Mainos

Lähi-idän tilanne – itseaiheutettu kaaos, länsimaiden leikkikenttä vai jotain siltä väliltä?

  • 146 472
  • 735

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauankohan menee ennen kuin voittajat alkavat myllyttämään keskenään, kun yhteinen vihollinen on saatu pois vallasta?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ja niinhän se on Damaskos vallattu, Assad "tuntemattomassa paikassa", muutkin rotat jättäneet uppoavan laivan (mm. sillä jättikokoisella Antonovin kuljetuskoneella) ja Syyrian osalta arabikevät käytännössä onnistuneesti ohi. Hyvän sauman osasivat valita kun tosiaan Assadin vallassa pitäneellä pahan akselilla on ollut nyt vähän muuta kiirettä kun naapurimme on Ukrainassa, palkkakurkunkatkojansa Afrikassa, ja Iranin käyttämät terroristijärjestöt Israelin moukaroinnin takia estyneinä.

Ihan lupaaviakin ulostuloja on tullut kapinallisilta mm. keskustelujen avaamisesta YK:n ja EU:n kanssa ja miten julkiset laitokset saavat olla ex regimen hallinnon toimitusministeriömäisessä hallinnassa kunnes vallanvaihto tapahtuu virallisesti. Toki eipä mm. talebanitkaan tainneet ennakkoon tai edes tuoreeltaan Kabulin vallattuaan mainostaa että uusi versionsa on vielä paskempi kuin alkuperäinen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eipä taida Syyriassa olla yhtään hyvää vaihtoehtoa valtaan. Mietin että miten alaviiteille käy, perinteisesti syrjitty vähemmistö aina siihen asti kun Assadit tulivat valtaan.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Venäjä menettää vaikutusvaltaansa maailmalla jatkuvasti. Ukrainan sodan myötä resursseja puolustaa asemiaan ei ole. Mutta mitä vaikutuksia tällä on Israelin miehittämiin Golanin kukkuloihin jotka ovat osa Syyriaa vai onko mitään? Hirmuhallinnot ja miehittämiset tuppaavat ennemmin tai myöhemmin osumaan omaan nilkkaan.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan lupaaviakin ulostuloja on tullut kapinallisilta mm. keskustelujen avaamisesta YK:n ja EU:n kanssa ja miten julkiset laitokset saavat olla ex regimen hallinnon toimitusministeriömäisessä hallinnassa kunnes vallanvaihto tapahtuu virallisesti. Toki eipä mm. talebanitkaan tainneet ennakkoon tai edes tuoreeltaan Kabulin vallattuaan mainostaa että uusi versionsa on vielä paskempi kuin alkuperäinen.
Ainoa positiivinen asia tässä vallankumouksessa on tainnut olla al-Assadin hallinnon kaatuminen sekä jämäneukuille aiheutetut harmaat hiukset.

Noin muuten on ihan puhtaasti siellä rutto ja kolera vääntäneet keskenään. Diktaattorista pääsivät eroon ja tilalle tuli kaupungin kaduille jihadistiryhmä.

En ennusta mitään positiivista Syyriaan, vaikka siellä nyt kansanjuhlaa juhlivatkin.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Liitteet

  • IMG-20241207-WA0000.jpg
    IMG-20241207-WA0000.jpg
    103,5 KB · kertaa luettu: 110

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Venäjä menettää vaikutusvaltaansa maailmalla jatkuvasti. Ukrainan sodan myötä resursseja puolustaa asemiaan ei ole. Mutta mitä vaikutuksia tällä on Israelin miehittämiin Golanin kukkuloihin jotka ovat osa Syyriaa vai onko mitään? Hirmuhallinnot ja miehittämiset tuppaavat ennemmin tai myöhemmin osumaan omaan nilkkaan.

Israel on ne liittänyt osaksi Israelin valtiota. Muistaakseni amerikkalaiset ovat tämän tunnustaneet. Golanilta on näköalat kuin parhaalta ampumaradalta Galileaan ja Israel sai siitä kärsiä yli kaksikymmentä vuotta. Syyriassa ei ole ollut, eikä ole näkyvissä Israelille kuin vaarallisia ja vielä vaarallisempia naapureita. Lisäksi alueella ei asu Syyrian ajalta kuin druuseja, nämäkin alkavat kääntyä israelmielisiksi Israelin druusisukulaisten mukaisesti.

Tietysti jos Syyriassa nousee valtaan regiimi, joka haluaa Israelin tuhoamisen sijaan luoda sen kanssa hyvät naapurisuhteet, tilanne voi muuttua.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Internetissä kirjoitetaan, että SYR9218 lento on pudonnut ja koneessa olisi Assad. Tiedä häntä onko tämä totta, mutta voi olla.

Iltalehden päivittyvän seurannan mukaan Reuters uutisoinut myös asiasta. Kone todennäköisesti ammuttu alas.

Jos pitää paikkaansa, niin voisi sanoa, että diktaattorin eläkepäivät olivat tyypilliset. Terveys taisi säilyä hyvänä loppuun asti.

 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja Damaskos on virallisesti kaatunut. Tämä lumipallo ainakin vyöryi lopulta eteenpäin sellaisella vauhdilla, että kyllä se taisi yllättää kaikki.

Kyllä se voi vielä Venäjälläkin tapahtua.

 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi toki, mutta ei taida Venäjällä olla aktiivisia kapinallisryhmittymiä. Siellä mahdollinen tuleva vallankaappaus tuskinpa lähtee kansalaisista ja kapinallisista, vaan ns. hovista.

Väärä ketju, mutta siellä se todennäköisesti lähtee siitä, että kansa alkaa kyllästyä yhteiskunnan romahtaessa, ja joku ytimen ulkopuolella oleva, mutta kuitenkin merkittävässä asemassa vaikuttava henkilö nousee kansan keulakuvaksi. Lisäksi se vaatii esimerkiksi armeijan jäämistä passiiviseen rooliin ja kansalliskaartin hyppäämistä kapinallisten puolelle.

Onhan näitä keinoja.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Iltalehden päivittyvän seurannan mukaan Reuters uutisoinut myös asiasta. Kone todennäköisesti ammuttu alas.

Jos pitää paikkaansa, niin voisi sanoa, että diktaattorin eläkepäivät olivat tyypilliset. Terveys taisi säilyä hyvänä loppuun asti.


Ja kenen toimesta tuo on ammuttu alas, ei meinaan välttämättä ole ollut kapinallisten tekosia? Tämä kepulihan tiesi kaikenlaista tunkiokääpiön regiimin tekosista, joten kiinni jäädessään olisi saattanut tulla jos jonkinlaista tietoa esille?
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Ja kenen toimesta tuo on ammuttu alas, ei meinaan välttämättä ole ollut kapinallisten tekosia? Tämä kepulihan tiesi kaikenlaista tunkiokääpiön regiimin tekosista, joten kiinni jäädessään olisi saattanut tulla jos jonkinlaista tietoa esille?
Kone on varmaan viritetty jo aikaa sitten "lähtökuntoon", odoteltu vaan oikeaa hetkeä nappi kourassa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Mitä helvettiä siellä tapahtui? Al Assadinhan piti olla sammuttelemassa viimeisiä vastarinnan pesäkkeitä ja uutisoinnin puolesta Syyriassa on oltu jo palailemassa normaaliin elämään toistakymmentä vuotta kestäneen sisällissodan jäljiltä - ja nyt yht`äkkiä koko paska kaatuu parissa viikossa!

Täysin ei asiantuntijoillakaan mennyt ennakointi putkeen kun vielä viikolla esim. UPI:n Toni Alaranta totesi ettei pidä Aleppon ajautumista kapinallisille yllätyksenä, koska se on aina ollut Al Assadille vihamielistä maa-aluetta mutta siitä eteenpäin kapinalliset taistelevat alueilla, jotka suhtautuvat heihin vähintään epäluuloisesti. Alaranta ei uskonut nopeisiin muutoksiin em. syistä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei tuota hallintoa tainnut kovin moni armeijassakaan kannattaa, kun Damaskoksessa olivat taisteluvarusteet jääneet kaduille ja jengi laittanut siiviilit päälle poistuen paikalta vähin äänin... tässä videossa esimerkki vankilasta, joka on ollut pelotteena myös kansalle. Vankilaan laitettu varoituksena myös naisia ja lapsia



 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ketkä nyt sitten hyötyy ja ketkä ottaa siipeensä tässä yllättävän nopeasti eskaloituneessa romahduksessa? Tuo koko Syyria on ollut sellainen erilaisten intressien ja kytkyjen sekasotku, että ei ole ihan helppoa arvioida.

Iran lienee yksi häviäjistä ja samalla Ksrael yksi voittajista? Syyria on käsittääkseni ollut aika merkittävä reitti minkä kautta Iran on pystynyt tukemaan Hizbollahia. Tämä antanee Israelille vähän enemmän tilaa hengittää ja vaikeuttaa Hizbollahin tilannetta, ja vähentää myös Iranin vaikutusvaltaa?

Turkki on tulenut vahvasti näitä kapinallisia ja Venäjä taas Al Assadin hallintoa, joten Turkki tästä nyt ainakin hyötynee. Venäjä häviää ainakin siksi, että se menettää tukikohtansa ja sitä kautta vaikutusvaltaa Välimerellä. Ja tämäkin taitaa pelata ennen kaikkea Turkin pussiin. Pystyykö Venäjä sitten käyttämään Syyriasta evakuoituja joukkoja Ukrainassa? Vai onko ne varattu jonnekin muualle?

Syyrian kansa ei välttämättä voittajiin kuulu vaikka pitkään jatkunut sisällissota nyt päätökseen saataisiinkin, mikäli islamistit tuolla vallan ottaa. Ja mitään takeita sodan päättymisestä ei edes ole, koska tuolla kapinallisissa on niin paljon eri ryhmittymiä joiden intressit ei oikein osu yhteen. Turkki ei varmaankaan halua mitään vahvaa kurdiedustusta Syyrian hallintoon joten se yrittänee tukea islamisteja estääkseen tämän.

Tuolla voi kyllä tapahtua vielä vaikka mitä kun haetaan uusia ryhmittymiä ja jakolinjoja.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saapa nähdä, onko Syyriasta lähteneillä miljoonilla pakolaisilla minkäänlaisia haluja palata takaisin. Ainakaan Turkissa olevien elinolot eivät kovin hääppöiset ole.
Länsimaihin integroituneilla en usko enemmistöllä olevan isoa tahtotilaa palata, vaikka Syyriassa olot vakiintuisivat ja parhaassa tapauksessa maasta tulisi aito demokratia, sillä elintasokuilu esim. Pohjoismaiden ja Syyrian välillä on edelleen valtava ja tulee sitä olemaan pitkälle tulevaisuuteen.

Sikälihän on huomionarvoista, että Syyriaan on ihmisiä muuttanut viime vuosina todella paljon. Nettomuuttoasteessa Syyria oli vuonna 2023 sijalla 1. kaikista maailman maista. Nähtäväksi jää, mitä Assadin hallinnolle lojaaleimmat, eli ennen kaikkea alaviitit tulevat nyt tekemään. Nähdäänkö jopa Vietnamin venepakolaisten kaltainen pakolaisaalto, mikäli kapinallisjoukot ottavat myös Syyrian rannikkoalueet haltuunsa? Kansallisen yhtenäisyyden ja sisällissodasta toipumisen kannalta, mihinkään kostotoimenpiteisiin ei kapinallisten todellakaan kannattaisi ryhtyä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ketkä nyt sitten hyötyy ja ketkä ottaa siipeensä tässä yllättävän nopeasti eskaloituneessa romahduksessa? Tuo koko Syyria on ollut sellainen erilaisten intressien ja kytkyjen sekasotku, että ei ole ihan helppoa arvioida.

Iran lienee yksi häviäjistä ja samalla Ksrael yksi voittajista? Syyria on käsittääkseni ollut aika merkittävä reitti minkä kautta Iran on pystynyt tukemaan Hizbollahia. Tämä antanee Israelille vähän enemmän tilaa hengittää ja vaikeuttaa Hizbollahin tilannetta, ja vähentää myös Iranin vaikutusvaltaa?

Turkki on tulenut vahvasti näitä kapinallisia ja Venäjä taas Al Assadin hallintoa, joten Turkki tästä nyt ainakin hyötynee. Venäjä häviää ainakin siksi, että se menettää tukikohtansa ja sitä kautta vaikutusvaltaa Välimerellä. Ja tämäkin taitaa pelata ennen kaikkea Turkin pussiin. Pystyykö Venäjä sitten käyttämään Syyriasta evakuoituja joukkoja Ukrainassa? Vai onko ne varattu jonnekin muualle?

Syyrian kansa ei välttämättä voittajiin kuulu vaikka pitkään jatkunut sisällissota nyt päätökseen saataisiinkin, mikäli islamistit tuolla vallan ottaa. Ja mitään takeita sodan päättymisestä ei edes ole, koska tuolla kapinallisissa on niin paljon eri ryhmittymiä joiden intressit ei oikein osu yhteen. Turkki ei varmaankaan halua mitään vahvaa kurdiedustusta Syyrian hallintoon joten se yrittänee tukea islamisteja estääkseen tämän.

Tuolla voi kyllä tapahtua vielä vaikka mitä kun haetaan uusia ryhmittymiä ja jakolinjoja.

Saattaa vanhasta muistista mahdollisesti Irak hyötyä myös jotain.

Tosin on Irakilla sinänsä oman pesänsäkin kanssa katsomista sellaisenaan.

Aikanaan Saidi Raisilla eli Saddam Husseinilla ja isä-Al-Assadilla eli Hafezilla oli tietysti välillä omanlaisensa ja erikoiset välinsä enemmän tai vähemmän.

Toisaalta diktaattoreista itsestään puhuen Hafez taisi reilusti vanhempana olla nuorempaan ja riehuvaisempaan Saddamiin nähden se jäyhempi ja tavallaan ehkä kyllä reilusti viisaampikin osapuoli monessakin mielessä.

Hafezin poika taas...

On enemmän tai vähemmän mokannut ja hävittänyt isänsä perinnön. Ehkä reilusti jo aika päiviä sitten tavallaan.
 

BaronFIN

Jäsen
Venäjähän on varmasti ensimmäisenä paikalla hieromassa vuokrasopimusta (case Hanko) omista tukikohdistaan vaikka vielä viikko sitten kylvivät pommia kapinallisten niskaan. Uusi hallinto tarvitsee rahaa ja Venäjällähän sitä on kylvää vailla huolta huomisesta.

Taitaa vaan Venäjällä olla muita kiireitä ja rahat loppumassa.

Voi voi, niin makaa kuin petaa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kurdit lienee yksi ryhmä jolle tämä uusi tilanne on hyvin vaikea. Kurdit ja islamistit ovat jo sisällissodan aikana kahakoineet useasti. Kaikkinensa tämä nyt liikkeellä oleva porukka on hyvin hajainen ja aika näyttää onnistuvatko pääsemään jonkinlaiseen konsensukseen vallanjaosta vain jatkuuko sota.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvänä "peruskurssina" nyt romahtaneesta Assadien dynastiasta toimii 12 diktaattoria-sarjan jaksot isä ja poika al Assadista. Siitä kuunteluun vaikka sunnuntain päiväkävelylle.

Vaikka viime päivinä hallinto näyttääkin romahtaneen korttitalon tavoin, nähtäväksi jää, miten Assadien rakenteille tulee käymään. He kun ovat johtaneet maata yli 50 vuotta kuin perheyritystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös