La 12.4.2014 Tappara - Lukko, 7. välieräottelu

  • 30 966
  • 140

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Palstan selkeästi kusipäisin wannabe-porilainen voi vetää tekopyhyytensä ja jeesustelunsa perseeseensä. Lukkoa olet haukkunut aina.
Ja kaikki Lukon kannattajat haukkuivat Ässiä aina, ennenkuin viime keväänä sieltäkin tuli sympatioita Ässien suuntaan. Ota vaan se pää pois perseestä jo, auttaa ajattelemaan kun saa happea välillä.

Totta vitussa olen haukkunut Lukkoa aina, ja silti vielä jossain vaiheessa halusin Lukon pärjäävän tänä keväänä kun Ässät ei playoffeissa ollut. Lupaan että tämän jälkeen en enää tätä erehdystä tee, vaikka hieman toivonkin Lukon voittavan pronssiottelun.
 
tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tämä paras seitsemästä -sarja on niin rehellinen tapa selvittää kahden joukkueen paremmuus ettei mikään.

Kentällä ja sen ulkopuolella näiden kahden joukkueen vällinen taistelu oli äärimmäisen rehtiä, rehellistä ja kovaa.

Faneilla voisi olla vähän petrattavaa, mutta juurikin itse joukkueet olivat rehellisin keinoin pelaamassa, eikä esimerkiksi viime pudotuspeleissä nähtyä likaista mediapeliä pelattu.

Rautakorpi ja Dufva halasivat toisiaan taiston tauottua, ja kyllä pahaa tekee nähdä RD noin takki tyhjänä.

Lopulta, vaikka 6. pelissä Lukko ottikin otteen ja myös henkisen yliotteen itselleen, voittaakseen tämän sarjan sen olisi pitänyt kyetä myös hyökkäyspeliin muidenkin kuin yhden ainoan ketjun voimin.

Vaikka se ei siltä aina näyttänytkään tässä sarjassa, Tapparalta löytyy kolme erittäin ratkaisukykyistä ketjua, sekä tänään pelin ratkaissut 4. ketju.

Zapolski pelasi viimeiset kolme ottelua loistokkaasti ja Lukko puolusti ansiokkaasti. Ero Lukon ja viime kauden Ässien välillä oli kuitenkin se, että Ässien koko viisikon puolustuspeli hipoi täydellisyyttä, kun taas Lukon puolustus hyvästä taistelusta huolimatta aina aika-ajoin avautui.
 
polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara kokosi hienosti joka ukon tänään taisteluun. Tänään ei kukaan antanut periksi, siellä uhrauduttiin.

Haapala. Ei voinut oikeammin osua tuo maali. Järjetöntä raatamista vaihdosta toiseen, illasta toiseen.

Jääkiekko voitti tämän ottelusarjan.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tappara halusi tänään enemmän ja ansaitsee ehdottomasti voittonsa ja finaalipaikkansa. Se oli tänään selvästi parempi hallittuaan ottelua pitkät tovit. Lukon hyökkäyspeli oli tänään loppua lukuunottamatta melko olematonta.

Kaksinkamppailut kääntyivät pääosin Tapparalle. Monesti se kiekko kaivettiin päätyvipin jälkeen aina väkisin joukkueelle ja saatiin mylly pyörimään, varsinkin ensimmäisessä ja toisessa erässä.

Helpottava voitto. Ei tässä kuitenkaan ole vielä aihetta suurempaan juhlintaan, se kovin ottelusarja on vielä edessä.
 
Järvenpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Wild, Suomalaiset NHL:ssä
Alunperin satakuntalaisena mullakin oli Ässien "menestyksen" myötä sympatiat tänä keväänä Lukon puolella, mutta jo Blues-sarjan aikana raumalaiset onnistuivat kyllä tappamaan kaikki viimeisetkin sympatian rippeet. Sanoisin että lukkofanit saivat mitä ansaitsivat, elleivät olisi saaneet jo enemmän.

En näe mitään syytä antaa armoa tuolle sakille.

Ja kaikki Lukon kannattajat haukkuivat Ässiä aina, ennenkuin viime keväänä sieltäkin tuli sympatioita Ässien suuntaan. Ota vaan se pää pois perseestä jo, auttaa ajattelemaan kun saa happea välillä.

Totta vitussa olen haukkunut Lukkoa aina, ja silti vielä jossain vaiheessa halusin Lukon pärjäävän tänä keväänä kun Ässät ei playoffeissa ollut. Lupaan että tämän jälkeen en enää tätä erehdystä tee, vaikka hieman toivonkin Lukon voittavan pronssiottelun.

Wau. Exact my thoughts.

Moni ihmetteli "Lukko-kannatustani" ennen pleijareiden alkua, johon perusteluni olivat, että "jos ei se ole Ässät, niin miksei se sitten voisi olla Lukko". Kuitenkin pitkän aikaa viimeisestä mestaruudesta ja Ässät nyt saivat sen pitkään kaivatun viime keväänä, joten vihdoinkin voisi olla Lukon vuoro.
Kuitenkin jo Blues sarjan alkutaipaleella sain ikäväkseni huomata Lukko-kannattajien (luonnollisestikin poikkeuksiakin löytyy) olevan täysin sietämätöntä sakkia kaikkineen Huhtalan telomis -juttuineen, ym. Eikä pelkästään internet-maailmassa, vaan ihan kasvokkainkin. Jo eräässäkin Lukko - Blues otteluketjussakin sen ilmaisin, etten toivo mitään hyvää Lukko-kannattajille.

Oksettavaa sakkia.

Sille ei nyt enää voi mitään, mutta minusta tuli nyt tänä keväänä taas yksi Lukkoa tästälähin inhoava "perusporilainen".

Eikä tämä nyt ollut mikään ilkkuminen tappion hetkellä, tai lyötyä lyömistä, mutta ei kai nyt hirveänä yllätyksenä voi Lukko-faneille tulla, ettei Porilaisilta paljon sympatiaa heru, vaan ollaan pikemminkin tyytyväisiä menestyksettömyydestänne. Se on kyllä aivan itse aiheutettua.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds

Olisi teissä edes munaa myöntää tosiasiat ihan suoraan. Muutaman Lukko-kannatajan toiminta ei tosiaan voi vaikuttaa mihinkään. Säälittävää tuollainen oman toiminnan selittely, tietoista tai ei. Ei ketään vittu kiinnosta tuollainen sössöttys. Empatiakyvyn puutetta jos jonkun Huhtala-puheen antaa oikeasti vaikuttaa omaan mielipiteeseen.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ei jestas mitä jeesustelua parilta porilaiselta. Mykistävää suorastaan.
 
tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voitko kertoa mikä hävisi tämän ottelusarjan?

Polvipetteri varmaan viittaa siihen, että se kiekonpeluu kuitenkin voitti sen kiekottoman peluun. Jälkimmäiselle kun tarjottiin hyvät mahdollisuudet Levosen tasapuolisella, mutta ärsyttävällä "antaa poikien painia, hakata, estää ja roikkua" -linjalla.

Toivon, että vihdoin finaaleissa palattaisiin siihen tämän ottelusarjan avauspelin (jos oikein muistan) linjaan, joka toi kiekonpeluuta paremmin esiin.

Arvostan kyllä myös kovaa puolustustaistelupeliä, jossa rehdisti kamppaillen kaikki mahdollinen tehdään maalin estämiseksi.
 
tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei jestas mitä jeesustelua parilta porilaiselta. Mykistävää suorastaan.

No joo, tällasta se on. Toisaalta se on moneenkin suuntaan nähty aiemmin että jos 2-3 joukkueen X kannattajaa lähtee esim. Yupin tapaiselle linjalle perseilemään, niin jo löytyy joukkueen Z kannattajista ainakin se pari joka puolestaan vetää hirveät yleistykset ja raivarit koko joukkueesta X, sen kannattajista, kotikaupungista, joukkueen huoltajasta, maskotista ja bussikuskista.

X:n cheerleaderitkin on siinä vaiheessa rumia, ja tulee varmaan jostain Mouhi- tai Ylöjärveltä.

Edit: jaahas, luin Moderaattorin kommentin turhan myöhään, toivottavasti ei tule pitkä kakku.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieno sarja. Ei tullut sellaista Tapparan riemukulkua mitä ennakkoon veikkailtiin. Lukko teki hyvää duunia ja lähellä oli paikka auringossa. Finaalissa ovat kuitenkin kaksi koko kauden parasta joukkuetta. Kyllähän tässä on ihan alkukaudesta lähtien ollut sellainen olo, että muu kuin Kärpät vs Tappara finaali on yllätys. En itse uskonut, että Lukko pistäisi Tapparan noin tiukoille, onneksi olin väärässä.
 
mohikaani#91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Flyers
Hieno peli ja parempi voitti, aika puhki alkoi lukko olemaan tuossa kolmannessa erässä. Nieminen on hieno pelaaja mutta lopettais nyt edes finaaleihin sen tuomareille valittamisen joka vihellyksen jälkeen ja alkais keskittyä enemmän pelaamiseen. onko tuomareille valittamisella ikinä saavutettu mitään ennemmin se kääntyy itseään vastaan.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieno peli ja parempi voitti, aika puhki alkoi lukko olemaan tuossa kolmannessa erässä.

En tiedä johtuiko väsymyksestä vai jostain muusta, mutta silmiini pisti kolmannessa erässä (osin jo toisessa), että Tappara suoriutui viime pelejä huomattavasti paremmin aloitusympyrässä. Viimeiset 2-3 peliä Lukko tuntui olevan aika suvereeni aloituksissa ja söi Tapparan ylivoima-aikaa aloitusvoitoilla sekä iski pari maalia niiden seurauksena.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siis oikeastiko täällä pitää vääntää porilaisten kanssa joistain Huhtalaan kohdistuneista taklauksista ja niiden reaktioista? Ei helvetti, en olisi uskonut.

Itse ottelusta sen verran, että samanlaista vääntöähän se oli kuin edellisetkin matsit. Lukolla oli ilmeisesti jo vähän piimää jaloissa, kun hyökkäyspeliä ei saatu missään vaiheessa kunnolla rullaamaan. Tuomarit antoivat myös aika paljon tasoitusta avauserässä, ja hetken ehdin jopa luulla, että koko peli ratkesi siihen. Onneksi ei kuitenkaan.

Hienoa oli kuunnella Lukko-kannattajien kannustusta läpi ottelun - kuten on ollut koko kauden ajan. Tapparan Kotiyleisö puolestaan syttyi vain hetkittäin, ja repertuaarissa olivat lähinnä ne tutut "tappara läpy-läpyt" parilla variaatiolla. Todellisen tasonsa Hakametsän yleisö osoitti riemuitsemalla Numpan loukkaantumisesta.

Häviö tietysti keljuttaa, mutta en olisi toisaalta oikein uskonut, että vajaamiehinen Lukko olisi Kärppiä enää haastanut. Kun Nummelinkin putosi puolessa välissä pois, niin suuremmat jännitykset karisivat. Hyvin joukkue kuitenkin taisteli loppuun asti. Itse ratkaisuhan syntyi hyvin odotetusti juuri Jaatinen-Tikkanen -kaksikon ollessa jäällä. Kuormitus alkoi näkyä, eikä kummallakaan ollut enää tarpeeksi virtaa puolustaakseen vikkeliä Tappara-pelaajia. Kaikkensa kuitenkin antoivat, siitä ei ole epäilystä.

Nieminen on muuten äärimmäisen rasittava pelaaja.
 
Veri

Jäsen
Todellisen tasonsa Hakametsän yleisö osoitti riemuitsemalla Numpan loukkaantumisesta.
Mää taas tavallaan kyllä ymmärrän tuosta ilakoinnin. Numppa lähtee niittaamaan Tapparan pelaajaa levyks laitaa vasten, mutta ainoa minkä onnistuu telomaan onkin oma käsi. Iha normaalia ilkkumista taviksilta. Tavis katsojat kun ilahtuvat aina jos vaikka vastustajan laukoma kiekko kopasahtaa joukkuetoveriaan naamaan. Tai kaks vastustajaa törmää toisiinsa, ihan sama sattuiko noissa tilanteissa vai ei. Ei kukaan ois taputtanu jos Numpalle ois käyny kuin Puistolalle.

Itse en taputtais tai naurais, koska arvostan taklauksia ja Nummelinia.

Itse pelistä ja sarjasta pitää sanoa että parempi meni jatkoon, mutta Lukko antoi ihan hyvän vastuksen. Kiitos myös psychodadille värilasittomista kommenteista :) teit tästäkin voitosta maukkaamman.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Todellisen tasonsa Hakametsän yleisö osoitti riemuitsemalla Numpan loukkaantumisesta.

Epäilemättä Raumalla olisi hurrattu samalla tavalla, jos esim. Nieminen loukkaantuisi. Viime pelissäkin Niemisen saadessa osumaa, heräsi pääkatsomo huutelemaan Niämiselle. Mitään järkeä tuossa ei ole, mutta kuuluu kaiketi suomalaiseen katsomokulttuuriin. Samalla tavalla kuin esim. tuomarin kaatuessa yleisö antaa aplodit tai kun se alhainen yleisömäärä pamahtaa kuutiolle.

Puistolan loukkaantumisen jäljeen jäälle heitettiin myös tavaraa, tuo on minusta kaikkein tyhmintä.
 
TouZa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi, LHT
Ohi ja over! Tänään ekaan erään Tapparalla 6-7 tuhannen taalan paikkaa ja yksi maali. Lukko puolittaisella paikalla samaan tulokseen. Pitkään näytti, että Tapparan hallitsee tutulla kaavalla, muttei saa kiekkoo sitten mitenkään ohi Zapolskin, joka näytti uimahyppynsä (3.peli) jälkeen oikein pätevältä kassarilta. Sitten H.H ja ompelukonemaiset jalat pisti Lukon solmuun ja kiekon minttuun. Tällä kaavalla voittaja ja finalisti saatiin selville.

Tapparalta tänään 3 vai 4 rimaa, joten ei tää kyllä väärin mennyt!

Sitten viä muutamia pointteja:

Vahalahti huikee äijä - verotti varmaan parasta terävyyttä tänään se, että tuntu pelaavan 4/5 Lukon vaihdoista! Arvostan.

Puistolan loukkaantuminen ikävä juttu, muttei mielestäni sikamainen temppu. Liigan linjoilla Riska kuitenkin jättää pronssipelit väliin. Vaikka Raumam Bojat upeasti omiaan jaksoi alusta loppuun asti kannattaa, niin en ymmärtänyt sitä, miksi Puistolan maatessa jäällä tajuttomana, sinne piti heittämän kolikoita ja nuuskapurkkeja. Ei se Pasi taksirahaa tarvinnut, jos ajattelitte.

Numpan loukkaantuminen oli koominen. Hirveet vauhdit, pommi ohi ja nilkuttaen koppiin. Toivottavasti saa koottua ittensä pronssipeliin.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Epäilemättä Raumalla olisi hurrattu samalla tavalla, jos esim. Nieminen loukkaantuisi. Viime pelissäkin Niemisen saadessa osumaa, heräsi pääkatsomo huutelemaan Niämiselle. Mitään järkeä tuossa ei ole, mutta kuuluu kaiketi suomalaiseen katsomokulttuuriin. Samalla tavalla kuin esim. tuomarin kaatuessa yleisö antaa aplodit tai kun se alhainen yleisömäärä pamahtaa kuutiolle.

Puistolan loukkaantumisen jäljeen jäälle heitettiin myös tavaraa, tuo on minusta kaikkein tyhmintä.
No se on kyllä totta, että Niemiselle varmasti huudellaan joka välissä, ja pienistä kolhuistakin luultavasti ilakoidaan. Tämä johtuu kuitenkin siitä, että Nieminen on jatkuvasti napisemassa joka asiasta ja pyrkii viimeiseen asti härnäämään vastustajan pelaajia. Tänäänkin suu kävi taukoamatta, vaikka mitään vääryyttä ei olisi edes tapahtunut.

En kuitenkaan ymmärrä, miksi aikuiset ihmiset riemuitsevat siitä, että toisen joukkueen tähtipelaajan olkapää menee paskaksi. Jostain pikkuvaivasta nyt ehkä voikin napista, mutta nyt oli selkeästi tosi kyseessä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Liigan linjoilla Riska kuitenkin jättää pronssipelit väliin.
Kertoisitko, millä "liigan linjalla" puhtaasta taklauksesta annetaan vielä pelirangaistuksen päälle pelikieltoa? Aika uskomatonta, jos näin tapahtuu. Mutta kaikki on toki mahdollista, kun on kyse kotimaisesta liigasta.
 
Katto

Jäsen
Numpan loukkaantuminen oli koominen. Hirveet vauhdit, pommi ohi ja nilkuttaen koppiin. Toivottavasti saa koottua ittensä pronssipeliin.

Joo. Menikö se silmät kiinni taklaamaan sitä. Tapparan kaveri kaarsi alta pois reilusti ennen ja Numppa veti taklauksen monta metriä ohi ja satutti itsensä.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kertoisitko, millä "liigan linjalla" puhtaasta taklauksesta annetaan vielä pelirangaistuksen päälle pelikieltoa? Aika uskomatonta, jos näin tapahtuu. Mutta kaikki on toki mahdollista, kun on kyse kotimaisesta liigasta.

Eikös raumalaisten mukaan Nurmi saanut kaksinpeliä puhtaasta taklauksesta tuossa jonkun aikaa sitten?
Voi olla, että muistan väärin. On tullut oltua humalassa viime aikoina.
 
Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tänään peliä katsellessa mietin, että raumalaiset vielä kehtaa väittää Tapparaa "antijääkiekkoa" pelaavaksi porukaksi. Kyllähän toi Lukon esitys tänään oli juuri sitä. Vasta Haapalan maalin jälkeen Lukolla alkoi ilmetä edes pientä yritystä pelin rakentamiseen ja hyökkäämiseen.

Silti olivat hyvin lähellä päästä taas jatkoille, kiitos maalivahtipelin joka oli Lukolla monin monin verroin varmempaa ja parempaa kuin Tapparalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös