Lätkävaimot

  • 266 994
  • 1 231

JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä olen oikeasti harkinnut tänään huoli-ilmoituksen tekemistä. Tuskin se mitään auttaa, mutta uskon, että mä osaisin neutraalisti perustella, miksi ilmoituksen teen. Helena tarvitsee oikeasti nyt akuuttiapua. Eikä lapsia voi missään tapauksessa antaa hänelle. Helena elää nyt niin vahvasti omassa valheellisessa todellisuudessaan, että lasten ei oikeasti ole turvallista olla hänen luonaan. Eikä ole ollut pitkiin aikoihin.
Ehdottomasti Varhalle huoli-ilmoitus menemään esimerkein. Sinulla on sana hallussa ja osaat niin hyvin kuvailla. Sanattomaksi vetää kuin erilailla Hellu itselleen asiat selittää ja kuinka syvällä on taistelussaan ihan kaikkia ja kaikkea vastaan.
 

JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itkeehän hän taloudellisen väkivallan ja abusen perään, vaikka Mikon kanssa sellaisesta ei ole ollut kyse, vaan se suuri kusettaja oli hänen seuraava miesystävänsä Troy. Häntä Helena voisi arvostellakin, mutta ei kehtaa, joten siksi Mikko saa myös muiden aiheuttamat paskat. Vaikka siis Mikko itsekin kärsi tästä Helenan miesystävästä.
Ihan tätä samaa olen ajatellut, että osa tätä Hellun taistelua ja katkeruutta on todellisuudessa Troyn aiheuttamaa. Ehkä Hellu todellakin on tajunnut, että Troy oli rahan perään ja heti kun rahahana meni kiinni, katosi mieskin. Ja vaikka Troy olisi ollut rikaskin, hän oli "vain" avomies eli hänen rahoihin ei Hellulla olisi mitään oikeutta muutenkaan. Lapset on saatu Mikon kanssa ja Mikolla on rahaa, vaikkakin on exääkin exämpi. Sopii siis kohteeksi.
 

JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vauvalla epäillään, että lähtöpäivä Kakskerrasta olisi annettu tiedoksi ja Hellun autossa (uusissa kuvissa) oli myös nähty peitto ja/tai matto. Kyllähän kahden päivän rageemiset on aika mittavat yhdestä lehtijutusta. Toki varmasti 5.3.oikeudenkäynti jännittää Kakskerran valtiatarta. Toki voi olla jotain muutakin, mitä Hellu on saanut tietoonsa. Sen verran mittavat rageemiset kyllä on.

Toivottavasti lapset menevät isälleen tänään!?
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
"Älä tul mul kukkoilemaa, pidä se poika mieles."

Turkulainen lukkoseppä olisi loistava Putous-hahmo.
Hölinä Kaivo, virolainen ex-lätkävaimohahmo saattaisi myös toimia. Hokemakin olisi jo valmis. "Niin paljo mä haluun viel sanoo et"
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottomasti Varhalle huoli-ilmoitus menemään esimerkein. Sinulla on sana hallussa ja osaat niin hyvin kuvailla. Sanattomaksi vetää kuin erilailla Hellu itselleen asiat selittää ja kuinka syvällä on taistelussaan ihan kaikkia ja kaikkea vastaan.

Mulla on epäilys, että niitä huoli-ilmoituksia on tänään taas kerran tehty muiden toimesta ja luulisi nyt, että joku osaa liittää kuvatiedostojakin mukaan. Kyllähän tällaisten asioiden kanssa työskentelevien ammattilaisten pitäisi oikeasti tunnistaa ihminen, jonka realiteetit ovat täysin hukassa. Mietin vielä, onko tämä nyt sellainen asia, johon mun on oikeasti pakko laittaa lusikkani. Mutta kiitos kauniista sanoistasi :).
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vauvalla epäillään, että lähtöpäivä Kakskerrasta olisi annettu tiedoksi ja Hellun autossa (uusissa kuvissa) oli myös nähty peitto ja/tai matto. Kyllähän kahden päivän rageemiset on aika mittavat yhdestä lehtijutusta. Toki varmasti 5.3.oikeudenkäynti jännittää Kakskerran valtiatarta. Toki voi olla jotain muutakin, mitä Hellu on saanut tietoonsa. Sen verran mittavat rageemiset kyllä on.

Toivottavasti lapset menevät isälleen tänään!?

Helenahan sai postia tänäänkin, mutta jännästi katkesi sekin video, joten epäselväksi jäi, mitähän se kusti tänään polki. Tuskin iloisia uutisia kuitenkaan.

Hellu on vetänyt ihan överipinnat ainakin seuraavien asioiden jälkeen:

- v. 2022, kun sai tietää Mikon suhteesta Natalieen
- v. 2023 lasten lähteminen Suomeen ja lasten tavaroiden hakeminen
- v. 2023 syyskuussa, kun yritti mennä Kakskertaan, mutta Mikko ei päästänyt. Myöskään poliisit eivät päästäneet, koska Helena ei ollut kirjoilla siellä. Päätyi hotelliin, jonka btw. maksoi Mikko.
- v. 2024 kuuluisat juhannusvideot ja vaikka tarkkaa päivämäärää Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksestä olla myöntämättä Helenalla yksinhuoltajuutta ei olekaan, mediatietojen mukaan se tapahtui "kesäkuun lopussa". Juhannuksen flippaus selittyisi sillä, että oikeus ei päätynyt Helenan kannalle
- Mikon ja Natalien kihlauksen jälkeiset sekoilut
- Mikon IL:lle antaman haastattelun jälkeen
- Jouluvideot. Käräjäoikeus ilmoitti muistaakseni Helenalle juuri ennen joulua, että Mikon ajamien rikosilmoitusten esitutkinta on päättynyt ja asia etenee käräjille. Media tiedotti näistä toki vasta myöhemmin ja Helena kertoi jälleen saaneensa tiedot median kautta, vaikka kuitenkaan Helena ei medioita seuraa. Uskokoon, kuka haluaa.
- Alkuvuodesta, kun Helenaa oli taas "uhkailtu", että jos ei "tottele", eli siis noudata sääntöjä ja käytösnormeja, Mikko hakee yksinhuoltajuutta tai Mikko oli jo hakenut yksinhuoltajuutta. Tämäkin video katkeaa kesken, joten emme tiedä, mikä on totuus, koska Mikkohan ei asioistaan tiedottele. Mutta aivan selvä lipsahdus taas Helenan osalta.
- Eilinen IS Extran juttu

Jos ja kun Helena on valittanut Talkkarin lähestymiskiellosta hoviin, Helena ilmeisesti kuvittelee, että eilinen juttu nyt jotenkin yksin kääntää hänen asiansa tappiolliseksi. Sillä ei ole Hellun laa-laa-landissa merkitystä, että lähestymiskiellolle ei yksinkertaisesti ole yhtään minkäänlaisia perusteita.

Vaikea uskoa, että Helenalla olisi kovinkaan suurta tukea enää edes Minnesotassa. Kusetti kirkkokavereitaan ja loput ovat nähneet tämän sekoilun ruudun takaa. Kai heistä nyt joku tai jonkun tuttu tai vaikka puoliso on lukenut oikeuden pöytäkirjat. Koska ne on kyllä sinne kirkkoihmisille toimitettu. Jos sieltä nyt jotain "tukea" tulee, niin eiköhän se ole sellaista pinnallista "hang in there, sis" ja samalla kaikki ovat onnellisia siitä, että Helena on tuhansien kilsojen päässä eikä kosketa omaa elämää ollenkaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hellullahan on monta prepaidia ja niihin kymmenkunta puhelinta, joten "kysyjiä" riiittää...

Tähän mä en usko. Mä uskon, että sillä on jenkkipuhelin jenkkiliittymällä ja Suomi-puhelin suomalaisella liittymällä. Ei Helena saisi mistään kymmenestä puhelimesta mitään lisäetua. Mutta nämä on näitä uskomuksia. Samalla tavalla siellä vauvalla puhutaan, että Hellu sai häädön Edinasta ja poliisit hakivat pois. No, eivät hakeneet. Tai ainakaan mistään ei löydy mitään tietoa sellaisesta. Poliisit olivat turvaamassa lasten tavaroiden hakemista, kun Hellu ja Troy perseilivät ekan yrityksen. Troylla ei myöskään ole huumeTUOMIOTA, vaan jäi seuloissa kiinni laiminlyötyään tyttärensä insuliinihoidon. Ex-vaimo nosti nopeasti kanteen ja Troylle määrättiin huumeseulat. Ei malttanut/voinut olla käyttämättä eikä läpäissyt seuloja ja sai valvotut tapaamiset. Tämän jälkeen tilanne normalisoitui muutamassa kuukaudessa. Jännä sinänsä, että Helenalla ei mitkään hälytyskellot edes tossa kohtaa soineet, kun Troy joutui valvottuihin tapaamisiin, mutta ehkäpä mikään näistä asioista ei tullut Helenalle yllärinä. Troyn exähän vaikuttaa järkidaamilta. Koulutettu yrittäjä, joka halusi vain nopeasti eroon Troysta ja avioero hoidettiin nopeasti. Ei puolison elatustukea kummallekaan (ei sillä että Troylla olisi ollut mistä maksaakaan) ja lapselle minimielarit Troylta, $150/kk.

Mä uskon, että Helena oikeasti kipuilee todellisuudessa sitä, että kusettaja tuli itse kusetetuksi. Toki omalla käytöksellään olisi voinut pelastaa tässäkin asiassa. Mutta en mä epäile sitäkään, jos Troyn ex-vaimo olisi laittanut kovat piippuun ja sanonut, että jos Helenan kanssa vielä sekoillaan, hän hakee yksinhuoltajuutta. Helena halusi naimisiin ja sitä kautta jäädä maahan, mutta hänen toimintansa lienee ollut aivan liian hapokasta monille sellaisille tahoille, joilla oli vaikutusta epäsuorasti myös Helenan tulevaisuuteen. Siis naimakauppojen kautta.

Nämä toki ihan omaa puhdasta arvailuani, mutta kyllähän Helenan kaltaisen ihmisen kanssa eläminen on todella raskasta hyvinäkin aikoina ja kun Helena oli alkukesän Suomessa, niin eipä se ihme ole, jos "kasvettin erilleen". Jos ihmisellä on yhtään järkeä päässä eikä rahakaan enää ole motiivina, kuka hullu tuollaiseen tilanteeseen vapaaehtoisesti jää? Mutta Troy-suhteen myötä Helenalta vietiin ns. tuhkatkin pesästä ja kun Mikko ja Natalie päättivät mennä naimisiin, pershärölle käy helposti niin kuin Helenalle on käynyt.

EDIT: Helena ei myöskään saanut $15k:n SAKKOJA estäessään kiinteistönvälittäjän käyntiä Edinan talossa, vaan Mikko sai siitä $15k:n ylimääräisen laskun. Ja tämä lasku vähennettiin lopulta Helenan avioehtorahoista, koska se oli seurausta Helenan kiusanteosta. Tällainenkin väite esiintyy palstoilla. Mutta se ei siis ole totta. Faktoissa pitää pysyä ja faktat on helppo tarkastaa. Ja myös Troysta tähän viestiin kirjoittamani asiat ovat julkista tietoa. Olen kaivanut nämä tiedot Minnesotan oikeuden päätöksistä, jotka ovat julkista tietoa. Ja olen etsinyt tiedot siksi, että jos tarjolla on faktaa, turvaudun niihin.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai Hellu oli taas poUstannut lisää. IS:n toimittaja osallistuu KIUSAAMISEEN? Helena voisi ihan oikeasti miettiä, että mistähän se johtuu, että KAIKKI ovat häntä vastaan.

Hänen omien oikeuksiensa edestä taistelunsa on sairasta ja yksinkertaisesti väärin. Hänen on ihan turha NYT jeesustella lapsista mitään, kun on itse vetänyt lapset tämän taistelun keskelle ja ihan KAIKKI näkivät, miten sairasta ja väärin se on.

Turha itkeä, kun paskat on housussa. Helena lukee kaikenlaisia palstoja ja hänelle on ihan ystävällisesti kerrottu sielläkin jo vuosien ajan, että julkisuutta ei voi hallita. Ja niinhän siinä on sitten käynyt. Sympatiaa ei tule kuin enää muutamalta daijulta, joiden omaa älykyyttä voi kyllä ihan hyvällä omatunnolla kyseenalaistaa. Eivät he Helenan puolesta taistele. Ihan niin kuin Helenakaan ei taistele heidän puolestaan. Helena ei edes katsoisi tukijoitaan päin, ellei heistä olisi Helenalle hyötyä.
 

JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehdottomasti faktoissa pitääkin pysyä. Olen lukenut jenkkioikeuden paperit, osan moneenkin kertaan. Jotkut jutut niistä on ehkä tulkittu ja ymmärretty väärin ja siitä se soppa sitten lähtee ja asioista tulee "faktoja" helpostikin. Lisäksi trollit ja mugilaiset tuovat oman mausteensa soppaan. Vaatii todella keskittymistä ja medialukutaitoa tämän keissin seuraaminen.

Surullisintahan koko jutussa on, ettei ole mitään muuta taistelua tai riitaa kuin se, mitä Hellu itse käy omassa päässään, ja kalleimman hinnan tästä maksavat lapset, joiden ainutlaatuinen lapsuus on nyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Näin ketjun perustajana suorastaan ilahduttavaa, että ainakin yksi kirjoittaja näyttää luoneen tunnarit itselleen päästäkseen osallistumaan Jatkoajan keskustelupalstan korkeatasoiseen lätkävaimokeskusteluun.

Vieläkö joku tarjoaa Helenalle kaksisuuntaista minimipalkalla, vai tuleeko todella paluu eurosarjoihin ajankohtaiseksi?
 

JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näin ketjun perustajana suorastaan ilahduttavaa, että ainakin yksi kirjoittaja näyttää luoneen tunnarit itselleen päästäkseen osallistumaan Jatkoajan keskustelupalstan korkeatasoiseen lätkävaimokeskusteluun.

Vieläkö joku tarjoaa Helenalle kaksisuuntaista minimipalkalla, vai tuleeko todella paluu eurosarjoihin ajankohtaiseksi?
Kyllä näin pääsi käymään.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Ei jumalauta, mun pitäisi olla nukkumassa, mutta en pääse tästä jäniksenkolosta ulos. Kohta kaksi tuntia olen lukenut tätä ketjua ja täyttänyt päätä tiedolla, mitä en koskaan uskonut tarvitsevani. Yhden puoli tuntia uhrasin Hellun instastooreille. Harkitsin jopa vauva palstalle menemistä, mutta siihen vedin rajan.

Suomen pään tapahtumat alkaa olemaan kohtalaisen hyvin mulla nyt tiedossa, kiitos muutaman nimimerkin, jotka erinomaisesti jaksavat päivittää tapahtumia. Mutta sitten menitte viimeisillä sivuilla möläyttämään jostain Troysta ja kalliista viskeistä ja nyt mä haluan tietää tästä lisää. Tuskin tulee uni silmään ollenkaan tänä yönä.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Ei jumalauta, mun pitäisi olla nukkumassa, mutta en pääse tästä jäniksenkolosta ulos. Kohta kaksi tuntia olen lukenut tätä ketjua ja täyttänyt päätä tiedolla, mitä en koskaan uskonut tarvitsevani. Yhden puoli tuntia uhrasin Hellun instastooreille. Harkitsin jopa vauva palstalle menemistä, mutta siihen vedin rajan.

Suomen pään tapahtumat alkaa olemaan kohtalaisen hyvin mulla nyt tiedossa, kiitos muutaman nimimerkin, jotka erinomaisesti jaksavat päivittää tapahtumia. Mutta sitten menitte viimeisillä sivuilla möläyttämään jostain Troysta ja kalliista viskeistä ja nyt mä haluan tietää tästä lisää. Tuskin tulee uni silmään ollenkaan tänä yönä.
Mene, vielä kun voit, niin mene unelle, vaikka vaikeaa on. (Yritetään täälläkin huonolla menestyksellä)
 

JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Käräjäoikeudesta ei tullut lähestymiskieltoa huoltomiehelle(yllätys). Heluna vielä miettii valittaako tuomiosta.
Käsitin tuolloin 14.2., että valitusaikaa oli vain viikko ja @BOL tiesi eilen kertoa, että Hellu olisi valittanut jo hoviin tästä päätöksestä. No tottakai Hellu valitti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

JossuJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
76 ig-storya eilisen aikana yhteensä. Jatkuuko tänään? Kiihtyykö tahti ennen huomista oikeudenkäyntiä?

Irwiniä lainaten: "Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan."
76? OMG....

..... surullista, luulisi ihmisen haluavan tehdä jotain järkevämpää elämällään kuin antaa syyttäjälle lisää aineistoa tulevaa rikosoikeudenkäyntiä varten myöhemmin tänä vuonna (salakatselu, varkaus, kotirauhan rikkominen!?)

Mutta luulen, että Hellu on niin syvällä tässä yksintaistelussaan koko maailmaa vastaan, ettei pysty lopettamaan. Kyllä pitäisi terveydenhuollon ammattilaisten huoli-ilmoitusten perusteella jo tehdä jotain. Ja omaisten. Kyllä se vaan valitettavasti on niin, että viime kädessä omaiset ovat vastuussa aikuisestakin lähimmäisestään tässä maassa.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
- v. 2024 kuuluisat juhannusvideot ja vaikka tarkkaa päivämäärää Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksestä olla myöntämättä Helenalla yksinhuoltajuutta ei olekaan, mediatietojen mukaan se tapahtui "kesäkuun lopussa". Juhannuksen flippaus selittyisi sillä, että oikeus ei päätynyt Helenan kannalle
Näin kohtuu tuoreena spektaakkelin seuraajana, juhannusvideoista mainitaan täällä useampaan kertaan, mutta en tästä ketjusta löytänyt tarkempaa kuvausta että mitä siellä on tapahtunut. Löytyykö jostain hyvää referaattia?
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
76 ig-storya eilisen aikana yhteensä. Jatkuuko tänään? Kiihtyykö tahti ennen huomista oikeudenkäyntiä?

Irwiniä lainaten: "Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan."
Siinä näette! Helena ei todellakaan edes ehtisi käymään töissä, kun hänellä on jo nyt kädet täynnä hommia. Hänen pitää ehtiä myös päivystämään tilanteita, joissa joku saattaisi tulla yllättävästi tontille, jolloin hän olisi saattanut olla suihkussa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Perun sanani, että olisipa Helena muuttanut tuohon aika lähistölle. Siinä hän vasta olisikin seonnut, kuinka naapurit olisi kytännyt kaikkea. Mikolle tuo on hyvä paikka.

Kurkkasin tuota stoorilitanjaa ja ei, ei vaan pysty kuuntelemaan. Sen sijaan naurahdin jonkun toiveelle, että Helenaa pitäisi kuulla valtakunnan televisiossa. Se vaatisi tämänkin ketjun kirjoittajille monia pusseja popcornia. Kuka toimittaja edes kykenisi vakavissaan haastattelemaan Helenaa.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Miettikään kun Helena ja Valavuori löytäisi toisensa. Se olisi maximum attack omien oikeuksien puolustamisen edestä!
 
Miettikään kun Helena ja Valavuori löytäisi toisensa. Se olisi maximum attack omien oikeuksien puolustamisen edestä!

Siinä on kyllä kaksi mestaria, joilla molemmilla velat muuttuvat saataviksi. Muita yhdistäviä tekijöitä mm. taistelu jotain olematonta ja näkymätöntä vihollista vastaan ja se, että suuta avatessa sieltä tulee pelkästään (aasin)paskaa.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sen sijaan naurahdin jonkun toiveelle, että Helenaa pitäisi kuulla valtakunnan televisiossa. Se vaatisi tämänkin ketjun kirjoittajille monia pusseja popcornia. Kuka toimittaja edes kykenisi vakavissaan haastattelemaan Helenaa.

Ongelma olisi se, että toimittaja ei välttämättä kysyisi pelkästään niitä kysymyksiä, joita Helena haluaisi ja saattaisi nostaa esille Helenan kannalta epämieluisia asioita - minkä jälkeen toimittaja joutuisi Helenan vihan ja maalittamisen kohteeksi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin kohtuu tuoreena spektaakkelin seuraajana, juhannusvideoista mainitaan täällä useampaan kertaan, mutta en tästä ketjusta löytänyt tarkempaa kuvausta että mitä siellä on tapahtunut. Löytyykö jostain hyvää referaattia?

Ylilaudalta löytyy jotain, mut niitäkin on leikattu, koska lapset. Mut, jos et jaksa nähdä vaivaa, eiliset Mikko&Natalie-videot ovat osa sitä settiä. Noi nyt oli lievimmästä päästä, mutta Hellun kusipäisyydestä saa jotain osviittaa. Ja kerrot sen vielä 10:llä.

Itse asiassa mä olen jollain tasolla kirjoittanut ne auki tännekin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös