Harmi kun jotkut Sport-leiristä tulee itkemään miten Ipa voitti, tai ainakin hyötyi, tuomarilinjasta. Vahvasti kuulostaa huonoilta häviäjiltä. Onneksi vaan pieni äänekäs joukko.
Kyllä se linja haittasi molempia aivan varmasti. Tasurikaan ei olisi ollut vääryys, mutta Ipa oli kuitenkin just tän verran parempi, tuomareista riippumatta. Sportilla myös oli pinna enemmän pinnassa, joten "kärsivät" sitäkin kautta extraa paskoista tuomareista. Mutta siihen olisi itse pystynyt vaikuttamaan pitämällä hermokontrolli ja siten ehkä pari jäähyä vähemmän.
Pienen paskanmaun siis antaa, tuomaritoiminnan lisäksi, tuommonen itkeminen kun muutenhan peli oli aika tasaväkistä eikä tunnettakaan puuttunut kentältä eikä katsomosta.