Mietin edellisen Kouvola-ottelun päätyttyä, että jos Jukurit alkaa pelata finaalien vaatimalla tempolla hiukankin aikaisemmin kuin kolmannessa erässä, tästä tulee vielä ok sarja. Jukurit alkoi, heti alkupuhalluksesta lähtien. Joukkue painoi sellaisella vauhdilla ja energisyydellä, että Kouvolan pojat jäivät telineisiin.
Jukureiden pelisapluuna tähän otteluun suorastaan häikäisi. (Siitäköhän jukurifanipäädyn ylänurkassa keikaroineen nuoren pojan silmillä olleet tummat aurinkolasitkin vihjasivat?) Mikkeliläiset lähtivät viljelemään kiekkokontrollia, jossa rytmitykset olivat pelitilanteille suotuisien hyökkäyslähtöjen mukaan tarkastellen loistavassa kuosissa. Jukurit on oppinut jopa rationaalisesti palauttamaan kiekon toisinaan uudestaan maalinsa taakse, kun viivelähtö ei ole ensimmäisellä yrittämällä onnistua ja peli on puuroutua. Ei lähdetä aina väkisin puskemaan, kun hyökkäys on mennä kituutellen vääntämiseksi, vaan kasataan viisikko uusiksi ja otetaan seuraavaa yrittämää alkuviivoilta tulille.
Sarvipäät karvasivat rohkeasti ja erityisen hanakasti jo syvällä hyökkäysalueella KooKoon kiekolliseen, eikä paineistukselta annettu hetkenkään rauhaa. Toisessa erässä Jukurit näytti suorastaan murhaavalta. Kiekko riistettiin useissa kohdin KooKoo-pelaajilta välittömästi, kun sen lapaansa olivat saaneet. KooKoo jäi omalle alueelleen köysiin, ja tiheässä olivat tilanteet, joissa sen oli tyydyttävä purkuheittoihin. Kaksinkamppailuja Jukurit käänsi eilen terhakasti edukseen, ja kulmapelien kiekoissakin joukkue oli rivakalla luistinkyydillään usein ensimmäisenä.
Mikko Rämön huomio alkoi ei-yllättävään suuntautua tyyliin maalivahtipelaamisesta ulkopuolisiin asioihin ja tuomarille urputtamiseen. Jotkut noista maaleista olisivat taas kiistatta olleet otettavissakin. Miestä ei ole voinut aiemminkaan Jukureita vastaan tiukoissa paikoissa pelaamisesta kehua, ja kiteytettynä lausuma kuuluu: Rämö sulaa!
Tuntuu, että sarvipäiden täytyy ajaa itsensä seinään, ennen kuin syttyvät todella pelaamaan. Selvää on ollut, että jos Jukurit pelaa potentiaalinsa mukaisella tasolla, KooKoo on tiukilla. Tätä joukkuetta seuranneiden tietämää potentiaalia alkoi nyt näkyä, ja esitys sekä tulos olivat selkeää kertomaa. Jos Jukurit jatkaa siitä, mihin sillä potentiaalia on, tästä tulee hyvä sarja.
Jotain ikävääkin... Urheilukatsomoon vitun huutamiset eivät kuulu. Tästä ei liene kenelläkään Jatkoajan palstalle kirjoitusoikeudet saaneella kysymyksiä. Jos on, on syytä henkisestikin kasvaa, ymmärtää perspektiivi, ja miettiä, ketä muitakin siellä katsomossa on paikalla. KooKoon fanipäädyn muutamat henkisellä tasolla kypsymättömämmät yksilöt osoittivat "tasonsa", kun huudot menivät ahdistettuna yläastetyyliseksi älyllisyyden huipuksi: "haistakaa vittu" ja "vittu, mikä nuija". Tyylillä: "Kuunnelkaa, olen oppinut kovia sanoja: vittu, vittu, vittu". Näihin lähti sitten suurempikin joukko mukaan, mikä tietysti kertoo useampien muidenkin tasosta kuin vain näiden alottaneiden kukkopoikien.
Täydennykseksi nämä pojankoltiaiset ja muutamat isommatkin heiluttelevat vielä keskisormiaan kuin tarkkailuluokkalaiset, jotka yrittävät olla kovaa jätkää. Kannustus oli suurimman osan ottelua hyvää, mutta nuo lopun tempaukset löivät KooKoo-fanien lauantai-iltaiselle esitykselle ala-arvoisen pisteen.
