La 1.3.2008 SaiPa-TPS

  • 18 459
  • 136

theref

Jäsen
Pudotuspelipaikka on SaiPalla nyt täysin omissa käsissä. Mutta vain suoralla kolmen pisteen voitolla se säilyykin omissa käsissä, muuten TPS jatkaa edellä ennen viimeistä kierrosta.

Tämän pelin jälkeen SaiPa on siis pisteen edellä, pisteen takana, kolme pistettä takana tai ulkona pudotuspeleistä neljän pisteen takamatkalla ennen viimeistä kierrosta.

Panoksia piisaa siis ottelussa SaiPan suunnalla ihan tarpeeksi.

Mutta kyllä niitä on TPS:lläkin. Hantta Virta jutteli torstain jälkeen että "ei olisi maailmanloppu jos ei päästä pudotuspeleihin", mutta kun miettii kymmenen pisteen kaulaa vielä hetki sitten, niin kyllähän se maailma kaatuisi Turussa.

Saas nähdä mitä ilta tuo tullessaan? Tuoko se iloista vauhdin hurmaa ja laadukasta kiekkoa, vaiko vahvaa mailastapuristamisen makua ja tiukkaa vastustajan virheiden kyttäilyä?

Halli tulee melkoisella varmuudella täyteen ja Turustakin on kaiketi tulossa porukkaa paikalle. Jokeri-fanit osoittivat hienoa toimintaa edellisellä vierailullaan, toivon mukaan TPS-fanit pystyvät samaan.

Katseet kohdistuvat myös kotiyleisön tuen suuntaan. Kotiyleisö ei ole SaiPaa liiemmälti kannustanut, mutta nyt on näytön paikka. SaiPa-faneilla on omat kujeensa joten heidän suunnastaan nähtäneen tänään kauden parasta kannustusta.

Molemmille joukkueille onnea peliin, paras joukkue voittakoon!
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kaikki paineet ovat SaiPalla

Päinvastoin. SaiPa on sarjataulukon mukaan altavastaaja ja vähän aikaa sitten näytti siltä, ettei sillä ole mitään mahdollisuutta jatkaa pelejä runkosarjan jälkeen. Nyt tilanne näyttää toiselta. TPS pitää viimeistä paikkaa ja paineet sen menettämiseksi ovat kovat. SaiPalla ei ole mitään hävittävää, TPS:llä on.

Harmi ettei tämä ole tv-peli.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mutta kyllä niitä on TPS:lläkin. Hantta Virta jutteli torstain jälkeen että "ei olisi maailmanloppu jos ei päästä pudotuspeleihin", mutta kun miettii kymmenen pisteen kaulaa vielä hetki sitten, niin kyllähän se maailma kaatuisi Turussa.

Halli tulee melkoisella varmuudella täyteen ja Turustakin on kaiketi tulossa porukkaa paikalle. Jokeri-fanit osoittivat hienoa toimintaa edellisellä vierailullaan, toivon mukaan TPS-fanit pystyvät samaan.

Tuskimpa maailma Turussa kaatuisi. Intohimo jääkiekon suhteen on valitettavan alhaalla.

Aika vähän taitaa Turusta tulla porukkaa. RY taitaa bussilla tulla paikkalle, jos saavat sellaisen liikkeelle. SR ei saanut sen vertaa porukkaa kasaan, että olisi järkevää lähteä dösällä liikenteeseen. Jotain henkilöautoja saataa olla lähdössä. Futiksen harkkamatsiin Ruotsiin on sen sijaan lähdössä noin 40 kannattajaa, joka kertoo lajien kiinnostavuudesta aika karua kieltä tällä hetkellä.
 

PELL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins
Viisi ja puoli tuntia pelin alkuun eikä meinaa paikalla pysyä, sen verran jännittää. Tänään voitto ja saa jatkaa jännittämistä tiistaihin saakka.
Saa nähdä minkä verran SaiPa saa sairastuvalta puolikuntoisia miehiä peliin mukaan. Yli-Torkko ja Koskinen olisi tärkeitä pelaajia taisteluilmeen luojina.
Ottelun tuomarikaksikon nimet on todella pelottavaa luettavaa...parempi olisi jos pojat pistäisivät pillit taskuun ja mennään vankilasäännöillä, niin ei pääse jälkeenpäin lukemaan kun tuomarit taas ratkaisi ottelun suuntaan tai toiseen.
Mutta halli täyteen ja kova huuto päälle, niin saadaan se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja jäälle ja sp-paikka on yhden ottelun päässä!
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Pelin pilaavat tänään: Jussi Leppänen - Tero Toivola
Tästä parista on juuri kokemusta, koska olivat torstaina Raumalla viheltämässä Pelicans-ottelun. En kyllä ollenkaan pitänyt näkemästäni tuomarityöskentelystä siinä ottelussa. Ensin jätetään selviä virheitä puhaltamatta, ja sitten maksetaan niitä takaisin jostain hipaisuista. Eli kun ensin tehdään virhe, niin sitten pitää tehdä toinen virhe, että ollan sujut itsensä kanssa. Päätuomari Seppo Mäkelä aikoinaan sanoi hyvin, että jos tulee tehtyä virhe, niin suurin virhe on yrittää paikata sitä virhettä toisella virheellä. Kokoajan homma menee vaan huonompaan suuntaan. Viimein ollaan niin pelaajien hampaissa, että homma menee pelkäksi koiruuksien kyttäämiseksi.

No, toivottavasti tämä pari nyt tänään onnistuu, koska kyseessä on todellakin iso ottelu pääsystä sääleihin. Kumpikaan joukkue ei tosin mikään fyysisyyden perikuva ole, vaan peliä pyritään tekemään muilla keinoin.
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jotenkin epätodellinen fiilis, että Playoffs paikka on vielä tässä vaiheessa kautta täysin omissa käsissä. Reipas kuukausi kukaan ei olisi uskonut, että nyt ollaan tässä tilanteessa.

Varmasti kauden hienoin ottelu tulossa ainakin tunnelmansa puolesta. Nyt pitää vielä toivoa, että Iliakis ja etenkin Yli-Torkko saadaan paikattua vaikka väkisin pelikuntoon. Tuomarikaksikko kuulostaa hirveältä, mutta pakkohan se on luottaa siihen etteivät kaverit halua perseillä näin tärkeää ottelua.

...Tuskimpa maailma Turussa kaatuisi. Intohimo jääkiekon suhteen on valitettavan alhaalla...

. ....Futiksen harkkamatsiin Ruotsiin on sen sijaan lähdössä noin 40 kannattajaa, joka kertoo lajien kiinnostavuudesta aika karua kieltä tällä hetkellä....
Kyllähän tuota yleisöä on Turussa varsinkin alkukauteen verrattuna käynyt melko hyvin, vaikka joukkue tuntuu rämpivän illasta toiseen. Viimeiset viisi kotiottelua keskiarvolla 7061, joka lienee Turunkin mittasuhteilla nykyään todella loistava luku. Että eiköhän se laji siellä vielä kiinnosta. Ei taideta futiksessa vastaavanlaiseen keskiarvoon päästä, vaikka kuinka saataisiin porukkaa vierasmatkoille.
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
SaiPa!!

Tänään nähdään onko joukkue sen arvoinen, että kausi jatkuu runkosarjan jälkeenkin. Työkaverien kanssa jännäämään Kisapuistoon kuinka ukkojen käy. Onneksi kaikki on vielä omissa käsissä, joskushan näillä tietämin on pitänyt jännittää enemmän muiden koitoksia.

Roikkukaa, raastakaa ja viekää se kiekko vaikka sanonkomissä maaliin asti!
 

TPS89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, KaKiPo & Leijonat.
TPS tänään

Maalivahti:
Salak (Kuokkanen)

1. kenttä
Te. Laine – Uusikartano - Mikkola
Konttinen - Kiprusoff

2. kenttä
Suominen – Hurme - Erkinjuntti
Berg - Sweatt

3. kenttä
Alanen – Lundbohm - Sinisalo
Halonen - Järvinen

4. kenttä
Kolu – Rautee - Aho
Saarinen - To. Laine (h)
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Kyllähän tuota yleisöä on Turussa varsinkin alkukauteen verrattuna käynyt melko hyvin, vaikka joukkue tuntuu rämpivän illasta toiseen. Viimeiset viisi kotiottelua keskiarvolla 7061, joka lienee Turunkin mittasuhteilla nykyään todella loistava luku. Että eiköhän se laji siellä vielä kiinnosta. Ei taideta futiksessa vastaavanlaiseen keskiarvoon päästä, vaikka kuinka saataisiin porukkaa vierasmatkoille.

Turun yleisöluvut ovat eläneet jälleen omaa elämäänsä loppukauden aikana. Ovat melko kaukana paikallaolleista nettoyleisömääristä. Vaparikampanjoilla pumpattua toimintaa, jonka loppulasku selviää myöhemmin, jos on selvitäkseen.

Futiksessa on täällä ihan hemmetinmoinen buumi oikeastikin. Etenkin FC TPS:llä. Ei ole edes erityisen kaukaahaettua olettaa HC:n ja FC:n välille tasapeliä katsojamäärissä v. 2008. Toki hinnatkin ovat erit mutta silti. Vielä 5-10 vuotta sitten futiksessa kävi 1500 ihmistä per ilta, heistäkin suurin osa maksamatta. Nyt asetelma on toinen.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kyllähän tuota yleisöä on Turussa varsinkin alkukauteen verrattuna käynyt melko hyvin, vaikka joukkue tuntuu rämpivän illasta toiseen. Viimeiset viisi kotiottelua keskiarvolla 7061, joka lienee Turunkin mittasuhteilla nykyään todella loistava luku. Että eiköhän se laji siellä vielä kiinnosta. Ei taideta futiksessa vastaavanlaiseen keskiarvoon päästä, vaikka kuinka saataisiin porukkaa vierasmatkoille.

Toki TPS aina kiinnostaa Turussa ja jos joukkue olisi pelannut paremmin, niin varmasti kovemmistakin yleisömäärissäkin liikuttasiin. Mutta mitään varsinaista KIIMAA ei ole havaittavissa. Futiksen keskiarvo oli 5300 viime kaudella, joka olisi suhteelisen kova SM-liigassakin. (toisaalta lajeja ei voi täysin verrata, koska lippujen hinnat ja ottelumäärät ovat aivan erilaiset)

Futiksessa nyt kuitenkin on buumin poikasta havaittavissa, mikä näkyy yleisessä keskustelussa sekä kausikorttimyynnissä.
 

Sic

Jäsen
Futiksessa on täällä ihan hemmetinmoinen buumi oikeastikin. Etenkin FC TPS:llä. Ei ole edes erityisen kaukaahaettua olettaa HC:n ja FC:n välille tasapeliä katsojamäärissä v. 2008. Toki hinnatkin ovat erit mutta silti. Vielä 5-10 vuotta sitten futiksessa kävi 1500 ihmistä per ilta, heistäkin suurin osa maksamatta. Nyt asetelma on toinen.

Kyllä tuo FC TPS:n buumi on ilmennyt itsellekkin viime aikoina, etenkin kun Mara Kuusela saatiin valmentamaan.

Mutta itse peliin: Kuten aiemminkin sanottu, tästä tulee yksi kauden hienoimmista peleistä SaiPalle ja heidän kotikatsojille. Toivon sydämmestäni että SaiPa taistelee tänään todella, ja mahdollisimman moni peluri sairastuvaltakin saadaan pelikuntoon. Maalivahtipeli on tärkeä osa SaiPalle tänään, varmoja otteita on löydyttävä jälleen, oli maalissa sitten Hostikka tai Tarkki. Hyökkäyspelin pitää nyt toimia, Immosen kentältä toivon johtajan elkeitä ja toivottavasti ensimmäiset maalit isketään jo ensimmäisessä erässä. SaiPan nuorisokenttäkin on mielenkiintoinen, taistelua sieltä ainakin löytyy, toivottavasti kokemattomuus ei koidu tappioksi näille nuoremmille pelaajille tänään, itse en toki siihen usko.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Noh, eiköhän sitten laiteta turkulaiset kesälomille potkupalloa pelaamaan, jos kerran tällä saralla buumiakin on.

Täysi tupa tosiaan ja varmasti kiihkeä kamppailu. Aivan ottelun alkuun en ehdi, mutta toivotaan, että SaiPa latoo niitä maaleja vasta myöhemmin.

Salak maalilla. Tshekkijunnu on ollut peikkona lappeenrantalaisille tällä kaudella, tuntuu sitä vastoin muita joukkueita vastaan pelatessa möhlimään. Vai onko SaiPa vain tehnyt hänestä sankarin? Olihan Salak tosin liigan parhaita veskareita tilastoissa mitattuina syyskaudella.

Aki-Petteri "Toinoi" Berg ensimmäistä kertaa tällä kaudella Kisapuistossa. Muistaakseni ainakin joskus käynyt varsin kuumana täällä pelatessa.
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Ei tuo Tepsin kokoonpano tuon paremmaksi voi tulla. Jos Salak ei päästä yhtään helppoa, eikä puolustus tee suuria virheitä, vierasvoiton pitäisi olla selvä.
Kuitenkin Salak (ja Kuokkanen myös) on päästänyt jopa kahta-kolmea helppoa per/peli, puolustus on koomailut urakalla tasaisen varmasti ja vieraissa ei olla voitettu sitten...niin, koska viimeksi?
Avausmaalin Palloseura tarvitsee ehdottomasti. Ilman sitä on turha kuvitella edes jatkoajasta.
Helvetin hyvä, ettei tätä tule Neloselta. Ei kestäisi pää katsoa TPS:n mahdollista rypemistä. Eikä muuten tule olemaan helppoa lukea vahingoniloisten jatkoaikalaisten kirjoittelua tappion jälkeen.
Noh, vittuako tässä vielä synkistellään. Tepsillä on edelleen paremmat hyökkääjät ja paremmat puolustajat. Maalivahti nyt SaiPalla on lähtökohtaisesti hieman parempi.
Pitkävetoon raapustan ristin. 2-2 lukemista jatkoajalle ja toivottavasti edes sitten kävisi pieni pulla.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koskista ei sitten ole saatu parsittua kasaan, mutta muut epävarmat tapaukset kehissä ja Tarkki maalilla. Eli tältä osin hyvä käydä Tepsin kaatoon.
 

Sic

Jäsen
Eli SaiPa tänään tällä kokoonpanolla:

1. Kenttä
32 Hacker, Dan
23 Immonen, Jarkko
81 Snellman, Ville

22 Levokari, Pauli
26 Tuominen, Joni


2. Kenttä
82 Yli-Torkko, Joni
18 Tenkanen, Valtteri
33 Holma, Eetu

4 Mielonen, Juho
20 Mälkiä, Simo


3. Kenttä
16 Vilen, Jaska
8 Koho, Ville
55 Kolehmainen, Janne

21 Rönnberg, Joonas
44 Lippojoki, Jarno


4. Kenttä
5 Kaksonen, Elmeri
14 Löfman, Anssi
29 Virtanen, Jonne

17 Iliakis, Dan
12 Paakkarinen, Teemu (h)


Maalivahdit:
35 Tarkki, Iiro

Varalla:
1 Hostikka, Ville



Ihan hyvältä näyttää, vaikkei tosiaan Koskista saatu kokoon. Mutta Iliakiskin onneksi kehissä.
 

Roimo

Jäsen
Illan peli jännittää, niinkuin näköjään monia muitakin. Viimeksi oli tälläinen fiilis playoff-sarjassa HIFKiä vastaan pari kautta sitten. Hieno kiekkoilta luvassa toivottavasti!

Illan pelin kulku on seuraava: TPS tulee paremmin ekaan erään, SaiPalaiset puristavat vähän mailaa ja jätkiä jännittää. TPS saa ekan maalin aikaan onnenkantamoisella ja SaiPa pysyy nollilla kolmanteen erään saakka. Yleisö tuskailee, mutta kultapoikamme J.Immonen räjäyttää pankin tasoituksella kolmannen erän alussa. SaiPan peli vapautuu ja Teurastaja Virtanen tekee kauden avausmaalin kolmannen erän puolivälissä. Yksi maali tehdään vielä tyhjiin.

3 pistettä ja jännitys jatkuu tiistaille, muuhun ei voi olla tyytyväinen!
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Noh, eiköhän sitten laiteta turkulaiset kesälomille potkupalloa pelaamaan, jos kerran tällä saralla buumiakin on.

Onnistuuko tuo kesälomille laitto jo tänään...?

Ehkä olisi hyvä ottaa tänään se voitto sillä muuten menee liian jännäksi...tai no, jännäksi ja jännäksi.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Jännittävä matsi tulossa ja pientä jänitystä & keikkojuhlan tuntua on ilmassa.

SaiPan pitää pystyä lähtemään reippaasti liikkeelle, Ässäpelin kaltaista kolmenkymmenen minuutin koomaa ei saa tänään vetää päälle.

TPS kurssi on syöksyssä mutta vastustajaa on vaarallista lähteä aliarvioimaan. Ensimmäinen maali SaiPalle ja peli olisi jo huomattavasti helpompi. Perinteisiä puolustuspään nukahduksia tai kiekon lahjoittamisia vastustajalle ei saa tänää esittää.

Juttu selvä SaiPa voittaa,,

Punanenäklubilaisia kaikkine Ragazzituulitakkeineen liikkui tänään kaupungilla jo suht varhain valmistautumassa illan trilleriin, joten sieltä suunnasta saattaa tulla ennennäkemätöntä UKKOSEN JYRINÄÄ!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Rikon nyt lupaustani ja uhmaan kohtalotarta, jospa se ei pyllistäisi SaiPalle vaikka tänne kirjoitankin. Kyllä. Olen taikauskoinen.

Jännääkin jännempi peli edessä. Huhhuh. En ole varma pystynkö edes kuuntelemaan selostusta, mutta pakkohan se on. Uskon ja toivon, että huikea tunnelma hallissa ja josko se yleisö nyt sitten syttyisi. Olisi sen aika.

3 pistettä on tietysti se ehdoton, kahdellakin pisteellä olisi saumat, mutta vähän turhan nihkeäksi menisi, joten kyllä se puhdas voitto on otettava. Siihen myös uskon.

Eikös se ole niin, että jos Tepsi kaatuu, niin KalPaa vastaan riittää 2 pistettäkin, että säälärit on tosiasia. Muistelisin SaiPalla olevan parempi maaliero ja sehän kai ratkaisee tasapisteissä ollessa?

Ei muuta kuin tsemppiä niin joukkueellemme kuin kannattajille, missä ikinä ovatkaan. =)

Edit. Jaa, itseasiassa ne olikin aika tasan, eli tiukkaa tekee jos mennään tasapisteissä. Asiaa toki auttaisi, jos TPS kaatuisi tänään suurinumeroisesti.
 

emz1

Jäsen
Uuh, runkosarjan peli ja pitkin päivää on jännittänyt illan koitos jo. 2,5h ja silloin mennään!

Nyt jos koskaan hallin pitää syttyä ja niin toivottavasti tapahtuukin. 3p kiitos.

4-2 SaiPalle. Jonne 1+1.
 
Mielenkiintoinen peli tiedossa, Saipa ei niinkään ole kiitänyt, mutta TPS on kyllä pudonnut. Pelin mielenkiintoisinpia hahmoja ovat Palloseurassa kaltoin kohdeltu Teurastaja-Virtanen sekä (jos pelaa) Palloseurasta ilman sopimusta jäänyt, liian vanha, aktiiviseen pelitapaan sopimaton Joni Yli-Torkko. Molemmilla on varmaan "vähän" latausta..
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta kyllä niitä on TPS:lläkin. Hantta Virta jutteli torstain jälkeen että "ei olisi maailmanloppu jos ei päästä pudotuspeleihin", mutta kun miettii kymmenen pisteen kaulaa vielä hetki sitten, niin kyllähän se maailma kaatuisi Turussa.

Empä tiedä. Mun mielestä säälipleijarit on vain niin keinotekoinen systeemi "pelastaa" pilalle mennyt kausi, kun "päästiin sentään jatkoon, hei!". Ja tämä siis 9. ja 10. sijoittuneille. Uskaltaisin väittää, että turkulaisten kausi on jo mennyt pieleen, pääsivät sitten pelaamaan 2 peliä lisää tai ei. Tosin eipä TPS:ltä paljoa enempää voinut tältä kaudelta odottaakaan. Samoin SaiPa on materiaaliinsa nähden pelannut omasta mielestä vähintäänkin tyydyttävästi. Harmi vain kun ei ole tv-peli, kun varmasti taistelua riittää. TPS:stä en tiedä, mutta ainakin SaiPalla kova lataus on varmasti.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Uskaltaisin väittää, että turkulaisten kausi on jo mennyt pieleen, pääsivät sitten pelaamaan 2 peliä lisää tai ei. Tosin eipä TPS:ltä paljoa enempää voinut tältä kaudelta odottaakaan.

Ei voinut ei... Huomioi se, että Tepsiähän veikattiin ennen kauden alkua kaikissa ennakkoveikkauksissa runkosarjan sijoille 12-13! Että ennakko-odotuksia paremminhan kausi on edennyt!

Totta kai nälkä kasvaa aina syödessä, ja syksyllä peli näytti aika ajoin todella hyvältä! Jos TPS tänään voittaisi pelin ja saisi tuon kolme pistettä, voitaisiin kautta täällä Turussa pitää ainakin ihan onnistuneena!

Itse uskon viimeiseen asti tänään vähintään kahden pisteen matkaavan tänne Turkuun! Ja toivon suuresti myös sitä, ettei peli ratkeaisi kummankaan joukkueen osalta mihinkään helvetin typerään/lapselliseen virheeseen...Ihan vaan ettei sitten sitä kyseistä kaveria lynkata lopullisesti missään... ;)

Viihtyisää kiekkoiltaa sinne Lappeenrantaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös