Lätkävaimot

  • 270 204
  • 1 239

Elysium

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh Penguins
Eksyin tylsyyksissäni juhannuksena mökkilaiturilla Helenan Instagramin storyihin, kiinnosti että mistä ihmeestä on kyse, äärimmäisen poikkeuksellinen nimittäin on ollut tämä Koivujen eroriita (joskin olen itsekseni todennut, että yksinkin voi näemmä riidellä, ja sitähän Helena tekee) ja siitä syntynyt kohu medioissa, jolta tuskin yksikään vähänkään uutisia lukeva suomalainen on täysin säästynyt.

Seurasin Helenan Instagram -storyja viikon tai kaksi, kesälomalla. Jollain tavalla tuollaiseen jää koukkuun, vaikkei varsinaisesti haluaisi. Samalla tavalla kuin sivullinen vaistomaisesti jää katsomaan autokolaria ja paikalle saapuvaa ambulanssia ja poliisia, vaikka parempi olisi jättää katsomatta ja poistua paikalta. Kahden viikon juhannusstoryjen seuraamisen aikana mietin tosissani, onko Helena tässä uhri ja Mikko tosiaan kaltoinkohteleva narsisti, joksi Helena häntä väittää. Alussa olin melko vakuuttunut siitä, että Helena on se osapuoli, jonka puolelle olisi asetuttava moraalisesti (heikommassa taloudellisessa asemassa, heikommassa sosioekonomisessa asemassa, ei uutta puolisoa, vähävarainen yksinhuoltajaäiti), jos siis olisi pakko valita puoli, sillä kieltämättä Helena oli kohtuullisen vakuuttava maalaamaan tietynlaisen, kusipäämaisen kuvan Mikosta. Kaksi viikkoa storyja katselin ja pohdin, mitä muut tästä ajattelevat. Moni oli Helenan puolella, mutta moni kyseenalaisti Helenan toimia, ja moni vaikutti vakuuttuneelta siitä, että Mikko on tilanteen kärsivä osapuoli. Siihen päätelmään tulin itsekin. Juhannuksen jälkeen suljin Helenan Instagramin ja ajattelin, toivoin, että juhannus -24 oli jonkinlainen eskalaatio vain ja että tilanne rauhoittuisi pian, lasten vuoksi. Oli täysin selvää, että julkinen likapyykinpesu jopa lasten paikallaollessa ja nuo tilanteet videoituna ja julkiselle alustalle kaikille julkaistuna, tekee nyt tai viimeistään myöhemmin, kovastikin hallaa lasten mielenterveydelle ja institutionaaliselle luottamukselle. Helenan tarinoissa kun käytännössä jokainen valtion instanssi, joka ei toimi suoraan hänen edukseen, tai kieltää häneltä jotain, on automaationa Helenalle "pahis". Lastensuojelu, lukkosepät, sosiaaliviranomaiset, talonmiehet, oikeuslaitos - kaikki Helenalle epäedulliset päätökset vaikuttivat olevan "väärin päätettyjä", tilanteet, joissa Helena ei saanut suoraa hyötyä tai hänen puolelleen ei asetuttu, oli kaikki "suoraa vääryyttä" tai "väärin ratkaistuja tilanteita". Helenan päässä, siis. Tuli nopeasti hyvin selväksi, että Helenan ajattelu kulkee äärimmäisen mustavalkoista rataa, jossa ei muita värejä juurikaan näy.

Loppuvuodesta 2024 minulle täysin yllättäen Mikko, jonka en koskaan uskonut tuovan yksityisasioitaan missään mediassa esiin, antoi asiasta haastattelun. "Nyt puhuu Mikko", vai mikä otsikko nyt olikaan. Kuitenkin, vihdoin puhui Mikko. Luin haastattelun, ja minulle tuli kylmäävä olo. Se, mitä olin itse ajatellut, oli totta, ja totuus oli jopa pahempi kuin mitä olin päässäni koskaan ajatellutkaan. Haastattelun luettuani ymmärsin, että tämä sota ei tule päättymään ainakaan Helenan omasta tahdosta. Siirryin haastattelun jälkeen takaisin seurailemaan Helenan Instagram -storyja, sillä halusin nähdä, miten Helena reagoi siihen, mitä en itsekään uskonut koskaan tapahtuvan - eli Mikon antamaan haastatteluun - ja totesin lopullisesti, että lapset ovat Helenalle vain sosiaalista valuuttaa, ase Mikkoa vastaan, kaupankäynnin väline.

Helena meni tuolloin IL:n jutusta totaalisen kierroksille, ja sitä kesti melkein viikon. Sittemmin on talonmiehelle haettu oikeusteitse lähestymiskieltoa, ja tällä viikolla ilmeisesti kyseinen sarjahaastaja hakee lastensa isälle ja tämän vaimolle lähestymiskieltoa. Helenan jutut ovat yleensäkin kuin Kafkan romaanista, mutta mainittakoon tässä "aggressiivinen kävely", "hääkuvia, ja vielä monissa eri asennoissa!", "you picked a good girl Mikko, a good girl to manipulate, your next victim", "minkä ikkunan sä haluut et mä rikon Mikko?", "where is my 2,5 million, Mikko? Without conditions that restrict me, give it to me, and I'll end this". Hirvittää, että kyseisenlaisia ihmisiä kuin Helena, on olemassa. Ja hirvittää, miten paljon valtaa heillä on kiusata syyttömiä ihmisiä/uhrejaan, jos vaan niin päättävät, ja sen edessä ainakin Suomen oikeuslaitos ja viranomaiset ovat olleet hyvin kädettömiä ja avuttomia. Hirvittää, lasten puolesta.
 
JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hirvittää, että kyseisenlaisia ihmisiä kuin Helena, on olemassa. Ja hirvittää, miten paljon valtaa heillä on kiusata syyttömiä ihmisiä/uhrejaan, jos vaan niin päättävät, ja sen edessä ainakin Suomen oikeuslaitos ja viranomaiset ovat olleet hyvin kädettömiä ja avuttomia. Hirvittää, lasten puolesta
On todella huolestuttavaa, miten hitaasti ja hennolla otteella Suomen viranomaiset ja byrokratia toimii. Tässä keississä on kaikki mahdolliset hälytyskellot soineet ja red flagit heiluneet lujaa jo kesästä 2023 alkaen. Lastensuojeluilmoituksia, huoli-ilmoituksia, rikosilmoituksia, kaiken maailman muita laittomuuksia ja harmaalla alueella tehtyjä asioita. Kolme alaikäistä lasta kaiken keskellä. Ei voi olla näin. Millaisessa yhteiskunnassa me oikein elämme? It's not right.
 
JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tietääkö joku mihin aikaan huomenna on oikeudenkäynti?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kirjoitin tämän Vauvan av:lle, mutta koska se varmaan on poistettu jo sieltä, kopioin sen nyt tännekin.

Kun Helena huutaa, että hän ei saa apua, Helena ei ehkä sittenkään tarkoita sitä, että kaikkien hänen rikosilmoituksiensa pitäisi johtaa syyttäjälle, vaan sitä, että kukaan ei vihellä tätä peliä poikki. Ja siksi hän lisää kierroksia koko ajan. Eikä siltikään mikään muutu, vaan hän on edelleen jumissa Kakskerran vierastalossa lasten kanssa.

Helenan ajatusmaailma on erilainen kuin muiden. Enkä ala diagnosoimaan, mutta jokainen vähänkään sivistynyt ymmärtää, miksi. Helenalla on ollut suunnitelma jo kauan sitten ja se suunnitelma kosahti. Pahasti. Siinä suurimpana syynä on Helenan persoonallisuus, näin uskallan sanoa.

Helena on kuitenkin osa tiivistä perheyhteisöä, missä perhe on arvoasteikossa korkealla. Helenan itseluottamus on niin alhaalla, että hän ei vain kykene myöntämään, että äitiys ei olekaan sitä, mitä hän kuvitteli sen olevan eikä varsinkaan nyt, kun lapset ovat jo isompia ja hoitoresurssit ympäriltä ovat kadonneet. Tämän Helenan sodan alkuvaiheessa lapsilla oli vain yksi tarkoitus ja se oli kiristää Mikolta lisää resursseja Helenalle itselleen ja myös kostaa Mikolle. Helena meni vain liian pitkälle ja homma kusi.

Helena tekee näitä temppujaan ja vetää lapsensa mukanaan enää siksi, että joku ottaisi lapset häneltä pois. Hänessä ei ole naista sanomaan, että en pysty tähän, ainakaan nyt, hoitakaa muut lapset. Helena tarvitsee uhritarinan säilyttääkseen kasvonsa ITSELLEEN. Ja koska rattaat pyörivät täällä hitaasti ja Suomessa kaikenlainen kiusanteko on mahdollista, Helena menee koko ajan pidemmälle ja ampuu itseään siinä sivussa jalkaan, päähän ja rintaan. Ei Helena tietenkään sano suoraan, miksi hän kokee, ettei saa apua, koska se ei sovi hänen exit-suunnitelmaansa.

Kun ymmärtää, mitkä Helenan todelliset avunpyyntömotiivit ovat, tämä koko kuvio avautuu paremmin. Se ei ole terve kuvio, mutta ei hän näytä oikein muuhunkaan kykenevän. Helena ei ole hankkinut itselleen kotia, koska hänellä ei ole aikomustakaan jäädä Suomeen. Siksi ei ole hakenut duuniakaan. Helena ei halua elää tavallista elämää, vaan haluaa luksusta. Eikä se enää ole ainakaan Suomessa mahdollista. Mutta se ei Helenaa kiinnosta, onhan hän kansainvälinen nainen. Helena ymmärtää, että kilpailu on kovaa niissä piireissä, mihin hän haluaa ja jokainen päivä, viikko ja kuukausi vaikeuttaa Helenan asemaa niillä markkinoilla.

Helena haluaa pois. Miksi kukaan ei auta häntä siinä?
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Niinpä. Tuo on kamalaa, kun tajuaa, että tilanne heikkenee koko ajan. Hän haluaa tilanteesta pois, mutta tällä showllaan hän ei ainakaan voi helposti saavuttaa itselleen edes suhdetta, jolla pääsisisi nauttimaan luksuksesta.
 
Teela

Jäsen
Nyt siellä on tuutattu eetterin salakuvattuja (?) videoita ”keskustelusta” Mikon kanssa.

Helena on tietysti uhri ja Mikko on kiusaaja. Kiusaaja, joka tekee kiusaa vain lapsilleen. Ja Kakskerta on heidän yhteinen koti, jonka eteen on tehty yhtä paljon, ihan turha puhua rahasta.

Jumankauta, tuo Helena on sekaisin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niinpä. Tuo on kamalaa, kun tajuaa, että tilanne heikkenee koko ajan. Hän haluaa tilanteesta pois, mutta tällä showllaan hän ei ainakaan voi helposti saavuttaa itselleen edes suhdetta, jolla pääsisisi nauttimaan luksuksesta.
Jossain vaiheessa luulisi Helenankin ymmärtävän, että on pakko vaihtaa taktiikkaa, koska nykyinen taktiikka ei yksinkertaisesti toimi, vaan sillä mennään vastoinkäymisestä toiseen.

Mutta sitten tullaankin siihen, että mikä se "uusi taktiikka" lopulta on? En menisi vannomaan, että Helenan kohdalla mentäisiin järkevämpään suuntaan sen uuden taktiikan kanssa.
 
JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
äitiys ei olekaan sitä, mitä hän kuvitteli sen olevan
Kirjoitin jo kesällä 2023 vauvalle, että Hellun pitäisi vain myöntää ensin itselleen, ettei hän ole äiti-ainesta eikä halua osallistua lasten elämään. Jumitti silloin Minnesotassa.

Sain kauheat haukut niskaani eli veikkaan sen haukkujan olleen Hellu itse. Tästä olen samaa mieltä, että Hellu haluaa elää itselleen, ilman aikatauluja, vapaana kuin taivaan lintu. Postailla instaan ja yrittää ainakin luoda jonkinlaista uraa sillä tavoin (voi olla tästä eteenpäin vain hyvin vaikeaa, kun sponsorit eivät halua sitoutua häneen...) Bilettää ja shoppailla, matkustella...

Mutta joo. Hellu haluaa ulos koko kuviosta ja Mikko on koko ajan halunnut, että lapsilla olisi äiti ja yhteishuoltajuus?!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koskakohan Kakskerrasta tulee mökki myyntiin? Ilmoituksessa voisi hintaa alentavana seikkana olla tieto sivurakennuksessa asuvasta hyyryläisestä, jonka kanssa ei ole vuokrasopimusta, eikä tämä maksa vuokraakaan, lisäksi asukista on erityisen vaikea päästä eroon.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin vasta nyt tämän päiväiset pätkät. Aivan huikeeta tykitystä! Mikon kommentit olivat parhaita. Ja tietysti Helenan omat kommentitkin olivat hauskoja, koska no, kuunnelkaa itse. Oma suosikkini oli "EDAINAN" koti. EDAINA, ahahahahahahaha! Siellä paikallinen Hyacinth Bucket puhumassa vähän parempaa lontoota. *Tirsk*

Saatoin sieluni silmin nähdä ja kuulla, minkälaista elämä Helenan kanssa on. Ja sehän on ihan hirveetä. Mulla nousee niskakarvat nykyisin jo pystyyn pelkästä Helenan äänen kuulumisesta. Pitäisi ruveta jotenkin hyötykäyttämään näitä tuntemuksia.

Enää pitäisi tietää, miksi ihminen, jota jo syytetään salakatselusta rikosoikeudessa julkaisee tällaisia itsensä kannalta raskauttavia videoita? Ei Helena nyt sentään kuitenkaan niin älyllisesti rajallinen ole, etteikö ymmärtäisi näidenkin videoiden seurauksia. Vai onko? En usko, että on, vaikka ei aivan varmasti ole kovin älykäskään.

Kierrokset nousee, päästäkää Helena pois. Mikolle terkkuja, että vaikka kuinka haluaisi Helenan käyttäytyvän kuin aikuinen ja kantavan vastuunsa edes omia lapsiaan kohtaan, se ei ole (enää) mahdollista. Lapset ansaitsevat molemmat vanhemmat, mutta toisinaan lapsilla on lopulta parempi ilman sitä toista vanhempaa. Nyt on kertynyt niin paljon ihan Helenan itsensäkin tuuttaamaa materiaalia, joten lapset voivat paremmin sitten aikanaan itse miettiä, miksi teit vaikeita ratkaisuja. Jos siis Mikko on tekemässä sen, mitä hänen kuuluisi ihan oikeasti tehdä, eli hakea yksinhuoltajuutta ja rajoitettuja tapaamisia. Ei kukaan voi elää näin loputtomasti.
 
JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lapset ansaitsevat molemmat vanhemmat, mutta toisinaan lapsilla on lopulta parempi ilman sitä toista vanhempaa. Nyt on kertynyt niin paljon ihan Helenan itsensäkin tuuttaamaa materiaalia, joten lapset voivat paremmin sitten aikanaan itse miettiä, miksi teit vaikeita ratkaisuja. Jos siis Mikko on tekemässä sen, mitä hänen kuuluisi ihan oikeasti tehdä, eli hakea yksinhuoltajuutta ja rajoitettuja tapaamisia. Ei kukaan voi elää näin loputtomasti.
Vahvasti samaa mieltä. Omassa lähipiirissäni sukulaislapset katkaisivat välinsä kokonaan äitiinsä, jolla oli vakavia mt-haasteita. Ovat jo nyt aikuisia eivätkä edelleenkään ole missään tekemisissä. Äiti mm.vieraannutti isästä ja vei kaikenlaisiin vaarallisiin tilanteisiin mukaan yms. Isä otti kopin silloin aikanaan kokonaan sukulaislapsista ja kaikilla sujuu nyt aikuisena elämä oikein hyvin ja ovat saaneet kaiken tarvittavan tuen selvitäkseen äitinsä aiheuttamista traumoista.

Itse olen lastensuojelun ammattilainen ja nähnyt yli 20-vuotta kestäneellä urallani kaikenlaisia vanhempia. Kaikista äideistä vain ei ole äideiksi ja heidät pitää lasten edun nimissä "vapauttaa" siitä taakasta. Koivujen lapsilla on hyvä isä ja bonusäiti ja muita sukulaisia. Kaikista eniten he tarvitsevat nyt kasvurauhaa, vakaat oltavat yhdessä kodissa ja ehdotonta rakkautta.

Ja jos ei nyt ihan heti, niin isompina lapset tulevat kiittämään isäänsä vaikeiden ratkaisujen tekemisestä nyt. Heillä on vain tämä yksi lapsuus matkalla aikuisuuteen.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En voi ymmärtää millä ajattelutavalla Heluna ajattelee, että nuo tänäänkin laittamansa salakuvatut videot auttaisi Helenaa jotenkin? Heluna huutaa mitälie paskaa ja Mikko kommentoi taustalla ihan jankonbetonina ”Joo. On. Jjoo. Ihan kauheeta. Just. Jjoo.” kun ihan turhahan tuolle on mitään järkevää sanoa. Alkoi jopa naurattaa nuo Mikon lakoniset ölähdykset, alussa yritti vielä jotain järkevää vastailla ja perustella, mutta jossain vaiheessa meni vaan katkaisin off-asentoon ja sitten alkoi jankonbetoni.
 
Katselin aikani kuluksi nuo tämän päiväiset (vai eilisillalta?) stoorin, jossa uskolliset tukijat olivat lähetelleet tsemppiviestejä Hellulle ja maalittaneet IS/IL:n toimittajaa. On niin törkeää kun tarinasta kirjoitetaan vain toisen osapuolen kannalta eikä asianomaiselta ole edes kysytty! Itselle heräsi kysymys, että lukeeko nuo edes niitä juttuja otsikkoa pidemmälle? Jutussahan ei olla haastateltu ketään. Eikä olla otettu kenenkään puolia, vaan juttu on tehty ihan puhtaasti käytettävissä olevien julkisten tietojen, tässä tapauksessa oikeusasiakirjojen, pohjalta. Yhtäkään asiavirhettä tuosta jutusta ei ole löydettävissä.

Tuon jälkeisiä salakuvattuja pätkiä en pystynyt katsomaan alkua pidemmälle. Oli liian hapokasta.
 
Viimeksi muokattu:

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Ei ollut muutakaan tekemistä niin zoomailin hieman Google Mapsista tuota Kakskerran saarta. Tämä kuuluisa kompleksi taitaa sijaita saaren etelärannalla, erään talvitien varrella?

Katsoin vasta nyt tämän päiväiset pätkät. Aivan huikeeta tykitystä! Mikon kommentit olivat parhaita. Ja tietysti Helenan omat kommentitkin olivat hauskoja, koska no, kuunnelkaa itse. Oma suosikkini oli "EDAINAN" koti. EDAINA, ahahahahahahaha! Siellä paikallinen Hyacinth Bucket puhumassa vähän parempaa lontoota. *Tirsk*

En jaksanut kuunnella videoita tämän löytääkseni mutta piti ihan tarkistaa. Jenkkiläisittäin tuo ilmeisesti lausutaan "ii-dai-na" ja brittiläisittäin puolestaan "e-dii-na". Heleenan versio on siis sekoitus näitä, buhahaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös