raajojaan.

Siinä nyt vaan on vissi ero, kun toista viedään pelikatkolla paareilla isoista ovista ulos kuin että toinen linkuttaa kippurassa pelin tiimellyksessä vaihtoon.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Ja Tapparan katsojakunta voisi sen verran miettiä, että taputtaa jossain muussa kohtaa kuin Pelaajan teloessa raajojaan.

Voit miettiä vastaavan tilanteen toisinpäin. Nieminen olisi taklannut ohi, niin mikä olisi ollut ensi reaktiosi. Itsekin kotisohvalla naurahdin ääneen että menipäs komeasti pommi ohi. Toki nauru loppui siinä vaiheessa kun huomasi, että numpalle kävi pahemmin.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ja Tapparan katsojakunta voisi sen verran miettiä, että taputtaa jossain muussa kohtaa kuin Pelaajan teloessa raajojaan.

Joo ei sekään kovin tahdikasta ollut, krhm, minä EN taputtanut. Mutta tilannehan oli kuitenkin vähän koominen, kun Aalto näki viikon, että Nummelin on tulossa ja väisti niitin jonka johdosta Nummelin ajoi naama edellä (!) laitaan. Mitähän helvettiä se on ollut yleensä tekemässä tuossa tilantessa?

Puistolan tilanne oli ihan 50-50, mielestäni Puistola näki Riskan, otti vielä taklauksen vastaankin (eli meni kiinni laitaan) mutta se tuli niin kovaa ja takaapäin, että pää osui pleksiin aika rajusti ja taisi osua vielä jäähänkin. Ei vitonen ole tuosta mikään vääryys, Riska tässä saa peiliin katsella kuitenkin.

Tuo tilanne ei kuitenkaan ratkaissut ottelua joten tämä yletön jauhaminen siitä on ihan typerää ja turhaa ajanhaaskausta. Tappara yksinkertaisesti pelasi Lukon yli alusta asti ja olisi voinut murjoa jo matsin alkuun kovat lukemat.

Oli kuitenkin mukava katsella Tapparan pelaamista, nyt ei ihmetelty vaan pelattiin. Tuli syöttöketjuja, Lukon trapista ei ollut tietoakaan ja 50 minuuttia peli oli täydellisesti hallussa. Miinusta edelleen siitä, että maalipaikkojen tuottaminen on tuskallista ja toisaalta, kun niitä tulee niin sitten ei saada kiekkoa häkkiin.

Henrik Haapalan maali oli sellainen mitä haluan nähdä, rohkea haastaminen 1-1-tilanteessa ja suoraviivainen ratkaisu. Joku Jukka Voutilainen olisi todennäköisesti vielä hakenut syöttöä tuosta.

Hakametsässä oli hieno meininki ja faniporukat pitivät hyvin tunnelmaa yllä. Raumam Bojista lähtee hienosti ääntä, tosin välillä taas tuntui, että Sinikaarti oli siellä D-päädyssä kun melodiat olivat tuttuja. Mutta nämä nyt on näitä. Pelaajilla kuitenkin varmasti ihan uskomaton fiilis pelata tuollaisessa metelissä, nyt kun Kärppiä vastaan saisi vieläkin infernaalisemman mökän päälle.
 

Fremont

Jäsen
Puistolan tilanne oli ihan 50-50, mielestäni Puistola näki Riskan, otti vielä taklauksen vastaankin (eli meni kiinni laitaan) mutta se tuli niin kovaa ja takaapäin, että pää osui pleksiin aika rajusti ja taisi osua vielä jäähänkin. Ei vitonen ole tuosta mikään vääryys, Riska tässä saa peiliin katsella kuitenkin.

Kyllä vain, katsoo kahteen otteeseen taakseen, ja juuri siksi kääntää kylkensä kun tietää Riskan tulevan taklaamaan. Riska olisi voinut hieman hiljentää taklauksen voimaa, mutta huonoa tuuria on mukana kun pää kolahtaa noin kovaa pleksiin.

Malisen survaisu menee toivottavasti myös tutkintaan, löisi vaikka poikkarilla naamaan, mutta pakko vetää suoraa kelleille.
 

#37

Jäsen
Ja Tapparan katsojakunta voisi sen verran miettiä, että taputtaa jossain muussa kohtaa kuin Pelaajan teloessa raajojaan.
Tätä uskomatonta jeesustelua on saanut kyllä lukea joka tuutista. Kuvitteleeko joku oikeasti, että Tapparan katsojakunta on jotenkin erilainen kuin muiden hallien katsojakunta? Että mouhijärveläiset ja akaalaiset ovat jotenkin kusipäisempiä ja vahingoniloisempia kuin vaikka raumalaiset? Ihan joka kerta siellä hallissa on muutama tuhat ihmistä, joilla on ihmisen mieli ja ominaisuudet.

Tärkeä peli jossa on paljon tunnetta mukana niin kentällä kuin katsomossa, vastustajan tähtipelaaja ajaa taklauksen ohi ja satuttaa itsensä. Totta helvetissä siitä iloitaan ainakin hetki. Itsekin äkkiseltään katsoin että "hehheh, ajoi ohi, meniköhän ilmat pihalle". Sitä olkapään ikävää ylitaittumista tuskin livenä kovin moni huomasi.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Riska olisi voinut hieman hiljentää taklauksen voimaa, mutta huonoa tuuria on mukana kun pää kolahtaa noin kovaa pleksiin.

Tämä se juuri on ongelmallista, kun ei tuota tilannetta oikein voi jättää viheltämättä, vaikka enimmäkseen kyse oli juuri huonosta tuurista. Kumpikaan pelaaja ei sinänsä tehnyt mitään väärin, ainakaan kovin pahasti. Mutta jos tästä oli jäänyt jäähy antamatta niin peli olisi levinnyt täysin käsiin.

Onneksi en ole tuomarina tuolla, vaikeita juttuja päättää siinä hetkessä. Kyllähän sitä nopean päätöksen tekee mutta kun on 6 000 katsojaa katsomassa sitä sinun päätöksentekoasi ja huutamassa "Levonen on homo" niin tietty paineentuntu siinä näyttelee roolia :)

Malisen tilannetta ei vissiin nähnyt oikein kukaan, minäkin odottelin siitä jopa vitosta mutta sitten arvottiin estämisestä kakkonen! Harvoin jääkiekossa on kuitti annettu estämällä :D

Seuravaaksi v-koodi varmaan meinaa sitä, että Kankaanperä tulee pitämään mailasta kiinni tai tekee pitkän.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Täytyy sanoa että olen todella pettynyt jos paljastuu että näinkin hieno PO-sarja on sittenkin retkennut filmaukseen. Puistolan ei pitäisi pelata enää tällä kaudella peliäkään mikäli hän loukkaantui niin pahasti mitä pelissä näytti.

Epäileväinen tuomas kun olen, niin tiedän että Jukalla on ne pelaajat jotka jäävät loukkaantuneena makaamaan kovan niitin jälkeen että saadaan se viiden minuutin ylivoima, ja ne ketkä jatkavat pelaamista.

En toivo koskaan kenenkän loukkaantumista kiekossa, mutta tällä hetkellä toivon ettei Puistola filmannut. Ihan vaan itse pelin ja oikeudenmukaisuuden takia.

Aika fakiiri kyllä oli Puistola jos filmasi. Kuten videolta näkyy löi Puistola aika naseesti päänsä jäähän. Tuollaisissa tilanteissa otetaan kaikki varman päälle ja viedään mies nipussa kentältä pois. Siinähän olisi voinut tulla vaikka jotain vaurioita esim. niskaan tai selkärankaan ? Eli varmuuden vuoksi tuotiin paareilla pois. Se että miksi ei viety sairaalaan tarkastettavaksi niin sen tietää lääkintähenkilökunta. Niille voi soittaa ja kysyä.
Mutta jos kerta epäiltiin että Puistola "filmasi" niin samaa voidaan kysyä, että Filmasiko Koivisto että saatiin Tapparan ja yksi Liigan parhaimmista pakeista 3 pelin ajaksi katsomoon. No ei tainnut filmata ? Bailenin penalti oli ihan ok. Toivottavasti Riska huilaa pronssipelin. Ei ehkä taklauksen törkeyden vuoksi vaan sen takia että Puistola loukkaantui tavalla tai toisella. Linjan mukaisesti pitäisi tulla pari peliä ?

PS Onneksi Baileni tykitti sen yv maalin...
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Asiahan ei kummemmin minulle kuulu, mutta käsitinkö nyt oikein, että mielestäsi vastustajan itse aiheutetusta loukkaantumisesta saa ilakoida, mikäli kyseinen vastustaja on ärsyttävä pelaaja, mutta jos loukkaantunut pelaaja on herrasmiespelaaja eikä muutenkaan niin ärsyttävä, niin ilakoiminen on jotenkin enemmän väärin ja tuomittavaa?

Jos näin, niin ei kai siinä sitten mitään. Ite en ymmärrä, että miksi rottapelaajan loukkaantumiselle olisi hyväksyttävä taputtaa (tai miten sitten ilakoitaisiinkin), mutta herrasmiespelaajan loukkaantumiselle ei. Jos ymmärsin viestisi väärin, niin pahoitteluni turhasta kyselystä.
Ei tietenkään loukkaantumisille pidä tai saa nauraa, mutta Niemisen kohdalla jonkin pienen kolhun tulkitsee herkemmin peliin kuuluvaksi tapahtumaksi, jossa härnääjä saa "maistaa omaa lääkettään". En missään nimessä ilakoisi, jos Niemiseltä menisi vaikka taklaustilanteessa olkapää sijoiltaan. Sen sijaan jos hän maalille rynniessään saa vähän muistutusta maalivahdin koskemattomuudesta, niin saattaisin osoittaa suosiota maalia varjelleelle puolustajalle.

Eilisessä Nummelinin loukkaantumisessa ei ollut epäselvyyttä siitä, oliko kyseessä loukkaantuminen vai jokin pieni kolhu. Varmasti tämän havaitsivat myös kotijoukkueen kannattajat.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Haapalan maalin suitsuttamisessa on tyystin unohtunut yksi asia. Toki hän luistelee tuoreella jalalla ja suojaa kiekkoa hyvin, mutta ei hän sentään varjostajaansa (Jaatinen) kokonaan saa karistettua. Jaatinen iskee mailansa lavan Haapalan lapaan juuri rystylaukauksen lähtiessä ja siitä kiekko saa äkkijyrkän nostonsa takayläkulmaan. Haapalan maila jatkaa sitten Jaatisen mailan vartta pitkin Jaatisen naamaan asti. Ihan Haapalan omaa yksilötaitoa tuo siis ei ollut, vaan tuuria tarvittiin mukana tässäkin.
Tämä tosiasia summaa sen, että kahdessa viimeisessä välierässä Tapparan hyökkääjät eivät ole suorilla laukauksilla onnistuneet ohittamaan maalivahtia muuta kuin omien tai vastustajan varusteiden kautta. Tämä kertoo tietysti paljon Lukon puolustuksen tiiviydestä ja Zapolskin taidoista, mutta finaaleissa Kärppiä vastaan tuo tiiviys tulee olemaan samaa luokkaa. Toivottavasti Karhunen on se heikko lenkki.
Sanoin ennen Game Seveniä, että tämän pelin voittaja ansaitsee finaalipaikkansa. En olisi uskonut, että ansaintalogiikka tulee siitä, kummalta putoaa vähemmän miehiä kokoonpanosta. No, Lukolta näitä pudonneita on jo niin paljon - etenkin puolustajia - että finaalit olisivat voineet olla sydäntäsärkevää katsottavaa.
Tsemppiä Tapparalle jatkoon!
 
Eilisessä Nummelinin loukkaantumisessa ei ollut epäselvyyttä siitä, oliko kyseessä loukkaantuminen vai jokin pieni kolhu. Varmasti tämän havaitsivat myös kotijoukkueen kannattajat.

Kyllähän matseissa usein linkutetaan vaihtopenkille, vaikka ei isosta jutusta olisikaan lopulta kysymys.

Ylipäätään loukkaantumisille taputtaminen tms. on alhaista toimintaa, eikä sellaista pitäisi tapahtua missään hallissa, eikä missään olosuhteissa. Nummelinin seinääpäin ajo oli lähinnä koomisen näköinen ja vastaavanlainen homma olisi aiheuttanut tyytyväisen kohahduksen missä tahansa hallissa. En minä ainakaan tajunnut, että kyse oli vakavasta (?) loukkaantumisesta, luulin että Nummelinilta lähti vain ilmat pihalle.

Vastaavasti Puistolan pää heilui varressaan siihen malliin, että vihjauksetkin filmaamisesta osoittavat erittäin huonoa makua ja pelisilmää.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Jännä oli peli again! Ihmeen rauhallinen oli kuitenkin ittellä fjiilis ennen peliä ja sen aikana...ehkä se johtui edellisen illan ja yön aiheuttamasta pienestä rapellista:) Nick Bailenin paluu ja maali heti alkuun oli mielestäni isoin yksittäinen tekijä Lukon aukaisussa! Oman kasvatin ja tulevaisuuden runkopelaajan Henrik Haapalan upea maalin kierto ja vielä upeampi rystynosto räpyläpuolen ylämummoon oli kuin laittaisi rahaa pankkiin! Ei tekisi mieli etsiä negaa tässä onnenhuumassa, mutta mitä on tapahtumut Teemu Aallolle? Ainahan se on koomaillut omassa päässä, mutta ei ole enää edes peloite hyökkäyssinisellä, paitsi omille! Ihmettelen tämän pelin jälkeen, jos Kauppinen ei ole kokoonpanossa...siis sillä varauksella, että Puistola pystyy tiistaina pelaamaan. Kiitos Tappara!! Onnea Lukolle pronssipeliin, SaiPa on paha!
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ikimuistoinen peli, ei voi muuta sanoa. Viime keväänä finaalipaikka ratkesi Raumalla ja niin selvästi saadakseen aikaan näin korkeaa tunnetilaa. Lähinnä tulee vertailukelpoisena mieleen vuosi 2001 ja Tarvaisen "maailman ihanin jatkoaikamaali" Ilveksen verkkoon.

Silloin sarja oli toki huomattavasti selvempi kokonaisuudessaan, mutta Ilves nurin ja finaalipaikka ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli jotain valtavan hienoa. Nyt meni ratkaisukin oikealle miehelle: hyvin koko ajan pelanneelle Haapalalle! Pienestä oli kiinni - ja pelkäsin, että sarja olisi kääntynyt vähän samalla tavalla kuin porilaisia vastaan viime keväänä tai 2006. Onneksi ei.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Tätä uskomatonta jeesustelua on saanut kyllä lukea joka tuutista. Kuvitteleeko joku oikeasti, että Tapparan katsojakunta on jotenkin erilainen kuin muiden hallien katsojakunta? Että mouhijärveläiset ja akaalaiset ovat jotenkin kusipäisempiä ja vahingoniloisempia kuin vaikka raumalaiset? Ihan joka kerta siellä hallissa on muutama tuhat ihmistä, joilla on ihmisen mieli ja ominaisuudet.

Tärkeä peli jossa on paljon tunnetta mukana niin kentällä kuin katsomossa, vastustajan tähtipelaaja ajaa taklauksen ohi ja satuttaa itsensä. Totta helvetissä siitä iloitaan ainakin hetki. Itsekin äkkiseltään katsoin että "hehheh, ajoi ohi, meniköhän ilmat pihalle". Sitä olkapään ikävää ylitaittumista tuskin livenä kovin moni huomasi.

No pakko oli jeesustella takaisin kun aiempi nimimerkkikin jeesusteli Puistolasta. Itselleni on ihan sama, että itketäänkö vai nauretaanko milloin minkäkin draaman jälkeen sillä yleensä oma näkökantani on, että raadot pois kentältä jotta peli jatkuu.

Tottakai käsitän, että viholliselle buuataan, vislataan tai taputetaan kohdissa joissa vastustajan pelaaja tekee jotain asiaan kuuluvaa. Oma jeesusteluni johtui vain toisen kirjoittajan jeesustelusta ensin.

Siinä nyt vaan on vissi ero, kun toista viedään pelikatkolla paareilla isoista ovista ulos kuin että toinen linkuttaa kippurassa pelin tiimellyksessä vaihtoon.

Jokainen tekee sen minkä pystyy oman joukkueen eteen niin kentällä kuin katsomossa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Ennen eilistä peliä olisin veikannut Kärpille mestaruutta tyyliin 4-0 riippumatta vastustajasta, mutta nyt näkyi jo valoa tunnelin päässä. Ehkäpä jonkunlainen finaalisarja saadaan sittenkin aikaiseksi. Maalinteosta en olisi huolissani, ei tuo huono tuuri voi jatkua ikuisesti. Pirteä peli erityisesti neloselta. Mielenkiintoista nähdä miten ketjut asettuvat vastakkain finaaleissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös