Bingo!
Vladille extra-hatunnostoni selkeästä yhteenvedosta a la Saddamin Irak. Varjolta myös hyvä kirjoitus. Vladilta tuli muutama sellainenkin yksityiskohta, joka itseltänikin oli päässyt unohtumaan (mm. se 80-luvun alussa paljastunut ydinaseohjelma). Pidetään vaan tämä öykkäri ydinasesateenvarjon ulottumattomissa, niin hyvä tulee eikä tarvitse kohdata samanlaista kiristystä kuin P-Koreassa nyt jo tapahtuu.
Valitettavasti P-Korea on jo nukensa ehtinyt hankkimaan ja uho on sen mukainen. Kansaa kuolee massoittain nälkään, mutta ko. vähän yli 20 miljoonainen valtio priorisoi maailman neljänneksi (vai 5. ?) suurimman armeijansa tarpeet ykkösenä. "Auttakkaa länsi tai me ammutaan..."
-------------------------------------------------------------------------
Sitten niistä aiemmin mainitsemistani "Hyvää tarkoittavista hölmöistä" , joihin viitattiin siis mm. Metro-lehden kolumnissa syksayllä 2002, kirjailija Tiina Pystynen. Koko kirjoitus on tämän piiiitkän viestini lopussa, toivottavasti joku jaksaa sinne asti. Alkuun omaa kommenttia:
Kyseistä termiä ,lyhennetään se vaikka HTH-väki, lanseerasivat alunperin neuvostokommunistit, kun huomasivat ilokseen, että lännestä löytyi valtavasti ihmisiä, jotka suurella antaumuksella ajoivat sinisilmäisyyttään itäblokin asiaa tuomiten yleensä samalla oman länsimaisen systeeminsä. Venäläiset olivat luulleet , että joutuvat tekemään paljon enemmän agitointi- ja käännytystyötä värvätäkseen länsimaisia puolestapuhujia omalle systeemilleen .
Siksi Moskovan myhäilyllä ei ollut rajoja, kun huomasivat, että suuret kansanjoukot duunarista taiteijaan oli helppo masinoida jättimäisiin rauhanmarsseihin (lännen aseita vastaan) ja myös vasemmistolaiseen poliittiseen toimintaan vetoamalla ihmisten perustunteisiin ja tavoitteisiin paremmasta maailmasta . Kukapa kehtaisi vastustaa rauhaa ,tasa-arvoa ja kansanvaltaa. Neukut vaan samalla omivat nämä ihanteet tai tarkemmin sanoen termit itselleen ja uskottelivat olevansa tässäkin mielessä esikuva maailmalle. Ja länsi leimattiin tämän täydellisyyden vastakohdaksi ja viholliseksi.
Täydestä meni turhan usein oppineisiinkiin ihmisiin, jota täytyy kyllä vieläkin ihmetellä. Ehkä ihmiset ovat pohjimmiltaan niin laiskoja perehtymään syntyihin syviin, että ovat sitten niin helposti johdateltavissa propagandalla ja median otsikkotason vedätyksillä. Todella harvoin kyseessä on laskelmoiva ,vallanhimoinen kansalainen, joka nimenomaan tähtää osaksi jotain diktatuurikoneistoa tai muuten kannattaa sellaisen perustamista ja olemassaoloa. Tuossa mielessä ei kai pitäisi nytkään yllättyä, kun meillä Suomessakin jotkut eivät näe mitään eroa esim. USA:n ja Irakin toimintamalleissa ja tarkoitusperissä tai jopa tuomitsevat mieluummin juuri jenkit. Ollaan jotenkin ylihumaaneja vähän samaan tapaan kuin kotoisten kriminaalien kanssa. Eli kun paijataan vaan tarpeeksi paljon ja puhutaan mukavia, kyllä siinä paatuneinkin häirikkö muuttaa tapansa ja tekee parannuksen...
Pystysen kirjoituksessa on otettu esimerkkinä Khomeinin valtaantulo ranskalaisten myötävaikutuksella. Siinäkin tapauksessa tämä häijy imaami naureskeli varmaan partaansa, miten hyväuskoisia ja johdateltavia (lue: heikkoja) hölmöjä nämä lännen ihmiset ovatkaan, kun petasivat shaahinvastaisilla marsseillaan vallanvaihtoa Iranissa. Siinähän tunnetusti mentiin sitten lopulta ojasta allikkoon. Kyllä samantasoisella hörhöllä, Saddamilla, on myöskin hauskaa, kun tällä kertaa ei tarvitse edes pakottaa ihmiskilpiä Bagdadin suojaksi vaan nyt on lännen HTH-väki tulossa vapaaehtoisesti suojelemaan omalla hengellään rakasta hirmuhallitsijaa. Kyllä meillä on ihmeellinen maailma...
-----------------------------------------------------------------------------
Mutta tähän loppuun siis Tiina Pystysen kolumni hyvää tarkoittavista hölmöistä (perustuen omiin kokemuksiinsa). Siinä on oma viestinsä itse kullekin riippumatta siitä, millä puolella kiistaa pitää asemiaan:
"Mielipidepalstoilla on käyty keskustelua taiteilijoiden haluttomuudesta osallistua. "Sellaista pommia (ajatusta) ei ole vielä keksitty, joka taiteilijat herättäisi", väitti Yrjo Tähtelä HS:ssä. Yksi syy vähäiseen reagointiin saattaa olla 1970-luvun kokemuksissa. Kiinnostuin itsekin tuolloin politiikasta. Luin huutomerkkisarjan kuvauksia kellokallejen ilmestymisestä tehtaiden liukuhihnoille, tankkasin opintopiirissä Marxin Pääomaa ja hämmästelin, kuinka toverini saattoivat tietää, mikä
Etelä-Suomen Sanomissa oli sitä kapitalistista propagandaa. Maailma kuviteltiin yksinkertaiseksi rakennelmaksi, johon voitiin vaikuttaa ajattelemalla oikein ja toimimalla järkevästi. Millaisella helppoudella suljimme silmämme neuvostoaikojen vääryyksiltä uskoessamme mustavalkoiseen maailmaan, jossa oli vain hyviä tai pahoja.
Lukiessani ranskalaisen filosofin Foucaltin elämäkertaa hämmästyin, kuinka myös arvossapidetty filosofi ja hänen lisäkseen suuri joukko ranskalaisia intellektuelleja saattoivat hekin niin pahasti erehtyä. Eivät hekään halunneet nähdä, millaisia vääryyksiä olivat paremman maailman puolesta taistellessaan puolustamassa.
Foucalt tuki täysin rinnoin tuolloin maanpaossa elänyttä imaami Khomeinia, joka nousi myöhemmin valtaan Iranissa saaden aikaan mittavan ihmisoikeuskatastrofin uskonnollisella fundamentalismillaan. Edes maailman johtavat filosofit eivät ymmärtäneet, että mihin heidän tukemansa vallankumous johtaisi. Sittemmin monet heistä tulivat varovaisemmiksi ja osa luopui kokonaan poliittisesta osallistumisesta.
Toisinajatteleminen vaatii rohkeutta ja rehellisyyttä. Jo jokapäiväinen elämä on täynnä tilanteita, joissa on helpompi tehdä lauman mukana väärin kuin toimia omantuntonsa mukaan oikein. Ja kyllä kriittisen ajattelun vähäisyys 1970-luvulla kertoo varmasti jotakin ajattelun laadusta myös tänään. Ei ajattelemisen taito ole mitenkään merkittävästi lisääntynyt.
Ryhtyessään ajamaan hyväksi kokemaansa asiaa myös mahdollisuus erehtyä kasvaa. Jos ei koskaan ota kantaa, voi myöhemmin väittää olleensa oikeassa. Ja ottaessaan kantaa törmää aina omaan tietämättömyyteensä. Sen ainakin olen oppinut, ettei pidä uskoa mitään ennenkuin on kuullut asianosaisia. Ja jos suostuu kuuntelemaan kaikkia osapuolia, asiat mutkistuvat, eikä mikään sen jälkeen olekaan yksiselitteisesti oikein tai väärin. Maailmasta tulee monimutkainen, vaikeasti hahmotettava ja mahdoton hallita.
On helppo tehdä komealta kalskahtavia ja hyvää tarkoittavia julistuksia. On helppo olla puolesta tai vastaan, kiihtyä moraalisesti milloin mistäkin heppoisin perustein. On paljon vaikeampaa etsiä monipuolista tietoa ja löytää propagandan keskeltä tosiasioita. Liian usein taiteilijat toimivat hyvää tarkoittavina hölmöinä ja menevät johdateltuina lankaan. Ei taiteilija ole mikään näkijä. Samojen ennakkoluulojen ja harhatiedon keskellä hän yrittää löytää pitävää maata jalkojensa alle kuin muutkin ihmiset.
1970-luku oli koulu, jossa ymmärsin, miten vaikeaa ja toisaalta myös välttämätöntä on oppia ajattelemaan kriittisesti. Nykyinen hiljaisuus on toivoakseni sellaista hiljaisuutta, jossa tuohdutaan vasta sitten, kun koetaan, että asiasta on todellista tietoa ja jotakin painavaa sanottavaa."